Säälin kerjäämisen ja uhriutumisen käyttö ihmissuhteissa

Seuraa 
Viestejä4719
Liittynyt18.2.2006

Melkein jokaisen tuttavapiiriin kuuluu varmaan sellainen henkilö, joka käyttää muiden ihmisten hyväntahtoisuutta hyväkseen esim. yrittämällä saada heidät puolelleen kuvaamalla tavallisia jokaisen ihmisen elämässä olevia vastoinkäymisiä tavalla, jotka kerrotaan tavalla, jossa henkilö ikäänkuin martyrioituu ja on olosuhteiden uhri, vaikka itse asiassa henkilön mahdollisesti itse ottaessa ko. tapahtumassa ohjat käteensä tai katsoessaan asiaa toiselta suunnalta, koko ongelman ratkaistaistaisiin varsin helposti ja toisaalta näkökannan muuttuessa ei niin suurelta ongelmalta muutenkaan vaikuttaisi. Henkilö ikäänkuin kuvaa ja ehkä myöskin ajattelee itsensä jollain tapaa voimattomana tapahtumapyörteiden uhrina ja itse tapahtumaakin dramatisoidaan ja liioitellaan sekä etenkin vastapuolen sanomisia ja tekemisiä annetaan ylidramatisoidaan ja liioitellaan niiden sävynkin suhteen välillä siinäkin määrin ettei kuulijastakaan väliin ihan uskottavalta kuulosta.

Myöskin on sellaisia ihmisiä ihan sukupuolesta riippumatta, jotka jo ihan ihmissuhteen alussa tai suhdetta halutessaan (oli kyseessä sitten ystävyys-tai parisuhde) pyrkivät käyttämään itsensä kuvaamista säälittävässä valossa kertoen pitkät litaniat elämänsä kärsimysnäytelmistä odottaen sitten, että vastapuoli ilmoittautuisi mahdollisena pelastajana vapaaehtoiseksi sen sijaan, että kosiskelisivat vastapuolta normaaliin tyyliin esim. suorien tunteiden tunnustusten, lahjojen ja toisen hyväksi tapahtuvien toimintojen muodossa. Sama peli saattaa jatkua varsinaisen suhteen alettuakin eli jos tulee vähänkin vastoinkäymisiä eteen, niin saa seurata enemmän tai vähemmän spektaakkelimaista näytöstä marttyyrin kärsimyksistä maailmassa, jossa kaikki on ennalta ihan perustasollakin luotu häntä vastaan eikä hän ole koskaan mihinkään syyllinen, sillä omasta mielestään lienee on aina vain uhri, jolta vastuun ottamisen vaatiminen ihan perusasioiden suhteenkin omassa elämässään on liikaa vaadittu. Toisinaan ne henkilöt, jotka suoraan ehdottavat sitä vastuun ottamista ja jonkin tekemistä asioiden eteen päätyvät ko. henkilön listalla kiusantekiköiksi tms. vastaaviksi pahansuoviksi persoonallisuuksiksi.

Onko muilla minkälaisia kokemuksia tämän tyyppisistä henkilöistä ja miten olette toimineet ko. persoonallisuustyypin kanssa? Itsellä energiat loppuvat kesken, joten olen pyrkinyt välttelemään ja etenkin kun on sitten järkipuheen kuunteluhaluttomuus heille melkein normi ja pyrkivät pysymään niissä heille totutuissa ja toisinaan melko jähmettyneissä toimintatavoissaan. Jotenkin on käynyt väliin mielessä sekin, että ehkä sekoittavat jotenkin rakastamisen ja säälin kohteena olemisen toisiinsa tunteina tai sitten eivät jotenkin tunnista eroa jostain syystä noiden välillä.

Edit: korjattu tarpeeton sana poistamalla.

”Tietämättömyys antaa ihmiselle paljon luultavaa.”
-George Eliot

Sivut

Kommentit (22)

Vierailija
="Stinger"]Onko muilla minkälaisia kokemuksia tämän tyyppisistä henkilöistä ja miten olette toimineet ko. persoonallisuustyypin kanssa? Itsellä energiat loppuvat kesken, joten olen pyrkinyt välttelemään ja etenkin kun on sitten järkipuheen kuunteluhaluttomuus on heille melkein normi ja pyrkivät pysymään niissä heille totutuissa ja toisinaan melko jähmettyneissä toimintatavoissaan. Jotenkin on käynyt väliin mielessä sekin, että ehkä sekoittavat jotenkin rakastamisen ja säälin kohteena olemisen toisiinsa tunteina tai sitten eivät jotenkin tunnista eroa jostain syystä noiden välillä.



tuo ylläoleva on malliesimerkki kaveristani joka elämän tilanne on vähän samanlainen.Siis sääli on sairautta sanoi vanha kansa ja on siinä oikeassa. Välillä tuntuu että sääliä kerjäävät ihmiset eivät edes halua päästä asian yli vaan käyttävät sitä eräänlaisena...huomion kerjäämisen apuvälineenä. Riippuutietysti siitä mistä asioista tuota sääliä kerjätään surkein tapaus johon olen törmännyt on vanha alkkari joka kerjäs sääliä sen takia kun viina oli viennyt kaiken tervettä myöten. Mutta voisi kysyä sitäkin hyödyttääkö se sääli säälijää vai säälin kohdetta.

Vähän nuo ajatukset on nyt hajanaisia koittakaa saada kiinni.

Vierailija

Asiaa sivuten. Omakohtaisesti ärtymystä aiheuttaa ihmiset jotka tuomitsevat toisia omasta hyvyydestä käsin.. Esim. salin kamppailulajien tunnilla, jossa huom, ei kosketa kehenkään.. Jos tekee iskut voimalla, joku sosiaalinen hymyilijä, voi alkaa katsomaan "voi hyvänen aika" uhri ilmeellä, jota en ymmärrä.. "väkivallan vastustaja" kamppailulaji tunnilla kasvattamassa kuntoa.. Ja paha "ilmaan iskijä" vieressä, joka selkeästi nauttii kun hiki lentää ja saa iskeä täysillä.. Muutama happi-atomi varamsti kuolee ja silloin saa olla jo uhri..

Vierailija

Minusta on mukava kuunnella itsesäälissä kieriskelijöitä. Varsinkin niitä, joilla oikeasti menee huonosti. Tuntuu, että itsellä menee vähän paremmin. Siksi draamasarjatkin on suosittuja, koska on mielenkiintoista katsoa toisen epäonnea sivusta.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Ensimmäinen eksäni narisi ja nurisi kaikesta mahdollisesta ja hänellä ne ikävät kokemukset joissa hän oli kaiken mahdollisen uhri olivat alkaneet jo lastentarhassa. En kuitenkaan koskaan osannut sääliä häntä, kylmä ja kova ihminen kun ilmeisesti olen(???)

Ehkä tuon säälimättömyyden vuoksi mieleeni ei ole tosissaan juolahtanut että omia nurinoitani ja katkeruuden purkuani pidettäisiin säälin hakemisena. Olen aina kuvitellut vain tosiaankin kiukuttelevani kiukkujani pois tai paljastavani erinäisiä mädännäisyyksiä mitä eri paikoissa kuten duunissa voi olla. Seksuaalista lähentelyä ja sosiopaattisia karkeloita myöten.

Lisäksi olen olettanut että marisemalla kaikkea kamalaa kokemaani nimenomaan osoitan muille että olen paska ihminen, joten en vahingossakaan saata ketään siihen uskoon että olisin hyvä, miellyttävä ja hauskaa seuraa. Täten kukaan ei pety jos minuun sekaantuu, koska tietää jo että olen viallinen yksilö.

Mutta olen vähän väsynyt "suojelemaan muita itseltäni". Ehkäpä sitten täytyy vakavasti harkita että onko sitä omaa paskuuttaan syytä mainostaa niin paljon. Kai ihmiset muutenkin osaavat päättää haluavatko olla juuri minun kanssani tekemisissä, ettei minun tarvitse kokoajan pidellä jotain kielletty ajosuunta -tyyppistä liikennemerkkiä edessäni osoittamalla kaikin mahdollisin tavoin miten täydellisen paska ihmiseksi olen. Kun on monia paskempiakin ja sitten niitäkin jotka luulevat että jollakin ihme konstilla pystyy välttämään kaiken inhimillisen viallisuuden ja puutteellisuuden, kunhan vain vetää jotain roolia jossa ei ole päällepäin rosoa ei ryppyä. Tämä tietenkin edellyttää ettei ikinä vahingossakaan kerro mitään itsestään. Tai esittää itsensä aktiivisena toimijana joka valikoi parhaat päältä silloin kun on kumppaninhaku vireillään. Eikä ikinä niin päin että hän itse olisi se joka tulee valituksi. Onhan näitä. Herra ja rouva Täydellisiä.

Tottakai myötätunto voi loppua kun toinen osapuoli on pelkkää minäminää ja kaikki sinät ovat hirviöitä jotka ovat tehneet minäminän elämästä helvettiä. Mutta helppo on myöskin päätyä taas sinne toiseen äärimmäisyyteen että "sääli on sairautta" ja ihmissuhteet ovatkin yhtäkkiä jokin jääkylmä laskelmoitu peli jossa jokainen vähänkin omaa vajavaisuuttaan mainostava pitää äkkiä pyyhkäistä tiensivuun ruikuttamaan, ettei vahingossakaan tuhlaa aikaansa sekundaihmiseen.

Suhteellisuudentaju ja tasapainohan ne lienevät kaiken a ja o että ihmisten kanssa on hyvä olla. Ja tietää kenen kanssa olla ja missä ja milloin.

Vierailija

Minä kun en usko jumalaan, joka ois luonut vain täydellisiä ihmisiä, tiedän että on aidosti surkeita, sairaita tai vammaisia. Jotkut syntyy sellaisina, joistakin tulee uhreja onnettomuuksissa ja joiltakin voi mennä mielenterveys muitten huonon kohtelun takia.. Joten, pitää tuntea tapauskohtaisesti aina jokaikinen että voi olla varma mistä on kyse.

Yksi psykologinen selitys mielenterveydellisestä vammautumisesta tai sairastumisesta, traumaattisuudesta voi olla se ettei yksilö saa lapsena huomiota muuten kuin olemalla kipee. Useinhan se arki rullaa kaikenlaisen tekemisen ympärillä ja jotkut vanhemmat ei ota lapsiinsa mitään henkilökohtaista kontaktia omien kiireidensä keskellä ellei lapsilla ole erityistarvetta.

Ehkä tässä nyt peräänkuulutetaan tuollaista?
Kai tässä siis kysellään joittenkin syitten perään, vai?

Ennenvanhaanhan tuo tais olla ihan normaalikäytöstä?
Nykyisin kun vanhemmille korostetaan lasten rakastamisen merkitystä joka päivä, voi olla vähentynyt?

Vierailija

Itselleni ei ole sattunut koskaan mitään paskaa... ei ole ollut mitään vastoinkäymisiä, ja menetyksiä...

Säälin tasapuolisesti, kaikkia niitä joilla niitä/sitä on ollut. Kumpa voisin jakaa kärsimyksenne, ehkä niin teenkin, kuuntelemalla sitä ainaista piipitystä.
Harvemmin osaan sanoa mikä osa on itse aiheutettua, mikä kohtalon ivaa... harvemmin lähden edes veikkailemaan.
Mutta sen olen huomannut, että ne eniten kärsivät, eivät enää jaksa edes piipittää.
Siksi joskus hymyilen kun kuuntelen sitä piipitystä, ja saan kuonooni, kärsien taas lisää...

Menettämisestä, vastoinkäymisistä, piipityksestä ... mieleeni tulevat kiinalaiset sananlaskut, joita tässä nyt en sitten kuitenkaan sen paremmin spesifio.

T: Elämä on...

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009

Otsikko: Säälin kerjäämisen ja uhriutumisen käyttö ihmissuhteissa

Jospa kyseessä ei ole mikään sen erikoisempi muista ilmiöistä poikkeava juttu. Jokainen pyrkii viestimään muille sen, mitä on tai miten haluaa muiden itseensä suhtautuvan. Jos on säälittävä, niin sitten on. Jne...

Pönni mainitsi tuossa jotain, että joskus välittäminen voi perustua johonkin selvään reppanuuteen, jota ei muiloin saa. Tuo on kovin tuttua ja valitettavasti aika läheltä liippaa.

Luulisin, että niin kauan kun on erilaatuista jyräämistä, niin niin kauan on uhreja. Taistelut käydään siihen saakka, kunnes se toinen tajuaa, että mikä on paikka. En tiedä, että voiko tälle mitään jos halutaan pitää kiinni taistelusta.

Juha Myllärinen, Lappeenranta

Japetus
Seuraa 
Viestejä9006
Liittynyt20.6.2009
Stinger
Onko muilla minkälaisia kokemuksia tämän tyyppisistä henkilöistä ja miten olette toimineet ko. persoonallisuustyypin kanssa?

Palstan pakollisen patologisoinnin paradigmaa noudattaen tuo kuullostaa epävakaalta tai histrioniselta persoonallisuudelta. En tosin sulkisi sitä jo puhki kulutettua narsistidiagnoosiakaan pois. Paha sitä on pelkästään tuon kuvauksen pohjalta mennä sanomaan. Enemmän tai vähemmän vastaaviin ihmisiin on kyllä tullut useasti törmättyä. Niitä tosiaan jokaisesta kaveripiiristä löytyyneekin. Persoonallisuus on niin jäykkä rakenne, että ellei todella ole motivoitunut kyseistä henkilö muuttamaan eikä henkilö itse sitä halua, muutosta tuskin koskaan tapahtuu. Itse olen aina heitä vältellyt ja suoraan haastanut, mikäli välttäminen ei mahdollista ole ollut. Epäsuoraa aggressiota käyttävät eivät yleensä konfontaatiosta suuremmin nauti.

jussipussi: "Ennusteeni: Japetus esittää kunnolliset perustelut ja vastapuoli esittää 'mutta kun minusta tuntuu siltä että'."
o_turunen: "Kun kerran suoraan väität, niin turhaa on tuosta minun on ruveta väittelemään."
Think: "Helvetin urpo. Osoitin vain jälleen yhden ristiriidan omista sekoiluistani."
sääpeikolla leikkaa: "No ihmisen vaikutus ei ole alle 50% ja ei ole alle 50%.. eiköhän se olisi silloin 50-50 suurimman osan mukaan papereista... näin nopeasti pääteltynä"

Vierailija

En henkilökohtaisesti nyt siitä säälin kerjäämisestä tiedä mitään sanoa. Minun siitä puolesta kanssaihmiseni varmaan tietävät jotain sanottavaa.

Lällysäälin tarjoajista olisi jotain sanottavaa.
Näistä lällyttelijöistä minä vaan haluan muutaman sanan tuota esillenne:
Ikääntyminen on luonut maireasti hymyilevien lällyttelijöiden piirin ympärilleni.
Useat, ennen niin asialliset "anomalia"virkailijat ovat muuttuneet lällättelijöiksi. Sama asia mikä ennen minulle sanottiin asiallisesti, niin nyt se usein lässytetään minulle lapsekkaasti.
Kaupoissa asioidessa koen olevani lällyttäjien keskellä kuin olisin viisivuotias lettipää.

Sosiaalityötä tekevät palkolliset usein oikein kumartuvat ja alkavat lässyttämään
- Kuinkas täällä nyt voidaan ?
- Ollaanko me nyt yö yli nukuttu hyvin ?
Tuollaista.
Lällätyssääliä ja muka myötätuntoa on tarjolla välillä vaivaksi asti.

Oikea kanssaeläminen ja toisen ihmisen antama todellinen myötätunto on kullan arvoinen lahja sitä tarvitsevalle ihmiselle.

Vierailija

Oma suku on täynnä hölmöjä hyväuskoisia jotka saa varsin pienellä vaivalla mukaan melkein mihin tahansa, kun osaa pitää tarpeeksi hyvän palopuheen ja perustelut.

Itse olen sitten taas niitä ihmisiä joille kaikki ihmissuhteet ja muut jäävät toissijaisiksi jos rahasta aletaan puhua. En ole ikinä antanut senttiäkään kenellekään ilman, että olisin pyrkinyt tekemään sillä voittoa.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Tarkemmin kun ajattelen niin perhepiirissäni nariseminen on ollut hyvin yleinen ilmiö, joten ei ole mikään ihme jos olen itsekin oppinut vaivojeni valittelijaksi. Mutta säälittely tai edes juurikaan minkäänlaisen myötätunnon osoittaminen sensijaan ei ole ollut lähipiirilleni ominaista. Jopa siihen mittaan että sukulaiseni on kiukutellut että miksi minulla pitäisi olla oikeus onneen kun hänelläkään ei ole ollut (valittaessani rakkauden puutetta).

Ehkä tämän vuoksi joskus häkellyn kun live-elämässä ihmisille jotakin elämäntilannettani kuvailtuani olenkin saanut sitä sääliä tai myötätuntoa. Tulee nolo olo ja tarve vakuutella että ei se nyt ollut mitään NIIN kamalaa se juttu minkä juuri kerroin, kunhan kerroin vaan sen takia että olipa joku jännä anekdootti mainita elämän varrelta. Ja sitten minua on soimattu siitä että olen liian ankara itselleni enkä armahda itseäni (enpä kai sitten muitakaan, mene tiedä).

Olen siis tottunut siihen että jokainen vastavuoroisesti avautuu niistä kamalista kokemuksistaan, tilanteistaan ja tapaamistaan ihmisistä, mutta ei siinä sen kummempaa. En ole olettanut että sitten pitäisi kaikkien säälitellä toisiaan pää kallellaan, saati itkeä tirauttaa kimpassa. Mutta en kertakaikkiaan ymmärrä sellaista salamyhkäistä elämäntapaa ettei ikinä voisi eikä saisi kertoa itsestään eikä kokemuksistaan yhtään mitään, ettei vain vahingossakaan "kerjää sääliä". Eiköhän tässä maassa ole jo tarpeeksi kivikovaa väkeä muutenkin, ihmisiä joiden pitää esittää sellaista ettei mikään tunnu missään. Sitten ihmetellään erinäisistä ihmisistä että mikäs sille tuli, kun tappoi itsensä. "En minä vaan arvannut että se semmoisia mietti."

Mielestäni marttyyrimentaliteetti ja säälin käyttäminen kauppatavarana alkaa olla jo katoavaa kansanperinnettä, tai onkohan sitä ikinä kauheasti viljeltykään, paitsi tietysti niiden uskovaisten eukkojen toimesta joiden pitää aina esittää kantavansa koko maailmaa harteillaan. Jotenkin en vaan saa liitettyä säälijuttuja omiin kokemuksiini, marttyyrijutuista en osaa sanoa kun tietysti toki mietityttää miksi lähiomaiseni oli paskassa avioliitossaan aikana jolloin sellainen ei ollut välttämätöntä. Katsoisin kuitenkin ettei se ollut hänen tietoinen valintansa jotta pääsisi rypemään itsesäälissä ja keräämään marttyyripisteet, vaan hän ei vain tajunnut paremmasta tai muusta elettyään nuorena sellaisessa perheessä kuin eli. Voisi tosiaan ihmisiä vähän armahtaa ja miettiä millaisista olosuhteista he tulevat, ennen kuin alkaa leimaamaan siksi ja täksi ja kuvittelemaan että kaikilla on älyä laskelmoida ja manipuloida sen minkä ehtivät. Ehkä jos itsellä on sitä älyä runsain mitoin, olettaa että sitä on muillakin ja kaikki pelaavat jotain ihme suhdepelejä?

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009

Kirjoitin edellisessä viestissä jotain aiheesta. Oikeasti en tiedä kunnolla, että mitä ajatella tästä.

Se on selvää, että säälin kerjuun yksi tarkoitus on joskus iskostaa mieleen kerran opittu toivottomuus. Kun minulle on tapahtunut sitä ja sitä, niin eihän tässä voi oikein tehdä mitään. Eteneminen on mahdotonta.

Kun mahdollisuuksia ei kuitenkaan saa vaimennettua itse, tulee helposti turvauduttua toisten apuun. Jos hekin ovat samaa mieltä, voin enemmän rauhassa jäädä polkemaan paikalleni.

Tuollaiset juttelijat ovat varsin rasittavia. He kerjäävät sinulta väkisin siunauksen taantumuksellisuuteensa. Joskus tuntuu, että on vain itsensä rasittamista se, että yrittää jotenkin nostaa reppanoita ojan pohjalta.

Ihminen on vastuussa itselleen ja joskus tuo vastuu halutaan kiertää juuri sinun avulla. Menetkö mukaan? Minä en.

Juha Myllärinen, Lappeenranta

PeterH
Seuraa 
Viestejä2875
Liittynyt20.9.2005

Entä mitenkäs se kolikon toinen puoli? Eli kaiken kuittaaminen tai mitätöiminen uhriutumisena, marttyrisminä tai krokotiilinkyyneleinä, vaikka taustalla olisi ihan oikeaa tuskaa?

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
PeterH
Entä mitenkäs se kolikon toinen puoli? Eli kaiken kuittaaminen tai mitätöiminen uhriutumisena, marttyrisminä tai krokotiilinkyyneleinä, vaikka taustalla olisi ihan oikeaa tuskaa?



Tämä mielestäni on se avainkysymys, että mistä sen ikinä voi tietää onko ihmisen tuska ns. oikea ja hyväksyttävä, vai ei? Ehkei hän tiedä sitä itsekään. Mutta jos lähdetään siitä että yksilö on itse se viimeinen tietämään mitkä hänen tunteistaan ovat hyväksyttäviä, eletään jo sellaisessa maailmassa josta itse en ymmärrä yhtikäs mitään.

***

Tämä miksi tunnen itseni jotenkin arkkiopponentiksi näissä Stingerin lukemattomissa persoonallisuushäiriöitä, narsismia, huomionhakuisuutta yms. käsittelevissä ketjuissa johtuu tietenkin siitä että joskus ammoisina aikoina tein sen erehdyksen että liikaa paasasin jossakin hänen ketjustaan parista työelämässä kohtaamastani naisesta joita nimittelin mm. sosiopaateiksi niiden edesottamusten vuoksi joiden kohteeksi heidän tahoiltaan jouduin. Tämän johdosta sain kuulla Stingerilta kunniani että minä en itse taida tulla toimeen kenenkään kanssa. Olkoon niin sitten tahi ei, mutta minua syvästi ihmetyttää että minkä takia jotkut ihmiset ovat niin pirun mustasukkaisia hankalista kokemuksistaan joita muiden ihmisten kanssa on vastaan tullut. Joko niin mustasukkaisia että kukaan muu ei saa olla "kärsinyt" jonkun toisen ihmisen takia (ja kertoa sitä ääneen), tai niin mustasukkaisia ettei edes vahingossakaan itse kerro mitään omista konkreettisista kokemuksistaan, vaan mieluummin turvautuu loppumattomaan yhden ja saman aiheen märehtimiseen, vihjailuihin ja samaistamiseen aina sopivan sauman tullen.

Eihän se tietenkään sitä tarkoita että jos ei kaiken aikaa rieku kaikkialla kaikesta ikävästä mitä on kokenut että on tuollainen em. mustasukkainen ihminen, tulipahan vain mieleen kun minun on vaikea itseni ymmärtää että kaikki eivät halua aina avautua kaikesta kaiken aikaa kaikkialla. Keksivät kai muitakin puheenaiheita kuin kaikki urpot ja kotkat joiden kanssa ei halunnut olla mutta jotka kuitenkin väkisin uivat liiveihin.

Mutta mietityttää vain että kun asia ei selvästikään tule ikinä käsitellyksi näin ylimalkaisesti ja epämääräisesti "tieteellisen objektiivisesti" käsitellen, siten siis ettei kerro omista kokemuksistaan, niin mitä tämä hyödyttää avata aina vaan uusi ketju? Sen kuin laittaisi reippaasti otsikoksi että "persoonallisuushäiriintynyt huomionhakuinen ihminen joka pilasi elämäni" ja pääsisi vähän enemmän asiassa eteenpäin kun vihdoin viimein päästäisiin asian ytimeen tämän jatkuvan ympärillä kaartelun sijasta.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat