Paukutteluthommat perseelleen

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tukes kielsi 103 Suomen Ilotulitus Oy:n ilotulitetta

Turvatekniikan keskus Tukes on kieltänyt myymästä yli sataa Suomen Ilotulitus Oy:n maahantuomaa ilotulitetta. Ilotulitteiden turvallisuudesta ei ole voitu varmistua riittävästi.

Juuri kun katsoin mainoksia ja totesin, että surkein räjähdevalikoima ikinä, niin tulee uutinen, jossa kielletään vielä puolet tarjolla olevista tuotteista. Oma suosikki, ja todennäköisesti ainoa ostamisen arvoinen jytky(mahtitykki), joutuu myyntikieltoon.

Kai se on ostettava jotain halvempia paskoja jemmaan ensivuotta varten ja väsätä taas kotikutoiset pommit, joilla saa uuden vuoden tuntumaan samalta kuin aina ennenkin.

Naurettavinta on tämä ruutipatatuotteisiin liittyvä trendi, jolla kenties halutaan varjella käyttäjiä ja tehdä paukuttelu mahdollisimman yksinkertaiseksi. Näyttää siltä, että tuollaiset monimutkaisen rakenteen sisältävät paukut ovat juuri sieltä riskialttiimmasta päästä, eli täysin päinvastoin, mikä on ollut kehittäjien tarkoitus.

Missä on rakas ilmapommi, tykinjyskyt ja kaikki muut hauskuudet?!?

Myynnistä poistettavat tuotteet tiistaina 28.12.2010:
[size=50:1h8cuwwo]
Mahtitykki
Kuningaspommi
Big One
Iso Ilmatykki
Teho Thunder
Big Bomb
Teho Dynamit
Palmutanssi
Saturnus Ohjuspatteri
Jupiter-Ohjuspatteri
Ohjuspatteri 100
Urkupatteri 100
Super Star Rocket
Hulvaton Huligaani
Tuomiopasuuna
Norsun Töräys
Kallen Kanuuna
Jumbojytky
Pyro Blaster
Tähtipommi Nova
Värirätinäpommi
Tykinkuula
Dynamiitti
Pommikone
Jättitähtisadetikku
Iso Tähtisadetikku
Lepakko
Kuninkaansarvi
Jätti-Roomalainen
Turusen Pyssy
Power Box
Keisari
Sydänraketti
Palmupata
Partypamaus
Nuotin Vierestä
Suomi Pop
Universuminen ykkönen
Jupiter Ohjuspatteri 200
Vastaisku
Monsterin Mörinät
Rytkettä ja rätinää
Reseptivapaa Tähtitykki
Ruudin Riemuvoitto
Dragon Fire
Juhlakynttilä 100 Palloa
Taivaanpeitto
Pahat Pojat
Juhlakynttilä
Pommi Tommi
Raaka Arska
Pomon Pommitus
Räjähdysvaara
Tähtimyrsky
Harlekiini
Supervoima
Herran Pieksut
Juhlatulivuori
Sähinäsuihke
Tähtimagia
Movie Time
Hail of Blizzard
Worm
Code Red
Happy Time
Trojan
Tämä Puoli ylöspäin
Super Suuri Sankari
IP
Venetsian Superpata
Fantasia
Jo Myrkyn Lykkäs
Venetsia Pata
Ukkospata Helios
Papatti
Venetsia Suihku
Just Married A, B, C
Jubilee Model
Perhonen
Isokatti
Punakone
Paukkuvyö
Tulisuudelma Big
Tulivuori
Tulihäntätaivas
Komeettakyntilä
Värihelvetti
Perhonen
Tankki
Tulinen Sulttaani
Musta Laatikko
Diamont
Kanuuna
Hurrigane
Strobohyrrä
Pyromanic
Super Roomalainen
Venus
Tuhonuoli
Timantti
Safiiri
Satellite
Gigant
Asteroid
Red Comet
Outer Space
Hopeatähti
Purppurakomeetta
Laserflash
Rock Blow
Super
Mega
Royal
Taikasarja
Meteor
Super Jätti Etna
Jättitykki
Kunkkutykki
Nitro
Äkäinen Anoppi
Tähtikimara
Sähäkkä Sika
Väripatruuna
Tähtipallosarja
Jumbo[/size:1h8cuwwo]

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010122812926559_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010122812926617_uu.shtml

Sivut

Kommentit (89)

Saw
Seuraa 
Viestejä6251
Liittynyt20.6.2009

Katsotaanpa nyt sitten miten ilotulitteen aiheuttamat vammat vähenevät. Perusrakettien ampuminen ilman keppiä, tai suoraan kädestä ei ole joka jätkän puuhaa. Säästyy ehkä pari silmävammaa. Mutta kuinka sitten on Denzilin omien pommireseptien toteutuksen laita? Montako pommittajaa loukkaantuu kerralla?

Young man, there's a place you can go.
I said, young man, when you're short on your dough.
You can stay there, and I'm sure you will find
Many ways to have a good time.

It's fun to stay at the Y.M.C.A.
It's fun to stay at the Y.M.C.A.

Stinger
Seuraa 
Viestejä4719
Liittynyt18.2.2006

Ei ole sekään varmaa, että edes ne itse tehdyt "paukut" olisivat viranomaisten sallimia, kuten alla olevasta kuvasta voi todeta...

”Tietämättömyys antaa ihmiselle paljon luultavaa.”
-George Eliot

Vierailija

...viddu mitä holhousta, täällä periferiassa on saanut tähän asti paukutella rakettejaan rauhassa vailla virkavallan puuttumista.

Denzil Dexter
Seuraa 
Viestejä6665
Liittynyt7.8.2007
Saw
Katsotaanpa nyt sitten miten ilotulitteen aiheuttamat vammat vähenevät. Perusrakettien ampuminen ilman keppiä, tai suoraan kädestä ei ole joka jätkän puuhaa. Säästyy ehkä pari silmävammaa. Mutta kuinka sitten on Denzilin omien pommireseptien toteutuksen laita? Montako pommittajaa loukkaantuu kerralla?



Kyllä omat toteutukset menivät aikoinaan loistavasti ilman vaurioita. Siihen aikaan paukuteltiin omaksi iloksi, eikä pommeja käytetty epäsosiaalisiin tarkoituksiin. Paikka pitää olla jossain vähän sivummalla hiekkakuopalla tms ja paukussa pitää olla kunnon sytytin, eikä mitään kituvan nuotion päälle laitettavia virityksiä. Myös kunnon potero pitää olla, että pääsee sirpalesuojaan.
Ainoa läheltäpititilanne sattui luokkakaverille, kun halusi vastoin parempaa tietoa puristaa paukun kiinni ruuvipenkissä. Oikea tapahan on hitsata tai muuten rakentaa jytky etukäteen ja sitten pienestä reiästä valuttaa ruuti tms sisään ja tukkia sitten reikä sytyslangalla tai -johdolla.

Vierailija
Saw
Mutta kuinka sitten on Denzilin omien pommireseptien toteutuksen laita? Montako pommittajaa loukkaantuu kerralla?



Se voi olla hauskaa ja turvallista, kuten mikä tahansa räjäyttely, jos osaa toimia vastuullisesti. Riskejä on aina olemassa ja jokainen räjäyttelijä yleensä toimii sellaisia tekijöitä minimoiden, mutta ei liikaa hauskuudesta tinkien. Tähän ikään mennessä se on ollut surullista katsoa, miten vuosi vuodelta sukupolvet tyhmenevät, eivätkä vanhemmat viitsi opettaa edes niitä yksinkertaisempia nyrkkisääntöjä paukutteluun. Tämän seurauksena saamme tätä vähemmän hauskaa lainsäädäntöä, jonka noudattamatta jättämisestä saa pulittaa mahdollisesti vähän lisää tuohta sen lisäksi, että polttelee sellaista savuna taivaalle.

Suurin sattunut haaveri koskaan, on ollut se, että papatti räjähti nuoruudessa sormien välissä ja kiinalainen on räjähtänyt noin 10cm säteellä kämmenestä. Näin surkeilla tappamistaidoilla on vaikea terrorisoida suurta ihmisjoukkoa.

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26991
Liittynyt13.5.2005

Jos paukut loppuvat uutenavuotena kesken ja tuntuu siltä kuin ei kuuluisi joukkoon, voi aina jatkaa intissä opituilla "Laukaus!", "Sarrrrrrrja!" ja "Viheltää!" -huudoilla.

Riittoisampi keskustelukumppani.

Vierailija
Kotipommit yhä vaarallisempia

Maanantai 27.12.2010 klo 04.32

Itse tehdyt kotipommit aiheuttavat poliisin mukaan pahoja vaaratilanteita ja muun muassa sormi- palo- ja silmävammoja.

Helsingin poliisi katsoo, että kokeiluissa on menty entistä suurempiin paukkuihin, jotka voivat pahimmillaan aiheuttaa jopa kuoleman.

Kotipommeja tehdään esimerkiksi ilotulitteita virittelemällä. Räjähteisiin saadaan materiaalia lukuisista arkipäiväisistä aineista kuten pölysokerista ja kosmetiikkatuotteista.

Paukuissa käytettyjä aineita tilataan myös internetin kautta ulkomailta. Poliisin mukaan lentorahdissa kulkeekin aineita, joita siellä ei missään nimessä saisi olla.

Poliisi arvelee etteivät paukkujen rakentajat useinkaan ymmärrä niihin liittyviä riskejä. Viritykset voivat olla hyvin epävakaita ja räjähtää jo käsittelyvaiheessa.

Vaarallisuutta lisää se, että sytytyslangat ovat usein liian lyhyitä. Valmiin räjähteen ympärille voidaan koota paukun kokoa lisäävää materiaalia, jolloin alkuperäinen sytytyslanka jää auttamatta liian pieneksi ja voi aiheuttaa suuren vaaran räjäyttäjälle.

STT

Vierailija

Siinä on tarpeeksi uudenvuodenpaukuttelua, kun vahvasti humaltunut, keski-ikäinen perheenisä pieksee emännän, ajaa koko perheen kartanolle ja linnoittautuu luvallisine metsästysaseineen ullakolle tulittamaan paikalle saapunutta mustaamaijaa.

EDIT1: Poistettu pilkku!

Vierailija

Poliisi arvelee etteivät paukkujen rakentajat useinkaan ymmärrä niihin liittyviä riskejä. Viritykset voivat olla hyvin epävakaita ja räjähtää jo käsittelyvaiheessa.

Vaarallisuutta lisää se, että sytytyslangat ovat usein liian lyhyitä. Valmiin räjähteen ympärille voidaan koota paukun kokoa lisäävää materiaalia, jolloin alkuperäinen sytytyslanka jää auttamatta liian pieneksi ja voi aiheuttaa suuren vaaran räjäyttäjälle.

STT

Ihmeellistä mussutusta. Jos joku ei ymmärrä edes sitä, millä tavalla sytytyslangan pituus vaikuttaa räjähdyksen tapahtumiseen, niin ei pitäisi räjäytellä edes sallittuja ilotulitteita. Miten helvetin tyhminä meitä pidetään? Eihän tuollainen urpo osaisi valmistaa edes ruokaa, polttamatta samalla itseään?

Vierailija

Tässä pari vuotta sitten oli telkkarissa tukesin hyvä "mainos" -näe uusi vuosi omin silmin-.
Eipä sitä paremmin asiaa voi kuvata.
Jäi myös eräs tuokiokuva telkkarista mieleen, kun kuvausryhmä sattui kuvaamaa erästä perhettä torin laidalla. Ja voi kun isä huomasi, että nyt meitä kuvataan, niin äkkiä palava roomalainen kynttilä vaunuissa istuvan noin 2 vuotiaan käteen. Ja siinähän heilui 180 astetta mihin sattuu. Olihan siinä se hyvä puoli, että kynttilä oli niin pitkä, ettei lapsi yltänyt kääntää sitä tulipiippua omille silmilleen.

Jos missä, niin tässä rajähdeasiassa viranomainen tekee hyvää työtä.
Hyvä TUKES!

Vierailija
von oben
Jäi myös eräs tuokiokuva telkkarista mieleen, kun kuvausryhmä sattui kuvaamaa erästä perhettä torin laidalla. Ja voi kun isä huomasi, että nyt meitä kuvataan, niin äkkiä palava roomalainen kynttilä vaunuissa istuvan noin 2 vuotiaan käteen. Ja siinähän heilui 180 astetta mihin sattuu. Olihan siinä se hyvä puoli, että kynttilä oli niin pitkä, ettei lapsi yltänyt kääntää sitä tulipiippua omille silmilleen.



Tuollaiset isät voitaisiin siirtää takaisin kasvatuslaitokseen ja nykyiset lapset voitaisiin antaa oikeille kasvattajille. Mikäli psykoterapian prognoosi olisi huono, voitaisiin minimoida tulevaisuuden henkilövahinkoja ja yhteiskunnan varojen kulua vasektomialla.

jepajee
Seuraa 
Viestejä22001
Liittynyt29.12.2009
Shriek
Poliisi arvelee etteivät paukkujen rakentajat useinkaan ymmärrä niihin liittyviä riskejä. Viritykset voivat olla hyvin epävakaita ja räjähtää jo käsittelyvaiheessa.

Vaarallisuutta lisää se, että sytytyslangat ovat usein liian lyhyitä. Valmiin räjähteen ympärille voidaan koota paukun kokoa lisäävää materiaalia, jolloin alkuperäinen sytytyslanka jää auttamatta liian pieneksi ja voi aiheuttaa suuren vaaran räjäyttäjälle.

STT

Ihmeellistä mussutusta. Jos joku ei ymmärrä edes sitä, millä tavalla sytytyslangan pituus vaikuttaa räjähdyksen tapahtumiseen, niin ei pitäisi räjäytellä edes sallittuja ilotulitteita. Miten helvetin tyhminä meitä pidetään? Eihän tuollainen urpo osaisi valmistaa edes ruokaa, polttamatta samalla itseään?




Vaarallisempaa on sytytyslangan laadunvaihtelu. Tuli kerran kiire kun roomalaisesta lainattu lanka paloi 10x nopeudella normaaliin nähden.

jepajee
Seuraa 
Viestejä22001
Liittynyt29.12.2009
von oben
Jäi myös eräs tuokiokuva telkkarista mieleen, kun kuvausryhmä sattui kuvaamaa erästä perhettä torin laidalla. Ja voi kun isä huomasi, että nyt meitä kuvataan, niin äkkiä palava roomalainen kynttilä vaunuissa istuvan noin 2 vuotiaan käteen. Ja siinähän heilui 180 astetta mihin sattuu. Olihan siinä se hyvä puoli, että kynttilä oli niin pitkä, ettei lapsi yltänyt kääntää sitä tulipiippua omille silmilleen.



Lasten paniikkireaktiot on kyllä mahtavia. Pikkubroidi kerran potkaisi sellaisen viheltävän ja hylsyjä ampuvan padan (en muista enää nimeä) suoraan meitä kohden sillä seurauksella, että koko pihapiiri juoksi karkuun, osa kikatellen, osa kirkuen. Yhdeltä meni yksi raketti farkuista läpi Oi että oli hauskaa.

Muutama vuosi takaperin Afrikan tumma poika pystytteli raketteja jäiseen hankeen yksi kerrallaan ihmismassan keskellä, eikä saanut yhtäkään niistä nousemaan metriä korkeammalle kun lumi piteli niitä maassa. Oli kyllä hauskaa silläkin kerralla, eikä kukaan edes kumma kyllä vetänyt häntä turpaan.

Kerran kun mentiin uutevavuotena pizzalle tutun paikkaan, oli tuttu myyjä ovella tupakalla ja pyysi meiltä yhtä rakettia. Sen annettuamme hän tarkasti asiakastilanteen, sytytti raketin ja tähtäsi sen pizzerian keittiöä kohti. Voi että sitä huutoa mikä säikähtäneestä turkkilaisesta lähtee

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat