Refleksit psykologiassa, määrittely ja tutkimushistoria

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tajunnakin perustana olevien ns. ehdollisten refleksien ns. Fieldsin mekanismia koskeneissa keskusteluissa palstalla esiintynyt typerryttävää tietämättömyttä koko tuon neurofysiologian ja psykologian erään keskeisen käsiteen '(keskushermosto)refleksin' merkityksestä, luonteesta ja myös historiasta.

http://www.vapaa-ajattelijat.fi/keskust ... #msg-23700

Tässä on aiheesta tietopaukku, joka auttanee jossakin määrin asiassa:

http://www.cultinfo.ru/fulltext/1/001/008/096/732.htm

Рефлексы (от лат. reflexus - повёрнутый назад, отражённый), реакции организма, вызываемые центральной нервной системой при раздражении рецепторов агентами внутренней или внешней среды; проявляются в возникновении или изменении функциональной деятельности органов и организма в целом.
Refleksit (lat. reflexus = takaisin käännetty, heijastettu) - keskushermoston aiheuttamia elimistön reaktioita ärsytettäessä reseptoreja ulkoisin tai sisäisin ärsykkein; ilmenevät elinten tai koko elimistön funtionaalisten toiminnan syntynä tai muuttumisena. ”

” Термин 'Р.', заимствованный из области физических явлений, подчёркивает, что деятельность нервной системы является 'отражённой', осуществляется в ответ на воздействия из внешней или внутренней среды.

Структурный механизм Р. - рефлекторная дуга, включающая рецепторы, чувствительный (афферентный) нерв, проводящий возбуждение от рецепторов к мозгу, нервный центр, расположенный в головном и спинном мозге, эфферентный нерв, проводящий возбуждение от мозга к исполнительным органам (эффекторам): мышцам, железам, внутренним органам.
Биологическое значение Р. состоит в регуляции работы органов и их функциональных взаимодействий для обеспечения постоянства внутренней среды организма (см. Гомеостаз), сохранения его единства и приспособления к условиям существования. На основе рефлекторной деятельности нервной системы обеспечивается функциональное единство организма и определяется его взаимодействие с внешней средой - его поведение. ”

” Termi 'refleksi', joka on omaksuttu fyysisten ilmiöiden piiristä, korostaa, että hermoston toiminta on heijastavaa, kuvaavaa (venäjän sana 'otraženie' tarkoittaa nimenomaan jälkimmäistä), se toteutuu vastauksena vaikutuksille (elimistön)ulkoisesta tai sisäisestä ympäristöstä.

Refleksien rakenteellinen mekanismi on refleksikaari, johon kuuluvat kuuluvat reseptorit, afferentti (= ”tuova”, alfrent) aistinhermo, joka johtaa ärsykesignaalin (aktivaation) reseptoreilta aivoihin, (refleksin) hermokeskus (= sen hermostollinen edustuma, aivokuorella representaatio), joka sijaitsee aivokuorella ja keskiaivoissa, efferentti (= vievä, exferent) hermo, joka johtaa aktivaation aivoista toteuttavaan elimeen (”efektoriin”): lihaksiin rauhasiin, sisäelimiin.

Refleksien biologinen merkitys on elinten toiminnan ja niiden funktionaalisten vuorovaikutusten sääntely organismin sisäisen tilan jatkuvuuden turvaamiseksi (homeostaasi, sen yhtänäisyyden säilyttämiseksi ja sen sopeuttamiseksi elinolosuhteisiin. Hermoston (hermosysteemin) refleksitoiminnan pohjalta turvataan elimistön elintoimintojen yhtenäisyys ja määräytyy/määrätään sen vuorovaikuts ulkoisen ympäristönsä kanssa, sen käyttäytyminen. ”

” История изучения рефлексов. Представление о Р. было впервые выдвинуто французским философом R. Декартом.
Уже в эпоху древней медицины (К. Гален, 2 в.) определилось деление двигательных актов человека на 'произвольные', требующие участия сознания в их выполнении, и 'непроизвольные', осуществляемые без участия сознания.

Учение Декарта о рефлекторном принципе нервной деятельности основано на представлениях о механизме непроизвольных движений. Весь процесс нервного действия, характеризующийся автоматизмом и непроизвольностью, состоит в раздражении чувствительных аппаратов, проведении их влияний по периферическим нервам к мозгу и от мозга к мышцам. В качестве примера подобных действий Декарт приводил мигание при внезапном появлении предмета перед глазами и отдёргивание конечности при внезапном болевом раздражении.

Для обозначения влияний, проводимых по периферическим нервам, Декарт заимствовал у древних медиков термин 'животные духи'. Несмотря на спиритуалистическую оболочку этого термина, Декарт придавал ему реальное и для своего времени вполне научное значение, основанное на идеях механики, кинематики, гидравлики. ”

Refekesi tutkimukaen historiaa.

'Refleksin' käsitteen on ensimmäisenä ottanut käyttöön ranskalainen filosofi R. Descartes.
(Lainaus linkistä: ” Descartes väitti, että jokaisesta aistinelimestä siirtyi toiminnan seurauksena hienoa ainetta putkimaisten hermojen kautta käpylisäkkeeseen. Siellä ne aiheuttivat värähdyksiä, jotka puolestaan synnyttivät tunteita ja intohimoja, jotka sitten saivat aikaan ruumiin muut toiminnot. Siten ruumiin toiminta oli lopullinen tulos refleksikaaressa, joka alkoi ulkoisista ärsykkeistä ja aiheutti ensin sisäisen vaikutuksen. Siten Descartes oli kuitenkin ensimmäinen, joka esitti aistimuksen hermoston välityksellä aiheuttaman liikereaktion, jota sittemmin alettiin kutsua refleksiksi tai heijasteeksi. ”)

Jo muinaisen lääketieteen aikana (K. Galenos, 2. vuosisata j.a.a., Egypti, kuten linkissä on mainittu, hänen teoksensa ovat osoittautuneet suurelta osin käännöksiksi vielä paljon vanhemmista egyptiläisistä teksteistä) jaettiin ilmisen toimet (aktit, toiminnot) ”mielivaltaisiin” (tahdonalaisiin), jotka vaativat tajunnan osanottoa niiden toteuttamiseksi, ja ”ei-mielivaltaisisiin” (ei-tahdonalaisiin), jotka toteutuvat (myös) ilman tajunnan osanottoa. (Tässä on todellakin venäjäksi ”tajunnan” (soznanie) eikä ”tietoisuuden” (soznatel'nost'), jolla kuitenkin tarkoitetaan selvästi tietoist tajuntaa. A.

Descartesin oppi hermotoiminnan reflektioperiaatteesta nojautuu käsitykselle ei-tahdonalaisten liikkeiden mekanismista. Koko hermotoimintaprosessi, jolle oletetaan luonteenomaiseksi automatismi ja ei-tahdonalaisuus, koostuu aistinelinten ärsytyksistä, niihen vaikutusten välittämisistä perifeerisin hermoin aivoihin ja aivoista lihaksiin. Esimerkeiksi sellaisista toiminnoista Descartes antoi silmänräpäytyksen jonkin kohteen äkkiä ilmetyessä näkökenttään ja raajan poispäinvetämisen äkkinäisen kipuärsykkeen vaikutuksesta.

Perifeeristen hermojen johtamien vaikutusten kuvaamiseksi Descartes omaksui muinaisilta lääkäreiltä termin ”el(ä)inhenget”. Huolimatta tämän termin spiritualistisesta puolesta Descates antoi sille aikansa kontekstissa aivan tieteellisen (joskin väärän, A.) mekaaniselle hydrauliikalle perustuvan sisällön. ”

” В 18 в. исследованиями физиологов и анатомов (А. Галлер, И. Прохаска и др.) учение Декарта было освобождено от метафизической терминологии, механицизма и распространено на деятельность внутренних органов (обнаружен ряд специальных Р. для различных внутренних органов).

Важнейший вклад в учение о Р. и рефлекторном аппарате сделали Ч. Белл и Ф. Мажанди. Они показали, что все чувствительные (афферентные) волокна входят в спинной мозг в составе задних корешков, а эфферентные, в частности двигательные, покидают спинной мозг в составе передних корешков.
Это открытие позволило английскому врачу и физиологу М. Холлу обосновать чёткое представление о рефлекторной дуге и широко использовать учение о Р. и рефлекторной дуге в клинике.

” 1700-luvulla fysiologien ja anatomien kuten Albrecht Hallerin ja Jiři Prohazkan tutkimuksissa Descartesin oppi vapautetiin metafyysisestä terminologiasta ja mekanisisimista ja se laajennettiin koskemaan sisäelinten toimintaa (osoitettiin joukko eri sisäelimille ominaisia erikoisrefleksejä).

Tärkeimän lisän oppiin reflekseistä ja niiden koneistosta toivat Charles Bell ja François Magendie. He osoittivat, että kaikki (afferentit) aistinhermot menevät keskiaivoihin takimmaisten hermokantojen (hermokiinnitysten) joukkoon, mutta efferentit (vievät) hermot lähtevät aivoista etummaisten hermokantojen joukosta.

Tämä löytö mahdollisti englantilaisen fysiologin M. Hallin perustella täsmällisen 'refleksikaaren' käsitteen ja käyttää oppia reflekseistä ja refleksikaaresta kliinisessä työssä. ”

” Ко 2-й половине 19 в. накапливаются сведения об общих элементах в механизмах как рефлекторных - автоматических, непроизвольных, так и произвольных движений, относимых всецело к проявлениям психической деятельности головного мозга и противопоставлявшихся рефлекторным.
И. М. Сеченов в труде 'Рефлексы головного мозга' (1863) утверждал, что 'все акты сознательной и бессознательной жизни по способу происхождения суть рефлексы'. Он обосновал представление об универсальном значении рефлекторного принципа в деятельности спинного и головного мозга как для непроизвольных, автоматических, так и произвольных движений, связанных с участием сознания и психической деятельности мозга. ”

” 1800-luvun puoleenväliin tultaessa kertyy tietoja niin reflektoristen, automaattisten, ei-tahdonalaisten kuin tahdonalaistenkin (”mielivaltaisten”) liikkeidenjotka yhtäkaikki kuuluvat isojen aivojen toiminnan psyykkiseen toimintaan, mutta ollen toisenlaisia kuin refelktoriset, yleisistä mekanismeista.
Teoksessaan ”Isojenaivojen refleksit” (1863) Ivan Mihailovič Sečenov väitti, että ”kaikki tietoisen ja tiedostamattoman elämän toiminnot (aktit) ovat syntyperustaltaan refleksejä”. Hän perusteli käsityksen reflektioperiaatteen yleispätevästä merkityksestä väli- ja isojen aivojen toiminnassa niin ei-tahdonalaisille automaattisille kuin tahdonalaisillekin ”mielivaltaisille” liikkeille, jotka liittyvät tajunnan osallisuuteen ja aivojen psyykkiseen toimintaan. ”

” Эта концепция Сеченова послужила идейной почвой, содействовавшей открытию И. П. Павловым условных Р.

Важнейшее место в учении о Р. принадлежит открытию Сеченовым центрального торможения (см. Сеченовское торможение).
Трудами Ч. Шеррингтона, Н. Е. Введенского, А. А. Ухтомского, И. С. Бериташвили обосновано представление о координации и интеграции рефлекторных реакций отдельных дуг в функциональной деятельности органов на основе взаимодействия возбуждения и торможения в рефлекторных центрах. ”

” Tämä Sečenovin konseptio toimi ideaperustana, joka myötävaikutti siihen, että Ivan Petrovič Pavlov löysi ehdolliset refleksit.

Mitä tärkein rooli reflekisteoriassa kuuluu Sečenovin löytämälle keskusvaimentumiselle (jarruttumiselle), ”Sečenovin vaimentumiselle” ( kts. tuonnempana).

Charles Sherrintonin,Nikolai A. Vvedinskin, A. N. Uhtomskin, Ivan S. Beritašvilin töissä perustellaan käsitys erillisten (refleksi)kaarten reflektoristen reaktoiden koordinaatiosta ja intergraatiosta elinten funktionaalisessa toiminnassa aktivoitumisen (ärsyttyminen) ja vaimentumisen (jarruttumisen) vuorovaikutuksen perusteella refleksikeskuksissa. ”

” В выяснении механизмов рефлекторной деятельности важное значение принадлежит учению о клеточной организации нервной системы. Испанский гистолог [urlhttp://www.cultinfo.ru/fulltext/1/001/008/095/403.htm]С. Рамон-и-Кахаль обосновал представление о нейроне как структурной и функциональной единице нервной системы.

На основе этого представления возникло учение о нейронной организации рефлекторных дуг и обосновано понятие о синапсе - аппарате межнейронной связи и о синаптической, т. е. межнейронной, передаче возбудительных и тормозных влияний в рефлекторных дугах (Шеррингтон 1906). ”

” Refleksitoiminnan mekanismien selvittämisessä tärkeä rooli kuuluu hermoston solurakenteen (erityispiirteiden) selvittämiselle. Espanjalainen histologi Santiago Ramon y Cajal perusteli neuronin mallin hermoston rakenne- ja toimintayksikkönä.

Tämän neuronimallin pohjalta syntyi oppi refleksikaarten neuronirakenteesta, ja perusteltiin synapsin, neronienvälisen yhteyslaitteen, käsite, ja käsitys synaptisesta eli neuronienvälisestä aktivoivien ja vaimentavien vaikutusten välityksestä refksikaarissa (C. Sherrinton 1906). ”

Классификация рефлексов. В связи с многообразием Р. существуют различные их классификации.

В зависимости от анатомического расположения центральной части рефлекторных дуг - их нервных центров, различают Р.:
спинальные, в осуществлении которых участвуют нейроны, расположенные в спинном мозге:
бульбарные, осуществляемые при участии нейронов продолговатого мозга;
мезэнцефальные - с участием нейронов среднего мозга; кортикальные - с участием нейронов коры больших полушарий головного мозга.

По расположению рефлексогенных зон, или рецептивных полей, различают экстероцептивные (см. Экстероцепция), проприоцептивные (см. Проприорецепторы) и интероцептивные (см. Интерорецепция) Р.

В зависимости от типа и функциональной роли эффекторов выделяют
соматические, или двигательные, Р. (скелетных мышц), например флексорные, экстензорные, локомоторные, статокинетические и др.;
вегетативные Р. внутренних органов - пищеварительные, сердечно-сосудистые, выделительные, секреторные и др.

По степени сложности нейронной организации рефлекторных дуг различают
моносинаптические Р., дуги которых состоят из афферентного и эфферентного нейронов (например, коленный Р.), и
полисинаптические Р., дуги которых содержат также 1 или несколько промежуточных нейронов и имеют 2 или несколько синаптических переключений (например, флексорный Р.).

По характеру влияний на деятельность эффектора Р. могут быть возбудительными - вызывающими и усиливающими (облегчающими) его деятельность, или тормозными - ослабляющими и подавляющими ее (например, рефлекторное учащение сердечного ритма симпатическим нервом и урежение его или остановка сердца - блуждающим).
По биологическому значению для организма в целом выделяют оборонительные, половые, ориентировочные Р. и др. ”

Refleksien luokittelu

Johtuen refleksien minimuotoisuudesta on olemassa monia niiden luokitteluja.

Refleksikaarten keskeisten osien, niiden hermokeskusten, anatomisesta sijainnista riippuen erotetaan seuraavat refleksityypit:
selkäydinrefleksit, joiden toteuttamiseen osallistuvat selkäytimessä sijaitsevat neuronit;
bulbaariset, jotka toteutuvat selkäydinjatkeen (= bulbaaristen) neuronien myötävaikutuksella:
väliaivorefleksit, kesiaivojen neuronien myötä vaikutuksella;
kortikaaliset refleksit, joihin osallistuvat aivokuoren neuronit (= about palvlovilaiset ehdolliset refeksit).

Heijastuspiirien tai aitimuskenttien mukaan (joihin refleksit reagoivat), erotetaan
eksteroreseptiorefleksit, jotka reagoivat ulkoisen ympäristön ärsykkeisiin;
proporioreseptiorefleksit, jotka reagoivat jotka regoivat erikoisresptoreihin, kuten lihassäiereseptoreihin, ja
interorefleksit (jotka reagoivat eri elimiin hajaantuneiden (yleis)reseptoreiden, vapaiden (efferenttien) ”hermopäiden” signaalien mukaan elimen tilan muutoksiin).

Efektorien (reagoivien elinten) tyypin mukaan refleksit jaetaan
somaattisiin eli (tukirankalihasten) liikereflekseieihin: esimerkiksi fleksorisiin, ekstensorisiin, lokomotiivisiin, statokinemaattisiin ym.;
vegetatiivisiin reflekseihin vaikuttaen sisäeinten toimintaan: ruoansulatus-, sydämenlyönti-, eritys-, umpieritys- jne.;

Refleksikaaren neuronijärjestelmän monimutkaisuusasteen mukaan erotetaan
yksisynaptiset refleksit, joiden kaari koostuu afferentista ja efferentistä neuronista, (esimerkiksi ns. polvirefleksi), ja
polysynaptiset refleksit, joiden kaarella on ainakin yksi tai enemmän välineuroneita ja joilla on vähintäin kaksi tai muutama synaptista liitäntää (kuten fleksorisella eli koukistajarefleksillä)

Vaikutustyypin mukaan efektoriin refleksit jaetaan sen toimintaa herättäviin/aiheuttaviin eli voimistaviin (helpottaviin) sekä sitä jarruttaviin/estäviin eli heikentäviin ja tukahduttaviin (esimerkiksi sydämen rytmin reflektorinen kiihtyminen sympaattisella hermolla tai sen harveneminen ja pysähtyminen – sekoittavalla/harhailevalla (hermolla?))

Biologisen merkityksen perusteella organismille kokonaisuutena refleksit jaetaan mm. suojelu-, sukupuoli- orintaatio jne. refelekseihin. ”

” Павлов обосновал деление всего многообразия Р. по их происхождению, механизму и биологическому значению на безусловные и условные.
Безусловные рефлексы - наследственно закрепленные, видовые, что определяет постоянство рефлекторной связи, или передачи, между афферентным и эфферентным звеньями их дуг.
Условные рефлексы образуются в процессе индивидуальной жизни организма на основе формирования временной связи ('условного замыкания') между теми или иными афферентными и эфферентными аппаратами организма.
Условная временная связь у высших животных (позвоночных) формируется при обязательном участии коры больших полушарий головного мозга, и потому условные Р. называются также корковыми.

Биологическое значение безусловных Р. состоит в регуляции постоянства внутренней среды и сохранении единства организма, условных - в наиболее тонком приспособлении его существования к меняющимся условиям внешней среды. ”

Pavlov perusteli refleksien koko moninaisuuden jakamisen ehdollisiin ja ehdottomiin reflekseihin niiden alkuperän, mekanismin ja biologisen merkityksen mukaan.

Ehdottomat refleksit ovat perinnöllisesti kiinnittyneitä, lajityypillisiä, mikä määrittelee reflektorisen yhteyden pysyvyyden sen kaaren efferenttien ja afferenttien solmukohtien välillä.

Ehdolliset refleksit muodostuvat organismin yksilöllisessä elämänprosessissa väliaikaisen (=poisopittavissakin olevan) yhteyden (ehdollisen kytkennän) pohjalta organimsin yksien tai toisien afferettien tai efferenttien APPARAATTIEN (=”koneistojen”, ”laitteiden”) välillä.

Ehdollinen yhteys muodostuu muodostuu korkeammin selkäranakaisilla isojen aivojen kuoren (cortex) osanotolla, ja siksi ehdollisia refleksejä sanotaan myös (aivo)kuorireflekseiksi

” Термин 'Р.' применяется также и к другим реакциям, хотя в их механизме не участвует центральная нервная система: это аксон-рефлексы и местные Р., осуществляемые периферической частью нервной системы. ”

” Termiä ”refleksi” käytetään myös muihin reaktioihin, vaikka niiden mekanismiin ei liity keskushermosto: nämä ovat aksonirefleksejä ja pikallisia heijasteita, joita toteuttavat hermoston perifeeriset osat. ” (Kts. tuonnempana: aksonirefleksi)

Механизм и свойства рефлексов.

В нормальных условиях Р. вызываются раздражением соответствующих рефлексогенных зон агентами внешней или внутренней среды - адекватными стимулами (раздражителями) для рецепторов этих зон.
Возникшее в рецепторах возбуждение - разряд импульсов - проводится афферентными нервными проводниками в мозг, где осуществляется передача (переход) возбуждения с афферентного нейрона либо непосредственно на эфферентный нейрон (двухнейронные дуги), либо через 1 или несколько промежуточных нейронов (полинейронные дуги).

В эфферентных нейронах возбуждение передаётся эфферентными нервными волокнами в обратном направлении - от мозга на периферию к различным органам (эффекторам) - скелетным мышцам, железам, сосудам и др., и вызывает в них рефлекторный ответ - возникновение или изменение их функциональной деятельности. ”

Refleksien mekanismit ja ominaisuudet.

Tavallisissa olosuhteissa refleksin laukaisevat ulkoisen tai sisäisen ympäristön asianomaisen reflektogeenisen (elin)piirin vaikutukset, adekvaatit ärsykkeet (stimulus) tämän piirin/alueen/vyöhykkeen reseptoreihin.

Reseptoreissa muodostuva psykomuotorinen ärsytys/ärsyke (refleksikaarisignaali), impulssisarja (voi tarkoittaa myös: impulssien varauksienpurku, ”razrjad” sattuu olemaan sekä ”sar(RRR)ja” että ”purku”, impusseja on joka tapauksessa useita A.) johtuu afferetteja hermojohtimia pitkin aivoihin, jossa tapahtuu ärsytyksen/signaalin välittyminen (”ylimeno”) afferentilta neuronilta efferentille neuronille joko välittömästi (kaksineuronikaari) tai useiden välittävien neuronien (monineuroniset kaaret).

Efferenteissä neuroneissa ärsytys välittyy efferentein hermoikuiduin päinvastaiseen suuntaan aivoista periferiaan eri elimille (efektoreille) – tukirankalihaksille, rauhasille, verisuonille ym. ja saa aikaan niiden reakiovasteen – toiminnalisen tilan syntymisen tai muuttumisen. ”

” Рефлекторный ответ всегда запаздывает на определённое время по отношению к началу раздражения рецепторов; это время запаздывания называется латентным периодом Р. Для Р. различной сложности его длительность меняется от миллисекунд до нескольких секунд. В рефлекторных дугах возбуждение проводится в одном направлении - от афферентного нейрона к эфферентному; в обратном направлении оно не передаётся. Это свойство проведения Р. определяется химическим механизмом синаптической межнейронной передачи, сущность которого состоиг в образовании и выделении нервными окончаниями особых химических посредников (ацетил-холин, адреналин и др.), обладающих возбудительным или тормозным действием на нейроны, с которыми данные окончания образуют синаптические контакты (см. Медиаторы). ”

” Reflektorinen vaste (reaktio) viivästyy aina tietyn ajan verrattuna reseptorien ärsytyksen alakmiseen: tätä myöhästymisaikaa nimitetään refleksin ”latentiksi periodiksi”. Monimutkaisuudeltaan erilaisille reflekseille sen kesto vaihtelee millisekunnista joihinkin sekunteihin. Refleksikaarissa ärsytys etenee koko ajan yhteen suuntaan -affentilta neuronilta kohti efferenttiä; päinvastaiseen suuntaan se ei välity. Tämän refleksin johtumisen ominaisuuden aiheuttaa neuronienvälinen synaptinen välitysmekanismi, jonka olemus on, että hermopääteissä muodostuu ja erittyy kemiallisia välittäjäaineita (asetyleenikoliinia, adrenallinia ja muita) joiden kanssa mainitut päätteet muodostavat synaptisen kontaktin (kts. http://www.cultinfo.ru/fulltext/1/001/008/074/825.htm]Välittäjäaineet). ”

” Свойства Р.: величина, длительность, характер протекания (динамика) реакции - определяются как условиями раздражения (его адекватностью, силой, длительностью, локализацией), так и функциональным состоянием (фоном) самих рефлекторных приборов (возбудимостью, импульсами от других центров нервной системы, утомлением) и другими внутренними факторами. ”

”Refleksien (muutuvat) ominaisuudet: voimakkuus, pituus, reaktion tapahtumisen luonne (dynamiikka) – määräytyvät niin ärsytysehtoista/-olosuhteista (sen adekvaattisuudesta, voimasta kestosta, sijainnista) kuin myös myös itse reflektoristen ”laitteiden” toiminnalisesta tilasta (ärtyneisyydestä (ennestään), (”kilpailevista”) impulsseista muista hermokeskuksista, väsymyksestä) ja muistakin sisäisistä tekijöistä.

Интеграция и координация рефлексов.

Р. не протекают изолированно, но объединяются (интегрируются) в сложные рефлекторные акты, имеющие определённое функциональное и биологическое значение.

Так, простейшая рефлекторная реакция конечности на болевое раздражение - флексорный Р. (сгибание, отдёргивание конечности) - сложный многокомпонентный акт, включающий рефлекторное сокращение одних мышц, торможение других, изменение дыхания, сердечной деятельности.

Ещё более сложно организованы Р., определяющие поведение организма: ориентировочный, пищевой, оборонительный, половой. В их состав входят компоненты, охватывающие по существу деятельность всех органов. ”

Refleksien intergaraatio ja koordinaatio

Refleksit eivät tapahdu eristyksissä, vaan ne yhdistyvät (integroituvat) monimutkaisiksi refleksitoiminnoiksi, jolla on jokin tietty toiminnallinen ja biologinen (kokonais)merkitys.

Siten esimerkiksi raajan yksinkertaisin reaktio kipuärsykkeeseen on koukistusrefleksi (taivutus, raajan veto poispäin) – monimutkainen reaktio taas on kompleksinen toiminto, johon sisältyy liittyy joidenkin lihasten reflektorinen lyheneminen, toisten (jännityksen) vaimeneminen, hengityksen ja sydämentoiminnan muutos.

Vielä monimutkaisempia ovat refelksit, jotka säätelevät organismin käyttäytymistä: orientaatio-, ruokailu-, puolustus-, sukupuoli- jne toimintoja. Niiden joukkoon kuuluu toimintoja, jotka käyttävät lähes kaikkia elimiä.”

” Процессы, обеспечивающие интеграцию Р., обозначают термином 'координация'.
Сущность координации Р. состоит в сочетании возбуждения и торможения в системе нейронов, участвующих в формировании рефлекторных реакций различной сложности.
Интимная природа механизмов этих взаимодействий изучается, в частности, методом микроэлектродной внутриклеточной регистрации электрических реакций нейронов при вызове у них рефлекторной деятельносги раздражением рецепторов или афферентных нервов.

В синаптическом аппарате нейронов, содержащем от нескольких сотен до 5-6 тыс. синаптических контактов, имеются как возбудительные, так и тормозные синапсы. При активном состоянии первых, вызванном притоком импульсов нервных, в нейроне возникает негативная электрическая реакция, способствующая разряду нервных импульсов; при активности вторых - позитивная электрическая реакция, тормозящая или блокирующая передачу возбуждения в нейроне. ”

” Prosesseja, jotka takaavat refleksien integraation, nimitetään 'koordinaatioksi'.
Refleksikoordinaation olemus on ärsytysten ja vaimennusten yhdistely neuronien systeemissä, jotka osallistuvat mutkikkuudeltaan erilaisten reflektoriten reaktioiden muotoutumiseen.

Näiden vuorovaikutusten ykstyiskohtaista luonnetta tutkitaan mm. neuronien reaktioiden solunsisäisen mikroelektrodirekisteröinnin menetelmällä (Ragnar Granit, A.) aiheutettaessa niissä reflektoreita toimintaa ärsyttämällä reseptoreita tai afferentteja hermoja.

Neuronien synaptisessa apparaatissa, jossa on muutamasta sadasta 5000-6000 synaptista kontaktia, esiintyy sekä ärsytystä nostavia että sitä vaimentavia synpseja. Ensin mainittujen aktiivisessa tilassa, jonka on aiheuttanut hermoimpulssivirta neuronissa nousee negatiivinen sähköreaktio, joka mahdollistaa hermoimpulssien purkauksen; jälkimmäisten ollessa aktiivisia syntyy positiivinen sähköreaktio, joka jarruttaa tai blokittaa (”saartaa”) ärsytyksen välittymistä neuronista eteenpäin. ”

” Количественные отношения активации синапсов (число, интенсивность) определяют значение и степень участия нейронов рефлекторного центра в осуществлении того или иного Р. Процессы координации, обеспечивающие интеграцию рефлекторных реакций различной сложности, можно рассматривать как распределение возбуждения и торможения в системах нейронов, участвующих в осуществлении этих реакций, по определённой пространственно-временной программе, соответствующей данным реакциям.

Принципы формирования этих программ изучает кибернетика биологическая.
Высокая степень координации движений достигается при помощи механизмов обратной связи.
Широкая конвергенция в межнейронных связях, характеризующаяся сотнями и тысячами синаптических контактов нейронов с другими нейронами различного функционального значения, даёт основание предполагать стохастический (вероятностный) принцип формирования механизмов рефлекторной деятельности, а не статически заданную организацию рефлекторных дуг. ”

” Synapsien aktivoitumis(t)en määrälliset suhteet (määrä, intensiivisyys) määräävät refleksikeskuksen neuronien osallistumisen asteen ja merkityksen tämän tai tuon refleksin suorittamisessa. Monimutkaisuudeltaan eriasteisten reflektoristen reaktioiden integraation takaavia koordinaatioprosesseja voidaan tarkastella ärsyttymisen ja jarruttumisen jakautumisena näihin reaktioihin osallistuvissa neuronisysteemeissä, tietyn ajallisavaruudellisen ”ohjelman” mukaan, joka vastaa kyseistä reaktiota.

Sellaisten ohjelmien muodostumisperiaatteita tutkii biologinen kybernetiikka

Liikkeen korkea koordinaatiotaso saavutetaan takaisinkytkennällisten mekanismien avulla.

Laaja konvergenssi neuronienvälisissä suhteissa, jota luonnehtivat neuronien sadat ja tuhannet synaptiset kontaktit toiminnalliselta merkitykseltään erilaisten muiden neuronien kanssa, antaa aiheen olettaa refleksitoiminnan muotoutumisperiaatteen olevan stokastinen (todennäköisyysluoteinen) eikä pysyvästi kiinnitetty refleksikaarien organisaatio. ”

” Лит.: Введенский Н. Е., Возбуждение, торможение и наркоз, Собр. соч., т. 4, Л., 1935; Анохин П. К., От Декарта до Павлова, М., 1945; Ухтомский А. А., Очерк физиологии нервной системы. Отдел 1-2, Собр. соч., т. 4, Л., 1945, с. 5-129; Павлов И. П., Лекции о работе больших полушарий головного мозга, Полное собрание соч., 2 изд., т. 4, М. - Л., 1951; Сеченов И. М., Рефлексы головного мозга, Избр. произв., т. 1, М., 1952, с. 7-127; Киселев П. А., Проблема центрального торможения в трудах И. М. Сеченова, в сборнике: Сознание и рефлекс, М. - Л., 1966; Беритов И. С., Общая физиология мышечной и нервной системы, т. 2, М., 1966: Шеррингтон Ч., Интегративная деятельность нервной системы, пер. с англ., Л., 1969; Костюк П. Г., Физиология центральной нервной системы, К., 1971.

П. А. Киселев. ”

P. A. Kiseljov

Otetaan tähän väliin vielä tuo AKSONIREFLEKSIN, joka ei ole KESKUHERMOSTOrefleksi (ettei sillä sekoiteta enää enempää...):

” Аксон-рефлекс, рефлекторная реакция, осуществляемая, в отличие от истинного рефлекса, без участия центральных нервных механизмов. При А.-р. возбуждение, возникшее в периферическом нервном окончании, переходит в точке разветвления центростремительного волокна с одной ветви на другую, вызывая определённый физиологический эффект. Примером А.-р. может служить расширение периферических сосудов при раздражении кожи. Реакции типа А.-р. впервые наблюдал Н. М. Соковнин (1873) на мочевом пузыре кошки. В 1893 они были описаны английским физиологом Дж. Н. Ленгли, который дал им название А.-р.
Г. Н. Кассиль. ”

” Aksonirefleksi, heijastereaktio, joka toteutuu todellisesta refleksistä poiketen ilman keskushormostollisten mekanismien osanottoa. Aksonirefleksin tapauksessa perifeerissä hermopäätteessä toteutuva hermoärsytys menee keskihakuisen (afferentin) hermosäikeen yhdestä haarasta toiseen saaden aikaan määrätynlaisen fysiologisen efektin. Esimerkkinä aksonirefleksistä voi toimia perifeeristen verisuonten laajeneminen ihon ärsytyksessä. Aksonirefleksin tyyppisen reaktion havainnoi ensimmäisen kerran Sokovnin (1873) kissan virtsarakossa. 1893 englantilainen fysiologi J.N. Langley kuvaili näitä reaktiota ja antoi niille nimen ”aksonirefleksi”. ”

Рис. 2. Механизм рефлекторного действия (по современным представлениям):

Refeksitoiminnan mekanismi (sekä ehdollisen että ehdottoman; edellisillä

1 - спинной мозг (поперечная плоскость); = keskiaivot
2 - мышца; = lihas
3 - кожный покров; = iho
4 - кожный рецептор; = iho(tunto)reseptori
5 - мышечный рецептор (мышечное веретено); = lihasreseptori
6, 7 - афферентные проводники; = afferentteja johtimia
8 - афферентные нейроны (клетки): = afferentteja neuroneja
9 - мотонейрон (двигательная клетка); = liikeneuroni
10 - промежуточные нейроны (интернейроны); = välineuroneja
11 - двигательный проводник; = liikejohdin
12 - нервно-мышечный синапс. = hermo-lihas-synapsi

'Sečenovilainen vaimentuminen' (pavlovilaisen ehdollistumisen edeltäjä refleksologian keskeisenä löytönä)

http://www.cultinfo.ru/fulltext/1/001/008/101/789.htm

” Сеченовское торможение, название физиологического эксперимента, приведшего к открытию центрального торможения, т. е. тормозных процессов в центральной нервной системе.
В опытах на лягушке И. М. Сеченов наблюдал (1862), что рефлекс спинного мозга (сгибание лапки при погружении её в слабый раствор кислоты) угнетается при химическом или электрическом раздражении области зрительных бугров. Этот эксперимент опровергал существовавшие в то время представления, согласно которым регуляторные функции головного и спинного мозга обеспечиваются одними лишь возбудительными процессами; было доказано, что наряду с возбудительными существуют качественно особые тормозные взаимодействия между нервными элементами. С. т., как и другие явления центрального торможения, осуществляется специальными тормозными нейронами и синапсами, которые имеются как в спинном, так и в головном мозге.
Лит. см. при статьях Нервная система, Торможение. ”

Sečenovilainen vaimentuminen, (refleksin) keskusvaimentumiseen eli keskuhremoston vaimentavien prosessien löytämiseen johtneen kokeen nimitys.
Kokeissaan sammakoilla Ivan M. Sečenov havaitsi (v. 1862), että keskiaivorefleksi (jalan taipuminen (notkistuminen?) kuormitettaessa sitä heikossa happoliuoksessa) katoaa ärsytettäessä näkökukkuloita (thalami optici) kemiallisesti tai sähköisesti. Tämä koe kumosi tuolloin vallinneet käsitykset, joden mukaan aivojen sääntelevät toiminnot toteutuvat ainoastaan ärsykeprosessien seurauksena; tuli osoitetuksi, että ärsykeprosessien rinnalla on laadullisesti toisenlaisia vaimentavia (kumoavia) prosesseja hermoston elementtien välillä. Sečenovilaista vaimennusta toteuttavat vaimentavat erikoisneuronit ja -synapsit, jota on sekä väli- että isoissa-aivoissa. ”

Kommentit (6)

Japetus
Seuraa 
Viestejä9013
Liittynyt20.6.2009
Arkkis
Tajunnakin perustana olevien ns. ehdollisten refleksien ns. Fieldsin mekanismia koskeneissa keskusteluissa palstalla esiintynyt typerryttävää tietämättömyttä koko tuon neurofysiologian ja psykologian erään keskeisen käsiteen '(keskushermosto)refleksin' merkityksestä, luonteesta ja myös historiasta.”

Tämä ei pitänyt paikkaansa vuosi sitten eikä se ole totta nytkään. Toisessa ketjussa viitattiin tähän typerryttävään monologiin, joka voi täysin pinnallisesti katsottuna vaikuttaa pätevältä. Se perustuu kuitenkin muinoin neuvostoliitossa luotuihin teorioihin, jotka on pääpiirteissään falsifioitu. Niistä on säilynyt faktojen rippeitä silloin kun jotain on oikein saatu, mutta kokonaisuutena marxismi-leninismille - osaltaan varmasti valtiojohdon painostuksen vuoksi - perustuvat käsitteet ja teoriat kuolivat Neuvostoliiton mukana. Tämän vuosisadan näkemys reflekseistä onkin varsin toinen.

Ensinnäkin refleksien - kuten minkä tahansa ilmiön, prosessin tai termin - määrittely on syytä esittää kontekstissaan. Toisin kuin yllä seisoo, kaikki psyykkinen ja fyysinen toiminta ei ole refleksiivistä; sitä ei ole edes kaikki liikkuminen, jossa fysiologinen erottelu on vielä selkeämpi.

Ihmisen liikkuminen voidaan jakaa refleksiperäiseen, rytmiseen ja tahdonalaiseen. Refleksit ovat osa motorisista suoritteista, mutta ne muodostavat neurobiologisesti oman ryhmänsä, joka jakaantuu lisäksi mono- ja polysynaptisiin reflekseihin. Monosynaptisten ja polysynaptisten refleksien toimintamekanismi on hyvin samankaltainen, erotuksena on lähinnä vain kytkentöjen määrä. Kummassakin tapauksissa refleksit ovat suurimmaksi osaksi spinaalisia, eli ne tapahtuvat ilman kortikaalista vaikutusta. Patellaarirefleksi on tyyppiesimerkki monosynaptisesta refleksistä. Siinä intrafusaalisten lihassyiden supistuminen saa stimuloi niiden ympärillä olevia hermopäätteitä, jotka lähettävät signaalin Ia hermoa pitkin selkäytimen takapylväseen. Selkäytimessä Ia rata synapsoituu alfaneuroniin, jota pitkin eksitatorinen signaali kulkeutuu takaisin reisilihakseen saaden ekstrafusaaliset lihassyyt supistumaan, mikä aiheuttaa jalan ojennuksen. Ia hermo synapsoituu selkäytimessä myös inhibitoriseen interenuroniin, joka estää reiden koukistajalihaksen jännittymisen samanaikaisesti ja vaikuttaa siten epäsuorasti ojennusliikkeen syntyyn.

Polysynaptisilla reflekseillä on useampi kuin yksi synapsi sensorisen reseptorin ja kohdelihaksen välillä. Polysynaptiset refleksit vaihtelevat kopleksisuudeltaan melko suuresti. Osassa niistä motorinen neuroni lähtee selkäytimestä samalta tasolta kuin sensorinen synapsi saapuu siihen yhden tai useamman interneuronin sijaitessa niiden välissä. Osassa polysynaptisista reflekseistä taas sensoriset ja motoriset neuronit yhdistyvät selkäytimeen eri tasoilla ja niiden välissä on lukuisia interneuroneita. Yksi arkipäiväinen käytännön esimerkki polysynaptisen refleksin toiminnasta on tilanne, jossa henkilö astuu lattialla olevan terävän esineen päälle. Siinä missä patellaarirefleksiin liittyi vain yksi liike, koukistusrefleksiin liittyy myös vastakkaisen puolen tasapainottava liike. Sen lisäksi siis, että kipuaistimus aiheuttaa eksitatorisen signaalin esineen päälle astuneen jalan koukistajaan ja inhibitorisen sen ojentajaan, kipuaistimus lähettää myös eksitatorisen signaalin vastakkaisen jalan reiden ojentajaan ja inhibitorisen signaalin sen koukistajaan.

Kuten jo yllä totesin, refleksit eivät missään tapauksessa selitä edes ihmisen kaikkia motorisia toimintoja. Tahdonalaisten liikkeiden neurobiologia poikkeaa reflekseistä huomattavasti. Tärkeimmät volitionaaliseen motoriseen kontrolliin vaikuttavat kortikaaliset alueet ovat dorsolateraalinen prefrontaalikorteksi, sekundaarinen motorinen korteksi, primäärinen motorinen korteksi, primäärinen somatosensorinen korteksi ja posteriorinen parietaalikorteksi.

Dorsolateraalisen prefrontaalikorteksin funktio on motoristen aktien suunnitteleminen sensorisen informaation suhteuttaminen niihin. Evidenssiä tälle toiminnalle on saatu apinakokeista, jossa apinat opetettiin assosioimaan tietty väri ja ääni keskenään. Tutkimuksessa havaittiin, että oppimisen tuloksena apinoden dorsolateraalisella preforontaalikorteksilla yksi neuroni reagoi sekä ääneen, että väriin. Jos apina valitsi väärän värin, vastaavaa integroitumista ei havaittu. Neuroanatomiset kytkennät tukevat myös dorsolateraalisen prefrontaalikorteksin roolia eksekutiivisen motorisen kontrollin keskuksena. Sillä on useita kytkentöjä sensorisille alueille, mm. posterioiriselle parietaalikorteksille ja sen aksonaaliset kytkennät kulkeutuvat sekundaariselle ja primääriselle motoriselle korteksille.

Sekundaarinen motorinen korteksi jakaantuu supplementaariseen motoriseen korteksiin ja premotoriseen korteksiin. Dorsolateraalisen prefrontaalikorteksin projektioiden molemmat sekundaarisen liikeaivokuoren alueet liittyvät myös liikkeiden suunnitteluun ja sekvensointiin. Supplementaarisen motorisella korteksilla on afferenttejä kyntentöjä posterioriselle parietaarikorteksille sekä sensomotoriselle korteksille, premotoriselle korteksille taas tulee aksonaalisia signaaleita erityisesti näköaivokuorelta. Näillä näkymin erot premotorisen korteksin ja supplementaarisen motorisen korteksin välillä ovat erilaisen informaation pohjalta tehtyjen liikkeiden prosessoinnissa. Ensiksi mainittu osallistuu enemmän eksternaalisen informaation ohjaamiin liikkeisiin, kun taas jälkimmäinen prosessoi internaalisesti generoituja motorisia ärsykkeitä - ts. aikeita. Aktuaalisesti liikkeet kuitenkaan harvemmin ovat distinktiivisesti, joko sisäisten tai ulkoisten ärsykkeiden ohjaamia, joten sekundaarisen liikeaivokuoren alueet tekevät laajasti yhteistyötä, mikä on evidenttiä myös niiden jakamien lukuisten kytkentöjen perusteella. Tutkimuksissa on havaittu, että unilateraalisesta sekundaarisen motorisen korteksin vauriosta kärsivät apinat eivät kykene koordinoimaan käsiensä liikkeitä motorisen tehtävän suorittamiseksi. Apinat eivät kyenneet ottamaan oikealla kädellä seinässä olevan aukon läpi vasemmalla kädellä työntämäänsä pähkinää vastaan vaan ne yrittivät toistuvasti suorittaa samaa tehtävää molemmilla käsillä.

Premotorinen korteksi on myös todistetusti peilisolujen sijaintipaikka. Apinoilla peilisoluja on löydetty premotorisen korteksin alueelta F5, jonka on usein katsottu vastaavan ihmisen aivojen Brocan aluetta. Apinoilla peilisoluja on tutkittu eniten käsien liikkeiden yhteydessä, mutta myös suulla tehtyjen eleiden peilisoluvaikutuksista on tehty kokeita. Näissä tutkimuksissa on tehty erityisen kiintoisia havaintoja, joiden mukaan apinoilla näyttäisi olevan tiettyjä peilisoluja, jotka aktivoituvat erityisesti suulla tehdyistä kommunikatiivisista eleistä, mikä vastaa ihmisen Brocan alueen funktiota. Ihmisilä peilisoluja on havaittu premotorisen korteksin lisäksi supplementaariselta motoriselta alueelta, hippokampuksesta, parahippokampaalisesta poimusta ja entorinaaliselta korteksilta. Nämä löydöt viittaavat siihen, että mikään alue ei ole “päätoiminen peilisolukeskus” vaan peilisoluja on vähemmistö useilla aivoalueilla.

Primäärinen motorinen korteksi on nimensä vastaisesti motorisen kontrollin hierarkian pohjalla eikä huipulla. Suuri osa motorisesta toiminnasta on mahdollista myös kokonaan ilman sitä. Primäärinen liikeaivokuori poikkeaa anatomisesti muista kortikaalisista alueista. Se ei sisällä tyypillisesti neljänneltä aivokuoren kerrokselta löytyviä granulaarisia soluja ja sitä kutsutaan siksi myös agranulaariseksi korteksiksi. Granulaaristen solujen sijaan primäärisen motorisen korteksin viides kerros sisältää suuria multipolaarisia pyramidaalisoluja, joiden ansiosta se on muita kortikaalisia alueita paksumpi. Ero esim. primääriseen visuaaliseen korteksiin on n. 2 mm. Primäärinen liikeaivokuori on - kuten aivokuori laajemminkin - jakaantunut funktionaalisiin yksiköihin, jotka poikkeavat toisistaan. Efferenttien pyramidaalisten neuronien kimput kontrolloivat motoristen suoritteiden eri parametrejä: suuntaa ja voimakkuutta. Noin 79% näistä neuroneista vaikuttaa liikkeen suuntaan ja 7% voimakkuuteen. Loput 14% ovat bimodaalisia vaikuttaen sekä suuntaan että voimakkuuteen. Vaikka tietyt neuronit vastaavatkin vain tietynlaisesta motorisesta suoritteesta, ei ole parametriä, joka olisi vain yhden neuronin kontrollissa. Primäärinen liikeaivokuori poikkeaa tässä primäärisestä visuaalisesta aivokuoresta, jossa tietyt ärsykkeet ovat niin spesifejä, että aktivoivat vain yhden neuronin. Primäärisen liikeaivokuoren kohdalla puhutaan muutaman sadan neuronin yhtenäisestä funktionaalisesta “kolonnasta“. Jos esimerkiksi liikautan kättäni 20 senttiä oikealle, tietty funktionaalinen pyramidaalisten solujen yksikkö vastaa liikkeen suunnasta ja toinen yksikkö sen voimakkuudesta. Jos liikauttaisin kättäni samalla tavoin vasemmalle, suunnasta vastaisi eri ja voimakkuudesta sama yksikkö. Primäärisellä motorisella korteksilla on myös havaittu apinatutkimuksissa toimintaa, joka liittyy sensorisen informaation “kääntämistä” motoristen suoritteiden funktioksi. Kokeessa, jossa apinoiden tehtävänä oli pysäyttää liikkuva kohde, tietyt primäärisen liikeaivokuoren neuronaaliset yksiköt vastasivat käden liikkeiden suunnasta ja tietyt yksiköt taas liikkeen voimakkuudesta, mutta näiden lisäksi jotkin neuronit välittivät tietoa myös hyvin spesifeistä, juuri tiettyyn tehtävään tarvittavista suoritteista, kuten intervalleista liikesarjojen välillä ja pysäytettävän kohteen kiihtyvyydestä. Tämä viittaisi siis siihen. että sensorisen informaation “kääntäminen” motorisiksi suoritteiksi tapahtuisi ainakin osittain primäärisellä liikeaivokuorella.

Lienee myös syytä huomauttaa, että primäärinen motorinen korteksi on myös hyvin plastinen; se voi muokkautua ja reorganisoitua harjoituksen tuloksena voimakkaastikin. Tarkkaa mekanismia tälle plastisuudelle ei toistaiseksi osata nimetä, mutta LTP:n epäillään olevan yhteydessä siihenkin. Tämä ei oikeastaan ole yllättävääkään, sillä oppimisestahan tässä varsinaisesti on kyse ja LTP:n rooli oppimisen solutason mekanismina alkaa jo olla melkoisen kiistaton. Tähän viittaavat rotilla tehtyjen in vitro -kokeiden lisäksi mm. fMRI-tutkimukset, joissa primäärisen liikeaivokuoren aktiviteetin on havaittu olevan ammattipianisteilla huomattavasti vähäisempää kuin amatööreillä. Vähäisempi aktiviteetti viittaa tehokkaampiin synapseihin, mikä taas puhuu vahvasti LTP:n puolesta. “Perinteisen” LTP:n lisäksi myös synapsien määrän kasvua suhteessa neuroneihin on primäärisellä liikeaivokuorella havaittu oppimisen tuloksena muodostuneen.

Sensorinen informaatio, jota tavoitellussa liikkeessä tarvitaan, välittyy posteriorisen parietaalisen korteksin (PPC) kautta. PPC on multimodaalinen assosiaatioalue, joka yhdistää useasta aistielimestä tulevaa sensorista informaatiota. Kuten jo aiemmin mainitsin, PPC:llä on lukuisia efferenttejä kytkentöjä dorsolateraaliselle prefrontaalille korteksille, jolla on pääosassa liikkeen suunnittelussa. Evidenssiä PPC:n roolista on saatu erityisesti neglect-potilailta, jotka eivät kykene reagoimaan neuroanatomiseen leesioon - joka sijaitsee tyypillisesti juuri PCC:lla - nähden vastakkaisen puolen ärsykkeisiin. Tyypillisesti kyseessä on oikean hemisfäärin vaurio, joka siten johtaa kyvyttömyyteen havaita mitään vasemmalta puolelta tulevaa stimulaatiota.

Motorisen toiminnan kortikaaliseen kontrolliin vaikuttavat siis ensisijaisesti neljä edellä mainittua aluetta: Posteriorinen parietaalikorteksi integroi multimodaalista sensorista informaatiota ja välittää sen dorsolateraaliselle prefrontaaliselle korteksille, joka yhdessä sekundaarisen liikeaivokuoren kanssa suunnittelee ja sekvensoi motorisen suoritteen. Tämä informaatio kulkeutuu edelleen primääriselle liikeaivokuorelle, joka varsinaisesti initioi liikkeen. Se vastaa myös liikkeen suunnasta, voimakkuudesta, sekä toimii jossain määrin myös samalla tavoin kuin PCC mukauttaen motorisen liikkeen sensorisen informaation pohjalta.

Kaiken kaikkiaan tässä ei missään tapauksessa ole kyse refleksikaaresta - ei poly- eikä monosynaptisesta - jonka neurobiologia on poikkeaa kortikaalisesti kontrolloidusta liikesarjasta huomattavasti.

jussipussi: "Ennusteeni: Japetus esittää kunnolliset perustelut ja vastapuoli esittää 'mutta kun minusta tuntuu siltä että'."
o_turunen: "Kun kerran suoraan väität, niin turhaa on tuosta minun on ruveta väittelemään."
Think: "Helvetin urpo. Osoitin vain jälleen yhden ristiriidan omista sekoiluistani."
sääpeikolla leikkaa: "No ihmisen vaikutus ei ole alle 50% ja ei ole alle 50%.. eiköhän se olisi silloin 50-50 suurimman osan mukaan papereista... näin nopeasti pääteltynä"

Vierailija
Japetus
Arkkis
Tajunnakin perustana olevien ns. ehdollisten refleksien ns. Fieldsin mekanismia koskeneissa keskusteluissa palstalla esiintynyt typerryttävää tietämättömyttä koko tuon neurofysiologian ja psykologian erään keskeisen käsiteen '(keskushermosto)refleksin' merkityksestä, luonteesta ja myös historiasta.”

Tämä ei pitänyt paikkaansa vuosi sitten eikä se ole totta nytkään. Toisessa ketjussa viitattiin tähän typerryttävään monologiin, joka voi täysin pinnallisesti katsottuna vaikuttaa pätevältä. Se perustuu kuitenkin muinoin neuvostoliitossa luotuihin teorioihin, jotka on pääpiirteissään falsifioitu.

Ei oikein kaikin puolin vaikuta tuolta:

http://nakokulma.net/index.php?topic=10 ... #msg210406

Niistä on säilynyt faktojen rippeitä silloin kun jotain on oikein saatu, mutta kokonaisuutena marxismi-leninismille - osaltaan varmasti valtiojohdon painostuksen vuoksi - perustuvat käsitteet ja teoriat kuolivat Neuvostoliiton mukana.

Tässä on kyse neurofysiologiasta.

Se ei ole kuollut Neuvostoliiton mukana.

Ei ainakaan vielä, ja tuskin kuoleekaan...

Tämän vuosisadan näkemys reflekseistä onkin varsin toinen.

Ensinnäkin refleksien - kuten minkä tahansa ilmiön, prosessin tai termin - määrittely on syytä esittää kontekstissaan. Toisin kuin yllä seisoo, kaikki psyykkinen ja fyysinen toiminta ei ole refleksiivistä; sitä ei ole edes kaikki liikkuminen, jossa fysiologinen erottelu on vielä selkeämpi.


Kuka on väittänyt kakkea fysiologiaa refleksiiviseksi?

Ihmisen liikkuminen voidaan jakaa refleksiperäiseen, rytmiseen ja tahdonalaiseen. Refleksit ovat osa motorisista suoritteista,

Eivät ole. Vain osa refleksien reaktio-osista on motorisia suoritteita. Mutta nekin voivat olla muutakin, esimerkiksi rauhastoimintaa, kuten se koiran kuolaus, jolla ehdollisia refleksejä ensimmäiseksi määräällisesti mitattiin. Psyykkinen refleksi on ärsykeosan ja reaktio-osan muodostama kokonaisuus. Muuten se ei ole refleksi ollenkaan, vaan pelkkä "tavallinen" fysiologinen reaktio.

mutta ne muodostavat neurobiologisesti oman ryhmänsä, joka jakaantuu lisäksi mono- ja polysynaptisiin reflekseihin. Monosynaptisten ja polysynaptisten refleksien toimintamekanismi on hyvin samankaltainen, erotuksena on lähinnä vain kytkentöjen määrä. Kummassakin tapauksissa refleksit ovat suurimmaksi osaksi spinaalisia, eli ne tapahtuvat ilman kortikaalista vaikutusta.

Silloin ne ovat ehdottomia.

Patellaarirefleksi on tyyppiesimerkki monosynaptisesta refleksistä. Siinä intrafusaalisten lihassyiden supistuminen saa stimuloi niiden ympärillä olevia hermopäätteitä, jotka lähettävät signaalin Ia hermoa pitkin selkäytimen takapylväseen. Selkäytimessä Ia rata synapsoituu alfaneuroniin, jota pitkin eksitatorinen signaali kulkeutuu takaisin reisilihakseen saaden ekstrafusaaliset lihassyyt supistumaan, mikä aiheuttaa jalan ojennuksen. Ia hermo synapsoituu selkäytimessä myös inhibitoriseen interenuroniin, joka estää reiden koukistajalihaksen jännittymisen samanaikaisesti ja vaikuttaa siten epäsuorasti ojennusliikkeen syntyyn.

Polysynaptisilla reflekseillä on useampi kuin yksi synapsi sensorisen reseptorin ja kohdelihaksen välillä. Polysynaptiset refleksit vaihtelevat kopleksisuudeltaan melko suuresti. Osassa niistä motorinen neuroni lähtee selkäytimestä samalta tasolta kuin sensorinen synapsi saapuu siihen yhden tai useamman interneuronin sijaitessa niiden välissä. Osassa polysynaptisista reflekseistä taas sensoriset ja motoriset neuronit yhdistyvät selkäytimeen eri tasoilla ja niiden välissä on lukuisia interneuroneita. Yksi arkipäiväinen käytännön esimerkki polysynaptisen refleksin toiminnasta on tilanne, jossa henkilö astuu lattialla olevan terävän esineen päälle. Siinä missä patellaarirefleksiin liittyi vain yksi liike, koukistusrefleksiin liittyy myös vastakkaisen puolen tasapainottava liike. Sen lisäksi siis, että kipuaistimus aiheuttaa eksitatorisen signaalin esineen päälle astuneen jalan koukistajaan ja inhibitorisen sen ojentajaan, kipuaistimus lähettää myös eksitatorisen signaalin vastakkaisen jalan reiden ojentajaan ja inhibitorisen signaalin sen koukistajaan.

Kuten jo yllä totesin, refleksit eivät missään tapauksessa selitä edes ihmisen kaikkia motorisia toimintoja.


Kaiken polvirefleksiä monimutkaisemman psyykkisen ohjaustoiminnan ne kuitenkin selittävät, eli sellainen rakentuu niille.

Tahdonalaisten liikkeiden neurobiologia poikkeaa reflekseistä huomattavasti.

Voi poiketa itseään alemmista reflekseistä, mutta se rakentuu kielelle ja instrumentaalisille ehdollisille refelekseille. Tahtoa ei ole olemassa ilman kieltä.

Tärkeimmät volitionaaliseen motoriseen kontrolliin vaikuttavat kortikaaliset alueet ovat dorsolateraalinen prefrontaalikorteksi, sekundaarinen motorinen korteksi, primäärinen motorinen korteksi, primäärinen somatosensorinen korteksi ja posteriorinen parietaalikorteksi.

Dorsolateraalisen prefrontaalikorteksin funktio on motoristen aktien suunnitteleminen sensorisen informaation suhteuttaminen niihin.


Motoristen aktien suunnittelu ja niiden harjaannuuttaminen hyödyntää koko aivoja.

Evidenssiä tälle toiminnalle on saatu apinakokeista, jossa apinat opetettiin assosioimaan tietty väri ja ääni keskenään.

Apinoilla ei ole suunnittelua, koska se on kielellisrakenteista.

Tutkimuksessa havaittiin, että oppimisen tuloksena apinoden dorsolateraalisella preforontaalikorteksilla yksi neuroni reagoi sekä ääneen, että väriin. Jos apina valitsi väärän värin, vastaavaa integroitumista ei havaittu. Neuroanatomiset kytkennät tukevat myös dorsolateraalisen prefrontaalikorteksin roolia eksekutiivisen motorisen kontrollin keskuksena. Sillä on useita kytkentöjä sensorisille alueille, mm. posterioiriselle parietaalikorteksille ja sen aksonaaliset kytkennät kulkeutuvat sekundaariselle ja primääriselle motoriselle korteksille.

Sekundaarinen motorinen korteksi jakaantuu supplementaariseen motoriseen korteksiin ja premotoriseen korteksiin. Dorsolateraalisen prefrontaalikorteksin projektioiden molemmat sekundaarisen liikeaivokuoren alueet liittyvät myös liikkeiden suunnitteluun ja sekvensointiin. Supplementaarisen motorisella korteksilla on afferenttejä kyntentöjä posterioriselle parietaarikorteksille sekä sensomotoriselle korteksille, premotoriselle korteksille taas tulee aksonaalisia signaaleita erityisesti näköaivokuorelta. Näillä näkymin erot premotorisen korteksin ja supplementaarisen motorisen korteksin välillä ovat erilaisen informaation pohjalta tehtyjen liikkeiden prosessoinnissa. Ensiksi mainittu osallistuu enemmän eksternaalisen informaation ohjaamiin liikkeisiin, kun taas jälkimmäinen prosessoi internaalisesti generoituja motorisia ärsykkeitä - ts. aikeita. Aktuaalisesti liikkeet kuitenkaan harvemmin ovat distinktiivisesti, joko sisäisten tai ulkoisten ärsykkeiden ohjaamia, joten sekundaarisen liikeaivokuoren alueet tekevät laajasti yhteistyötä, mikä on evidenttiä myös niiden jakamien lukuisten kytkentöjen perusteella. Tutkimuksissa on havaittu, että unilateraalisesta sekundaarisen motorisen korteksin vauriosta kärsivät apinat eivät kykene koordinoimaan käsiensä liikkeitä motorisen tehtävän suorittamiseksi. Apinat eivät kyenneet ottamaan oikealla kädellä seinässä olevan aukon läpi vasemmalla kädellä työntämäänsä pähkinää vastaan vaan ne yrittivät toistuvasti suorittaa samaa tehtävää molemmilla käsillä.

Premotorinen korteksi on myös todistetusti peilisolujen sijaintipaikka.


Sellaiset ovat Fieldsin mekanismin valossa mahdottomia ainakin ihmisellä, eikä niitä apinoillakaan todellisuudessa ole todistettu. Eikä niissä ole teoriana mitään järkeä.

Apinoilla peilisoluja on löydetty premotorisen korteksin alueelta F5, jonka on usein katsottu vastaavan ihmisen aivojen Brocan aluetta. Apinoilla peilisoluja on tutkittu eniten käsien liikkeiden yhteydessä, mutta myös suulla tehtyjen eleiden peilisoluvaikutuksista on tehty kokeita. Näissä tutkimuksissa on tehty erityisen kiintoisia havaintoja, joiden mukaan apinoilla näyttäisi olevan tiettyjä peilisoluja, jotka aktivoituvat erityisesti suulla tehdyistä kommunikatiivisista eleistä, mikä vastaa ihmisen Brocan alueen funktiota.

Nuokin ovat kaikki vääriä tietoja:

http://www.pnas.org/content/107/32/14425.full.pdf+html

josta löytyy hakusanalla "mirror neuron" mm. seuraavaa:

"Moreover, both the parietal lobule and the inferior frontal gyrus have been associated with the mirror neuron system. "

" The production/comprehension coupling observed here resembles the action/perception coupling observedwithin mirror neurons. Mirror neurons discharge both when a monkey performs a specific action and when it observes the same action performedby another. "

” Mirror neurons discharge both when a monkey performs a specific action and when it observes the same action performed by another (39). ”

Tässä kirjoittaja ottaa ”hölmönä todesta” Rizzolattin ”kuvauksen peilisoluista” (vaikka ne on käytännössä todistettu hölynpölyksi nekin). Hän ei kritisoi apinoiden ei-kielellistä kommunikaatiota eikä siitä tehtyjä hyviä eikä huonoja tutkimuksia, vaan hän tarkoittaa, ettei oletetuilla ”ihmisen peilisoluilla” ole mitään tekemistä Rizzolattin ilmoittamien kaltaisten ilmiöiden kanssa, "todellisia" (siellä), eli siis ei.

” Similarly, during the course of communication the production-based and comprehension-based processes seem to be tightly coupled to each other.

Currently, however, direct proof of such a link remains elusive for two main reasons.

First, mirror neurons have been recorded mainly in the ventral premotor area (F5) and the intraparietal area (PF/IPL) of the primate brain during observation and execution of rudimentary motor acts such as reaching or grabbing food.

The speaker–listener neural coupling observed here extends far beyond these two areas.

Furthermore, although area F5 in the macaque has been suggested to overlap with Broca’s area in humans, a detailed characterization of the links between basic motor acts and complex linguistic acts is still missing.

Second, based on the fMRI activity recorded during production and comprehension of the same utterances, we cannot tell whether the speaker–listener coupling is generated by the activity of the same neural population that produces and encodes speech or by the activity of two intermixed but independent populations.

Nevertheless, our findings suggest that, on the systems level, the coupling between action-based and perception-based processes is extensive and widely used across many brain areas.

The speaker–listener neural coupling exposes a shared neural substrate that exhibits temporally aligned response patterns communicators. Previous studies have shown that during free viewing of a movie or listening to a story, the external shared input can induce similar brain activity across different individuals (8–11, 43, 44). Verbal communication enables us to convey information across brains, independent of the actual external situation (e.g., telling a story of past events).

Such phenomenon may be reflected in the ability of the speaker to directly induce similar brain patterns in another individual, via speech, in the absence of any other stimulation. Finally, the recording of the neural activity from both the speaker brain and the listener brain opens a new window into the neural basis of interpersonal communication, and may be used to assess verbal and nonverbal forms of interaction in both human and other model systems.

Further understanding of the neural processes that facilitate neural coupling across interlocutors may shed light on the mechanisms by which our brains interact and bind to form societies. ”

Ihmisilä peilisoluja on havaittu premotorisen korteksin lisäksi supplementaariselta motoriselta alueelta, hippokampuksesta, parahippokampaalisesta poimusta ja entorinaaliselta korteksilta. Nämä löydöt viittaavat siihen, että mikään alue ei ole “päätoiminen peilisolukeskus” vaan peilisoluja on vähemmistö useilla aivoalueilla.

Primäärinen motorinen korteksi on nimensä vastaisesti motorisen kontrollin hierarkian pohjalla eikä huipulla.


Se on huipulla, koska siellä ovat kielelliset tajuntaprosessit, joilla suunnitellaan. Apinoista ei tässä kannata pulista mitään, koska niillä ylipäätään mitään suunnittelua ei ole lainkaan.

Suuri osa motorisesta toiminnasta on mahdollista myös kokonaan ilman sitä.

Suurin osa toiminnasta on mahdollista myös tiedostamattomasti, kun se on riittävän automatisoitunutta, mutta siinä on silti aina aivokuori mukana.

Primäärinen liikeaivokuori poikkeaa anatomisesti muista kortikaalisista alueista. Se ei sisällä tyypillisesti neljänneltä aivokuoren kerrokselta löytyviä granulaarisia soluja ja sitä kutsutaan siksi myös agranulaariseksi korteksiksi. Granulaaristen solujen sijaan primäärisen motorisen korteksin viides kerros sisältää suuria multipolaarisia pyramidaalisoluja, joiden ansiosta se on muita kortikaalisia alueita paksumpi. Ero esim. primääriseen visuaaliseen korteksiin on n. 2 mm. Primäärinen liikeaivokuori on - kuten aivokuori laajemminkin - jakaantunut funktionaalisiin yksiköihin, jotka poikkeavat toisistaan. Efferenttien pyramidaalisten neuronien kimput kontrolloivat motoristen suoritteiden eri parametrejä: suuntaa ja voimakkuutta. Noin 79% näistä neuroneista vaikuttaa liikkeen suuntaan ja 7% voimakkuuteen. Loput 14% ovat bimodaalisia vaikuttaen sekä suuntaan että voimakkuuteen. Vaikka tietyt neuronit vastaavatkin vain tietynlaisesta motorisesta suoritteesta, ei ole parametriä, joka olisi vain yhden neuronin kontrollissa. Primäärinen liikeaivokuori poikkeaa tässä primäärisestä visuaalisesta aivokuoresta, jossa tietyt ärsykkeet ovat niin spesifejä, että aktivoivat vain yhden neuronin. Primäärisen liikeaivokuoren kohdalla puhutaan muutaman sadan neuronin yhtenäisestä funktionaalisesta “kolonnasta“. Jos esimerkiksi liikautan kättäni 20 senttiä oikealle, tietty funktionaalinen pyramidaalisten solujen yksikkö vastaa liikkeen suunnasta ja toinen yksikkö sen voimakkuudesta. Jos liikauttaisin kättäni samalla tavoin vasemmalle, suunnasta vastaisi eri ja voimakkuudesta sama yksikkö. Primäärisellä motorisella korteksilla on myös havaittu apinatutkimuksissa toimintaa, joka liittyy sensorisen informaation “kääntämistä” motoristen suoritteiden funktioksi. Kokeessa, jossa apinoiden tehtävänä oli pysäyttää liikkuva kohde, tietyt primäärisen liikeaivokuoren neuronaaliset yksiköt vastasivat käden liikkeiden suunnasta ja tietyt yksiköt taas liikkeen voimakkuudesta, mutta näiden lisäksi jotkin neuronit välittivät tietoa myös hyvin spesifeistä, juuri tiettyyn tehtävään tarvittavista suoritteista, kuten intervalleista liikesarjojen välillä ja pysäytettävän kohteen kiihtyvyydestä. Tämä viittaisi siis siihen. että sensorisen informaation “kääntäminen” motorisiksi suoritteiksi tapahtuisi ainakin osittain primäärisellä liikeaivokuorella.

Lienee myös syytä huomauttaa, että primäärinen motorinen korteksi on myös hyvin plastinen; se voi muokkautua ja reorganisoitua harjoituksen tuloksena voimakkaastikin. Tarkkaa mekanismia tälle plastisuudelle ei toistaiseksi osata nimetä, mutta LTP:n epäillään olevan yhteydessä siihenkin. Tämä ei oikeastaan ole yllättävääkään, sillä oppimisestahan tässä varsinaisesti on kyse ja LTP:n rooli oppimisen solutason mekanismina alkaa jo olla melkoisen kiistaton.


Se ei ole ehdollistuneen informaation säilymismekanismi, vaan se on mekanismi, jonka välityksellä säilyvä informaatio tallentuu, ja myös "luetaan".

Tähän viittaavat rotilla tehtyjen in vitro -kokeiden lisäksi mm. fMRI-tutkimukset, joissa primäärisen liikeaivokuoren aktiviteetin on havaittu olevan ammattipianisteilla huomattavasti vähäisempää kuin amatööreillä. Vähäisempi aktiviteetti viittaa tehokkaampiin synapseihin, mikä taas puhuu vahvasti LTP:n puolesta. “Perinteisen” LTP:n lisäksi myös synapsien määrän kasvua suhteessa neuroneihin on primäärisellä liikeaivokuorella havaittu oppimisen tuloksena muodostuneen.

Synapsien toiminta perustuu astrosyytti-gliasoluille.

Sensorinen informaatio, jota tavoitellussa liikkeessä tarvitaan, välittyy posteriorisen parietaalisen korteksin (PPC) kautta. PPC on multimodaalinen assosiaatioalue, joka yhdistää useasta aistielimestä tulevaa sensorista informaatiota. Kuten jo aiemmin mainitsin, PPC:llä on lukuisia efferenttejä kytkentöjä dorsolateraaliselle prefrontaalille korteksille, jolla on pääosassa liikkeen suunnittelussa. Evidenssiä PPC:n roolista on saatu erityisesti neglect-potilailta, jotka eivät kykene reagoimaan neuroanatomiseen leesioon - joka sijaitsee tyypillisesti juuri PCC:lla - nähden vastakkaisen puolen ärsykkeisiin. Tyypillisesti kyseessä on oikean hemisfäärin vaurio, joka siten johtaa kyvyttömyyteen havaita mitään vasemmalta puolelta tulevaa stimulaatiota.

Motorisen toiminnan kortikaaliseen kontrolliin vaikuttavat siis ensisijaisesti neljä edellä mainittua aluetta: Posteriorinen parietaalikorteksi integroi multimodaalista sensorista informaatiota ja välittää sen dorsolateraaliselle prefrontaaliselle korteksille, joka yhdessä sekundaarisen liikeaivokuoren kanssa suunnittelee ja sekvensoi motorisen suoritteen. Tämä informaatio kulkeutuu edelleen primääriselle liikeaivokuorelle, joka varsinaisesti initioi liikkeen. Se vastaa myös liikkeen suunnasta, voimakkuudesta, sekä toimii jossain määrin myös samalla tavoin kuin PCC mukauttaen motorisen liikkeen sensorisen informaation pohjalta.

Kaiken kaikkiaan tässä ei missään tapauksessa ole kyse refleksikaaresta - ei poly- eikä monosynaptisesta - jonka neurobiologia on poikkeaa kortikaalisesti kontrolloidusta liikesarjasta huomattavasti.


On siinä kysymys refleksikaarten systeemistä, joilla on useita organisaatiotasoja, joista ylimmät määräävät tahdin jatoiminnan suunnan.

Japetus
Seuraa 
Viestejä9013
Liittynyt20.6.2009
tyynikki
Japetus
Tämä ei pitänyt paikkaansa vuosi sitten eikä se ole totta nytkään. Toisessa ketjussa viitattiin tähän typerryttävään monologiin, joka voi täysin pinnallisesti katsottuna vaikuttaa pätevältä. Se perustuu kuitenkin muinoin neuvostoliitossa luotuihin teorioihin, jotka on pääpiirteissään falsifioitu.

Ei oikein kaikin puolin vaikuta tuolta:

http://nakokulma.net/index.php?topic=10 ... #msg210406


Kyllä vaikuttaa. On aivan sama kuinka monella eri palstalla yrität saada tuota moskaa läpi. Se ei siitä sen suloisemmaksi muutu.

Niistä on säilynyt faktojen rippeitä silloin kun jotain on oikein saatu, mutta kokonaisuutena marxismi-leninismille - osaltaan varmasti valtiojohdon painostuksen vuoksi - perustuvat käsitteet ja teoriat kuolivat Neuvostoliiton mukana.

Tässä on kyse neurofysiologiasta.

Se ei ole kuollut Neuvostoliiton mukana.

Ei ainakaan vielä, ja tuskin kuoleekaan...


Kuollut on ja kuopattu myös. Aivan kuten Neukkulakin.

Tämän vuosisadan näkemys reflekseistä onkin varsin toinen.

Ensinnäkin refleksien - kuten minkä tahansa ilmiön, prosessin tai termin - määrittely on syytä esittää kontekstissaan. Toisin kuin yllä seisoo, kaikki psyykkinen ja fyysinen toiminta ei ole refleksiivistä; sitä ei ole edes kaikki liikkuminen, jossa fysiologinen erottelu on vielä selkeämpi.


Kuka on väittänyt kakkea fysiologiaa refleksiiviseksi?

Sinä varmaan tuhanteen kertaan olet palstalla jankuttanut kuinka kaikki motorinen ja psyykkinen toiminta on pelkkää ehdollista ja ehdotonta refleksiä. Kovin paljon kauemmas totuudesta ei enää voi päästä.

Ihmisen liikkuminen voidaan jakaa refleksiperäiseen, rytmiseen ja tahdonalaiseen. Refleksit ovat osa motorisista suoritteista,

Eivät ole. Vain osa refleksien reaktio-osista on motorisia suoritteita. Mutta nekin voivat olla muutakin, esimerkiksi rauhastoimintaa, kuten se koiran kuolaus, jolla ehdollisia refleksejä ensimmäiseksi määräällisesti mitattiin. Psyykkinen refleksi on ärsykeosan ja reaktio-osan muodostama kokonaisuus. Muuten se ei ole refleksi ollenkaan, vaan pelkkä "tavallinen" fysiologinen reaktio.

Niistäkin käytetään vielä joskus refleksi-nimitystä, mutta useimmiten ehdollistumasta tai ehdollistuneista vasteista. Tuossa yhteydessä refleksi on jo melko vanhentunut termi.

mutta ne muodostavat neurobiologisesti oman ryhmänsä, joka jakaantuu lisäksi mono- ja polysynaptisiin reflekseihin. Monosynaptisten ja polysynaptisten refleksien toimintamekanismi on hyvin samankaltainen, erotuksena on lähinnä vain kytkentöjen määrä. Kummassakin tapauksissa refleksit ovat suurimmaksi osaksi spinaalisia, eli ne tapahtuvat ilman kortikaalista vaikutusta.

Silloin ne ovat ehdottomia.

Ei välttämättä. Ne voivat olla myös ehdollisia.

Kaiken polvirefleksiä monimutkaisemman psyykkisen ohjaustoiminnan ne kuitenkin selittävät, eli sellainen rakentuu niille.

Höpön pöppöä. Ja yllä on jo selvä osoitus miksi.

Tahdonalaisten liikkeiden neurobiologia poikkeaa reflekseistä huomattavasti.

Voi poiketa itseään alemmista reflekseistä, mutta se rakentuu kielelle ja instrumentaalisille ehdollisille refelekseille. Tahtoa ei ole olemassa ilman kieltä.

Kieltä ei todellakaan tarvita tahdonalaisissa motorisissa suoritteissa. Tämä löyhästi Pavlovin suurimpaan munaukseen perustuva kaakatus on vielä suurempaa pöppöä kuin edellä pääsit livauttamaan.

Sellaiset ovat Fieldsin mekanismin valossa mahdottomia ainakin ihmisellä, eikä niitä apinoillakaan todellisuudessa ole todistettu. Eikä niissä ole teoriana mitään järkeä.

Joka ikinen väite tuosta on väärin. Peilisolut eivät ole Fieldsin löytöjen valossa mahdottomia; niitä on löydetty paitsi apinoilta, myös ihmisiltä; eikä niissä ole teoreettisesti mitään kummallista. Ongelma on siinä, ettet selvästikään ole koskaan ymmärtänyt koko asiasta yhtään mitään, vaan jauhat multinikistä toiseen samoja kajahtaneita väärinkäsityksiäsi.

Apinoilla peilisoluja on löydetty premotorisen korteksin alueelta F5, jonka on usein katsottu vastaavan ihmisen aivojen Brocan aluetta. Apinoilla peilisoluja on tutkittu eniten käsien liikkeiden yhteydessä, mutta myös suulla tehtyjen eleiden peilisoluvaikutuksista on tehty kokeita. Näissä tutkimuksissa on tehty erityisen kiintoisia havaintoja, joiden mukaan apinoilla näyttäisi olevan tiettyjä peilisoluja, jotka aktivoituvat erityisesti suulla tehdyistä kommunikatiivisista eleistä, mikä vastaa ihmisen Brocan alueen funktiota.

Nuokin ovat kaikki vääriä tietoja:

http://www.pnas.org/content/107/32/14425.full.pdf+html

josta löytyy hakusanalla "mirror neuron" mm. seuraavaa:


Artikkelin varaukset olivat perusteltuja vielä sen kirjoittamisen aikaan. Siinä todetaan suorien todisteiden pysyneen tavoittamattomissa, kuten ne silloin olivatkin. Sittemmin niitä kuitenkin on löydetty:

http://www.science20.com/news_articles/first_direct_evidence_mirror_neur...

However, there was no proof that mirror neurons existed — only suspicion and indirect evidence. Now, researching writing in Current Biology say they have for the first time made a direct recording of mirror neurons in the human brain.

Linkki alkuperäiseen artikkeliin löytyy sivulta myös.

Ihmisilä peilisoluja on havaittu premotorisen korteksin lisäksi supplementaariselta motoriselta alueelta, hippokampuksesta, parahippokampaalisesta poimusta ja entorinaaliselta korteksilta. Nämä löydöt viittaavat siihen, että mikään alue ei ole “päätoiminen peilisolukeskus” vaan peilisoluja on vähemmistö useilla aivoalueilla.

Primäärinen motorinen korteksi on nimensä vastaisesti motorisen kontrollin hierarkian pohjalla eikä huipulla.


Se on huipulla, koska siellä ovat kielelliset tajuntaprosessit, joilla suunnitellaan. Apinoista ei tässä kannata pulista mitään, koska niillä ylipäätään mitään suunnittelua ei ole lainkaan.

Roskaa taas joka kohdassa. Primäärisellä motorisella korteksilla ei tapahdu kielellistä prosessointia eikä koko "tajuntaprosessi"-termiä käytä kukaan. Apinoista vastasin jo yllä.

Suuri osa motorisesta toiminnasta on mahdollista myös kokonaan ilman sitä.

Suurin osa toiminnasta on mahdollista myös tiedostamattomasti, kun se on riittävän automatisoitunutta, mutta siinä on silti aina aivokuori mukana.

Ei välttämättä, jos se on refleksiivistä.

Se ei ole ehdollistuneen informaation säilymismekanismi, vaan se on mekanismi, jonka välityksellä säilyvä informaatio tallentuu, ja myös "luetaan".

LTP on mekanismi, joka tallentaa muistot synaptisiin kytkentöihin. Tästä on aivan hiljattain saatu lisää tietoa proteomiikankin taholta:

http://www.sciencedaily.com/releases/2012/01/120127162409.htm

Tähän viittaavat rotilla tehtyjen in vitro -kokeiden lisäksi mm. fMRI-tutkimukset, joissa primäärisen liikeaivokuoren aktiviteetin on havaittu olevan ammattipianisteilla huomattavasti vähäisempää kuin amatööreillä. Vähäisempi aktiviteetti viittaa tehokkaampiin synapseihin, mikä taas puhuu vahvasti LTP:n puolesta. “Perinteisen” LTP:n lisäksi myös synapsien määrän kasvua suhteessa neuroneihin on primäärisellä liikeaivokuorella havaittu oppimisen tuloksena muodostuneen.

Synapsien toiminta perustuu astrosyytti-gliasoluille.

Ketut perustu. Ne ovat yksi useista synapsien toimintaan vaikuttavista tekijöistä, eivät mikään eksklusiivinen perusta.

On siinä kysymys refleksikaarten systeemistä, joilla on useita organisaatiotasoja, joista ylimmät määräävät tahdin jatoiminnan suunnan.

Suunnilleen koko tuo termistö koristaa nykyään horteisten ideoiden hautuumaata. Refleksikaaresta puhutaan yhä yksinkertaisten spinaalisten refleksien yhteydessä, mutta siihen se sitten jääkin.

jussipussi: "Ennusteeni: Japetus esittää kunnolliset perustelut ja vastapuoli esittää 'mutta kun minusta tuntuu siltä että'."
o_turunen: "Kun kerran suoraan väität, niin turhaa on tuosta minun on ruveta väittelemään."
Think: "Helvetin urpo. Osoitin vain jälleen yhden ristiriidan omista sekoiluistani."
sääpeikolla leikkaa: "No ihmisen vaikutus ei ole alle 50% ja ei ole alle 50%.. eiköhän se olisi silloin 50-50 suurimman osan mukaan papereista... näin nopeasti pääteltynä"

Vierailija
Japetus
tyynikki
Japetus
Tämä ei pitänyt paikkaansa vuosi sitten eikä se ole totta nytkään. Toisessa ketjussa viitattiin tähän typerryttävään monologiin, joka voi täysin pinnallisesti katsottuna vaikuttaa pätevältä. Se perustuu kuitenkin muinoin neuvostoliitossa luotuihin teorioihin, jotka on pääpiirteissään falsifioitu.

Ei oikein kaikin puolin vaikuta tuolta:

http://nakokulma.net/index.php?topic=10 ... #msg210406


Kyllä vaikuttaa. On aivan sama kuinka monella eri palstalla yrität saada tuota moskaa läpi. Se ei siitä sen suloisemmaksi muutu.

Kerro tuo Fieldsille ja Obamalle ja Margaret Chanille. Kun ne on "USA:n THL:n" tutkimuksissa todistettu tosiksi ehdottoman vastaansanomattomalla tavalla. (On meinaan "vähän eroa" "THL:illä"!) Nuo eivät todellakaan ole mitään "minun juttujani"!

Niistä on säilynyt faktojen rippeitä silloin kun jotain on oikein saatu, mutta kokonaisuutena marxismi-leninismille - osaltaan varmasti valtiojohdon painostuksen vuoksi - perustuvat käsitteet ja teoriat kuolivat Neuvostoliiton mukana.

Tässä on kyse neurofysiologiasta.

Se ei ole kuollut Neuvostoliiton mukana.

Ei ainakaan vielä, ja tuskin kuoleekaan...


Kuollut on ja kuopattu myös. Aivan kuten Neukkulakin.

No johan tuli väite!

Että "neurofysiologiakin on kaatunut NL:n mukana" ja vielä muka "pysyykin (kaatuneena)"!

Voisi melkein sanoa, että "Äkkiä Neuvostoliitto takaisin!"!

Mutta onneksi väitteesi on puppua.

Tämän vuosisadan näkemys reflekseistä onkin varsin toinen.

Ensinnäkin refleksien - kuten minkä tahansa ilmiön, prosessin tai termin - määrittely on syytä esittää kontekstissaan. Toisin kuin yllä seisoo, kaikki psyykkinen ja fyysinen toiminta ei ole refleksiivistä; sitä ei ole edes kaikki liikkuminen, jossa fysiologinen erottelu on vielä selkeämpi.


Kuka on väittänyt kaikkea fysiologiaa refleksiiviseksi?

Sinä varmaan tuhanteen kertaan olet palstalla jankuttanut kuinka kaikki motorinen ja psyykkinen toiminta on pelkkää ehdollista ja ehdotonta refleksiä. Kovin paljon kauemmas totuudesta ei enää voi päästä.

En ole henkilö, jonka kanssa näytät pärisseen viime aikoina.

Refleksit ovat organismin keskushermoston ohjaamaa vuorovaikutusta ympäristön kanssa.

Ei puhuta nyt selkärangattomien käyttäytymisestä varmuuden vuoksi mitään, kun niiden hermostosta ei tiedetä riittävästi, ja tutkimukset ovat osoittautuneet huijauksiksikin. Ihan kuten selkärankaisillakin, tietysti... Niiden gliasolut ovat nimittäin aivan eri tyyppisiä kuin selkärankaisilla (varsinkin keskushermostossa), eivätkä niiden neuronien aksonit myelinisoidu, vaikka niidenkään neuronit eivät pysy elossa ilman gliasoluja.

Ihmisen liikkuminen voidaan jakaa refleksiperäiseen, rytmiseen ja tahdonalaiseen. Refleksit ovat osa motorisista suoritteista,

Eivät ole. Vain osa refleksien reaktio-osista on motorisia suoritteita. Mutta nekin voivat olla muutakin, esimerkiksi rauhastoimintaa, kuten se koiran kuolaus, jolla ehdollisia refleksejä ensimmäiseksi määrällisesti mitattiin.

Psyykkinen refleksi on ärsykeosan ja reaktio-osan muodostama kokonaisuus.

Muuten se ei ole refleksi ollenkaan, vaan pelkkä "tavallinen" fysiologinen reaktio.


Niistäkin käytetään vielä joskus refleksi-nimitystä, mutta useimmiten ehdollistumasta tai ehdollistuneista vasteista. Tuossa yhteydessä refleksi on jo melko vanhentunut termi.

Ei varmasti ole! Psyykkinen ´vaste´ on ´reaktion´ suomennos: "ärsyke ja vaste", "stimulus ja reaktio" olisi tietysti hyvää kielenkäyttöä.

Tällöin tuota alkuperäiskielistä (Descartes) käyttämällä ne hengenheimolaisesi, jotka "eivät usko reflekseihin", voisivat vihjata, että se olisi "koulukuntatermi". Noinhan tehdään monella psykologian alalla, on gestaltpsykologiaa, assosiatiivista psykologiaa, psykoanalyyttistä psykologiaa jne. Osa on asiaa, osa sitä muuta.

mutta ne muodostavat neurobiologisesti oman ryhmänsä, joka jakaantuu lisäksi mono- ja polysynaptisiin reflekseihin. Monosynaptisten ja polysynaptisten refleksien toimintamekanismi on hyvin samankaltainen, erotuksena on lähinnä vain kytkentöjen määrä. Kummassakin tapauksissa refleksit ovat suurimmaksi osaksi spinaalisia, eli ne tapahtuvat ilman kortikaalista vaikutusta.

Silloin ne ovat ehdottomia.

Ei välttämättä. Ne voivat olla myös ehdollisia.

Ilman kortikaalista vaikutusta voi olla vain ehdottomia refleksejä.

Mutta kyllä ehdottomatkin refleksit voivat hioutua käytössä kuten mikä tahansa muukin elintoiminto ja vieläpä aivan samalla Fieldsin aksonien myelinisoitumis(tallennus)mekanismilla kuin ehdollistuminenkin. Keskushermoston ulkopuolella on sekä myelinisoituvia että myelinisoitumattomia aksoneita. Aistinneuronien aksonit eivät tavallisesti myelinisoidu keskushermoston ulkopuolella.

Kaiken polvirefleksiä monimutkaisemman psyykkisen ohjaustoiminnan ne kuitenkin selittävät, eli sellainen rakentuu niille.

Höpön pöppöä. Ja yllä on jo selvä osoitus miksi.

Eivät kelvanneet "selityksesi".

Tahdonalaisten liikkeiden neurobiologia poikkeaa reflekseistä huomattavasti.

Voi poiketa itseään alemmista reflekseistä, mutta se rakentuu kielelle ja instrumentaalisille ehdollisille reflekseille. Tahtoa ei ole olemassa ilman kieltä.

Kieltä ei todellakaan tarvita tahdonalaisissa motorisissa suoritteissa.

Luepas Riitta Harilta, kuinka aina tahdonalaisesa toiminnassa Brocan alueen neuronit aktivoituvat! Hänellä on siihen huuhaapseudoselitys, todellinen selitys on tahdonalaisten toimintojen kielellisrakenteisuus.

Tämä löyhästi Pavlovin suurimpaan munaukseen perustuva kaakatus on vielä suurempaa pöppöä kuin edellä pääsit livauttamaan.

Toinen signaalisysteemi on Pavlovin toiseksi suurin keksintö (1932).

Se perustui Ivanov-Smolenskin löydölle instrumentaalisista ehdollista reflekseistä (1932).

Sellaiset ovat Fieldsin mekanismin valossa mahdottomia ainakin ihmisellä, eikä niitä apinoillakaan todellisuudessa ole todistettu. Eikä niissä ole teoriana mitään järkeä.

Joka ikinen väite tuosta on väärin. Peilisolut eivät ole Fieldsin löytöjen valossa mahdottomia; niitä on löydetty paitsi apinoilta, myös ihmisiltä; eikä niissä ole teoreettisesti mitään kummallista.

On kyllä. Sellaisten olemassaolo vaatisi, että ei olisi olemassa ehdollisia refleksejä, tai että sellaiset "menisivät geeniin". Alkaa kuitenkin olla varmaa, että ehdolliset refleksit eivät mene koskaan evoluutiossa geeniin.

Ongelma on siinä, ettet selvästikään ole koskaan ymmärtänyt koko asiasta yhtään mitään, vaan jauhat multinikistä toiseen samoja kajahtaneita väärinkäsityksiäsi.

En ole bannattu kiistakumppanisi. Tarkistin.

Apinoilla peilisoluja on löydetty premotorisen korteksin alueelta F5, jonka on usein katsottu vastaavan ihmisen aivojen Brocan aluetta. Apinoilla peilisoluja on tutkittu eniten käsien liikkeiden yhteydessä, mutta myös suulla tehtyjen eleiden peilisoluvaikutuksista on tehty kokeita. Näissä tutkimuksissa on tehty erityisen kiintoisia havaintoja, joiden mukaan apinoilla näyttäisi olevan tiettyjä peilisoluja, jotka aktivoituvat erityisesti suulla tehdyistä kommunikatiivisista eleistä, mikä vastaa ihmisen Brocan alueen funktiota.

Nuokin ovat kaikki vääriä tietoja:

http://www.pnas.org/content/107/32/14425.full.pdf+html

josta löytyy hakusanalla "mirror neuron" mm. seuraavaa:


Artikkelin varaukset olivat perusteltuja vielä sen kirjoittamisen aikaan.

Sitäkin suuremmalla syyllä ne ovat sitä nyt.

Siinä todetaan suorien todisteiden pysyneen tavoittamattomissa, kuten ne silloin olivatkin. Sittemmin niitä kuitenkin on löydetty:

Siinä sanotaan, että "todisteet" (puheesta ja "peilisoluista") ovat harhaanjohtavia, tai suorastaan huijausta, sillä voi olla myös elusive = delusive. Sivumerkitys "evasive", joka on "invasiven" vastakohta "väistyvä, pakeneva" (abstraktisti, eli tuossa "väärä" sekin!), esiintyy vain osassa englannin kieliä, sillä se on 1600-luvun lopulta.

http://www.science20.com/news_articles/first_direct_evidence_mirror_neur...

However, there was no proof that mirror neurons existed — only suspicion and indirect evidence. Now, researching writing in Current Biology say they have for the first time made a direct recording of mirror neurons in the human brain.

Linkki alkuperäiseen artikkeliin löytyy sivulta myös.


Iacobonin ryhmän pulitusta. Se on eri "teoria" kuin Harin, mutta yhtä väärä. Iacobonin "teoria" väittää, että muka voi olla vain klassisia ehdollisia refleksejä (joissa reaktio on geneettinen, mutta ärsykse opittu), vaikka jo v. 1927 Anatoli Grigorjevitsh Ivanov-Smolenski osoitti olevan myös täysin instrumentaalisia ehdollisia reflkesejä (koirallakin), joissa ei ole lopullisessa muodossaan mitään geneettistä, ja Ivan Solomonovitsh Beritashvili osoitti myös käänteisklassisten ehdollisten refleksien olemassaolon, joissa ärsyke on geneettinen, mutta opittu reaktio on korvannut alkuperäisen geneettisen (tehokkaammalla).

http://www.sciencedirect.com/science/ar ... 2210002332

Single-Neuron Responses in Humans during Execution and Observation of Actions

• Roy Mukamel1, 2, 3, , , Arne D. Ekstrom1, 5, Jonas Kaplan2, 3, 6, Marco Iacoboni2, 3, 4, Itzhak Fried1, 3, 4, 7 ”

Kummallista kyllä Iacobonista löytyy wikirintamalla nykyään yhtään mitään enää viron ja japanin kielisistä Wikipedioista. Liekö hänenkin muut kuin omat sivut poistettu, kuten Harinkin?

Tuollainen yhden neuronin laukaiseminen teosta ja havainnosta ei sinänsä ole mahdotonta, mutta se ei todista minkäänlaisesta geneettisestä erikoissolusta.

Ihmisilä peilisoluja on havaittu premotorisen korteksin lisäksi supplementaariselta motoriselta alueelta, hippokampuksesta, parahippokampaalisesta poimusta ja entorinaaliselta korteksilta. Nämä löydöt viittaavat siihen, että mikään alue ei ole “päätoiminen peilisolukeskus” vaan peilisoluja on vähemmistö useilla aivoalueilla.

Primäärinen motorinen korteksi on nimensä vastaisesti motorisen kontrollin hierarkian pohjalla eikä huipulla.


Se on huipulla, koska siellä ovat kielelliset tajuntaprosessit, joilla suunnitellaan. Apinoista ei tässä kannata pulista mitään, koska niillä ylipäätään mitään suunnittelua ei ole lainkaan.

Roskaa taas joka kohdassa. Primäärisellä motorisella korteksilla ei tapahdu kielellistä prosessointia eikä koko "tajuntaprosessi"-termiä käytä kukaan. Apinoista vastasin jo yllä.

"Pielineuroneja" ei ole havaittu objektiivisesti missään, eikä koko käsittessä ole mitään järkeä.

Gliat ohjaavat neuronien toimintaa.

Ja myös niiden verkoston kasvua. Kuten alun linkissäkin Fieldsiä lainaten ilmenee.

Suuri osa motorisesta toiminnasta on mahdollista myös kokonaan ilman sitä.

Suurin osa toiminnasta on mahdollista myös tiedostamattomasti, kun se on riittävän automatisoitunutta, mutta siinä on silti aina aivokuori mukana.

Ei välttämättä, jos se on refleksiivistä.

Kaikki ehdolliset refleksit (ns. suorat) eivät ole koskaan tietoisia, ja myös kielellisrakenteiset voivat toimia automatisoidusti eli aliajuisesti.

Se ei ole ehdollistuneen informaation säilymismekanismi, vaan se on mekanismi, jonka välityksellä säilyvä informaatio tallentuu, ja myös "luetaan".

LTP on mekanismi, joka tallentaa muistot synaptisiin kytkentöihin.

Se tallentaa ehdollisia refleksejä aksonien myelinisoitumiseen.

Synaptisia kytkentöjä ohjaavat astrosyyttigliasolut.

Tästä on aivan hiljattain saatu lisää tietoa proteomiikankin taholta:

http://www.sciencedaily.com/releases/2012/01/120127162409.htm




" Making Memories Last: Prion-Like Protein Plays Key Role in Storing Long-Term Memories

ScienceDaily (Jan. 27, 2012) — Memories in our brains are maintained by connections between neurons called "synapses." But how do these synapses stay strong and keep memories alive for decades? Neuroscientists at the Stowers Institute for Medical Research have discovered a major clue from a study in fruit flies: Hardy, self-copying clusters or oligomers of a synapse protein are an essential ingredient for the formation of long-term memory. "

Eli täysin Fieldsin teorian vastainen uusi teoria... Noh, jenkeissäkin on vaalit tulossa... Sitten voi taas sanoa, että "oho.... "...

Ei maar... On ihan hyvä, että toit tämän teorian esiin.

" Si's investigations in this area began nearly a decade ago during his doctoral research in the Columbia University laboratory of Nobel-winning neuroscientist Eric Kandel. He found that in the sea slug Aplysia californica, which has long been favored by neuroscientists for memory experiments because of its large, easily-studied neurons, a synapse-maintenance protein known as CPEB (Cytoplasmic Polyadenylation Element Binding protein) has an unexpected property. "

Tätä teoriaa on palstoilla esitetty "Kandelin teoriana", ja joku on luullut Kandelin saaneen nobelinsakin tästä (jolloin se ei niin kauhea moka olikaan välttämättä ollut), mutta noin ei ole Kandelin papereissa asia.

http://keskustelu.skepsis.fi/html/Kesku ... iID=138591
http://keskustelu.skepsis.fi/html/Kesku ... iID=151823
http://keskustelu.skepsis.fi/html/Kesku ... iID=152626

Mutta tämä teoria on aplysia- ja banaanikärpästutkimusta, jolla ei ole mitään tekemistä ihmisen psyyken tutkimuksen eikä ehdollistumisen eikä Fieldsin mekanismin kanssa. Noilla elukoilla ei ole ollenkaan sellaisia!

Sitä paitsi banaanikärpäsen koko elinikäkään ei riitä ehdollistumiselle perustuvan pitkäaikaismuistin mahdollisuutta tai tarpeellisuutta aiheuttamaan.

Tähän viittaavat rotilla tehtyjen in vitro -kokeiden lisäksi mm. fMRI-tutkimukset, joissa primäärisen liikeaivokuoren aktiviteetin on havaittu olevan ammattipianisteilla huomattavasti vähäisempää kuin amatööreillä. Vähäisempi aktiviteetti viittaa tehokkaampiin synapseihin, mikä taas puhuu vahvasti LTP:n puolesta. “Perinteisen” LTP:n lisäksi myös synapsien määrän kasvua suhteessa neuroneihin on primäärisellä liikeaivokuorella havaittu oppimisen tuloksena muodostuneen.

Synapsien toiminta perustuu astrosyytti-gliasoluille.

Ketut perustu. Ne ovat yksi useista synapsien toimintaan vaikuttavista tekijöistä, eivät mikään eksklusiivinen perusta.

Tutkimus näyttää. Ne ovat luultavasti ehdollistumiseen liittyvän synapsitoiminnan perusta.

On siinä kysymys refleksikaarten systeemistä, joilla on useita organisaatiotasoja, joista ylimmät määräävät tahdin ja toiminnan suunnan.

Suunnilleen koko tuo termistö koristaa nykyään horteisten ideoiden hautuumaata.

"Peilisolujen" hautausmaata ne ovat koko ajan koristaneet...

Sillä nimenomaan ehdollistuneet kahdensuuntaiset refleksikaaret niissä "peilisolumittauksissa" näkyvät!

Refleksikaaresta puhutaan yhä yksinkertaisten spinaalisten refleksien yhteydessä, mutta siihen se sitten jääkin.

Ne ovat kaikkien refleksien neurofysioloinen olemassaolomuoto, ja Fieldskin käsittelee antamani linkin lainauksessa nimenomaan niiden muodostumista mm. temporaalista summautumista hyödyntäen.

Japetus
Seuraa 
Viestejä9013
Liittynyt20.6.2009
tyynikki
Japetus
Kyllä vaikuttaa. On aivan sama kuinka monella eri palstalla yrität saada tuota moskaa läpi. Se ei siitä sen suloisemmaksi muutu.

Kerro tuo Fieldsille ja Obamalle ja Margaret Chanille. Kun ne on "USA:n THL:n" tutkimuksissa todistettu tosiksi ehdottoman vastaansanomattomalla tavalla. (On meinaan "vähän eroa" "THL:illä"!) Nuo eivät todellakaan ole mitään "minun juttujani"!

Ne ovat vain ja ainoastaan sinun juttujasi. Sääli, että Fields ja muut ovat joutuneet vesikauhuisen vaahtoamisesi tielle, mutta eipä sekopäistä mölinääsi onneksi kukaan kuuntelekaan. Ivanauru on lempein vastaus, jonka siihen voi antaa.

Kuollut on ja kuopattu myös. Aivan kuten Neukkulakin.

No johan tuli väite!

Että "neurofysiologiakin on kaatunut NL:n mukana" ja vielä muka "pysyykin (kaatuneena)"!

Voisi melkein sanoa, että "Äkkiä Neuvostoliitto takaisin!"!

Mutta onneksi väitteesi on puppua.


Kyllä se on ihan totta ja hyvä niin. Kuka hyvänsä voi koettaa hakea aikalaistutkimuksia hakusanoilla "toinen signaalisysteemi" tai "psyykkinen refleksi". Ei kovin suurta kaikua varmasti herätä. Neurofysiologia kyllä on pystyssä, neukkulalainen sellainen kyllä puskee jo ansaitusti koiranputkea.

En ole henkilö, jonka kanssa näytät pärisseen viime aikoina.

Etpä niin. Olet hänen isäntänsä - mitä ei tosin myöskään voi kunniaksi katsoa. Annapa minunkin puolestani lemmikillesi pieni läpsy kun seuraavan kerran peuhaatte.

Refleksit ovat organismin keskushermoston ohjaamaa vuorovaikutusta ympäristön kanssa.

No, tarpeeksi lähellä.

Ei puhuta nyt selkärangattomien käyttäytymisestä varmuuden vuoksi mitään, kun niiden hermostosta ei tiedetä riittävästi, ja tutkimukset ovat osoittautuneet huijauksiksikin. Ihan kuten selkärankaisillakin, tietysti...

Ei ole ainoatakaan tutkimusta huijaukseksi julistettu. Hauseria syytetään vilpistä, mutta ei ole mainittu missä tutkimuksissa sitä esiintyy. Kandel ja muut sen sijaan ovat tehneet ihan nobelin arvoista työtä.

Niiden gliasolut ovat nimittäin aivan eri tyyppisiä kuin selkärankaisilla (varsinkin keskushermostossa), eivätkä niiden neuronien aksonit myelinisoidu, vaikka niidenkään neuronit eivät pysy elossa ilman gliasoluja.

Oppimiseen - oli se sitten ehdollistumista tai ei-assosiatiivista - ei välttämättä tarvita gliasoluja. Aplysioilla, banaanikärpäsillä ja mehiläisillä tehdyt kokeet osoittavat sen varsin selvästi. Itse asiassa nykyään ollaan kouluttamassa mehiläisiä huumekoiran ammattiin. Ne kun oppivat assosiaation hajun ja palkinnon välillä huomattavasti koiria nopeammin.

Niistäkin käytetään vielä joskus refleksi-nimitystä, mutta useimmiten ehdollistumasta tai ehdollistuneista vasteista. Tuossa yhteydessä refleksi on jo melko vanhentunut termi.

Ei varmasti ole! Psyykkinen ´vaste´ on ´reaktion´ suomennos: "ärsyke ja vaste", "stimulus ja reaktio" olisi tietysti hyvää kielenkäyttöä.

Refleksillä juuri kuvataan vastetta ärsykkeeseen. Refleksikaari taas on yksinkertainen hermoston osa, joka välittää signaalin ärsykkeen ja vasteen välillä. Psyykkisistä reflekseistä ei puhu enää kukaan.

Tällöin tuota alkuperäiskielistä (Descartes) käyttämällä ne hengenheimolaisesi, jotka "eivät usko reflekseihin", voisivat vihjata, että se olisi "koulukuntatermi". Noinhan tehdään monella psykologian alalla, on gestaltpsykologiaa, assosiatiivista psykologiaa, psykoanalyyttistä psykologiaa jne. Osa on asiaa, osa sitä muuta.

Ei refleksi sinänsä ole koulukuntatermi, eikä edes psykologinen sellainen. Vaikkapa patellarirefleksiä on kyllä varsin helppo demonstroida, ei se paljon uskoa vaadi.

Ei välttämättä. Ne voivat olla myös ehdollisia.

Ilman kortikaalista vaikutusta voi olla vain ehdottomia refleksejä.

Kyllä vain voi. Monet elukat ehdollistuvat oikein mainiosti ilman korteksin murustakaan.

Mutta kyllä ehdottomatkin refleksit voivat hioutua käytössä kuten mikä tahansa muukin elintoiminto ja vieläpä aivan samalla Fieldsin aksonien myelinisoitumis(tallennus)mekanismilla kuin ehdollistuminenkin. Keskushermoston ulkopuolella on sekä myelinisoituvia että myelinisoitumattomia aksoneita. Aistinneuronien aksonit eivät tavallisesti myelinisoidu keskushermoston ulkopuolella.

Mitä ihmeen roskaa? Tietenkin ne myelinisoituvat. Kyllä olisimme varsin kömpelöitä, jos periferaalisen hermoston sensoriset neuronit eivät myelinisoituisi. Ääreishermostossa on kyllä myös myelinisoitumattomia neuroneja. Tietyt kipuaistimuksia välittävät neuronit esimerkiksi eivät myelinisoidu. Tämän huomaa esimerkiksi potkaistessaan varpaansa kiveen: kipua saa odottaa hetken aikaa potkun jälkeen.

Höpön pöppöä. Ja yllä on jo selvä osoitus miksi.

Eivät kelvanneet "selityksesi".

En olettanutkaan, että voisit vieläkään ymmärtää asiasta yhtään mitään. Ja kyllä se on ihan selitys eikä "selitys". Huonokin selitys kun on selitys ihan samalla tavoin. Tartutit muuten tämän jälkeenjääneen lainausmerkkien käytön myös lemmikkiisi. Hyi sinua!

Luepas Riitta Harilta, kuinka aina tahdonalaisesa toiminnassa Brocan alueen neuronit aktivoituvat! Hänellä on siihen huuhaapseudoselitys, todellinen selitys on tahdonalaisten toimintojen kielellisrakenteisuus.

En ole Harilta tuollaista nähnyt, mutta täytynee etsiä. Kielellisrakenteisuusroskasi taas on tässä se varsinainen huuhaan keihäänkärki.

Tämä löyhästi Pavlovin suurimpaan munaukseen perustuva kaakatus on vielä suurempaa pöppöä kuin edellä pääsit livauttamaan.

Toinen signaalisysteemi on Pavlovin toiseksi suurin keksintö (1932).

Se on hänen toiseksi suurin munauksensa, joka onneksemme koki kätkytkuoleman. Valitettavasti Neukkulan pamput eivät tätä hyväksyneet, vaan tekivät frankensteinit ja kiikuttivat sitä sitten pitkin kyliä.

Joka ikinen väite tuosta on väärin. Peilisolut eivät ole Fieldsin löytöjen valossa mahdottomia; niitä on löydetty paitsi apinoilta, myös ihmisiltä; eikä niissä ole teoreettisesti mitään kummallista.

On kyllä. Sellaisten olemassaolo vaatisi, että ei olisi olemassa ehdollisia refleksejä, tai että sellaiset "menisivät geeniin". Alkaa kuitenkin olla varmaa, että ehdolliset refleksit eivät mene koskaan evoluutiossa geeniin.

Kuvauksesi on ahterista. Eivät ne edellytä mitään tuon kaltaistakaan.

Ongelma on siinä, ettet selvästikään ole koskaan ymmärtänyt koko asiasta yhtään mitään, vaan jauhat multinikistä toiseen samoja kajahtaneita väärinkäsityksiäsi.

En ole bannattu kiistakumppanisi. Tarkistin.

Miten niin tarkistit? Katsoitko peiliin ja näit saman harhan kuin viimeksikin? Ja mikäli et huomannut, en tuossa tarkoituksella sanonut sinun olevan se viimeisin lysenkolainen spämmirobotti, joka palstalla on rähissyt. Mahdut kuitenkin samaan bannatun kiistakumppanin määritelmään. Sinulta on bannattu jo varmaan toistakymmentä nikkiä ja kiistelleet olemme useaan otteeseen.

Artikkelin varaukset olivat perusteltuja vielä sen kirjoittamisen aikaan.

Sitäkin suuremmalla syyllä ne ovat sitä nyt.

Eivät enää juurikaan.

Siinä todetaan suorien todisteiden pysyneen tavoittamattomissa, kuten ne silloin olivatkin. Sittemmin niitä kuitenkin on löydetty:

Siinä sanotaan, että "todisteet" (puheesta ja "peilisoluista") ovat harhaanjohtavia, tai suorastaan huijausta, sillä voi olla myös elusive = delusive. Sivumerkitys "evasive", joka on "invasiven" vastakohta "väistyvä, pakeneva" (abstraktisti, eli tuossa "väärä" sekin!), esiintyy vain osassa englannin kieliä, sillä se on 1600-luvun lopulta.

Ketut siinä noin sanota. Et sitten edes englantia osaa sen vertaa. "Elusive" tarkoittaa tuossa juuri väistyvää, pakenevaa tai hankalasti tavoitettavaa. Sen voisi suomentaa miksi hyvänsä noista. Missään nimessä se ei tarkoita väärää tai huijausta. Huijausta on vain sinun käännösyrityksesi.

http://www.science20.com/news_articles/first_direct_evidence_mirror_neur...

However, there was no proof that mirror neurons existed — only suspicion and indirect evidence. Now, researching writing in Current Biology say they have for the first time made a direct recording of mirror neurons in the human brain.

Linkki alkuperäiseen artikkeliin löytyy sivulta myös.


Iacobonin ryhmän pulitusta. Se on eri "teoria" kuin Harin, mutta yhtä väärä. Iacobonin "teoria" väittää, että muka voi olla vain klassisia ehdollisia refleksejä (joissa reaktio on geneettinen, mutta ärsykse opittu), vaikka jo v. 1927 Anatoli Grigorjevitsh Ivanov-Smolenski osoitti olevan myös täysin instrumentaalisia ehdollisia reflkesejä (koirallakin), joissa ei ole lopullisessa muodossaan mitään geneettistä, ja Ivan Solomonovitsh Beritashvili osoitti myös käänteisklassisten ehdollisten refleksien olemassaolon, joissa ärsyke on geneettinen, mutta opittu reaktio on korvannut alkuperäisen geneettisen (tehokkaammalla).

Et ole sitten koskaan ymmärtänyt, miten geenit ja ympäristö vuorovaikuttavat keskenään. Koko tuo "ei ole mitään geneettistä" -kaakatuksesi perustuu totaalisen perusteettomille oletuksille.

http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0960982210002332

Single-Neuron Responses in Humans during Execution and Observation of Actions

• Roy Mukamel1, 2, 3, , , Arne D. Ekstrom1, 5, Jonas Kaplan2, 3, 6, Marco Iacoboni2, 3, 4, Itzhak Fried1, 3, 4, 7 ”

Kummallista kyllä Iacobonista löytyy wikirintamalla nykyään yhtään mitään enää viron ja japanin kielisistä Wikipedioista. Liekö hänenkin muut kuin omat sivut poistettu, kuten Harinkin?


Ehkä olet käynyt häiriköimässä ja nyt yrität sysätä sen jonkun muun tiliin.

Tuollainen yhden neuronin laukaiseminen teosta ja havainnosta ei sinänsä ole mahdotonta, mutta se ei todista minkäänlaisesta geneettisestä erikoissolusta.

Geneettisestä erikoissolusta? Tässä juuri piilee mädän logiikkasi ydin: mädissä premisseissä. Aivokuoren neuroneista hyvin suuri osa on erikoistunut, mikä tarkoittaa, että ne kytkentöjensä perusteella käsittelevät tietynlaista informaatiota. Ontogeeneesissä suurin osa näistä neuroneista taas vain menee lopulliselle paikalleen. Tuo nimitys voi johtaa tietämätöntä harhaan; erikoisneuronissa aktuaalisesti ole mitään erikoista. Peilisolu on yhtä vähän erikoinen kuin vaikkapa visuaalisen aivokuoren hermosolu.

"Pielineuroneja" ei ole havaittu objektiivisesti missään, eikä koko käsittessä ole mitään järkeä.

Pielineuroneja ei tosiaan olekaan löydetty, eikä niissä paljon järkeäkään kyllä lepää. Oven- vaiko ikkunanpieli sinulla tässä on mielessä?

Gliat ohjaavat neuronien toimintaa.

Ja myös niiden verkoston kasvua. Kuten alun linkissäkin Fieldsiä lainaten ilmenee.


Tämä ei liity peilisoluihin millään tavoin. Ne voivat olla ihan sovussa gliasolujen vaikutuksen kanssa. Gliasolut eivät myöskään ohjaa neuronien toimintaa sen enempää kuin neuronit gliojen. Kyse on vuorovaikutuksesta.

Kaikki ehdolliset refleksit (ns. suorat) eivät ole koskaan tietoisia, ja myös kielellisrakenteiset voivat toimia automatisoidusti eli aliajuisesti.

Sinne päin. Varsinkaan aivokuoren ohittamat ehdolliset refleksit eivät ole tietoisia.

Se ei ole ehdollistuneen informaation säilymismekanismi, vaan se on mekanismi, jonka välityksellä säilyvä informaatio tallentuu, ja myös "luetaan".

LTP on mekanismi, joka tallentaa muistot synaptisiin kytkentöihin.

Se tallentaa ehdollisia refleksejä aksonien myelinisoitumiseen.

Eikä tallenna. Kukaan ei väitä moista kukkua. LTP on nimenomaan synapsimekanismi.

Eli täysin Fieldsin teorian vastainen uusi teoria... Noh, jenkeissäkin on vaalit tulossa... Sitten voi taas sanoa, että "oho.... "...

Siinä ei ole mitään Fieldsin teorian vastaista, ei sitten sanaakaan. Fields ei tietääkseni ole myöskään ehdolla jenkkien presidentiksi. Tiedä nyt sitten kehen olet hänet mahtanut tällä kertaa sekoittaa.

Tätä teoriaa on palstoilla esitetty "Kandelin teoriana", ja joku on luullut Kandelin saaneen nobelinsakin tästä (jolloin se ei niin kauhea moka olikaan välttämättä ollut), mutta noin ei ole Kandelin papereissa asia.

Tätä teoriaa ei ole esitelty Kandelin teoriana, sitä ei ole edes julkaistu kuin vasta hiljattain. Kandel sai nobelinsa vuosikymmeniä sitten tehdyistä aplysiatutkimuksista, joiden ansio on kyllä kiistaton.

Mutta tämä teoria on aplysia- ja banaanikärpästutkimusta, jolla ei ole mitään tekemistä ihmisen psyyken tutkimuksen eikä ehdollistumisen eikä Fieldsin mekanismin kanssa. Noilla elukoilla ei ole ollenkaan sellaisia!

Ihmisen muistissa toimii pitkälle samojen mekanismien pohjalta kuin noidenkin elukoiden. Tulokset ovat ehdottomasti sovellettavissa.

Sitä paitsi banaanikärpäsen koko elinikäkään ei riitä ehdollistumiselle perustuvan pitkäaikaismuistin mahdollisuutta tai tarpeellisuutta aiheuttamaan.

Kyllä se riittää sitä mallintamaan. Pointti onkin siinä, että muistoja tarvitsee aktivoida usein, jotta ne säilyvät pitkään.

Ketut perustu. Ne ovat yksi useista synapsien toimintaan vaikuttavista tekijöistä, eivät mikään eksklusiivinen perusta.

Tutkimus näyttää. Ne ovat luultavasti ehdollistumiseen liittyvän synapsitoiminnan perusta.

Fields ei edes puhu ehdollistumisesta. Hän ei koskaan käytä koko sanaa, ei missään.

On siinä kysymys refleksikaarten systeemistä, joilla on useita organisaatiotasoja, joista ylimmät määräävät tahdin ja toiminnan suunnan.

Suunnilleen koko tuo termistö koristaa nykyään horteisten ideoiden hautuumaata.

"Peilisolujen" hautausmaata ne ovat koko ajan koristaneet...

Ihan oman kaartinsa hautausmaalla ne ovat.

Sillä nimenomaan ehdollistuneet kahdensuuntaiset refleksikaaret niissä "peilisolumittauksissa" näkyvät!

Sinä nyt näet siellä varmaan jäniksiäkin.

Refleksikaaresta puhutaan yhä yksinkertaisten spinaalisten refleksien yhteydessä, mutta siihen se sitten jääkin.

Ne ovat kaikkien refleksien neurofysioloinen olemassaolomuoto, ja Fieldskin käsittelee antamani linkin lainauksessa nimenomaan niiden muodostumista mm. temporaalista summautumista hyödyntäen.

Valhettelet jälleen. Fields ei edes käytä koko termiä. Fluidumisi kosminen olemassaolomuoto on ihan vain omassa mielikuvituksessasi.

jussipussi: "Ennusteeni: Japetus esittää kunnolliset perustelut ja vastapuoli esittää 'mutta kun minusta tuntuu siltä että'."
o_turunen: "Kun kerran suoraan väität, niin turhaa on tuosta minun on ruveta väittelemään."
Think: "Helvetin urpo. Osoitin vain jälleen yhden ristiriidan omista sekoiluistani."
sääpeikolla leikkaa: "No ihmisen vaikutus ei ole alle 50% ja ei ole alle 50%.. eiköhän se olisi silloin 50-50 suurimman osan mukaan papereista... näin nopeasti pääteltynä"

Uusimmat

Suosituimmat