Royal Society: agenda on extra-terrestrial life

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Royal Society pitää maanantaina 4.10 keskustelupaneelin Maan ulkopuolisen älyn löytymisen vaikutuksesta ihmiskuntaan, paneelissa keskustellaan myös YK:n poliittisesta roolista tällaisessa tilanteessa. Keskustelijana on myös YK:n Mazlan Othman jonka ei pitäny olla YK:n nimeämä "maapallon suurlähettiläs". Sattuu kuitenkin osumaan aihe sopivasti Othmanille.

Mielenkiintoinen keskustelu varmasti tulossa.
Nyt kun on alkanut kiihtyvällä tahdilla löytymään näitä potentiaalisia maankaltaisia elinkelpoisia planeettoja niin aihe on ajankohtainen.
Jokin todiste extra terrestrial-olemassaolosta vaikuttanee suuresti erityisesti uskonnollisiin instituutioihin ja toki myös laajemminkin ihmiskuntaan.

Kun jonakin päivänä saadaan havainto maan ulkopuolisen älyn olemassaolosta ja virallista tiedoituskanavaa pitkin ilmoitus asiasta otetaan se aluksi vastaan epäluulolla. Tämän jälkeen noussee tunteita pintaan, ilmenee vastareaktioita ja lopulta hyväksyminen. Vastareaktiot voivat olla negatiivisia tunteita jotka jäävät kytemään.

Ihminen saattaa alkaa tuntemaan voimakasta riippuvuuden tunnetta ja myötätuntoa tuntematonta älykästä elämää kohtaan. Tämä voi aiheuttaa vastareaktion joka ilmenee ihmiskuntaan itseensä kohdistuvana itseinhona, ei suinkaan ihmiskuntaa yhdistävänä voimana.

http://royalsociety.org/extra-terrestrial-life

Kommentit (1)

Vierailija
rautaleuka

Ajat-tele: Ajatus, mikä on totuus jostain fyysisen mailman ulkopuolella olevasta, ei ole maallisesti sidottu mihinkään, ja se on ajaton. Vaikka tämä planeetta tuhoutuisi täysin, ajatus on silti olemassa, ja odottaa vastaaottajaansa.

Uusimmat

Suosituimmat