Seuraa 
Viestejä45973

Kävin iltakävelyllä tyynessä -10C:n pakkassäässä. Kuutamo antoi tunnelmallista valoaan muuten pimeään talvi-iltaan. Kotikylässäni jossa asun, on sähköpylväs aina noin 40 metrin välein (karkea arvio). Kävellessäni katselin välillä tähtitaivasta, jolloin huomioni kiinnittyi erään pylväsvälin sähkölankaan, joka heilui ylös/alas-suunnassa koko 40 m:n välillä; lanka "niiasi" aina toisesta päästä samalla, kun se oli korkeimmillaan toisessa päässä.
En menomatkalla kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota, mutta kun lanka vajaan tunnin kuluttua palatessani heilui edelleen samalla tavalla, pydähdyin viideksi minuutiksi pohtimaan ilmiötä. Heiluminen jatkui aivan kuin näkymättömät kädet olisivat sitä heiluttaneet.
Viime aikoina on ollut tyyntä ja paksuhkojen sähkölankojen päällä oli parin sentin koskematon lumikerros, joten mikään eläin (lintu, orava tms) ei voinut aiheuttaa heilumista, koska lumikerros olisi niiltä osin rikkoutunut. Vertasin katseellani ainakin kymmenen eri pylväsvälin lankoja ja vain tämä yksi heilui.
Kertokaa minulle, palstan viisaat, mikä voima tai ilmiö aiheutti tuon resonanssin? Toistan vielä, että oli täysin tyyntä ja sähkölangan päällä oleva parin sentin lumikerros koskematon.

Kommentit (20)

H
Seuraa 
Viestejä2622

Vaikka sanot, että oli täysin tyyntä, veikkaan silti tuulta. Ilman rajakerros oletetaan tavallisesti 10m paksuksi, joten ylempänä saattoi tuulla juuri sillä oikealla nopeudella ja oikeasta suunnasta ilmiön aikaan saamisemksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sattuivat langan kireys ja jänneväli sekä ilman lämpötila olemaan juuri sopivat, jotta langan resonanssitaajuus osui tuulen voimakkuudelle sopivaksi.

Toisinaan näkee maanteiden varrella niitä lasikuituisia heijastintolppia heilumassa ja väräjämässä kuin mieltä vailla. Tätäkin on selitetty resonanssin avulla. Tosin siihen ei kai liity tuuli, vaan aineen ominaisresonanssitaajuus ja ilman molekyylien värähtelytaajuus, joka luonnollisesti riippuu lämpötilasta.

Siis kun olen itse nähnyt sellaisen onton lipputangon värisevän kuin mieltä vailla vaikka ei juurikaan tuule, niin se johtuu resonanssista?

Tuota tuota minä olen ja nähnyt onton alumiinisen lipputangon värähtelevän naru hakkasi lipputangon kylkeen, tanko värähteli rajusti ei siis huojunut. Oli pieni pakkanen tuulta ei ollut yhtään. Isä sanoi tämän johtuvan maan mikrovärähtelystä joka olisi peräisin valtameren aalloista ja vaikuttaisi sisämaahan asti sopivissa olosuhteissa.

Heksu
Seuraa 
Viestejä5463

Kysymys on tuulen aiheuttamasta ns. Von Karmanin ilmiöstä, jossa este aiheuttaa ilmamassaan symmetrisiä pyörteitä. Pyörteet aiheuttavat rytmikkän voiman em. esteeseen, ja kun voiman taajuus sattuu ominaisvärähtelytaajuudelle, liike voi muodostua hämmästyttävän suureksi. Ilmiön syntymiseen ei tarvita kovinkaan suurta ilmavirtaa. Toisaalta, jos maan pinnalla on "tyyntä", ei se tarkoita sitä etteikö vähän korkeammalla voisi tuulla.

Ilmiöstä löytyy paljon hienoja kuvia, kun laittaa esm. googlen kuvahakuun hakusanaksi "von karman".

Kiitos hyvistä vastauksista! Kyllä itsekin pohdinnoissani kallistuin (Heksun teorian eli) ilman liikkumisen kannalle, vaikka tyyntä tuntuikin olevan; kaikki "yliluonnolliset" vaihtoehdot ovat tietenkin poissuljettuja.

Kun ensimmäisiä, satoja metrejä pitkiä, betonisia ja teräsvaijerisia riippusiltoja alettiin joskus yli sata vuotta sitten rakentaa Yhdysvalloissa, ensimmäiset romahtelivat yllättävästi tuulen aiheuttamista hallitsemattomista resonansseista johtuen, joita siltainsinöörit eivät aluksi osanneet ottaa huomioon. Vasta myöhemmin ymmärrettiin vapaasti riippuvien rakenteiden alttius pienemmillekin ilmavirtauksille ja siltojen tukivaijereiden lukumäärää jouduttiin huomattavasti lisäämään.

H
Seuraa 
Viestejä2622
Tarkkailija
Kyllä itsekin pohdinnoissani kallistuin (Heksun teorian eli) ilman liikkumisen kannalle, vaikka tyyntä tuntuikin olevan.

Ihan mielenkiinnosta: Miksi nimeät "teorian" viimeisen etkä ensimmäisen esittäjän mukaan?

Kyllä se todennäköisintä on, että tuuli sitä lankaa on vispannut, mutta tuuli ei ole ainoa asia, jonka kanssa rakenteet saattavat alkaa resonoida.
Joitakin vuosia sitten muistaakseni Singaporessa (tai sitten jossain muualla) iso kävelysilta romahti, muistaakseni avajaisissaan, tuhannet käyttäjänsä niskassaan, ja draamaa riitti. Tutkimukset osoittivat, että koko aivan oikein suunniteltu ja rakennettu laitos alkoi resonoida kävelijöiden askelten tahtiin. Jostain laumaeläimen vaistosta johtuen kansa oli alkanut askeltamaan samaan tahtiin (olisiko ollut jotain rytmimusaa taustalla soimassa), ja siltaparka ei moista rytkytystä kestänytkään.
Sopiva materia, sopivat leveys ja paksuus ja sopiva jänneväli, ja siihen sopivaa ravistusta, vaikka kuinka pientä, ja liike alkaa ruokkia itseään. Ja sinfonia soi.

Edit: Aaaarghhh! Syntax error!

Maximilian
Kyllä se todennäköisintä on, että tuuli sitä lankaa on vispannut, mutta tuuli ei ole ainoa asia, jonka kanssa rakenteet saattavat alkaa resonoida.
Joitakin vuosia sitten muistaakseni Singaporessa (tai sitten jossain muualla) iso kävelysilta romahti, muistaakseni avajaisissaan, tuhannet käyttäjänsä niskassaan, ja draamaa riitti. Tutkimukset osoittivat, että koko aivan oikein suunniteltu ja rakennettu laitos alkoi resonoida kävelijöiden askeltan tahtiin. Jostain laumaeläimen vaistosta johtuen kansa oli alkanut askeltamaan samaan tahtiin (olisiko ollut jotain rytmimusaa taustalla soimassa), ja siltaparka ei moista rytkytystä kestänytkään.
Sopiva materia, sopivat leveys ja paksuus ja sopiva jänneväli, ja siihen sopivaa ravistusta, vaikka kuinka pientä, ja liike alkaa ruokkia itseään. Ja sinfonia soi.

Näin se on. Tämän takia isot joukko-osastot määrätäänkin usein ennen sillan ylitystä epätahtimarssiin. Esim. Korialla palvelleet muistanevat hyvin tämän.

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177

Mie en tiijjä kuinka hyvin sitä tunnethan ilmiö, jossa sähkölangat
ja vaikkapa katulampista toishin, kulkevat kaapelit väpättävät ja vispaavat.
Tämmöstä vispaamista tapahtuu varsinki pakkasella, jos on ootettavissa iliman lauhtuminen. Se onki varmempi merkki säätilan lauhtumisesta, kuin
ilmatieteen laitoksen viralliset sääennustukset.
Tiijjä sitte onko eteläsuomessa kysheinen ilmiö tunnettu ?
Ainaki täällä se on varma ennusmerkki säätilan muutoksista.
(Täysin tyvenessä ilmassa) langat heiluvat ja vispaavat.
Muistan tuon Korian , tosihanki siellä kiellethin tahtiin marssiminen tultaessa Kymijoen sillalle.

Muuten aihhesta poiketen, vieläkö se kymijoen vesi on yhtä saastunutta kuin 60 luvulla ? Silloin ei pohjaa näkyny päivälläkään , jos vettä enempi kuin 30 senttiä. Lisäksi veessä oli jotaki kuitumaista inhoittavvaa töhnää.

Aslak
Muuten aihhesta poiketen, vieläkö se kymijoen vesi on yhtä saastunutta kuin 60 luvulla ? Silloin ei pohjaa näkyny päivälläkään , jos vettä enempi kuin 30 senttiä. Lisäksi veessä oli jotaki kuitumaista inhoittavvaa töhnää.

Ei ole. Saasteita ovat räjähteiden muodossa sukeltaneet pois Korialta varmaan rekkakuormia. Kohta taas uskaltaa uittaa proffaa sillan alla, ja haukiparka joutuu pataan.
Sameaa on toki vieläkin. Mutta juoksevaa.

Maximilian
Aslak
Muuten aihhesta poiketen, vieläkö se kymijoen vesi on yhtä saastunutta kuin 60 luvulla ? Silloin ei pohjaa näkyny päivälläkään , jos vettä enempi kuin 30 senttiä. Lisäksi veessä oli jotaki kuitumaista inhoittavvaa töhnää.

Ei ole. Saasteita ovat räjähteiden muodossa sukeltaneet pois Korialta varmaan rekkakuormia. Kohta taas uskaltaa uittaa proffaa sillan alla, ja haukiparka joutuu pataan.
Sameaa on toki vieläkin. Mutta juoksevaa.

Tehtaat eivät enää nykyään päästele likavesiään suoraan jokeen, vaan puhdistus on varsin hyvällä tasolla. Eipä se joen vesi silti mitään lähdevettä ole, vaan on varsin sameaa nykyäänkin. Menneiden vuosikymmenien jätteet ovat muodostuneet sedimenteiksi joen pohjaan. Jos niihin ei kosketa, niistä ei ole kauheasti haittaa. Jos jokea alettaisiin esim. ruoppaamaan (Kymijoen kanavahanke), pohjasta vapautuisi suuria määriä ympäristömyrkkyjä, kuten ddt:tä. (offtopic, sori)

Intrepid
(offtopic, sori)

Viime vuonna en uinut kertaakaan Kymessä, enkä myöskään uittanut siimaa. Ei johdu saasteista vaan minusta. Mutta on se silti ruskeaa, joskin kuulemma juomakelpoista. Tai siitä ainakin tehdään juomavettä koko Kymenlaaksolle.

Minähän toki juon vaikka arsenikkia seuran vuoksi...

Palaan vielä hetkeksi tämän aiheen pariin, koska tuo Aslakin kommentti oli niin kiinnostava!
Sähköjohdothan ovat yleensä muovipinnoitettua metallia. En ole alan ammattilainen, joten en tiedä mitä kaikkia metalleja kuparin lisäksi käytetään, ehkä seoksia?
Mutta metallihan laajenee tai supistuu lämpötilan vaihtelun mukaan, joten tuo Aslakin kommentti säätilan muutoksista suhteessa lankojen heilumiseen on kyllä huomionarvoinen mahdollisuus tässä tapauksessa. Minun tilanteessani oli kiristyvä -10C:n lämpötila, jolloin ilma oli parin, kolmen tunnin aikana kylmentynyt useilla asteilla. Aslak saattaa sittenkin olla oikeassa...
Mutta olipa kysymyksessä lämpötilan muutos tai ilmavirtaus, hieman mystiseksi tapauksen tekee se, että vain yksi lankaväli heilui!

PS. Nimimerkille H: Sorry, ei ollut tarkoitus sorsia, Heksu vain perusteli asiaa hieman laajemmin.

Heksu
Seuraa 
Viestejä5463

Lämpötila vaikuttaa tässä kahdella tapaa. Lämpölaajeneminen vaikuttaa sähkölangan kireyteen ja siten ominaisvärähtelytaajuuteen. Kesällä taajuus on matalampi, talvella korkeampi. Lisäksi lämpötila vaikuttaa todennäköisesti ilman fysikaalisiin ominaisuuksiin, ja sitä kautta Von Karmanin pyörreilmiön syntymiseen. Otaksuisin, että tyynenä pakkasyönä ilmassa ei ole juuri minkäänlaista turbulenssia, ja ilmamassa matelee maaston yllä täysin laminaarisesti. Tällöin Von Karmanin tapainen pyörreilmiö pääsee muodostumaan ilman muita häiriöitä. Väittäisin, että värähtelyilmiö syntyy kun saadaan sattumalta juurikin sopiva lämpötila -> langan kireys -> ominaisvärähtelytaajuus ja täsmälleen oikea ilmamassan nopeus -> von karmanin ilmiö -> täsmälleen oikealla taajuudella lankaa hytkyttävä voima -> resonanssi.

EDIT: Asiasta kiinnostuville tarkempaa tietoa Von Karmanin ilmiöstä löytyy mm. täältä ja miljoonasta muusta paikasta kun etsii kuukkelilla.

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177

Tiijjä sitte vaikka Heksu oliski oikeassa.
Mutta mitä mie olen pannu merkille, se ei langat heilu sillonku
pakkanen kiristyy. Ilmiö essiintyy vain sillonku pakkanen on lauhtumassa.
Varsinki kun on pitkhän ollu kova pakkanen - 20 ja ylikki.
Semmosella pakkasellahan ilma on suhthellisen tyven.
Sitteku langat alkaa heilumhan , se saattaa pakkanen pysyä ihan samassa
lukemassa, mikhän ei ole näennäisesti muuttunu, ulkoisissa olosuhtheissa.
Mutta vilkaseppa ilmapuntaria, sonki rietas lähteny ilmanpaine laskemhan.
Jotensaki ilmiö, täytyy liittyä ilmanpainheshen , en vain tiijjä miten.
Sama ilmiö son havaittavissa niissä tolpissa, jokka ne vipattavat.
Meinaan niitä mitä son pantu teitten varsille pysthön, miksi niitä sanothan
sumupaaluiksikko ?. Olempa joskus nähny kokonaisen liikennemerkkinki
vipattavan. Seki oli juuri semmosissa olosuhtheissa, ku ilima oli alkamassa lauhtumhan kovan pakkasen jälkhin.

Kiitos vielä Heksulle ja Aslakille kommenteista. Kyllä tuo Heksun päättely-perusteluketju liitetiedostoineen vaikuttaa niin hyvälle, että selitys löytynee siitä.

Mitä yleensä tulee tämän tyyppisten asioiden pohtimiseen tai ihmettelyyn, olen todennut, että 99% ihmisistä ei edes huomioi niitä. Tai eivät ole niistä lainkaan kiinnostunut!
Vanha sanonta on, että "Filosofia on yksinkertaisten asioiden ihmettelemistä!" Tiede taitaa olla jotain sukua filosofialle...

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat