Tietoisuus

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

TV1/Prisman unettomuusohjelman innoittamaa välipäivien täytettä.

Ajatelkaas tietoisuutta. Siis ihan maallikkotasolla. Oletuksena on, että tavallisena päivänä työssä ja toiminnassa, liikkuessamme ja reagoidessamme eri asioihin, olemme täyden tiedostamisen tilassa, siis jotakuinkin sataprosenttisesti hereillä ja valppaana. Silti saatamme kahvipöydässä jäädä tuijottamaan tyhjyyteen (kun aivomme hetken lepäävät), vaivumme kesken autolla ajon maantiehypnoosiin ja joskus jopa nukahdamme siihen, keskitymme mielenkiintoiseen luentoon (niitäkin on!) tai kirjaan niin, että kaikki muu häipyy ympäriltä.. Joskus teemme käsittämättömiä virheitä ja mokia, ja silloin syytämme väsymystä tai stressiä, ts. tietoisuudentilamme himmenemistä eli tiedostamisen heikentymistä. Kysymys kuuluukin: kuinka suuren osan päivästä lopulta olemme todella hereillä ja täyden tietoisuuden tilassa työskennellessämme ja valintoja tehdessämme?

Itse huomaan silloin tällöin havahtuvani esim. läppärin ääressä, oltuani määrittelemättömän ajan ”jossain muualla”; en ole nähnyt enkä kuullut mitään, ympäristö on vain hävinnyt joksikin aikaa (eikä ole mitään aivoperäistä häiriötä). Toisin sanoen olen siinä istuessani varmaankin nukahtanut pariksi minuutiksi. Kukaan ei tietääkseni ole koskaan edes huomannut sitä, eli minussa ei ulkoisesti näy mitään muutosta, silmät pysyvät auki jne. Tämä lienee tavallista muillekin.

Joskus käy niinkin, jos menen vaikka päivällä huilaamaan sohvalle, että vajoan jonkinlaiseen välitilaan; kuulen ja aistin kaiken ympärilläni ja tiedostan kroppani siinä sohvalla, eli osa minusta on hereillä ja läsnä, mutta samalla olen myös jossakin muualla, näen unta. Toimin ja koen asioita siinä unessa niin kuin yöunissakin, mutta tiedostan koko ajan missä makaan ja mitä ympärilläni tapahtuu. Saatan jopa hiukan raottaa silmiäni ilman että se rikkoisi tilanteen. Joskus olen huikannut lapseni kutsuun, että odotas vähän, katson tämän ensin loppuun

Aika usein ennen aamuheräämistäkin katselen jotain unta kuin elokuvaa, ja kun en ”keksi” siihen enää mitään uutta ja mielenkiintoista, totean, että no herätään sitten. Kyse ei kuitenkaan ole tyypillisestä lucid-unesta, se on taas vähän toinen juttu. Niitäkin on toki näkynyt.

Miten teidän uneksimisenne sujuu, onko vastaavia kokemuksia?

Samanaikaisesti kahdessa (ja ehkä useammassakin?) eri tietoisuudentilassa oleilu on siis mahdollista. Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä kussakin aivopuoliskossa – ja hypothalamuksessa – tapahtuu tällaisen jakautuneen tietoisuuden aikana. Ei muuta kuin opettelemaan delfiinien nukkumissysteemiä. Se jos mikä on tehokkuuden maksimointia

Kommentit (9)

Vierailija
namow
Silti saatamme kahvipöydässä jäädä tuijottamaan tyhjyyteen (kun aivomme hetken lepäävät), vaivumme kesken autolla ajon maantiehypnoosiin ja joskus jopa nukahdamme siihen, keskitymme mielenkiintoiseen luentoon (niitäkin on!) tai kirjaan niin, että kaikki muu häipyy ympäriltä.. Joskus teemme käsittämättömiä virheitä ja mokia, ja silloin syytämme väsymystä tai stressiä, ts. tietoisuudentilamme himmenemistä eli tiedostamisen heikentymistä. Kysymys kuuluukin: kuinka suuren osan päivästä lopulta olemme todella hereillä ja täyden tietoisuuden tilassa työskennellessämme ja valintoja tehdessämme?



Tuota tilaa en lähtisi uneen sekoittamaan, sehän on ilmiselvä transsi. Kirjaan, elokuvaan tai johonkin muuhun suoritteeseen uppoutuessa käytetään kai termiä flow-tila. Unen aikana kuitenkin yleensä nähdään unia ja lihakset rentoutuu yms, transsissa vain eksytään ajatuksiin.

Melko vähän kai tuossa tilassa tulee päivän mittaan oltua, tai itse en ainakaan siihen kovin usein uppoa.

namow
tse huomaan silloin tällöin havahtuvani esim. läppärin ääressä, oltuani määrittelemättömän ajan ”jossain muualla”; en ole nähnyt enkä kuullut mitään, ympäristö on vain hävinnyt joksikin aikaa (eikä ole mitään aivoperäistä häiriötä)...



Tämäkin on vain sama tilanne kuin yllä, ihminen on vain uppoutunut ajatuksiinsa niin tiiviisti.

namow
Joskus käy niinkin, jos menen vaikka päivällä huilaamaan sohvalle, että vajoan jonkinlaiseen välitilaan; kuulen ja aistin kaiken ympärilläni ja tiedostan kroppani siinä sohvalla, eli osa minusta on hereillä ja läsnä, mutta samalla olen myös jossakin muualla, näen unta. Toimin ja koen asioita siinä unessa niin kuin yöunissakin, mutta tiedostan koko ajan missä makaan ja mitä ympärilläni tapahtuu. Saatan jopa hiukan raottaa silmiäni ilman että se rikkoisi tilanteen. Joskus olen huikannut lapseni kutsuun, että odotas vähän, katson tämän ensin loppuun



Tämä on jo selkeämmin "välitila", jollaiseen itsekin saatan joskus päätyä. Esim. aamun tunneilla koulussa, huonosti nukutun yön jälkeen voi päätyä "horrokseen" jossa tavallaan tiedostaa olevansa siinä huoneessa, mutta harhailee ajatuksissa, ja sitten yhtäkkiä "herää", eli aistit tarkentuu, huone kirkastuu ja äänet kuuluvat selvemmin jne. Tämä johtuu siitä että osa aivoista nukkuu.

namow
Miten teidän uneksimisenne sujuu, onko vastaavia kokemuksia?



Olen täällä ennenkin itkenyt siitä kuinka joskus päädyn eräänlaiseen välitilaan ennen nukahtamista, ikään kuin täydellinen uneen siirtyminen estyisi. Itse uni voi edetä viimeisille tasoille joissa näen visuaalisia kokemuksia, mutta se katkeilee rajusti ja olevaisen maailman tietoisuus on kokoajan mukana, joskus unen asiat saattavat näkyä tai kuulua hallusinaatioina todellisessa maailmassa jne.

En sitten tiedä pitäisikö tuota kutsua kahdessa tai useammassa tietoisuudentilassa olemiseksi, itse koen ainakin että se yksi tietoisuus poukkoilee toisiinsa sekoittuneiden virtuaalimaailman ja reaalimaailman välillä.

Vierailija
namow
TV1/Prisman unettomuusohjelman innoittamaa välipäivien täytettä.

Ajatelkaas tietoisuutta. Siis ihan maallikkotasolla. Oletuksena on, että tavallisena päivänä työssä ja toiminnassa, liikkuessamme ja reagoidessamme eri asioihin, olemme täyden tiedostamisen tilassa, siis jotakuinkin sataprosenttisesti hereillä ja valppaana. Silti saatamme kahvipöydässä jäädä tuijottamaan tyhjyyteen (kun aivomme hetken lepäävät), vaivumme kesken autolla ajon maantiehypnoosiin ja joskus jopa nukahdamme siihen, keskitymme mielenkiintoiseen luentoon (niitäkin on!) tai kirjaan niin, että kaikki muu häipyy ympäriltä.. Joskus teemme käsittämättömiä virheitä ja mokia, ja silloin syytämme väsymystä tai stressiä, ts. tietoisuudentilamme himmenemistä eli tiedostamisen heikentymistä. Kysymys kuuluukin: kuinka suuren osan päivästä lopulta olemme todella hereillä ja täyden tietoisuuden tilassa työskennellessämme ja valintoja tehde:

Ei taida muita tasoja ollakaan, kuin tuo maallikkotaso, muu määrittely on sievistelyä.

Tietoisuudessa on oleellista ettei varsinaisesti tiedosta itseään, niin silloin "entinen" tietoinen minä ei sekaannu tiedostamiseen.

Tuo entinen on kokemus, vertaaja. Tietoinen on kun ei verrata, eikä pyritä vaikuttamaan kokemiseen, kokemuksen kautta.

Niin ja joo onhan näissä "tiloissa" tullut oltua. Enemmän ne kuitenkin ovat melko nopeasti ohi meneviä, kokemus pyrkii aina tuppautumaan mukaan.

Vierailija
homo
Tämäkin on vain sama tilanne kuin yllä, ihminen on vain uppoutunut ajatuksiinsa niin tiiviisti.

Entä kun niitä ajatuksia ei ole?

fata morgana
Tietoisuudessa on oleellista ettei varsinaisesti tiedosta itseään, niin silloin "entinen" tietoinen minä ei sekaannu tiedostamiseen.
Tuo entinen on kokemus, vertaaja. Tietoinen on kun ei verrata, eikä pyritä vaikuttamaan kokemiseen, kokemuksen kautta.

Tämän perusteella minä olen sitten suurimman osan aikaa tiedostamattomassa tilassa. xD

Ajattelen tietoisuuden aivan toisin päin, eli silloin kun varsinaisesti tiedostan itseni, olemassaoloni, liikkeeni, eleeni ja toimintani siinä hetkessä, tietoisuuteni on täysin hereillä. Vertaaja siis lienee läsnä – cogito, ergo sum. Jos meditoin ja pyyhin pääni ajatuksista, en tiedosta itseäni ja olemassaoloani siinä hetkessä – minä katoaa (ja juuri nyt sain déjà vu -tunteen tästä hetkestä kun tätä kirjoitan, hmmm...). Jos edellämainittu on ns. todellisen tietoisuuden tila, niin mitä tarkalleen ottaen silloin tiedostan? Vai onko meillä tässä vain semanttinen ongelma.

Vierailija
namow

Entä kun niitä ajatuksia ei ole?



Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Osaatko kuvailla mitä TUNNET sinä ajatuksettomuuden hetkenä?

Vierailija
namow
homo
Tämäkin on vain sama tilanne kuin yllä, ihminen on vain uppoutunut ajatuksiinsa niin tiiviisti.

Entä kun niitä ajatuksia ei ole?

fata morgana
Tietoisuudessa on oleellista ettei varsinaisesti tiedosta itseään, niin silloin "entinen" tietoinen minä ei sekaannu tiedostamiseen.
Tuo entinen on kokemus, vertaaja. Tietoinen on kun ei verrata, eikä pyritä vaikuttamaan kokemiseen, kokemuksen kautta.

Tämän perusteella minä olen sitten suurimman osan aikaa tiedostamattomassa tilassa. xD

Ajattelen tietoisuuden aivan toisin päin, eli silloin kun varsinaisesti tiedostan itseni, olemassaoloni, liikkeeni, eleeni ja toimintani siinä hetkessä, tietoisuuteni on täysin hereillä. Vertaaja siis lienee läsnä – cogito, ergo sum. Jos meditoin ja pyyhin pääni ajatuksista, en tiedosta itseäni ja olemassaoloani siinä hetkessä – minä katoaa (ja juuri nyt sain déjà vu -tunteen tästä hetkestä kun tätä kirjoitan, hmmm...). Jos edellämainittu on ns. todellisen tietoisuuden tila, niin mitä tarkalleen ottaen silloin tiedostan? Vai onko meillä tässä vain semanttinen ongelma.





Niin semantiikkaa, merkitysoppia, siinäkin on määrittelijänä sama "entinen itse"

No jos teen jotakin todella täydellä antaumuksella, unohdan itseni, ja ajan kaiken muun ympäriltäni tekemisen viedessä kaiken huomion, myös ajatus hiljenee.
Silloin ajatus ei häiritse, sillä minähän on vain ajatusten keskittymä.

Vierailija
hihhuli235
namow

Entä kun niitä ajatuksia ei ole?



Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Osaatko kuvailla mitä TUNNET sinä ajatuksettomuuden hetkenä?



Ja millä tavalla kuvailet kuvailematonta? Minkälainen ääni tulee yhden käden läpsäytyksestä?

Vierailija
namow
homo
Tämäkin on vain sama tilanne kuin yllä, ihminen on vain uppoutunut ajatuksiinsa niin tiiviisti.

Entä kun niitä ajatuksia ei ole?

fata morgana
Tietoisuudessa on oleellista ettei varsinaisesti tiedosta itseään, niin silloin "entinen" tietoinen minä ei sekaannu tiedostamiseen.
Tuo entinen on kokemus, vertaaja. Tietoinen on kun ei verrata, eikä pyritä vaikuttamaan kokemiseen, kokemuksen kautta.

Tämän perusteella minä olen sitten suurimman osan aikaa tiedostamattomassa tilassa. xD

Ajattelen tietoisuuden aivan toisin päin, eli silloin kun varsinaisesti tiedostan itseni, olemassaoloni, liikkeeni, eleeni ja toimintani siinä hetkessä, tietoisuuteni on täysin hereillä. Vertaaja siis lienee läsnä – cogito, ergo sum. Jos meditoin ja pyyhin pääni ajatuksista, en tiedosta itseäni ja olemassaoloani siinä hetkessä – minä katoaa (ja juuri nyt sain déjà vu -tunteen tästä hetkestä kun tätä kirjoitan, hmmm...). Jos edellämainittu on ns. todellisen tietoisuuden tila, niin mitä tarkalleen ottaen silloin tiedostan? Vai onko meillä tässä vain semanttinen ongelma.




Ykseyden silloin tiedostat. Elämä on yksi.. kaikki muu on ikään kuin harhaa.. Emme sanallisesti pysty tarkasti ilmaisemaan mitään.. kun elämä ilmiönä on sanoinkuvaamaton.

Ps. upealta tuntui lukea aloitusviestisi - kiitos!

Vierailija
namow
TV1/Prisman unettomuusohjelman innoittamaa välipäivien täytettä.

Ajatelkaas tietoisuutta. Siis ihan maallikkotasolla. Oletuksena on, että tavallisena päivänä työssä ja toiminnassa, liikkuessamme ja reagoidessamme eri asioihin, olemme täyden tiedostamisen tilassa, siis jotakuinkin sataprosenttisesti hereillä ja valppaana.

Silti saatamme kahvipöydässä jäädä tuijottamaan tyhjyyteen (kun aivomme hetken lepäävät), vaivumme kesken autolla ajon maantiehypnoosiin ja joskus jopa nukahdamme siihen, keskitymme mielenkiintoiseen luentoon (niitäkin on!) tai kirjaan niin, että kaikki muu häipyy ympäriltä..

Joskus teemme käsittämättömiä virheitä ja mokia, ja silloin syytämme väsymystä tai stressiä, ts. tietoisuudentilamme himmenemistä eli tiedostamisen heikentymistä.

Kysymys kuuluukin: kuinka suuren osan päivästä lopulta olemme todella hereillä ja täyden tietoisuuden tilassa työskennellessämme ja valintoja tehdessämme?

Itse huomaan silloin tällöin havahtuvani esim. läppärin ääressä, oltuani määrittelemättömän ajan ”jossain muualla”; en ole nähnyt enkä kuullut mitään, ympäristö on vain hävinnyt joksikin aikaa (eikä ole mitään aivoperäistä häiriötä). Toisin sanoen olen siinä istuessani varmaankin nukahtanut pariksi minuutiksi. Kukaan ei tietääkseni ole koskaan edes huomannut sitä, eli minussa ei ulkoisesti näy mitään muutosta, silmät pysyvät auki jne. Tämä lienee tavallista muillekin.

Joskus käy niinkin, jos menen vaikka päivällä huilaamaan sohvalle, että vajoan jonkinlaiseen välitilaan; kuulen ja aistin kaiken ympärilläni ja tiedostan kroppani siinä sohvalla, eli osa minusta on hereillä ja läsnä, mutta samalla olen myös jossakin muualla, näen unta. Toimin ja koen asioita siinä unessa niin kuin yöunissakin, mutta tiedostan koko ajan missä makaan ja mitä ympärilläni tapahtuu. Saatan jopa hiukan raottaa silmiäni ilman että se rikkoisi tilanteen. Joskus olen huikannut lapseni kutsuun, että odotas vähän, katson tämän ensin loppuun

Aika usein ennen aamuheräämistäkin katselen jotain unta kuin elokuvaa, ja kun en ”keksi” siihen enää mitään uutta ja mielenkiintoista, totean, että no herätään sitten. Kyse ei kuitenkaan ole tyypillisestä lucid-unesta, se on taas vähän toinen juttu. Niitäkin on toki näkynyt.

Miten teidän uneksimisenne sujuu, onko vastaavia kokemuksia?

Samanaikaisesti kahdessa (ja ehkä useammassakin?) eri tietoisuudentilassa oleilu on siis mahdollista. Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä kussakin aivopuoliskossa – ja hypothalamuksessa – tapahtuu tällaisen jakautuneen tietoisuuden aikana. Ei muuta kuin opettelemaan delfiinien nukkumissysteemiä. Se jos mikä on tehokkuuden maksimointia




Samantapaisia kokemuksi myös täällä. Tämä on mielenkiintoinen kirjoitus johon on taas tarvetta. Niinpä, kuinka paljon olemmekaan hereillä?

Kaikkien kropat ovat (elämästä) tietoisia kaiken aikaa, mutta välillä ikään kuin tipahtaa ja tuntee elävänsä kuin unessa. Usein liikkuvat kuvat vievät vahvaan keskittymisen tilaan, että tuntee olevansa yhtä elokuvan kanssa. Sellainen "tekemättömyys" virkistää "herättää" ihmeellisellä tavalla.

Uusimmat

Suosituimmat