Stressireaktiot

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Minkälaisia kokemuksia palstalaisilla on stressireaktioista? Minkälaisia oireita/vaiheita kävit läpi ja kuinka suuren ajan toipuminen lohkaisi elämästä?

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyski ... i=khp00086

Kommentit (3)

Vierailija

Lähtipä kerrassaan nihkeästi tämän keskustelun avaus, joten kannetaanpa pari kortta kerralla kekoon. Olen uusi foorumilainen ja kontollani kannan posttraumaattista stressireaktiota, josta halusinkin hieman saada keskustelua aikaiseksi. (Ja mainittakoon: en ole mies, vaikka nimimerkkini huokuukin testosteronia.)

Oma stressinsietokykyni oli vahva, niin luulin. Olisihan se ollutkin turhan helppoa, vain suorittaa ikävät asiat ja järkeillä itsensä kaikesta ulos liioin tuntematta. "Täytyy olla vahva, ei tuntea tai miettiä!" - siihen olen kasvanut.
Mutta sitten tipahti. Aloitin terapiajaksot, jossa menneet haavat repesivät melkoisella voimalla, jälkijunassa iski siis paniikkikohtauksen ja muut stressireaktio-oireet, ja nämähän ovat kestäneet nyt n. 2kk, vaan päiväpäivältä onneksi lieventyneet, nyt tunnen olevani jonkinmoinen kasvi. Uupunut ja peloissani.

Infopläjäys tähän väliin:
http://koti.welho.com/marhalla/TR_traumanjalkeinen_stressihairio_PTSD.html
http://koti.welho.com/marhalla/D_depersonalisaatiohairio.html

Saan paljon takaumia menneistä, ja tunnemaailma on sekaisin - olo on kylmän neutraali, olematon, vaan ajoittain iskee romahduksia, jolloin menneet asiat sitten täräyttää päälle vihan ja epätoivon olon.
Positiiviset tunteet ovat kadonneet. Voi kuinka kaipaankaan naurua..
Ja tämä epätodellinen olo, psykofyysinen puudutus - depersonalisaatio ja derealisaatio, ovat ikävimpiä kaikista. Näiden olotilojen vielä nostaessa tuntosarviaan saa nipistää itseään moneen otteeseen ja ahdistua, että nouseeko tästä koskaan. Se on se minun pohjani ja siellä kyhjötän pelossani.
On siis "hankala olla olemassa". Näissä epätodellisissa oloissa ei ole mitään psykoottisia oireta (psykiatrin suusta), pysyn täysin skarppina ja läsnä kaikissa tilanteissa.

Myös oireina on ollut paineentuntua otsassa, aistiyliherkkyyttä, armotonta väsymystä, yleistä varuillaanoloa, pelkotiloja ja ahdistusta (onneksi vähentyneet).
Yleiselo on siis äärettömän tukalaa tällä hetkellä. Todella vaikeaa, mutta vie tilanteessani useampia kuukausia, kun ollaan asiani saatu puitua.

Ei pieni ihminen suuria asioita jaksa harteillaan kantaa menemättä rikki.

Siispä. Kokemuksia.

Vierailija

Olin 13 vuoden ajan erittäin huonomuistinen ajankohtaisissa asioissa. Unentarve oli suuri. Nukuin aina kun oli tilaisuus, mutta en koskaan saanut nukuttua tarpeeksi. Hiuksiini permanenttia tehdessä luulin, että permanenttiaine oli hajutonta, mutta seuraavana päivänä totesin, että minun hajuaisti ei ollut toiminut.

Tunteet olivat latistuneet, enkä jaksanut ymmärtää ketään, en mielestäni edes lapsiani riittävästi.

Minä en olisi selvinnyt yksin, mutta sain tukea mielenterveystoimistosta.

Avioeron jälkeen väsymys lisääntyi. Koetin käydä työssä, mutta noin kolmen vuoden ajan se oli mahdotonta monestakin syystä. Pysyin kuitenkin eropäätöksessäni ja muutaman vuoden kuluttua alkoi hidas toipuminen. Se jatkuu yhä, mutta minulla on ratkaistavana eräitä vaikeuksia:

Tiedostan menneisyydestäni osat, mutta en kokonaisuutta siten, että syyt ja seuraukset olisivat minulle selvät ja että ymmärtäisin ne. Kuntoutustutkimuksen mukaan assosiatiivinen oppimiseni oli maksimitasoa, joten sen mukaan osien kokoamisen pitäisi toimia, mutta kun pitäisi koota traumaattiset osat, niin vaikeeta on. Tuntuu kuin latautuneet osat pakenisivat toisiaan siten, että olennaisimmat eivät tule mieleen yhtäaikaa.
En tiedä, olisinko tästäkään kirjoituksesta enää samaa mieltä, jos olisin paremmin toipunut, siis toipumiskeinoista.

Miten ymmärrätte Kalevalan tarussa Lemminkäisen äitiä, joka haravoi poikansa osat Tuonelan joesta?

Uusimmat

Suosituimmat