Näetkö painajaisia armeijasta?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Armeijasta on jo pari vuotta, mutta edelleen siitä näkee painajaisia/unia. Taitaa olla aika yleistä? Kuitenkin niin erilainen ja pitkä kokemus, että jättää jälkensä. Nyt ei muista tarkalleen minkälaisia unia nämä ovat, mutta taitavat lähinnä liittyä siihen ahdistukseen kun pitää lähteä johonkin eikä millään haluaisi/jaksaisi eli toisin sanoin itsemääräämistä ei ole. Onko kokemuksia?

Sivut

Kommentit (67)

Tuppu L 2.0
Seuraa 
Viestejä3156
Liittynyt25.5.2009

Kipinävuoroista, vartiovuoroista ja hälytyksistä muistan nähneeni ehkä pari kertaa painajaista. Meillä oli joku masokisti luutnantti, joka mahdollisti vain 2-4 tunnin katkonaiset yönet leireillä ja ampumaharjoitusaikana kuusi tuntia. Hieman ehkä myös on unihäiriöt ja motivaatio-ongelmat lisääntynyt armeijan seurauksena.

Vierailija

Melko outo kysymyksen asettelu. Armejahan on vain osa nuoruutta. Nykyisin armejan voi rinnastaa pitkään lomaan, lomakotiin pois arkisista askareista. Minä oikeastaan kaipaan takaisin. Vai onko niin, että aika kultaa muistot.

Mikäs tuossa on lentokoneen radiota korjailessa [size=85:3903mwu9](omakuva vuodelta 1972).[/size:3903mwu9]
Palasin takaisin Ilmavoimien palvelukseen ja toimin siellä reilu 12 vuotta siviilitehtävissä. Hienoa aikaa. Tuona aikana rakentelin pohjan IT-alan yrittäjyydelleni.

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006
J-P Kukko
Melko outo kysymyksen asettelu. Armejahan on vain osa nuoruutta.



Siltä se kuulostaa sen korvaan joka ei armeijasta unia nää. Mutta tiedän mistä aloittaja puhuu, olen pohtinut samaa. Näen nimittäin myös lähes joka yö unta armeijasta, vaikka siitä on yli vuosi kun pois pääsin. Näin toki unia myös koulusta kun se loppui ja joskus/usein edelleen, mutta armeijasta enemmän kuin mistään. Joka yö, armeijaa, armeijaa, armeijaa.. se on kuin sairaus. Olen itsekin kysellyt sitä muilta, että näettekö unia armeijasta. Se on mielestäni jotenkin outoa nähdä siitä unta näin usein, ja "säpsähdin" kun näin ketjun otsikon. Joku muukin.. mutta ehkä me olemme aloittajan kanssa niitä herkkiksiä joille armeija oli tavallista mieltäjärkyttävämpi kokemus.

くそっ!

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006
re
..ja edellisestä "vaatteet ja kamat hukassa" -unesta..



Niin perus! Juuri tuollaisia monesti.. vaatteita ei löydy, pitäisi pukeutua nopeasti ja muut on sen tehneet jo aikoja sitten ja itse edelleen yrittää vetää housuja jalkaan ja ihmettelee miksi on niin hidas.. eikä takkia tai muuta löydy.. missä kypärä.. muilla on, minulla ei, miksei... kuka sen on ottanut.. kamalaa.

くそっ!

Vierailija

Joittenkin olis varmankin ollut parempi hakeutua sivariksi, jos armejaa ei kestä. Lomaahan se vaan on. Näin sanoo poikanikin, joka on alikersanttina Keuruulla. Ei mitään ongelmia. Askel tulevaisuuteen.

Mites olis jos lumikola annettais käteen nyt. Varmaan painajaisia siitä sitten muutaman vuoden ajan

Vierailija

Itse en muista nähneeni armeijaunia kuin yhden ainoan kerran elämässäni. Kyseisen unen näin ensimmäisenä inttiyönä ja unessa uneksin kotiutuspäivästä ja kuinka upeata oli lompsia portista ulos vapaana miehenä, melkein kuin olisi vankilasta vapautunut. Ette muuten usko kuinka v*tutti herätä ensimmäiseen aamuun tuollaisen unen jälkeen...

Varsinainen kotiutus 6kk:n päästä oli varsin epädramaattinen tapahtuma ja portista kuljin autokyydillä, en kävellen.

Vierailija

Olin armeijassa -98, mutta näen silti aika ajoin armeijapainajaisia. Joskus ne ovat "kamat hukassa"-tyyppisiä, mutta useimmiten ne ovat sellaisia, että olen jostain syystä joutunut takaisin armeijaan, palvelustietojeni mukaan en ole muka käynytkään sitä loppuun tms. ja mikä oleellisinta: ei mitään tietoa paljonko on TJ.

Vierailija

Kyllä tulee inttipainajaisia nähtyä, viimeksi toissayönä.

Useimmiten uni on aina sama: Kamat on kaikki hukassa, ja kohta huomaankin seisovani sotilaskodissa alasti, muiden nauraessa samaan aikaan.

Normaalisti unessa tiedän näkeväni unta.. mutta nämä armeijaunet ovat aina jonkinlaisia valveunia. Olen vakuuttunut unessa, että olen taas takaisin armeijassa.

Kyllä tuo aika Parolassa jätti ainakin minun psyykkeeseeni jonkinlaiset jäljet. Siihen malliin meitä simputettiin ja kyykytettiin päivittäin napoleon-kompleksista kärsivien alikersanttien toimesta, että ihme olisi, jos siitä olisi ilman mitään 'traumoja' selvinnyt.

Armeijan jälkeen mieleni ei enää ollut sama, kuin ennen sinne menoa.

Mukavaa silti kuulla, etten ole suinkaan ainoa, joka noita painajaisia näkee!

Koitetaanhan pärjäillä!

Vierailija
Tyräpoika
..ja kohta huomaankin seisovani sotilaskodissa alasti, muiden nauraessa samaan aikaan.



Olen luullut että tällaisten unien kaltaisia tapahtuu vain amerikkalaisissa tv-sarjoissa ja stand upissa. Ihan totta, millainen ihminen näkee tällaisia??

Sensijaan näin kylläkin painajaisen viime yönä, mikä on muutenkin minulle todella epätavallista. En muista tapahtumia enää mutta tunnetilan muistan elävästi. Huudahdin jopa kesken unien: "Mene v***uun siitä!"

Kuulin muuten itseni sanovan noin. Jostain syystä tiedän yleensä itse milloin olen puhunut unissani.

idiotus
Seuraa 
Viestejä1907
Liittynyt8.12.2007

Mulla toistui jossain vaiheessa sellainen uni, että olin joutunut takaisin armeijaan. Tiedot hukassa palveluksistani ja jouduin vetämään sen saman uusiksi. Melkoinen paniikki ja vitutus päällä heräillessä, joka vaihtui pian helpotukseen.

Ihan kauhea painajainen.

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

In porto perse vitulus est.

Rousseau: "tämä keskustelufoorumi saattaa aiheuttaa itsetuhoisuutta, käytettävä vain hoitohenkilökunnan valvovan silmän alla ja/tai hyvin lääkittynä".

Varoitus! Saatan leikkiä välillä paholaisen asianajajaa jopa tiedostamatta sitä.

Teekkari
Seuraa 
Viestejä2347
Liittynyt27.4.2008

Armeija-aikaan näin runsaastikin unia ja tasaiseen tahtiin jälkeenkin. Taannoin syyskesällä näin unta armeijasta käytyäni haulikkoradalla. Minulla tuo unien määrä johtunee ihan siitä, että siellä opittua tulee sovellettua runsaasti metsästysharrastuksen parissa ja päinvastoin aikanaan.

Tosin ikinä en ole nähnyt painajaisia vaan ne ovat aina olleet enemmän tai vähemmän nautinto. Monesti unet vein käyvät läpi ihan todellisia tapahtumia tai niiden variaatioita.

Pitäisiköhän vaihtaa alaa...

Edit: pitääkin vetää takaisin jo heti, kerran pelotti ihan tosissaan kun hukkasin kiväärini, ei tosin vihollisen takia vaan kouluttajan, sehän olisi tappanut minut, jos olisi ehtinyt tietää ennen kuin heräsin.

Everything you know, is about to change.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat