Viharikollisuus pahenee

Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

http://www.ayy.fi/node/1140

Opiskeleva tuttavani kertoi että Oulun ylioppilaskunnan tiloihin oli tehty polttopulloisku sen jälkeen kun kyseinen ylioppilaskunta lehtikirjoituksissaan oli vastustanut homovastaisuutta.

Juttu ei pääty oheiseen linkkiin. Kun muutamat muut ylioppilaskunnat olivat yhtyneet kimpassa tuomitsemaan tämän iskun, Turun ylioppilaskunta mukaan lukien, oli Turun seurakunta tai jokin tällainen, päätäntävaltainen taho, kieltänyt arkeologiaa opiskelevia suorittamasta enää kaivauksia Turussa. - Koska vain kuulin tämän asian ja sain Googletettua iskun mutta en nyt ehdi enkä jaksa enempää, luotan siihen että asiasta kiinnostuvat tahot jaksavat kaivaa enemmän materiaalia esille. Tuttavani ihmetteli ettei tästä puhuta oikein missään. Ja niin ihmettelen minäkin, vai onko tämä käsitelty jo jossakin homoketjussa?

Mielestäni se että ns. kristityt siunaavat polttopulloja heittelevien idioottien touhut tällä tavalla mutkan kautta, mutta periaatteessa kuitenkin, on niin järkyttävä asia että on oman ketjunsa ansainnut.

Kun homoparaatiin iskettiin pippurisumuttein ryntäsi heti joukko ihmisiä vähättelemään tapahtunutta. Haluan nähdä sen kun vähättelette polttopullojenkin viskomista.

Sivut

Kommentit (159)

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Tässä ei ole aiheena varsinaisesti homous vaan yhden sortin viharikollisuuden radikalisoituminen. Jos olisin kirjoitellut homoketjuun, koko aihe olisi vaiettu täysin tai joku olisi tullut taas virnuilemaan että homot tai homojen puolustelijat ovat itse ansainneet kaiken mitä heille tulee omalla riekkumisellaan. - Voi tietysti nytkin joku virnuilla.

Mutta keskenäni saanen tässä näemmä säpistä. Ja ihmetellä että jos ihminen ei mahda sille mitään mitä hän on, silloin senkin joka yrittää olla hänen puolellaan saa polttaa vaikka elävältä. Onhan sellaisiakin asioita joissa ihminen voi päättää itse mitä hän on. Esim. haluaako olla se polttopullon heittäjä vai ei.

Se onko olemassa pakottava tarve olla uskovainen on tietysti asia mitä tuskin lienee vielä kunnolla tutkittu? Mutta jos johonkin entiteettiin uskookin, olkoonkin vaikka monoteistinen entiteetti, niin minkä vuoksi sen pitäisi johtaa vihaan tai vilunkipeliin?

Ja jos kirkko on nykyään niin ihmisystävällinen teetä ja sympatiaa -laitos kuin on annettu ymmärtää, rakkauden asialla jne. niin minkä vuoksi se rankaisee opiskelijoita jotka olivat viharikosta vastaan?

Lisäksi olisin toivonut että joku tietäväinen olisi antanut asiasta lisää materiaalia että miten tuo seurakuntahomma menikään, kun tämä aihe tosiaan perustuu kuulopuheelle ja ihan kaikkeen tiedonhankintaan en minäkään repeä ja ehdi. Ei näemmä äkkiseltään löydy Googlesta.

Jos kuulemani pitää paikkansa, niin haluaako kirkko tosiaan mutkan kautta edistää vihaa ja siunata rikollisuutta?

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Niin, ja ajattelin naivisti että kai se nyt tiedeväkeä kiinnostaa miten opiskelijoita kohdellaan... (Rangaistaan rikoksen tuomitsemisesta.)

Jos se juttu meni niin kuin kuulin.

Vierailija
Rousseau
viharikollisuuden radikalisoituminen



Natsismi ja 2 maailmansota, on yhden sellaisen tulos ja summa. Historian kirjoissa ei ole käsitelty kristinuskon osuutta kansanmurhiin ja sotiin historiassa, ja sen osuutta jopa toisen mailmansotaan. Tietämättömyys johtaa tietouden tuhoon, tietouden tuho puolestaan johtaa tieteen väärin käyttöön, joka puolestaan johtaa tieteen tuhoon. Niin kutsuttu "From man to a monkey" -syndrooma.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
Matti E Simonaho
Rousseau
viharikollisuuden radikalisoituminen



Natsismi ja 2 maailmansota, on yhden sellaisen tulos ja summa. Historian kirjoissa ei ole käsitelty kristinuskon osuutta kansanmurhiin ja sotiin historiassa, ja sen osuutta jopa toisen mailmansotaan. Tietämättömyys johtaa tietouden tuhoon, tietouden tuho puolestaan johtaa tieteen väärin käyttöön, joka puolestaan johtaa tieteen tuhoon. Niin kutsuttu "From man to a monkey" -syndrooma.



Pitikin tarkistaa että miten katolinen kirkko suhtautui natsismiin:

http://en.wikipedia.org/wiki/Religion_in_Nazi_Germany

Before Hitler rose to power, many Catholic priests and leaders vociferously opposed Nazism on the grounds of its incompatibility with Christian morals.

After Hitler took over and rose to power, party membership was not forbidden anymore and the Catholic Church actively looked for opportunities to work together with the Nazi government.

Saman sivuston mukaan natsit symppasivat Lutheria ja luterilaisuutta kovastikin. (Lukekaa sieltä itse.)

Vierailija
Rousseau
Pitikin tarkistaa että miten katolinen kirkko suhtautui natsismiin



Tunnettu historia on erinomainen lähde kaikille tieteen aloille kaikilla mahdollisilla tasoilla. Sovelletussa muodossa yksittäinen asia ja siitä johtuva tapahtumaketju historiassa, voidaan soveltaa samanlaiseen tai samankaltaiseen tänään, josta voidaan tehdä johtopäätöksiä.

Mihin päädytään, jos otamme kaikki uskonnot, uskonlahkot ja uskomukset Suomessa (mukaan lukien kaikki uskomukset tieteessä), ja kärjistämme niistä jokaisen ääri-liikkeeksi sen mukaan mitä ne opettavat "Jumalan sanana"?

Kuka hyötyy ihmisten huonovintisuudesta? Kuka hyötyy siitä että ihminen kuolee, tai tappavat huonovointisena itsensä ja/tai toisiaan? Ei ainakaan sivistynyt etninen Kansa ja valtio - jotka maksavat synnyttämällä lapsia (joita lain vastaisesti syytetään/opetetaan syntisksi (mielenvikaisiksi, rikollisiksi, alempiarvoisiksi) ennen syntymäänsä = huonovointisuuden kasvaminen)) ja maksamalla veroa.

Luonnostaan "korppikotkat ovat siellä missä raato on".

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Olisi pitänyt laittaa ketjun otsikoksi vaikka "Viharikollisuus aggressiivisempaa ja kirkko siunaa vihanpidon" niin olisi voinut käsitellä aihetta laajemminkin. Eikös tämä Räsänenkin ollut sitä mieltä että tänne ei pitäisi ottaa kuin kristityitä pakolaisia...?

Hannu Tanskanen
Seuraa 
Viestejä8848
Liittynyt26.3.2009

Homothan nuo viime aikoina ovat väkivaltaisia olleet, Yrjönkadun höyrysaunassa kävivät henkilökunnan kimppuun, kun nämä huomauttivat neljän homon irstailusta,vartijaa tarvittiin !

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
Hannu Tanskanen
Homothan nuo viime aikoina ovat väkivaltaisia olleet, Yrjönkadun höyrysaunassa kävivät henkilökunnan kimppuun, kun nämä huomauttivat neljän homon irstailusta,vartijaa tarvittiin !



Tämän johdosta murhapolton yritys onkin sitten varmaankin aiheellista. Käsittääkseni kuitenkin elämme Suomessa emmekä jossain tulikuumassa maassa jossa kostonlaki ja omankädenoikeus vallitsee. Semmoisessa touhussa tulee aina sivullisia uhreja.

***

Voisi tätä juttua ajatella kyllä nimenomaan yliopistomaailman kannalta. Tahot joita ylioppilaat puolustelivat olisivat voineet olla muitakin, esim. maahanmuuttajia tai jotain muuta vähemmistöä edustaneita. Se nyt oli ihan sama että tällä kertaa olivat homoja, paitsi toki se jippo siinä oli että homot aiheena on ollut kovassa huudossa viimeaikoina. Mutta ei se kauaa kestä kun tulee taas joku toinen juttu josta vouhottaa puolin ja toisin.

Onko maahan kehittynyt jo niin paha kahtiajako että polttopullon kanssa riehujat kuvittelevat olevansa niin täysin eri porukkaa yliopisto-opiskelijoiden kanssa että jälkimmäiset joutavat vaikka kuolla "liian fiinien"(???) mielipiteidensä vuoksi?

Entä mikä tarkalleen oli se teksti josta hyvästä joutaa vaikka kuolla? Tietääkö joku?

Vierailija

Vastenmielisiä tällaiset iskut, hiukan hävettää.

Itse asunut nyt viikon Hollanissa, huomaa kuinka kehittynyt ihmisten suvaitsevaisuus täällä on. Toivotaan että Suomi pystyisi myös kasvamaan tähän suuntaan.

Tiedoksi himouskovaisille ja natseille, täällä syntyy aivan yhtäpaljon lapsia kuin muuallakin eivätkä kaikki ihmiset ole muuttuneet hinttareiksi vain koska se on täällä hyväksyttyä : )

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005
Onko maahan kehittynyt jo niin paha kahtiajako että polttopullon kanssa riehujat kuvittelevat olevansa niin täysin eri porukkaa yliopisto-opiskelijoiden kanssa että jälkimmäiset joutavat vaikka kuolla "liian fiinien"(???) mielipiteidensä vuoksi?



Törkeätä meininkiä...

Suomessa mielestäni kehitellään poliitikkojen ja median toimesta mitä erikoisempia ehdotuksia mitä keksityimpiin ongelmiin,tottahan tämä "ääriajattelu on pop" ilmiö leviää rivikansalaisiinkin.

Jotkut vihaavat/inhoavat homoja,toiset kirkkoa,maahanmuuttajia,
rasisteja,suvaitsevaisia,opiskelijoita,juntteja,islamia,ketkä mitäkin.

Maassa ei ole mielestäni kehittynyt kahtiajako vaan moniinosiinjako,jokaiselle löytyy vihattavaa tasapuolisesti.

Vaalit lähestyvät,ilmassa on suuren vihaurheilujuhlan tuntua...

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

Vierailija
installer

Törkeätä meininkiä...

Suomessa mielestäni kehitellään poliitikkojen ja median toimesta mitä erikoisempia ehdotuksia mitä keksityimpiin ongelmiin,tottahan tämä "ääriajattelu on pop" ilmiö leviää rivikansalaisiinkin.

Jotkut vihaavat/inhoavat homoja,toiset kirkkoa,maahanmuuttajia,
rasisteja,suvaitsevaisia,opiskelijoita,juntteja,islamia,ketkä mitäkin.

Maassa ei ole mielestäni kehittynyt kahtiajako vaan moniinosiinjako,jokaiselle löytyy vihattavaa tasapuolisesti.

Vaalit lähestyvät,ilmassa on suuren vihaurheilujuhlan tuntua...




Jep, turvallista vihattavaa kaikille. Ongelmia vyörytetään aina juuri sille ongelmia varsin vähän tuottaville... helppoja kohteita. On joko maahanmuuttajien tai virolaisten työmiesten vika kaikki se mitä Suomessa nyt sattuu mättämään

Vierailija

Sanotaan, että homoparaatit yms eivät ole provosointia. Mutta onko tutkittu, että lisääntyykö näihin vähemmistöihin kohdistuvat iskut sitä mukaa, mitä enemmän homot tuovat itseään esille?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat