Kuolemanpelkokohtauksella fyysisiä syitä?

Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Taustaa: kaivoin eilen kaapista verhonipun ja laitoin makuuhuoneeni ikkunaan. Huoneeseen ilmaantui paha haju, ja niinhän siinä sitten oli käynyt että ne verhot olivat imeneet itseensä ties mitä edellisen asuntoni keittiöstä. Kyseisessä keittiössä haisi aina pahalle jos ei peittänyt hajua Oustilla. Tiskipöydän alakaappi oli sen näköinen että se oli joskus kärsinyt erittäin pahan vesivahingon, yhdestä seinästä jopa puuttui pois murentunut pala jota oli korjailtu massalla. Maalasin kaapin sisätilat kahteen kertaan maalilla, mutta aina vaan haisi. Mikäli vedellä oli tosiaan asiassa osuutta, en pitäisi mahdottomana että huoneistossa on muhinut muikeat homeet.

Kun verhot olivat ikkunassa, silmiäni alkoi ärsyttää ja aivastelin kuin viimeistä päivää. Kello oli kuitenkin jo paljon enkä tohtinut enää alkaa repimään verhoja pois ja toisia tilalle ettei kiskoista aiheutuva vinkuna häiritse naapurustoa.

Yöllä sitten heräsin pitkästä aikaa siihen että ahdisti henkisesti. Siinä taas kuolemat, mädäntymiset ja muut mukavat asiat pyörivät päässä, ajan loppumisen ajatus (en sitten tässä elämässäni mitään ehtinyt) ja muu sellainen kama mitä öisissä paniikeissani yleensä päähäni saan.

Tällaisia yöllisiä kauhukohtauksia joita ei ikinä edellä minkäänlaiset unikuvat, vaan pelkkä syvä uni josta yhtäkkiä herään pahaan oloon on ollut aikuisella iällä aina toisinaan. Ihan ensimmäinen tällainen tosin tuli lapsena keskellä kirkasta päivää, ehkä siinä 6-vuotiaana.

Mutta kun aamullakin vielä sydän hakkasi kuin pajavasara, niin tuli mieleeni että voisiko psykofyysinen kokonaisuus reagoida psyykkisesti ihan oikeasti alunperin fyysiseen epämukavuuteen? Olisiko saastaisten verhojen aiheuttama hätätila kehossani saanut päälle jonkinlaisen hälytyksen joka potki mielenkin hereille, ja puolinaisessa virkeystilassa mieli sitten alkaa suoltaa kaikkea roskaa?

Aikuisiällä kokemani "kuolemanpelko"kohtaukset ovat muistikuvani mukaan yleensä liittyneet loppukesään, siihen vaiheeseen kun yöt alkavat pimentyä. Noinkohan tuollainen ympäristön muutos riittäisi saamaan kehonkin vinksinvonksin? (Syksyisin minulla on usein univaikeuksia.)

Mietiskelen tätä fyysistä puolta sen takia että minkä täytistä minä muka sille mahdan että herään keskellä yötä ja on paha olla? Eli siis mielen puolelta en ole tätä asiaa pystynyt selvittämään, koska kyseessä on niin alkukantainen ja ehkäpä eläimellinenkin tunne. Ehkä se onkin reagointia kehon reaktioihin???

Sivut

Kommentit (37)

Vierailija

Herään joka yö pahaan oloon, mutta olen jo tottunut siihen.

Oletko koskaan saanut anafylaktista shokkia? Minä olen. Silloin tuntuu oikeesti, että kuolee, hitaasti tukehtumalla.

Se on mahtava kokemus, joka tosin menee itekseen ohi jos ei panikoi.

Vierailija
Rousseau
Tiskipöydän alakaappi oli sen näköinen että se oli joskus kärsinyt erittäin pahan vesivahingon, yhdestä seinästä jopa puuttui pois murentunut pala jota oli korjailtu massalla. - - Kello oli kuitenkin jo paljon enkä tohtinut enää alkaa repimään verhoja pois ja toisia tilalle ettei kiskoista aiheutuva vinkuna häiritse naapurustoa. - -



Ei kuolemaa kannata pelätä. Kannattaa pelätä vesivahinkoja ja äänieristämättömiä "äänieristettyjä" asuntoja.

Vierailija

Erilaiset hajut ovat erittäin hyviä aktivoimaan voimakkaita alitajuisia muistumia. Joku inhottava muisto voi todella sairastuttaa fyysisesti. Sinun tapauksessasi veikkaisin tuota homeen hajua, joka voi olla niin heikko, että vain alitajunta rekisteröi sen.

Pimenevät syysillat saavat itse kullekin aikaan kaikenlaista häröilyä - syyskuussa valoisan ajan pituuden muutosnopeus on suurin, joten se on uniongelmista kärsiville yleensä pahinta aikaa.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Eipä ole osunut anafylaktista shokkia kohdalle, en ole millekään onneksi niin allerginen.

Luulen että se tila missä yöllä olen mukamas "herättyäni" kokemaan ahdistavaa tunnetta ei nappaa läheltäkään normaalia tietoisuudentilaa, eli vaikka kuka tulisi sanomaan siihen viereen että kuolemaa ei kannata pelätä, niin se ei vaikuttaisi mitenkään. Kun keskellä päivää ajattelen asiaa, vaikka miten itseäni hysteroisin tahallani, en saa samanlaista kauhua aikaiseksi kuin se mikä on keskellä yötä. Eli ehkä se ns. herääminen onkin vain näennäistä...

Aivot varmasti rekisteröivät kaikenlaista mikä ei ikinä tule tietoisuuteen asti. Johonkinhan "vaiston" tai "intuitionkin" pitää perustua. - Mutta tosiaan, en ole livenä muiden kuullut valittavan syysunettomuudesta. Hyvä tietää etten sitten kuitenkaan ole siinä yksinäni. Tai hyvä ja hyvä... eihän se kivaa ole kellekään.

Vierailija
Rousseau
Eipä ole osunut anafylaktista shokkia kohdalle, en ole millekään onneksi niin allerginen.

Luulen että se tila missä yöllä olen mukamas "herättyäni" kokemaan ahdistavaa tunnetta ei nappaa läheltäkään normaalia tietoisuudentilaa, eli vaikka kuka tulisi sanomaan siihen viereen että kuolemaa ei kannata pelätä, niin se ei vaikuttaisi mitenkään. Kun keskellä päivää ajattelen asiaa, vaikka miten itseäni hysteroisin tahallani, en saa samanlaista kauhua aikaiseksi kuin se mikä on keskellä yötä. Eli ehkä se ns. herääminen onkin vain näennäistä...

Aivot varmasti rekisteröivät kaikenlaista mikä ei ikinä tule tietoisuuteen asti. Johonkinhan "vaiston" tai "intuitionkin" pitää perustua. - Mutta tosiaan, en ole livenä muiden kuullut valittavan syysunettomuudesta. Hyvä tietää etten sitten kuitenkaan ole siinä yksinäni. Tai hyvä ja hyvä... eihän se kivaa ole kellekään.


Tiedän mitä tarkoitat.

Sinun pitää vain muuttaa asennettasi. Ota kuolema vastaan seikkailuna. Sitä se on. Kun itse muutin asenteeni, kaikki kohtaukset ja shokit menevät itsekseen ohi, ilmeisesti sen takia, kun en välitä niistä paskan vertaa.

Vierailija

Itselläni on myös ollut vähän vastaavanlaisia kohtauksia ja myös paniikkikohtauksia ihan päivänvalossakin. Itsekin on tullut mietittyä syvästi ahdistuneena juuri kuolemaa ja läheisten tunteita tämän jälkeen, elämän lyhyyttä, kuinka vähän on saanut mitään aikaan jne. jne. Yleensä tuollaiset ahdistavat pohdinnat ajoittuvat juuri yölle ja päiväsaikaan jos tulee paniikkikohtaus, niin se on erilainen ja enemmänkin vain hetkellinen neuroottinen ajatus kuolemisesta johonkin tiettyyn seikkaan, joka sitten laukaisee sarjan ikäviä toimintoja elimistössä.

Yöllä pimeässä ja hiljaisuudessa on ainakin se, että ei ole paljoakaan muita ärsykkeitä, jotka veisivät aivoilta huomiota, joten sitä voi keskittyä kaikella voimallaan noihin ahdistaviin ajatuksiin. Voisin kuvitella, että siinä taustalla on aivoissa hetkellinen epätasapaino kiihdyttävien ja rauhoittavien välittäjäaineiden välillä ja ehkä tämä on se syykin, miksi on ylipäänsä unesta herännyt. Eli aivoissa on jostain syystä glutamaatin tms. eritys kiihtynyt ja aivot ovat virittyneet toimimaan hieman liialla teholla ja tapahtuu herääminen ja ahdistavien ajatusten pyöritteleminen.

Sen olen itse huomannut, että adrenaliini saattaa aiheuttaa kyllä myös psyykkistä ahdistusta. Ehkäpä se lisää aivoissa jotakin kiihdyttäviä välittäjäaineita ja tämän takia pahentaa ahdistusta vaikka ei suoraan psyykkeeseen vaikuttaisikaan. Tämän huomaa ahdistuskohtauksessa, kun ottaa vaikkapa propralia, joka vain estää adrenaliinin vaikutuksen.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Propralissa vain on se huono puoli että se ei sovi astmaatikoille. Se sama asia mikä P:lla pitäisi rauhoitella on ilmeisesti se tekijä mikä pitää henkiröörit auki, eli kun ottaa Propralia niin meinaa mennä putket tukkoon.

(Itse sain siitä lisäksi vatsan myöhemmin kipeäksi, kuten kaikista mahdollisista lääkkeistä. Joskus jopa parasetamolista. Ilmeisesti on niin paskat limakalvot vatsassa etteivät siedä mitään tabletteja, kapseleita ja sen sellaisia.)

Onneksi niitä kauhukohtauksia ei ihan jatkuvalla syötöllä tule. Joskus niissä on auttanut juurikin se että kehittää raivokohtauksen tyyliin "miksi tässä taas rääkätään, perkele!" jolloin tilanne saattaa laueta nopeammin. Ehkä silloin väsyy siihen ja nukahtaa helpommin. Vaikka luulisi että aggressio herättää entistä perusteellisemmin unitilasta.

Vierailija
Anonyymi avautuja

Oletko koskaan saanut anafylaktista shokkia? Minä olen. Silloin tuntuu oikeesti, että kuolee, hitaasti tukehtumalla.

Se on mahtava kokemus, joka tosin menee itekseen ohi jos ei panikoi.




Ei muuten anafylaktiseen shokkiin mitkään relaamiset auta. Siihen nimenomaan kuolee tukehtumalla ja niin nopeesti, ettei kehoteta tuhraamaan aikaa housujen riisumiseen vaan törkkästään adrenaliiniruisku reiteen housujen läpi.

Jos yöllä kuolemanpelossaan harmittelee, ettei oo saanu elämässään tarpeeks aikasiks niin kannattaa mieluummin iloita siitä, ettei kuole työpöydän ääreen - mikä olis jo aika noloa.

Vierailija
varis
Anonyymi avautuja

Oletko koskaan saanut anafylaktista shokkia? Minä olen. Silloin tuntuu oikeesti, että kuolee, hitaasti tukehtumalla.

Se on mahtava kokemus, joka tosin menee itekseen ohi jos ei panikoi.




Ei muuten anafylaktiseen shokkiin mitkään relaamiset auta. Siihen nimenomaan kuolee tukehtumalla ja niin nopeesti, ettei kehoteta tuhraamaan aikaa housujen riisumiseen vaan törkkästään adrenaliiniruisku reiteen housujen läpi.

Näköjään auttaa, jos ei panikoi.

Rinta muuttuu hilseilevän punaiseksi, kämmeniä rupeaa kutittamaan vimmatusti ja henki alkaa rohisemaan, kuin rikkinäisen pillin läpi yrittäisi hengittää. Olin juuri aloittanut voimakkaan lääkkeen käytön ja menin ryypiskelemään arveluttavaa alkoholijuomaa. Ensin alkoi vaan väsyttämään. Menin nukkumaan ja heräsin noihin oireisiin.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
varis

Jos yöllä kuolemanpelossaan harmittelee, ettei oo saanu elämässään tarpeeks aikasiks niin kannattaa mieluummin iloita siitä, ettei kuole työpöydän ääreen - mikä olis jo aika noloa.



Jos olisi taiteilija, olisi mielestäni harmillista että kuolisi kun jää jokin teos kesken, tai jos viimeisin teos on vähän onneton tuherrus. On ärsyttävää miten jonkun suuren taiteilijan jäämistöt tongitaan ylösalaisin ja kaikki sellainen mitä hän ei ole itse edes kelpuuttanut päivänvaloon tuodaan julkisuuteen, kenties vähän parannellaan ja lisäillään jos on kovin pahat vajeet jäänyt. Kyllä ihmisen pitäisi saada itse päättää mitä hän tuotoksistaan jälkipolville esittelee.

Jotkut ihmiset onnistuvat ikäänkuin saattamaan kaiken päätökseen juuri sopivasti ennen kuin lähtö koittaa. Muistelisin että Gösta Sundqvist, ensimmäinen julkkis jonka kuolemaa oikeasti surin, oli juuri saanut öpauttia kaiken valmiiksi. Ainakin Koe-eläinpuisto radiossa oli päättynyt. Ja olikohan Åke Lindqvist joka kanssa onnistui lähtemään varsin valmistuneena?

Loppujen lopuksihan sillä ei tietysti ole mitään väliä miten kuolee ja missä. Eikä se kuolema kai sen paremmalta tunnu vaikka kuinka olisi saanut "jotain" aikaiseksi. En tiedä, jotkuthan väittävät että sieluja jää kummittelemaan kun jotain jäi kesken... Mutta itse jos huomaan olevani olemassa vielä sydämeni seisahduttua olen kyllä tuumaillut kohdistaa huomioni jonnekin muuanne kuin tähän maiseen, menneeseen elämääni. Aikamoista henkistä käteenvetoahan se olisi jäädä tutkimaan ja mietiskelemään jotain mikä juuri päättyi ja josta sai jo ihan tarpeeksi monta vuosikymmentä sietääkseen.

Mutta palstan huomioiden mietityttää tietenkin tosiaan että missä määrin ne kuolemanpelkokohtaukset ovat jotain mitä pitäisi analysoida aivoillaan, ja voiko sittenkin olla niin että ne ovat vain kehontoimintojen sivutuote, harmillinen sellainen. Jos ne ovat jälkimmäistä eli psyykensä tonkiminen ei hyödytä mitenkään, niin sitten pitäisi vain selvittää miten saada kroppa relaamaan tarpeeksi. Mielellään ilman mömmöjä.

Rentoutumisharjoituksista olen kuitenkin jo havainnut että en meinaa rentoutua sitten millään. Olen nyt kokeillut myös hypnotisoitavana olemista, ja aika huonosti vajosin transsiin. Lähinnä tunsin itseni idiootiksi ja koko touhun pelleilyksi. Sensijaan korvalehden akupunktio rauhoitti kyllä tosi kummasti...

Vierailija
Anonyymi avautuja
varis
Anonyymi avautuja

Oletko koskaan saanut anafylaktista shokkia? Minä olen. Silloin tuntuu oikeesti, että kuolee, hitaasti tukehtumalla.

Se on mahtava kokemus, joka tosin menee itekseen ohi jos ei panikoi.




Ei muuten anafylaktiseen shokkiin mitkään relaamiset auta. Siihen nimenomaan kuolee tukehtumalla ja niin nopeesti, ettei kehoteta tuhraamaan aikaa housujen riisumiseen vaan törkkästään adrenaliiniruisku reiteen housujen läpi.

Näköjään auttaa, jos ei panikoi.

Rinta muuttuu hilseilevän punaiseksi, kämmeniä rupeaa kutittamaan vimmatusti ja henki alkaa rohisemaan, kuin rikkinäisen pillin läpi yrittäisi hengittää. Olin juuri aloittanut voimakkaan lääkkeen käytön ja menin ryypiskelemään arveluttavaa alkoholijuomaa. Ensin alkoi vaan väsyttämään. Menin nukkumaan ja heräsin noihin oireisiin.




Kyllä voisi kuvitella, että nimenomaan panikointi olisi hyväksi tuollaisessa anafylaktisessa shokissa. Jos ottaa lungisti, niin adrenaliinin eritys ei välttämättä pääse täyteen huippuunsa ja keuhkoputket voivat silloin turvota herkemmin tukkoon. Panikoimalla voisi saada elintärkeää adrenaliinilisää, joka pitäisi keuhkoputket auki.

Varis, eräällä tuttavallani oli anafylaktinen shokki ja kyllä he kuulemma ihmettelivät ihan hyvä tovin, ennen kuin edes lähtivät sairaalaan. Eipä näyttänyt nyt ihan hetkessä kuitenkaan kuolevan.. Kyllä puhuttiin useista kymmenistä minuuteista. Ja oireet olivat samanlaiset kuin Anonyymilla avautujalla. Ehkäpä noita kohtauksia sitten on eritasoisia ja pahimpaan voi kuolla melko nopeastikin?

Rousseau: Eli se on adrenaliini, jonka vaikutusta Propral estää ja adrenaliini vaikuttaa astmakohtausta lieventävästi.

Vierailija
rollerghost
Anonyymi avautuja
varis
Ei muuten anafylaktiseen shokkiin mitkään relaamiset auta. Siihen nimenomaan kuolee tukehtumalla ja niin nopeesti, ettei kehoteta tuhraamaan aikaa housujen riisumiseen vaan törkkästään adrenaliiniruisku reiteen housujen läpi.

Näköjään auttaa, jos ei panikoi.

Rinta muuttuu hilseilevän punaiseksi, kämmeniä rupeaa kutittamaan vimmatusti ja henki alkaa rohisemaan, kuin rikkinäisen pillin läpi yrittäisi hengittää. Olin juuri aloittanut voimakkaan lääkkeen käytön ja menin ryypiskelemään arveluttavaa alkoholijuomaa. Ensin alkoi vaan väsyttämään. Menin nukkumaan ja heräsin noihin oireisiin.




Kyllä voisi kuvitella, että nimenomaan panikointi olisi hyväksi tuollaisessa anafylaktisessa shokissa. Jos ottaa lungisti, niin adrenaliinin eritys ei välttämättä pääse täyteen huippuunsa ja keuhkoputket voivat silloin turvota herkemmin tukkoon. Panikoimalla voisi saada elintärkeää adrenaliinilisää, joka pitäisi keuhkoputket auki.

Varis, eräällä tuttavallani oli anafylaktinen shokki ja kyllä he kuulemma ihmettelivät ihan hyvä tovin, ennen kuin edes lähtivät sairaalaan. Eipä näyttänyt nyt ihan hetkessä kuitenkaan kuolevan.. Kyllä puhuttiin useista kymmenistä minuuteista. Ja oireet olivat samanlaiset kuin Anonyymilla avautujalla. Ehkäpä noita kohtauksia sitten on eritasoisia ja pahimpaan voi kuolla melko nopeastikin?

Rousseau: Eli se on adrenaliini, jonka vaikutusta Propral estää ja adrenaliini vaikuttaa astmakohtausta lieventävästi.


Liioittelevat epikriisissä. Kun itse jouduin kerran teholle, väittivät, että minulla oli bentsodiatsepiinimyrkytys ja vatsahuuhtelu ja lääkehiilien pumppaaminen sisuksiin oli välttämätön teko. Paska puhetta. Myöhemmin aiheutin itselleni paljon pahemman "myrkytyksen" ilman, että jäin siitä kiinni ja heräsin vain pirteänä uuteen päivään.

Älkää kuunnelko lääkäreitä.

Vierailija
Rousseau
Taustaa: kaivoin eilen kaapista verhonipun ja laitoin makuuhuoneeni ikkunaan. Huoneeseen ilmaantui paha haju, ja niinhän siinä sitten oli käynyt että ne verhot olivat imeneet itseensä ties mitä edellisen asuntoni keittiöstä. Kyseisessä keittiössä haisi aina pahalle jos ei peittänyt hajua Oustilla. Tiskipöydän alakaappi oli sen näköinen että se oli joskus kärsinyt erittäin pahan vesivahingon, yhdestä seinästä jopa puuttui pois murentunut pala jota oli korjailtu massalla. Maalasin kaapin sisätilat kahteen kertaan maalilla, mutta aina vaan haisi. Mikäli vedellä oli tosiaan asiassa osuutta, en pitäisi mahdottomana että huoneistossa on muhinut muikeat homeet.

Kun verhot olivat ikkunassa, silmiäni alkoi ärsyttää ja aivastelin kuin viimeistä päivää. Kello oli kuitenkin jo paljon enkä tohtinut enää alkaa repimään verhoja pois ja toisia tilalle ettei kiskoista aiheutuva vinkuna häiritse naapurustoa.

Yöllä sitten heräsin pitkästä aikaa siihen että ahdisti henkisesti. Siinä taas kuolemat, mädäntymiset ja muut mukavat asiat pyörivät päässä, ajan loppumisen ajatus (en sitten tässä elämässäni mitään ehtinyt) ja muu sellainen kama mitä öisissä paniikeissani yleensä päähäni saan.

Tällaisia yöllisiä kauhukohtauksia joita ei ikinä edellä minkäänlaiset unikuvat, vaan pelkkä syvä uni josta yhtäkkiä herään pahaan oloon on ollut aikuisella iällä aina toisinaan. Ihan ensimmäinen tällainen tosin tuli lapsena keskellä kirkasta päivää, ehkä siinä 6-vuotiaana.

Mutta kun aamullakin vielä sydän hakkasi kuin pajavasara, niin tuli mieleeni että voisiko psykofyysinen kokonaisuus reagoida psyykkisesti ihan oikeasti alunperin fyysiseen epämukavuuteen? Olisiko saastaisten verhojen aiheuttama hätätila kehossani saanut päälle jonkinlaisen hälytyksen joka potki mielenkin hereille, ja puolinaisessa virkeystilassa mieli sitten alkaa suoltaa kaikkea roskaa?

Aikuisiällä kokemani "kuolemanpelko"kohtaukset ovat muistikuvani mukaan yleensä liittyneet loppukesään, siihen vaiheeseen kun yöt alkavat pimentyä. Noinkohan tuollainen ympäristön muutos riittäisi saamaan kehonkin vinksinvonksin? (Syksyisin minulla on usein univaikeuksia.)

Mietiskelen tätä fyysistä puolta sen takia että minkä täytistä minä muka sille mahdan että herään keskellä yötä ja on paha olla? Eli siis mielen puolelta en ole tätä asiaa pystynyt selvittämään, koska kyseessä on niin alkukantainen ja ehkäpä eläimellinenkin tunne. Ehkä se onkin reagointia kehon reaktioihin???




Vaikea neuvoa toista.
Itse olen tehnyt kuoleman itselleni selväksi ja mielessäni lopulliseksi.
Ajattelen sitä usein.
Sen ajatteleminen ja hyväksyminen antaa rauhaa omaan elämään.
Se oletko uskovainen, uskotko tai oletko ateisti, tuskin muuttaa edellä kerrottua.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Uskon ettei uskolla tai uskottomuudella, uskonnon tunnustamisella tai uskonnottomuudella ole mitään merkitystä kuolemanpelon suhteen. Se on yksilöistä kiinni miten he lopun ajatuksen hyväksyvät. Itse en hyväksynyt sitä 6-vuotiaana, enkä ole hyväksynyt sitä vielä 41-vuotiaanakaan. Toivottavasti kuolinpedilläni en kuitenkaan rääy paniikissa, vaan kykenen lähtemään rauhallisesti...

En tiedä kulkeeko kuolemanpelko käsi kädessä elämänpelon kanssa. Kun en minä elämiseenkään niin kauhean suurella myönteisyydellä suhtaudu, aina.

Vierailija

Homeissa on aika ärhäköitä hermomyrkkyjäkin, jotka iskevät suoraan hermostoosi ja muuttavat mielialaa, yleensä masentavat mutta kun on kyse hermostosta, niin kaikki on mahdollista (ts. kuolemanpelkosi voi tulla ihan homemyrkkyjen kemiallisesta iskusta)

Ne mitään herttaisia Aura-juustoja ole, jos sitä kuvittelit.

Suosittelen lukemaan esim. tämän tekstin, jos asiassa on epäselvää.
http://www.inspectorsec.fi/docs/Supermyrkyt.pdf

Huomaa, että osa noista mykotoksiineista on myrkkyjä jo molekyläärisellä tasolla. Eli et välttämättä edes optisella mikroskoopilla siitä verhokankaasta näe, että siinä on myrkkyä.

Osa homemyrkyistä hakeutuu innokkaasti mm. muovin sekaan. Jos verhoissasi oli käytetty lankana keinokuitua, niin siellä voi olla valinomysiinejä ym. jopa muovin molekyylirakenteen lomassa.

Asiantuntijat käyttävät tuota tietoa hyväksi mm. ottamalla hometalosta mukaan muovikassin tms. Home "haisee" tietyissä tapauksissa tuossa kassissa!

Sinuna repisin ne verhot hemmetin äkkiä alas. Suojanaamari päällä. Ei muuta kuin kaatopaikalle suoraan semmoiset verhot. Samoin kaikki muukin, mitä sinulla on sieltä homehuushollista muistona. Ainakin muoveja sisältävät.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat