Tekijänoikeudet pois pornolta ja väkivallalta

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tekijänoikeuksien tehtävänä on taata luovan työn tekijöille mahdollisuus ansaita teoksillaan saattamalla teokset omistusoikeuden piiriin. Teosten kuten musiikkikappaleiden, elokuvien, tietokonepelien ja -ohjelmien ja kirjojen luvaton kopiointi on laissa kielletty ja tekijänoikeuksien rikkomisesta voi seurata rangaistus. Tekijänoikeuslakien ajatellaan lisäävän luovan työn tuotantoa ja laatua.

Tekijänoikeudet suojelevat kuitenkin myös sellaisia teoksia, jotka sisältävät monien mielestä haitallista tai arvelluttavaa materiaalia ihmisen kehityksen ja yhteiskuntamoraalin kannalta. Esim. moni pitää pornografiaa, väkivaltaa ja kiroilua ihmisen kehityksen kannalta haitallisina. Näin ollen voidaan hyvin kysyä, miksi yhteiskuntana meidän tulisi rasittaa oikeusjärjestelmäämme seksiä, väkivaltaa ja kiroilua sisältävien teosten tuottajien tekijänoikeuksien suojelemiseksi? Haluammeko todella, että taloudessamme tuotetaan yhteiskunnan moraalia rappeuttavia teoksia mahdollisimman paljon?

Ehdotankin, että mm. pornoa, väkivaltaa ja paljon kiroilua sisältävät teokset rajataan tekijänoikeuksien ulkopuolelle. Tällaista materiaalia suoltavat taiteilijat ja sisällöntuottajat saisivat luvan keksiä muita keinoja ansaita tuloja tuottamallaan materiaalilla. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että mm. pornoa, väkivaltaisia pelejä ja väkivaltaisia elokuvia saisi kuka tahansa laillisesti kopioida rajattomasti, eikä tuottajalla olisi mitään oikeuksia rajoittaa tuottamansa materiaalin leviämistä.

Porno- ja väkivaltaviihdeteollisuudesta tulisi erinomainen koekenttä sille, mitä tapahtuu sisällöntuotannon laadulle ja määrälle, jos tekijänoikeudet lakkautetaan. Jos käy niin, että sisällöntuotanto laskisi merkittävästi tai lakkaisi kokonaan, sitä voitaisiin pitää yhteiskunnan kannalta hyvänä asiana. Esim. pornoteollisuuden lakatessa, ihmiset sillä alalla joutuisivat hakeutumaan muille, moraalisemmille aloille. Jos taas havaittaisiin, että sisällöntuotanto vain kasvaisi sekä laadullisesti, että määrällisesti, olisi sekin vain hyvä asia, sillä silloin oppisimme, että mallia kannattaisi soveltaa myös muille immateriaalioikeuden soveltamisalueille.

Out-of-the-box! Todellinen win-win-idea yhteiskunnan parantamiseksi, eikö vain?

Kommentit (10)

Vierailija
Pekka Lampelto
Out-of-the-box! Todellinen win-win-idea yhteiskunnan parantamiseksi, eikö vain?



Kyllä juuri tätä tarvitaan että maailma pelastuu. Suuri määrä vaan byrokraatteja määrittelemään mitkä tuotteet ovat moraalittomia ja mitkä taas kaupankäynnin arvoisia. Varmasti todellinen win-win ainakin kaikkien lobbareiden ja korruption näkökulmasta. Näiden Pekka Lampellon mielestä "moraalittomien" teosten tuottajille varmaan löytyy paljon merkityksellisempää työtä vaikka tästä uudesta moraalinvartijalaitoksesta.

Vierailija

Minulla olisi vielä parempi sensurointi-idea: kirjoitusoikeudet pois urpoilta. Maailma ei tällä pelastu, mutta vähentää vitutusta, joka seuraa täysin vajakkien ehdotusten lukemisesta.

Heksu
Seuraa 
Viestejä5463
Liittynyt16.3.2005

Porno- ja väkivaltaviihde ovat kuitenkin ilmiönä syntyneet vastaamaan kysynnän asettamaan tarpeeseen. Tuleeko em. viihteenalojen kysyntä jotenkin yhteiskunnan ulkopuolelta?

Vierailija

Niin, siis ei minulla itselläni ole mitään kummempaa väkivalta- tai seksiviihdettä vastaan. Molempia olen katsellut itsekin. Tiedän kuitenkin, että konservatiivisemmilla äänestäjillä on näitä vastaan.

Mielestäni immateriaalioikeudet hidastavat yhteiskunnan kehitystä, mutta siitä ei voi tietenkään olla varma. Immateriaalioikeuksien poistoa sopisikin kokeilla porno- ja väkivaltaviihteeseen, jotta nähtäisiin mitä tapahtuu sisällöntuotannolle. Jos sisältö lisääntyisi ja parantuisi, niin sittenhän samaa saattaisi olla järkevää soveltaa patenttilainsäädäntöön ja muunkin sisällön vapauttamiseen.

Heksu
Seuraa 
Viestejä5463
Liittynyt16.3.2005

Ilmeisesti et ole kuitenkaan tullut huomanneeksi, että internet on täynnä ilmaista pornoa enemmän kuin kukaan jaksaa plärätä, p2p- yms. verkoista puhumattakaan. Silti sitä vielä senkin liäksi joku erikseen ostaa. AInakaan itselleni ei ihan heti avaudu, miten tekijänoikeuksien poistaminen vaikuttaisi yhtään mihinkään.

Puuhevonen
Seuraa 
Viestejä5298
Liittynyt9.1.2011

Patentilainsäädäntö tulisi joo purkaa. Tosin jos se tehtäisiin niin tuhansilta ja taas tuhansilta lakimiehiltä menisi toimeentulon edellytykset.

Mutta siis jos ajatellaan maltillisesti 100 000 huippukoulutuksen saanutta huippuälykästä lakimiestä ja patenttivirkailijaa, voisi tehdä oikeaakin työtä eikä vain setviä patentteja ja patenttiepäselvyyksiä, niin luulisin että yksin tällä olisi globaalia kansantaloutta mitattavasti edistävä vaikutus, jos nämä huippuälykkäät lakimiehet ja virkamiehet tekisivät jotain oikeasti tuottaavaa työtä esimerkiksi suuryritysten johtoportaissa. (Einsteinkin olisi jäänyt patenttivirkailijaksi, ellei olisi keksinyt kvanttiteoriaa siinä ohessa.)

Eli ehdottomasti kansantalouden näkökulmasta olisi edullista jos patenteista luovuttaisiin.

Pornolta ja väkivallalta voisi tosiaan ottaa tekijäinoikeussuojan pois. Ja sitten samalla immateriaalioikeuksien suoja voitaisiin ottaa pois myös ylikansallisilta levy-yhtiöiltä (eli artistit eivät saisi myydä tekijäinoikeuksiaan musiikkiinsa eteenpäin levy-yhtiöille) ja Hollywood studioilta, jotka tekevät satojen miljoonien dollarien budjetilla elokuvia, vaikka Steven Seagal tekee yhtä hyviä elokuvia alle 10 miljoonalla eurolla.

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

Vierailija

Voidaan toki kokeilla, heti kun suomalainen artisti häipyy minunkin ruokapöydästäni, eli hyvitysmaksut hevon helvettiin tästä maasta tai niiden maksuperusteet realistisiksi.

Vai mitä kettua se jollekin Anssi Kelalle kuuluu maksaa, jos minä ostan varmuuskopiointiin tai omien kuvien/videoiden/projektien taltioimisvälineeksi kiintolevyn/muistitikun/CD-/DVD-levyn?

Saw
Seuraa 
Viestejä6251
Liittynyt20.6.2009

Ilmaista pornoa! Kannatan! Samoin pornon lähettämisen kellorajat pois! Vaadin ilmaisia 24/7 pornokanavia kaapelitv:hen.

Young man, there's a place you can go.
I said, young man, when you're short on your dough.
You can stay there, and I'm sure you will find
Many ways to have a good time.

It's fun to stay at the Y.M.C.A.
It's fun to stay at the Y.M.C.A.

idiotus
Seuraa 
Viestejä1907
Liittynyt8.12.2007
Saw
Ilmaista pornoa! Kannatan! Samoin pornon lähettämisen kellorajat pois! Vaadin ilmaisia 24/7 pornokanavia kaapelitv:hen.

YLE Porno – vähemmistöjä unohtamatta. Eli kaikkea mahdollista fetissiä ruutuun. Eikä pidä unohtaa niiden automatisoitua dubbausta eli sitä hollantilaista ääniraitaa lähetyksessä. Niin ja tietysti viittomispalvelu myös.

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

In porto perse vitulus est.

Rousseau: "tämä keskustelufoorumi saattaa aiheuttaa itsetuhoisuutta, käytettävä vain hoitohenkilökunnan valvovan silmän alla ja/tai hyvin lääkittynä".

Varoitus! Saatan leikkiä välillä paholaisen asianajajaa jopa tiedostamatta sitä.

Uusimmat

Suosituimmat