Liika uni

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olen syvästi järkyttynyt tästä...

Liika nukkuminen voi viedä lääkäriin
On totta, että hyvät yöunet ovat välttämättömiä terveydelle, mutta liika nukkuminen on yhdistetty moniin terveydellisiin ongelmiin, muun muassa diabetekseen ja sydäntautiin.

Unen tarpeen määrä vaihtelee merkittävästi eri elämänvaiheiden aikana. Se riippuu iästä ja aktiivisuustasosta, kuten myös yleisestä terveydentilasta sekä elämäntyylin tottumuksista. Esimerkiksi stressi- ja sairausjaksoina voi unen tarve kasvaa. Vaikka unen määrän tarve voi vaihdella ajan myötä ihmisten välillä, asiantuntijat yleisesti suosittelevat, että aikuisen tulisi nukkua seitsemästä yhdeksään tuntiin yötä kohti.

Ylinukkumien voi johtua jostain sairaudesta, kuten hypersomniasta eli liikaunisuudesta tai obstruktiivisesta uniapneasta, mutta ei kaikilla liikaa nukkuvilla ole sairautta. Monet aineet voivat aiheuttaa unisuutta, esimerkiksi alkoholi ja tietyt reseptilääkkeet, ja toisaalta masennuskin voi tehdä olosta väsyneen. Ja sitten on tietysti niitä, jotka vain yksinkertaisesti nauttivat pitkään nukkumisesta.

Mitä terveysongelmia on liitetty liikanukkumiseen?

Diabetes. Lähes 9000 yhdysvaltalaista käsittäneessä tutkimuksessa tutkijat huomasivat unen ja diabeteksen riskin välisen yhteyden. Ihmisillä, jotka nukkuivat yli yhdeksän tuntia yössä, oli 50 prosenttia suurempi riski saada diabetes verrattuna ihmisiin, jotka nukkuivat seitsemän tuntia yötä kohti. Kohonnut diabetesriski huomattiin myös henkilöillä, jotka nukkuivat alle viisi tuntia yössä. Tutkijat eivät tehneet johtopäätöksiä fysiologisesta yhteydestä pitkän unen ja diabeteksen välillä. Mutta he kuitenkin esittivät, että liika nukkuminen voi olla piilevien terveysongelmien oire, joka sitten nostaa todennäköisyyttä saada diabetes.

Liikalihavuus. Liika nukkuminen voi tehdä myös sinusta liian painavan. Eräs tuore tutkimus osoitti, että ihmisillä, jotka nukkuivat 9-10 tuntia joka yö, oli 21 prosenttia todennäköisempää tulla liikalihaviksi kuuden vuoden seurantajakson aikana kuin verrattuna ihmisiin, jotka nukkuivat seitsemän-kahdeksan tuntia yössä. Tämä yhteys liiallisen nukkumisen ja liikalihavuuden välillä säilyi, vaikka ruoan ja liikunnan määrä otettiin huomioon.

Päänsärky. Ihmisillä, jotka ovat alttiita päänsärylle, normaalia pidempään nukkuminen esimerkiksi viikonloppuna tai lomalla voi laukaista pääkivun. Tutkijat uskovat tämän johtuvan liiallisen nukkumisen vaikutuksista tiettyihin aivojen hermovälittäjäaineisiin, kuten serotoniiniin. Myös ihmiset, jotka nukkuvat liian paljon päivisin ja häiritsevät näin yöuniaan, saattavat huomata aamulla kärsivänsä päänsärystä.

Selkäkipu. Ennen vanhaan lääkärit käskivät selkäkivuista kärsivää menemään välittömästi sänkyyn. Ne ajat ovat menneet. Selkäkipuja kokevan pitää vähentää tavanomaisen liikunnan määrää, mutta ei lopettaa kokonaan. Lääkäritkin ovat huomanneet, että tietyn aktiivisuustason ylläpito tuo terveyshyötyjä, eivätkä he suosittele nukkumaan enää yhtään normaalia enempää.

Depressio. Vaikka insomnia eli unettomuus yhdistetään yleisemmin masennukseen kuin liikaunisuus, karkeasti arvioiden 15 prosenttia depressiota sairastavista nukkuu liian paljon. Ja se voi pahentaa heidän masennustaan. Tämä johtuu siitä, että vakituiset nukkumistavat ovat tärkeitä toipumisprosessissa. Joissain tapauksissa unenpuute itse asiassa voi olla tehokas hoitomuoto masennukseen.

Sydäntauti. The Nurses' Health Study käsitti lähes 72000 naista, josta varoivaisesti tehty analyysi osoitti, että naisilla, jotka nukkuivat 9-11 tuntia per yö, oli 38 prosenttia suurempi todennäköisyys saada sepelvaltimotauti verrattuna naisiin, joiden unen pituus oli kahdeksan tuntia yössä. Tutkijat eivät ole pystyneet erottamaan syytä liikanukkumisen ja sepelvaltimotaudin väliselle yhteydelle.

Kuolema. Useat tutkimukset ovat havainneet, että ihmisillä, jotka nukkuvat yhdeksän tai useamman tunnin yössä, on merkittävästi korkeampi kuolleisuus kuin ihmisillä, joiden unet käsittävät seitsemästä kahdeksaan tuntia yötä kohti. Tiettyä syytä tälle korrelaatiolle ei ole saatu selville.

Ota hyöty irti unesta nukkumatta liikaa

Jos yöunesi ovat kahdeksaa tuntia pidemmät, harkitse lääkärissä käyntiä. Lääkäri voi auttaa määrittämään, miksi nukut liikaa.

Huolimatta siitä, mikä liikaunisuutta aiheuttaa, asiantuntijat suosittelevat pitämään säännöllisiä nukkumarutiineja joka ilta, eli nukkumaan meno ja nouseminen aina samaan aikaan. He myös kehottavat välttämään kofeiinia ja alkoholia lähellä nukkumaanmenoaikaa. Säännöllinen liikunta ja makuuhuoneen tekeminen nukkumiselle sopivaksi auttavat saamaan tarvittavan määrän unta.

Aiheesta kertoo WebMd artikkelissa Physical Side Effects of Oversleeping.




Tuo viikonloppupäänsärky on kyllä tuttu asia...

Kommentit (6)

Japetus
Seuraa 
Viestejä9013
Liittynyt20.6.2009
Haze-Ga
Tuo viikonloppupäänsärky on kyllä tuttu asia...

Sama täällä. Tosin epäilen sen itselläni johtuvan kofeiinin puutteesta. Arkipäivisin aamukahvi tulee aikaisemmasta heräämisajasta johtuen juotua useita tunteja aiemmin kuin viikonloppuna, mikä aiheuttaa vierotusoireita - erityisesti päänsärkyä ja tokkuraisuutta. "Kofeiiniteorian" puolesta puhuu sekin, että edellisenä iltana juotu kahvi korreloi vahvasti suraavan aamun oireettomuuden kanssa. En ole löytänyt aiheesta tutkimuksia, mutta omien "kokeideni" lisäksi vaikutus sopii yhteen myös kofeiinin neurobiologisen funktion kanssa.

jussipussi: "Ennusteeni: Japetus esittää kunnolliset perustelut ja vastapuoli esittää 'mutta kun minusta tuntuu siltä että'."
o_turunen: "Kun kerran suoraan väität, niin turhaa on tuosta minun on ruveta väittelemään."
Think: "Helvetin urpo. Osoitin vain jälleen yhden ristiriidan omista sekoiluistani."
sääpeikolla leikkaa: "No ihmisen vaikutus ei ole alle 50% ja ei ole alle 50%.. eiköhän se olisi silloin 50-50 suurimman osan mukaan papereista... näin nopeasti pääteltynä"

jussipussi
Seuraa 
Viestejä32778
Liittynyt6.12.2009
Haze-Ga

Liika nukkuminen voi viedä lääkäriin





Missä valtuutetaan tekemään johtopäätos että unen pituus itsessään on huono asia?

Jos oletetaan vaikka että ihmisellä on kehittyvä sydäntauti ja nukkuu siksi enemmän koska elimisto yrittää korjata tilannetta unen aikana ja tarvii siksi enemmän unta. Voidaan aivan yhtä hyvin väittää että yli 9 tuntia nukkuvat nukkuvat liian vähän koska heille on kehittymässä joku tautitila ja sen korjaamiseen tarvitsisi nukkua esim 11 tuntia yossä eikä 9, nyt jos henkilo pakottaa itsensä nukkumaan vain 8 tuntia koska jostain syystä on keksitty keskimäärin se olevan terveellistä eli henkilo nukkuu tarpeeseensa nähden vielä vähemmän ja tilanne vain huononee.

Eli ei kannata vetää liian nopeita johtopäätoksiä, Ihminen on yksilo ja "tilastollinen keskiarvoihminen" on harvinaisuus todellisuudessa yksilonä

Ja jos olette seuranneet kehitystä niin kohta tervettä ihmistä ei ole enään olemassakaan muuta kuin teoriassa. Sairauksien määrittelyt viededään niin "pitkälle" ettei kukaan enään mahdu terveen kirjoihin, hyvä politiikka lääkintäbusinesta silmälläpitäen, kokoajan luodaan uusia sairata ihmisiä jotka vielä eilen määriteltiin terveen kirjoihin..lisää "kuluttajia" saadaan täten lääkintäbusinekseen

Vierailija

Myös unen puutteen on aika usein todettu olevan terveydelle vaaraksi. Nyt enää puuttuu se, että liian sopiva unimäärä aiheuttaa syöpää tms.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä32778
Liittynyt6.12.2009
re
Myös unen puutteen on aika usein todettu olevan terveydelle vaaraksi. Nyt enää puuttuu se, että liian sopiva unimäärä aiheuttaa syöpää tms.



Kyllä siihenkin joku epänormaalius keksitään liikaan normaaliuteenkin, ja lääkettä sitten myymään siihenkin vaivaan ja business kukoistaa!

Vierailija

Tulee aina nukuttua epäsuhtaisesti.

Arkisin, iltavirkkuna menen myöhään nukkumaan ja yhteiskunnalliset velvoitteet pakottavat heräämään aikaisin aamulla. Tästä seuraa ainakin ensimmäisiksi pariksi tunniksi epäselvä ja torkkuinen tila, jossa osa aivoista nukkuu. Kofeiini auttaa tähän vain jonkun verran.

Viikonloppuisin tulee nukuttua sitten useimmiten vastaavasti liian pitkään, josta seuraa jokin harmaa, pöhöttynyt olotila jossa ei oikein jaksaisi tehdä muuta kuin makoilla sohvalla ja katsoa telkkaria planeetta jäässä.

Molemmin puolin olotila on siis heräämisen jälkeiset ensimmäiset muutamat tunnit vähintäänkin usvan peitossa, iltaa kohden meno sitten kiihtyy. Viimeeksi toissakesänä heräsin eräänä aamuna täydellisen virkeänä lintujen lauluun.

Saw
Seuraa 
Viestejä6251
Liittynyt20.6.2009

Työmatkajuoksu/pyöräily on hyvä tapa herätä työpäivisin. Julkisessa liikenteessä tai perselämmittimellä varustetussa autossa kököttäminen vaan puuduttaa.

Young man, there's a place you can go.
I said, young man, when you're short on your dough.
You can stay there, and I'm sure you will find
Many ways to have a good time.

It's fun to stay at the Y.M.C.A.
It's fun to stay at the Y.M.C.A.

Uusimmat

Suosituimmat