Nivelet, maito ja laktoosi

Seuraa 
Viestejä2368
Liittynyt4.9.2010

Lopetin maidon käytön ja aloin ottamaan marketista ostettuja kalkki ja magnesium pillereitä ja apteekista ostettua D-vitamiinia. Muu ruokavalio oli monipuolinen. Lonkkanivelet tulivat kipeiksi reilun kuukauden jälkeen. Työkaverini kertoi käyneen samoin. Me molemmat saimme maidon käytön uudelleen aloittamisen jälkeen lonkat kuntoon.

Mietin etten ainakaan saanut laktoosia, kun en käyttänyt maitoa, pääasiassa käytin rasvatonta maitoa. Mm. glukosamiini, jota käytetään niveltuotteissa, on sokereiden kaltainen ja ajattelin josko laktoosilla olisi merkitystä nivelille. Ajattelin lisäksi voisiko laktoosi-intolerantikoilla olla enemmän nivelvaivoja ja olen törmännyt sellaisiin useilla foorumeilla ja elävässä elämässä. Reumasäätiöstä kuitenkin vastattiin, ettei maidolla eikä laktoosilla ole todettu olevan vaikutusta niveliin. Minä ja kaverini kuitenki todistimme omakohtaisella kokemusella sillä olevan vaikutusta niveliin. Nykyään mainostetaan: "kaikki hyvä ilman laktoosia". Voiko joku siirtyä käyttämään laktoosittomia tuotteita ilman syytä esimerkiksi laihduttaessaan ja hankkia näin nivelvaivat.

Jos laktoosi-intolerantikot saavat usein nivelvaivoja, ovat sen kerrannaisvaikutukset suuret, pahimmillaan tekonivelleikkausten muodossa. Olen kuullut tapauksista, joissa tutkimuksissa ei ole löydetty mitään ja on syöty kipulääkkeitä jopa kymmeniä vuosia. Tietysti jos nivelrikko on edennyt pitkälle, on sen palauttaminen kai aika vaikeaa.

Syynä siihen, että elimistö hylkii maitoa on kai luonnon keino vieroittaa imetyksestä. Mutta ehkä kun maitoa käytetään, niin elimistö on oppinut sietämään sitä. Sitten jos elimistö alkaa vieroksua myöhemmin maitoa, voi ehkä tulla ongelmia, kun esimerkiksi nivelet ovat tottuneet saamaan siitä rakennusaineet.

Vakavanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen.

Sivut

Kommentit (27)

Vierailija

Laktoosihan ei sellaisenaan imeydy elimistöön, vaan se täytyy pilkkoa glukoosiksi ja galaktoosiksi, ja nämä sitten imeytyvät. Galaktoosi siis olisi se sokeri jonka epäilet vaikuttavan niveliin. Sinänsä galaktoosi on kyllä ominaista nimenomaan maitotuotteille - sitä ei esiinny juuri muussa ravinnossa.

Galaktoosi muutetaan maksassa glukoosiksi, mutta toki galaktoosia on usein veressä jos nauttii maitoa säännöllisesti.

Vomies
Seuraa 
Viestejä2368
Liittynyt4.9.2010

Tiesin että laktoosi pilkkoutuu osiin, mutta en tiedä mitä minun nivelet sisältävät.

Vakavanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen.

Vierailija
Vomies
...Ajattelin lisäksi voisiko laktoosi-intolerantikoilla olla enemmän nivelvaivoja ja olen törmännyt sellaisiin useilla foorumeilla ja elävässä elämässä. Reumasäätiöstä kuitenkin vastattiin, ettei maidolla eikä laktoosilla ole todettu olevan vaikutusta niveliin. Minä ja kaverini kuitenki todistimme omakohtaisella kokemusella sillä olevan vaikutusta niveliin...

Tuosta tuli mieleeni se, että jotkut laktoosi-intolerantikot ovat itse asiassa herkistyneet viljan gluteenille, jonka aiheuttama suolinukkavaurio johtaa ongelmiin myös laktoosin pilkkomisessa. Joissakin tapauksissa todetun keliakian ja sitä seuranneen gluteenittoman ruokavalion jälkeen laktoosi-intoleranssi onkin "parantunut". Ymmärtääkseni keliakia (tai gluteeni-intoleranssi) voi olla yhteydessä selittämättömiin nivelkipuihin.

Vierailija

Itse en ole maitoa juonut 25 vuoteen.

Juustoa ja jogurttia syön. Ja tämän lisäksi kalsiumia on paljon muissakin ruuissa.

Nivelvaivoja ei ole. Ikä 43v

Anoppi on juonut 65 vuotta punaista maitoa ja hänellä on paha kuluma toisessa polvessa, mutta kyllähän 65-vuotiaalla kuuluukin jo olla joku vaiva.

Itse en lähtisi syömään kalkkia purkista, koska sitä kyllä saa riittävästi ruuasta, jos edes hiukan katsoo, mitä suuhunsa laittaa.

Ja riittävän D-vitamiinin syönti vähentää kalsiumin tarvetta kuulemma.

Etelän maissa ei juurikaa juoda mitään maitoa ja heillä ei ole osteoporoosia.

Meillä määrätään heti naisille 40-vuotiaana kalkkia purkista ????

Todella outoa.

Kalsiumin päivittäinen tarve on n. 800 mg. Finravinto 2007 tutkimuksen mukaan suomalaiset saavat kalsiumia keskimäärin: naiset 1007 mg/vrk ja miehet 1202 mg/vrk eli suosituksiin verrattuna riittävän runsaasti. D3-vitamiini tehostaa kalsiumin imeytymistä luustoon.

Tutkimus: Kalsiumtabletit lisäävät sydänkohtauksia
http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/ ... i-30072010

Tosin tuossa ei kerrota, mitä muotoa se kalkki on ollut, mutta yleensä se on sitä karbonaattia, josta ei mitään positiivista netistä löydy.

Magnesiumia on hyvä syödä ja sitraattimuodossa.

Itse olen laktoosille herkkä, joten olen syönyt jo 20 vuotta Hylatuotteita.

Tässä kalkkia ruuasta:
http://www.fineli.fi/topfoods.php?compi ... 0g&lang=fi

Voisiko olla niin, että olette vaihtaneet maidon huonoon kalkki- ja magnesiumvalmisteeseen. Ja toisaalta elimistönne on tottunut saamaan maidosta ravinteet eli luonnollisina.

Niissä on meinaan isoja eroja, jos oikeen tarkkaan googlaa. Uskon ainakin näin.

Tosin olemme yksilöitä.

totinen
Seuraa 
Viestejä4876
Liittynyt16.3.2005
MsHorton

Itse olen laktoosille herkkä, joten olen syönyt jo 20 vuotta Hylatuotteita.

Hylatuotteissa laktoosi on pilkottu, eli niissä on galaktoosia.

Itse nautin maitoa runsaasti maapähkinöden syönnin yhteydessä, jotta sen galaktoosi neutraloisi maapähkinän lektiinin vaikutuksen.

Vierailija

Itäaasialaiset, noin neljäsosa ihmiskuntaa, eivät ole käyttäneet perinteisesti mitään maitotuotteita lainkaan. En ole koskaan kuullut että heillä olisi nivelvaivoja enempää kuin muilla populaatioilla.

Anopilla on pahat nivelvaivat. Maitoa on käyttänyt aina, mutta nyt lääkärinsä määräsi viljattomalle keliakiaruokavaliolle. On kuulemma voinut huomattavasti paremmin. Gluteenin ja nivelvaivojen yhteydestä on oikeastikin tutkimusnäyttöä, jonka lääkärinsä ilmeisesti tuntee.

Epäilen että taustalla on jokin muu tekijä. Kaksi on kovin pieni otos, eikä ajallinen korrelaatio kerro tämmöisessä kontekstissa yhtään mitään.

dot4
Seuraa 
Viestejä410
Liittynyt11.5.2007
MsHorton
Itse en ole maitoa juonut 25 vuoteen.
Ja riittävän D-vitamiinin syönti vähentää kalsiumin tarvetta kuulemma.



Tulihan se pakollinen D-vitamiinimainos tähänkin topiciin!

Vomies
Seuraa 
Viestejä2368
Liittynyt4.9.2010

[quote="MsHorton"]

"Voisiko olla niin, että olette vaihtaneet maidon huonoon kalkki- ja magnesiumvalmisteeseen. Ja toisaalta elimistönne on tottunut saamaan maidosta ravinteet eli luonnollisina."

Olen näköjään jo hävittänyt sen kalkki-magnesium purkin josta söin. Työkaveri ei käyttänyt mitään maidon korvikkeena.

Söin seuraavasti maidon käytön lopettamisen jälkeen. Aamulla Axan Gold mysliä(pähkinöitä/viljaa/hedelmää) rypsiöljyllä, kananmuna, ehkä hedelmä, monivitamiini-, C-vitamiini/Beroccaa, kalkki-magnesium- ja D-vitamiini pilleri.

Töissä lounaalla: Vaihtuva lämminruoka ja vaihtuva salaattipöytä(reilusti), kivennäisvettä, leipää, beceliä tai voimariinia tai flooraa. Vaihtuva jälkiruoka(esim. marjarahkaa tai makeampaa tai hedelmä).

Illalla kotona jotain. Leipää, hedelmää, mysliä, Beroccaa/C-vitamiinia, kalkki-magnesium pilleri. Mahdollisesti esim. pizzaa tai perunalostuja tai olutta yms. satunnaisesti.

Työkaveri söi töissä samat Amigan sapuskat töissä.

Lisäsin kananmunia korvaamaan maidon proteiinia.

Vakavanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen.

Vomies
Seuraa 
Viestejä2368
Liittynyt4.9.2010

Tässä aloittaja. Lisään vielä, että käytin D-vitamiinia n. 5-10 mikrogrammaa ja monivitamiinista sain toisen saman lisää.

Vakavanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen.

Vierailija
dot4
MsHorton
Itse en ole maitoa juonut 25 vuoteen.
Ja riittävän D-vitamiinin syönti vähentää kalsiumin tarvetta kuulemma.



Tulihan se pakollinen D-vitamiinimainos tähänkin topiciin!



No se nyt vaan on fakta, että ilman maitoa saa helpostikkin päivittäisen kalkin määrän, joten pillereitä syömällä saa jo liikaa.

Ja kun noista pillereistä ei tiedä, miten toimii.

Vomies
Seuraa 
Viestejä2368
Liittynyt4.9.2010
MsHorton
Kokeile tuota hommaa ilman beroccaa ja C-vitamiinilisää.

Syö laadukasta magnesiumia eli sitraattia.




Ei uskalla kokeilla enään. Reilussa kuukaudessa lonkka oli niin kipeä, että oli vaikea nousta istumasta ylös ja juostessa olo oli hutera. Sitten vedin maitoa ja vähän piimää litran kaksi päivässä. Ehkä noin puolitoista vuotta meni kunnes lonkat olivat oireettomat. Joku toinen saa kokeilla.

Aikoinaan minulla oli kädessä ihottumaa, josta ei saatu selville mitä se on. Oli sellaisia pieniä paukamia, joista puristamalla tuli kirkasta nestettä. Saattoi tarttua uimahallista saadusta jalkasienestä. Laitoin niihin kortisonivoidetta, muttei oikein auttanut. Sitten aloin ottamaan 1000mg synteettistä C-vitamiinia ja sen jälkeen ihottuma hävisi käsistä. Nykyisin olen ottanut synteettistä C:tä satunnaisesti lohkaisemalla pienen palasen luonnollisen C:n joukkoon. Beroccaa en ole viimeaikoina käyttänyt. Hyvä olisi saada kaikki vitamiinit luonnollisessa muodossa tietysti.

Nykyisin kaapista löytyy Chlorellaa, Multivitaa, D-vitamiinia, Lysi-kalanmaksaöljyä, MSM-jauhetta, karnitiinia,putkilo C-poretta. Q10:tä satunnaisesti.
Aikoinaan saliharrastuksen tukena löytyi proteiineja, creatiniiniä,kivennäisaineita joskus kromia ym. vastaavia salitreeniä tukevia tuotteita.
Nykyisin enemmän juoksen.

Vakavanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen.

Vierailija

Muistaisin jostain lukeneeni ettei kalsiumilla ole niin paljoa väliä, vaan juurikin sillä että magnesium ja kalsium ovat tasapainossa elimistössä. Näiden epätasapaino voisi olla syy nuihin vaivoihin.

Vomies
Seuraa 
Viestejä2368
Liittynyt4.9.2010
Uzeeh
Muistaisin jostain lukeneeni ettei kalsiumilla ole niin paljoa väliä, vaan juurikin sillä että magnesium ja kalsium ovat tasapainossa elimistössä. Näiden epätasapaino voisi olla syy nuihin vaivoihin.



Otin yhdistettyä Kalsium-magnesium tuotetta ja D-vitamiinia. Luultavasti magnesium ei ollut sitraattia ja kalsiumista en tiedä mitä oli. Ostettu supermarketista. Onko maidossa magnesium ja kalsium oikeassa suhteessa?

Vakavanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14026
Liittynyt23.6.2005
Vomies
Ajattelin lisäksi voisiko laktoosi-intolerantikoilla olla enemmän nivelvaivoja ja olen törmännyt sellaisiin useilla foorumeilla ja elävässä elämässä. Reumasäätiöstä kuitenkin vastattiin, ettei maidolla eikä laktoosilla ole todettu olevan vaikutusta niveliin.

Voi myös olla, että tapauksessasi kyseessä on sekundaarinen laktoosi-intoleranssi, mikä johtuukin gluteenista. Kuten yllä mainittiin, gluteenia sisältävät viljat on yhdistetty nivelongelmiin.

Sitten on tietty tuo D-vitamiini, jonka suositussaantia rukataan parhaillaan. Todennäköinen aikuisen tarve lienee kuitenkin yli 50 µg päivässä, eli ainakin nykyisen ultrakonservatiivisen toksisuusrajan verran. Optimiannos yksilöllisistä tekijöistä riippuen ehkä jopa satoja mikrogrammoja. D-vitamiinin (ja C-vitamiinin) puutos on liitetty nivelongelmiin, eikä pelkästään nivelrikkoon vaa myös reumaattisiin muutoksiin.

Vomies
Syynä siihen, että elimistö hylkii maitoa on kai luonnon keino vieroittaa imetyksestä. Mutta ehkä kun maitoa käytetään, niin elimistö on oppinut sietämään sitä. Sitten jos elimistö alkaa vieroksua myöhemmin maitoa, voi ehkä tulla ongelmia, kun esimerkiksi nivelet ovat tottuneet saamaan siitä rakennusaineet.

Jos maito arveluttaa, jätä se pois. Kuka pakottaa ?

Maito ei ole ainoa kalsiumin lähde ja kalsiumin tarpeeseen vaikuttavat monet asiat.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat