Joka toista haukkuu sen oma napa paukkuu

Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Jokaisella varmasti on jotain tiettyjä ihmis- tai luonnetyyppejä jotka saavat näkemään punaista. Omiin inhokkeihini kuuluvat mm.

- Tosikot jotka suuttuvat loppuiäkseen jonkun ihmisen harjoittamasta huumorista. Jos kyseessä ei ole erityisesti halveksuvaksi ja ylimieliseksi tarkoitettu kommentti jonka joku menee möläyttämään ja saa täten jonkun suuttumaan, tuntuu kyllä kohtuuttomalta että tuollainen yhdentekevä juttu voi laukaista vuosikausien kostonkierteen. Tällaisen tapauksen kuitenkin tiedän, ihmisen, joka ei voi ikinä antaa mitään anteeksi - ei vaikka tietää ettei omien händikäppiensä vuoksi oikein aina ymmärrä mitä ihmiset hänelle sanovat. On siinä piru ihmiseksi. Ja joillekin tosikoille ei tarvitse edes lärvikohtaisesti mennä vitsejä vääntämään, saavat aiheen raivokohtauksiinsa ihan sellaisistakin tsoukeista jotka eivät edes koske heitä itseään. Se on vähän outoa, mutta kai siinä sitten pyritään puolustelemaan jotain omaa kuppikuntaa.

- Ryhmänjohtajat jotka kaikkialla valvovat että osaako nyt jokainen puhua juuri siitä mistä heidän mielestään saa ja voi puhua. Esim. kahvipöydässä siedettävämmät gestapot ohjaavat naureskellen puheenaiheen muihin juttuihin jos joku alkaa vähän liian tosissaan turinoida jostain sellaisesta kamalasta pelottavasta aiheesta kuten esim. avaruuden mustat aukot. Aina muut eivät näitä johtajia edes tunnusta johtajikseen, mutta kun eivät jaksa näiden kanssa tapella, niin tyytyvät siihen että johtajiksi itse itsensä tehneet saavat torpedoida keskustelun kuin keskustelun, koska sitä omahyväistä loukkaantuneisuuden puuskaa ei jaksa kukaan minkä johtaja kehittää jos ei hypitä hänen pillinsä mukaan. Nimittäin jos johtaja sattuu olemaan tosikko (kts. aiempi kappale). Siitä on leikki kaukana jos joku lipeää ruodusta. Jos johtajatyypin auktoriteetti syystä tai toisesta on olematon, silloin häntä aletaan joukolla inhoamaan ja hänestä tehdään pahanilmanlintu ja keskustelun tappaja, mikä toki kertoo jotain myönteistä muista keskustelijoista koska nämä sentään jonkin verran hinkuavat mahdollisuutta vapaasti keskustella asioista ilman että joku ohjaa, kieltää ja muutenkin nipottaa nuttura tiukalla.

- Ristiriitaiset sekopäät joista ei ota pirukaan selvää.

+ Yksi alalaji edellä mainituissa on ns. moraalinvartijat jotka ovat kärkkäinä jäkättämässä muille miten pitää olla ja elää, mutta joiden omat touhut ovat päivänvaloa kestämättömiä ja lausunnot mitä milloinkin sattuu. Jos vartija sattuu olemaan sellainen että hänellä on niin omituinen periaate ettei sitä tajua Erkkikään, hän käyttäytyy toistuvasti omien uljaiden periaatteidensa vastaisesti. Esim. saattaa vaatia että muiden pitää aina olla käytökseltään esimerkillisiä, mutta voi jestas mitä törkyä sieltä omasta turvasta tulee ulos tuon tuostakin, eikä tyyppi edes huomaa miten tulee solvanneeksi muita joilta itse vaatii puolijumalaista itsekuria.

+ Vänkyttäjät ovat toinen alalaji. Näilläkin on periaate, nimittäin aate että pitää aina ja kaikkialla pyrkiä ärsyttämään ja periaatteestakin pitää olla AINA eri mieltä kuin kaikki muut, ettei vaan syyllisty nyökyttelyyn ja selkääntaputteluun. Vahingossakaan eivät paljasta mitä mieltä asioista oikeasti ovat, jolloin heistä saa vaikutelman että joko kyseessä on kestovittuilija tai ihan tööt-tyyppi joka ihan oikeasti on aina kaikkea hyvää, tervettä ja normaalia vastaan.

- Gestapot joiden koko elämän suola on kyttäillä muiden virheitä. He eivät varsinaisesti vaadi ketään olemaan jumalaisen suoraselkäisiä ja yli-inhimillisiä, heillehän on kunnia-asia vain aina ja kaikkialla kyttäillä muiden erheet ja päästä rääpöstelemään niitä pitkään ja hartaasti. Eräänlainen toisen ihmisen "imagon julkinen teloitus" on heidän täyttymyksensä.

- Negatiivikot jotka ottavat sen asenteen että kaikki on paskaa, paska on paskan päällä poikittain paskana ja mitään parempaa ei voi koskaan ihmisiltä, elämältä ja maailmalta odottaakaan. Ryntäävät sutena ilmoittamaan aina kaikkeen että se ja se ei toimi tai että ei kannata pähkäillä mitään juttuja koska et sinä mistään mitään ymmärrä. Yhtenä alalajina voisi olla

+ Mysteerimiehet/naiset, jotka tulevat heittämään jonkin aivan ihmeellisen kommentin juuri sinusta siinä, mutta eivät vaivaudu perustelemaan tai selittämään sitä millään tavalla, vaan häipyvät niine hyvineen ja toinen saa ihan vapaasti itse yrittää keksiä mistä häntä syytettiin ja mikä hänessä on vikana.

***

Että semmosta tuli mieleen. Nyt sitten mietityttää otsikon mukaisesti että aina kun alkaa inhota jonkun ihmisen käytöstä ja ajattelee hänestä epämieluisia asioita, niin onko joka kerta kyseessä omat synnit? Voi ihmisissä ärtyä sellaisiin piirteisiin joita ei itsestä kertakaikkiaan (muka) löydy? Vai tulisiko aina ennen kuin alkaa haukkumaan jotakuta miettiä perusteellisesti läpi että olisiko tässä nyt sittenkin jokin sellainen ominaisuus mitä en siedä tai TIEDÄ itsessäni?

Tietynlaisten velikultien kanssa vuosia sitten teutaroidessa alkoi tuntua että oli ihan turha sanoa mistään tai kestään mitään kun aina kumminkin juttu kääntyi niin että "ite oot" ja kyllähän sitä sitten tietenkin mietti että olisiko. Ehkä omien luonnevikojensa miettimisestä voi lopulta saada enemmän irti kuin muiden ihmisten, koska eihän niitä muita voi kuitenkaan muuttaa. Korkeintaan heidän kanssaan voi opetella jotain toleranssia niin ettei repisi persettään jokaikisen mörön ja köllin möläytyksistä. Teot ovatkin sitten asia erikseen, mutta tässähän puhun puhumisesta.

Vai miten on? Voiko niitä omia vikojaan edes tiedostaa kunnolla?

Kommentit (9)

Vierailija

Mulla vasta kokemusta hankalista ihmisistä piisaakiin, olen nimittäin ope. Opettajan ammatti ei varsinaisesti tullut mulle minään kutsumuksena, vaan päädyin siihen koska se vaikutti sopivan rennolta ja vastuun puolesta köykäiseltä kaikkiin muihin kokeilemiini jobeihin verrattuna (käsittelin esmes postimerkkejä ja lehtiä ennen kuin siirryin oppilaisiin). Ja jostainhan ne rahat on revittävä viimeisimpiin viihdevempaimiin ja Italianmatkoihin.

Ihan ensimmäiseksi yllätyin siitä miten vähälahjaisia oppilaat ovat. Itse asiassa oppilaat olivat pääsääntöisesti sellaista roskasakkia, ettei voisi vähempää kiinnostaa lähtevätkö he laitoksestani ulos huonompina vai parempina ihmisinä. Aika monet ovat masentuneet tai katkeroituneet opetuksestani. Tästä johtuen päätinkin ottaa opettamisprojektin keskipisteeksi itseni kehittämisen sadistina.

Hyvin ärsyttäviä ovat ne herkkähipiäiset oppilaat, jotka eivät siedä sitä, että heistä levitetään valheita. Mulla on sosiaalista silmää sen verran, että jos havaitsen oppilaiden joukossa tällasen herkkähipiäisen, niin saan kyllä loihdittua ilmiriidan tyhjästä muutamilla hauskoilla psykologisilla tempuilla. Yksi niistä oli sellainen, että sanelin oppilaille herjoja ja valheita tylsästä oppilaasta, jotka oli tarkoitus julkaista oppilaiden nimiin paketoituna työnä. No, oppilaat eivät sitten taipuneetkaan tahdottomiksi sätkynukeikseni, mutta sainpahan edes vähän viihdettä työpäivääni.

Sitten on nää oppilaat, jotka kuvittelevat voivansa tehdä töitä vapaa-ajallaan. Tätä saa rajoitettua tehokkaasti ajamalla oppilaat murtumispisteeseen muun muassa oppilasasuntojen sabotaasilla ja joidenkin uunojen nimissä valtakunnanmediassa julkaistavilla oppilaiden kiusaksi tarkoitetuilla herjoilla.

Yksi lukunsa ovat kriitikot, jotka luulevat saavansa kommenteillaan herätettyä minut itsetutkiskeluun ja virheitteni myöntämiseen. Nämä pyrin vaientamaan tappouhkauksilla. Se se vasta osoittaakin, että mun toiminta on kestävällä pohjalla.

Ne, jotka väittävät valheitteni ja sadismini johdosta, että toimintani ei kestä päivänvaloa, ovatkin ite. Minun käsittelyni jälkeen oppilaat voivat ajautua kaikenlaisten uskomattomien paljastusten aiheiksi, kuten lääkkeiden ja viinan käyttäjiksi, sossun asiakkaiksi, ja hypokondrikoiksi.

Vierailija
Larrykaapelipoika
blablabla

Vaikutat aika huonolta opettajalta. Vaikka tuskin tosissasi olit.

Itse ärsytyn yhtä vähän (tai yhtä paljon) oikeastaan kaikista ihmisistä. Sellaisten inhokkityyppien kanssa tulee vietettyä niin vähän aikaa, etten jaksa niistä stressata.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Olipas Larrylla mielenkiintoinen kertomus.

Larrykaapelipoika

Ne, jotka väittävät valheitteni ja sadismini johdosta, että toimintani ei kestä päivänvaloa, ovatkin ite.

Tuossahan se aika näppärästi kiteytyikin se ihmistyyppi jonka kanssa silmät pyörii eniten päässä ja aivoissa tilttaa kun ei osaa reagoida mitenkään, ei ainakaan ns. oikealla tavalla. Voiko mitään oikeaa tapaa olla olemassakaan?

Sadisteissa kaikkein kiehtovinta on se että kuitenkin heistä suuri osa etsii itselleen oppipoikaa. Viis niistä nujertuvista tylsämielisistä oppilaista jotka eivät osaa kuin uikuttaa ja marttyrisoitua; aina läikkyy sadistin sydämessä haave siitä että joku vastaantulija ei nujertuisikaan ja hänestä saisi sen manttelinperijän jota hän on niin kaivannut. Kumppania sadisti ei etsi, sillä kumppanuus on merkki heikkoudesta, ainakin hänelle. Ei, oppipoika se olla pitää. Sellainen jossa voi nähdä itsensä.

"Ovatkin ite" on juurikin se sopiva testi sille että onko kohteessa oppipoika-ainesta vai onko hän vain yksi uhriehdokas muiden joukossa. Osa uhreista kehittää immuniteetin, mutta aika mahdotonta heistä on sitä oppipoikaa löytää.

Ennemmin varmaan vaikka piilolesbo tai vauvanvaippoja käyttävä pultsari löytää omansa kuin sadisti, mutta toivossa on hyvä elää. Eikä tietenkään sadistilla ole tylsää sinä aikana kun hän omaansa etsii. Ainahan sitä on kaikenlaista näppärää puuhasteltavaa jos ei ole mitään rajoja.

Toteaa nimim. Ei ehkä vielä ole immuniteettia mutta ehkä sitten joskus

Vierailija

Terve

Tämän jutun lukeminen toi minulle henkilökohtaisesti aikamoisen ahaa-elämyksen, kiitos siitä teille !

homo: Taidat olla aikamoinen läppäveikko in real life, (feikki h heh!) lääkäriltäsi voit kysyä apua ääni ja uni ongelmiisi.
Larrykaapelipoika: Toivottavasti tiedostat että luonnevikaasi on saatavilla jeesiä, kaikki lähtee itsestäsi.
Rousseau: Kiitos.

Terveisin: Joulupukki

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä27002
Liittynyt13.5.2005
Rousseau
Jokaisella varmasti on jotain tiettyjä ihmis- tai luonnetyyppejä jotka saavat näkemään punaista. Omiin inhokkeihini kuuluvat mm.

- Tosikot jotka suuttuvat loppuiäkseen jonkun ihmisen harjoittamasta huumorista. Jos kyseessä ei ole erityisesti halveksuvaksi ja ylimieliseksi tarkoitettu kommentti jonka joku menee möläyttämään ja saa täten jonkun suuttumaan, tuntuu kyllä kohtuuttomalta että tuollainen yhdentekevä juttu voi laukaista vuosikausien kostonkierteen. Tällaisen tapauksen kuitenkin tiedän, ihmisen, joka ei voi ikinä antaa mitään anteeksi - ei vaikka tietää ettei omien händikäppiensä vuoksi oikein aina ymmärrä mitä ihmiset hänelle sanovat. On siinä piru ihmiseksi. Ja joillekin tosikoille ei tarvitse edes lärvikohtaisesti mennä vitsejä vääntämään, saavat aiheen raivokohtauksiinsa ihan sellaisistakin tsoukeista jotka eivät edes koske heitä itseään. Se on vähän outoa, mutta kai siinä sitten pyritään puolustelemaan jotain omaa kuppikuntaa.

- Ryhmänjohtajat jotka kaikkialla valvovat että osaako nyt jokainen puhua juuri siitä mistä heidän mielestään saa ja voi puhua. Esim. kahvipöydässä siedettävämmät gestapot ohjaavat naureskellen puheenaiheen muihin juttuihin jos joku alkaa vähän liian tosissaan turinoida jostain sellaisesta kamalasta pelottavasta aiheesta kuten esim. avaruuden mustat aukot. Aina muut eivät näitä johtajia edes tunnusta johtajikseen, mutta kun eivät jaksa näiden kanssa tapella, niin tyytyvät siihen että johtajiksi itse itsensä tehneet saavat torpedoida keskustelun kuin keskustelun, koska sitä omahyväistä loukkaantuneisuuden puuskaa ei jaksa kukaan minkä johtaja kehittää jos ei hypitä hänen pillinsä mukaan. Nimittäin jos johtaja sattuu olemaan tosikko (kts. aiempi kappale). Siitä on leikki kaukana jos joku lipeää ruodusta. Jos johtajatyypin auktoriteetti syystä tai toisesta on olematon, silloin häntä aletaan joukolla inhoamaan ja hänestä tehdään pahanilmanlintu ja keskustelun tappaja, mikä toki kertoo jotain myönteistä muista keskustelijoista koska nämä sentään jonkin verran hinkuavat mahdollisuutta vapaasti keskustella asioista ilman että joku ohjaa, kieltää ja muutenkin nipottaa nuttura tiukalla.

- Ristiriitaiset sekopäät joista ei ota pirukaan selvää.

+ Yksi alalaji edellä mainituissa on ns. moraalinvartijat jotka ovat kärkkäinä jäkättämässä muille miten pitää olla ja elää, mutta joiden omat touhut ovat päivänvaloa kestämättömiä ja lausunnot mitä milloinkin sattuu. Jos vartija sattuu olemaan sellainen että hänellä on niin omituinen periaate ettei sitä tajua Erkkikään, hän käyttäytyy toistuvasti omien uljaiden periaatteidensa vastaisesti. Esim. saattaa vaatia että muiden pitää aina olla käytökseltään esimerkillisiä, mutta voi jestas mitä törkyä sieltä omasta turvasta tulee ulos tuon tuostakin, eikä tyyppi edes huomaa miten tulee solvanneeksi muita joilta itse vaatii puolijumalaista itsekuria.

+ Vänkyttäjät ovat toinen alalaji. Näilläkin on periaate, nimittäin aate että pitää aina ja kaikkialla pyrkiä ärsyttämään ja periaatteestakin pitää olla AINA eri mieltä kuin kaikki muut, ettei vaan syyllisty nyökyttelyyn ja selkääntaputteluun. Vahingossakaan eivät paljasta mitä mieltä asioista oikeasti ovat, jolloin heistä saa vaikutelman että joko kyseessä on kestovittuilija tai ihan tööt-tyyppi joka ihan oikeasti on aina kaikkea hyvää, tervettä ja normaalia vastaan.

- Gestapot joiden koko elämän suola on kyttäillä muiden virheitä. He eivät varsinaisesti vaadi ketään olemaan jumalaisen suoraselkäisiä ja yli-inhimillisiä, heillehän on kunnia-asia vain aina ja kaikkialla kyttäillä muiden erheet ja päästä rääpöstelemään niitä pitkään ja hartaasti. Eräänlainen toisen ihmisen "imagon julkinen teloitus" on heidän täyttymyksensä.

- Negatiivikot jotka ottavat sen asenteen että kaikki on paskaa, paska on paskan päällä poikittain paskana ja mitään parempaa ei voi koskaan ihmisiltä, elämältä ja maailmalta odottaakaan. Ryntäävät sutena ilmoittamaan aina kaikkeen että se ja se ei toimi tai että ei kannata pähkäillä mitään juttuja koska et sinä mistään mitään ymmärrä. Yhtenä alalajina voisi olla

+ Mysteerimiehet/naiset, jotka tulevat heittämään jonkin aivan ihmeellisen kommentin juuri sinusta siinä, mutta eivät vaivaudu perustelemaan tai selittämään sitä millään tavalla, vaan häipyvät niine hyvineen ja toinen saa ihan vapaasti itse yrittää keksiä mistä häntä syytettiin ja mikä hänessä on vikana.

Mielestäni lähes virheetön kuvaus luonteenpiirteistäni.

Riittoisampi keskustelukumppani.

Vierailija

Minä olen kaikkien hankalien ihmisten yläpuolella, en viitti ärsyyntyä niistä. Minusta on hauskempaa kohdella heitä niin kuin ei mitään ja ajatella sisimmissäni, että voi *ee***se* p*er**, eikä ne ite tiiä mittään. Olen myös piilovit*uilun mestari. Useimmiten ihmiset, jotka ärsyttävät minua, eivät ihan sataprosenttisesti tajua, että vit*uilen heille. Heillä on vain pieni aavistus siitä, että se saattaa olla pelin henki, mutta he eivät voi todistaa sitä. Ja sitten he sekoavat kevyesti.

Ja minulla on hauskaa.

..vaan olkoon ihmiset mitä ovat...

(pieni jouluhiprakka, mikäli jonkun mielestä teksti on älytöntä)

(voi mun teksti tietysti muulloinkin olla, ja jos se ärsyttää jotakuta, niin siinäs sitte )

Vierailija
Pirpana

Jyllätys !

Vierailija

Minä kyllä joskus olen parempi tietämään sen, miten ihmisten pitäisi elää. Paitsi jos he eivät, niin ei se mitään. Minä elän ja olen siten parempi kuin muut. Ja jos elän omia periaatteitani vastaan (kuten nyt jouluna), niin poikkeushan vahvistaa säännön

(sanomattakin selvää, että tosikkojen kanssa en oikein tule toimeen)

Uusimmat

Suosituimmat