Onko masennus sairaus?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Mietin tässä että eikös masennus ole yleensä sairauden sijaan tervejärkinen reaktio, varsinkin jos elämäntilanne on masentava.

Ja eikös se ole vähän kyseenalaista hoitaa sellaista elämäntilanteesta johtuvaa masennusta lääkkeillä? Silloinhan ihminen ei koe itseään masentuneeksi, vaikka syytä olisi. Eikö sellainen ikään kuin tuhoa itsetuntemuksen?

Vai minkä takia masennus tulkitaan sairaudeksi?

Ymmärrän jos ihminen masentuu turhasta, mutta kuinka moni masentuneista masentuu ilman syytä? Eikö siihen ole aina taustalla jokin syy joka laukaisee masentuneisuuden? Esimerkiksi kyvyttömyys sopeutua vallitsevaan kulttuuriin tai negatiivisten kokemusten sarja, joka saa kokijan tuntemaan jatkuvaa mielipahaa. Eikö se ole ihan luonnollista masentua, jos elämä masentaa?

Eikö masennus ole usein kehon ja mielen protesti elämän ja etenkin yhteiskunnan luomalle epäreiluudelle?

Kuinka moni ei-masentuneista masentuisi jos astuisi masentuneen saappaisiin? Veikkaan että melko moni.

Veikkaan että masennus lisääntyy maailmassa siksi koska ihmiset huomaavat enenevässä määrin kuinka järjettömän epäreilu tästä koko järjestelmästä on rakennettu valtaosalle ihmiskuntaa, ja samalla sitten saavat pällistellä järjestelmän hyväksikäyttäjien menestymistä päivän lehdistä.

Kommentit (6)

Vierailija

Masennus voi olla todellakin ns. reaktiivinen masennus, jonka taustalla on jokin selkeä syy kuten mainitsemasi "masentava" elämäntilanne. Tällöin lääkityksen käyttö voi olla tarpeetontakin, koska yleensä tilanne korjautuu kun syy loppuu. Lääkityksestä voi silti olla apua, joten sen tarve on aina punnittava. Tavallisia reaktiviisen masennuksen aiheuttajia ovat erot, kuolintapaukset, läheisten vaikeat sairaudet, työttömäksi jäänti tms. Läheskään aina masennuksen taustalla ei kuitenkaan ole mitään selkeää syytä, tai ne syyt ovat niin syvällä esim. lapsuudessa ettei ne noin vaan korjaannu.

Eiköhän masennuksen luokittelu sairaudeksi ole aika selkeää koska se mm. alentaa henkilön toiminta- ja aloitekykyä, haittaa sosiaalista elämää ja vaikuttaa ruokahaluun.

Wikistä: "Sairaus (lat. morbus, kreik. nosos, engl. disease) on fyysisen tai psyykkisen rakenteen tai toiminnan poikkeavuus, joka aiheuttaa yksilölle tai hänen ympäristölleen tilapäistä tai pysyvää haittaa tai toiminnanvajavuutta."

Eiköhän todellisuudessa yhteiskunta ole mennyt koko ajan reilumpaan suuntaan, orjiakaan ei saa enää pitää ja naisetkin saavat äänestää - ja itse asiassa niin saavat miehetkin. Toista se oli ennenvanhaan, tuhat vuotta sitten. Epäreiluudesta huolimatta vakavasti masentuneita ei liene ollut sen enempää kuin nykyäänkään. Masennuksen yleistymisen on jossain piireissä arveltu johtuvan siitä, että nykyään on mahdollista elää ilman järkevää tekemistä, maata päivät sisällä tapaamatta ihmisiä ja lipittää alkoa päivät pitkät. Silloin, kun tämä ei ollut mahdollista, vaan päivät pitkät oltiin pokasahan kanssa metsässä tai sirpin kanssa pelloilla, miesporukalla kasaamassa savupirttejä tai verkkojen kanssa vesillä, ei ollut aikaa masentua tai maata välinpitämättömänä pirtissä keppanakorin kanssa. Keho oli kunnossa, liikuntaa tuli ja siksi mielikin pysyi virkeänä.

taucalm
Seuraa 
Viestejä7047
Liittynyt3.9.2009
Mengele

Eiköhän todellisuudessa yhteiskunta ole mennyt koko ajan reilumpaan suuntaan, orjiakaan ei saa enää pitää ja naisetkin saavat äänestää - ja itse asiassa niin saavat miehetkin. Toista se oli ennenvanhaan, tuhat vuotta sitten. Epäreiluudesta huolimatta vakavasti masentuneita ei liene ollut sen enempää kuin nykyäänkään.

orjuus ei ole kyllä hävinnyt mihinkään se on vain muuttanut muotoaan. http://www.youtube.com/watch?v=Xbp6umQT ... !%EF%BB%BF
Mengele

Masennuksen yleistymisen on jossain piireissä arveltu johtuvan siitä, että nykyään on mahdollista elää ilman järkevää tekemistä, maata päivät sisällä tapaamatta ihmisiä ja lipittää alkoa päivät pitkät. Silloin, kun tämä ei ollut mahdollista, vaan päivät pitkät oltiin pokasahan kanssa metsässä tai sirpin kanssa pelloilla, miesporukalla kasaamassa savupirttejä tai verkkojen kanssa vesillä, ei ollut aikaa masentua tai maata välinpitämättömänä pirtissä keppanakorin kanssa. Keho oli kunnossa, liikuntaa tuli ja siksi mielikin pysyi virkeänä.

varmasti osa totuutta. ruumis on ihmisen temppeli joka täytyy pitää kunnossa. temppeli tarvitsee kunnossa pysyäkseen puhdasta ruokaa, juomaa ja harjoitusta. sekä fyysistä, että hengellistä.

"Everything is backwards; everything is upside down. Doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the major media destroy information and religions destroy spirituality."

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

En tiedä kuinka paljon itsensä hikeen huhkiminen varsinaisesti on välttämätöntä, eli että kyse olisi siitä ettei olisi aikaa sellaiseen "hömpötykseen" kuin masennus. Varsinkin jos se nähdään itsesäälin tilana. Luulen että silloin kun ihminen on sellaisessa jamassa ettei hänellä ole mitään tekemistä ja masentaa, tärkeää olisi saada kokea itsensä merkitykselliseksi ja tarpeelliseksi. Vaikka tätä merkitystä ja tarvetta olisi vain tunti per päivä, niin sekin jo riittäisi nostamaan monen ihmisen mielialaa kun ei joutuisi kokoajan pähkäilemään onko täysin turha ihminen kun ei kukaan kaipaa eikä missään tarvita.

Itse en kauhean paljon mieti sellaisia että masennus johtuisi yhteiskunnan epäreiluudesta tai kollektiivisesta sairaudesta, otan omat masennukseni niin henkilökohtaisesti ettei päähäni pälkähdä "syyttää" muuta tai muita kuin itseäni (aivojani?), emotionaalisesti köyhää taustaa ja erinäisiä sattumuksia joista en ole päässyt kakistelematta eteenpäin kun ei ole ollut mitään perusturvallisuuden tunnetta tai tukijoukkojakaan (sosiaalista verkostoa). Katsoisin että Suomi on sen verran hyvät fyysiset resurssit tarjoava maa ettei täällä ainakaan sen takia tarvitse masentua että olisi jatkuvassa hengenvaarassa, tautien ja nälän armoilla. Jonkinlainen tunnekylmyys täkäläistä väestöä kyllä saattaa vaivata, mutta eipä joku brittijäykistelykään sen parempaa menoa ole.

Jos täällä masentuu niin se voi johtua kaamoksesta, mutta se voi johtua jopa siitäkin että sodasta on kumminkin niin lyhyt aika että tarpeeksi monta sukupolvea ei ole vielä kulunut niin että menneistä traumoista olisi päästy kunnolla eroon. Puhuvathan jotkut vielä veljessodastakin! Elikä kun sodan vuoksi orvoksi jäänyt mies yrittää jotenkin pärjätä isättä, alkaa vetää viinaa ja piinaa perhettään, niin polvi polvelta sitä samaa sontaa jatketaan jatkamistaan kunnes joku päättää että hän ei kosta lapsilleen sitä että oma lapsuus oli paska. (Jos siis jäi epäselväksi että mikä se sodan merkitys nykypäivänä enää on.)

Että miksei juu siinä tietysti tavallaan on se yhteiskunnallinen, tai sanotaan laajempi aspekti. Mutta kaikkihan eivät masennu vaikka suvussa olisi millaiset huonot vibraatiot.

Ehkä masennus on sairaus silloin kun sille ei ole enää mitään syytä lähiajoilta. Mutta kuka sen päättää missä se ajallinen piste on että surumielisyydestä on oltava jo irti jos joku erittäin rakas ihminen kuoli, tuli raiskatuksi tai pahoinpidellyksi tms.? Taasko se on sen mystisen Keijo Keskiarvon päätäntävallan alla millaisia kaikkien ihmisten pitää oleman?

Ajatuksiin että lievä masennus eli pessimismi olisi realismia minun on vähän vaikea sanoa juuta tahi jaata. Niinä hetkinä kun koen olevani ei-niin-masentunut en ajattele kauhean pessimistisesti, mutta en mielestäni epärealistisestikaan. Niinä hetkinä vain tuntuu siltä että elämä on kiva juttu, sellainen poskenpehmoinen, ja on nautinnollista ajatella sitä kaikkea hyvää mitä elämässä on, olkoonkin sitten vaikka vaan kupponen teetä sillä hetkellä. Mutta ei siinä silti unohda että samaan aikaan toisaalla on helvetti irti ja onhan niitä ongelmia täälläkin.

Helposti tulee mieleen vertaus että masennus on vähän kuin näkisi asiat jotenkin toisen värisinä. Tummina ja likaisina, kun ei-masentuneena värit ovat eloisammat ja kirkkaammat.

Vierailija

Itselläni on ollut masennusta jo 12 vuotta. Alkoi teininä ylä-asteelle menon jälkeen. Masennus on välillä parempi välillä taas pahempi.
Olen lukenut aiheesta paljon ja pohtinut voisiko masennukseni jo alunperin johtua vaan jonkun tietyn vitamiinin yms. pitkäaikisesta puutoksesta?
En nuorempana meinaan edes koskaan syönyt kalaa josta olisi taas saanut joitain tiettyjä tärkeitä öljyjä.
En kyllä muutenkaan pahemmin syönyt mitään kun olin ihan tajuton luuviulu.

Toisaalta sitten taas kerta jos masennus on perinnöllistä niin eikö se sillon ole tavallaan sairaus?
Eikö masennus taas aikalailla johdu serotoniinin puutteesta?
Eli jos perii tämän sukuvian, eli aivojen pienet serotoniini määrät niin kai se sitten on tavallaan sairaus?

Sekin on kummaa kun masennustani on yritetty hoitaa lääkkeillä mutta nyt lääkärit vasta näiden vuosien jälkeen uskoivat ettei lääkkeet vaan kertakaikkiaan tehoa minuun. Kenties tullut jo immuuniksi.
Olo ollut nyt kieltämättä ilman lääkkeitä parempi. Ssri lääkkeet vievät kaiken puhdin ja vaan väsytti koko ajan. Loppupeleissä masensi jo se kun ei pysynyt hereillä. Meni jo niin pahaksi tuo unisuus että nukahtelin kaikkialle. Jopa kesken töiden

Toisaalta masennus on minulla voinut johtua myös siitä että olen aivan kamala pohtimaan asioita maailman loppuun saakka ja tämä toistuu melkein joka asiassa.
Murehdin melkeimpä kaikkien muidenkin puolesta joten jeps, eikai mikään ihme että rupeaa ahdistamaan ja masentamaan kun miettii liikaa.

Vierailija

Tuli katsottua tossa yks päivä yks aika hyvä tiededokumentti, jota suosittelen lämpimästi kaikille masentuneille. Näyttäisi olevan vielä yle areenalla muutamia päiviä katsottavana.
Tässä linkki:
http://areena.yle.fi/video/1400066

Masennus voi todellakin olla hyvin perusteltua. Järjestelmän epäreiluus on varmasti yksi syy, mutta yhä useammin kyse on mielestäni erityisesti syrjäytyneisyydestä. Ihmisten ei ole enää pakko sosialisoitua samalla tavalla, he hoitavat kaverikontaktejaan jossain hikisessä facebookissa. Internetin avara ja jännittävä maailma tarjoaa useimmille meille mahdottomat mahdollisuudet löytää mielekästä tekemistä ja uppoutua mitä suuremmin sen syövereihin. Monille meistä on muodostunut aivan järjettömät rutiinit käyttää internettiä päivittäin. Tämän päälle vielä kaikki muu mediakulutus, aivan sairasta touhua. Tästä seuraa salakavala ja hiljainen tie kohti psyykkistä luhistumista. Sittenkin, kun tiedät, että sinun ei pitäisi jatkaa nykyistä elämäntapaasi niin se tuntuu niin mukavalta ja helpolta, että harva on oikeasti valmis siitä irtautumaan. "ahh, ihanaa mennä iltalehden sivuille taas" "ahh.. tiede.fi-keskustelupalstalle nyt.." "ahh -ahh a-hH -AHH!" ja niin edelleen. Ei hyvä! Mitä kovin monet meistä tuntuu tarvitsevan on aitoja ja oikeita, välittäviä hyviä ystäviä, jotka pysyvät elämässä aikojen halki ja joiden kanssa on hauskaa, ihan sama minne heidän kanssaan menee. Silloin kun sellaisen on löytänyt niin on aika helppoa sanoa ei törkyisille tiedepalstojen keskusteluille sun muille nettivillityksille.

Vierailija
Armitage
Mietin tässä että eikös masennus ole yleensä sairauden sijaan tervejärkinen reaktio, varsinkin jos elämäntilanne on masentava.

Ja eikös se ole vähän kyseenalaista hoitaa sellaista elämäntilanteesta johtuvaa masennusta lääkkeillä? Silloinhan ihminen ei koe itseään masentuneeksi, vaikka syytä olisi. Eikö sellainen ikään kuin tuhoa itsetuntemuksen?

Vai minkä takia masennus tulkitaan sairaudeksi?




No tuolla periaatteellahan ei sitten pitäisi esim. lääkitä kipua, koska sehän on vain "terve" oire kehollisesta ongelmasta. Onhan siis kyseenalaista poistaa kipu, jonka tehtävä on ilmoittaa vian olemassaolosta ja sijainnista, ja keskittyä pelkästään sen vian syyn poistamiseen. Viis siitä, että pitkittynyt kipu voi kroonistua ja muodostua tätä kautta itse ongelmaksi, joka ei poistu vaikka alkuperäinen aiheuttaja paranee. Itse kivuntuntemuksen ikävyydestähän ei tietenkään tarvitse välittää mitään, sillä kyllähän pelkkä tieto siitä, että tokihan murtunutta jalkaa tai vaurioituneen välilevyn pusertamaa hermoa pitääkin särkeä, auttaa moista järkeenkäypää oiretta kestämään.

Uusimmat

Suosituimmat