Buddhalaisuus ei ole todellakaan rauhan uskonto

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Ärsyttää se tietämättömyys, mikä joillakin suomalaisilla on buddhalaisuudesta. Muka rauhan uskonto, tai oikeastaan filosofia. Jospa vaan tietäisitte. Tämmöisiä raportteja löytyy kymmeniä tuhansia jos kiinnostaa.

Noin kaksisataa ihmistä hyökkäsi kolmen buddhalaismunkin kanssa sunnuntaina 6.8.2006 lastenkotiin Balanassa, Kandyn piirissä, Sri Lankan keskiosissa. He asettivat buddhalaisten lipun talon katolle, pahoinpitelivät henkilökuntaa ja uhkasivat tappaa johtajapariskunnan. Onneksi lapsia ei ollut paikalla. Christian Solidarity Worldwide –järjestön mukaan hyökkääjät heittivät rakennusta kivillä sekä rikkoivat kattotiilejä ja vesirännejä. Lastenkoti kuuluu Hollannin reformoidulle kirkolle. Hyökkäys tapahtui sen jälkeen, kun paikkakunnalle oli ilmestynyt julisteita, joissa kirkkoa vaadittiin lopettamaan lastenkodin remontti. Henkilökuntaa oli varoitettu, että jos he eivät poistu rakennuksesta, heidät ”poltetaan elävältä”. Johtajapariskunta lähti pakoon sunnuntain vastaisena yönä. Lastenkoti on perustettu 1982 ja tontin omistaa Hollannin reformoitu kirkko, joka on yksi vanhimpia kristillisiä kirkkoja Sri Lankalla (300 vuotta). Sri Lankassa kirkot ovat joutuneet hyökkäysten kohteeksi jo vuosien ajan. Kristittyjä on uhkailtu ja ajettu pois kodeistaan.

Sivut

Kommentit (148)

Vierailija
Lektu-Elli
Kristittyjä on uhkailtu ja ajettu pois kodeistaan.



Kun katsoo, mitä kaikkea paskaa kristityt saavat maailmassa aikaan, em. toimintaa ei voi pitää ihan vääränä.

o
Seuraa 
Viestejä1643
Liittynyt16.11.2005

Näin yksittäistapauksessa voidaan taas kivasti yleistää, mitä ikinä lukija haluaa..

Mutta tosiaan tiibetin tilanteestakin väitetään, että tavalliselle tiibetiläiselle kiinaan liittäminen oli vapautus buddhalaisesti feodaaliorjuudesta. Kärsiikö siellä tiibetissä muut kuin buddhalainen eliitti?

Every man is guilty of all the good he did not do. (http://www.youtube.com/watch?v=xaTKDMYOBOU)-Voltaire

Japetus
Seuraa 
Viestejä9013
Liittynyt20.6.2009

Ei voi kuin ihmetellä tuota uskovaisten tapaa lakaista ensin oman jumalansa veriteot maton alle ja väittää sitten toista uskontoa väkivaltaiseksi, koska kolme sen edustajaa otti joihinkin väkivaltaisuuksiin osaa.

jussipussi: "Ennusteeni: Japetus esittää kunnolliset perustelut ja vastapuoli esittää 'mutta kun minusta tuntuu siltä että'."
o_turunen: "Kun kerran suoraan väität, niin turhaa on tuosta minun on ruveta väittelemään."
Think: "Helvetin urpo. Osoitin vain jälleen yhden ristiriidan omista sekoiluistani."
sääpeikolla leikkaa: "No ihmisen vaikutus ei ole alle 50% ja ei ole alle 50%.. eiköhän se olisi silloin 50-50 suurimman osan mukaan papereista... näin nopeasti pääteltynä"

Chair
Seuraa 
Viestejä2799
Liittynyt6.9.2005
Lektu-Elli
Kristittyjä on uhkailtu ja ajettu pois kodeistaan.

Palm Beach
Kun katsoo, mitä kaikkea paskaa kristityt saavat maailmassa aikaan, em. toimintaa ei voi pitää ihan vääränä.

Kristityillä ei ole kollektiivista vastuuta toisten kristittyjen tekemisistä. Siksi esimerkiksi mummoani ja hänen serkkuaan Kaijaa ei voida tuomita keskiaikaisten paavien tai ristiretkeläisten rikoksista. Eikä myöskään ole oikein karkottaa kristittyjä kodeistaan siksi, että jotkut toiset kristityt toimivat väärin.

"Die Theorie bestimmt was wir beobachten können."(Albert Einstein)

Vierailija
Chair
Lektu-Elli
Kristittyjä on uhkailtu ja ajettu pois kodeistaan.

Palm Beach
Kun katsoo, mitä kaikkea paskaa kristityt saavat maailmassa aikaan, em. toimintaa ei voi pitää ihan vääränä.

Kristityillä ei ole kollektiivista vastuuta toisten kristittyjen tekemisistä. Siksi esimerkiksi mummoani ja hänen serkkuaan Kaijaa ei voida tuomita keskiaikaisten paavien tai ristiretkeläisten rikoksista. Eikä myöskään ole oikein karkottaa kristittyjä kodeistaan siksi, että jotkut toiset kristityt toimivat väärin.



Ihan samalla tavalla buddhalaisilla ei ole kollektiivista vastuuta toisten buddhalaisten tekemisistä.

Puuhevonen
Seuraa 
Viestejä5298
Liittynyt9.1.2011

Kuinka en ole yllättynyt? Uskonto on ideologista politiikkaa vaikka voissa paistaisi munakkaan.

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

Vierailija
Puuhevonen
Kuinka en ole yllättynyt? Uskonto on ideologista politiikkaa vaikka voissa paistaisi munakkaan.



Niinpä. Uskonto ja politiikka pitäisi erottaa toisistaan, mutta valitettavasti jopa Suomessa meillä on nämä räsäsläiset kristillisdemokraatit.

Vierailija
Palm Beach
Lektu-Elli
Kristittyjä on uhkailtu ja ajettu pois kodeistaan.



Kun katsoo, mitä kaikkea paskaa kristityt saavat maailmassa aikaan, em. toimintaa ei voi pitää ihan vääränä.



Kyllä voi, uskontoa ja uskovaa ei vaan kannata sekoittaa toisiinsa.

Mielestäni, jos puhutaan uskonnosta, on jokaisella ihmisellä omansa, toiset eivät vain määrittele omaansa uskonnoksi.

taucalm
Seuraa 
Viestejä7047
Liittynyt3.9.2009
Chair

Kristityillä ei ole kollektiivista vastuuta toisten kristittyjen tekemisistä. Siksi esimerkiksi mummoani ja hänen serkkuaan Kaijaa ei voida tuomita keskiaikaisten paavien tai ristiretkeläisten rikoksista. Eikä myöskään ole oikein karkottaa kristittyjä kodeistaan siksi, että jotkut toiset kristityt toimivat väärin.

niin siis kristittyjen pahat teothan eivät tapahtuneet vain keski-ajalla vaan sitä tapahtuu edelleen tänäkin päivänä. ainoa mikä erottaa on, että fyysinen väkivalta on vaihdettu taloudelliseen väkivaltaan.

"Everything is backwards; everything is upside down. Doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the major media destroy information and religions destroy spirituality."

Vierailija

Miten paljon ketjun aloittaja tietää buddhalaisuudesta? On aika hienosti kärjistettyä ja aika pahasti yleistettyä. Kymmeniä tuhansia vastaavia raportteja?? Pitääkö meidän alkaa nyt suomessa nostamaan terroriuhkavalmiutta näiden buddhamunkki-iskujen takia?

Vierailija
Lektu-Elli
Ärsyttää se tietämättömyys, mikä joillakin suomalaisilla on buddhalaisuudesta. Muka rauhan uskonto, tai oikeastaan filosofia. Jospa vaan tietäisitte. Tämmöisiä raportteja löytyy kymmeniä tuhansia jos kiinnostaa.



Buddhalaiset ovat ihmisiä siinä missä muutkin ja syyllistyvät väillä väkivaltaan vaikka heidän henkiset opettajansa kehoittavat tätä välttämään. Tietenkään buddhalaisuuteen identifioituminen ei tee kenestäkään väkivallatonta ja eettistä ihmistä vaan oma ponniskelu kohti hyvää samalla tavalla kuin kaikkiin kuppikuntiin kuuluvilla ihmisillä. Tästä nimenomaisesta uutisesta vaan sen verran että kun joskus joku aloitti jossain samanlaisen ketjun niin päätin googlata tuolla "buddhist violence" -fraasilla googlella ja sain tämän samaisen uutisen useamman sadan kerran. Munkkien osallistuminen moiseen tapahtumaan on tietenkin äärimmäisen tuomittavaa ja epäilemättä heidät pitäisi erottaa munkkiyhteisöstä moisen rikkomuksen vuoksi ja näin on varmasti tapahtunutkin. Heidän pitäisi olla muulle väestölle esimerkkinä eikä lähteä tälläisiin kiihkomielisyyksiin mukaan. Hassua vain että tämä tapaus, jossa kukaan ei edes kuollut, sai näin paljon kansainvälistä huomiota. Googlella voi tutkia itse asiaa.

Buddhalaisia on maailmassa satoja miljoonia ja suhteessa tähän aika vähän saa kuulla buddhalaisista itsemurhaiskuista tai väkivallantekoihin yllytyksestä uskonnollista pohjalta.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Mikä tahansa uskonto tai ideologia voi toimia perustana mille rakentaa, tai (mikä on todennäköisempää) vallan ja alistamisen välineenä. Ainakaan tv-dokumentista näkemäni/kuulemani perusteella ne tiibetiäiset jotka raiskattiin, naulattiin elävältä lattiaan kiinni tai poltettiin (tietysti elävältä) tuskin olivat merkki siitä että kiinalaisten kommunismi on automaattisesti eettisempi ja parempi järjestelmä kuin pappisvallan alainen maaorjuus. En tiedä kumpi on kamalampaa, hirvittävä kuolema vai kiduttava elämä. Päätelkööt muut.

Buddhalaisuuden piirissä ei ehkä ole ihan sellainen verenjanoinen hurmos rehottanut kuin aavikkouskontojen (epäpyhä kolminaisuus juutalaisuus-kristinusko-islam). Mutta en kyllä itse hyväksy joidenkin munkkien suorittamia polttoitsemurhia, sillä väkivallaton ollakseen pitää olla väkivallaton sitä myös omaa itseä/kehoaan kohtaan!

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat