Ei vaan mitään tavoitetta

Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006

Luulenpa että juttu kulminoituu oikeastaan siihen, ettei minulla ole mitään tavoitteita elämässäni. En ole kiinnostunut oikein mistään, siis sillä tavalla että jaksaisin johonkin pyrkiä. Rikastuminen ois ihan jees, muttei sekään minua onnelliseksi tekisi tai mitään täyttymystä toisi. Ei vaan niinkun ole mitään minkä tähden elää. Minä vain olen ja odotan ajan kulumista. Siksi en ehkä välitä terveydestänikään niin kovasti, vedän tupakkaa ja kaljaa. Välillä yritän niitä vähentää ja lopettaa mutta aina se päättyy siihen kun tulee vaan niin turhautunut olo. Nuo pienet asiat jotka tekee edes tämän oleskelun jokseenkin mukavaksi niin sitten niitäkään ei ole ja olla möllötän vaan töissä ja kotona. Ei kiinnosta harrastaa mitään. Ei ole mitään tekemistä muuta kuin ryypätä. Töissä olen kun täytyy että saa rahaa jotta voi olla sitten kotona ja ryypätä. Voisin kokea jonkin asian tavoittelun ehkä mielekkääksi jos tietäisin varmuudella etten kuole ainakaan 60 vuoteen. Mutta ei se ole ollenkaan varmaa ja elänkin sillä asenteella että voin kuolla vaikka tänään johonkin kolariin tai saada syövän. Ei millään nappaa vaan yrittää maksimoida elinikä ja terveys vaikkei mikään varmaa olekaan. Olen sellainen luonne nykyään. Moni saattaa ihmetellä tätä asennetta ja on se minustakin vähän hölmö, mutta minkäs teet. Ajatus että olen töissä ja ehkä saan joskus lapsia eli perheen ja omakotitalon ja hienomman auton jne.. ei innosta. En näe siinä mitään niin hohdokasta että se olisi tavoite. Minulla on tylsää ja tuntuu että masennun. Harmittaa. Välillä meinaa tulla itkuparkukohtaus kun ahdistun. Mitä mä teen.. taasko sinne psykiatrille, mitä sekään muka voi tälle tehdä. Jos ei vaan ole tavoitteita eikä mikään innosta.. pitääkö vaan elää sen kanssa.. tai olla elämättä? Kunhan nyt vuodatan, kun en muutakaan keksi.. jos joku vaikka keksisi jotain jännää..

くそっ!

Sivut

Kommentit (57)

Vierailija

Et tosiaankaan ole yksin. Eiköhän iso osa suomalaisista tunne noin. Psykiatrista ei ole mitään hyötyä tuohon. Sinun pitäisi keksiä jokin harrastus mikä kiinnostaa. Missä olet töissä? Et ilmeisesti kovinkaan kiinnostavassa paikassa?

Vierailija

Aivan kuin olisin omia mietteitäni lukenut. Et todellakaan ole yksin.

Nuorempana tuli harrastettua salibandya 1-divaritasolla, ja reenailtua tosissaan oikeastaan joka päivä.. ja kun liekki armeija-aikana sammui, en sitä sen jälkeen saanut enää syttymään. Tavoitteita ei tosiaankaan ole.

Viimeisen vuoden aikana on tullut jämähdettyä tänne kämppääni oikein huolella.. kun ei yksinkertaisesti innostu oikeastaan yhtään mistään. Paino nousee, tupakkia kuluu iloisesti ja kalja maistuu... -Siinä ne vähät, mutta ikävät tekijät jotka tuovat elämääni jonkinlaista mielihyvää, kai.

Odotan ajan kulumista, vaikka se ei tuo lopulta tullessaan muuta kuin montun.

Käsityskykyni ei riitä siihen, että minun täytyisi tehdä epämielekästä työtä
saadakseni rahaa, jotta voisin ryypätä sen aikaa kun en ole töissä (Jotta siis saisin tästä työstäni jotain mielihyvää/ palkintoakin). Olen saanut sukuni vihat niskoilleni, koska en ole koskaan pystynyt turtumaan töihin-kauppaan-kotiin-töihin-kauppaan-kotiin -elämäntapaan.

Näiden edellämainittujen ihmisten takia olen masentunut ja jämähtänyt paikoilleni vielä entisestäänkin. Minulla on useita hyviä ystäviä, ja parhaat sisarukset mitä voin toivoa, mutta yhteydenpitoni heihinkin on lähes lakannut, tai on oikeastaan aika yksipuolista.. -mikä ei varmastikaan ole hyvä asia.

Ainoa asia mitä nyt odottelen, on kevät. Luonto herää eloon ja minä lähden silloin luontoon hiljentymään ja ihmettelemään elämän kiertokulkua. Kestän yksinoloa, mutta tuntuu että kaupungissa olen kovin yksinäinen. Luonnonhelmassa voin olla helposti pitkiäkin aikoja tuntematta olevani lainkaan yksinäinen.

Juuri ennen noita armeija-aikojani jouduin muuttamaan maalta (missä olin koko siihenastisen elämäni elänyt) kaupunkiin, enkä näihin betonikoppeihin ole vielä kymmenessäkään vuodessa tottunut. Jotenkin olin aina kuvitellut eläväni ja kuolevani maalla lehmänpaskan hajussa, heinätöitä tehden, kalastellen ja metsästellen, elukoitten kanssa touhuten.

Nyt istun betonisessa kopissani, enkä tiedä mitä tulevaisuudelta toivoa tai odottaa. Tuskin se huominen on sen miellyttävämpi päivä kuin edellinenkään.

Tässäkö se elämä on/oli? -Ei se paljoa ollut.

*korkkaa olusen*

edit: Rikastuakaan en halua, sillä en oikeastaan tarvitse mitään mitä en voi kuoltuani ottaa mukaani. Minulle riittäisi, että potkaisen tyhjää vähän fiksumpana kuin tänne tullessani. Elämänhalua minulta kyllä löytyy, mutta ei minulla silti mitään tavoitteita ole. Ehkä ainoastaan se, että pyrin olemaan kiltti kaikkea elollista kohtaan, enkä halua olla muille milläänlailla häiriöksi/kiusaksi. En tiedä, ehkä se riittäisi minulle.. mutta monille muille se ei tunnu riittävän. -En vaan istu siihen tuulipukuun sitten mitenkään. Minua katsellaan kieroon jos elämänkatsomukseeni ei 'kuulu olla HYÖDYKSI valtiolle jossa elän'.. En tietenkään halua olla mikään riippakivikään, mutta en toisaalta halua haaskata elämääni istumalla tehtaassa tehden jotain mitätöntä hommaa, odotellen eläkeikää. Tiedän, että elämällä olisi paljon muutakin annettavaa, kun vain saisin sen jotenkin itselleni aukeamaan.

Työ tehtaassa joka tuhoaa minua ympäröivää luontoa on vielä vähemmän mielekkäämpää, kuin yksinäiset ryyppyhetket kuppaisessa betonikopissani.

En oikeasti tiedä mitä elämälläni tekisin.

Tsemppiä kaikille ja kiitokset hyvistä mietteistä!

Vierailija
Tyräpoika

Käsityskykyni ei riitä siihen, että minun täytyisi tehdä epämielekästä työtä
saadakseni rahaa, jotta voisin ryypätä sen aikaa kun en ole töissä (Jotta siis saisin tästä työstäni jotain mielihyvää/ palkintoakin). Olen saanut sukuni vihat niskoilleni, koska en ole koskaan pystynyt turtumaan töihin-kauppaan-kotiin-töihin-kauppaan-kotiin -elämäntapaan.




Se on todella hankala motivoida itseään hakemaan töitä, kun on jumahtanut tuohon "tyhjään tilaan". Rahaa on tarpeeksi asuntoon ja kaljaan, ei juuri muuhun, mutta eipä ole tarvettakaan. Työ tai koulu kuitenkin muuttaa elämää yllävällä tavalla. On tuo töihin-kauppaan-kotiin-rytmi kuitenkin mielenkiintoisempi kuin kauppaan-kotiin-kaljakauppaan-kotiin rytmi.
Mitä pitempään työttömänä on sitä pahemmin siihen jumahtaa. Työttömänä on liikaa aikaa ajatella, mutta siltikään mitään ei saa aikaiseksi. Suomessa riittää vaikka kuinka paljon näitä tyhjäntoimittajia, joilla ei ole mitään fyysistä tai psyykkistä estettä olla työttömänä soskupummina.
Itsekkin olin vuosia työttömänä, eikä silloin tosiaankaan kiinnostanut lähteä huonolla palkalla töihin, koska taloudellisesti pärjäsi hyvin eikä kiinnostanut ostaa mitään. Onneksi pääsin opiskelemaan. Varmaan muuten olisin tappanut itseni muutaman vuoden sisällä.

Vierailija

Hmm.... vähän samantapaista ja osin taas ei. Alkoholi tosiaan maistunut vähän turhan paljon. Tuli otettua stressiin, mikä tietenkin on järjetöntä ja tod. näköisesti vain pahensi asioita. Työ ja koulu yhtäaikaa ei oikein sitten toiminut. Töistä piti skipata ulos seurauksena vain se, ettei koulukaan pahemmin edisty Stressi tosin väheni selvästi. Niin rahatkin, mutta ei kaduta. Nyt tämän vuoden puolella yrittänyt ottaa vain rennommin. Pakko alkaa tehdä vain jotain, mistä pitää tai homma menee liian pakkopullaksi. Onneksi opiskeluala alkaa taas vaikuttaa vuoden lähes pelkän huilaamisen (koulun osalta) jälkeen kiinnostavalta. Ehkäpä tämä tästä sitten, mutta siihen stressaamiseen en kyllä ajatellut enää palata (pilaa koko elämän, jos siihen sortuu). Onneksi tietotekniikka-alalla voi kehittyä ihan tekemällä itselle mielenkiintoisia projektejakin ja niitä on kasapäin. Ei tunnu olo nörtiltä eikä peilikuvakaan siitä kertonut, mutta kiinnostus palaamassa hiljalleen. Toisaalta nyt kun ei ole töissä, niin olisi kiire saada koulu käytyä tai rahat on finito damn. Plus-puolella muu elämä menee kohtalaisesti ja ziljoona kertaa huonommin on mennyt joskus muinoin eli tämä nykytilanne oikeasti järkiasennoitumisella pitäisi olla luxusta asennetta kuntoon kai ja homma toimii paremmin.

Noh, tulipahan tehtyä purkaus. Toivottavasti osin oikea ketju siihen. Mitään kaiken parantavaa auttavaa vinkkiä ei kyllä valitettavasti ole muille (on tiedossa miltä tuntuu vuosien masennukset, ei vaan nyt tule yleispätevää lääkettä mieleen.. eroja kun on ihmisissäkin joskus yllättävän paljon). Lähinnä voisi sanoa, että jos työ/opiskelu ei ole kiinnostavaa edes jollain tavalla, niin homma kusee. Toisaalta jos työ on vain rahaa varten, niin sitten harrastukset usein piristävät (kunhan harrastus on jotain muuta kuin kaljan veto naamaan, joka toki sekin piristää joskus, mutta liiaksi vedettynä kostautuu pahasti)... siinä on sitten tietenkin vain se probleema, että kunnon masiksessa ei ole intoa aloittaakaan harrastuksia. Netti käytössä jokaisella... pakkohan sen kautta nyt on jokin järkevä/kiinnostava harrastus bongata.... vai mitä? Mielikuvitusta kehiin. Elämä voi olla nykyään sen verran pitkä, että ehtii sentään kaikenlaista, kunhan joskus aloittaakin.

Loppuhuomautuksena: ei sitten pidä yrittää tehdä myöskään sataa hommaa yhtä aikaan tai ei saa valmiiksi yhtäkään ja stressi tappaa armotta; tavalla tai toisella.

KISS, Keep it simple stupid !

Muiden ehdotuksia elämään? Tavoitteista en tiedä noin yleisesti... jokainen keksii omat tavoitteensa itse hiljalleen. Itsellä kai parisuhde, ystävät, itsensä kehittäminen, koulu/työ, harrastukset, something more.... joskus onnistuu paremmin ja joskus vähän/paljon huonommin.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
Ronron
Luulenpa että juttu kulminoituu oikeastaan siihen, ettei minulla ole mitään tavoitteita elämässäni. En ole kiinnostunut oikein mistään, siis sillä tavalla että jaksaisin johonkin pyrkiä. Rikastuminen ois ihan jees, muttei sekään minua onnelliseksi tekisi tai mitään täyttymystä toisi. Ei vaan niinkun ole mitään minkä tähden elää. Minä vain olen ja odotan ajan kulumista. Siksi en ehkä välitä terveydestänikään niin kovasti, vedän tupakkaa ja kaljaa. Välillä yritän niitä vähentää ja lopettaa mutta aina se päättyy siihen kun tulee vaan niin turhautunut olo. Nuo pienet asiat jotka tekee edes tämän oleskelun jokseenkin mukavaksi niin sitten niitäkään ei ole ja olla möllötän vaan töissä ja kotona. Ei kiinnosta harrastaa mitään. Ei ole mitään tekemistä muuta kuin ryypätä. Töissä olen kun täytyy että saa rahaa jotta voi olla sitten kotona ja ryypätä. Voisin kokea jonkin asian tavoittelun ehkä mielekkääksi jos tietäisin varmuudella etten kuole ainakaan 60 vuoteen. Mutta ei se ole ollenkaan varmaa ja elänkin sillä asenteella että voin kuolla vaikka tänään johonkin kolariin tai saada syövän. Ei millään nappaa vaan yrittää maksimoida elinikä ja terveys vaikkei mikään varmaa olekaan. Olen sellainen luonne nykyään. Moni saattaa ihmetellä tätä asennetta ja on se minustakin vähän hölmö, mutta minkäs teet. Ajatus että olen töissä ja ehkä saan joskus lapsia eli perheen ja omakotitalon ja hienomman auton jne.. ei innosta. En näe siinä mitään niin hohdokasta että se olisi tavoite. Minulla on tylsää ja tuntuu että masennun. Harmittaa. Välillä meinaa tulla itkuparkukohtaus kun ahdistun. Mitä mä teen.. taasko sinne psykiatrille, mitä sekään muka voi tälle tehdä. Jos ei vaan ole tavoitteita eikä mikään innosta.. pitääkö vaan elää sen kanssa.. tai olla elämättä? Kunhan nyt vuodatan, kun en muutakaan keksi.. jos joku vaikka keksisi jotain jännää..



Minä opiskelin aikoinani kuvataiteilijaksi ja olin täynnä tavoitteita ja kunnianhimoa. Sitten tajusin, että maailma on täynnä vastaavanlaisia tyyppejä, joista valtavan moni on paljon minua parempi sekä sisällöllisesti että taidollisesti. Aloin miettiä näitä asioita ja totesin, että koko touhu taitaa olla ajan ja rahan haaskausta.

Minulta meni aika monta vuotta siihen, että tapoin itsestäni tuon taiteellisuuden ja kunnianhimon ja tekemisentarpeen. Ei se täysin onnistunut, nyt olen väkisin rimpuilemassa itseäni taas johonkin ilmaisuun, saa nähdä tuleeko siitä mitään, annan homman sujua omalla painollaan. En kuitenkaan edes halua mitään tarkkoja päämääriä ja tavoitteita, enkä ainakaan halua olla enää väkisin parempi jossain kuin joku muu. Riittää, että olisin tyytyväinen itse itseeni.

Ja olen ollut melko tyytyväinen kun tuollaista täysin tarpeetonta luomisvimmaa ei ole ollut riesanani. Seesteistä aikaa on jatkunut jo n. 10 vuotta. Joskus olen ollut kateellinen kavereilleni, jotka tekevät ja menestyvät. Siksi en kauheasti enää ole pyörinyt niissä ympyröissä.

Mutta saapa nähdä mitä käy, kun herättelen tuota puolta itsestäni taas henkiin. Ainakin olen alkanut facessa keskustella taiteilijakavereitteni kanssa taas.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

RaahenTiikeri
Seuraa 
Viestejä973
Liittynyt18.2.2009

huumoria hyvät ihmiset huumoria.
Itselle voi nauraa ja arkisesta hölmöydestä ja siitä "oravanpyörästä" jossa ne muut kulkee töistä-kauppaan-ja kotio voi ammentaa miljoona tarinaa joka päivä.
ALoittajista poiketen minä en koe tupakkaa ja alkoholia mitenkään rasitteina.Mukavia stimulantteja kuten kahvikin.Viime aikoina kylläkin tullut maltillisemmin otettua.
Työttömänä tässä taas tullut jonkun aikaa oltua.kohta varmaan töitä.Tavoitteita?-päivä kerrallaan...sit kun on töissä,niin voidaan vaikka vaimon kanssa lähteä vieraaseen kaupunkiin kylpylään ja ajaa toisena iltana(kyllästytty uimiseen)taksilla kylille,syödä hyvin ja vetää perseet.....

Ei mulla ole mitään näkemystä siitä missä,ja mikä, olen a)vuodenB)5 vuoden tai c)10 vuoden kuluttua.Sen tiedän että olen a)33 vuotia,b)37 vuotias ja c)42 vuotias.Ei pahoja mikiä mikään ja jokaisena niistä,jos itseä kiinnostaa,on mahdollisuus ns aloittaa alusta.
Pätkätyöläinen olen aina ollut.Ei mulla mitään ylikäyvää unelmaa ole omasta kodista valkoisine kulmalautoineen järven rannalla.Semmoinen ois kiva kyllä.Mutta kai sielläkin tulee se sama kotiin-kauppaan-töihin-kotiin kierto?

Mutta periaatteessa mulla on nykyäänkin joka päivä enemmän tai vähemmän hauskaa.On sanaleikkejä arvostava kaveri,kyky havainnoida arkipäivän ilmiöitä.Kyky öyhyyden keskellä nauttia hyvästä itsetehdystä ruuasta....
tänään käytin 9 tuntia (9.00-18.00) V5-raviveikkauksen kehittelyyn + kaverin kanssa suunnitellun ravitietokannan kyhäilyyn....no,V5 kaatu ekaan lähtöön....ok,lauantaina on uusi 75-kierros ja vieläpä Bonus sellainen...lunastinpahan muista ravipeleistä sen verran tänään,että se kattoi menot ja jätti voittoakin,mutta onhan toi 9 tuntia aika paljon,kun kaikki kaatuu 1.lähtöön......

Tykkään myös lukea.Sehän on hienoa,jos ihmisellä on lämmin(vieläpä puulämmitteinen)koti,pehemä sänky ja joku kirjallinen maku.Vaikka oiskin vuokra-asunto.
Ei niitä toisten puheita korkeista tavoitteista tarvi ottaa tosissaan saati olla kateellinen kun "niillä on sellainen".Tässä hetkessä "ne muutkin" joutuu elämään.Ei niiläkään ole käsillä huomista,vain tämä hetki.

olen myös onnellinen suhteellisen hyvästä fyysisestä terveydestäni.Voin toistaiseksi luottaa sen kestävän.
Lauantaina vois tehdä jotain "vähän parempaa" ruokaa,ehkä viinipullokin.Päivä menee raveja seuratessa ja pelatessa.Illalla tulee jo vähän väljähtänyt uutisvuoto,mutta se kuuluuu lauantai-iltaan niinkuin lottokin(jota pelaan ainoastaan sen takia,että se kuuluu lauantaihin)

Ei mulla ole ton kummempia suunnitelmia ollut sen jälkeen kun koulunkäynti jäi(taloudellisista syistä)kesken 2004.Masentumatta ja suht railakkaan iloisena olen säilynyt.Ilman suunnitelmia tai tavoitteita.

rehellisyydn nimissö kyllä on sanottava,että harkinnan alla on ollut ensi vuonna lähteä opiskelemaan,mikäli talous antaa siihen mitään saumaa.Ensin katsotaan tuo "työkortti".

Vierailija

Aloita kilpaurheilu. Valitse laji ja harrasta sitä. Kehity vähä vähältä, vaikka hitaasti, mutta varmasti. Ajattele, että se on uusi elämäsi. Voithan aina möllöttää kilpakentällä kotona möllöttämisen sijasta. Laji voi olla mikä vain, ei kannata olla turhan vaatimaton. Jokaisessa lajissa aloitetaan alusta, joten olet aluksi aloittelija. Esimerkiksi joukkueurheilu tai muu urheilulaji, taikka kamppailulaji, tai muu. Älä yritä liikaa vaikka uudet urheilukaverit kannustaisivat vaan etene omalla tahdilla.

Vierailija
Ronron
Luulenpa että juttu kulminoituu oikeastaan siihen, ettei minulla ole mitään tavoitteita elämässäni.



Ei elämässä ole mitään tavoitteita. Kaikki on huijausta. Ajattele, että koko tarkoitus on ainoastaan sinun kokemuksesi (mielikuvituksesi) varassa. Oikeasti sinulla ei ole mitään tehtävää, ei mitään arvoa, ei mitään merkitystä.

Tarkoitus perustuu uskoon. Nuorena ihminen miettii, mitä tahtoisi tehdä, ja sen jälkeen alkaa tehdä jotain. Pysyäkseen järjissään ihminen samalla koko ajan selittää tarkoitusta tekemälleen, vaikka ei sillä oikeasti mitään tarkoitusta ole.

Systeemi on täysin naurettava. Erityisen naurettavalta se vaikuttaa, kun elämänuskoiset ateistit riitelevät uskosta uskovien kanssa. Jotenkin uskovien uskossa on enemmän järkeä. Sillä on sentään selvä kohde.

Vierailija

Tavoitehan on jatkaa sukua ja pysyä hengissä.

Meitä alkaa olla tarpeeksi pallolla (ja ihmiset tuntuvat tulevan vain sairaammiksi käytökseltään) eikä hengissä pysymisen eteen tarvitse näillä leveyksillä paljoa tehdä.
Onhan se iso työ etsiä itselleen mielekkyyttä olemiseen.

Vierailija
Carum carvi
Tavoitehan on jatkaa sukua ja pysyä hengissä.



Ei tuokaan ole todellinen tavoite. Miksi olisi? Lajeja katoaa ihan luonnostaankin ilman ihmisen vaikutusta.

Vierailija
Carum carvi
Ploho

Ei tuokaan ole todellinen tavoite. Miksi olisi?

Se on koodattu kaikkiin eläimiin.



Totta. Riippuu näkökulmasta. Lajin tasolla noin, mutta laajemmin katsoen ei.

Vierailija
Ploho
Carum carvi
Ploho

Ei tuokaan ole todellinen tavoite. Miksi olisi?

Se on koodattu kaikkiin eläimiin.



Totta. Riippuu näkökulmasta. Lajin tasolla noin, mutta laajemmin katsoen ei.

Ehkä olisi pitänyt muotoilla niin, että se on ollut tavoitteena. Niiden eteen ei tarvitse tehdä enää työtä, joten olemassaolosta on tullut turhaa.

Vierailija
Ronron
Luulenpa että juttu kulminoituu oikeastaan siihen, ettei minulla ole mitään tavoitteita elämässäni. En ole kiinnostunut oikein mistään, siis sillä tavalla että jaksaisin johonkin pyrkiä. Rikastuminen ois ihan jees, muttei sekään minua onnelliseksi tekisi tai mitään täyttymystä toisi. Ei vaan niinkun ole mitään minkä tähden elää. Minä vain olen ja odotan ajan kulumista. Siksi en ehkä välitä terveydestänikään niin kovasti, vedän tupakkaa ja kaljaa. Välillä yritän niitä vähentää ja lopettaa mutta aina se päättyy siihen kun tulee vaan niin turhautunut olo. Nuo pienet asiat jotka tekee edes tämän oleskelun jokseenkin mukavaksi niin sitten niitäkään ei ole ja olla möllötän vaan töissä ja kotona. Ei kiinnosta harrastaa mitään. Ei ole mitään tekemistä muuta kuin ryypätä. Töissä olen kun täytyy että saa rahaa jotta voi olla sitten kotona ja ryypätä. Voisin kokea jonkin asian tavoittelun ehkä mielekkääksi jos tietäisin varmuudella etten kuole ainakaan 60 vuoteen. Mutta ei se ole ollenkaan varmaa ja elänkin sillä asenteella että voin kuolla vaikka tänään johonkin kolariin tai saada syövän. Ei millään nappaa vaan yrittää maksimoida elinikä ja terveys vaikkei mikään varmaa olekaan. Olen sellainen luonne nykyään. Moni saattaa ihmetellä tätä asennetta ja on se minustakin vähän hölmö, mutta minkäs teet. Ajatus että olen töissä ja ehkä saan joskus lapsia eli perheen ja omakotitalon ja hienomman auton jne.. ei innosta. En näe siinä mitään niin hohdokasta että se olisi tavoite. Minulla on tylsää ja tuntuu että masennun. Harmittaa. Välillä meinaa tulla itkuparkukohtaus kun ahdistun. Mitä mä teen.. taasko sinne psykiatrille, mitä sekään muka voi tälle tehdä. Jos ei vaan ole tavoitteita eikä mikään innosta.. pitääkö vaan elää sen kanssa.. tai olla elämättä? Kunhan nyt vuodatan, kun en muutakaan keksi.. jos joku vaikka keksisi jotain jännää..




Vain uskomalla Jeesukseen sä tuut saamaan elämään tarkoituksen.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat