Käsitys omasta itsestään ja sen todenmukaisuus

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Ihminen ajattelee jotain itsestään, joka perustuu erinäisiin kokemuksiin hänen elämänsä varrelta. On mahdollista, että hän ei integroi joitain negatiivisia tai positiivisia kokemuksia itsestään omaan käsitykseen itsestään. Jos ihmisellä on joitain vahvoja lahjakkuusalueita, jotka nostavat hänen kokonaiskäsitystään itsestään positiiviseen suuntaan, niin on hyvin mahdollista että hän sokaistuu omalle idioottiudelleen, eikä tajua olevansa yhtä idiootti kuin oikeasti on. Tällaista ihmistä kutsutaan hyvän itsetunnon omaavaksi.

Tänään taas huomasin oman kyvyttömyyteni kuulla, mitä he sanovat. Kyvyttömyyteni muistaa mitä he sanovat. Kyvyttömyyteni muistaa, mitä itse sanon. Kyvyttömyyteni vastata kysymyksiin, joita he kysyvät. Kyvyttömyyteni tuottaa ajatuksia ja ymmärtää toisten ajatuksia. Mieleni hitauden ja haurauden.Toiset nauravat minulle, kun vastaan opettajan kysymykseen -- En osaa vastata oikein, en ymmärrä, mitä muut ymmärtävät. Opettaja kysyy toisilta kysymyksiä, he osaavat vastata oikein. Huomaan, että itse en olisi osannut vastata kysymyksiin. En löydä ajatuksia päästäni, en osaa kaivaa mieltäni. Ruuti on kuivaa ja sytytin ei toimi. Mieleni ei pulppua ideoita ja sanottavaa, vaan se on ontto kuin paskapönttö. Mitään mielessäni pitämättä olen tässä ja nyt. Tietoisuus on täynnä tyhjyyttä, eikä sinne mitään mahdu, eikä sinne mitään ajateltavaa löydä.

T. Eräs, jolla syytä epäillä

Kommentit (15)

Vierailija

Minullakin on joskus ollut melkein hyvä itsetunto. Joskus lapsena olin lahjakas. En kuitenkaan päässyt idiootiusasteelle, kun jo aloin tuntemaan syyllisyyttä paremmuudestani. Toiset yrittävät kaikkensa ja minun ei tarvitse nähdä vaivaa voittakseni heidät kuin vahingossa. Siinä vaiheessa, kun tajusin, etten edes ollutkaan erityisen lahjakas missään, sopivan nokkela ja sopeutuva vain, olin jo niin laiska ja saamaton, että masennuin. Jossain vaiheessa tajusin, ettei lahjakkuuteni ehkä olekaan minnekään kadonnut, en vaan osannut käyttää sitä, ja lopulta nousin masennuksesta ajatuksella, että jos vaan teen asioita, jotka joskus ovat tuoneet iloa elämääni, niin jossain vaiheessa ne myös alkavat taas tuntua hyviltä. Sitä lähtien olen elänyt hyvin itsekkäästi, mutta nyt suunta on ehkä muuttumassa.

On siis helppoa huijata itseään, mutta onneksi alitajuntaisesti pyrkimys on aina ollut paremmaksi ihmiseksi tai niin olen itselleni selittänyt erilaiset vaiheeni: olen vain kasvattanut itseäni.

On hankala kohdata totuutta, omia virheitään. On suojeltava omaa mielenrauhaa ja yritettävä olla niin kuin kuvitteelee hyvien ihmisten olevan. Ajan myötä tapahtumien kulku hämärtyy ja sitä muistaa sen, mikä on itselleen suotuista.

Tässä hetkessä en tiedä mitään itsestäni. En näe itseäni, ei ole minua. Toimin ilman menneisyyttä ja tulevaisuutta. Tarkastelemalla menneisyyttä näen, mitä joskus olen ollut, tekojeni ja toisten peilaamana. Haluaisin siis elää niin...

Kumpi sitten on oikeellisempi kuva: kuva itsestäni omilla harhoillani vai muiden yhtä harhoissa elävien luoma kuva minusta? Pystyykö kukaan elämään täysin "todellisuudessa"?

PS. On hankala vastailla kysymyksiin ilman valmiita vastauksia, sprss. Olen joskus ollut siellä tyhjyydessä, mutta päätin tulla pois katsomaan, mitä ne muut ymmärtää... Nyt kaipaan takaisin.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Mikäli ihminen on yhdessä asiassa lahjakas ja toisessa ei, minkä vuoksi "totuus" hänestä olisi että hän on idiootti? Vahvuudet eivät tarkoita sitä että ihminen on automaattisesti puolijumala, eivätkä heikkoudet tarkoita sitä että hän on täyspaska surkimus. Sen paremmin etevyys kuin kehnouskaan eivät ole mikään ainutlaatuinen totuus joka automaattisesti poissulkee vastakkaisen vaikutelman.

Pitäisi vähän varoa miten itseään ja muita nimittelee jonkin yhden tietyn elämän tahi persoonallisuuden osa-alueen mukaan. Ei elämä niin mustavalkoista ole kuin nuorena haluaisi ajatella. Tai myöhemminkin jos on sellaiseen taipumusta.

Stinger
Seuraa 
Viestejä4719
Liittynyt18.2.2006
sprss
Ihminen ajattelee jotain itsestään, joka perustuu erinäisiin kokemuksiin hänen elämänsä varrelta. On mahdollista, että hän ei integroi joitain negatiivisia tai positiivisia kokemuksia itsestään omaan käsitykseen itsestään. Jos ihmisellä on joitain vahvoja lahjakkuusalueita, jotka nostavat hänen kokonaiskäsitystään itsestään positiiviseen suuntaan, niin on hyvin mahdollista että hän sokaistuu omalle idioottiudelleen, eikä tajua olevansa yhtä idiootti kuin oikeasti on. Tällaista ihmistä kutsutaan hyvän itsetunnon omaavaksi.

Tänään taas huomasin oman kyvyttömyyteni kuulla, mitä he sanovat. Kyvyttömyyteni muistaa mitä he sanovat. Kyvyttömyyteni muistaa, mitä itse sanon. Kyvyttömyyteni vastata kysymyksiin, joita he kysyvät. Kyvyttömyyteni tuottaa ajatuksia ja ymmärtää toisten ajatuksia. Mieleni hitauden ja haurauden.Toiset nauravat minulle, kun vastaan opettajan kysymykseen -- En osaa vastata oikein, en ymmärrä, mitä muut ymmärtävät. Opettaja kysyy toisilta kysymyksiä, he osaavat vastata oikein. Huomaan, että itse en olisi osannut vastata kysymyksiin. En löydä ajatuksia päästäni, en osaa kaivaa mieltäni. Ruuti on kuivaa ja sytytin ei toimi. Mieleni ei pulppua ideoita ja sanottavaa, vaan se on ontto kuin paskapönttö. Mitään mielessäni pitämättä olen tässä ja nyt. Tietoisuus on täynnä tyhjyyttä, eikä sinne mitään mahdu, eikä sinne mitään ajateltavaa löydä.

T. Eräs, jolla syytä epäillä




Ihan oman itsensä vuoksi ihmisen täytyisi yrittää oppia katsomaan omaa itseään rehellisessä valossa ja neutraalilla silmällä. Niin itsensä täysin perusteeton ylentäminen muiden yläpuolelle jonkin erityislahjakkuuden vuoksi kuin myöskin jatkuva itsesäälillä herkuttelu ja itsensä väheksyminen eivät kehitä mitenkään ketään ihmistä ja ovat tavallaan molemmat itselleen valehtelun muotoja. Niin itseään ylentävä kuin itseään alentavakin sulkee silmänsä todellisuudelta ja pyrkii olemaan sitten kehittämättä itseään ja tilannetta paremmaksi esim. itseään ylentävän uskotellessa itselleen, ettei tarvitse muilla alueilla kehittää itseään sen erityislahjakkuutensa omatessaan ja itseään alentava käyttää omaa kuviteltua lahjattomuuttaan, epäonnisuuttaan, syrjittynä olemista yms. tekosyynä olla yrittämättä mitenkään konkreettisesti parantaakseen tilannettaan.

Helposti pääsee unohtumaan sekin, että itse juuri niillä omaamillaan eväillä sitten itseään ja muitakin arvioi ja tätä tietenkin on hämärtämässä vielä enemmän ne luulot ja asenteet, mitä itse kukin sisällään kantaa. Samaten jos kyseessä on eristynyt persoonallisuus, jolla ei ole paljon ihmissuhteita tai hyvin rajattu ystävä-, kaveripiiri, niin määrittelee osittain näiden tason perusteella itsensä ja oman tasonsa. Kuitenkin oli miten älykäs, kaunis tai viisas yms. henkilö, niin aina on todellisuudessa olemassa sitäkin korkeampitasoisia henkilöitä ja koko ajan syntyy uusia lisää, joista voi kehittyä noitten nykyistenkin ylittäviä tapauksia ja todellinen kurjuus ja kärsimys menee sellaiselle tasolle, että itsesäälissä rypevä tekee oikeastaan itsensä naurettavaksi marisijaksi valitellessaan sen tasoisista huolista, jotka ovat oikeasti kärsiville pelkkää ylellisyyttä.

Menneisyyden hetkellisten menestysten tai epäonnistumisten pohjalta laakereillaan lepäily tai itsesäälissä vellominen ovat paikalleen jäämistä, jolla ei saavuteta mitään. Tosissaan jos haluaa elää, niin koko ajan on mentävä eteen päin ja uutta opittavaa riittää varmasti jokaiselle uudelle päivälle sellaisella, jota se oman elämän hallinta oikeasti kiinnostaa. Ihminen ei myöskään opi mitään yksin, vaan ne kanssaihmiset ovat sekä opettajia ja toisaalta oppilaita sellaiselle ihmiselle, jolla löytyy halua päästä elämässään eteen päin myös ihan siinä ihmisenä ja persoonana kehittymisen saralla.

Itselleen valehtelematta olemisessa ja itsensä realistisessa valossa katsomisessa on myös se hyvä puoli, että on mukavaa olla itsensä kanssa silloinkin, kun ei ole muita ihmisiä ympärillä johtuen siitä, ettei itselleenkään niitä kulisseja tarvitse rakennella. Samaten ei stressaa niin paljon sitten sellaisten ihmisten tapaaminen ja heidän kanssa kanssakäymisensäkään, jotka omaavat suurempia taitoja ja lahjakkuuksia kuin itsellä on. Oman ongelmansa kyllä saattaa tuottaa myötähäpeä sitten sellaisten henkilöjen suhteen, jotka eivät ole yhtä "valaistuneita" tässä asiassa ja menevät sitten esim. isottelemaan ja pullistelemaan melko vähäisin perustein, koska todellinen itsetuntemus kehittää silmää myös ihmistuntemuksen suhteen eli ymmärtää paremmin tietyn tyyppisten käyttäytymistapojen syyt jne.

”Tietämättömyys antaa ihmiselle paljon luultavaa.”
-George Eliot

Vierailija
Rousseau
Mikäli ihminen on yhdessä asiassa lahjakas ja toisessa ei, minkä vuoksi "totuus" hänestä olisi että hän on idiootti? Vahvuudet eivät tarkoita sitä että ihminen on automaattisesti puolijumala, eivätkä heikkoudet tarkoita sitä että hän on täyspaska surkimus. Sen paremmin etevyys kuin kehnouskaan eivät ole mikään ainutlaatuinen totuus joka automaattisesti poissulkee vastakkaisen vaikutelman.

Pitäisi vähän varoa miten itseään ja muita nimittelee jonkin yhden tietyn elämän tahi persoonallisuuden osa-alueen mukaan. Ei elämä niin mustavalkoista ole kuin nuorena haluaisi ajatella. Tai myöhemminkin jos on sellaiseen taipumusta.




Kielessä, jota käytämme kommunikoinnin välineenämme on sellainen pieni valuvika. Jotta voisimme erotella asioita todellisuudesta kielemme avulla ja kommunikoida niitä toisilleme, joudumme tekemään karkeita jakoja. Tällaisia jakoja kuten vaikkapa "idiootti" tarkoittaa ehkäpä todellakin ihmistä, joka on todella älyllisiltä kyvyiltään mahdottoman surkea vähän kaikin tavoin. Joudumme turvautumaan pieniin palasiin, jotka on erotettu asiayhteyksistään, jotka muodostavat kielen sanat, abstraktiot. Nämä palaset vääristävät todellisuutta, vievät siltä yksityiskohdat ja ei näillä palasilla voi kommunikoida kovinkaan tehokkaasti siten, etteikö voisi syntyä erinäisiä väärinymmärryksiä tai olisi mahdollista takertua erinäisiin asioihin, jota toinen kertoo ja osoittaa niiden epätäsmällisyyksiä. Kun meillä on tälläset epätäsmälliset välineet tähän ajatusten vaihtoon kuin tämä kieli, niin se kyllä itsessään jo kyseenalaistaa toisten tekstien kyseenalaistamisen mielekkyyden, sillä kysehän on vain karkeasta veistelystä, vaikka siitä kielestä kuinka täsmällistä mulkkumaista pilkunviilausta tekisi. Voidaan myös ajatella, että kielen epätarkkuudet kyseenalaistaa sen, että sanoin voitaisiin saavuttaa täsmällisiä totuuksia ja tämä jälkimmäinen on kyllä mukava tapa ajatella asiaa, koska sehän tarjoaa iänkaikkiset resurssit tarttua erinäisiin asioihin, mitä toinen sanoo. Tämä se vasta luo sitä pohjaa vastavuoroiselle keskustelulle!

In a nutshell voisi sanoa, että totuus on jotain moniuloitteisempaa, sellaista mihin ihmisen käsityskyky ei liiemmin yllä, sillä me ihmiset operoidaan ja kommunikoidaan karkeilla yleistyksillä, abstraktioilla -- eli kielellä. En ajattelen, että olisin idiootti, vaan että olen varmasti osittain idiootimpi kuin itse ajattelinkaan ja sen tajuaminen on olennaista ja opettavaista, vaikka itsessään idiootti sanan viljely ei ole sopivaa, tämä myös tuli ilmi vastausviestissänne ja on mainitsemisen arvoista.

Vierailija
zeniac

On hankala kohdata totuutta, omia virheitään. On suojeltava omaa mielenrauhaa ja yritettävä olla niin kuin kuvitteelee hyvien ihmisten olevan. Ajan myötä tapahtumien kulku hämärtyy ja sitä muistaa sen, mikä on itselleen suotuista.



Aika pelottavaa tajuta tämä. Omat muistot, koko historia on hämärää ja muistot on prosessoitu itselle suotuisasti ja muutenkin subjektiivisesti. Koko se historia minkä itse muistamme on vääristymien verhoamaa!

zeniac

Kumpi sitten on oikeellisempi kuva: kuva itsestäni omilla harhoillani vai muiden yhtä harhoissa elävien luoma kuva minusta? Pystyykö kukaan elämään täysin "todellisuudessa"?



Niin, no ehkä luottaisin hiukan enemmän toisten luomaan kuvaan minusta kuin omaan kuvaani, siis näin järjellä ajatellen. Vaikka itseasiassa monesti oikeasti kyllä luotan itseeni monissa asioissa, sillä itsehän näkee aina sen oman näkemyksensä totena. Ehkä luottaisin toisten kuvaan enemmän, koska se on astetta objektiivisempaa: kunhan se toisten antama palaute itsestä vain tulee monesta tuutista ja on johdonmukaista niin kyllähän ne sitten varmasti ne subjektiiviset näkemyserot siinä tasoittuu. Toisaalta, myös kaikki nämä toiset elävät amalla tavalla omissa harhoissa ja voihan olla että kaikki jaamme eräitä yhteisiä harhoja, jolloin sekään ei tee mistään yhtään todempaa tai objektiivisempaa, vaikka suuri massa sanoisi mitä.
Pystyykö sitten kukaan elämään täysin "todellisuudessa"? -- Taitaa olla mahdotonta, sillä kaikki mitä me saadaan todellisuudesta suodattuu aivotoiminnan kautta meille, mielen vaikuttimet on tiedostamatta läsnä.

zeniac

PS. On hankala vastailla kysymyksiin ilman valmiita vastauksia, sprss. Olen joskus ollut siellä tyhjyydessä, mutta päätin tulla pois katsomaan, mitä ne muut ymmärtää... Nyt kaipaan takaisin.



Kyllä, tuntuu että mieli on jotenkin aivan luvattoman tyhjä. Tietenkin sekin on vain suurta harhaa, oikeasti siellä tapahtuu vaikka mitä, mutta itse ei vaan tiedosta koko hommaa. Jännä kuulla zeniac, että myös teillä on kokemuksia tyhjästä mielestä. Mietityttää hiukan, että mikä sen aiheuttaa? Mielestäni muinoin mieleni oli vireämpi, mutta se oli silloin kyllä muutenkin kovin erilainen, enkä osannut silloin samalla tavalla, meditoivan rauhallisesti, pohdiskella kuin tällä nykyisellä tyhjällä mielelläni, kun ei nääs nyttemmin kauheasti mielensisäiset impulssit häiritse järjenjuoksua. Tyhjästä mielestä seuraa myös kyky sietää tyhjyyttä, koska se on normaalitila. Silloin pystyy vaikka monta tuntia pyörittelemään samaa asiaa, kun mielellä ei ole mikään kiire kiiruhtaa seuraavaan asiaan eikä mitään muutakaan tekemistä. Sehän se suuri etu siitä tyhjästä mielestä on, parantaa keskittymiskykyä, vaikka muuten ois kuinka köyhä ajatusmaailma tahansa ja tietenkin sitten haittoja nyt tossa aloitusviestissä jo luettelinkin. Mikä saa teidät zeniac kaipaamaan takaisin tyhjyyteen? Kenties mielenrauha vai? Mukana tahtoo vain tulla mielen tylsistyminen sen ajateltavan aineiston niukkuuden keskellä.. Tsemppiä kuitenkin kohtalontoveri, tsemppiä kuitenkin..

Tuppu L 2.0
Seuraa 
Viestejä3156
Liittynyt25.5.2009
sprss
Niin, no ehkä luottaisin hiukan enemmän toisten luomaan kuvaan minusta kuin omaan kuvaani, siis näin järjellä ajatellen. Vaikka itseasiassa monesti oikeasti kyllä luotan itseeni monissa asioissa, sillä itsehän näkee aina sen oman näkemyksensä totena. Ehkä luottaisin toisten kuvaan enemmän, koska se on astetta objektiivisempaa: kunhan se toisten antama palaute itsestä vain tulee monesta tuutista ja on johdonmukaista niin kyllähän ne sitten varmasti ne subjektiiviset näkemyserot siinä tasoittuu.



Nimenomaan aivopesu perustuu tähän ihmisen haluun heijastaa itsensä muun yhteisön kautta ja kuitenkin haluun uskoa itseensä oman mielenterveytensä ja itsesuojelun takia. Ihminen voidaan saada oikeita tekniikoita käyttäen muuttamaan koko identiteettinsä aivan erilaiseksi ja jonkun toisen edun mukaiseksi.

Kultin kannalta haitallista tietoa ei kerrota jäsenille. Kultti jakaa tiedon ulkomaailmasta omien julkaisujensa kautta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aivopesu#Henkisen_kontrollin_elementit

Vierailija

Aloin jo lapsena meditoimaan. Tiesin vain, että se tarkoittaa istumista ja mielen tyhjentämistä. Pian huomasin, ettei mieltä voinut käskeä tyhjentymään, joten päätin vain istua. Lopulta jatkuva jauhanta päässäni väheni.. ja väheni... Enää ei ollut pakko tarttua jokaiseen ajatukseen ja sitten ei välttämättä yhteenkään. Pystyin tarkastelemaan ajatuksiani ja ne olivat hyvässä järjestyksessä. Tässä vaiheessa olin muuttunut jo zombieksi, jos peilasin itseäni muihin. Tyyneydessä oli hyvä olla, joten en välittänyt, mitä muut minusta ajattelevat. Ajatukseni alkoivat kauentua, liikkua kohti tyhjyyttä. Arkielämässäni olin vain tyhjä kuori. Toisten ihmisten merkitys oli jo melkein puun tasoa. Tulin pisteeseen, joka tuntui lopulliselta, minän kuolemalta. Päätin, että kokeilen ensin, miltä tuntuu olla normaali ihminen.

Olen taas oppinut tuntemaan ja kykenen lähes normaaliin kanssakäymiseen. Olen oppinut jopa vastaamaan kysymyksiin. Kaipaan rauhaani, mutta pelkään meneväni liian pitkälle ja menettäväni kaiken. Tunsin oikeasti kuolevani, jos ylittäisin sen rajan. En tiedä vielä olenko valmis tai onko se juuri mitä haluan tai onko se miten kuuluu olla tai .... En vain uskalla. Olen oppinut pelkäämään.

Olen aivopessyt itseni monesti ja siksi luotankin enemmän omaan käsitykseeni itsestäni. Joskus näkee niin selvästi ne lasit, joiden kautta muut katsovat maailmaa. Mutta vain minä näen ne lasit, harhoissani...? Ehkä liian harvoin tulee peiliin katsottua, kun ei välitä, miltä näyttää. Jatkuvaa itsensä rikkomista ja kasaamista, turhaan. Valmis on vasta tyhjyydessä. Mitään käytännön hyötyä en tyhjyydestä kuitenkaan löydä, paitsi että kykenee istumaan puun juurella kunnes mätänee.

En suosittele meditointia kenellekään. USKON, että se voi tappaa.

T: uskomattoman todenmukainen minä

Vierailija

Nähtyä on, että jos lahjakkuus on piilevänä, oma halu toimia jonkun asian parissa merkitsee lahjakkuuden olemassaoloa kyseisessä asiassa.

Vierailija
zeniac

En suosittele meditointia kenellekään. USKON, että se voi tappaa.

T: uskomattoman todenmukainen minä





Esimerkkisi mukainen meditointi voi sen tehdäkin.

Tuo on kuitenkin "tiikerin" kesyttämistä "tiikerillä"
Pyrkimys jossa minä on tekijä ei tarkoita yhtään mitään, se on pelkkää kieroilua, eikä sillä ole mitään tekemistä meditaation kanssa.

Oikea meditointi on itsensä tiedostamista, ei sen pois sulkemista.
Vapaus syntyy, kun tarkkailija on tietoinen olevansa samaa elämää, energiaa
tarkkailun kohteen kanssa.

Vierailija

Ne osat itsestä, jotka tiedostaa, näkyvät itselle, kun taas kaikki se, mitä ei tiedosta itsestään, näkyy ainoastaan muille.

Tästä syystä ilman rehellistä palautetta on ihminen koko elämänsä ajan vaarassa ajautua vääristyneen itseymmärryksen tilaan.

Jos tiedostaisi itsestään "kaiken", ei tekisi virheitä, eli ei käyttäytyisi tavalla, joka on epäsuotuisaa sekä itselle että muille.

Esim. jos tapanasi on keskeyttää ja puhua päälle, et ole tietoinen tästä tavastasi. Jos olisit, et tekisi niin. Tai, kolmas vaihtoehto on pahuus ja tahallinen häiriköinti.

Se taas on myös ymmärtämättömyyttä, ainakin valtaosassa tapauksia.

Pahuuden ja tyhmyyden erottaminen toisistaan on melko hankalaa.

Tämäkin foorumi on enemmän tyhmien kuin pahojen trollien vallassa.

Vierailija
Armitage

Esim. jos tapanasi on keskeyttää ja puhua päälle, et ole tietoinen tästä tavastasi. Jos olisit, et tekisi niin. Tai, kolmas vaihtoehto on pahuus ja tahallinen häiriköinti.



Ei ole tilanteen koko kuva. Yleensähän sen tiedostetun pahan tapansa, tyhmyytensä, virheensä tunnistaa vasta sen tapahduttua. Siksi pelkkä tiedostaminen ei auta muuttamaan tapojaan. Mutta tiedostaminen toki on yksi askel "parannuksen" tiellä.

Vierailija
sprss
En löydä ajatuksia päästäni, en osaa kaivaa mieltäni. Ruuti on kuivaa ja sytytin ei toimi. Mieleni ei pulppua ideoita ja sanottavaa, vaan se on ontto kuin paskapönttö. Mitään mielessäni pitämättä olen tässä ja nyt. Tietoisuus on täynnä tyhjyyttä, eikä sinne mitään mahdu, eikä sinne mitään ajateltavaa löydä.

Ehkä oot kohta jo koomassa ja oot ihan ikuisesti mennyttä.
Voi myös olla että jos jotenkin sut vois saada kokemaan jotein uutta ja erilaista, niin ehkä siitä olis taas mahdollista saada liikettä sun mieleen?

Armitage
Esim. jos tapanasi on keskeyttää ja puhua päälle, et ole tietoinen tästä tavastasi. Jos olisit, et tekisi niin. Tai, kolmas vaihtoehto on pahuus ja tahallinen häiriköinti.

Ehkä esim. eräänlainen opettajankaltainen muototila voisi olla helpommin positiivisemmaksi miellettävä tälläisen keskeytä-vaimenna-päällystä todentuma, vaikken nyt ihan tarkkaan tiedäkkään kuinka laajasta ja jatkumollisesta käyttäytymisestä on puhe tai että voidaanko sitä jakaa osiin, jossa esim. sama toiminta on toisissa hetkissä "pahaa" ja toisissa "hyvää".

Toisaalta jos miettii etteivät kaikki osaa niin kätevästi keskeyttää ja tuoda juttujaan esille, niin ehkä on hyödyllistä kun on yksikköjä jotka keskeyttävät ja päällystävät ikäänkuin "kaikkien" jutut. Ajatellen siis jotenkin niin nyt tässä, että nämä alansa huiput sitten jakavat hiljentymisen kokemuksia ja saattavat aiheuttaa jutustelua ns. monipuolistaviakin ketjureaktioita, tarkoittaen siis mahdollisesti vaikkapa ryhmissä yleensä hieman enemmän puhuvien antavan hiljentymiskokemusten jälkeen herkemmin tukea-tilaa ryhmien vähemmän puhuville?

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
fata morgana

Oikea meditointi on itsensä tiedostamista, ei sen pois sulkemista.
Vapaus syntyy, kun tarkkailija on tietoinen olevansa samaa elämää, energiaa
tarkkailun kohteen kanssa.



Että pisara ei katoakaan mereen (itsensä menettäen) vaan tiedostaa olevansa merta meressä? Kuten on aina ollut.

Vierailija
Rousseau
fata morgana

Oikea meditointi on itsensä tiedostamista, ei sen pois sulkemista.
Vapaus syntyy, kun tarkkailija on tietoinen olevansa samaa elämää, energiaa
tarkkailun kohteen kanssa.



Että pisara ei katoakaan mereen (itsensä menettäen) vaan tiedostaa olevansa merta meressä? Kuten on aina ollut.



Niin, tajunnalle on etsitty paikkaa, ajassa ja avaruudessa. Kiintopistettä, sitä vain ei ole löytynyt.

Vierailija
Stinger

Ihan oman itsensä vuoksi ihmisen täytyisi yrittää oppia katsomaan omaa itseään rehellisessä valossa ja neutraalilla silmällä. Niin itsensä täysin perusteeton ylentäminen muiden yläpuolelle jonkin erityislahjakkuuden vuoksi kuin myöskin jatkuva itsesäälillä herkuttelu ja itsensä väheksyminen eivät kehitä mitenkään ketään ihmistä ja ovat tavallaan molemmat itselleen valehtelun muotoja. Niin itseään ylentävä kuin itseään alentavakin sulkee silmänsä todellisuudelta ja pyrkii olemaan sitten kehittämättä itseään ja tilannetta paremmaksi esim. itseään ylentävän uskotellessa itselleen, ettei tarvitse muilla alueilla kehittää itseään sen erityislahjakkuutensa omatessaan ja itseään alentava käyttää omaa kuviteltua lahjattomuuttaan, epäonnisuuttaan, syrjittynä olemista yms. tekosyynä olla yrittämättä mitenkään konkreettisesti parantaakseen tilannettaan.

Helposti pääsee unohtumaan sekin, että itse juuri niillä omaamillaan eväillä sitten itseään ja muitakin arvioi ja tätä tietenkin on hämärtämässä vielä enemmän ne luulot ja asenteet, mitä itse kukin sisällään kantaa. Samaten jos kyseessä on eristynyt persoonallisuus, jolla ei ole paljon ihmissuhteita tai hyvin rajattu ystävä-, kaveripiiri, niin määrittelee osittain näiden tason perusteella itsensä ja oman tasonsa. Kuitenkin oli miten älykäs, kaunis tai viisas yms. henkilö, niin aina on todellisuudessa olemassa sitäkin korkeampitasoisia henkilöitä ja koko ajan syntyy uusia lisää, joista voi kehittyä noitten nykyistenkin ylittäviä tapauksia ja todellinen kurjuus ja kärsimys menee sellaiselle tasolle, että itsesäälissä rypevä tekee oikeastaan itsensä naurettavaksi marisijaksi valitellessaan sen tasoisista huolista, jotka ovat oikeasti kärsiville pelkkää ylellisyyttä.

Menneisyyden hetkellisten menestysten tai epäonnistumisten pohjalta laakereillaan lepäily tai itsesäälissä vellominen ovat paikalleen jäämistä, jolla ei saavuteta mitään. Tosissaan jos haluaa elää, niin koko ajan on mentävä eteen päin ja uutta opittavaa riittää varmasti jokaiselle uudelle päivälle sellaisella, jota se oman elämän hallinta oikeasti kiinnostaa. Ihminen ei myöskään opi mitään yksin, vaan ne kanssaihmiset ovat sekä opettajia ja toisaalta oppilaita sellaiselle ihmiselle, jolla löytyy halua päästä elämässään eteen päin myös ihan siinä ihmisenä ja persoonana kehittymisen saralla.

Itselleen valehtelematta olemisessa ja itsensä realistisessa valossa katsomisessa on myös se hyvä puoli, että on mukavaa olla itsensä kanssa silloinkin, kun ei ole muita ihmisiä ympärillä johtuen siitä, ettei itselleenkään niitä kulisseja tarvitse rakennella. Samaten ei stressaa niin paljon sitten sellaisten ihmisten tapaaminen ja heidän kanssa kanssakäymisensäkään, jotka omaavat suurempia taitoja ja lahjakkuuksia kuin itsellä on. Oman ongelmansa kyllä saattaa tuottaa myötähäpeä sitten sellaisten henkilöjen suhteen, jotka eivät ole yhtä "valaistuneita" tässä asiassa ja menevät sitten esim. isottelemaan ja pullistelemaan melko vähäisin perustein, koska todellinen itsetuntemus kehittää silmää myös ihmistuntemuksen suhteen eli ymmärtää paremmin tietyn tyyppisten käyttäytymistapojen syyt jne.


Pidin tästä kirjoituksesta. Siinä on erittäin hyviä ajatuksia itseään kehittämään pyrkiville.

Uusimmat

Suosituimmat