Ystäväni sekosi

Seuraa 
Viestejä25
Liittynyt6.1.2010

moikka tuntuu että tämä on hyvä paikka avautua

elikkäs ystäväni vaimo on ollut hieman vieraan oloinen noin pari kuukautta. olen ihmetellyt jo pitempään hänen käytöksensä ailahtetevutta eli välillä tuntuu että kaikki on ok mutta välillä tuntuu että hän on kaiken yläpuolellla. elikkäs jos perussuomalaisen ihmisen käytös muuttuu "ylpeäksi nirppanokaksi" onko syytä huolestua ?

vastaus: ON

toissa viikonloppuna piti sitten tehdä ratkaisu eli toimittaa naapuri hoitoon. ei ollut nukkunut 4 yöhön ollenkaan ja käytös alkoi olla aika vainoharhaista.

ottivat hänet sunnuntaina sisään ja siirsivät illasta suljetulle kun alkoi puhua ihan ufoja. (meni kuulemma psykoosiin)

nyt hän on päässyt kotiiin ja lääkityksenä on kuulemma 5mg jotain? hän ei aio kuulemma syödä moisia pilleräitä muutamaa viikkoa kauempaa koska ne eivät ole hyväksi. (hän on LUOMU ihminen)

moni voisi tällä hetkellä luulla että kaikki on ok mutta voin sanoa 15v kokemuksella että hänellä ei ole kaikki tällä hetkellä ok. ulkonäön perusteella hän on tuttu ihminen mutta jokin sisällä ei ole kohdallaan??? jotenkin tuntuun että hän on "ylpeä" "muiden yläpuolella" en tiedä mutta jokin vaivaa.

jos jollain on kokemuksia moisesta niin apuja otetaan vastaan oikeesti ei naurata

Sivut

Kommentit (45)

taucalm
Seuraa 
Viestejä7047
Liittynyt3.9.2009
mh jkl

toissa viikonloppuna piti sitten tehdä ratkaisu eli toimittaa naapuri hoitoon. ei ollut nukkunut 4 yöhön ollenkaan ja käytös alkoi olla aika vainoharhaista.
käyttääkö jotain piristäviä ?
mh jkl

ottivat hänet sunnuntaina sisään ja siirsivät illasta suljetulle kun alkoi puhua ihan ufoja. (meni kuulemma psykoosiin)
ihan ketä tahansa puhuu ihan ufoja, jos ei ole nukkunut pariin päivään.
mh jkl

nyt hän on päässyt kotiiin ja lääkityksenä on kuulemma 5mg jotain? hän ei aio kuulemma syödä moisia pilleräitä muutamaa viikkoa kauempaa koska ne eivät ole hyväksi. (hän on LUOMU ihminen)
ei kannatakkaan. pillerit eivät korjaa oiretta.
mh jkl

moni voisi tällä hetkellä luulla että kaikki on ok mutta voin sanoa 15v kokemuksella että hänellä ei ole kaikki tällä hetkellä ok. ulkonäön perusteella hän on tuttu ihminen mutta jokin sisällä ei ole kohdallaan??? jotenkin tuntuun että hän on "ylpeä" "muiden yläpuolella" en tiedä mutta jokin vaivaa.

olette tunteneet 15v, mutta ette voi puhua suoraan ystävä ystävälle ?

"Everything is backwards; everything is upside down. Doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the major media destroy information and religions destroy spirituality."

Vaari
Seuraa 
Viestejä3330
Liittynyt22.3.2005

Tekee nöyräksi ystävän tai sukulaisen mielenterveysongelma. Yhä edelleen on kunniakkaampaa sairastaa jotain puhtaasti somaattiseksi tulkittavaa, kuin tutkimattomista korpimaista viimeistä, mielen mutkaa.

En tiedä millaista apua odotat. Itse opettelen ajattelemaan että vika se on siinä kuin mikä tahansa muukin. Kuormaksi osoittautuu osin se, että mielenterveyden häiriöillä on kulttuurissamme siihen kuulumatonta sisältöä.

"Jos sanon olevani väärässä siinä että Jumala on olemassa, väitän samalla Jumalan olevan väärässä, mitä hän taas ei voi olla. Olen siis oikeassa m.o.t." (LivingHeart)

mh jkl
Seuraa 
Viestejä25
Liittynyt6.1.2010

en odota täältä apuja sen kummemmin. lähinnä kiinnostaa jos muilla on ollut vastaavia kokemuksia esim itsellä tai lähipiirissä.

myös askarruttaa lääkekielteisyys joka hänellä on eli jos hän jättä sen pois omatoimisesti niin kuinkahan todennäköisesti unettomuus uusiutuu. tietääkö kukaan mitä nappeja yleensä annetaan tuommoisissa 5mg iltaisin lääkityksissä ja mikä niiden vaikutus tapa oikein on.

mh jkl
Seuraa 
Viestejä25
Liittynyt6.1.2010
taucalm
mh jkl

toissa viikonloppuna piti sitten tehdä ratkaisu eli toimittaa naapuri hoitoon. ei ollut nukkunut 4 yöhön ollenkaan ja käytös alkoi olla aika vainoharhaista.
käyttääkö jotain piristäviä ?



ei käytä mitään lääkkeitä, sieniä jos nauttii niin nekin ovat kanttarelleja

taucalm
Seuraa 
Viestejä7047
Liittynyt3.9.2009
mh jkl

myös askarruttaa lääkekielteisyys joka hänellä on eli jos hän jättä sen pois omatoimisesti niin kuinkahan todennäköisesti unettomuus uusiutuu. tietääkö kukaan mitä nappeja yleensä annetaan tuommoisissa 5mg iltaisin lääkityksissä ja mikä niiden vaikutus tapa oikein on.

luomuilija voisi suostua käyttämään melatoniinia, jos ei unta yöllä saa. http://fi.wikipedia.org/wiki/Melatoniini kyseessä on nykyään reseptivapaa tuote ja noita saa tilattua esim. iherb.

"Everything is backwards; everything is upside down. Doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the major media destroy information and religions destroy spirituality."

mh jkl
Seuraa 
Viestejä25
Liittynyt6.1.2010
taucalm
mh jkl

moni voisi tällä hetkellä luulla että kaikki on ok mutta voin sanoa 15v kokemuksella että hänellä ei ole kaikki tällä hetkellä ok. ulkonäön perusteella hän on tuttu ihminen mutta jokin sisällä ei ole kohdallaan??? jotenkin tuntuun että hän on "ylpeä" "muiden yläpuolella" en tiedä mutta jokin vaivaa.


olette tunteneet 15v, mutta ette voi puhua suoraan ystävä ystävälle ?



kyllä voimme mutta en viitsi vielä tentata asiasta liian syvällisesti koska se on hänelle ymmärrrettävästi hieman arka paikka.

Vierailija

Itse suhtauduin konservatiivisen idioottimaisesti mielenterveysongelmiin tyyliin "hulluja ne ovat" ja "päässä vikaa" deal with it-idioneimeni.....

...Kunnes itselleni tuli vuosi sitten ainoa ja ensimmäinen ( luojan kiitos ainoa ) ahdistuskohtaus junassa istuessani. Fyysisesti ja henkisesti kaikki asiat olivat hyvin ( ehkä pieni krapula ), mutta maailma tuntui kaatuvan päälle ja hengitys ei kulkenut. "Kaikki on hyvin" hokemani mantra ei kauheasti auttanut ja junavessa-istuin-edestakaisin ravaaminen ei tuottanut mtn positiivista tulosta, mutta onneksi rakkaalle ystävälle ( jolla oli samanalaisia kokemuksia ollut enemmän ja johon olin kohdistanut typeriä "hullu se on-mietteitäni ) auttoi aivan uskomattoman paljon.

Mielenterveysongelmat ovat todellisia ja ihminen ei sille itse mitään mahda. Niihin pitää mielestäni suhtautua kuten kaikkkiin sairauksiin, eikä "hullu se on"-asenteella.

edit... Niin sanotaan, että et ole hullu niin kauna kun tajuat ettet ole...ei pidä paikkaansa. Se "hullu" useinkin tajuaa ja tiedostaa ongelmansa ja päässä pyörivät ajatukset, mutta ei mahda niille mitään.

Vierailija

Minulla on kokemuksia joista voin avautua! Lukion kirjoitusten jälkeen vaivuin syvään masennukseen ja kärsin vaikeasta unettomuudesta. Minä nukuin kaksi vuotta 3- 4 tuntia yössä ja tällöin ylimielinen käyttäytyminen ja vainoharhaisuus johtuu unihäiriöistä ja depressiivisyydestä. Unettomuus johtuu aivojen välittäjäaine serotoniinin vajauksesta jota sairaus nimeltä depressio eli masennus aiheuttaa. Serotoniinista muodostuu melatoniinia jota ilman ei voi nukahtaa. Jos serotoniinia on aivoissa vähän se aiheuttaa mieliallojan laskua, aggressiivisuutta, pelkotiloja , paniikkihäiriöitä ja ahdistuneisuushäiriöitä, itkuisuutta jne. Jos depressiivinen henkilö ei käytä ssri-lääkkeitä jotka lisäävä serotoniinin määrää aivojen neuroneissa niin unettomuus ja harhainen käyttäytyminen voi jotkua useita vuosia niinkuin minulla.
Vasta kun löysin itselleni sopivan lääkkeen nimeltä Sepram niin paraneminen alkoi. Unettomuus ja harhaisuus hävisivät hiljalleen. Nyt olen puolenvuoden käytön jalkeen jo lopettanut lääkkeen syömisen ja voin sanoa että ilman tätä lääkettä en välttämättä olisi tässä vaan tehnyt im:n.
Sinun ystävällesi todennäköisesti syötetään neurolepteja koska niiden annokset saattavat olla juuri 5mg luokkaa. Tämä on väärä lääke koska se ei paranna unettomuutta ellei ystävälläsi todella ole skitsofrenia jota erittäin paljon epäilen. On todennäköisempää että kysessä on psykoottissävyttäinen depressio.
Luomutuotteet esim. omegat kalaöljyt, 5htp luontaisvalmisteet ja muut luontaistuotteet joiden väitetään parantavan mielenterveyttä eivät minun psykiatrini mukaan auta koska ne eivät läpäise veriaivonestettä toisin kuin ssri.lääkkeet. Eivätkä ne ole spesifisiä eli vaikuta suoraan neuroneihin toisin kuin selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjän eli ssri:t
Ehkä näistä kokemuksista oli apua. Toivottavasti!

mh jkl
Seuraa 
Viestejä25
Liittynyt6.1.2010

kiitokset weirdos hyvästä vastauksesta, juuri tämmöiset muiden kokemukset ovat itselle kullanarvoisia jotta osaan suhtautua asiaan oikein.

taucalm
Seuraa 
Viestejä7047
Liittynyt3.9.2009
Weird'Os
Minulla on kokemuksia joista voin avautua! Lukion kirjoitusten jälkeen vaivuin syvään masennukseen ja kärsin vaikeasta unettomuudesta. Minä nukuin kaksi vuotta 3- 4 tuntia yössä ja tällöin ylimielinen käyttäytyminen ja vainoharhaisuus johtuu unihäiriöistä ja depressiivisyydestä. Unettomuus johtuu aivojen välittäjäaine serotoniinin vajauksesta jota sairaus nimeltä depressio eli masennus aiheuttaa. Serotoniinista muodostuu melatoniinia jota ilman ei voi nukahtaa. Jos serotoniinia on aivoissa vähän se aiheuttaa mieliallojan laskua, aggressiivisuutta, pelkotiloja , paniikkihäiriöitä ja ahdistuneisuushäiriöitä, itkuisuutta jne. Jos depressiivinen henkilö ei käytä ssri-lääkkeitä jotka lisäävä serotoniinin määrää aivojen neuroneissa niin unettomuus ja harhainen käyttäytyminen voi jotkua useita vuosia niinkuin minulla.
miksi juuri ssri-lääkkeet ? eikö melatoniinin syöminen riittäisi ?

"Everything is backwards; everything is upside down. Doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the major media destroy information and religions destroy spirituality."

Vierailija
taucalm
Weird'Os
Minulla on kokemuksia joista voin avautua! Lukion kirjoitusten jälkeen vaivuin syvään masennukseen ja kärsin vaikeasta unettomuudesta. Minä nukuin kaksi vuotta 3- 4 tuntia yössä ja tällöin ylimielinen käyttäytyminen ja vainoharhaisuus johtuu unihäiriöistä ja depressiivisyydestä. Unettomuus johtuu aivojen välittäjäaine serotoniinin vajauksesta jota sairaus nimeltä depressio eli masennus aiheuttaa. Serotoniinista muodostuu melatoniinia jota ilman ei voi nukahtaa. Jos serotoniinia on aivoissa vähän se aiheuttaa mieliallojan laskua, aggressiivisuutta, pelkotiloja , paniikkihäiriöitä ja ahdistuneisuushäiriöitä, itkuisuutta jne. Jos depressiivinen henkilö ei käytä ssri-lääkkeitä jotka lisäävä serotoniinin määrää aivojen neuroneissa niin unettomuus ja harhainen käyttäytyminen voi jotkua useita vuosia niinkuin minulla.
miksi juuri ssri-lääkkeet ? eikö melatoniinin syöminen riittäisi ?



Melatoniini riittäisi ehkä unettomuuden hoitoon. Ei muuhun mielenhäiriöön.

Vierailija

Kyllä se on vain niin, että mielenterveysongelmat ovat osoitus miehen heikkoudesta. Sitä sitten selitellään tekosyillä: "ei sille mahda mitään" vähän kuin alkoholisti selittää juomistaan. Noiden selittelyiden jälkeen tarjotaan mielenterveysvaivoihin lääkkeitä, jotka saattavat auttaa, mutta on pikemminkin osoitus mielen heikkoudesta, mikäli keinotekoisiin kemikaaleihin pitää turvautua. Mieluummin Omega 3:sta, joka on tutkitusti mielialalääkkeitä parempi vaihtoehto.

Itse olen aikaisemmin nuoruudessani kärsinyt kaiken maailman pelkotiloista ja vaativa harrastus on myös verottanut omassa muodossaan energioitani ja kieltämättä olotila on ollut aika paska. Siitä huolimatta miehenä kävin ne kaikki läpi ja nyt mielenterveyttäni ei horjuta mitään. Jos on masentunut, on syytä katsoa peiliin, mennä ulos, niin enemmin tai myöhemmin serotoniinitasot lähtee luonnostaan ylös. Jos on kaiken maailman ahdistuskohtauksia, niin se on jälleen loistava testi mitata oman miehisyyteensä kohtaamalla ahdistukset. Ei se keho kauan jaksa olla ahdistustilassa, vaan palautuu normaaliin tilaan.

Vierailija

Weird'Os:

Jos serotoniinia on aivoissa vähän se aiheuttaa mieliallojan laskua, aggressiivisuutta, pelkotiloja , paniikkihäiriöitä ja ahdistuneisuushäiriöitä, itkuisuutta jne. Jos depressiivinen henkilö ei käytä ssri-lääkkeitä jotka lisäävä serotoniinin määrää aivojen neuroneissa niin unettomuus ja harhainen käyttäytyminen voi jotkua useita vuosia niinkuin minulla.



Miksi SSRI-lääkkeet eivät kuitenkaan auta läheskään kaikkia ahdistuksesta ja masennuksesta kärsiviä?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat