Pahaa ruokaa?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olen niitä ihmisiä jotka nirsoilevat ruuan suhteen, en syö esimerkiksi suolakurkkuja enkä ananaksia, en kypsennettyjä kasviksia enkä raakaa kalaa.. Tässä vähän aikaa sitten tein listan kaikista niistä ruoista joita en syö ja laskin melkein 30 eri ruokaa. En haluaisi olla näin nirso, tämä hankaloittaa jo elämää, mutta kun tuntuu siltä että oksennus tulee jos koitan jatkaa syömistä niin parempi on jättää väliin. Minulla ei ole mitään syömishäiriötä eikä mitään, syön aika suuria annoksia näin pieneksi naiseksi, mutta olisi kuitenkin kiva jos ei aina tarvisi rääpiä jotain pois lautaselta. Pitäisikö minun alkaa ihan tosissani totuttelemaan uusiin ruokiin? Olen kyllä tähänkin asti pärjännyt mutta tuntuu silti siltä että tällekin asialle ehkä pitäis tehdä jotain..

Onko täällä muita jotka ovat näin nirsoja kun minä, vai olenko ihan omituinen?

Sivut

Kommentit (226)

Puuhevonen
Seuraa 
Viestejä5297
Liittynyt9.1.2011

Et ole omituinen. Nirsoilu on ihan tavanomaista ja tietty osuus sitä tekee. Osa nirsoilusta on lapsena opittuja tapoja ja osa taas sitä että ruoka maistuu yksinkertaisesta pahalta. Tämä johtuu siitä, että suurimmalla osalla ihmisistä on huono makuaisti eli he syövät pahaa ruokaa, maistamatta että se on pahaa ruokaa.

Lapsilla on herkempi makuaisti kuin aikuisilla. Siksi he ovat nirsompia ruuan suhteen. Jos lapsena oli poikkeuksellisen herkkä, niin sitten voi olla että moni ruokalaji jää perusteellisesti estoreaktioiden vuoksi syömättä. Yleensä tällaisia ennakkoluulojen takia välteltyjä ruokia oppii sitten jossain vaiheessa aikuisena syömään.

Mutta jos makuaisti on jäänyt aikuisenakin herkäksi, niin ei sitä vain kiinankaalia tai väkevämpiä kasviksia voi syödä. Eikä keittäminen yleensä auta. Itse en syö sieniä, kasviksia, sianlihaa enkä kalaa (tosin kala on joissain muodoissa ihan hyvää, esim. huolella suolatut savustetut muikut tms.). Sen sijaan jostain käsittämästä syystä opin lapsena syömään suolakurkkuja. En niistä nyt varsinaisesti tykkää, mutta jostain syystä opin niitä syömään, joten en niitä kohtaan tunne erityistä aversiota.

Opin kuitenkin sen, että ruuasta saa hyvän makuista, jos sen kyllästää chilillä. Koska chili tuottaa valtavasti kipua ja kipu tuottaa mielihyvää, niin se tekee ruokailustakin kiinnostavampaa!

Mutta muista. Et sinä ole nirso, vaan sinulla on vain parempi makuaisti kuin useimmilla.

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

Saw
Seuraa 
Viestejä6251
Liittynyt20.6.2009

Suutuntuma vaikuttaa moniin nirsoiluihini. Vältän kaikkea limaista läskistä toukkiin.

Young man, there's a place you can go.
I said, young man, when you're short on your dough.
You can stay there, and I'm sure you will find
Many ways to have a good time.

It's fun to stay at the Y.M.C.A.
It's fun to stay at the Y.M.C.A.

Vierailija

Ihme ongelmia. Jos et tykkää jostain ruoka-aineksesta, niin ala totuttelemaan pienillä määrillä. Esim. minä en voinut sietää ennen oliiveja, mutta sitten maistelin säilöttyjä oliiveja vähän ja nytten voin syödä vaikka purkin kerrallaan. Tai sitten jos et tykkää jostain, niin et tykkää. Ei siinä mitään väärää ole.

Vierailija

Suutuntuma todellakin vaikuttaa, en voi edes maistaa simpukoita kun niiden rakenne vaikuttaa niin kamalalta. Jos ne tuntuvat suussa yhtään samalta kun näyttävät niin turha luulla että saisin sellaista syödyksi. Sieniin olen vähän jo tottunut vaikka niiden pitääkin olla ihan pieneksi pilkottua juuri niiden rakenteen takia.

Lapsuudesta on moni näistä jutuista jäänyt, muistan ikuisesti miten äiti pakotti syömään janssonin kiusausta enkä ikinä sitä söisi enää ja sama juttu maksalaatikon kanssa. Tuo vanha tapa pakottaa lapset syömään lautaset tyhjiksi on aiheuttanut varmaan aika monille näitä inhoreaktioita, mutta onneksi nykyään sitä ei enää tehdä.

Nyt aikuisena pitäis vaan päästä yli noista vanhoista jutuista ja syödä kuin normaalit ihmiset, mutta toisaalta ei tämä haittaa ketään muuta kun mua ja olis siinä aika iso urakka totutella noihin kaikkiin ruokiin joita en syö. Vanhana mummona sitten saattokodissa ehtii kyllä totutella uusiin makuihin

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008

Kannattaa tehdä silleen, että keskittyy todellakin vaan siihen makuun aluksi. Esim. jos on vaikka noita suolakurkkuja, niin vetää ne ihan pikku hakkelukseksi ja laittaa suuhun kielen päälle. Imeskelee niitä vaan ja keskittyy siihen makuun. Ei ole pakko niellä, parempi oikeastaan ettei niele, ja sylkee sitten pois. Miettii sitä makua ja keskittyy siihen. Onko maku todellakin oikeasti paha vai onko se vain sellainen johon ei ole tottunut? Onko maku sellainen että se saattaisi passata yhteen jonkun toisen maun kanssa? Onko maku makea vai suolainen, paljonko mausta tulee hajuaistista? Mitä pienemmiksi palasiksi maun pilkkoo niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä huomaa että ei se ole paha se maku, se vaan on vieras. Ja että kyllä sitä syödä voi vaikka se ei mitään lempparia olisikaan. Ei kaikesta tarvitse pitää mutta on hyvä opetella silleen että ei tarvitse nirsoilla. Esim. että tarjottua voi syödä vaikka se ei suurta herkkua olisikaan.

Hämmentää.

Vierailija

Laitahan muuten se lista ruoista mistä et pidä, kun sellaisen olet tehnyt.

Itse en aikoinaan pitänyt ananaksesta pitsan päällä, mutta nyt se on yksi pahaista lisukkeista.

Puuhevonen
Seuraa 
Viestejä5297
Liittynyt9.1.2011

Janssonin kiusaus on hyvä esimerkki kuinka läpitunkeva sianlihan tai kinkun maku on. Vaikka itse kiusaus maistuu lähes neutraalille, mutta sen kinkun maku tekee siitä täysin syömäkelvotonta. En oikein tiedä miksi janssonin kiusauksn kinkku maistuu niin pahalta, mutta jotain siinä on ettei sitä vaan voi syödä. Se on myös sellainen maku joka ei perustu ennakkoluuloihin, vaan on todellinen eli sitä ei voi oppia syömään totuttelemalla, jos maistaa sen pahan maun.

Jos pitäisi valita maailman pahimpia ruokia niin hernekeiton jälkeen janssonin kiusaus olisi aika vahvoilla kilpailemassa kärkisijasta.

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

Vierailija

Jos nirsoaa kypsennettyjä kasviksi mutta ei vastaavaa rakaa niin vaikuttaa opitulta nirsoilulta. Maku kypsentäessä vain pehmenee ja hieman tulee lisää makeutta. Monet jostain syystä näitä nirsoilee mutta jos pistää kastikkeen sekaan niin ei huomaa mitään. Äskenkin söytin nirsolle ihmiselle kastiketta missä oli 25eri kasvista ja tykkäsi oikein paljon. Mikään näistä kasviksista ei olisi kelvannut erikseen kypsennettynä ja pelkästään tarjottuna.

Sepi
Seuraa 
Viestejä3262
Liittynyt16.3.2005
Puuhevonen
Janssonin kiusaus on hyvä esimerkki kuinka läpitunkeva sianlihan tai kinkun maku on. Vaikka itse kiusaus maistuu lähes neutraalille, mutta sen kinkun maku tekee siitä täysin syömäkelvotonta. En oikein tiedä miksi janssonin kiusauksn kinkku maistuu niin pahalta, mutta jotain siinä on ettei sitä vaan voi syödä. Se on myös sellainen maku joka ei perustu ennakkoluuloihin, vaan on todellinen eli sitä ei voi oppia syömään totuttelemalla, jos maistaa sen pahan maun.

Jos pitäisi valita maailman pahimpia ruokia niin hernekeiton jälkeen janssonin kiusaus olisi aika vahvoilla kilpailemassa kärkisijasta.


Janssonin kiusauksessa ei ole kinkkua. Vierastamasi maku on kalaa, anjovista.

Puuhevonen
Seuraa 
Viestejä5297
Liittynyt9.1.2011

Janssonin kiusauksessa ei ole kinkkua. Vierastamasi maku on kalaa, anjovista.

Jaano sitten olekaan syönyt janssonin kiusausta, vaan se oli kinkkukiusausta. En tosin syö anjovista tai tonnikalaakaan tai muitakaan säilykelihavalmisteita.

Hybrid, ei se ole ihan noin. Maku muuttuu keitettäessä eikä välttämättä pehmene. Jotkut maut voimistuvat todella paljon keitettäessä. Esimerkiksi tuore tomaatti on hyvää, mutta keitettynä se maistuu todella voimakkaalle. Erityisesti jos kasvikset soseutetaan ja keitetään niin maku on kaikkein pahimmillaan. Esimerkiksi tomaattikeitto, kasvissosekeitto ja misokeitto ovat sellaisia joissa kasvisten maku on kaikkein pahimmillaan.

Samoin tuore porkkana on hyvää, mutta vaikka keitettyä porkkanaa voi syödä, ei siitä nauti.

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Olin kuulema vauvana meinannut tukehtua perunanpalaan. Saattanee johtua siitä että inhoan perunaa paistettuna ja keitettynä, jopa sitä tummankeltaista väriä ja kaikkein eniten makua ja tiettyä rakennetta suussani. Ohuet ranskalaiset (ei mitkään maalaisranskalaiset!) menevät kuitenkin mainiosti ja sipsit myös.

Koulussa opin inhoamaan sellaisia ruokia kuin maitokastike, munakastike (maitokastiketta jossa on keitetyn kananmunan palasia, en tiedä syötetäänkö tätä nykyään ihmisille), tillilimakastike, kaikki paska mikä oli tehty perunasta eli suurinpiirtein varmaan viikon aterioista 4/5 (keitot, rääkkäykset yms.) Jossain vaiheessa elin pääasiassa näkkärillä ja salaateilla. Kotona puolestaan inhosin läskireunuksia sianlihan palasissa ja kyljyksissä, makkaroita (nykyään syön kyllä lenkkimakkaraa satunnaisesti notskilla paistettuna metwurstin lisäksi) ja tietenkin perunaa mitä oli tottakai harva se päivä. Ne ruoat mistä olisin pitänyt olivat isän inhokkeja, joten niitä olikin sitten harvemmin.

Erityisen ihmetyksen aihe näin jälkikäteen on että sitä perunaa piti olla tarjolla koulussa myös maksalaatikon kera. Mikä perkeleen pottuvimma tätä maata on oikein vaivannut?!

Helvetin hyvää veripalttua kyllä koulussa sai ja semmoista en olekaan sen koommin mistään löytänyt (tai muistanut etsiäkään). Risotto oli myös suosikkini. Hernekeitto ja puurot joiden kanssa oli kiisseliä olivat muita syömäkelpoisia ruokia. Siinä ne sitten melkein olivatkin, kun ei siihen aikaan syötetty peruskoulussa esim. broileria.

Sodasta kärsineet ja näiden jälkeläisista eka sukupolvi olivat erittäin eteviä syyllistämään lasta joka ei syö. Kun on kuullut kauhujuttuja miten ruokaansa oksentanut lapsi on pakotettu syömään se oksennuksella kuorrutettu ruoka, niin ei voi kuin ihmetellä millaiseen sadismiin ihminen voi itsensä höntsäyttää kun ei tajua miltä se saasta toisen ihmisen suussa tuntuu. On ollut joskus vaikeaa saada kunnolla syödäkseen ja kaikesta oli pula ja sodan aikana syötiin varmaan käpyjä ja hevonpaskaa, tottakai, mutta onko se pakko omille lapsilleen kostaa? Se ettei ruoka mene kurkusta alas johtuu AIVOISTA, joten siitä on ihan turha räpättää.

Saw
Seuraa 
Viestejä6251
Liittynyt20.6.2009

Pottuinho Suomessa on kyllä rankka juttu. Mä tykkään tosi paljon perunasta. Ihan kaikissa kotimaisissa muodoissaan. Maidollinen pottumuusi ei niin hyvä ole, vaan tykkään enemmän kokkareisesta vedellä kostutetusta muusista. Sipulia siihen lisäksi. Mjaukasta! Sitten kokonaiset potut, tykkään syödä kuorineen. En kumiperunana.

Young man, there's a place you can go.
I said, young man, when you're short on your dough.
You can stay there, and I'm sure you will find
Many ways to have a good time.

It's fun to stay at the Y.M.C.A.
It's fun to stay at the Y.M.C.A.

Vierailija

Kun olin nuori söytiin perunaa joka päivä. Kerran kuukaudessa saatettiin tehdä pitsaa tai pastaa.
Nyt kun olen vanha en syö perunaa juuri koskaan. Ravintolassa joskus uuniperunan muodossa tai kotona lohkoperunoina. Mitään inhoa makua kohtaan ei ole kehittynyt mutta tylsäähän se aina sitä pottua oli vetää.
Miksi kaalikääryleiden kanssa on perunaa ja klimppikastiketta? Menisi ihan puolukkahillon kanssa mainiosti.

Vierailija
kabus
Laitahan muuten se lista ruoista mistä et pidä, kun sellaisen olet tehnyt.

Itse en aikoinaan pitänyt ananaksesta pitsan päällä, mutta nyt se on yksi pahaista lisukkeista.





Eli tässä tulee: Suolakurkut ja herkkukurkut, punajuuri, silli, anjovis, oliivit, ananas, kaikki etikkaan säilötty, parsa, selleri, purjo, varsipavut, raaka kala, liha joka on joko läskistä/raakaa/jänteikästä, maksa ja muutkin sisäelimet, simpukat, osterit, kapris, kumina, kaalit keitettynä, kypsennetyt kasvikset, jouluruoka, marsipaani, maksalaatikko ja janssoninkiusaus, (tämä nimenomaan anjoviksen takia) ja tietenkin kaikki eksoottinen ruoka kuten paistetut toukat ja sen sellaiset. Tässä on vaan suurimmat inhokit, on vielä sellaisiakin ruokia joita syön pitkin hampain kuten sienet ja veriletut. Veriletut oli lapsena mun lempiruoka, mistäköhän johtuu että en enää pidä niistä? Kyse ei ole siitä että olisin kyllästynyt, ehkä ajatus verestä on vaan käynyt hieman ylivoimaiseksi.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008

En oo koskaan kuullutkaan että kääryleitä ja klimppikastiketta. Mitä se semmonen kastike ees on?

Ja ai niin, ite en voi sietää rössypottua eli veripalttukeittoa. Tai veripalttuakaan.

Hämmentää.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat