Mikä on mehutiiviste?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Mitä hittoa mehutiiviste on?

Toki mä ymmärrän sen, että kun kaataa litraan jotain kolme desiä mehutiivistettä, niin tulee mehua, mutta haluaisin tietää enemmän itse mehutiiviisteestä.

Se ei voi olla tuorepuristettua esimerkiksi appelsiinimehua eli puristetaan appelsiineista sellaisenaan mehut ja pistetään pulloihin hedelmälihoineen.

Eli mitä se periaatteessa on, kun se maistuu niin hedelmäiseltä?

Onko se yhtä terveellistä kuin tuorepuristettu mehu?

Kommentit (9)

Vierailija

Periaatteessa ja loogisesti sen kai pitäisi olla (hedelmä/marja) mehua, josta on haihdutettu vettä pois, mutta teollisesti valmistettuna niihin kai myös lisäillään sokeria ja mitälie. Alun perin ideana lienee se, ettei tarvitsisi roudailla turhaan vettä kaupasta kotiin, varmaan säilyvyyskin on aika paljon tuoreversioita parempi sokeripitoisuuden vuoksi. Terveellisyydestä en osaa sanoa mitään, se kun on muutenkin niin ympäripyöreä termi.

Vierailija

Toisin sanoen täytyy löytää lisäaineeton, sokeriton mehutiiviste ennen kuin se kilpailee samassa sarjassa kuin tuorepuristetut lajitoverinsa.

Vierailija
Aschenisto
Toisin sanoen täytyy löytää lisäaineeton, sokeriton mehutiiviste ennen kuin se kilpailee samassa sarjassa kuin tuorepuristetut lajitoverinsa.

Ei se varmaan vitamiinien suhteen kilpaile silloinkaan, jos sillä on merkitystä. Saattaa myös mennä pilalle aika herkästi.

Tuppu L 2.0
Seuraa 
Viestejä3156
Liittynyt25.5.2009

Esimerkiksi Fun Light ei sisällä mikroottista määrää enempää mitään orgaanista yhdistettä, mutta ei kai siinä mehua tai edes mehujuomaa sanallakaan mainitakaan.

Vierailija
Tuppu L 2.0
Esimerkiksi Fun Light ei sisällä mikroottista määrää enempää mitään orgaanista yhdistettä, mutta ei kai siinä mehua tai edes mehujuomaa sanallakaan mainitakaan.

Niin, se sisältää vain iloa ja valoa.

Saw
Seuraa 
Viestejä6251
Liittynyt20.6.2009
iileskotti
Tuppu L 2.0
Esimerkiksi Fun Light ei sisällä mikroottista määrää enempää mitään orgaanista yhdistettä, mutta ei kai siinä mehua tai edes mehujuomaa sanallakaan mainitakaan.

Niin, se sisältää vain iloa ja valoa.
Ja mainoksesta ymmärsin, että se rikkaitten uima-altaiden veden värjäämistä varten. Ihmeen paljon noita pulloja kuitenkin kaupoissa on!

Young man, there's a place you can go.
I said, young man, when you're short on your dough.
You can stay there, and I'm sure you will find
Many ways to have a good time.

It's fun to stay at the Y.M.C.A.
It's fun to stay at the Y.M.C.A.

totinen
Seuraa 
Viestejä4876
Liittynyt16.3.2005
Saw
iileskotti
Tuppu L 2.0
Esimerkiksi Fun Light ei sisällä mikroottista määrää enempää mitään orgaanista yhdistettä, mutta ei kai siinä mehua tai edes mehujuomaa sanallakaan mainitakaan.

Niin, se sisältää vain iloa ja valoa.
Ja mainoksesta ymmärsin, että se rikkaitten uima-altaiden veden värjäämistä varten. Ihmeen paljon noita pulloja kuitenkin kaupoissa on!

Tarvitaan paljon värjäämään uima-allas.

Uusimmat

Suosituimmat