Varovaisuutta luontaistuotteiden käytössä

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

FST:llä tuli vastikään Spotlight dokumentti, jossa kaksi henkilöä kertoi tuhonneensa maksansa luontaistuotteilla. Toinen oli tilannut vitamiinisekoitevalmisteen ja kahdessa kuukaudessa maksa oli sökönä. Tämä henkilö tosin käytti jonkin verran kipulääkkeitä, joten vitamiinivalmiste yksinään ei välttämättä aiheuttanut maksan tuhoutumista, but who knows... Kyseistä tuotetta on vieläkin Suomessa laillisesti myynnissä. Toinen henkilö kertoi maksansa lähes tuhoutuneen, kun hän käytti silloin Suomessakin myynnissä olleita rasvanpolttopillereitä. Kyseiset pillerit vedettiin myöhemmin markkinoilta. Ongelma on, että mitään ennakkotarkastusta ei ole vaan tuotteet tutkitaan vasta jälkikäteen kun negatiivisia vaikutuksia aletaan epäillä valmisteella olevan.

Tällä keskustelupalstalla aika moni keskusteluihin osallistuva näyttää käyttävän suuria määriä vitamiinivalmisteita. Tämä Ylen dokumentti kuitenkin oli hyvä varoittava esimerkki siitä, kuin tavallinen tallaaja voi hyvässä tarkoituksessa tietämättään tuhota maksansa. Kyseisessä dokumentissa lääkäri toteaa, että näitä maksamyrkytyksiä on yleensä yksi vuodessa ja yksikin tapaus on liikaa.
Dokumentti on katsottavissa Ylen areenalta http://areena.yle.fi/video/1280585
Parasta siis popsia vitamiinit ja hivenaineet ruoan muodossa. Itse tosin otin nyt riskin ja aloin käyttää kalsiumia (Orion) ja D-vitamiinia (USA:sta - KÄÄK !). Saapas nähdä, onko maksani sökönä kun viikonloppuisin vieläpä kumautan pari lasia viiniä kurkkuun.

Sivut

Kommentit (23)

Vierailija

Tutkimus: Kalsiumtabletit lisäävät sydänkohtauksia

http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/ ... i-30072010

Syö kalsium ruuasta.

Kalsiumin päivittäinen tarve on n. 800 mg. Finravinto 2007 tutkimuksen mukaan suomalaiset saavat kalsiumia keskimäärin: naiset 1007 mg/vrk ja miehet 1202 mg/vrk eli suosituksiin verrattuna riittävän runsaasti. D3-vitamiini tehostaa kalsiumin imeytymistä luustoon.

MLT
Seuraa 
Viestejä571
Liittynyt18.9.2009

Hmmm... tähän mennessä luontaistuote "ruokaa" syöneistä myös lähes kaikki ovat kuolleet mitä nyt muutama meistä tässä vielä hetken hengissä kitkuttelee.

MLT

Kulaushaikara
Seuraa 
Viestejä1023
Liittynyt27.4.2009

Järjen käyttö on sallittua. Kuka tarvitsee rasvanpoistajaa? Mihin? Entä ihmelaihdutuspillereitä?

Vitamiinit, hivenaineet ja kivennäisaineet on vähän eri asia.

Onhan tämä vähän kummallinen tilanne, kun lääkäri ei tiedä luontaistuotteista mitään ja kaupan myyjä sitten joutuu toimimaan lääkärinä!

Toisaalta lääkkeiden aiheuttamia maksavaurioita on tuhansia joka vuosi Suomessa. Ja jokainen on tietysti liikaa.

Lisäksi laillisesti myydään alkoholia, joka on maksan tuhoaja numero yksi, mutta se nyt ei kuulu tähän.

Vierailija
Kulaushaikara
Järjen käyttö on sallittua. Kuka tarvitsee rasvanpoistajaa? Mihin? Entä ihmelaihdutuspillereitä?

Vitamiinit, hivenaineet ja kivennäisaineet on vähän eri asia.

Onhan tämä vähän kummallinen tilanne, kun lääkäri ei tiedä luontaistuotteista mitään ja kaupan myyjä sitten joutuu toimimaan lääkärinä!

Toisaalta lääkkeiden aiheuttamia maksavaurioita on tuhansia joka vuosi Suomessa. Ja jokainen on tietysti liikaa.

Lisäksi laillisesti myydään alkoholia, joka on maksan tuhoaja numero yksi, mutta se nyt ei kuulu tähän.




Aivan.

Pikku Gen
Seuraa 
Viestejä3210
Liittynyt2.6.2005

Useampi nestemäinen luontaistuote sisältää sellaisia määriä alkoholia, että raivoraittiinkin maksa voi vingahdella. Mummoni vuosia, vuosia sitten meni keltaisuuden vuoksi lääkäriin ja kimmastui kerrassaan, kun lääkäri töksäytti että "kuinkas paljon menee alkoholia päivässä" raittiilta mummoltani. Pienellä kaivelulla tuli ilmi, että mummo nappaili kolmea-neljää luontaistuotetippaa, joissa oli yhteensä hyvinkin ravintola-annoksellinen alkoholia. Lisäksi jokin ns. vaikuttavista aineista oli yhdessä alkoholin kanssa maksatoksista. Huppastarallaa. Vaan kun tutkimatta ja ohjeistamatta noita ihmisille myydään...

"Ubi est actio hic?" Missä täällä on säpinää?

Vierailija
Pikku Gen
Useampi nestemäinen luontaistuote sisältää sellaisia määriä alkoholia, että raivoraittiinkin maksa voi vingahdella. Mummoni vuosia, vuosia sitten meni keltaisuuden vuoksi lääkäriin ja kimmastui kerrassaan, kun lääkäri töksäytti että "kuinkas paljon menee alkoholia päivässä" raittiilta mummoltani. Pienellä kaivelulla tuli ilmi, että mummo nappaili kolmea-neljää luontaistuotetippaa, joissa oli yhteensä hyvinkin ravintola-annoksellinen alkoholia. Lisäksi jokin ns. vaikuttavista aineista oli yhdessä alkoholin kanssa maksatoksista. Huppastarallaa. Vaan kun tutkimatta ja ohjeistamatta noita ihmisille myydään...



Vaikka mutuilu on bravuurisi, niin me muut tykätään lähteistä.

Vierailija

Ihan oikeasti kannattaa olla varovainen. Todella ottaa selvää mitä suuhunsa on laittamassa ja suosia niitä ainesosia joista on pidempiaikaista kokemusta ja tutkimusta. Ehkä nyt kohtuuden nimissä on kuitenkin hyvä muistaa että erilaisia ravintolisiä ja luontaistuotteita syö miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa eikä heidän maksansa "poksahtele" tai muutakaan ikävää. Myös interaktiot eri lääkkeiden kanssa on hyvä tarkastaa jos syö jotain reseptilääkettä säännöllisesti, käytännössä tämä tarkoittaa googlettelua.

Pämmy
FST:llä tuli vastikään Spotlight dokumentti, jossa kaksi henkilöä kertoi tuhonneensa maksansa luontaistuotteilla. Toinen oli tilannut vitamiinisekoitevalmisteen ja kahdessa kuukaudessa maksa oli sökönä. Tämä henkilö tosin käytti jonkin verran kipulääkkeitä, joten vitamiinivalmiste yksinään ei välttämättä aiheuttanut maksan tuhoutumista, but who knows...



Jos nyt jokin on varmaa niin se että kenenkään maksa ei "vitamiinivalmisteesta" poksahda vaan siihen tarvitaan aika pajon järeämpiä keinoja. Ihmiselimistö näet osaa käsitellä vitamiineja koska ne ovat sen toiminnan kannalta välttämättömiä, julmetuista annoksista voi seurata joitain ikäviä vaikutuksia, mutta "maksan poksahtaminen" ei kuulu minkään vitamiinin myrkyllisiin vaikutuksiin.


Kyseistä tuotetta on vieläkin Suomessa laillisesti myynnissä. Toinen henkilö kertoi maksansa lähes tuhoutuneen, kun hän käytti silloin Suomessakin myynnissä olleita rasvanpolttopillereitä. Kyseiset pillerit vedettiin myöhemmin markkinoilta. Ongelma on, että mitään ennakkotarkastusta ei ole vaan tuotteet tutkitaan vasta jälkikäteen kun negatiivisia vaikutuksia aletaan epäillä valmisteella olevan.



Rasvanpolttajat ovat valtava bisnes, miljoonat ihmiset hakevat helppoa laihdutusta niistä. Samaan aikaan lainsäätäjä pyrkii kieltämään kaikki toimivat ainesosat, koska niillä on lääkkeen kaltaisia vaikutuksia ja siten myös lääkkeen kaltaisia haittavaikutuksia. Markkinoilla onkin iso kilpailu siitä kuka kasaa laillisista ainesosista edes vähän toimivan valmisteen, koska voittaja palkitaan tässä kilpailussa ruhtinaallisesti. Siispä liikkeellä on mitä epämääräisempää ainesosayhdistelmää.

Hauskinta tässä tietenkin että ne eivät juuri toimi, 200-300 kaloria on se etu jota ne tarjoavat. Jotkut laittomat ainesosat saattavat ihan oikeastikin toimia, mutta niillä on lääkkeisiin rinnastettavat sivuvaikutuksetkin eikä niitä voi käyttää miten sattuu.


Tällä keskustelupalstalla aika moni keskusteluihin osallistuva näyttää käyttävän suuria määriä vitamiinivalmisteita. Tämä Ylen dokumentti kuitenkin oli hyvä varoittava esimerkki siitä, kuin tavallinen tallaaja voi hyvässä tarkoituksessa tietämättään tuhota maksansa. Kyseisessä dokumentissa lääkäri toteaa, että näitä maksamyrkytyksiä on yleensä yksi vuodessa ja yksikin tapaus on liikaa.
Dokumentti on katsottavissa Ylen areenalta http://areena.yle.fi/video/1280585
Parasta siis popsia vitamiinit ja hivenaineet ruoan muodossa. Itse tosin otin nyt riskin ja aloin käyttää kalsiumia (Orion) ja D-vitamiinia (USA:sta - KÄÄK !). Saapas nähdä, onko maksani sökönä kun viikonloppuisin vieläpä kumautan pari lasia viiniä kurkkuun.

[/quote]


Yksi tapaus vuodessa? Samaan aikaan aivan varmasti yli miljoona suomalaista on aivan varmasti käyttänyt luontais ja ravintolisiä. Näistä yksittäistapauksista pitäisi tietää että millaista käyttö on ollut, millainen elimistön toimintakyky on ollut ennen myrkytystä ja aiheutuiko tuo vaurio ihan oikeasti niistä valmisteista joista henkilö väittää, eikä kyseessä ollut myös jotkut järemämmät ainesosat, kuten reseptilääkkeet ja alkoholi.

Varovaisuutta joo, hysteriaa ei.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14024
Liittynyt23.6.2005

A-vitamiinilla voi saadakin maksansa raksumaan jo melko köykäisillä annoksilla:

http://www.vitamindcouncil.org/newslett ... mber.shtml

Cochrane-arviossa muutaman vuoden takaa eniten A-vitamiinia napeista saaneilla naisilla oli 16% suurempi kokonaiskuolleisuus.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

MLT
Seuraa 
Viestejä571
Liittynyt18.9.2009



Tuolta lainattuna:

Synteettiset vitamiinivalmisteet eivät siis ole luonnollisia aineita ja eivät esiinny sellaisenaan luonnossa ja siksi elimistömme voi alkaa käsittelemään niitä vierasaineina.



Tuo sekä pitää että ei pidä paikkaansa, mutta jo tuohon lauseeseen loppui lukemiseni.

Strykniini on erittäin luonnollinen aine ja jokseenkin myrkyllinen, suurempi karvasmantelin syöntikään ei taida olla terveellistä.

Myrkky on myrkky eikä luonnollisuus tai epäluonnollisuus tee siitä kummempaa, minulta on vielä näkemättä esim. artikkeli, joka selittäisi miten "keinotekoinen" C-vitamiini eroaa "luonnollisesta".

TLM

PeterH
Seuraa 
Viestejä2875
Liittynyt20.9.2005

Molemmat dokumentissa mainitut valmisteet olivat sekoituksia. Amerikassahan riittää että tuoteselosteeseen laitetaan "Proprietary blend" ("salainen kaava....") eikä sen sisältämiä ainesosia tarvitse edes mainita, ja perään vastuuvapauslauseke "Not approved by the FDA" - ja saa myydä melkein mitä tahansa.

Tuollaisia epäilyttäviä sekoituksia ei todellakaan kannata mennä hankkimaan. Sen sijaan tunnettujen, luotettujen valmistajien merkit (mm. Solgar ja Now Foods) ovat täysin asiallisia ja oikein käytettyinä voivat olla varsin hyödyllisiäkin.

kaima
Varovaisuutta joo, hysteriaa ei.

Ääni tälle.

Vierailija
MLT

Myrkky on myrkky eikä luonnollisuus tai epäluonnollisuus tee siitä kummempaa, minulta on vielä näkemättä esim. artikkeli, joka selittäisi miten "keinotekoinen" C-vitamiini eroaa "luonnollisesta".
TLM



Sama tökkäsi. Tuntuu että liikkeellä on porukkaa joka arvioi todellisuutta ja erityisesti ravintoa yksinkertaisella luonnollinen-luonnoton -akselilla, jossa luonto tietenkin voittaja ja teknologia pahaa. Teknologian pahuutta ei tarvitse erikseen missään perustella koska se on a priori filosofinen kanta jota tarvitsee vain soveltaa eri kohteisiin. Vitamiinien kohdalla on se ikävä tosiasia että jotkut vitamiinit imeytyvät paremmin synteettisinä ja toiset taas luonnollisina. Luonnollinen luonto on aika vittumainen paikka ihmisille, siksipä olemme kehittäneet kaikenlaista teknologiaa omien itntressiemme toteuttamiseksi. Hurraa teknologialle ja luonnottomuudelle.

Samoin maatalous ei voi olla "luonnonmukaista", se on aina teknologista maaperän ja sen organismien muokkaamista ihmisen haluamaan muotoon eli luonnotonta toimintaa. Se että pyritään jäljittelemään tiettyä hetkeä jolloin tämä toiminta oli mukamas "luonnollista", jonka jälkeen se muuttui luonnolliseksi eli suurinpiirtein 30 -luku, jolloin maailma oli vielä ah niin turmeltumaton.

Länsimaalaisessa metafysiikassa oli antiikin aikaan ajatus kosmoksen järjestyksestä, luonnollisesta järjestyksestä jossa kaikki asiat asettuvat omalle paikalleen. Myöhemmin tätä alettiin tulkitsemaan Jumalan luomistyönään asettamaksi normatiiviseksi tahdoksi jota vastaan ei sopinut rikkoa, luonnon järjestykseen puuttuminen oli kapinointia itse luojaa vastaan. Siksipä homostelu on luonnotonta koska jumala on tarkoittanut ihmisen harrastamaan genitaalista seksiä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Tästä ei ole pitkä matka ajatukseen että on jokin "luonnollinen" tapa ravita itseään ja tuottaa raaka-aineet tähän. Nyttemmin tämä oikeutetaan ajatuksella ihmisestä vielä "luonnon osana" jossa sivilisaatio nähdään jonain poikkeamana.

PeterH
Seuraa 
Viestejä2875
Liittynyt20.9.2005
MLT
minulta on vielä näkemättä esim. artikkeli, joka selittäisi miten "keinotekoinen" C-vitamiini eroaa "luonnollisesta".

Ei löydy multakaan, mutta muistan kyllä semmoisen argumentin, että C-vitamiini on kompleksi, ts pelkkä puhdas askorbiinihappo yksinään imeytyy huonosti eikä hyödytä elimistöä riittävästi.

MLT
Seuraa 
Viestejä571
Liittynyt18.9.2009

Tuo: http://lpi.oregonstate.edu/infocenter/vitamins/vitaminC/vitCform.html tuntuisi sanovan ettei ole paljon väliä miten sen ottaa.

Haku: "bioavailability of vitamin C" tuo noin 334000 hittiä, joten en viitsinyt lukea kaikkia; kolme ensimmäiseltä sivulta sanoivat kaikki samaa: ei väliä, huomauttaen kuitenkin joidenkin mineraalisuolojen vaarasta kationien yliannostukseen.

Ainoa ero oli ilmeisesti vatsalaukun ärsytyksessä ja sekään ei tainnut ola todellisuudessa iso.

MLT

Vierailija

"""""C- vitamiini: Synteettinen askorbiinihappo on luonnollisen C-vitamiinin kompleksin antioksidantti, vähän niin kuin munankuori joka suojelee munaa. Luonnollinen C-vitamiini kompleksi sisältää P- (pioflavonoidit), J- (koliini) ja K- vitamiinit. J- vitamiini kuljettaa happea ja P- vitamiini on puolestaan särkyvyyden estäjä (esim. pitämällä hiusverisuonet ehjinä). On myös toinen tekijä, mikä on luonnollisella C-kompleksilla, se on terrosenase, eli kupari entsyymi. Sitä tarvitaan hemoglopiinin muodostuksessa, ja ehkäisemään anemiaa. Synteettinen askorbiinihappo on kemiallinen yhdiste, josta puuttuu kaikki nämä tekijät eikä sillä voi koskaan olla luonnon C-vitamiinin vaikutuksia. Sillä ei ole vaikutusta flunssaan tai muihin sairauksiin kuten luonnon C-vitamiinilla. Tutkimukset näyttävät, että ihmiset jotka saavat runsaasti luonnon C-vitamiinia ovat paremmassa kunnossa, kuin ne jotka käyttävät keinotekoista askorbiinihappoa. On myös todettu että 30 mg luonnon C-vitamiinia estää yhtä paljon syöpää kuin 2000 mg synteettistä askorbiinihappoa. Luonto tietää mitä me tarvitsemme munan, mutta emme sen kuorta."""""

http://www.luontaisnetti.fi/artikkelit_vitamiinit.htm

mm. iHerbistä saa luonnollista C-vitamiinia

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat