Nettitikku ei toimi

Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Tuon kysymykseni tänne koska S24:llä loppujen lopuksi sain osakseni tollottelua ja sehän ei minua mitenkään auttanut. Jos en jotain tiedä, minkä sille voin...

Otin siis Saunalahden tikun MF668 ja sen asentamisen piti olla helppoa kuin heinänteko. Noh, ajelin ohjelman sisään ja mitä saan: ei yhteyttä.

Sen ekan asennuksen jälkeen yritin tietysti useita kertoja asentaa uudelleen. Joka kerta tuli erilaisia virheilmoituksia. Jossakin vaiheessa ohjelma alkoi toistaa toistamistaan itseään, eli kun kaikki oli nähdäkseni jo asennettu, asennusohjelma paukahti itsekseen päälle uudestaan. Yritin pätkiä sen pois päältä, mutta aina se vaan tuli ja niin kauan että pääsi ilmoittamaan että asennus on epäonnistunut.

Kaikkia eri ilmoituksia en muista, kerran siihen nappulan kuvan viereen ilmestyi joku lause joka jäi kesken niin että en tiedä mitä siinä olisi pitänyt lukea.

Testasin SIM-kortin ohjeiden mukaan kännykässäni ja kyllä siihen operaattorin nimi ilmestyi.

KERRAN yhteys muodostui jopa tietokoneellakin! Mutta heti kun aioin mennä nettiin, se meni poikki, eli kesti jotain pari sekuntia. Kyllä minulle operaattori vakuutteli että asun 3G-verkon alueella...

Kokeilin tänään asennusta palomuuri täysin pois päältä. Ei apua. Kokeilin myös uac-komennon jälkeen vivun alas painettuani, ei apua.

Koneeni on Windows 7, 64 bit ja täytyy kyllä sanoa että onhan näitä ongelmia ollut alusta asti vaikka mitä, että oikeastaan en ole mitenkään kauhean yllättynyt ettei tämäkään taas toiminut. Se vain ihmetyttää miten minulle oli tullut sellainen mielikuva että nettitikun kanssa ei kertakaikkiaan voi mennä vaikeaksi. Kyllä ilmeisesti voi.

En pysty testaamaan tikkua toisessa koneessa kun ei sellaista tähän hätään mistään piere.

Pitääkö tässä nyt palata vaan kiltisti paskan kaapeliyhteyden käyttäjäksi, sen joka pätkii lähes päivittäin pois päältä ja on toisinaan tuntikausiakin kaput?

SL:n tekninen tuki ei osannut auttaa.

Sivut

Kommentit (40)

Vierailija

Itselläni Saunalahden MobiiliLaajakaistaPlus (prkl näitä nimiä )-liittymän kanssa oli ongelmana alati vaihtuvat DNS-palvelinten osoitteet. Niiden kanssa joutui kikkailemaan aika kovasti kun käytti 3G-reititintä.

edit:Oma tikkuni on Nokia CS-15 tosin.

Vierailija

Kokeile laittaa yhteensopivuustila johonkin vanhempaan windowsiin siihen tikun softaan... saunalahden sivulla on ainakin ohjeet näin win7 tapauksiin

Vierailija
Rousseau
Pitääkö tässä nyt palata vaan kiltisti paskan kaapeliyhteyden käyttäjäksi, sen joka pätkii lähes päivittäin pois päältä ja on toisinaan tuntikausiakin kaput?



Ei vaan sinun täytyy alkaa Linux-käyttäjäksi!

Mokkulat pelaavat linuxeissa ilman mitään erillisiä typeriä asennustoimenpiteitä laittamalla tikun kiinni USB-porttiin ja klikkaamalla "yhdistä" siitä samasta Network Managerista mistä kaikki muutkin yhteydet luodaan, langalla, langattomasti, vpn:t, mokkulat jne...

Miksi ihmiset vain jatkavat sitä niin uskomattoman hankalan windowsin käyttöä kun parempaa, helpompaa ja toimivampaa on tarjolla ilmaiseksi!

totinen
Seuraa 
Viestejä4876
Liittynyt16.3.2005
odyseus

Mokkulat pelaavat linuxeissa ilman mitään erillisiä typeriä asennustoimenpiteitä laittamalla tikun kiinni USB-porttiin ja klikkaamalla "yhdistä" siitä samasta Network Managerista mistä kaikki muutkin yhteydet luodaan, langalla, langattomasti, vpn:t, mokkulat jne...

Miksi ihmiset vain jatkavat sitä niin uskomattoman hankalan windowsin käyttöä kun parempaa, helpompaa ja toimivampaa on tarjolla ilmaiseksi!


Kyllä minun ainakin piti asentaa uusi kilke, jotta nettitikku toimisi Linuxissa. Tietoa etsiessäni löysin taulukon, jossa selostettiin mitä toimenpiteitä täytyy suorittaa eri nettitikuilla.

Vierailija
odyseus

Miksi ihmiset vain jatkavat sitä niin uskomattoman hankalan windowsin käyttöä kun parempaa, helpompaa ja toimivampaa on tarjolla ilmaiseksi!




Mulla ei ainakaan onnistu nettiyhteyden käyttö Ubuntulla sen takia että se menee samasta adapterista kuin lähiverkko, ja PPPoE yhteyden avaaminen sulkee LANin, ja taas päinvastoin.

Windowsissa toimii hienosti, mutta Linuxissa sen joudut itse käsin säätämään, ja sen jälkeen se Network Manager ohjelma on yhtä tyhjän kanssa koska jos siihen erehdyt koskemaan niin kaikki verkkoasetukset menee solmuun. Sittenpä värkätäänkin wlanit sun muut komentoriviltä käsin. Hemmetin monimutkainen ja vikaherkkä systeemi joka menee täysin pieleen jos joku yksityiskohta ei satu olemaan tasan kuin on suunniteltu.

Mokkulat, nettitikut, tv-tikut, yms. toimii jos toimii. Jos ei toimi niin ei voi muuta kuin nostaa kädet pystyyn kun ei jaksa sitä räpellystä aina uudelleen ja uudelleen. Yleensä toimii vain puoliksi, esim. entinen GRPS modeemi piti konfiguroida windowsilla koska Linux ei sitä osannut, ja tulostimella ei voi tehdä kunnollisia valokuvatulosteita kun ajurit on Yksi-Sopii-Kaikille v.2 (YSKII) mallia niin ettei paperin laatua voi valita, eikä saa reunasta reunaan tulosteita, ja digitikun kaukosäädin ei pelaa vaikka kanavat toisinaan näkyy kaffeine soittimella, silloin kun se ei tilttaa.

Kaikkein naurettavin argumentti on kyllä se, että jos Linux ei toimi niin vika on raudassa. Kyllä kyllä, minäpä ostankin toisen tonnin kannettavan että saan käyttää ilmaista käyttistä. Not.

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005

Minulla tuo tikku kyllä toimii,mutta ongelma on yhteyden jatkuva katkeileminen.

Löytyykö jotain "stay connected" ohjelmaa nettitikuille,ettei aina tarvitsisi manuaalisesti yhteyttä uudestaan muodostaa?

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

Hannu Tanskanen
Seuraa 
Viestejä8848
Liittynyt26.3.2009

Joopa, minäkin maksoin kahdesta Saunalahden mokkulasta turhaan tuon pakollisen kahden vuoden sopimusajan. Kyllä ne toimi, mutta ei niillä mitään tehnyt, videopuhelu meni diaesitykseksi ja katkeili yhtämittaa, ilmeisesti kun käyttäjiä alueella oli liikaa jakamassa kaistaa ja systeemi priorisoi puhelut kännyköistä. Nyt mm. Sonera tyrkyttää mokkuloitaan City-markettiensa auloissa typerille ihmisparoille, kauppa tuntuu käyvän hyvin .. Pari viikkoa mokkuloilla kiroiltuani otin kiinteän 2 megan laajakaistan ja panin mokkulat hyllyyn, kallinpuoleinen opetus kun kaksi vuotta turhaan maksoi !

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
Flex
Kokeile laittaa yhteensopivuustila johonkin vanhempaan windowsiin siihen tikun softaan... saunalahden sivulla on ainakin ohjeet näin win7 tapauksiin



Kokeilin XP-tilaa teknisen tuen kehoituksesta, ei apua.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Ikuisuuskysymykseen miksi ei Linuxia itse vastaisin näin:

Tarvitsen tekstinkäsittelyohjelman, ja Open Office oli käytössä hirvitys. Käsittääkseni MS:n Wordia ei saa Linuxille...

Yritin kerran asentaa Ubuntun yhdelle koneelleni, ja asennus meni täysin pieleen. Jos en ymmärrä edes asentamisesta hevon sitä sun tätä, tuskin osaisin kyseistä käyttöjärjestelmää käyttää muutenkaan.

Pääpointti tietokoneen käytössä itselläni on nimenomaan ohjelmien passiivinen hyötykäyttö eikä jatkuva näpertely että mitähän tuosta tapahtuu ja mitä tästä. Pitäisi tietysti olla halukas oppimaan aina vaan uutta että pysyy aivot virkeänä, mutta useimmiten se oppiminen tyssää siihen että en vaan tiedä jotain asiaa, en voi tietää, eikä ole kavereita joilta kysyä. Ja sitten kun kysyn netissä, besserwisserit repivät riemusta ahterinsa kun pääsevät huutamaan tollo-tolloaan (en nyt puhu tästä foorumista, täällä on sentään koht' fiksu väki...)

Vierailija
odyseus
Ei vaan sinun täytyy alkaa Linux-käyttäjäksi!

Mokkulat pelaavat linuxeissa ilman mitään erillisiä typeriä asennustoimenpiteitä laittamalla tikun kiinni USB-porttiin ja klikkaamalla "yhdistä" siitä samasta Network Managerista mistä kaikki muutkin yhteydet luodaan, langalla, langattomasti, vpn:t, mokkulat jne...

Miksi ihmiset vain jatkavat sitä niin uskomattoman hankalan windowsin käyttöä kun parempaa, helpompaa ja toimivampaa on tarjolla ilmaiseksi!




Eipä tuo Saunalahden mobiililaajakaista Huawein nettitikulla tunnu toimivan kovin hyvin myöskään tässä käyttämässäni Ubuntun 10.04.1 -versiossa, kuten aiemmin olen kertonut:

tekniikka-ja-energia-f1/pakettihallinta-windowsiin-tulossa-t46748-30.html

Vierailija

Vastaan kaikille.

1) Mielenkiintoista on se, että suomi näyttää olevan Linux=Ubuntu -maa.

2) Ainakin Fedorassa joka ainoa tikku minkä olen lykännyt koneeseen on pelannut heittämällä. Voi olla, että joutuu sanomaan usbmodeswitchille, että tikku ei ole CD-asema, mutta muita kikkakonsteja ei ole kertaakaan tarvittu. Tikkujen lisäksi on pelittänyt lennosta ainakin Nokia 5800 MusicXpress, joku "eerikksoni" ja pari muuta mitä lie puhelinta.

3) Joku puhuu tuossa ylempänä M$ Officesta. Muutosvastarintaa se vain on! Open Office on varsin hyvä kalu ja kerrankin standardi toisin kuin surkea, raskas ja sekava M$ versio joka tekee mitä sattuu lopputulosta sen mukaan miten se jää EU:n jarruihin ja taas systeemiä muutetaan.

Vierailija
Rousseau

Pääpointti tietokoneen käytössä itselläni on nimenomaan ohjelmien passiivinen hyötykäyttö eikä jatkuva näpertely että mitähän tuosta tapahtuu ja mitä tästä.



Juuri tästä syystä minä siirryin 100% Linux käyttäjäksi noin 7 vuotta sitten enkä ole katunut kertaakaan.

Kerrankin voin tehdä työtäni välittämättä siitä mikä siellä alla pyörii. Linux vain yksinkertaisesti toimii ja toimii ja toimii ja toimii.

Voi tuntua tylsältä windowsiin tottuneelle, siinä kun saa koko ajan sählätä joidenkin popuppien hyväksymisien, päivitysclientien ja minkä milloinkin pyytämättä tapahtuvan toiminnon kanssa juuri kun olet tekemässä jotain muuta tärkeää.

dot4
Seuraa 
Viestejä410
Liittynyt11.5.2007
Rousseau

Otin siis Saunalahden tikun MF668 ja sen asentamisen piti olla helppoa kuin heinänteko. Noh, ajelin ohjelman sisään ja mitä saan: ei yhteyttä.

SL:n tekninen tuki ei osannut auttaa.




Kas, saunalahden tikun kanssa oli ongelmia täälläkin, Tuon tikun asentamisessa yleisin virhe tehdään siinä, että tikku laitetaan usb-porttiin ennen kuin kone käynnistetään. Se pitää tehdä just tosinpäin. Sen jälkeen asennuksen pitäisi sujua muutamalla hiiren klikkauksella.

Mulla oli ongelmana että ohjelma ilmoitti "ei palvelua". Soitin sinnen asiakaspalveluun. Aika innoton nuori mies siellä palveli, mutta virhe löytyi sieltä heidän päästä. Pommita vaan sitä asiakaspalvelua, kyllä sen vian pitäisi sieltä löytyä.

JuurikinNiin
Seuraa 
Viestejä1887
Liittynyt4.3.2007

Voi kuulostaa hullulta, mutta hiase sitä simmiä ja kato, et se on kunnolla. (riittävä puristus)
osta metrinen jatko ja teippaa ikkunaan yms. se juttu.

Riippuu kuin korvessa asut.

Suomen uusriistokapitalismin pääjehu on Sauli Niinistö. -Pirta-

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Tottakai käynnistin koneen ensin. Siitähän aina aloitetaan.

Mutta nyt kävi sillä tavalla että sain tänne jo pidempään nettitikkua käyttäneen kaverin tutkimaan asiaa. Hän huomautti että eihän tikussa pala edes kokoajan valotkaan, ja hänen mielestään se on rikki. Testasimme koneellani hänen dna-operaattorin tikkuaan merkkiä Nokia, ja missään ei ollut mitään ongelmaa. Asentui näppärästi ja nettiinkin pääsi. Kaveri suoritti nopeustestin ja sai parhaimmillaan 4,5 megaa. Ihan kiva tulos kun tällä hetkellä kaapeliyhteyteni maksimi on 3 M, jota en ole käytännössä koskaan nähnyt.

Minulle taisi nyt riittää tämä SL:n rakkineiden kanssa räpeltely.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat