"Usko talouteen on vahvistunut"

Seuraa 
Viestejä1628
Liittynyt4.9.2009

Mikä helvetin usko? Eilen 4.8.2010 TV-uutisissa taas toitotettiin jotain vastaavaa. Eli talous on ehkä vahvistumassa, ...

luottamusindeksi x on 0.001 yksikköä huonontunut, mutta ekonomistit odottivat pahempaa, joten tämä tulkittiin pörsissä taivaan lahjaksi! Pörssinousu 10%! jne.

Toissapäiväisestä(3.8.2010) Kauppalehdestä luin taasen, että tänä vuonnakin Euroopan kriisivaltioiden pankeilta erääntyy yli sadan miljardin euron arvosta lainoja. Ensi vuonna reippaasti yli 200 miljardia. 2012 myös yli 200 miljardia. Mistä näihin saadaan rahat?

Uskoa todella tarvitaan jos kuvitellaan, että Euroalueen ja koko maailmankin finanssi- vai fiskaali- vai mikä helvetinkriisi on ohi. Oikeastaan usko tuntuu olevan ainoa asia, mitä asian eteen edes tehdään. Vai tietääkö joku, että oikeasti jotain järkevää tehtäisiin tämän kriisin eteen?

Mielestäni veronkorotukset ovat typerintä mitä voi tehdä. Nehän heikentävät ennestään kasvun edellytyksiä.

Kaikki on takaperin, kuten erään nimimerkin allekirjoitusessa tälläkin palstalla on.. Kun on noususuhdanne, silloinhan veroja tulisi korottaa, jotta talous ei "ylikuumene" ja matalasuhdanteen aikaan madaltaa, jotta talous saataisiin taas "käyntiin".

Kommentit (14)

Vierailija

Höh, eiokös tämä nykyinen "sirkus" ole jo jonkun aikaa perustunut pelkkään mielikuvaan ja uskoon? 2008-2010 aikana kriisi ei montaakaan asiaa tiputtanut lähellekkään todellisuutta.. Ja sitä sanottiin isoksi kriisiksi..

Toisaalta, nykyinen talousjärjestelmä kyllä kaatuisi jos asioille tulisi todellisuuspohja. Korkoja varten kun ei koskaan ole luotu (todellista) rahaa..

Vierailija

Jos luonnonvarojen riittävyys ja uusiutumiskyky otettaisiin huomioon niitä käytettäessä, voitaisiin saada aikaiseksi jotain realistisiakin laskelmia. Nyt ei turhaan jakseta ottaa todellisuutta huomioon, kun talouslaskelmat ajavat omaa etua paljon paremmin.

Ja siinä kai se ongelman ydin olikin. Harvat jaksavat toimia järkevästi tai oikein, kun tuhoisasti ja typerästi toimimalla saa omaan silmänräpäyksen mittaiseen elämäänsä hitusen enemmän materiaalisia viihdykkeitä. Jee.

Hyvin on tuhansien sukupolvien perintö saatu rapautettua kolmen sukupolven aikana. Onneksi olkoon "sivistynyt" ihmiskunta!

Vierailija

Talousjärjestelmät vaativat aina tietyn määrän "uskoa" toimiakseen - ihan niin kuin kaikki järjestelmät. Ei yhteiskunta pyöri ollenkaan, jos kaikki ovat epäileväisiä kaikkia kohtaan. Minä en luota saavani työnantajalta palkkaani, eikä työnantajani luota minun tulevan töihin huomenna. Taksi ei vie minua perille, koska epäilee jäävänsä ilman maksua. Minä taas en voi maksaa etukäteen, koska epäilen kuskin jättävän minut kuskaamatta rahat saatuaan. Jos epäilen kaikkien kuitenkin jättävän noudattamatta yhteisesti sovittuja sääntöjä, vähenee oma intressini niiden mukaan toimia huomattavasti. Palkkakaan ei oikein ilahduta, jos epäilen rahan muuttuvan kohta arvottomaksi ja menettävän vaihtoarvonsa. Vaikeaksi menee homma ilman luottamuksen ja uskon olemassaoloa.

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005

Kohveeman: avasit sitten TAAS uuden ketjun jossa urputat samaa epämääräistä kapitalismin ja talousjärjestelmän vastaista soopaasi. Miksi et malta pysähtyä hetkeksikään esimerkiksi todella opiskelemaan asioita joista koet noin suurta intohimoa, tai keskustelemaan kerrankin läpikotaisin yhdessä ketjussa. Aika rasittavaa kun sitten kuitenkin alat vastauksia saadessasi linkittelemään vanhoihin kesken jääneisiin ketjuihisi, joiss toteat vain "jo asiaa käsitelleesi".

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

kohveeman
Seuraa 
Viestejä1628
Liittynyt4.9.2009

"Kosh" kirjoitti:

"No sori"

Olen lueskellut niin kirjoista kuin netistäkin.. Niin kauan urputan kunnes maailma alkaa kehittymään järkevämpään suuntaan. Mitä enemmän olen lukenut, sitä typerämmältä nykyinen systeemi vaikuttaa. Noh, kuitenkin pienillä viilauksilla siitä saisi hyvän. Harmi vain, että nyt ollaan menossa "väärään" suuntaan, kohti vapauden äärimmäisyyttä vastuu unohtaen, kuten olen maininnut ja esimerkkejäkin olen antanut. Voisin linkittääkin tähän muutaman postauksen..

kohveeman
Seuraa 
Viestejä1628
Liittynyt4.9.2009
Feminine
Talousjärjestelmät vaativat aina tietyn määrän "uskoa" toimiakseen - ihan niin kuin kaikki järjestelmät. Ei yhteiskunta pyöri ollenkaan, jos kaikki ovat epäileväisiä kaikkia kohtaan. Minä en luota saavani työnantajalta palkkaani, eikä työnantajani luota minun tulevan töihin huomenna. Taksi ei vie minua perille, koska epäilee jäävänsä ilman maksua. Minä taas en voi maksaa etukäteen, koska epäilen kuskin jättävän minut kuskaamatta rahat saatuaan. Jos epäilen kaikkien kuitenkin jättävän noudattamatta yhteisesti sovittuja sääntöjä, vähenee oma intressini niiden mukaan toimia huomattavasti. Palkkakaan ei oikein ilahduta, jos epäilen rahan muuttuvan kohta arvottomaksi ja menettävän vaihtoarvonsa. Vaikeaksi menee homma ilman luottamuksen ja uskon olemassaoloa.

Juuri luottamuksen rapautuminen onkin ehkä pahin seuraus nykymenosta. Enää ihmiset eivät luota oikein mihinkään. Verovaroilla pelastetaan jo ulkomaisia pankkeja! Eikö 90-luvun omat pankit riittäneet...Lisäksi suuria tuloja saavat ja yritykset kiertävät veroja matalan verotuksen maiden kautta jne. Talousrikolliset pääsevät pienillä tuomioilla, sisäpiirikaupoista on hankala jäädä edes kiinni.. Esimerkkejä epäoikeudenmukaisuudesta, järjettömästä toiminnasta, vastuuttomuudesta.. on loputtomasti.. Luottamuksen jälkeen menee yhteiskuntarauha. Tai se on jo tietyllä tavalla mennyt, onhan näitä ammuskeluita nähty.

alkaa ollaliian suuret kaaret kohviksella, miten esin kauhajoen jokelan ja porvoon ampumiset liittyvät mitenkään näihin talous asioihin niinkuin vähän tuossa yllä annatymmärtää?

Tuppu L 2.0
Seuraa 
Viestejä3156
Liittynyt25.5.2009

Siinä vaiheessa rahajärjestelmä on ongelmissa, kun nykajan teoreettinen raha menettää arvonsa. Ennen toista maailmasotaa rahan vaihtoarvo oli täysin sidottu kultaan tai hopeaan, jolloin se oli paljon vahvemmalla pohjalla. Esim. Punta tulee englannin naulaa tarkoittavasta sanasta, koska se oli arvopaperi yhdestä naulasta hopeaa.

Vierailija
Tuppu L 2.0
Ennen toista maailmasotaa rahan vaihtoarvo oli täysin sidottu kultaan tai hopeaan, jolloin se oli paljon vahvemmalla pohjalla. Esim. Punta tulee englannin naulaa tarkoittavasta sanasta, koska se oli arvopaperi yhdestä naulasta hopeaa.

No mihinkäs se kullan tai hopean vaihtoarvo sidotaan? Onko hopeasormuksella olemassa jokin todellinen käyttöarvo, joka on muuttumaton riippumatta hopeasormusmuodista?

Tuppu L 2.0
Seuraa 
Viestejä3156
Liittynyt25.5.2009

Kai se arvo voi jokaiselle olla mikä tahansa milläkin hopeaesineellä, ei sitä paperit määrää. Kuitenkin ennemmin keskuspankeilla oli valtava hopea- tai kultakanta, josta paperirahan sarjanumeron perusteella oli rahassa ilmoitettua määrää vastaava määrä arvometallia hyllyllä odottamassa noutajaansa. Nykyinen raha ei ole arvopaperi kuin ihmisten omissa päissänsä. Et voi mennä keskuspankkiin ja vaatia lunastavasi sitä seteliä.

Mutta ymmärräthän, ettei sillä valtavalla hopea- tai kultakannallakaan ole mitään muuta arvoa, kuin se minkä me ihmiset sille kulloinkin haluamme antaa. Kullalla ja hopealla ei ole kovin monia käytännön käyttökohteita. Niitä ei voi syödä, eivätkä ne ole mitään korvaamattomia merkittäviä raaka-aineita oikestaan muussa kuin koruteollisuudessa - ja reumalääkityksessä. Hopea ja kulta ovat arvometalleja vain ihmisten omassa päässä. Vaikka kolikot lyötäisiin edelleen kullasta ja hopeasta, niiden arvo määräytyy kuitenkin enemmän ihmisten niille antaman arvon kuin sen metallin käyttöominaisuuksien kautta.

Tuppu L 2.0
Seuraa 
Viestejä3156
Liittynyt25.5.2009

Kulta kuitenkin on aina pitänyt arvonsa vähintäänkin kohtuullisesti läpi kriisien, kymmeniätuhansia vuosia. Myöskin kullan tuotantomäärien epäillään alkavan laskemaan vahvasta hinnannoususta huolimatta.

Eräitä kullan yleisimmistä käyttökohteista on elektroniikka, esim. liittimien pinnoitteet. Jos kulta olisi halpaa, niin se korvaisi kuparin ja alumiinin johtimissa, vesiputkissa ja jäähdytysraudoissa. Kullalla on myös paljon muitakin käyttökohteita, joihin sitä ei vain käytetä hintansa puolesta.

No ei taida kyllä kullan arvo olla tänään sama kuin 'kymmeniätuhansia vuosia sitten'. Millä arvolla mittaat kullan arvoa eri aikakausina? Kultaa on toki pidetty arvossa, mutta ei taida olla mitään takuuta siltikään siitä, etteikö kullankin arvostus voisi tulevaisuudessa laskea.

Kullan käyttöarvo ei ole ollenkaan suhteessa sen vaihtoarvoon. Vaikka joitakin käytännön sovelluksia tuolle metallille onkin, eivät ne varsinaisesti kullan hintaa heiluttele. Tästä kertoo juurikin se, ettei sitä edes käytetä kaikeen sellaiseen, mihin se soveltuisi. Se on siis jokseenkin ylihinnoiteltua ("kultakupla"). Jos kullan hinta ruvettaisiin määrittämään sen käyttöarvon perusteella, taitaisi kaikille varallisuutensa kultaharkoissa säilöville käydä vähän kehnosti.

Oravannahkoillekin voidaan esittää käyttökohteita, mutta eipä niillä juurikaan enää nykyään ole vaihtoarvoa taloudessamme. Näin, vaikka ne eittämättä ovat käyttökelpoisempia tavaroina kuin setelit - tai pelkkä sähköinen raha.

Myös ennen käytössä olleen kultaan sidotun rahajärjestelmän perustana olivat yhteiset sopimukset. Sekään ei siis toiminut vain kullan 'ominaisarvon' perusteella, vaan lisäksi tarvittiin kaikenlaisia sopimuksia siitä, mitä voi ja mitä ei voi tehdä. Nämä(kin) sopimukset tarvitsivat luottamusta sopimuskumppaneihin tuekseen ja uskoa järjestelmän pysyvyyteen ainakin kohtuullisella aikavälillä.

Uusimmat

Suosituimmat