"Oikein" toimimisen dilemma

Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Avainsanoja ovat tietenkin vaativa yliminä, syyllisyydentunteet, neuroottisuus, suhteellisuudentajun puute. Sosiaalisten kanssakäymistaitojen puutteet?

Mietityttää että tuon tuostakin ihmisten välillä tuntuu puhkeavan pahimmat riidat sen johdosta että yhden mielestä on tärkeää toimia oikein - ja niinpä on toisenkin mielestä, mutta hänestä se "oikein" onkin ihan erilainen juttu kuin sen toisen mielestä. Arkipäiväinen riitely siitä miten tulee hoitaa siivous on tietenkin yksi esimerkki.

On ihmisiä, kuten minä (taas kerran), joilla on suorastaan pakottava tarve toimia aina oikein, ja sitten kun tulee ristiriitaista informaatiota siitä että mitä se oikein on, tilanne on kamala. Itse esim. omien lähipiirin ja -alueen kokemusteni vuoksi olen vakuuttunut siitä että juopottelu ei ole oikein. Jokainen kohtaaminen alkoholistin kanssa, olipa sitten mies tai nainen, oli aina ikävä kokemus. Muutama vuosi sitten kuitenkin tutustuin ensimmäistä kertaa kivaan ihmiseen joka oli myös alkoholisti. Jouduin pettymään hänenkin vuokseen erinäisistä syistä - noh, tietysti niistä syistä että vaikka hän oli kuivilla, ei hän siinä sitten onnistunutkaan. Mutta oli kuitenkin kiva nähdä ekaa kertaa että ihmisen ei tarvitse olla sellainen ylimielinen kusipää kuin kaikki siihenastiset juopot olivat aina olleet. Ehkä tästä sikisi sen tiedostaminen että olin tullut sanoneeksi aika ikävästi yhdelle alkoholistiksi tietämälleni ihmiselle, vaikka ei ollut minun asiani häntä arvostella kun en mitenkään joudu edes kärsimään hänen juomisistaan.

Jos ihmisellä on ns. oikein tekemisen vimma, suotavaa kai olisi että sillä piinaa lähinnä itseään, eikä muita.

Mutta entäs sitten kun muut tulevat kimppuun omine vaatimuksineen? Sietämätöntä. Helposti olen itse niin naivi että ihan tosissani meinaan aina ottaa tosissani mitä ihmeellisimpiä, suorastaan mielipuolisia vaatimuksia jos vain esittäjä osaa silata vaateensa ns. oikein tekemisen (tai oikean ajattelutavan) kullanhohtoisuudella.

Silloin kun oikein toimimisen halu menee ristiin "omana itsenään olemisen" tarpeen kanssa, sitten vasta lystiä riittääkin. Esimerkkejä riittäisi, mutta jääköön nyt väliin ettei mene taas maratoonikirjoitukseksi. Pääasia on että joskus omana itsenään oleminen on niin voimallinen tarve ettei pysty enää mielistelemään kaikkia muita...

Mutta ennemmin tai myöhemmin tietenkin tulee mieleen että mistä sen voi tietää mikä on oikein ja mikä väärin, jos on aina potenut syyllistymistaipumusta? Sen vuoksi menee laidasta laitaan yli. Toisella suunnalla kuvittelet että pitää totella jokaiikkaa, toisella taas vähättelee asioita ja ihmettelee että miksi olisi olemassa ollenkaan sellaisia asioita joista jonkun pitäisi hirmustua jos kukaan ei kerta kärsi. Ja sittenhän saattaa tehdä niin että haukkuu esim. ns. juopot välittämättä heidän tunteistaan.

Ihailen ihmisiä joilla on niin täydellinen suhteellisuudentaju että he aina ja kaikkialla tietävät mikä on kulloinkin oikea tapa toimia ja esiintyä. Mutta itse tuskin olen sieltä hienotunteisimmasta päästä ja tuskinpa tulen koskaan olemaankaan. Eikä näitä suhteellisuusteoria-asioita kai saa selväksi kuin keskustelemalla ja jälleen keskustelemalla muiden kanssa. Aggressiivisen nälvivä ja ivaava asenne tosin asiassa ei auta. En yhtään ihmettele jos on ihmisiä jotka päättävät että he eivät yksinkertaisesti kuuntele ollenkaan jos vastapuolen itseilmaisu menee erittäin negatiiviseksi. Itse olen aina kuvitellut että minulla on jokin mystinen velvollisuus sietää mitä tahansa ja ottaa kaikki vastaan - miksiköhän?

Silloin kun "oikein" tekemisestä alkaa tulla niin suuri riippa että koko päivä menee sen pohdiskeluun mitä vielä pitäisi tehdä jotta on varmasti miellyttänyt kaikkia ja suorittanut kaikki velvollisuutensa, jotain on pahasti pielessä. Tutustuttuani pariin as-mieheen olen vain voinut pyöritellä päätäni että miten ihmeessä he jaksavat! Velvollisuus siellä, huolenaihe täällä. Ja minä kun luulin että minä olen se neurootikko. Mutta he eivät edes ajattele että he olisivat jotenkin sairaita, heille se on ihan luonnollista elämää että kokoajan ollaan varuillaan ja valmiina.

Kommentit (2)

Vierailija

Toinen voi murehtia ties mitä kohteliaisuussääntöjä ja pelätä sosiaalisia tilanteita. Toinen taas antaa mennä vaan talsien lompsien ja laittaa tuulemaan, vaikka kaikki ei menisikään etiketin mukaan.

Vierailija

Jäi kyllä itselleni vähän epäselväksi mikä se dilemma tässä nyt oli, mutta sanonpa silti jotain.

Kannattaa ottaa vain kunnon "vihaajat tulevat vihaamaan" -asenne, niin ei tarvitse liikoja huolehtia. Itsekin kerran huomasin kaupassa että sepalus oli puolittain auki. Vanha minä olisi häpeissään pyrkinyt korjaamaan tilanteen, mutta päätinkin vetää sen sitten kokonaan auki! Kannattaa tarkastella itseään vähän kauempaa, pyrkiä pääkopan ulkopuolelle niin asiat eivät enää tunnu niin vakavilta.

Eivät ne ihmiset kuitenkaan yhtä intohimoisesti ajattele sinua kuin sinä itse.

Ventovieraiden kanssa on kaikkein helpointa, koska niiden kanssa on melkein aivan sama miten toimii - tuskin tulet koskaan kohtaamaan heitä uudelleen, ja vaikka tulisitkin, kumpikaan ei enää muista toisiaan.

Silloin kun oikein toimimisen halu menee ristiin "omana itsenään olemisen" tarpeen kanssa, sitten vasta lystiä riittääkin...

Tämä on tosiaan ikävä tilanne. Tähän ei auta kuin rohkeus toimia oikein. Oikein itsensä mielestä siis.

Ja jos pelkää että toimii väärin, ihmiset usein huomauttavat siitä jos toimii väärin. Yleensäkin ihmisä seuraamalla huomaa, mikä on oikein toimimista. Ja miksi yleensä pitäisi toimia oikein, tai miellyttää muita? Minä itse elän ensisijaisesti itseäni varten.

Jos tuollaiset toimimismuodot todella ovat sinulle noin pakkomielteisiä, kannattaa mennä vaikka jonnekin vertaistukiryhmään tai jotain...

Uusimmat

Suosituimmat