Ikiaikainen nautintaoikeus

Seuraa 
Viestejä7187
Liittynyt9.9.2005

Elämme tunnustuksen herännäisyyttä. Onko syynä omatunto vai mikä, mutta on ilolla merkille pantavaa, että suomalaiset pohtivat anteeksipyyntöä saamelaisilta Suomenniemen alkuperäihmisiltä. Mitä tarkoittaa viime kädessä saamelaisten ikuinen nautintaoikeus maihinsa – onko heille oikeus vaatia täyttä itsenäisyyttä?

Sama tilanne olisi kaikkialla maailmassa: Etelä-Amerikan inkat, Väli-Amerikan atsteekit, maiyat ja tolteekit, Australian aboriginaalit ja esimerkiksi Espanjassa baskit. Kaikki nämä ovat joutuneet meidän valkoisen rodun puristukseen. Koko Afrikan manner on sitten vielä aivan oma lukunsa.
...

Bolivia, tuo vähän tiedetty Etelä-Amerikan sisämaavaltio sai uuden presidentin 53,4% äänimäärällä. Che Guevara paidassa esiintyvä Evo Morales edustaa Bolivian enemmistö- ja alkuperäkansoja, inkojen jälkeläisiä, tai oikeastaan Pueblo-intiaanien jälkeläisiä.

Valkoinen mies espanjalaisena tuli, ryösti, raiskasi ja tuhosi pitkälle kehittyneen omaperäisen Inka-valtion, jossa jumalana oli Inka, joka sai voimansa auringosta ja uskollisuuden lähteensä Äiti maasta Pachamama´sta. Uusi presidentti on luvannut tehdä historiaa ja palauttaa alkuperäiskansan sille kuuluvaan arvoonsa.

[size=85:11trqw93][C] [25012006][/size:11trqw93] Suomi saa myös uuden presidentin sunnuntaina, ehkä samansuuruisella äänimäärällä. Suomen uusi presidentti ei voi luvata lähimainkaan sitä mitä Evo Morales lupaa: tuoda kansallista tuntoa ja uutta oikeasti parempaa elämää vuosisatoja ahdingossa eläneelle alkuperäiskansalle.

Inkat olivat huipulla, kun espanjalaiset ryöstivät heidät kullan himossaan

Inkat olivat valtansa huipulla 1450, jolloin heillä oli yksi tuolloisen maailman kehittyneimmistä yhteiskunnista, kunnes espanjalaiset valloittajat, qonquistadorit valloittivat ja varastivat kullan sekä tappoivat Inka-hallitsijan petoksella. Valloitukseen tarvittiin petosta, epärehellisyyttä ja uskon mukanaan tuomaa varmuutta "oikeassa" olemisesta. Espanjalaisten miekat heiluivat ristin tahdissa.

Kokaiini on ikiaikainen piriste, valkoinen oppi tiivistämään sen huumeeksi

Uusi presidentti on aidosti vasemmistolainen, joka on tullut coca-pensasviljelijöiden keskuudesta. Tunnetusti USA käy loputonta sotaansa pelastaakseen nuorukaisensa huumeiden kirosta. Inkat käyttivät coca-pensaan lehtiä piristyäkseen ja kestääkseen Andien vuoriston kovia olosuhteita, mm. turruttaen nälän tunnetta.

Inkat pitivät cocaa pyhänä kasvina ja olivat pureskelleet sen lehtiä satoja vuosia. Huumeongelma räjähti käsiin länsimaissa vapauden ja kukkaisaikojen 1960-luvulla, jolloin Vietnamin sota riehui ja vapaarakkaus oli sallittua.

Evo Morales pitää Kuuban Fidel Castroa oppi-isänään

Miksi Bolivian tapahtumat voivat vaikuttaa maailmanlaajuisesti? Etelä-Amerikka on kääntymässä vasemmistolaiseksi. Amerikkalainen kapitalismi ei ole nyt monissa Etelä-Amerikan maissa suosiossa. Jenkki halutaa ulos myös Boliviasta, vaikka USA on syytänyt huumetaistelun rahaa runsaasti maahan.

USA:ssa on aina ymmärretty rahan kaikkivoipaisuus ja luullaankin sen poistavan heidän nuorisoaan vaivaavaa tekemisen ja osallistumisen puutetta. Huumeet ja liikaylensyönti ovat Pohjois-Amerikan vitsaus ja kansallisongelma. Bolivia voi esimerkillään sytyttää maailmanlaajuisesti alkuperäiskansojen nousuaallon, siksi tunnettua on valkoisen rodun historiallinen kolonnialismi ja markkinatalouden ryöstökauppa.

Mm. Suomen oma alkuperäiskansa, saamelaiset, seurannevat tarkkaan, mitä Inkojen jälkeläinen sytyttää omassa maassaan. Bolivia on öljyn, maakaasun ja kullan tuottaja, onkin odotettavissa näiden raaka-aineiden maailmalle myyntiä, onhan kulta nyt hinnaltansa ylempänä kuin koskaan yli 25 vuoteen.

Kultarahalle lienee runsaasti käyttöä, kun ilman kravattia esiintyvä presidentti lunastaa lupauksiaan maanmiehiltänsä. Alkuperäiskansoja ovat Boliviassa aymarat ja mm. quechuat, heitä on 60% 9,2 miljoonasta, vähemmistön ollessa mm. espanjalaisten jälkeläisiä.

Löysivätkö kiinalaiset Amerikat jo ennen Kolumbusta?

Merkittävin asia lienee kohta laajasti keskusteluun kirpoavat uudet Amerikan löytäjät; maallikkohistorioitsija Gavin Menzies esittää hurjan, jopa todisteellisen, väitteen kiinalaisista, jotka Ming-keisarinsa Zhu Din´n lähettämien dzonkkilaivastojen myötä löysivät Amerikat (ja koko maailman) jo 1421-1423, siis huomattavasti aikaisemmin kuin meidän oppima Kolumbus.

Muinoiset Inkat ottivat ilmeisesti uteliaina vastaan nämä ilman sotimishaluja tulleet kiinalaiset. Kiinalaiset mieluummin lahjoivat ja ostivat ymmärrystä; he eivät tarvinneet miekkaa eivätkä uskontoa. Näinkö Inka-kuningas otti ystävällisesti vastaan myös espanjalaiset vuonna 1525, luottaen heihin kuten esi-isänsä kiinalaisiin?

Valkoisen miehen ryöstö

Espanjalaiset ja valkoinen mies tekivät tehtävänsä ja itsenäisyys koitti Boliviassa vasta Simon Bolivarin myötä 1825. Aika näyttää millainen historianlehti nyt kääntyy. Maailmalla on nousemassa alkuperäiskansojen esiinmarssi vaatien heille kuuluvia historiallisia oikeuksia kuten juutalaiset ja palestiinalaiset Pyhään maahan.

Voisi arvata Evo Moralesin kiinnittävän huomiota kansansa itsetuntoon, osallistuvuuteen, työntekoon ja yhteiseen järjestelmään, jossa mahdollisimman monet kokevat yhteenkuuluvuutta ja hyödylliseksi tuntemista. Kuinka meillä?

Ilkka Luoma
[size=85:11trqw93]http://www.facebook.com/first.ilkka
http://ilkkaluoma.kuvat.fi
http://ilkkaluoma.vuodatus.net [/size:11trqw93]
...

[size=85:11trqw93]ps.
Kun Evo Morales kävi Suomessa 2010, olivat saamelaisedutajat kunniavieraina hänen kutsuillaan ---
http://ilkkaluoma.kuvat.fi/kuvat/MORALES/Aymara/[/size:11trqw93]

Ilkka Luoma

"Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? ..."

Sivut

Kommentit (56)

rcislandlake
Seuraa 
Viestejä2683
Liittynyt3.10.2006

Entäpä Venäjä ? Milloin Venäjällä herää tunnontuskan aikakausi ?
Vähänpä jää luonnonvaroista alkuperäisasukkaille.. Siperian kansat saavat katsoa vierestä, kun öljytulot menevät Moskovaan.. Eikä asiat ole kyllä kummemmin Suomessakaan. Ilmaiseksi annamme mineraalit ulkomaisille sijoittajille hyötymättä itse niistä mitenkään. Ja jos Saamen maa pitäisi perustaa, niin ilman muuta me silloin vaatisimme Karjalan laulumaat Vienan karjalasta Ääniskarjalaan sekä Inkeristä Moskovaan. Slaavit ovat vain noin vuodesta 1000 asuttaneet Keski-Pohjois-Venäjää, joten.. En kyllä vastustakaan Saamen maata. Haluaisin myös Suomen, joka ei kuuluisi EU:hun.. Vaikkapa Kehä III:n ulkopuolinen Suomi. Sieltä arkadianmäeltä kun ei ole oikein ollut ymmärrystä Kehä III:n ulkopuoliseen Suomeen. Päästäis samalla heidän ottamista valtionveloistakin..

Parempi on olla sanomatta mitään, jos ei ole mitään sanottavaa. Keskustella voi aina.

Vierailija

Ikiaikainen nautintaoikeus ei oikeasti tarkoita yhtikäs mitään ja vain pieni osa lappalaisista asuu Suomen alueella.

Toisaalta eipä meidän mun mielestä tarvitse niiltä mitään anteeksi pyydellä. Paimentakoot vaan niitä porojaan siellä kairassa kaikessa rauhassa mun puolesta.

Vierailija

Saamenmaa valtiona ei ole kyllä mahdollista. Saamihan ei ole pelkästään Suomen rajojen sisällä. Saamenmaa ulottuu Keski-Norjasta ja -Ruotsista yli Suomen pohjoisosan Kuolan niemimaalle (Venäjälle) saakka.
Eli kyse on silloin neljän eri valtion valtioliitosta. Ei tule onnistumaan, ei.

Kannatan kyllä lappalaisten ja saamenkielisten itsemääräämisoikeutta samaan tapaan kuin on Ahvenanmaan kohdalla nykyään. Rajoja on vaan erittäin vaikea määritellä.

LISÄYS 1:
Ilkka Luoma. Kovin vähän sivusit tuossa pitkässä jutussa itse saamelaisuutta, vaikka käsittääkseni se on itse ketjun aihe.

Tämäkin vertauksesi ontuu nyt jonkin verran:

Ilkka Luoma
...
Mm. Suomen oma alkuperäiskansa, saamelaiset, seurannevat tarkkaan, mitä Inkojen jälkeläinen sytyttää omassa maassaan. Bolivia on öljyn, maakaasun ja kullan tuottaja, onkin odotettavissa näiden raaka-aineiden maailmalle myyntiä, onhan kulta nyt hinnaltansa ylempänä kuin koskaan yli 25 vuoteen.

Kultarahalle lienee runsaasti käyttöä, kun ilman kravattia esiintyvä presidentti lunastaa lupauksiaan maanmiehiltänsä. Alkuperäiskansoja ovat Boliviassa aymarat ja mm. quechuat, heitä on 60% 9,2 miljoonasta, vähemmistön ollessa mm. espanjalaisten jälkeläisiä. ...




LISÄYS 2
Jos siis saamelaiset alkaisivat vaatimaan ikiaikaisia aluitaan takaisin ja muut valtiot siihen suostuisivat Saamenmaa olis sitten tälläinen

Kuvalähde: http://www.galdu.org/web/index.php?slad ... iella1=spa

Kyllä saamelaiskäräjät, joka vaikuttaa yli pohjoisrajojen tietävät itse mitä haluavat, ja mikä on realistista. Turha meidän etelän ihmisten on mennä neuvomaan toista heimoa, ja varsinkaan saamelaisia. Asia on näin!

No. Jatka vaan Ilkka Luoma

Vierailija

Jos saamelaisille jostain Lapin alueelta oma maa annettaisiin, niin se taitaisi olla paitsi porotalouden, myös koko saamelaiskulttuurin tuho. Saamelaiset voivat elää niin kuin elävät koska he elävät melko pitkälti erikoistuilla ja -luvilla, itsenäisenä heille ei virtaisi rikkaasta etelästä porotalous- ym. tukia ja elukoillekin olisi varsin paljon pienempi. Missään nimessähän koko Lappia ei saamelaisille annettaisi kuitenkaan, jos ylipäätään siihen edes ryhdyttäisiin.

Vierailija

Ei edes Saamelaiskäräjät vaadi Saamenmaata, vaan vapaampaa yhteistyötä muitten valtioitten saamelaisyhteisöjen kanssa pohjoismaisesti. Venäjä ei ole halunnut osallistua noihin keskusteluihin. Ihan mutu -arvauksena, että siellä Venäjän puolella mentäisiin liiankin lähelle Muurmaskin laivastoasemaa.

http://www.samediggi.fi/index.php?optio ... &Itemid=39

Ei saamelaiset ole maailmassa ainoita heimoja, joitten alueet on väkivalloin otettu hallintaan. Historiasta tiedämme monia muitakin alueita koskien mm. Suomea. Joku aikaisempi kirjoittaja viittasikin tähän.

Sympatiani on kuitenkin saamelaisen tavallaan kansallisuuden (?) tunnustamisen puolella. Ainakin pohjois-Lapin poronhoito-alueet pitäisi rauhoittaa metsänhakkuilta, jos ei muuta. Ja vapaa saalistus sekä omiin tarkoituksiin, sekä suojatakseen omaa elinpiiriään.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008

Saamelaiset on jees. Jos Saamelaiskäräjät haluavat, tulisi saamelaisten valtio tunnustaa ainakin symbolisesti. Ja vaikka ihan virallisestikin jos alueluovutuksista päästään yksimielisyyteen ja jos Saamenmaa halua emävalloistaan erota. Vaikka ei taida olla kovin realistista. Järkiporukkaa ja maalisjärellä ajattelevia jalat maassa -ihmisiä on kaikki tuntemani saamelaiset.

Olisiko Saamenmaan läänit sitten nykyisiä paliskuntia? Vaikka kaikki paliskunnat ei kyllä ole Saamenmaan rajojen sisällä...

Hämmentää.

Vierailija
Vatkain
Saamelaiset on jees. Jos Saamelaiskäräjät haluavat, tulisi saamelaisten valtio tunnustaa ainakin symbolisesti. Ja vaikka ihan virallisestikin jos alueluovutuksista päästään yksimielisyyteen ja jos Saamenmaa halua emävalloistaan erota. Vaikka ei taida olla kovin realistista. Järkiporukkaa ja maalisjärellä ajattelevia jalat maassa -ihmisiä on kaikki tuntemani saamelaiset.

Olisiko Saamenmaan läänit sitten nykyisiä paliskuntia? Vaikka kaikki paliskunnat ei kyllä ole Saamenmaan rajojen sisällä...

Itsemääräämistä nämä kolmen pohjoismaan Saamelaiskäräjät ajavat. Venäjän saamelaiset ovat osittain mukana, mutta siellä on tiettyjä ongelmia osalistua tasaveraisina yhteistyöhön.

Saamelaiset haluavat, ainakin julistuksen mukaan, että heillä on itsemääräämisoikeus, tavallaan itsehallinto-oikeus alueellaan. Minä kannatan kyllä tuota. Eivät he mitään omaa kansallisvaltiota ole haluamassa. Tunnustusta vain, että ovat omilla iki-aikaisilla maillaan.

Tässä osoitteessa on yhteisen saamelaiskäräjien julistus http://www.samediggi.fi/index.php?optio ... &Itemid=39

Tuo julistus on sikäli hankala, että siinä ei ole määritelty mitään maarajoja, mutta uskoisin Suomen puolella tuon alueen menevän tuossa Porttipahdan ja Lokan tekoaltaitten yläpuolelta. Suomen valtio ei tule noista altaista missään nimessä luopumaan ihan enegriatuotannon vuoksi. Urho Kekkosen kansallispuisto jäisi tietenkin Suomen puolelle.

No kunhan nyt edes jotenkin edettaisiin. Kuitenkin mielestän jotain tuota luokkaa. Voishan se linjaus olla 100 km ylempääkin. Matkat siellä ovat pitkät. Uskon, että tuo asia ei tule ratkeamaan koskaan, sillä maalikyläläiset ovat jo vallaneet sen kolkan Suomea. Silloin sanotaan lappilainen, ei siis lappalainen.

Syy siihen, että miksi olen kiinnostunut Lapista ja saamelaisten oikeuksista saattaa johtua myös siitä, että lasteni serkut asuvat siellä päin

Aslakille nyt puheenvuoro. Hän tulisi asumaan sitten Saamelaismaan maakunnassa

LISÄYS:
Onhan saamelaisilla oma lippukin:

Vierailija

Saamelaisia on 60 000 - 100 000 (riippuen siitä miten saamelaisuus määritellään, tässä on mm maakohtaisia ja itseidenfitikaatioon, kielitaitoon jne perustuvia eroja) ja heistä noin 10 % on jollain tapaa toimeentuloltaan poronhoidosta riippuvaisia. Päätoimisia saamelaisia poronhoitajia on Pohjoismaissa niinkin vähän kuin 2 800. Toisin kuin Norjassa ja Ruotsissa, Suomessa poronhoito ei ole saamelaisten yksinoikeus, joskin poronhoitoa saa harjoittaa vain poronhoitoalueella. (Saa niitä poroja tietysti omilla maillaan pitää koko Suomen alueella.)

Pohjoismaat tietysti tukevat rahallisesti saamelaiskulttuuria ja -järjestöjä
ja perinteisten elinkeinojenkin ylläpitoa (paitsi että Suomessa poronhoito ei ole saamelaisten yksinoikeus), mutta aika pienistä rahoista siinä puhutaan. Nuppia kohti luvut ovat taatusti murto-osa esim. Ahvenanmaan saamaa nuppikohtaista tukea (vuoden 2011 budjetissa), mikä on pyöreästi 8 000 euroa.

Pistetään nyt tuohon vielä noita lähteitä ja jos joku epäilee, voi käydä tutkimassa lähteiden lähteitä.

http://en.wikipedia.org/wiki/Sami_people

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ahvenanmaan_maakunta

Vierailija
Vatkain
Saamelaiset on jees. Jos Saamelaiskäräjät haluavat, tulisi saamelaisten valtio tunnustaa ainakin symbolisesti. Ja vaikka ihan virallisestikin jos alueluovutuksista päästään yksimielisyyteen ja jos Saamenmaa halua emävalloistaan erota. Vaikka ei taida olla kovin realistista. Järkiporukkaa ja maalisjärellä ajattelevia jalat maassa -ihmisiä on kaikki tuntemani saamelaiset.

Olisiko Saamenmaan läänit sitten nykyisiä paliskuntia? Vaikka kaikki paliskunnat ei kyllä ole Saamenmaan rajojen sisällä...


Minusta Suomen ei pidä luopua mistään maa-alueestaan ilman sotaa ja saamelaisillahan ei ole edes armeijaa millä uhata.

Mikä ihmeen Saamenmaa? Mitään saamenmaata ei ole koskaan ollutkaan. Saamelaisilla ei ole koskaan ollut omaa valtiota, eikä tule.

Ikiaikainen nautintaoikeus tarkoittanee sitä että poromiehillä on perinteisesti ollut oikeus olla kokoajan kännissä eli nauttia viinaksia.

Mikä on poromiesten kymppi? Kymmenen minuuttia ilman viinaa.

Vierailija

Mitä noita Saamelaiskäräjien juttuja olen lueskellut, niin ei se poronhoito ole se oleellisin tekijä tässä hommassa. Näkyvin vain mm. TV:ssä ja Joulussa jne.

Jotenkin vaikuttaa siltä, että sen oman iki-aikaisen oikeuden hyväksyminen on nyt ollut kyseessä. Se että he olivat täällä ensin, ja heille kuuluu oikeus olla olemassa ja pitää yllä omaa kulttuuria.

Monet, minä mukaan lukien olimme vuosia sitten täälläkin ehdottamassa koko pohjois-Lapin muodostamista kansallispuistoksi, ja itsemääräysoikeus saamelaisille yhteistyössä emovaltion, eli Suomen kanssa.
Saamelaisille kulttuurille luonto ja siitä eläminen on tärkeämpi kuin meille etelän maalikyläläisille. Hyväksytään se, ja pieni osa maaperältään köyhää tunturiamaata suotakoon se heille kansallipuistoksi. Oikeus ja samalla EU direktiivin määräykset luonnonvaraisista maastoista/metsistä täyttyisivät kirkkaasti. Vihreät varmaan tulevat mukaan tähän kampanjaan. Metsäyhtiöitten itsevaltius nyt ainakin sieltä ensin pois.

Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää. Ahvenanmaalla on itsemäärämisoikeus, miksi ei sitten alkuperäisillä nykysuomen saamelaisilla entis-ajan mailleen.

Aslak, sinä lappilainen sieltä. Nyt ja vikkelästi osallistumaan tähän keskusteluun. Tiedän, että tiedät varmasti niistä asioista enemmän, kuin me muut yhteensä. No muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kirjoittahan sieltä muutama muukin.

Vääpeli
... Minusta Suomen ei pidä luopua mistään maa-alueestaan ilman sotaa ja saamelaisillahan ei ole edes armeijaa millä uhata. ..

Onko Ahvenanmaa Suomea? Siellä on itsehallinto. Ei ole Ahvenanmaallakaan armeeja. Ei edes asevelvollisuutta.

Vierailija
Vääpeli

Ikiaikainen nautintaoikeus tarkoittanee sitä että poromiehillä on perinteisesti ollut oikeus olla kokoajan kännissä eli nauttia viinaksia.




Sinä olet siis poromies.

Vääpeli
Mikä on poromiesten kymppi? Kymmenen minuuttia ilman viinaa.



Johan minä arvasin...

Vierailija
Rere
Vääpeli

Ikiaikainen nautintaoikeus tarkoittanee sitä että poromiehillä on perinteisesti ollut oikeus olla kokoajan kännissä eli nauttia viinaksia.

Sinä olet siis poromies.
Vääpeli
Mikä on poromiesten kymppi? Kymmenen minuuttia ilman viinaa.

Johan minä arvasin...
___

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008
Vääpeli
Vatkain
Saamelaiset on jees. Jos Saamelaiskäräjät haluavat, tulisi saamelaisten valtio tunnustaa ainakin symbolisesti. Ja vaikka ihan virallisestikin jos alueluovutuksista päästään yksimielisyyteen ja jos Saamenmaa halua emävalloistaan erota. Vaikka ei taida olla kovin realistista. Järkiporukkaa ja maalisjärellä ajattelevia jalat maassa -ihmisiä on kaikki tuntemani saamelaiset.

Olisiko Saamenmaan läänit sitten nykyisiä paliskuntia? Vaikka kaikki paliskunnat ei kyllä ole Saamenmaan rajojen sisällä...


Minusta Suomen ei pidä luopua mistään maa-alueestaan ilman sotaa ja saamelaisillahan ei ole edes armeijaa millä uhata.

Mikä ihmeen Saamenmaa? Mitään saamenmaata ei ole koskaan ollutkaan. Saamelaisilla ei ole koskaan ollut omaa valtiota, eikä tule.

Ikiaikainen nautintaoikeus tarkoittanee sitä että poromiehillä on perinteisesti ollut oikeus olla kokoajan kännissä eli nauttia viinaksia.

Mikä on poromiesten kymppi? Kymmenen minuuttia ilman viinaa.


Iha miten vaan.

Hämmentää.

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

No joo vääpelin väpätykset nyt voipi jättää omhan arvhonsa.

Kyllähän Saamenmaa valtiona olisi vieläkin ihan toimiva.
Mutta se vaatis kyllä vierhaitten lähtöä täältä, tarkotan etelän puliveivareita ja konnia.

Isot tunturit Saariselkä, Levi, Ylläs ja Olos kyllä elättäisivät ison porukan Saamelaisia.
Nythän matkailubisneksessä häärii etelän juipit ja koijjarit, jokka pitävät talvikauven töissä etelän ihmisiä, jokka etelässä ovat kortistossa, ja samhan aikhan täällä pimeästi töissä.

Ne ei maksa verojakaan Lappiin , mitä sitä hulluja ei nekhän jokka maka on virallisesti töissä.
Verothan maksethan sinne missä olhan kirjoilla.

Nuo miljoonat yksin ovat huomattava summa, sekä vesivoima joka on etelän hallinnassa.
Met maksamma täällä paljon enemmän sähköstä , kuin te siellä etelässä jonne meiltäki
vahvat linjat vievät energiaa, jopa voimalaitosten nurkalla , sähkön hinta on kalliimpaa kuin etelässä. Sähköki elättäs reilunlaisen tokan Saamelaisia.

Entä mettät ? Voi voi olisimma koko Saamelaisporukka monimiljonäärejä, jos olisimma saanhet ees 10% puun kantohinnasta jota metsistämme on hakattu viimeisen 30 vuojen aikana.
Mitä siihen suhteutettuna on makamistens porotalouven nykytuet ?
Ja paskat sanon mie,ilman että lapin mettät olis raiskettu ei poromies tukiaisia kaipais.

Entä malmit ? Kiistalan kultakaivos , Pahtavaaran kultakaivos Sodankylässä, josta
kuulemma on löyvetty uusia rikkaita kultaesiintymiä. Oi voi nekki menevät kanadalaisille, ei
ne Saamenkansaa hyövytä, vaikka Kiistalanki kultakaivos, Suurkuusikossa on varmasti
esi-isäni Päiviön nautintamaita ollut aikoinaan.
Siellä varmasti Päiviön porot "lupostelit " talvella.

Onhan tänne paljon rakennettu, mutta enempi täältä on viety kuin tänne on tuotu.
Vielä 60 luvulla poromiehet olit rahakasta porukkaa, niillä oli hopeaa koruina puvuissaan
tuhansien arvosta, ne kävit kauppaa Norjaan Ruottiin ja eteläsuomeen. eikä tukiaisia maksettu, eikä kaivattu.
Se oli rikas jolla oli 200 poroa , usealla oli .
Nyt on mettät hakattu porolaitumet pilalla savoiksi vuosiksi, ja poromies syöttää porons kotona , ja ellää kittuuttaa miten milloinki.
Rikhaita poromiehiä ei ennää juurikhan näy, ei ees ne joilla on 400 poroa , ole kuin entiset
200 poron omistajat.

Elikkä kaikenkaikkiaan Saamelaiset ovat jotaki hyötynhekki suomalaisten tulosta, mutta
minustako tuntuu että menetykset on olhet isompia kuin voitot !

Eikhän se sitä puhu seki, että suurin osa Saamenkansasta asustellee nykyisin Helsingissä ?

Lapissa on luonnollinen raja Saamenmaalle , Lapin ja Lannan raja.
Siittä vain Suomi poikki, ja rajan pohjoispuolelle itsenäinen Saamenmaa, johon varmasti
Ruijja ja pohjoisimmat kunnat Norbottenista liittyisivät, jos ei heti niin myöhemmin.
Koko alueella pärjättäs hyvin pitkälle Mejän kielellä ja Saamenkielellä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat