Uskon voima (henkiparannus yms.)

Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Etelä-Amerikassa ja muistaakseni Filippiineillä harjoitetaan ns. henkiparannusta jossa parantaja näyttää avaavan kädellä tai (tylsällä) instrumentilla potilaan vatsan ja kaivavan sieltä jotain verisiä roippeita ulos, joita sitten sanotaan kasvaimiksi. Tavanomaisin tapa kaiketi saada tuo verinen näytös aikaiseksi on läträtä kanan sisälmysten kanssa...

Samapa tuo miten homma hoidetaan, mutta kiinnostaa että miksiköhän jotkut ihmiset kykenevät parantumaan uskonsa voimalla. Kun heille demonstroidaan joku asia niin että heidän silmänsä saavat heidät uskomaan että näin on, seuraa mieli tottelevaisen koiran tavoin perässä, ja ihminen parantaakin itse itsensä uskonsa voimalla.

Hörhöydestäni huolimatta minun on aina ollut hyvin vaikea uskoa uskon voimalla parantumiseen varsinkin omalla kohdallani. Kaikkein paksuinta tuubaa kuitenkin oli mielestäni että eräs ihminen väitti minulle että koululääketieteenkin lääkkeisiin pitäisi uskoa jotta ne auttaisivat (minua kun ne harvemmin ovat auttaneet...) Onhan se kaiken huippu että kaikessa mahdollisessa olisi jo kyse uskosta, eikö mikään voisi toimia ihan simppelisti kylmän tieteellisesti ja selitettävällä tavalla?!

Onko uskolla parantuneiden tai uskolla jotain muita hyötyjä saaneiden ihmisten luonteessa jokin tietty piirre jota kannattaisi tavoitella että itse saisi ihmeitä aikaiseksi? Tietynlainen yksinkertaisuus, vaiko myönteisyys?

On sinänsä aika huvittavaa että kahden täysin erillisen katsomuksen kannattajat saattavat ilmoittaa saaneensa uskonsa voimalla jonkin tietyn asian tapahtumaan. Olen mm. kuullut k-uskovaisen kertovan jääneensä tien poskeen kun bensa loppui kesken, ja eikös siihen ilmesty joku auttava taho joka antaa sitä bensaa ja melko äkkiä katoaa paikalta ennen kuin ehditään kiittää (tässä kohdin kertoja tietenkin jättää ilmaan leijumaan vahvan ääneenlausumattoman näkemyksen siitä että on kohdattu enkeli). Samantapaisia kokemuksia myönteisistä yhteensattumista voi kuulla keneltä tahansa tosiuskovaiselta uskonnostaan riippumatta, mutta olisiko sitten niin että nämä jatkuvasti kaikkea hyvää kokevat ihmiset ovat kaikki jotenkin samantapaisia persoonallisuuksia joille aina sattuu hyviä asioita (syystä mistä hyvänsä)? Vai laittavatko he ne onnelliset sattumukset vain paremmin merkille kuin ihmiset keskimäärin ja suurentelevat tapahtumia mielessään?

Jokatapauksessa jos joku ihan oikeasti paranee koska uskoo paranevansa, siinähän ei tietenkään ole pelkästä merkitysten suurentelusta kyse, vaan jotakin on ihan oikeasti tapahtunut. Mutta mitä? Miksi usko saa parantumaan tai muutoksia aikaan, jos saa?

Kommentit (11)

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009

Etu uskossa on siinä, että se auttaa keskittymään oleelliseen.
Jää pois turhat pohdinnot, jotka eivät johda minnekään.
Noin silmin maailma on täynnä lähinnä ratkaisuja.
Eräänlaista psykoosia siis?
Mutta mikäpä todellisuuskuva ei olisi mahdollinen?

Juha Myllärinen, Lappeenranta

Vierailija

Myönteinen ajattelutapa, en koe itseäni yksinkertaiseksi ihmiseksi, päinvastoin. Silti uskomuksia tulee harrastettua, pitää mielen positiivisena ja asiat aina järjestyy. Kaverit aina haukkuuki hannu hanheksi mutta en usko että sattumalla on mitään tekemistä asian kanssa, jaksanu vain hymyillä tarpeeksi.

Vierailija

Aivot säätelevät elintoimintoja. Jos et usko jotain, niin ei kai ne aivot sitten säätele elintoimintoja juuri siltä osin että parantuisit. Jos taas uskot, niin paranet. Tätä käytetään tietysti uskonnoissa, mutta voi sitä käyttää muutenkin. Uskot vaan että alat paranemaan... Mutta asiaa auttaa myös että lupaat ja parannat myös elintapojasi. Jos elät huonosti, niin onhan siinä selvä ongelma, jonka voi parantaa uskomalla hyviin elintapoihin. Lääketiedettä tarvitaan leikkauksiin, mutta leikkauksia voidaan välttää hyvillä elintavoilla. Tätä olenkin sanonut, että ei tulisi panostaa ainoastaan lääketieteeseen vaan myös elämäntapatieteeseen, terveydenhoitoon ja sellaiseen.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Lisäksi joku kosteuden muodostama läntti vessanovessa onkin Jeesuksen kuva ja paahtoleivässäkin on selvä Elvis. Jotkut ihmiset ovat hanakoita näkemään ihmeitä (ja kummia) missä vain.

Noinkohan se vessanovi sitten ketään parantaa.

Vierailija

Kaksostutkimukseen sopisi uudeksi haaraksi tutkia mitä uskonnollisuus liittyy persoonan perimään ja mitä vaikutusta uskonnollisen yhteisön piirissä olleella on vs. neutraaliissa kasvaneseen.

Kylläkai
Seuraa 
Viestejä323
Liittynyt25.2.2010

Ihminen on hyvin suggestioaltis olento. Ihmisen voi saada uskomaan melkein mihin vain. Yleensä uskominen liittyy tavalla tai toisella elämänhallintaan. Todistettu tieto on parasta, mutta sen puuttuessa luultukin tieto usein kelpaa, koska tiedon puute on ahdistavaa ja synnyttää tunteen hallinnan menettämisestä. Lääkinnässä suggestiolla voidaan parantaa silloin, kun itse vaivan syntyyn on liittynyt suggestiota. Jotkut lääkärit ovat lisäksi sitä mieltä, että todellisten sairauksien paranemista voidaan edistää uskon avulla, koska itsesuggestiolla voidaan vaikuttaa sisäeritykseen. Niinkin järkevän oloinen kansa kuin saksalaiset käyttävät paljon luontaistuotteita ja homeopaattisia lääkkeitä.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
tietää
Kaksostutkimukseen sopisi uudeksi haaraksi tutkia mitä uskonnollisuus liittyy persoonan perimään ja mitä vaikutusta uskonnollisen yhteisön piirissä olleella on vs. neutraaliissa kasvaneseen.



Todellakin! Vaikkakaan itse en soisi pahimmalle vihamiehellenikään sitä ristiä ja riesaa että paiskattaisiin jo sylilapsena voimakkaasti uskonnolliseen kotiin. Ja noinkohan eri sortin lahkolaisilla on tarvetta adoptoida lapsia, tapaavat yleensä tehdä niitä omasta takaa riittävästi.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
Kylläkai
Ihminen on hyvin suggestioaltis olento. Ihmisen voi saada uskomaan melkein mihin vain. Yleensä uskominen liittyy tavalla tai toisella elämänhallintaan. Todistettu tieto on parasta, mutta sen puuttuessa luultukin tieto usein kelpaa, koska tiedon puute on ahdistavaa ja synnyttää tunteen hallinnan menettämisestä. Lääkinnässä suggestiolla voidaan parantaa silloin, kun itse vaivan syntyyn on liittynyt suggestiota. Jotkut lääkärit ovat lisäksi sitä mieltä, että todellisten sairauksien paranemista voidaan edistää uskon avulla, koska itsesuggestiolla voidaan vaikuttaa sisäeritykseen. Niinkin järkevän oloinen kansa kuin saksalaiset käyttävät paljon luontaistuotteita ja homeopaattisia lääkkeitä.



Lieköhän saksalaisilla suurempi sisäinen tahdonvoima, kun muutenkin ovat kautta aikain vaikuttaneet varsin tehokkaalta kansalta. Kaikki mihin ryhdytään suoritetaan perinpohjaisesti - miksei siis itsesuggestiokin.

(Itseni pitäisi hörhönä olla hyvin suggestioaltis, mutta siltä ei vaikuta. Ilmeisesti minulta sitten puuttuu tahdonvoimaa.)

Vierailija
Barbaari
Itseäni on kiehtonut eräänlaiset väitteet taideteoksista/patsaista/paikoista joilla uskotaan olevan "parantavia voimia". Mikä kumma saa ihmisen keksimään että sellainen ominaisuus olisi jossain esineessä. On näitä itkeviä madonnia jne...



Onnenamuletteja, ... taikauskoa. Mutta tästähän Jeesuskin varoitti, että ei pidä palvoa kiviä eikä erilaisia kymmeniä jumalien patsaita. Kuka vaanhan voi veistää jonkun patsaan ja nimetä sen vaikka patsaanveistäjien jumalaksi. Sen sijaan oikea lähestymistapa on tuntea Jumalan tie ja henkisyys. Esimerkiksi kristinusko pohjautuu hyviin elämänohjeisiin, jotka tuntemalla välttyy ikäviltä karikoilta elämässä. Tästä taas voidaan johtaa uskonnon hyvyys.

Vierailija
Rousseau
Lieköhän saksalaisilla suurempi sisäinen tahdonvoima, kun muutenkin ovat kautta aikain vaikuttaneet varsin tehokkaalta kansalta. Kaikki mihin ryhdytään suoritetaan perinpohjaisesti - miksei siis itsesuggestiokin.



Jos ihmisten stereotypiat pitäisivät paikkansa, moni asia olisi yhtäkkiä selvää.

Uusimmat

Suosituimmat