Parisuhteen voi analysoida pilalle

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

- Ahmimme tietoa ja ymmärrystä siitä, miten nämä hommat menevät, miten niistä voi selvitä.

Pakonomainen analysointi voi kuitenkin olla myös tukahduttavaa ja ajaa suhteen karille. Maksimaisen mielestä olisi tyydyttävä siihen, että elämä ylittää joskus ymmärryksen.

- Erokin pitää ymmärtää ja käsitellä. Ei riitä, että se on tragedia. Ikään kuin elämän voisi aina käsittää ja järkeistää, hän pohtii.

- Tässä on tapahtunut todella iso kulttuurinen muutos. Ihmissuhdeasioista on tullut yksilöllisen valinnan asioita. Se on synnyttänyt myös illuusiota siitä, että asiat olisivat hallittavissa ja ymmärrettävissä.

- En tiedä, kuinka paljon ihmisten kanssa eläminen, avioliitto ja lasten kasvattamien, on loppumattoman oppimisen asia.

http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/2010103012609116_se.shtml

Tämä aikakausi on kyllä epä-älyllisyyden ja moraalittomuuden huippu. Eikö sosiologia kykene tuottamaan muunlaisia tutkimustuloksia kuin tällaisia, joissa 'tieteellinen' vastaus on aina siinä, että yksilö ei millään tavalla voi olla vastuussa valinnoistaan elämässä? Onko vastuullisin tai etenkin tieteellisin vastaus aina siinä, että asioille tyydytään nakkelemaan niskoja? Eikö oman elämänsä kulkuun saa enää puuttua ja mikä ihme on se asia, joka velvoittaa meitä olemaan puuttumatta - Sosiologia tieteenalanako? Mutta eihän tiede ota asioihin koskaan moraalista kantaa... vai ottaako se sittenkin? Onko sosiologiasta tarkoitus tulla väline, joka vapahtaa kaikki ihmiset synneistä, koska se tuottaa aina sellaisia totuuksia, joissa vastuu ei ole koskaan valitsijalla?

Kuinkahan pitkälle ihmiset innostuvat menemään tässä sosiologian ja biologian ristisiitostrendissä? Onko tieteessä tarkoitus hävittää yksilöllisyys kokonaan, että meidän hallinta, valvonta ja ymmärtäminen olisi mahdollisimman helppoa?

Ensimmäinen mieleenjohtanut ajatus kahdesta viimeisestä lainatusta virkkeestä: ensinnä kuitataan illuusiona se, että asiat ovat hallittavissa ja ymmärrettävissä, jonka jälkeen huokaistaan helpotuksesta ja tuumataan, että asiat ovat loputonta oppimista. Miten helvetissä voi ylipäänsä oppia mitään, jos kieltää ensinnä hallittavuuden ja ymmärrettävyyden? On vaikea edes ymmärtää, miten näin ympäripyöreä väite eksyy jopa väitöskirjaan? Ovatko kaikki tohtorit nykyään näin johdonmukaisia väitöksissään vai onko tämä vain sosiologian näkökulman rajapyykki?

Vaatimus heittäytymisestä evoluution tai institutionalisoidun kontrollin vietäväksi, merkitsee itselleni täsmälleen samaa kuin se, jos minua käskettäisiin uskoa jumalaan, vaikka en siihen usko. Tulevaisuudessa uskomus yksilöllisyyteen näyttää olevan uhattuna, kun se on kuitattavissa sillä, että tieteellinen totuus ei tunnusta sellaisen olemassaoloa. Tiede suorastaan kutsuu vastustamaan itseään ja tiedossa on todennäköisesti skenaario, jossa sellainen ihminen, joka ei halua alistua tällaisille totuuksille, tullaan leimaamaan väärämielisen asenteen omaavaksi tieteen vastustajaksi.

Kommentit (1)

Vierailija
Shriek

Ensimmäinen mieleenjohtanut ajatus kahdesta viimeisestä lainatusta virkkeestä: ensinnä kuitataan illuusiona se, että asiat ovat hallittavissa ja ymmärrettävissä, jonka jälkeen huokaistaan helpotuksesta ja tuumataan, että asiat ovat loputonta oppimista. Miten helvetissä voi ylipäänsä oppia mitään, jos kieltää ensinnä hallittavuuden ja ymmärrettävyyden?



Ehkäpä aikeena oli sanoa, ettei edes parhain ymmärrys mielen toiminnasta takaa kykyä hallita omaa mieltään? Toki ymmärrys lisää mahdollisuuksia, mutta siltikin ensisijaisesti hallittavuus tuottaa enemmänkin kykyä kestää omat tunnerekationsa ja toisaalta tunnistaa ne tunteiksi. Hallintaa tulee siis lähinnä siitä, että kykenee erottamaan tunteen tunteeksi ja hyväksymään sen sellaisena.

Tieto siitä, että esim. lapsuudenkokemustensa takia on erityisen perso toisen hyväksynnälle, auttanee tästä koituvien tunnereaktioiden hyväksymisessä ja asettamisessa "omalle paikalleen". Harvoin tuo tieto pystyy - ainakaan sama tien - poistamaan tuohon liittyvät tunnereaktiot. Se vain auttaa tunnistamaan ja nimeämään ne tarkemmin kuin "epämääräinen paha olo". Ehkä ymmärrys myös selventää, etteivät kaikki omat negatiiviset tunteet välttämättä ole juuri käsillä olvena toisen aiheuttamia, vaan niille saattaa löytyä pohja ja selitys paljon kauempaa aiemmasta elämästä. Miksi siis kiukutella omalle puolisolle, jos "oikea" kiukun kohde onkin oma isä? Mutta häviääkö kiukun tunne tuosta tiedosta?

Eipähän tietomme fysiikastakaan aina tuota sen hallintaa. Meteorit iskeytyvät maapallolle ihan yhtä lailla, vaikka kykenisimme niiden lentoradat tarkasti laskemaan. Korkeintaan osaamme vähän väistää, ettei ihan kohdalle osu.

Uusimmat

Suosituimmat