Kolmesti naitu

Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Jotenkin on tullut sellainen vaikutelma että aika monikin nykyään ehtii kehittää elämänsä varrella karkeasti ottaen noin kolme vakavaa seurustelusuhdetta. Jos hyvin käy se kolmas on vakavin, onhan lopputuloksena kuolema...

Mutta mitä mieltä olette, mikä näistä lopulta on merkittävin, vai onko mikään? Nuoren aikuisen ensimmäinen parisuhde, jossa kenties ekaa kertaa muutetaan yhteen? Se keskimmäinen missä jotkut laittavat lapsia? Vanhalla tai vanhemmalla iällä aloitettu suhde jossa ei enää lapsia tehdä ja yhdessäoleminenkin saattaa olla vähän vähemmin intohimoista, painopisteenä ehkäpä ystävyys?

Tähän vastaavien pitäisi kai olla aika iäkkäitä. Mutta saahan sitä tietysti fiilistellä nuoremmallakin iällä.

Sivut

Kommentit (20)

Vierailija
Rousseau
Jotenkin on tullut sellainen vaikutelma että aika monikin nykyään ehtii kehittää elämänsä varrella karkeasti ottaen noin kolme vakavaa seurustelusuhdetta. Jos hyvin käy se kolmas on vakavin, onhan lopputuloksena kuolema...

Mutta mitä mieltä olette, mikä näistä lopulta on merkittävin, vai onko mikään? Nuoren aikuisen ensimmäinen parisuhde, jossa kenties ekaa kertaa muutetaan yhteen? Se keskimmäinen missä jotkut laittavat lapsia? Vanhalla tai vanhemmalla iällä aloitettu suhde jossa ei enää lapsia tehdä ja yhdessäoleminenkin saattaa olla vähän vähemmin intohimoista, painopisteenä ehkäpä ystävyys?

Tähän vastaavien pitäisi kai olla aika iäkkäitä. Mutta saahan sitä tietysti fiilistellä nuoremmallakin iällä.




Iän puolesta voin siis vastata ja muistella sen kummemmin avautumatta - nimet muutettu - ja karrikoiden omia kokemuksiani.

Luulenpa, että tuo jaottelusi kolmeen vakavaan parisuhteeseen on keinotekoinen. Itselläni on ollut kaikkien suhteiden kavalkadissa ainakin kuusi pitkähköä ja vakavasti otettavaa parisuhdetta.

Ensimmäinen oli/on intohimoisin ja on kestänyt koko elämäni aina toteutuen myös fyysisesti silloin, kun kumpikin olemme vapaita, jos nyt kesäinen pitkä viikonloppu tai yhteinen viikko sitä tarkoittaa.

Toinen oli henkisesti palkitsevin ja paras parisuhdevaihtoehto pitkään onneen; me rakensimme toisiamme ja saimme luonnollisella tavalla toisistamme esiin parhaat puolemme.

Kolmas oli pitkäkestoisin. Olin neljätoista vuotta naimisissa hänen kanssaan, meillä on kolme yhteistä lasta, mutta parisuhteistani tämä oli ongelmallisin.

Neljäs vakava parisuhteeni oli tutkimusmatka aistien puutarhaan. Opin, että tuo matka tehdään lopulta aina omassa päässä. Siksi ensimmäinen vakava parisuhteeni toimii yhä edelleen.

Viides vakava parisuhteeni oli palaaminen lapsuuteni kotiin; keittiö oli pullantuoksua ja upeita kokkauksia. Päivittäin imuroidussa olohuoneessa sain iltasella kuuman rommitotin tasetilla, makuuhuoneessa lempeä.

Kuudes oli älykkäin tapaamani nainen. Myös aidon Mensan testin mukaan. Hyvin kaunis ja poikkeuksellisen laaja-alaisesti lahjakas ja luova. Jehovamimmi. Huikeita keskusteluja mistä tahansa. Molemmin puolin kuultuina, analysoituina ja vastattuina. Parhaimmillaan. Jossain vaiheessa se muuttui kolmen vuoden matkaksi toisen ihmisen neurooseihin. Pullantuoksusta ei puhettakaan. Yhdyntä oli jumalanpalvelus, eteeristen mielten yhteenliittyminen, ei jokapäiväisyys.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Hui. Ei voi kuin olla taas kateudesta vihreä ja ihmetellä miten joillekuille sattuu monta kiintoisaa kumppania yhden elämän aikana, ja toisille taas ei tipu, ei lirahda järin mitään. Tai enpä voine sanoa etteikö tavallaan kiinnostavaa olisi ollut itsellänikin, mutta ihan noin kauniisti en osaa menneistä kohtaamisista ajatella. Johtuneeko sitten siitä millainen itse on että miten muut näkee, karu näkee karuna...

Niin, tuo kolmijako lienee joku lehdistön ajatus jonka kerran jostain luin. Että ihmisille keskimäärin osuisi kolme vakavaa suhdetta elämässä.

Pacanus Rusticanus
Seuraa 
Viestejä7843
Liittynyt1.2.2010

OT

Äsken osuin sivulle jossa oli erään alan ammattiosaston johtokunnan vars.jäsenten lista. Siinä oli mukana 3 nuoruuden heilaa. Aika hyvin. Olisko tuo joku enne? Hui.

Minä joskus kuulinkin jotain vihjettä että olisi isompikin keskittymä eräässä yliopiston laitoksessa, mutta nyt vasta törmäsin ilmiöön henk.koht.

- Ubi bene, ibi patria -

Vierailija

Olet tavallaan oikeassa tuossa kolmijaottelussasi, Rousseau, sillä eri elämänvaiheissa suhde on koetuksella. Joskus se päättyy, mutta aina muuttuu. Joskus se päättyminen ei ole omassa vallassa, mutta jos käännevaiheet tietää, niin voi ehkä säästyä tarpeettomilta murheilta.

Ihan ensimmäinen, parisuhdetta edeltävä mutta tärkeä vaihe on riitttävä irtautuminen lapsuuden kodista. Ilman itseyttä ei voi sitoutua elämään toisen kanssa.

Toisekseen vanhanaikainen, pitkä seurustelu ennen yhteenmuuttamista on mielestäni hyvästä. Se antaa mahdollisuuden tutustua toisen arvoihin, taustaan ja ystäväpiiriin rauhassa. Voi vetäytyä arvokkaasti tai tulisimman huumauksen jälkeen pystyy viileämmin puntaroimaan,että jaksaako ja haluaako tuon toisen elämään sitoa myös oman ainoansa.

Myös kahdestaan eläminen ennen lasten hankkimista on tosi tärkeää. Silloin valetaan se perusta, joka kestää lasten tuomat järistykset. Lasten syntymä nimittäin koettelee, vaikka kuinka olisi haluttu, valmisteltu ja toivottu. Lasten kasvaminen koettelee sitten vielä enemmän. Pienten lasten vanhemmat ottavat nykyiin eniten avioeroja.

Kun ne mukulat ovat murrosiästään selvinneet ja muuttuneet suht'koht ihmismäisiksi, niin muutavat mokomat siitä omilleen. Taas tuntuu kummalta. Onko tuo vielä se sama ihminen kuin vuosikymmeniä sitten? Yhdistääkö meitä nyt mikään muu kuin arkivankkureiden veto? Vieläkö on kivaa yhdessä, sekä vällyissä että muuten?

Minä elän edelleen ensimmäisessä "vakavassa" suhteessani, mutta on niitä järistyksiä ja vavistuksia koettu. Ei totisesti ole ollut aina helppoa, kummallakaan. Joku voi pitää sitä kokemusten köyhyytenä, joku yli-imelänä kulissionnena. En tiedä, kun ei ole ollut kuin tämmöinen, tämä yksi elämä.

Vierailija
Erakko
Pubin kirjoitus oli kyllä mielenkiintoinen. Siis paraneeko loikkimisesta ?
Tuli mieleen kolmiloikkaaja Iolanda Chen. Urheiluselostajan mukaan hän vaihtoi miehiä kuin postimerkkejä. Taitaa olla harrastus, niinkuin Juhani Palmulla.

http://www.achamchen.com/out_of_control1.htm




No, Pubin puolustukseksi ( vaikka tuskin semmoisia kaipaa) on sanottava, että kauniisti jokaisestaan kirjoittaa. Emmekä tiedä, olivatko suhteiden päättymiset hänen vallassaan. Voivathan kumppanit jättää tai vaikka kuolla, ilman että asianomainen on siihen mitenkään syypää.

Mutta yhtä haluaisin Pubilta kysyä. Jos se ensimmäinen ja pisin suhteesi jatkuu edelleen, ajoittaisenakin, niin miksette toisianne pysyvästi ottaneet?

Vierailija
Rousseau
Hui. Ei voi kuin olla taas kateudesta vihreä ja ihmetellä miten joillekuille sattuu monta kiintoisaa kumppania yhden elämän aikana, ja toisille taas ei tipu, ei lirahda järin mitään.



Esitin entiset kumppanini siten, miten koen heidät yhä. Eivät he jonkun muun kokemina ehkä ole ollenkaan mielenkiintoisia.

Ja jos ollenkaan oikein olen lukenut sinua, niin tulkintani on, että sinä olet rakentanut päähäsi kriteerit sen suhteen, minkä ikäinen, näköinen ja luonteinen kiinnostavan miehen pitää olla. Omasta mielestäni tuo on huono lähestymistapa, koska tuossa kontektissa kaikki rajaukset rajaavat omaa kokemustasi. Tuon ulkopuolella voi olla ihminen, joka vie jalat altasi.

Tai enpä voine sanoa etteikö tavallaan kiinnostavaa olisi ollut itsellänikin, mutta ihan noin kauniisti en osaa menneistä kohtaamisista ajatella. Johtuneeko sitten siitä millainen itse on että miten muut näkee, karu näkee karuna...



Se, mitä olet kirjoittanut aiemmin parisuhteistasi on ollut kuvausta myös onnesta. Itse tiivistin otsikon mahdollistamalla tavalla omiani. Sinäkin tiivistäessäsi tekisit varmaan niin.

Niin, tuo kolmijako lienee joku lehdistön ajatus jonka kerran jostain luin. Että ihmisille keskimäärin osuisi kolme vakavaa suhdetta elämässä.



Jokin keskimäärä se toki voi olla, mutta tuskin muuta.

Vierailija
Sophia

Mutta yhtä haluaisin Pubilta kysyä. Jos se ensimmäinen ja pisin suhteesi jatkuu edelleen, ajoittaisenakin, niin miksette toisianne pysyvästi ottaneet?




Laitoit miettimään. Vilpittömästi sanoen en tiedä. Kumpikin ehkä pelkäämme, ettei siitä tule mitään, ja että tämä toimii näin parhaiten. Ei tuosta ole edes oikein puhuttu.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26868
Liittynyt16.3.2005
Rousseau
Jotenkin on tullut sellainen vaikutelma että aika monikin nykyään ehtii kehittää elämänsä varrella karkeasti ottaen noin kolme vakavaa seurustelusuhdetta. Jos hyvin käy se kolmas on vakavin, onhan lopputuloksena kuolema...



Tuo jaottelu nuoruuden lapsettomiin suhteisiin, niihin joissa lisäännytään ja vanhemmalla iällä solmittuihin varmaan pätee (karkeasti), mutta monilla on noissa lokeroissa enemmän suhteita kuin yksi.

Mutta mitä mieltä olette, mikä näistä lopulta on merkittävin, vai onko mikään?



Kaikilla noilla on epäilemättä suuri merkitys ihmisen elämään. Varmaan tärkeimpiä ovat ne suhteet, joista syntyy lapsia, koska niillä on eniten vaikutusta koko loppuelämään.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008
Pubi
Sophia

Mutta yhtä haluaisin Pubilta kysyä. Jos se ensimmäinen ja pisin suhteesi jatkuu edelleen, ajoittaisenakin, niin miksette toisianne pysyvästi ottaneet?




Laitoit miettimään. Vilpittömästi sanoen en tiedä. Kumpikin ehkä pelkäämme, ettei siitä tule mitään, ja että tämä toimii näin parhaiten. Ei tuosta ole edes oikein puhuttu.

Mullakin on tällainen suhde. Ensimmäinen poikakaverini. Oltiin yhdessä vuosi kun minä oli vasta 13. Siinä iässä vuosi on ikuisuus. Sitten minulla alkoi menojalka vipattamaan ja kai hänellä myös. Olimme erossa jonkun aikaa kunnes palasimme yhteen puoleksi vuodeksi. Emme ole seurustelleet sen jälkeen kun minä täytin 16. Silti palaamme aina yhteen. Olemme mustasukkaisia toistemme suhteista, silloin kun niitä on. Jos olemme samassa paikassa, pelkällä katseella kerromme toisillemme tuhat ja yksi sanaa. Samassa tilassa ollessamme kukaan ei pääse väliimme, ei edes sen hetkiset kumppanit. Jos olemme molemmat vapaita heräämme samasta sängystä, juomme aamukahvit. Hillumme alasti ja sitten jompi kumpi lähtee. Olemme yhteyksissä puhelimitse ja messengerillä miltei päivittäin, viikottain vähintään. Kun isäni pahoinpiteli minua menin hänen luokseen ja itkin. Näin hänen turhautumisensa kun hän ei voinut auttaa minua. Kun viimeksi sairastuin masennukseen hän piteli kättäni eikä välittänyt vaikka olin lihonut muodottomaksi. Kun taas olin yön selässä hän otti minut luokseen. Hän sanoi minua kauniiksi vaikka olin kaikkea muuta. Aamulla aina menemme eri teille. Kunnes olemme yhdessä taas. Hän on vielä enemmän viallinen kuin minä mutta sitä ei tiedä muut kuin minä. Sanoin hänelle että jos joskus teen lapsen, teen sen hänen spermallaan. Hän hymyili. Mutta emme koskaan tule olemaan yhdessä. Siitä ei ole puhuttu. Olen tuntenut hänet 17 vuotta ja olen aina hänen ja hän minun.

Hämmentää.

Vierailija
Pubi
Sophia

Mutta yhtä haluaisin Pubilta kysyä. Jos se ensimmäinen ja pisin suhteesi jatkuu edelleen, ajoittaisenakin, niin miksette toisianne pysyvästi ottaneet?




Laitoit miettimään. Vilpittömästi sanoen en tiedä. Kumpikin ehkä pelkäämme, ettei siitä tule mitään, ja että tämä toimii näin parhaiten. Ei tuosta ole edes oikein puhuttu.



Nyt sitten ihan pyytämättä ja tilaamatta ehdotan, että mieti lisää. Josko mietinnän saattaisit sanoiksi virkkiä ja voisitte miettiä yhdessä vielä enemmän.

Et sinäkään tuosta nuorene.. ja voipi se kahdenistuttava kiikkustuoli olla jonapänä ostoslistalla.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
Pubi

Ja jos ollenkaan oikein olen lukenut sinua, niin tulkintani on, että sinä olet rakentanut päähäsi kriteerit sen suhteen, minkä ikäinen, näköinen ja luonteinen kiinnostavan miehen pitää olla. Omasta mielestäni tuo on huono lähestymistapa, koska tuossa kontektissa kaikki rajaukset rajaavat omaa kokemustasi. Tuon ulkopuolella voi olla ihminen, joka vie jalat altasi.



Sitä ei tiedä. Olo on kuin 17-vuotiaalla joka ei ole koskaan vielä ollut suhteessa, eli joutuu lähinnä vain haaveilemaan ja rakentelemaan pilvilinnoja paremman tekemisen puutteessa. Tunnen ihmisiä joilla on aina uusi katsottuna valmiiksi jos edellisen kanssa ei enää huvita olla (enpä kuitenkaan olisi osannut arvata että eksäkin on sellainen, mutta eihän sitä tarpeeksi lähelle ehkä näekään kovin tarkkaan...)

Mietityttää toki kuinka moni minun tavallani plaraa läpi ihmisten deitti-ilmoituksia ja kyllästyy jo alkumetreillä kun ei kenestäkään tule mitään viboja. Melkein kuin pitäisi salaman iskeä taivaalta päähän että tuossa se on, tunnen nuo silmät, tuon ihmisen. Pidättelin aina itsessäni sitä taipumusta että alkaisin kuvitella että on olemassa joku jonka kanssa voisi olla erittäin suuri rakkaus, mutta eksän edesottamukset saivat minutkin innostumaan että voisi olla jotain muutakin, joku muukin. Enkä ole tätä romanttista haavetta saanut karistettua vaikka olenkin nähnyt ettei se eksänkään suuri rakkaus kestänyt muutamaa kuukautta pidempään. Taisi olla sellainen käännekohtasuhde jonka avulla pääsee vanhoista urautumista eroon, mutta ei jää pysyväksi suhteeksi.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Tällaisten aiheiden parissa jos missä näemme miten erilaisia olemmekaan. Yllättävän kauniita ajatuksia ketjussa myös tuli esille... Kyllä minäkin tietenkin olisin arvostanut koko elämän rakkaussuhdetta varmaan eniten, mutta tietenkään en voi tietää millaisia kasvunpaikkoja se sitten ihmiseltä vaatii että jokainen elämän kausi vietetään saman ihmisen kanssa. Niin että ehkä turha kadehtia, mikä on toiselle unelma, on toiselle arkea ja arki harvemmin on unelmaa, kai.

Kummatkin eksäni pullahtivat elämääni aika raakileina. Toinen suoraan vanhempiensa kotoa (sarjaa peräkammarin poika), toinen varsin vähän käytettynä. Oli tietysti varsin todennäköistä että en kovin neuroottisen yksilön kanssa jaksa kun on niitä neurooseja omastakin takaa (eksä yksi), ja sittemmin todennäköistä että tasainen taaperrus ei tyydytä sellaista yksilöä joka on hyvin kärsimätön ja jolla pitää olla aina jotain uusia projekteja (eksä 2).

Mitä toivoisin kolmoselta? Leikkisyyttä kuten aina, mutta kyllä kai jo sitä kypsyyttäkin. Ettei kokoajan ole joku levottomat jalat -syndrooma menossa ja turhaumia joita sitten puretaan minuun tai puretaan lemppaamalla minut. Joku iätön ihminen, joku henkisesti vaari?

Jos ei löydy niin sitten pitää vaan olla itse oma kumppaninsa. Kolmonen.

Vierailija

Ei hullumpi idea, Rousseau.

Kun molemmat pitkät suhteesi ovat olleet noin kurjat, niin miksi hakisit kolmatta? Kyllä yksinelämisessäkin on puolensa. Voi tehdä mitä ja milloin haluaa, ei tarvitse kompromissailla eikä neuvotella. Voit elää ihan omanlaistasi elämää.
Ja jos sitten vastaantulee se polvilleenpudottaja, niin saahan sitten taas muuttaa suunnitelmia.

Vain sinä päätät, mitä elämältäsi haluat.

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005
Vatkain

Mullakin on tällainen suhde. Ensimmäinen poikakaverini. Oltiin yhdessä vuosi kun minä oli vasta 13. Siinä iässä vuosi on ikuisuus. Sitten minulla alkoi menojalka vipattamaan ja kai hänellä myös. Olimme erossa jonkun aikaa kunnes palasimme yhteen puoleksi vuodeksi. Emme ole seurustelleet sen jälkeen kun minä täytin 16. Silti palaamme aina yhteen. Olemme mustasukkaisia toistemme suhteista, silloin kun niitä on. Jos olemme samassa paikassa, pelkällä katseella kerromme toisillemme tuhat ja yksi sanaa. Samassa tilassa ollessamme kukaan ei pääse väliimme, ei edes sen hetkiset kumppanit. Jos olemme molemmat vapaita heräämme samasta sängystä, juomme aamukahvit. Hillumme alasti ja sitten jompi kumpi lähtee. Olemme yhteyksissä puhelimitse ja messengerillä miltei päivittäin, viikottain vähintään. Kun isäni pahoinpiteli minua menin hänen luokseen ja itkin. Näin hänen turhautumisensa kun hän ei voinut auttaa minua. Kun viimeksi sairastuin masennukseen hän piteli kättäni eikä välittänyt vaikka olin lihonut muodottomaksi. Kun taas olin yön selässä hän otti minut luokseen. Hän sanoi minua kauniiksi vaikka olin kaikkea muuta. Aamulla aina menemme eri teille. Kunnes olemme yhdessä taas. Hän on vielä enemmän viallinen kuin minä mutta sitä ei tiedä muut kuin minä. Sanoin hänelle että jos joskus teen lapsen, teen sen hänen spermallaan. Hän hymyili. Mutta emme koskaan tule olemaan yhdessä. Siitä ei ole puhuttu. Olen tuntenut hänet 17 vuotta ja olen aina hänen ja hän minun.



Kaunista. Tällaiseen tarinaan kun lisää vielä onnellisen (tai jonkin muunlaisen, jos ei Hollywoodtuotanto) lopun, niin siinä on kirjan juoni kasassa.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat