Pakkouskonto on pakkoruotsiakin pahempi ongelma

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Pakkoruotsista on ollut viimeaikoina keskustelua (itse kirjoitin aiheesta täällä), mutta pakkouskonto tuntuu edelleen jyräävän kouluissa. Sen poistamista ehdottelevat säännöllisin väliajoin lähinnä vapaa-ajattelijat ja Arno Kotro, jotka useimmiten tarjoavat tilalle "uskontotiedettä" tai "uskontojen tuntemusta". Eduskunnassa ei pakkouskonnon poistamisesta ole vakavasti keskusteltu varmaan koskaan.

Uskontoa perustellaan seuraavalla argumentilla: "Uskonnon tunteminen on yleissivistystä, kristinusko on osa suomalaista kulttuuria. Uskonto on myös osa Suomen historiaa."

Uskonto nähdään siis yleissivistävänä aineena, kuten muut reaaliaineet. Kuitenkin:

- Uskonto alkaa peruskoulun ensimmäiseltä luokalta (6-7-vuotiaana). Esimerkiksi historia alkaa viidenneltä luokalta ja kemia ja fysiikka vasta yläasteella. Filosofia ja psykologia tulevat vasta lukiossa. Miksi uskontoa pitää opettaa lapsille, joista suurin osa ei vielä osaa edes lukea?

- Uskonto määräytyy vanhempien uskonnon (tai sen puuttumisen) perusteella. Jos uskonto tosiaan olisi yleissivistävä aine, jota ilman ei voi ymmärtää suomalaista kulttuuria, eikö sitä tulisi opettaa kaikille?

Lisäksi tätä uskonnon historiaa ja merkitystä Suomessa opetetaan oikeastaan vasta yläasteella. Ala-asteella uskonnon opetus on Raamatun opetusta; mitä Jeesus teki, miten syntyi ja miten kuoli. Siis vanhoja legendoja. Ala-asteen uskonnonopetus on vain kristittyjen vastine muslimien koraanikoululle. Yleissivistävään osuuteen päästään vasta myöhemmin.

Itse näen uskonnon opettamisen 6-7-vuotiaille vähintäänkin arveluttavana. Uskonto on kaikista reaaliaineista eniten se, joka vaatii kypsyyttä, kriittistä ajattelua ja tulkintaa. Jos uskonto halutaan säilyttää kouluissa, sen voisi säästää lukioon, mieluiten valinnaisaineeksi. Yleissivistävän osuuden voisi liittää historian opetukseen yläasteelle, uskonnolta vapautuville tunneille.

Sivut

Kommentit (81)

Denzil Dexter
Seuraa 
Viestejä6665
Liittynyt7.8.2007

Uskontoa ei opeteta kaikissa Suomen oppilaitoksissa peruskouluista korkeakouluihin. Ruotsia opetetaan, ja pakolla. Sibelius-Akatemiaan voitaisiinkin määrätä pakollinen uskonnonopetus ja virkamiesuskonnon koe, koska kuitenkin yli 90% musiikin kuuntelijoista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Itse asiassa myös pakko-ortodoksitunnit pitäisi saada korkeakouluihin turvaamaan vähemmistöjen asema. Ja tietysti pakko-ateismi.

Vierailija
Enigma
clip..



Kouluissa uskonnonopetus sentään on jollain tolalla, ainakin kaikissa vähänkään isommissa kouluissa. Vaan päiväkodeissa, ennen mainitsemaasi 6-7V ikää, ongelma on villin käytännön vuoksi hieman isompi. Jostain kumman syystä kirkon henkilökunta saa useimmilla paikkakunnilla mennä pitämään omia oppituntejaan päiväkoteihin, ajalla jonka me (kirkkoon kuulumattomat)veronmaksajat maksamme.

Monesti mietityttänyt jotta mitenkähän "yleinen mielipide" suhtautuisi jos joku muu "nuorisojärjestö" alkaisi vaatimaan ideologiansa levitystä päiväkoteihin tasa-arvoisuuden nimessä. Vaikka joku islamistinen jihad järjestö tai joku kommunistinenen..

Vierailija
OzziXX

Kouluissa uskonnonopetus sentään on jollain tolalla, ainakin kaikissa vähänkään isommissa kouluissa. Vaan päiväkodeissa, ennen mainitsemaasi 6-7V ikää, ongelma on villin käytännön vuoksi hieman isompi.




Itse kärsin ala-asteella tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta todella paljon. Pikkulapselle jo tarinat ristiinnaulitsemisesta ovat ahdistavia, puhumattakaan siitä, että on pakko opetella ulkoa uskontunnustus, joka sitten testataan kokeessa (ts. oppilas pakotetaan lukemaan ulkomuistista "minä uskon Jumalaan...", vaikka ei uskoisi). Myös joulu- ja pääsiäiskirkot olivat pakollisia (ev.lut. uskontoa opiskeleville). Rukoilu kuului asiaan (sitäkin opetettiin). Uskonnon opetus alkoi näyttää asialliselta vasta aikaisintaan 5-6. luokilla.

Ja tämä ei ollut mikään Ylä-Köyliön ala-aste, vaan arvostettu koulu pääkaupunkiseudulla 1990-luvun loppupuolella. Opettajakaan ei ollut mikään hihhulinatsi, seurasi vaan opetussuunnitelmaa. Toivottavasti muutosta parempaan on tapahtunut.

Vierailija
Denzil Dexter
Uskontoa ei opeteta kaikissa Suomen oppilaitoksissa peruskouluista korkeakouluihin. Ruotsia opetetaan, ja pakolla. Sibelius-Akatemiaan voitaisiinkin määrätä pakollinen uskonnonopetus ja virkamiesuskonnon koe, koska kuitenkin yli 90% musiikin kuuntelijoista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Itse asiassa myös pakko-ortodoksitunnit pitäisi saada korkeakouluihin turvaamaan vähemmistöjen asema. Ja tietysti pakko-ateismi.



Merkillistä on, ettei uskonnon opetuksessa opeteta, että Jeesus on ateisti, kuten myös Jumala ja Luoja. Toinen merkittävä asia on, että uskonnon opetuksessa on pakko oppia hokemaan 10 käskyä (Laki) ulkoa, mutta uskonnon opetuksessa ei opeteta kuka (ja miten) 10 käskyä on rikkonut historiassa, ja kuka (ja miten) 10 käskyä rikkoo tänään. Eihän lapsi voi suojautua anti-kristukselta, joka rikkoo 10 käskyä ja opettaa vasten Jeesuksen oppeja, ellei hänelle opeteta 'sanat ja näyttö siitä että sanat ovat totta (jumalan sana)' -periaatteen mukaisesti.

Vierailija

Olen pannut merkille vuosien mittaan kuinka tavattoman kiinnostuneita kommunistit, vasemmistolaiset, edistykselliset sekä ateistit ovat uskonnosta vaikka jäkättävätkin sitä vastaan lisätäkseen omaa "uskottavuuttaan".

Vierailija
ralf64
Olen pannut merkille vuosien mittaan kuinka tavattoman kiinnostuneita kommunistit, vasemmistolaiset, edistykselliset sekä ateistit ovat uskonnosta vaikka jäkättävätkin sitä vastaan lisätäkseen omaa "uskottavuuttaan".



Tervävä havainto! Onhan se ilmiönä kiinnostava, ja kuuluu yleissivistykseen jollaisena uskonnonopetus kouluissa pitäisikin olla. Vaan tunnustuksellista paatosta, yhden kirkkokunnan asiaa ajavaa, se ei saa verovaroin kustannetussa koulussa olla.

Astronomy
Seuraa 
Viestejä3976
Liittynyt12.6.2007
ralf64
Olen pannut merkille vuosien mittaan kuinka tavattoman kiinnostuneita kommunistit, vasemmistolaiset, edistykselliset sekä ateistit ovat uskonnosta vaikka jäkättävätkin sitä vastaan lisätäkseen omaa "uskottavuuttaan".

Eivät he ole uskonnosta sinänsä kiinnostuneita, vaan ihmettelevät miten kukaan voi hurahtaa moisiin uskomuksiin, ja sehän se tässä on kiinnostavaa. Ja miten nämä hurahtaneet eli jo lapsena ala-asteella uskonnolla aivopestyt lapset, tulevat aikuiset, aikanaan uskovat siihen mitä heidät on aivopesty uskomaan.
Unohdit listastasi muuten esim. tiedemiehet ja tutkijat...

"The universe is a big place, perhaps the biggest".
"Those of you who believe in telekinetics, raise my hand".
Kurt Vonnegut
"Voihan fusk." Minä

Vierailija

Että opettaa hokemaan 10 käskyä ulkoa opettamatta kuka niitä on rikkonut historiassa, ja kuka niitä rikkoo tänään, on verrattavissa siihen, että matematiikassa opettaa laskutehtävän hokeman ulkoa ("1+1=") mutta ei opeta laskemaan vastausta.

Vierailija

Uskontojen historia lyhyesti

Nykyisessä Irakissa sijaitsi yksi etnisen Arabian Kansan suurista sivistyneistä keskuksista, joka tänään tunnetaan nimellä Babylon (βαβυλον). Se sijaitsi noin 85 kilometriä nykyisestä Bagadadista etelään, Euphrates (εθπηρατεσ) -joen rannalla. Babylon, jonka nimen Septuagintassa korvaa συγχυσις -sana, jonka vastine Arabian (Hebrean) kielessä on בלבל (bilbel), tarkoittaa sekaannusta, sekasortoa, sekoittamista, epäjärjestystä, hämminkiä, hämäännystä, mylläkkää, sotaa, terroria, terrorismia, väkivaltaa y m v.

Noin 4500 - 5000 vuotta sitten, osa etnistä Arabian Kansaa pakotettiin palvomaan eläimiä ja kumartamaan eläinten kuvia mm Babylonian muureissa, mistä nykyinen muurin palvominen on peräisin. Alunperin yhtenäinen etninen Arabian Kansa jakautui, ajautui sekasortoon ja sotaan itseään vasten, mikä johti kaupungin lopulliseen tuhoon. Etnisestä Arabian Kansasta eronneen ja sekasorron myötä alueelta karkoitetun kansanosan tunnemme tänään uskontona nimeltä Juutalaisuus. Juutalaisuus -uskonnolle kuuluvan kielen, kieliopin ja sanaston tunnemme tänään nimellä Hebrean kieli, jonka alkuperä on muinaisen etnisen Arabian Kansan kieli.

ηεβaρεα (hebarea) toisen suuntaan luettuna αερaβεη (aerabeh).

Juutalaisuus -uskonnosta muodostui aikanaan Kristinusko Välimeren alueelle, jonka välivaiheeseen eläinten palvomisen lisäksi kuului ihmisuhrit, mm ristiin naulitseminen. Tunnetuin ristiin naulituista on Jeesus, jonka Testamentti on kirjattu Raamattuun, ja jonka kuvia ristin ohella Lain vastaisesti tänään esitetään ja palvotaan;

Raamatun Laki: Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

Jeesus : Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.

Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

Huomautus: Yllä olevan mukaan (Jeesus), paavit, piispat, papit ja opettajat jotka eivät opeta sanantarkasti 10 käskyn mukaan, ovat kaikista vähiten arvokkaita sivistyneelle yhteiskunnalle.

Kristinuskolle kehitettiin oma kieli, kielioppi, sanasto sekä opit, jotka olivat sekoitus (συγχυσις : bilbel : biblia) kaikista sitä edeltäneistä uskonnoista Babylonian ajalta saakka. Kristinuskon kielen tunnemme tänään Latinan kieli -nimellä, joka kehitettiin Välimeren pohjoispuolella olevien etnisten Kansojen kielistä, lähinnä Kreikka, Italia, Ranska ja Espanja nykyisiä nimiä käyttäen.

Latinan kieleen perustuva siihen aikaan erittäin väkivaltainen ja ihmisiä vihaava Kristinusko kaikkine tekosyineen ihmisten vainonamiselle, hajosi vastarinnan myötä lahkoihin, mikä johti suureen määrään erikielisiä Uusia Testamentteja, joista jokainen on erilainen, ja joista jokainen uskonto ja sen lahko tänään opettaa eri tavalla.

Nykyinen Raamattu, mitä siihen on kirjoitettu, sekä mitä ja miten siitä on opetettu ottaen huomioon myös sellaiset opit mitkä ei lue Raamatussa, on sellaisenaan Babylon (Biblia); Sekava kooste useista eri uskonnoista 4500 - 5000 vuoden ajalta. Ainoat millä on Suomen perustuslain tuki ja minkä voi luokitella sivistyneen yhteiskunnan kulmakiveksi, on Luomistyö josta todistaa Luonnontiede, Korkeimman Luojan ja Jumalin Laki 10 käskyä, sekä Jeesuksen opit, jotka ovat Ensimmäinen ja Toinen Testamentti.

Nykyisen Suomen alueella 1500 -luvulla, tapahtui sama mitä nykyisen Irakin alueella tapahtui noin 4500 - 5000 vuotta sitten. Lain vastaisesti, väkivallalla ja terrorilla esivanhempamme pakkokäännettiin uskomaan, että ovat kaikkea muuta kuin etnisesti Suomalaisia. Suomesa ei ennen niin kutsuttua 'sivistystä ja Kristinuskoa' palvottu kuvia eikä patsaita, eikä juotu viiniä uskoen että se on ihmisverta, eikä syöty leipää uskoen että se on ihmislihaa - eikä mitään muutakaan pakanallista, vaan viini juotiin viininä, ja leipä syötiin leipänä. Kristinuskon koko historian huomioiden, ja mihin opit kokonaisuudessaan tänään viittaavat;

* Pohjois-Eurooppa 1500 JAA : Lutherilaisuuteen (lahkoineen)
joka puolestaan opeissaan osittain viitta
* Etelä-Eurooppa 300 JAA : Katolilaiuuteen (lahkoineen)
joka puolestaan opeissaan viittaa

Ensimmäinen Testamentti ja Toinen Testamentti ohitetaan suoraan tai epäsuoraan, toisin sanoen 10 käskyä ja Jeesuksen oppeja joita Suomen perustuslaki tukee ei noudateta. Luomistyöstä (Luonnontiede) opetetaan väärin, Korkeimman Luojan, Jumalan ja Jeesuksen nimeä käytetään väärin, ja sen sijaan viitataan sanoissa ja/tai teoissa

* Lähi-Itä : 300 EAA Juutalaisuuteen (lahkoineen)
joka puolestaan viittaa
* Babylonia 4500 - 5000 vuotta sitten

Myöhemmin historiassa etnisesti Suomalaisia pakotettiin myös uskomaan että ovat Ruotsalaisa; Uskomaan että ovat jotain mitä ei voi olla, tai uskomaan että ovat jotain mitä ei ole olemassa. Tänään alunperin maallisesti ja sielullisesti yhtenäinen etninen Suomen Kansa, monen muun etnisen Kansan rinnalla, on hajonnut toinen toistaan epäsivistyneisimpiin lahkoihin, ja on niiltä osin 'Kansa joka pimeydessä vaeltaa'.

http://www.suomalaiset.org

Vierailija
ralf64
Olen pannut merkille vuosien mittaan kuinka tavattoman kiinnostuneita kommunistit, vasemmistolaiset, edistykselliset sekä ateistit ovat uskonnosta vaikka jäkättävätkin sitä vastaan lisätäkseen omaa "uskottavuuttaan".



Uskonnot ovatkin erittäin kiinnostavia ilmiöinä (tosin mielestäni kristinusko ja islam ovat autoritaarisuudessaan tylsimmästä päästä, esimerkiksi taolaisuus ja buddhalaisuus ovat paljon kiinnostavampia). En pane ollenkaan pahakseni uskontoja, niin kauan kun niitä ei yritetä tunkea kurkustani alas. Uskonnot ovat monessa mielessä kiehtovia ja maailma olisi varmasti tylsempi paikka ilman niitä.

Satujen kertominen totena lapsille julkisilla varoilla rahoitetussa koululaitoksessa on kuitenkin asia erikseen.

Astronomy
Seuraa 
Viestejä3976
Liittynyt12.6.2007
Matti E Simonaho
Että opettaa hokemaan 10 käskyä ulkoa opettamatta kuka niitä on rikkonut historiassa, ja kuka niitä rikkoo tänään, on verrattavissa siihen, että matematiikassa opettaa laskutehtävän hokeman ulkoa ("1+1=") mutta ei opeta laskemaan vastausta.

Miksi olet laittanut allekirjoitukseesi saatanallisia merkkejä ja symboleita, ne ehkä loukkaavat syvästi niitä jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen, häpeä sinä! Sitäpaitsi, sinä senkin ilmeinen Saatananpalvoja, et edes tiedä että 1+1=2 vaan haluat että kaikki pitää opettaa ulkoa... Vain antikristuksen palvojat haluavat että kaikki asiat opetellaan ulkoa eikä käytetä omaa järkeä ja osaamista missään. Voi sinua.

"The universe is a big place, perhaps the biggest".
"Those of you who believe in telekinetics, raise my hand".
Kurt Vonnegut
"Voihan fusk." Minä

Astronomy
Seuraa 
Viestejä3976
Liittynyt12.6.2007

Täytyy vielä kysellä viisaammilta kun tuli tällanen asia mieleen mikä on mietityttänyt jo lapsuudesta alkaen:
Kävin lapsena pyhäkoulun, jonka jälkeen siirryin opiskelemaan kansakoulun 1. luokalle. Minulle kerrottiin, ja opetettiin muistamaan ulkoa mm. seuraava kohta uskontunnustuksesta jota tässä nyt lainaan:

"...istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan,
oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan
eläviä ja kuolleita,"

Olen tähän päivään asti pohtinut, että istuuko Hän siis Jumalan oikealla puolella jos heitä molempia katsotaan edestä päin? Jolloin takaapäin katsottuna Hän siis istuu Jumalan vasemmalla puolella? Vai onko tässä jotain symboliikkaa mitä en ymmärrä, onko oikea puoli jotenkin siis symbolisesti tärkeämpi kuin vasen puoli jolloin se tarkoittaa jotain muuta kuin itse ihmettelen. Tämä ei ole mitään trollausta vaan ihan aitoa kiinnostusta kyseiseen asiaan.

"The universe is a big place, perhaps the biggest".
"Those of you who believe in telekinetics, raise my hand".
Kurt Vonnegut
"Voihan fusk." Minä

Denzil Dexter
Seuraa 
Viestejä6665
Liittynyt7.8.2007
Astronomy
Täytyy vielä kysellä viisaammilta kun tuli tällanen asia mieleen mikä on mietityttänyt jo lapsuudesta alkaen:
Kävin lapsena pyhäkoulun, jonka jälkeen siirryin opiskelemaan kansakoulun 1. luokalle. Minulle kerrottiin, ja opetettiin muistamaan ulkoa mm. seuraava kohta uskontunnustuksesta jota tässä nyt lainaan:

"...istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan,
oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan
eläviä ja kuolleita,"

Olen tähän päivään asti pohtinut, että istuuko Hän siis Jumalan oikealla puolella jos heitä molempia katsotaan edestä päin? Jolloin takaapäin katsottuna Hän siis istuu Jumalan vasemmalla puolella? Vai onko tässä jotain symboliikkaa mitä en ymmärrä, onko oikea puoli jotenkin siis symbolisesti tärkeämpi kuin vasen puoli jolloin se tarkoittaa jotain muuta kuin itse ihmettelen. Tämä ei ole mitään trollausta vaan ihan aitoa kiinnostusta kyseiseen asiaan.




Olen käsittänyt, että istuu takaapäin katsottuna oikealla puolella, siis samalla puolella, missä jumalan oikea käsi on. On todella traagista jos olen käsittänyt väärin, koska silloinhan kaikki työ on mennyt hukkaan.

Astronomy
Seuraa 
Viestejä3976
Liittynyt12.6.2007

Kiitos kommentista. Itse taas olen hahmottanut ja mieltänyt, että em. sitaatti uskontunnustuksesta tarkoittaa että katsotaan heitä edestäpäin jolloin siis Jumalan vasen käsi on vieressä istuvan Kristuksen puolella. Jotenkin kuitenkin aavistan että tähänkin liittyy syvällisempää symboliikkaa mihin täytyy odottaa vastaus meitä viisaammilta. Sekin tuli mieleen, aiheeseen ehkä liittyen, tai sitten ei, että joissain uskonnoissa perspuoli tarpeillaan käynnin jälkeen pitää pyyhkiä muistaakseni vasemmalla kädellä koska oikea käsi on pyhempi tai merkityksellisempi missäkin asiassa, voin kyllä muistaa väärinkin, mutta tähän ei liity sen enempää symboliikkaa, mutta sekin alkoi nyt kiinnostamaan. Voihan olla, että "vasen" liittyy johonkin negatiiviseen, ja "oikea" johonkin positiiviseen jolloin istuminen oikealla puolella on positiivista. Jos jollain tätä keskustelua seuraavalla on näistä asioista enemmän tietoa niin olisi mielenkiintoista kuulla (eli lukea), tietenkin.

"The universe is a big place, perhaps the biggest".
"Those of you who believe in telekinetics, raise my hand".
Kurt Vonnegut
"Voihan fusk." Minä

taucalm
Seuraa 
Viestejä7047
Liittynyt3.9.2009

pakko-opiskelu on kaikinpuolin ongelmallista jokaisessa koulussa. valinnanvapaus tuntuu olevan koulujärjestelmässämme kirosana. onneksi intternet on mahdollistanut itseään kiinnostavien aihepiirien opiskelun helposti.

"Everything is backwards; everything is upside down. Doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the major media destroy information and religions destroy spirituality."

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat