Ystävät, kaverit

Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Olen ennenkin maininnut että minulta jäivät ystävät hankkimatta koska ensin ei ollut samanikäisiä tyttöjä ollenkaan koko alueella missä asuin (leikin kyllä muutaman pojan kanssa) ja sitten kun minulla myöhemmin oli yksi ystävä, hän häipyi elämästäni kun masennuin ja vajosin sisäänpäin yläasteiässä. Aikuisena alkanut jatkuva muuttelu paikasta toiseen ei kai sekään ole erikoisemmin ystävyyksiä edesauttanut, mutta suurin ongelma on tietenkin ollut epäluuloisuuteni ihmisiä kohtaan ja pelkoni siitä ettei minulla olisi kumminkaan mitään tarjottavaa kenellekään ystävän ominaisuudessa (tai että minut hylätään kerta toisensa jälkeen). Ainoat kaverit ovatkin sitten olleet miehet joiden kanssa olen yrittänyt seurustella tai ollut parisuhteessa.

Mutta aloin sitten oikein miettiä noita kavereiden kavereita, ja eihän se hääppöistä tarinaa ole sekään. Ekalla eksälläni oli yksi ystävä jonka hän oli saanut työn puitteissa. Kyseessä oli amerikkalainen mies, joka väitti olleensa Vietnamin sodassa (ehkäpä oli ollutkin, ilmeisesti 70-luvulla parikymppinen?) Siitäkö sitten lie tuli jotain flashbackeja koska kyseinen mies oli kuulema kerrankin yhtäkkiä laittanut puukon eksäni (sanotaan H) kurkulle ja uhannut vetää auki.

Amerikaano meni naimisiin suomalaisen naisen kanssa ja alkoi duunata lapsia tyyliin "kerää koko sarja". Kun H eräänkin kerran meni tuon perheen tykö iltaa viettämään, katsottiin siellä jotain kauhuelokuvaa. Tämän johdosta sitten perheen muutaman vuoden ikäinen pikkutyttö itki ja parkui että MIHIN TÄTI MENEE?! Hänen vanhempansa, se amerikkalainen suomalaisine vaimoineen, naureskeli tytölle että HEH HEH TÄTI MENEE UUNIIN HEH HEH.

Kuullessaan että H oli alkanut seurustella (kanssani) amerikaanoa kiinnosti että "käykö se nainen pesulla?" Ilmeisesti hänen oletusarvonaan suomalaisista naisista oli että me emme peseydy - ainakaan niin usein kuin amerikkalaiset?

Tokalla eksälläni oli peräti kaksi kaveria jotka periytyivät hamoilta kouluajoilta. Oli niitä enemmänkin kai, mutta nuo kaksi tuntuivat olevan oikeasti kavereita. Tai mene tiedä, kun en koko liittomme aikana saanut kuulla oikein mitää hyvää heistä. Eksä vain haukkui haukkumistaan varsinkin parasta(?) kaveriaan, lähinnä siitä miten saamaton tämä oli naisten suhteen. Ja kenties homo.

Satunnaisen miestuttavani kanssa 90-luvulla lähdimme liftaamaan, ja päästyämme aikanaan takaisin kaupunkiin olikin sitten niin myöhäinen yö ettei enää mikään auto kulkenut, joten ei ollut kotiinmenoa sen paremmin liftaten kuin bussillakaan. Tai jotain semmoista, en muista enää tarkoin. Jokatapauksessa miehellä oli joku kaveri joka olisi voinut heittää meidät autollaan miehen kämpille, mutta kun tälle soitettiin niin tämä oli kuulema katsomassa telkkaa eikä millään ilveellä voisi jättää puuhaa kesken. Oli hänellä videotkin, mutta jostain syystä niiden käyttö ei tullut kyseeseen juuri silloin kun hänen kaverinsa ja minä värjöttelemme siellä tienreunassa pimeässä yössä. Eipä auttanut muu kuin telttailla pusikossa huoltsikan kulmalla, toivoen ettei kukaan retku käy kimppuun...

Juuri äskettäin luin eräältä foorumilta jonkun naisen pitkän vuodatuksen siitä millainen "ystävä" hänellä on. Tarina kesti ilmeisesti ainakin vuoden, se juttu miten se ns. ystävä teki kaikkensa pilatakseen tuon naisen tärkeän päivän eli hääpäivän. Teki mieli huutaa siihen väliin että jätä herrajjumala se ämmä, kun se ei halua sinulle mitään hyvää, mutta juttu oli jo niin vanha että kaikki oli tapahtunut jo ajat sitten. Lähinnä luin ketjua tietääkseni miten tarina päättyi, no eipä erityisen hyvin. Eikä aloittaja saanut sanottua suoria sanoja sille ketkulle.

Onhan tietysti loogista että jos on luuseri ja seurustelee vain kaltaistensa reppanoiden kanssa (sosiaalisesti rajoittuneet, ihmisarat, jännittäjät, koulukiusatut jne.) niin eiväthän ne tarinat häävejä ole mitä muilta kuulee. Alan silti oikeastaan ihmetellä että tuollaistako se elämä ihmisten kanssa ja välillä on, kun tuntuu etten ole eläissäni kuullut kauhean myönteisiä asioita muita ihmistä koskien. Kaikkien tapaamieni ihmisten perhesuhteet ovat aina suoraan helvetistä, eikä kaveruuskaan näemmä pahemmin lämmitä. Mikä helvetti ihmisiä oikeastaan vaivaa?

Kommentit (1)

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Loppuosa tekstistä meni pilalle koska kissa mätkähti näppäimistölle.

Piti vielä sanomani että koska itse kaipaan mahdollisuutta saada puhua rajoitta aiheesta kuin aiheesta, epäilen ettei kaveruusjutut oikein minulta onnistu. Parisuhteissani olen saanut puolin ja toisin avautua mistä vain, ilman että toinen saa jotain halvauskohtausta. Kaveruudet tuntuvat niin rajoitetulta ilmiöltä, ja vieläpä näennäiseltä ja teennäiseltä jos ne ovat tuollaisia kuin edellä kuvatut kuulemani. Itselleni on aika rasittavaa että aina pitäisi muistaa ja selvittää mitä kenenkin kanssa voi puhua, lapsekkaastihan ryntään aina automaattisesti avautumaan kaikesta kaikille. En ole tälle taipumukselleni mahtanut mitään, vaikka kuinka monta kertaa on tullut siipeen ja on saarnattukin ja on haukuttu ja huomauteltu. Tämän vuoksi kai pitäisi hakea seura luonteen mukaan eikä yrittää muokata luonnetta seuran mukaan, koska minä en vaan siihen kykene.

Uusimmat

Suosituimmat