Parempia poliitikkoja viisaampien äänestäjien avulla

Seuraa 
Viestejä62
Liittynyt16.3.2008

Politiikassa ja teatterissa tärkeää on miltä asiat näyttävät, ei niinkään se miten asiat todella ovat. Tämä näkyy hyvin ehdokkaiden vaalimainonnasta, joka perustuu yhä enemmän mielikuviin ja imagon rakentamiseen. Tavaroiden ja palvelujen markkinoinnissa tämä saattaa puolustaa paikkaansa, koska tuotteista pitää löytyä myös tarkka tuoteseloste, mutta ehdokkaista tällaista tuoteselostetta ei jostain syystä löydy. Ehdokkaiden mainonnassa pääpaino on ehdokkaan valokuvalla ja jollakin hämäräksi jäävällä iskulauseella. Sen sijaan tietoa ehdokkaan todellisesta pätevyydestä, koulutuksesta, tavoitteista, uskosta ja mielipiteistä on vaikea löytää.

Vaaleissa valitut poliitikot päättävät suoraan valtion ja kuntien budjettien kautta miten lähes puolet työmme tuloksista käytetään. He määräävät pelisäännöt myös loppujen rahojen käytölle. Lisäksi lainsäädännön kautta he päättävät yhteiskuntamme ja maapallomme tulevaisuudesta, sekä siitä miten meidän ihmisten pitäisi elää.

Yrityksissä paljon pienemmistä asioista päättävät johtajat valitaan koulutuksen, ansioiden ja pätevyyden pohjalta, koska keskinkertaisuuksien johdolla firmojen on vaikea menestyä. Tässä mielessä on kerrassaan käsittämätöntä, että poliittisten päättäjien todellista pätevyyttä, aikaisempia meriittejä ja koulutusta ei lehdistössä ja muussa mediassa juuri selvitetä, vaan mielenkiinto kohdistuu ehdokkaiden yksityiselämään ja siihen kenelle kukin tekstareita lähettää. Tällaisen "tutkivan journalismin" tulokset ovat nähtävissä työttömyyden, turvattomuuden ja eriarvoisuuden kasvun muodossa.

Kuvaavaa on, että lehdistössä ja muussa mediassa urheilijoiden saavutuksista pidetään huomattavasti tarkempaa kirjaa kuin poliitikkojen käytännön ansioista. Jääkiekkoilijoiden tehopisteet täyttävät sanomalehtien urheilusivut, mutta poliitikkojen tehopisteiden seuranta ja arkistointi näyttää olevan tutkivalle journalismille ylivoimainen haaste.

Yhteiskunnan tärkein tehtävä on talouselämän hyvinvoinnin ylläpito, koska vain sen avulla voimme rahoittaa terveydenhoitoa, koulutusta, kulttuuria ja ympäristönsuojelua sekä lisätä tasa-arvoa. Tämä asia on testattu moneen kertaan ihmiskunnan historiassa ja se on myös helppo havaita köyhien ja rikkaiden maiden välisessä vertailussa. Esimerkiksi 80-luvun lopulla päättäjät eivät ymmärtäneet, että kukaan ei osta suomalaisia tuotteita jos ne ovat liian kalliita ja he ajoivat Suomen lamaan vahvan markan politiikan seurauksena. Murheellista on, että nyt samaa kuviota taas testataan vahvan euron avulla.

Toinen tärkeä asia mitä Suomen ja Euroopan poliittiset päättäjät eivät ole vielä ymmärtäneet on lainan käyttötarkoitus. Lainaa voi ja kannattaa ottaa sellaisiin investointeihin, joiden tuotoilla laina voidaan maksaa takaisin. Esimerkiksi voimalaitokset, tehtaat ja tuotekehitys ovat tällaisia kohteita. Sen sijaan jatkuvasti lainarahalla pyörivä valtion tai kunnan talous johtaa veronmaksajat pankkien omistajien ja johdon bonusten maksumiehiksi. Tästä kierteestä ei ole muuta ulospääsyä kuin seteleiden painaminen ja tuhannen prosentin inflaatio, josta sitten on muita ikäviä seurauksia.

Lyhytnäköisyys on länsimaisen demokratian suurin ongelma, koska lainaa ottamalla poliittiset päättäjät voivat siirtää vaikeat ongelmat aivan liian helposti seuraavan kauden päättäjille. Päästetyt maalit vähentävät jääkiekkoilijoiden tehopisteitä, aivan samoin valtiolle tai kunnalle otetun lainan tai työttömyyden kasvun pitäisi vähentää poliitikkojen tehopisteitä. Vastaavasti pisteitä voisi kartuttaa lainan takaisinmaksulla ja työpaikkojen lisääntyessä. Suhdanteet on helppo ottaa huomioon plus- ja miinuspisteillä, samaan tapaan kuin mäkihypyssä huomioidaan tuuliolot.

Kiinassa toimintaa voidaan suunnitella pidemmällä tähtäimellä, koska heidän ei tarvitse kalastella äänestäjiä katteettomilla lupauksilla. Lisäksi Kiinan tärkeimmät poliittiset johtajat ovat koulutukseltaan insinöörejä, jotka osaavat rakentaa teollisuutta ja taloutta. Meidän kannattaisi ottaa myös tästä jotakin oppia, ennen kuin kiinalainen systeemi jyrää länsimaisen talousjärjestelmän. Tosin heidänkin dollarivarantonsa sulaa kun USA käynnistää setelirahoituksen.

Länsimaisen demokratian ongelmia ei ratkaista alentamalla äänestysikärajaa ja siirtämällä päätösvaltaa lapsille. Tehokkaampi tapa on valita politiikkaan mukaan talouselämän ja tieteen eri alojen vaikuttajia, joilla on omakohtaista kokemusta ja todellista näyttöä talouden ja teollisuuden hoidosta. Tällaisia henkilöitä on vaikea saada politiikkaan ennen kuin perustuslain mukainen yksityisyyden suoja laajennetaan myös politiikkaan, tai sitten se kumotaan tasapuolisuuden nimissä kaikilta kansalaisilta. Nykyjärjestelmä suosii julkkiksia, joiden toimeentulo perustuu näkyvyyteen.

Harva järkevä ihminen haluaa yksityiselämäänsä juorujournalistien väänneltäväksi, joiden hampaissa ratakiskokin menee solmuun. Ihmisten virheillä ja heikkouksilla mässäilyssä ei ole mieltä, koska ilman niitä elämässä on vaikea oppia ja saavuttaa mitään. Virheitähän ei synny jos ei tee mitään. Toisaalta on myös vaikea uskoa, että tavalliset äänestäjät oikeasti haluaisivat päästä täysin virheettömien aseksuaalisten poliitikkojen määräiltäviksi.

Ajattelevalle äänestäjälle vaalirahakohu ei voinut olla mikään yllätys, sillä jo Kekkosen ajoista lähtien toisilla ehdokkailla on jostain syystä ollut varaa esimerkiksi TV-mainoksiin ja toisilla taas ei. Tässä mielessä on kummallista, että nykyisiä kansanedustajia arvostellaan asiasta - heillehän pitäisi myöntää mitalit asian selvittämisestä Oman ehdokkaan ja ideologian tukeminen kuuluu olennaisena osana demokratiaan, se on meidän perusoikeutemme. Jatkossa tämä tuki pitää kuitenkin olla kokonaisuudessaan avointa, koska muuten riskinä on lahjonta ja korruptio. Ehdokkaiden tulee siis julkistaa kaikki saamansa tuet ja tukien antajat jo ennen vaaleja.

Vaalirahajärjestelmää paljon suurempi epäkohta on toimittajien motiivien salailu. Yksi positiivinen lehtijuttu tai TV-ohjelma on ehdokkaalle kymmenen kertaa suurempi lahjus kuin kymmenen tuhannen euron vaalituki. Samasta aiheesta taitava journalisti tekee helposti positiivisen tai negatiivisen jutun, joko korostamalla syntyneitä uusia työpaikkoja tai sitten taustalla olevia mahdollisia poliitikon omia intressejä, joita tekevältä mieheltä aina löytyy. Tästä johtuen jokaisen jutun yhteydestä pitäisi löytyä vastaavan toimittajan nimi ja hänen oma poliittinen näkökantansa.

Pätevien ehdokkaiden lisäksi tarvitsemme myös päteviä äänestäjiä, koska viime kädessä he ratkaisevat kuinka viisasta politiikkaa Suomi ja EU harjoittavat. Ansioituneiden kansalaisten osaaminen tulisi ottaa koko kansan käyttöön. Pelkkien arvonimien ja mitaleiden lisäksi heille tulisi antaa myös ylimääräisiä ääniä, koska järkevistä poliittisista valinnoista hyötyy koko yhteiskunta. Sopiva määrä voisi olla yhdestä kymmeneen vaalilippua saavutuksista ja meriiteistä riippuen.

Yleinen äänioikeus kuuluu demokratiaan, mutta pääsemmekö parhaaseen lopputulokseen jos rakentajilla ja hajoittajilla on yhtä paljon päätäntävaltaa vaaleissa? Yhteiskuntamme rakentajia ovat esimerkiksi Martti Ahtisaari, Anu Pentik, Jorma Ollila, kuten myös tavallinen muurari tai siivooja, jotka kaikki toiminnallaan pitävät tätä yhteiskuntaa pystyssä. Sen sijaan hajoittajat kuten talousrikolliset, murhaajat ja huijarit eivät ole hyväksyneet yhteisiä pelisääntöjä, joiden avulla yhteiskuntamme luo hyvinvointia kaikille.

Näitä kaikkia asioita kannattaa miettiä, kun yhteiskuntaamme uudistetaan seuraavissa vaaleissa. Poliitikkoja ja rakentajia on helppo haukkua, mutta uusien parempien ratkaisujen keksiminen onkin sitten jo paljon vaikeampaa. Mahtaisiko niitä löytyä tältä foorumilta?

Antti Roine

Sivut

Kommentit (45)

Vierailija

Tiedepiireissäkin raha ratkaisee.

Katso vaikka lääketiedettä jossa lääkeyhtiöt vääristelevät ja pimittävät tutkimustietoja ja maksavat tutkijoille ja lääkäreille siitä, että nämä jättävät etiikkansa taustalle ja toimivat yhtiöiden edun mukaisesti.

Koska poliitikot edustavat kansaa, on heidän pakko nuoleskella enemmistöä. Se enemmistö sattuu olemaan välinpitämätön ja suoraan sanoen tyhmä.

Esimerkiksi Suomessa voisi varmaan vähentää turhaa byrokratiaa monissa paikoin. Mutta se olisi pitkäjänteinen ja kallis projekti. Ei kansa halua sellaista, varsinkin jos muutokset maksetaan veroissa. Ihan sama, jos pitkällä aikavälillä tulee säästöä.
Järkevä ja pitkäjänteinen politiikko on mahdottomuus, koska kansa nousisi barrikaadeille.

Politiikka on urheilua. Ihmiset kannustavat joukkuettaan (puolue) sen mukaan, mistä ovat kotoisin, mitä vanhemmat ja kaverit kannustavat jne. Se, kuka on paras pelaamaan, kiinnostaa vain harvoja.

Ja kuka edes päättäisi, ketkä kansalaisista ovat "järkeviä"?

Antti Roine
Seuraa 
Viestejä62
Liittynyt16.3.2008

inkku

Nämähän ovat juuri niitä juttuja, jotka jarruttavat kehitystä. Minä en kuitenkaan ole ihan niin skeptisellä kannalla kuin sinä. Kun asioista puhutaan, kirjoitetaan ja toimitaan niin vähitellen maailma muuttuu parempaan suuntaan. Oikeassa suunnassa on helpompi pysyä kun asetamme järkeviä tavoitteita.

Yksi monista ikuisuusongelmista on sosiaalitukien byrogratiaviidakko. Saas nähdä miten kauan kestää ennenkuin koko homma osataan keskittää yhdelle organisaatiolle, joka tietää paljonko yhteiskunnan tukia saat ja paljonko niitä tarvitset.

Tällainen yksinkertainen järjestelmä säästäisi valtion, kuntien ja asiakkaiden aikaa, rahaa ja resursseja, jonka avulla varsinaisten palvelujen, kuten sairaanhoidon, laatua voitaisiin parantaa.

Antti

Vierailija

Mietin ensin, vastkaanko. Ei ehkä olisi pitänyt.
Tuo sinun vuodatuksesi oli niin hellyttävän hölmö, että sinun täytyy olla insinööri, anteeksi nyt loukkasin, varmasti diplomi-insinööri. Todennäköisesti vielä kirjoitat omalla nimellä.
Mutta mitä kirjoitat, on kyllä niin yksipuolista, tietystä teknokraattisesta norsunluutornista vedettyä hömppää, ettei sitä kannata edes kommentoida. Ja kuitenkin sinä kirjoitit sen ilmeisesti ihan tosissasi(et halunnut provosoida) ja melkein selvinpäin. O tempora, o mores.

Antti Roine
Seuraa 
Viestejä62
Liittynyt16.3.2008

fyyrikko,

Jos ongelmia halutaan oikeasti selvittää niin keskustellaan asiasta, tätä kutsutaan rakentavaksi keskusteluksi. Jos sen sijaan tavoitteena on ongelmien lisääminen ja yhteiskunnan hajoittaminen niin silloin siirretään keskustelu henkilöön ja lähdetään kilpailemaan henkilökohtaisessa loanheitossa.

Filosofi Arthur Schopenhauer (1788 - 1860) on selvittänyt kirjassaan "Taito olla ja pysyä oikeassa" väittelyn keinoja ja tämä sinunkin tekniikkasi löytyy sieltä.

En nyt lähde tähän loanheittokilpailuun mukaan, vaan kysyn sinulta suoraan, että mitä käytännön ratkaisuehdotuksia sinulta löytyy yhteiskuntamme ajankohtaisiin ongelmiin?

Antti

myooppi
Seuraa 
Viestejä3521
Liittynyt20.7.2010

Antin kirjoitus iski asiaan. Olen muualla kirjoittanut, miksi Nokian johtoa valitaan tarkoin harkitsemalla, mutta valtion johtoon pääsee "kun muutaman vuoden syljeskelee työväen talon rappusilla". (Tuon on vanha sanonta Tampereelta.)
Vaaleja pitäisis uudistaa. Myös äänestämättä jättäneet pitäisi huomioida. Nukkuvien puolueen tulisi saada nukkuvia kansanedustajia eli tyhjiä tuoleja. Jos näin olisi taitaisi eduskunnassa olla vain 130 ja tyhjiä tuoleja 70.
Toinen uudistus olisi, että saisi antaa negatiivisia ääniä, jotka vähentäisivät puolesta annettujen äänien määrää. Pisäksi äänoä pitäisi saada antaa esimerkiksi kymmenen joko eri ehdokkaille tai samalle koko maassa. Tämä aiheuttaisi tunteen vaikutusmahdollisuuksista. Nykyisin konein tulos kyllä selviäisi.
Tämä on utopiaa. Yhtä vaikea on tehdä uudistuksia ilman kumousta, kuin tehdä kansasta poliittisesti valistunutta. Sinä aikana kun olen vaaleja seurannut, ei koskaan ole yksi ääni vaikuttanut tulokseen. Siis aivan turha vaivata itseään äänestyspaikalle.

Tieteellisesti tutkittu ja todistettu - mutta silti voi olla totta.

Vierailija
Antti Roine
fyyrikko,

Jos ongelmia halutaan oikeasti selvittää niin keskustellaan asiasta, tätä kutsutaan rakentavaksi keskusteluksi. Jos sen sijaan tavoitteena on ongelmien lisääminen ja yhteiskunnan hajoittaminen niin silloin siirretään keskustelu henkilöön ja lähdetään kilpailemaan henkilökohtaisessa loanheitossa.

Filosofi Arthur Schopenhauer (1788 - 1860) on selvittänyt kirjassaan "Taito olla ja pysyä oikeassa" väittelyn keinoja ja tämä sinunkin tekniikkasi löytyy sieltä.

En nyt lähde tähän loanheittokilpailuun mukaan, vaan kysyn sinulta suoraan, että mitä käytännön ratkaisuehdotuksia sinulta löytyy yhteiskuntamme ajankohtaisiin ongelmiin?

Antti


Olet aivan oikeassa. Asioista pitää keskustella. Näin tekstin välityksellä keskustelu on aina ilmeettömäämpää ja ilkeämpää (ulkomaalaiselle muuten kauheita suomen sanoja), en tarkoittanut viestiäni sellaiseksi.

Mitä pitäisi sitten tehdä, siitähän me puhumme. Viisaammat sitä ovat miettineet, nämä ovat vain heittoja ilmaan ihan omasta päästä.
-huippukoulutuksesta pitää pitää kiinni, peruskoulu, lukio, yliopistot
-yhteiskunnallisten erojen ei pidä antaa kasvaa liian suuriksi
-on kehiteltävä uusia kuvioita, "meidän on uudestaan luotava maa"

Antti, ajattelin alunperin, että olet taattu kokkari. Yllätit siinäkin, sinustahan paljastuu demari, koivistolainen sellainen. Vastasi viestiini niin kuin Mauno opetti:
" Kun provosoidaan, ei saa provosoitua."

jepajee
Seuraa 
Viestejä22001
Liittynyt29.12.2009

Spämmään tänne tämän:

[size=150:3fqjfu8f]American Psychosis[/size:3fqjfu8f]
What happens to a society that cannot distinguish between reality and illusion?

The United States, locked in the kind of twilight disconnect that grips dying empires, is a country entranced by illusions. It spends its emotional and intellectual energy on the trivial and the absurd. It is captivated by the hollow stagecraft of celebrity culture as the walls crumble. This celebrity culture giddily licenses a dark voyeurism into other people’s humiliation, pain, weakness and betrayal. Day after day, one lurid saga after another, whether it is Michael Jackson, Britney Spears or John Edwards, enthralls the country … despite bank collapses, wars, mounting poverty or the criminality of its financial class.

The virtues that sustain a nation-state and build community, from honesty to self-sacrifice to transparency to sharing, are ridiculed each night on television as rubes stupid enough to cling to this antiquated behavior are voted off reality shows. Fellow competitors for prize money and a chance for fleeting fame, cheered on by millions of viewers, elect to “disappear” the unwanted. In the final credits of the reality show America’s Next Top Model, a picture of the woman expelled during the episode vanishes from the group portrait on the screen. Those cast aside become, at least to the television audience, nonpersons. Celebrities that can no longer generate publicity, good or bad, vanish. Life, these shows persistently teach, is a brutal world of unadulterated competition and a constant quest for notoriety and attention.

Our culture of flagrant self-exaltation, hardwired in the American character, permits the humiliation of all those who oppose us. We believe, after all, that because we have the capacity to wage war we have a right to wage war. Those who lose deserve to be erased. Those who fail, those who are deemed ugly, ignorant or poor, should be belittled and mocked. Human beings are used and discarded like Styrofoam boxes that held junk food. And the numbers of superfluous human beings are swelling the unemployment offices, the prisons and the soup kitchens.

It is the cult of self that is killing the United States. This cult has within it the classic traits of psychopaths: superficial charm, grandiosity and self-importance; a need for constant stimulation; a penchant for lying, deception and manipulation; and the incapacity for remorse or guilt. Michael Jackson, from his phony marriages to the portraits of himself dressed as royalty to his insatiable hunger for new toys to his questionable relationships with young boys, had all these qualities. And this is also the ethic promoted by corporations. It is the ethic of unfettered capitalism. It is the misguided belief that personal style and personal advancement, mistaken for individualism, are the same as democratic equality. It is the nationwide celebration of image over substance, of illusion over truth. And it is why investment bankers blink in confusion when questioned about the morality of the billions in profits they made by selling worthless toxic assets to investors.

We have a right, in the cult of the self, to get whatever we desire. We can do anything, even belittle and destroy those around us, including our friends, to make money, to be happy and to become famous. Once fame and wealth are achieved, they become their own justification, their own morality. How one gets there is irrelevant. It is this perverted ethic that gave us investment houses like Goldman Sachs … that willfully trashed the global economy and stole money from tens of millions of small shareholders who had bought stock in these corporations for retirement or college. The heads of these corporations, like the winners on a reality television program who lied and manipulated others to succeed, walked away with hundreds of millions of dollars in bonuses and compensation. The ethic of Wall Street is the ethic of celebrity. It is fused into one bizarre, perverted belief system and it has banished the possibility of the country returning to a reality-based world or avoiding internal collapse. A society that cannot distinguish reality from illusion dies.

The tantalizing illusions offered by our consumer culture, however, are vanishing for most citizens as we head toward collapse. The ability of the corporate state to pacify the country by extending credit and providing cheap manufactured goods to the masses is gone. The jobs we are shedding are not coming back, as the White House economist Lawrence Summers tacitly acknowledges when he talks of a “jobless recovery.” The belief that democracy lies in the choice between competing brands and the accumulation of vast sums of personal wealth at the expense of others is exposed as a fraud. Freedom can no longer be conflated with the free market. The travails of the poor are rapidly becoming the travails of the middle class, especially as unemployment insurance runs out. And class warfare, once buried under the happy illusion that we were all going to enter an age of prosperity with unfettered capitalism, is returning with a vengeance.

America is sinking under trillions in debt it can never repay and stays afloat by frantically selling about $2 billion in Treasury bonds a day to the Chinese. It saw 2.8 million people lose their homes in 2009 to foreclosure or bank repossessions – nearly 8,000 people a day – and stands idle as they are joined by another 2.4 million people this year. It refuses to prosecute the Bush administration for obvious war crimes, including the use of torture, and sees no reason to dismantle Bush’s secrecy laws or restore habeas corpus. Its infrastructure is crumbling. Deficits are pushing individual states to bankruptcy and forcing the closure of everything from schools to parks. The wars in Iraq and Afghanistan, which have squandered trillions of dollars, appear endless. There are 50 million Americans in real poverty and tens of millions of Americans in a category called “near poverty.” One in eight Americans – and one in four children – depend on food stamps to eat. And yet, in the midst of it all, we continue to be a country consumed by happy talk and happy thoughts. We continue to embrace the illusion of inevitable progress, personal success and rising prosperity. Reality is not considered an impediment to desire.

When a culture lives within an illusion it perpetuates a state of permanent infantilism or childishness. As the gap widens between the illusion and reality, as we suddenly grasp that it is our home being foreclosed or our job that is not coming back, we react like children. We scream and yell for a savior, someone who promises us revenge, moral renewal and new glory. It is not a new story. A furious and sustained backlash by a betrayed and angry populace, one unprepared intellectually, emotionally and psychologically for collapse, will sweep aside the Democrats and most of the Republicans and will usher America into a new dark age. It was the economic collapse in Yugoslavia that gave us Slobodan Milosevic. It was the Weimar Republic that vomited up Adolf Hitler. And it was the breakdown in Tsarist Russia that opened the door for Lenin and the Bolsheviks. A cabal of proto-fascist misfits, from Christian demagogues to loudmouth talk show hosts, whom we naïvely dismiss as buffoons, will find a following with promises of revenge and moral renewal. And as in all totalitarian societies, those who do not pay fealty to the illusions imposed by the state become the outcasts, the persecuted.

The decline of American empire began long ago before the current economic meltdown or the wars in Afghanistan and Iraq. It began before the first Gulf War or Ronald Reagan. It began when we shifted, in the words of Harvard historian Charles Maier, from an “empire of production” to an “empire of consumption.” By the end of the Vietnam War, when the costs of the war ate away at Lyndon Johnson’s Great Society and domestic oil production began its steady, inexorable decline, we saw our country transformed from one that primarily produced to one that primarily consumed. We started borrowing to maintain a level of consumption as well as an empire we could no longer afford. We began to use force, especially in the Middle East, to feed our insatiable thirst for cheap oil. We substituted the illusion of growth and prosperity for real growth and prosperity. The bill is now due. America’s most dangerous enemies are not Islamic radicals but those who sold us the perverted ideology of free-market capitalism and globalization. They have dynamited the very foundations of our society. In the 17th century these speculators would have been hung. Today they run the government and consume billions in taxpayer subsidies.

As the pressure mounts, as the despair and desperation reach into larger and larger segments of the populace, the mechanisms of corporate and government control are being bolstered to prevent civil unrest and instability. The emergence of the corporate state always means the emergence of the security state. This is why the Bush White House pushed through the Patriot Act (and its renewal), the suspension of habeas corpus, the practice of “extraordinary rendition,” warrantless wiretapping on American citizens and the refusal to ensure free and fair elections with verifiable ballot-counting. The motive behind these measures is not to fight terrorism or to bolster national security. It is to seize and maintain internal control. It is about controlling us.

And yet, even in the face of catastrophe, mass culture continues to assure us that if we close our eyes, if we visualize what we want, if we have faith in ourselves, if we tell God that we believe in miracles, if we tap into our inner strength, if we grasp that we are truly exceptional, if we focus on happiness, our lives will be harmonious and complete. This cultural retreat into illusion, whether peddled by positive psychologists, by Hollywood or by Christian preachers, is magical thinking. It turns worthless mortgages and debt into wealth. It turns the destruction of our manufacturing base into an opportunity for growth. It turns alienation and anxiety into a cheerful conformity. It turns a nation that wages illegal wars and administers offshore penal colonies where it openly practices torture into the greatest democracy on earth. And it keeps us from fighting back.

Resistance movements will have to look now at the long night of slavery, the decades of oppression in the Soviet Union and the curse of fascism for models. The goal will no longer be the possibility of reforming the system but of protecting truth, civility and culture from mass contamination. It will require the kind of schizophrenic lifestyle that characterizes all totalitarian societies. Our private and public demeanors will often have to stand in stark contrast. Acts of defiance will often be subtle and nuanced. They will be carried out not for short term gain but the assertion of our integrity. Rebellion will have an ultimate if not easily definable purpose. The more we retreat from the culture at large the more room we will have to carve out lives of meaning, the more we will be able to wall off the flood of illusions disseminated by mass culture and the more we will retain sanity in an insane world. The goal will become the ability to endure.

Chris Hedges, a Pulitzer Prize-winning reporter for the New York Times,
http://www.adbusters.org/magazine/90/he ... hosis.html

Antti Roine
Seuraa 
Viestejä62
Liittynyt16.3.2008

myooppi,

Tämä nukkuvien puolueen ottaminen huomioon tyhjillä paikoilla toisi ongelman paremmin näkyviin, mutta en oikein usko, että se ratkaisee ongelmaa. Vaikutusmahdollisuuksien tunteen synnyttäminen äänestäjälle on hieno tavoite, mutta sen toteuttaminen jollakin vapaaehtoisella porkkanalla on vaikeaa, koska tämä "yksi ääni ei ole koskaan vaikuttanut tulokseen" ajatusmalli elää hyvin syvällä ihmisten mielissä.

Olemme joka tapauksessa tämän yhteiskunnan jäseniä ja nautimme sen palveluista syntymästä hautaan saakka. Itse asiassa saamme yhteiskunnalta lähes kaiken, kielestä, ruuasta ja koulutuksesta lähtien. Kukaan ei tule toimeen omillaan, vaikka moni niin kuvitteleekin.

Yhteiskuntaan kuuluminen ei ole vapaaehtoista, koska jokainen ihminen kävelee yhteiskunnan tarjoamia polkuja pitkin jos sellainen vaan on tarjolla. Tämä on puhdas fakta sekä kuvainnollisesti että fyysisesti. En ole esimerkiksi koskaan nähnyt kenenkään kävelevän suolla pitkospuiden vieressä.

Tästä johtuen yhteiskunta voi asettaa meille myös velvoitteita. Meillä on äänioikeus, mutta oikeastaan sen pitäisi olla äänestysvelvollisuus, josta voi luistaa vain lääkärintodistuksen tai muun force majorite esteen takia.

Äänestysvelvollisuus voitaisiin toteuttaa ainakin kahdella eri tavalla. Veroina voitaisiin kerätä kansalta äänestyspantti, esim 500 EUR, jonka saisi taikaisin kun käy äänestämässä. Toinen tapa olisi sakottaa nukkuvien puolueen jäseniä päiväsakoilla, samaan tapaan kuin vaikka 40 kilometrin ylinopeudesta sakotetaan.

Vaaleja kannattaisi myös yhdistää jonkin verran. Erillisten presidentin, kunnallis-, eduskunta- ja eurovaalien järjestäminen on resurssien tuhlausta.

Eli keinoja kyllä löytyy, kysymys on lähinnä halusta.

Äänestäminen ei ole samantekevää, koska vaalien kautta äänestäjät päättävät miten hyviä tai huonoja palveluja yhteiskuntamme meille tarjoaa.

Antti

Vierailija
inkku
Tiedepiireissäkin raha ratkaisee.

Katso vaikka lääketiedettä jossa lääkeyhtiöt vääristelevät ja pimittävät tutkimustietoja ja maksavat tutkijoille ja lääkäreille siitä, että nämä jättävät etiikkansa taustalle ja toimivat yhtiöiden edun mukaisesti.

Koska poliitikot edustavat kansaa, on heidän pakko nuoleskella enemmistöä. Se enemmistö sattuu olemaan välinpitämätön ja suoraan sanoen tyhmä.

Esimerkiksi Suomessa voisi varmaan vähentää turhaa byrokratiaa monissa paikoin. Mutta se olisi pitkäjänteinen ja kallis projekti. Ei kansa halua sellaista, varsinkin jos muutokset maksetaan veroissa. Ihan sama, jos pitkällä aikavälillä tulee säästöä.
Järkevä ja pitkäjänteinen politiikko on mahdottomuus, koska kansa nousisi barrikaadeille.

Politiikka on urheilua. Ihmiset kannustavat joukkuettaan (puolue) sen mukaan, mistä ovat kotoisin, mitä vanhemmat ja kaverit kannustavat jne. Se, kuka on paras pelaamaan, kiinnostaa vain harvoja.

Ja kuka edes päättäisi, ketkä kansalaisista ovat "järkeviä"?




Suomalaiset ovat niin nöyrää ja herrauskovaista kansaa, että barrikaadeille ei ihan vähällä nousta. Monessa maassa on toisin.

Antti Roine
Seuraa 
Viestejä62
Liittynyt16.3.2008

fyyrikko,

Nämä sinun heittosi ovat minunkin mielestäni tärkeitä keinoja, joilla yhteiskuntaamme rakennetaan:

- Huippukoulutuksesta pitää pitää kiinni, peruskoulu, lukio, yliopistot
Koulutus on menestyvän yhteiskunnan perusta. Yhteiskunnan pyörittämisessä tarvitaan monenlaista osaamista. Meidän kaikkien etu on, että jokaiseen erilaiseen hommaan löydetään innokas ja pätevä tekijä. Tämä ei onnistuisi jos ihmiset olisivat samanlaisia, onneksi näin ei ole asianlaita.

- Yhteiskunnallisten erojen ei pidä antaa kasvaa liian suuriksi
Jos erojen annetaan kasvaa liian suuriksi niin siitä automaattisesti seuraa ongelmia kaikille. Erojen liiallisesta kasvattamisesta hyötyvät ainoastaan poliisivaltion ja sähköaitojen rakentajat.
Kohtuullisia eroja tarvitaan, koska kaikki ihmiset haluavat hyötyä omasta työstään. Kommunismi ei osannut hyödyntää tätä ihmisen sisään rakennettua työmotivaattoria.

- On kehiteltävä uusia kuvioita, "meidän on uudestaan luotava maa"
Maailma muuttuu koko ajan, tästä johtuen meidän kannattaa aika ajoin miettiä voimmeko jotenkin parantaa ja uudistaa yhteiskuntamme perusrakenteita. Muutoksia kannattaa tehdä vähitellen, suurten muutosten riskinä on aina sekasorto.

Esimerkiksi voisimme pohtia miten demokratiaa voitaisiin kehittää niin, että se palvelisi ns. yleistä etua paremmin kuin nyt. Tällä hetkellä, vaikuttaa siltä, että yleisen edun nimissä ajetaan enimmäkseen oman taustaryhmän etuja, jotka on naamioitu "yleisen edun" taakse.

Muuten olet oikeassa "tekstin välityksellä keskustelu on ilmeettömämpää ja ilkeämpää kuin kasvokkain puhuttessa". Tilanne on vähän sama kuin liikenteessä auton ratin takana

Antti

Vierailija
Antti Roine
myooppi,

Tämä nukkuvien puolueen ottaminen huomioon tyhjillä paikoilla toisi ongelman paremmin näkyviin, mutta en oikein usko, että se ratkaisee ongelmaa. Vaikutusmahdollisuuksien tunteen synnyttäminen äänestäjälle on hieno tavoite, mutta sen toteuttaminen jollakin vapaaehtoisella porkkanalla on vaikeaa, koska tämä "yksi ääni ei ole koskaan vaikuttanut tulokseen" ajatusmalli elää hyvin syvällä ihmisten mielissä.

Olemme joka tapauksessa tämän yhteiskunnan jäseniä ja nautimme sen palveluista syntymästä hautaan saakka. Itse asiassa saamme yhteiskunnalta lähes kaiken, kielestä, ruuasta ja koulutuksesta lähtien. Kukaan ei tule toimeen omillaan, vaikka moni niin kuvitteleekin.

Yhteiskuntaan kuuluminen ei ole vapaaehtoista, koska jokainen ihminen kävelee yhteiskunnan tarjoamia polkuja pitkin jos sellainen vaan on tarjolla. Tämä on puhdas fakta sekä kuvainnollisesti että fyysisesti. En ole esimerkiksi koskaan nähnyt kenenkään kävelevän suolla pitkospuiden vieressä.

Tästä johtuen yhteiskunta voi asettaa meille myös velvoitteita. Meillä on äänioikeus, mutta oikeastaan sen pitäisi olla äänestysvelvollisuus, josta voi luistaa vain lääkärintodistuksen tai muun force majorite esteen takia.

Äänestysvelvollisuus voitaisiin toteuttaa ainakin kahdella eri tavalla. Veroina voitaisiin kerätä kansalta äänestyspantti, esim 500 EUR, jonka saisi taikaisin kun käy äänestämässä. Toinen tapa olisi sakottaa nukkuvien puolueen jäseniä päiväsakoilla, samaan tapaan kuin vaikka 40 kilometrin ylinopeudesta sakotetaan.

Vaaleja kannattaisi myös yhdistää jonkin verran. Erillisten presidentin, kunnallis-, eduskunta- ja eurovaalien järjestäminen on resurssien tuhlausta.

Eli keinoja kyllä löytyy, kysymys on lähinnä halusta.

Äänestäminen ei ole samantekevää, koska vaalien kautta äänestäjät päättävät miten hyviä tai huonoja palveluja yhteiskuntamme meille tarjoaa.

Antti




Äänestyspakko on törkeä ajatus. Brasiliassa moinen on. Kyllä ns. demokratiaan kuuluu oikeus olla hiljaa jos niin haluaa. Ei isoja puolueita ja päättäjiä edes kiinnosta (yleisesti ottaen) tietävätkö ihmiset politiikasta tai ovat he kiinnostuneita. Helpointa heille mitä enemmän pihalla ihmiset ovat. Pitäisi lähteä kansan vaatimuksesta politiikan ja vallan jako koko kansalle. Opetuksessa pitäisi kouluissa olla politiikkaa.

Suomessa hallituksesta syntyy kuva, että siellä on täysin riippumattomia henkilöitä ilman vastuuta tekemässä haluamiaan päätöksiä. Kansan mielipidettä ei edes kysytä. Yksi lakiehdotus voisi olla, että kun hallitus tekee kansan mielestä todella väärän päätöksen/lain, niin tietyllä äänimäärällä tämä olisi kumottavissa.

Vierailija
Antti roine
Äänestysvelvollisuus voitaisiin toteuttaa ainakin kahdella eri tavalla. Veroina voitaisiin kerätä kansalta äänestyspantti, esim 500 EUR, jonka saisi taikaisin kun käy äänestämässä. Toinen tapa olisi sakottaa nukkuvien puolueen jäseniä päiväsakoilla, samaan tapaan kuin vaikka 40 kilometrin ylinopeudesta sakotetaan.




Mitäs järkeä tuossa on?? ei mitään. Itseasiassa jos joku syrjäytyy tai turhautuu ja jätää äänestämättä niin ei se niin paha asia ole kuin luullaanVoisiko ajatella että tirhautuminen ja äänestämättä jättäminen itseasiassa suojaa yhteikuntaa siinä mielessä että se estää jonkkun radikaali ryhmän nuosun. Tarkoitan tällä nyt sitä kuvioota eettä olisi äänestys pakko joka johtaa pakolla äänestykseen niintuoosa tilanteessajoku ääriryhmä voisi tehdä nuosun.

Yhteiskunnan jäsenenä olo on pakko mutta siinä vaikuttaminen eiole pakko.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat