“Täytyi lyödä lu­jasti ja melko kauan ennen kuin tunnusti”

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

[size=150:19gs26es]Kun hengen kapasiteettia koeteltiin[/size:19gs26es]

Heikkinen, Taavetti: Rintaman poliisi. Valvontaupseerin päiväkirja 1941–1944, toimittanut Jarmo Nieminen.

Ajatus Kirjat, Juva 20I0, 364 sivua. ISBN 978-95/-20-7999-5.

Ylikonstaapeli Taavetti Heikkinen, jonka virkaura sotien jälkeen jatkui Hirven­salmen piirin nimismieheksi, näkyy olleen tunnollinen mies, kuten poliisista sopii olettaakin. Todisteena siitä on hänen henkilökohtainen sotapäiväkirjansa, jota hän kaikista vaivoista huolimatta jaksoi pitää koko sen ajan, kun hän palveli rintamal­la 11. Divisioonassa. Se tarkoittaa ajanjaksoa ke­säkuusta 1941 heinäkuun lopulle 1944.

Tällaiset päiväkirjat ovat jo sellaisinaan arvokkaita dokumentteja ja joskus niistä on lukunautinnoksi­kin, jos niiden pitäjällä on ollut kykyä tuottaa taso­kasta tekstiä. Niin sanottua toimittamista ne kuitenkin yleensä vaativat, jotta lukija saisi niistä mahdollisimman paljon irti. Taustoja olisi jol­lain tavoin selvitettävä luki­jalle, mahdolliset lyhenteet ja unohduksiin jääneet ter­mit olisi avattava, tekstissä mainitut henkilöt olisi esiteltävä ainakin lyhyesti jne. Päiväkirjan pitäjille tällaiset asiat ovat olleet itsestään selviä, joten he harvoin ovat vaivautuneet niistä kirjoitta­maan.

Onneksi Heikkisen päivä­kirjojen toimittajakin, evers­tiluutnantti Jarmo Nieminen näkyy olevan tunnollista la­jia. Hän on todella puurtanut toimittamistyössään, ja jälki näkyy. Perustiedot vähäisis­täkin henkilöistä on kaivettu jostain esiin, ja moni muuten arvoituksellinen tapahtuma saa selityksensä tai aina­kin täydennyksen Niemisen laatimissa alaviitteissä. Ta­pahtumien tausta samoin kuin päiväkirjan tie pöy­tälaatikosta pölyttymästä painetuksi kirjaksi ja myös Heikkisen elämän kuvaus löytyvät omista erillisistä lu­vuista. Harvoin näkee, että toimittamistyöhön on pa­nostettu näin paljon.

Poliisimies Heikkinen oli reservinupseeri mutta sijoi­tus ei ollut tavallinen, sillä siviilivirkansa vuoksi hän toimi valvontaupseerina. Valvontamiesten tehtävistä ei ole paljoa puhuttu ja vai­kea niistä on ollutkin asiaa puhua, sillä arkaluontoisina pidetyt päämajan valvon­taosaston paperit tuhottiin pääosin sodan päättyessä. JoukoilIekaan ei suuremmin kerrottu, että niiden organi­saatiossa pelasi sellainen­kin asia kuin valvonta. Sen kaltainen toiminta herät­tää muutenkin epäluuloja kyttäämisestä ja varsinkin sodan oloissa maaperä on hedelmällinen monenlaisille tarinoille.

Valvontaan kuului muun muassa mielialan seuraami­nen, kirjesensuuri, vakoilijoi­den pidättäminen, siviilivä­estön tarkkailu, karkureiden käsittely, kommunistien pal­jastaminen ja marinoilIaan puolustustahtoon kielteisesi vaikuttaneiden henkilöiden järjestykseen saattaminen. Tällainen toiminta ei sodan ajan armeijoissa ole vältettä­vissä, mutta harva sitä pitää miellyttävänä ja pahimmil­laan se oli eräissä valtioissa vainoharhaista “kansanvi­hollisten” jahtaamista.

Ei pitänyt Heikkinenkään työstään, vaikka hänellä re­servinupseerina, suojelus­kuntalaisena, AKS:n jäsene­nä ja varsinkin poliisimiehe­nä olisi luullut riittävän kes­tävyyttä pitkäaikaiseenkin toimintaan ihmis- ja tässä tapauksessa sotilaselämän kääntöpuolella. Tai ehkä hä­nellä riittikin, mutta se ei näy hänen päiväkirjassaan. Ehkä hän piti todelliset ajatuksen­sa sisällään ja oli ulospäin sellainen kivikasvo kuin hänen asemassaan kuului olla. Tästä voisivat kertoa vain ulkopuoliset, joita kui­tenkaan keskuudessamme ei enää ole. Aika hyvänä to­distuksena voidaan silti pi­tää Heikkisestä sodan pää­tyttyä laadittua erinomaista upseeriarvostelua. Jos hän ääneen olisi tuonut julki sen, mitä hän uskoi päiväkirjaI­leen, hänet olisi kaiketi pitä­nyt sijoittaa vihoviimeisten marmattajien joukkoon.

Surkeaa voivottelua päiväkirja nimittäin suurim­malta osaltaan on. Aino­astaan alkupuolelta löytyy myönteistä mielialaa, kun Heikkinen sai olla mukana vapauttamassa Neuvosto­liiton meiltä ryöstämää Kar­jalaa tai kokea rajan takana Itä-Karjalassa AKS:läisenä omaksumansa Suur-Suo­mi-ajatuksen toteutumista. Loppusyksystä 1941 alka­en myönteiset tuntemukset ovat kirjan sivuilla harvinai­sia välähdyksiä ja hallitse­vaksi käyvät ajatukset tyy­liin

“Voi, kun loppuisi tämä paska homma ja koko sota ja pääsisi kotiin”.



Tuohon tapaan taisivat Mannerheim mukaan lu­ettuina ajatella useimmat muutkin. Henkiseltä kes­tävyydeltään heikot olivat kovilla eivätkä kaikki kestä­neetkään. Seurauksena oli kieltäytymisiä, karkuruutta ja muuta ikävää, mitä valvon­takoneisto joutui sitten sel­vittämään. Raskasta se oli, kun omakin mieli kapinoi, kuten Heikkinen toteaa.

Väliotsikot kertovat, mitä elämä oli rintamalla.

”Mäellä oli toistasataa ryssän raatoa – Saksalaiset ovat reippaita, mutta korpisotaan eivät pysty – Jouluaamun teloitus – Panostettu ruumis – Sotilaskarkureita kaikkialla – kuolemanrangaistus mahdollinen – Kauneus luonnossa, pimeys sielussa.”
Päiväkirja on paikoin julmaa luettavaa, mutta uskottavasti esiin tulee myös toisenlainen sota, jossa kalastellaan ja ravustetaan, metsästetään, urheillaan, urakoidaan mottimetsässä, pelataan korttia, ryypätään ja saunotaan.

Kenttäoikeuden jäsenenä. Oli kymmenen juttua: varkaus, pahoinpitelyjä, juopumuksia, lomalta myöhästymisiä, petos, pari itsensä silpomista, joista toinen oli aivan lapsen näköinen 19-vuotias poikanen. Säälitti antaa 8 kk. vankeutta, mutta minkäs laille voi. (20.4.43)”



Sanomattakin on selvää, että päiväkirjat kertovat hyvin paljon siitä, millai­nen henkilö kirjoittaja itse on ollut. Heikkisen kirjasta selviää ainakin se, millai­sista ihmisistä hän ei ole pitänyt. Sellaisia ovat olleet aktiiviupseerit, ansioitta kunniamerkkejä saaneet (Heikkisen mukaan), Heik­kistä nopeammin ylennetyt (Heikkisen mukaan per­seennuolijatyyppejä), rinta­malotat (saa aina passata, kirkuvat jos näkevät sisilis­konkin), saksalaiset (paska­folk) ja tietenkin venäläiset (olisi paras, kun marssittaisi ne Syvärin yli ja kovaääni­sellä huutaisi ryssän linjoIl­le, että omia tulee, ampu­kaa, jos tykkäätte, ja sen jälkeen patukkaa pepu lie ja mars, mars. Sillä niistä pääsisi). Lukijan on vaikea nähdä, oliko oma perhettä lukuun ottamatta yhtään ih­misryhmää, josta Heikkinen olisi pitänyt.

Kirjoittaja ei siis vaikuta erityisen miellyttävältä mie­heltä enkä olisi halunnut joutua hänen kuulustelta­vakseen.

“Täytyi lyödä lu­jasti ja melko kauan ennen kuin tunnusti”,
Heikkinen kirjoittaa erään vakoilijan käsittelystä.

Heikkisen päiväkirjoista paljastuu monia vähän esillä olleita asioita, kuten asemasodan aikana syntynyt juopa aktiivi- ja reserviupseerien välillä, joka toki on tunnettu asia, mutta paremminkin kaunokirjallisuuden puolelta kuin sotahistoriasta. Päiväkirjan pitäjällä oli divisioonan esikunnan mukana elävänä hyvä näköalapaikka myös tähän puoleen.

Epäilyksiä Heikkisen to­dennäköisesti hankalasta luonteesta lisää se, että ma­rinoistaan huolimatta hän eli oloissa, joita etulinjan soturi olisi kadehtinut. Hengenme­non vaara oli tietenkin joka­päiväinen silläkin alueella, missä divisioonan esikun­ta sijaitsi, ruoka oli enim­mäkseen yksitoikkoista ja syöpäläisistäkin oli ajoittain kiusaa. Vuoden 1941 telt­tavaihetta lukuun ottamat­ta asuintilat olivat kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvät, nälkää ei tarvinnut nähdä, saunomiseen oli tilaisuus ja – uskomatonta kyllä – ko­tilomalle Heikkinen näyttää päässeen suunnilleen joka toinen kuukausi.

Suurin kiusa näyttää ol­leen kuitenkin toimettomuus ja siitä aiheutunut kyllästy­neisyys. “Samanlainen kuin muutkin päivät. Makuuta ja illalla pokeria”,

“Saunapäivä. Muutoin mahdollisimman ikävä päivä kuten muutkin”
ja
“Kyllä olen kuolemanvä­synyt tähän hommaan ja koko sotaan. Kukaan ihmi­nen ei arvaa, kuinka väsynyt olen”.



En tiedä, onko minun iässäni enää paljoa mieltä yrittää oppia uutta, mutta sellainen halu minussa kui­tenkin on säilynyt, ja niin­pä luen sotakirjojakin sillä silmällä, että niistä löytyisi jotain itselleni jo tarpeetto­maksi käyneen ammattitai­don kasvattamiseksi. Erään asian Heikkiseltä opinkin tai tarkemmin sanottuna sain lujaa vahvistusta jo aikaisemmin tietämälleni. Joukon taisteluarvon säi­lymisen pahimpia vihollisia on joutilaisuus. Tietenkin myös sen vastakohta eli liiallisten ponnistelujen ai­heuttama uupumus laskee taisteluarvoa, mutta se ei tarkoita sitä, että niin sa­nottu lepo olisi pelkästään hyväksi.

Heikkisen päiväkirjamer­kinnöistä näkyy hyvin, miten jatkosodan vuosia kestänyt asemasotavaihe johti hä­nenkin kohdallaan eräänlai­seen henkiseen tylsistymi­seen. Heikkisen ulkonaiseen käyttäytymiseen se ehkä ei suuremmin vaikuttanut, mutta valtaosa hänen työs­tään oli kuitenkin se heikois­sa yksilöissä aiheuttamien jälkien paikkaamista.

Ongelma oli ja on vaikea, eikä suomalaista paljoa loh­duta, että saman ongelman ovat kokeneet muutkin ar­meijat. Heikkisen kirjaa on hyvä lukea tästä näkökul­masta samalla pohtien, mi­ten tällainen ongelma olisi kohdattava. Siinä määrin pitkäveteistä luettavaa nämä Heikkisen itseään toistavat merkinnät ovat, että jos lu­kija jaksaa ne kaikki kahlata lävitse, hän ainakin voi hen­kilökohtaisesti katsoa kestä­vänsä melkoisen paljon.

http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=1012

Sivut

Kommentit (51)

Vierailija

Jostain syystä luin kirjoituksesi, vaikka en oikein ymmärrä mikä sen pointti on. Poliittisten tosinajattelijoiden vainoaminen ja kiduttamisen sekä höperöiden karjalaisukkojen ampumisen pitäminen hengen suuruutena ja lievä pettymys siitä että Heikkinen osoitti jossain kohtaa sodan lopussa inhimillisyyttä? Luulen että suret suotta, Kylmä-Kalle hempeys rajoittuu päiväkirjaan. Hän oli AKSläinen sotapoliisi, eikä suinkaan kirjannut kaikkea.

Vierailija

"Paskakyylä jolle kipataan likaiset työt" voisi olla kirjan otsikko. Marisevia simputtajia on jo siviilioloissa ja sodassa kymmenkertaisesti.
Ylellä oli traamaa http://www.mtv3.fi/viihde/arvostelut/el ... kuulustelu naisvakoojan käsittelystä jossa lopulta oli illallistarjoilua ja lupaus väärin paperein karkuuttamisesta, vaikka tyhmä vakooja oli raportoimassa mm. pommitusten osumisesta ja kohteiden osoittamista. Miehiä juotettiin känniin ja pieksettiin kaiken valvottamisien lomassa.

Vierailija

Heikkisen päiväkirjaa luettaessa tajuaa kyllä, kuten Kimmo Rentolakin on tutkimuksessaan osoittanut, miten SKP:n "maanalainen toiminta" murskattiin täysin olemattomaksi vuoden 1942 loppuun mennessä. Sillä oli merkittävä vaikutus ajatellen ns. "vaaran vuosia". Stalin hoiti pääosan apuharvennuksesta ja "heikkiset" takoivat viimeisistä mohikaaneista liiat suuret luulot pihalle.

Vierailija
ralf64
Heikkisen päiväkirjaa luettaessa tajuaa kyllä, kuten Kimmo Rentolakin on tutkimuksessaan osoittanut, miten SKP:n "maanalainen toiminta" murskattiin täysin olemattomaksi vuoden 1942 loppuun mennessä. Sillä oli merkittävä vaikutus ajatellen ns. "vaaran vuosia". Stalin hoiti pääosan apuharvennuksesta ja "heikkiset" takoivat viimeisistä mohikaaneista liiat suuret luulot pihalle.

Sosialistien (ja pasifistien) vangitsemisella ja kiduttamisella nyt ole mitään yhteyttä vaaran vuosiin ja jos on, niin koston kautta päinvastainen kuin luulet. Onneksi teikäläiset eivät saaneet ohjia vuonna 1932, koska silloin talvisota olisi hävitty, koska yhtenäisyys olisi puuttunut.

Vierailija
Mirepoix
ralf64
Heikkisen päiväkirjaa luettaessa tajuaa kyllä, kuten Kimmo Rentolakin on tutkimuksessaan osoittanut, miten SKP:n "maanalainen toiminta" murskattiin täysin olemattomaksi vuoden 1942 loppuun mennessä. Sillä oli merkittävä vaikutus ajatellen ns. "vaaran vuosia". Stalin hoiti pääosan apuharvennuksesta ja "heikkiset" takoivat viimeisistä mohikaaneista liiat suuret luulot pihalle.

Sosialistien (ja pasifistien) vangitsemisella ja kiduttamisella nyt ole mitään yhteyttä vaaran vuosiin ja jos on, niin koston kautta päinvastainen kuin luulet. Onneksi teikäläiset eivät saaneet ohjia vuonna 1932, koska silloin talvisota olisi hävitty, koska yhtenäisyys olisi puuttunut.



Totta kai tuolla toiminnalla oli vaikutusta. Siinähän nimenomaan murskattiin myös kommunistisen aseellisen toiminnnan perusteet. Muualla maailmassa riesa olikin näistä itsensä aseistaneista "partisaaneista" ja "vastarintamiehistä". En tarkoita tässä nyt näitä rintamapoliiseja eli "heikkisiä" vaan Valpoa yleensä. Suomessa kommunistinen aseellinen toiminta loppui siinä vaiheessa kun se muualla Euroopassa vasta alkoi. Niinpä Valpon toiminta aina 1930-luvulta vuoteen 1943 on ollut eräs merkittävä tekijä minkä vuoksi SKP:lla ei ollut mitään militanttitoimintaa Suomessa silloin kun siirryttiin sodasta "Vaaran vuosiin",

Vierailija
ralf64
Totta kai tuolla toiminnalla oli vaikutusta. Siinähän nimenomaan murskattiin myös kommunistisen aseellisen toiminnnan perusteet. Muualla maailmassa riesa olikin näistä itsensä aseistaneista "partisaaneista" ja "vastarintamiehistä". En tarkoita tässä nyt näitä rintamapoliiseja eli "heikkisiä" vaan Valpoa yleensä. Suomessa kommunistinen aseellinen toiminta loppui siinä vaiheessa kun se muualla Euroopassa vasta alkoi. Niinpä Valpon toiminta aina 1930-luvulta vuoteen 1943 on ollut eräs merkittävä tekijä minkä vuoksi SKP:lla ei ollut mitään militanttitoimintaa Suomessa silloin kun siirryttiin sodasta "Vaaran vuosiin",

Niin että natseja vastaan noussut kansanliike ja partisaanitoiminta esim. ranskassa ja italiassa olisi ollut toivottavaa murskata samalla tavalla kuin Suomessa vainottiin kommunisteja? Huhhuh. Onpa paksua.

Teet virheen siinäkin, että et tajua kuinka marginaalista NL:n tukeminen loppujen lopuksi oli, kansalaissodassa hävinneellä osapuolella ei ollut enää sellaisia pyrkimyksiä, lukuunottamatta joitain harvoja kommunisteja. Näiden jahtaamisen lisäksi Valtiollinen poliisi syyllistyi myös sosialistien ja pasifistien vainoamiseen. Tästä on paljon kirjallisuutta.

Vaaran vuosina sellaisia pyrkimyksiä oli vielä vähemmän, uutta suuntaa näyttivät mm. Yrjö Leino tai Arvo Poika Tuominen.

Vierailija
mirepoix
Niin että natseja vastaan noussut kansanliike ja partisaanitoiminta esim. ranskassa ja italiassa olisi ollut toivottavaa murskata samalla tavalla kuin Suomessa vainottiin kommunisteja? Huhhuh. Onpa paksua.





Taasko aloitat tuon vääristelyn? Jokainen historiaa lukennut tietää sen että vastarinta esim ranskassa muodostui eri kansalaisryhmistä kun saksan miehitys alkoi ja rere tarkoitti tässä kommunistien ns vastarintaa 20 ja 30 luvulla.

Vierailija
Mirepoix

Teet virheen siinäkin, että et tajua kuinka marginaalista NL:n tukeminen loppujen lopuksi oli, .




Unohdat sellaisen asian, että NL käytti hyväkseen "vapautusliikkeitä" ja teki näistä "hyödyllisiä idiootteja". Suomessa heitä edustivat mm. Hella Wuolijoki ja R. Palmgren. Timo Vihavainen arvoi että raiskaaja-armeijan lopullinen läpimurto olisi johtanut mitä todennäköisemmin paitsi "valkoisen Suomen" eliitin myös tämän hyödyllisistä idiooteista sekä kommunisteista koostuneet fragmentin eliminoimiseen.

Vierailija
Mirepoix

Niin että natseja vastaan noussut kansanliike ja partisaanitoiminta esim. ranskassa ja italiassa olisi ollut toivottavaa murskata samalla tavalla kuin Suomessa vainottiin kommunisteja? Huhhuh. Onpa paksua.




Kriittisessä tutkimuksessa Ranskan "vastarintaliike" on nähty aika mitättömänä ilmiönä. Ranskalaisten valtava enemmistö ei juurikaan vastustanut Saksan miehitystä. Vuosina 1940-41 Ranskan kommunistit NL:n suosituksesta tervehtivät natsimiehittäjiä suorastaan ilolla.

Italiassa tilanne olisi muodostunut aivan toisenlaiseksi jos "vapauttajina" olisikin jenkkien sijasta toimineet venäläiset. Liian kansallismieliset italiaanokommunistit olisi hirtetty lyhtypylväisiin. (vrt. Tsekki joitakin vuosia sodan päättymisen jälkeen).

Vierailija

Se miksi SKP "kehittyi" varsin säyseäksi 1920-luvulta 1940-luvulle johtui kahdesta tekijästä:

1. EK ja Valpo
2. Stalin

SKP oli NL:n viides kolonna Suomessa. EK ja Valpo nitistivät SKP:n maanalaisen militantin siiven melkoisen totaalisesti kuten Kimmo Rentolakin on tutkimuksessaan osoittanut. Erittäin tärkeää osaa tässä näytteli myös Stalinin politiikka niskalaukauksineen.

Sodan jälkeen myös käpykaartilaiset kokivat miten valvontakomissio jäsenet halveksivat heitä, joten tuoltakaan taholta ei tullut tukea. Vain Hannu Salaman tapaiset idiootit ovat myöhemmin yrittäneet epätoivoisesti kirjoittaa "vastarintaliikkeestä" Suomessa. Niitä "urhoollisia" oli vähän ja loput noistakin vähäisistä kuolivat nikkelihalvaukseen (mm. kommunistigansteri Veikko Pöysti) tai pampun mätkytykseen vuosina 1941-42.

Vierailija
ralf64
Unohdat sellaisen asian, että NL käytti hyväkseen "vapautusliikkeitä" ja teki näistä "hyödyllisiä idiootteja". Suomessa heitä edustivat mm. Hella Wuolijoki ja R. Palmgren.

En suinkaan, tällainen ilmiö tosiaan oli. Wuolijoen vaikuttimia on kyllä ihmetelty suuresti.

ralf64

Timo Vihavainen arvoi että raiskaaja-armeijan lopullinen läpimurto olisi johtanut mitä todennäköisemmin paitsi "valkoisen Suomen" eliitin myös tämän hyödyllisistä idiooteista sekä kommunisteista koostuneet fragmentin eliminoimiseen.

Raiskaaja-armeijan? Aika tunnepitoista on historioitsemisesi. Stalin olisi ilman muuta käynnistänyt puhdistukset, jotka olisivat ulottuneet nimenomaan suomalaiseen vasemmistoon, näin kävi muiisakin maissa. Osa vakivaltakoneistosta sen sijaan vaihtaa aina sulavasti puolta.

ralf64
Kriittisessä tutkimuksessa Ranskan "vastarintaliike" on nähty aika mitättömänä ilmiönä. Ranskalaisten valtava enemmistö ei juurikaan vastustanut Saksan miehitystä. Vuosina 1940-41 Ranskan kommunistit NL:n suosituksesta tervehtivät natsimiehittäjiä suorastaan ilolla.

Kriittisissä? Uusoikeisto on asiaa halunnut vähätellä, vaikka tottahan se on että ranskalaiset mielellään unohtavat ilmiantonsa ja omat fasistinsa. "Valtava enemmistö" on outo termi. Tässä oli nyt kuitenkin kyse siitä, että yritin rinnastamalla sodanaikaisen saksan ideologiaa Euoopassa vastustaneet vastarintaliikkeet osoittaa sinulle, että asiassa on toinenkin ulottuvuus kuin kuvittelemasi. Tässä asetelmassa heikkiset samaistuvat Gestapoon.

Tuosta Ranskan kommunistien reaktiosta ottaisin mielelläni lisätietoa, asia kiinnostaa koska Gloverin Ihmisyys-kirjassa oli niin loistava kuvaus Ribbentrop-sopimuksen aiheuttamasta repeytymästä kommunistien parissa Euroopassa.

ralf64

Italiassa tilanne olisi muodostunut aivan toisenlaiseksi jos "vapauttajina" olisikin jenkkien sijasta toimineet venäläiset. Liian kansallismieliset italiaanokommunistit olisi hirtetty lyhtypylväisiin. (vrt. Tsekki joitakin vuosia sodan päättymisen jälkeen).

Hieman vauhko poliittinen asenteesi estää tässä nyt rationaalista pohdintaa. Totta kai neuvostokommunismi olisi vuosien kuluessa jyrännyt kansallisen kommunismin, sehän oli oikeastaan sentralismissaan ja totalitarismissaan eri ideologia. Mutta nyt oli kyse siis vasemmiston ja oikeiston tappelusta Italiassa suodan aikana. Oli alueita mm. Roomassa jossa fasistien valta ei koskaan vakiintunut, ns. san lorenzinit hallitsivat omaa kaupunginosaansa. San Lorenzossa näkyy vieläkin kommunismi, vaikka on bohemisoitunut kulttuurikaupunginosaksi.

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

Väkivallan käyttö kuulusteluissa sota-aikaan oli ihan tavanomainen juttu.

Kerrotaanhan Venejärven metsäkaartilaisen pidätyksestä, ja kuulusteluista
joihin sitten mies lopulta kuoli.
¤Erään sairaanhoitajan kertomuksen mukaan, oli mieheltä kiskotti kiveksetkin irti
rautalankasilmukalla.¤
Mitempä mies olisikaan kyennyt tunnustamaan muitten mersäkaartilaisten olinpaikaa kun ei tiennyt ? Siksi kidutus meni yli äyräitten.

Toinen on erään jermun kertomus vankilasta , johon oli joutunut hermojen pettämisen myötä.

Siellä ei käytetty viemäriä, vaan sellin nurkassa pidettiin kusisankkoa , joka tyhjennettiin vasta sitten kun se oli ääriään myöten täynä.
Naapurisellin miehellä loiskahti kusta maahan ,,, hieman .
Seuraus oli , että vartija löi takaapäin kiväärinperällä niskaan, sellaisella kiväärinperällä jossa on raudoitus. Se oli kuolema siinä paikassa, tosin vartija oli vielä raatoa potkinut ja huutanut : nouse ylös saatanan rintamakarkuri. Mitempä se tapettu ennää nousee ?

Sotaan kuuluu aina raiskaukset väkivalta , kidutudus ja kaikenlainen vahvempien
ihmisten sorto. Tuskin on ollut yhtään sotaa jossa vankeja ei olisi kidutettu, ei ees nykyaikana
ole sellaisia sotia ollut, eikä kai tule olemaankaan ?

Gerson
Seuraa 
Viestejä316
Liittynyt15.10.2010
Aslak
Väkivallan käyttö kuulusteluissa sota-aikaan oli ihan tavanomainen juttu.

Kerrotaanhan Venejärven metsäkaartilaisen pidätyksestä, ja kuulusteluista
joihin sitten mies lopulta kuoli.
¤Erään sairaanhoitajan kertomuksen mukaan, oli mieheltä kiskotti kiveksetkin irti
rautalankasilmukalla.¤
Mitempä mies olisikaan kyennyt tunnustamaan muitten mersäkaartilaisten olinpaikaa kun ei tiennyt ? Siksi kidutus meni yli äyräitten.

Toinen on erään jermun kertomus vankilasta , johon oli joutunut hermojen pettämisen myötä.

Siellä ei käytetty viemäriä, vaan sellin nurkassa pidettiin kusisankkoa , joka tyhjennettiin vasta sitten kun se oli ääriään myöten täynä.
Naapurisellin miehellä loiskahti kusta maahan ,,, hieman .
Seuraus oli , että vartija löi takaapäin kiväärinperällä niskaan, sellaisella kiväärinperällä jossa on raudoitus. Se oli kuolema siinä paikassa, tosin vartija oli vielä raatoa potkinut ja huutanut : nouse ylös saatanan rintamakarkuri. Mitempä se tapettu ennää nousee ?

Sotaan kuuluu aina raiskaukset väkivalta , kidutudus ja kaikenlainen vahvempien
ihmisten sorto. Tuskin on ollut yhtään sotaa jossa vankeja ei olisi kidutettu, ei ees nykyaikana
ole sellaisia sotia ollut, eikä kai tule olemaankaan ?




Kuulustelijan ongelma onkin siinä, ettei hän välttämättä tiedä mitä kuulusteltava tietää. Valpon suoritusta on arvoitava, ei murskattujen luiden vaan SKP:n militantin siiven menestyksen osalta. Ja tulokset kertovat että Valpo suoriutui tehtävästään oikein hyvin. Suomeen saatiin kuin saatiinkin yhteiskuntakelpoinen äärivasemmisto, jolla ei ollut aseita. Toki Stalin näytteli epäilemättä SKP:n henkisen taistelutahdon murtamisessa vielä suurempaa osaa.

Lopputulos oli siis demokratian kannalta lopultakin aika hyvä. Mielestäni olisi aika pystyttää patsas Valpon kuulustelijoille.

Vierailija

Silloin uhkana oli kommunistit ja nyt uhkana on islamistit.

Kovia otteita tarvitaan jotta islamistinen terrorismi ei rantaudu Suomeen, mutta olen hieman huolissani siitä löytyykö Suposta tarvittavaa kovuutta. Löytyykö henkistä kanttia riittävästi silloin kun pitäisi lyödä lujasti ja melko kauan?

Vierailija

Sinulta vääpeli varmasti löytyy rohkeutta puolustaa meitä. . Koirasi kuva näytttää sen. Pidä kotitarkastus kuitenkin säännöllisesti. Ovatko vaimosi ja lapsesi isänmaallisia, etteivät vain lipsu linjassaan. Miehekäs puheenvuoro, käytä kovia otteita.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat