Seuraa 
Viestejä45973

Nopealla haulla en löytänyt tähän liittyvää suoranaista ketjua. Paitsi yhden luomuhenkisen, jonka läpikäynti kaatui jo aloitukseen.

Mielenkiintoinen dokumentti:
Terveys lautasella

Muistan ihmetelleeni jo kouluaikana, miten kaikkia mahdollisia kemikaaleja voitiin pitää vaarattomina. Koska jo silloin tuntui, ettei niitä oltu todellakaan tutkittu tarpeeksi saati selvitetty miten ne vaikuttavat ihmiskehoon - eri ihmisillä. Tai millaisia yhteisvaikutuksia aineilla on. Pelkästään ensimmäiset kurssit kemiasta opettivat, miten aineista tulee uusia aineita reagoidessaan keskenään ja että ne vaikuttavat eri lailla sen jälkeen.
(juu en laita esimerkkiä, ei mitään tarkempia muistikuvia enää koulukursseista)

Dokumentissa oli tutkittu, miten tiineille hiirille annettu kolme kemikaalijäämää yhdessä aiheuttavat epämuodostumia seuraavan sukupolven hiirissä. Vaikka aineet oli luokiteltu vaarattomiksi, koska ne eivät yksinään aiheuta mitään.

Foliohattu päässä saa mennä ruokakauppaan.

Toisaalta, se miten paljon dokumentissa oli eroja syövillä länsimaiden ja kehitysmaiden välillä, selittynee osaltaan siksi, että länsimaissa terveydenhuolto on paremmalla tasolla.

Muistaakseni tuon niminen aine oli dokumentissakin.
Tuttipullot

Sivut

Kommentit (27)

Evään kaikki oikeudet rutista aloituksen tieteellisyydestä, halusin vain saada itseä huolestuttavasta aiheesta keskustelua. Jos joku tietää enemmän ja osaa antaa hyviä esimerkkejä, tänne vaan.

Pakko sanoa, että olen alkanut enemmän lukea tuotteiden sisällyksiä, valkkailen vähemmän E:tä sisältäviä ruokia, suosin suomalaisia (kilohinnoiltaan hulppeita) kasviksia, ostan leikkeleitä joissa olisi vähiten eri eläimiä tai eläimen osaa..

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265

Eihän noita voikaan tietää varmuudella muuten kuin kokeilemalla. Siksi me niitä syömmekin koska olemme koekaniineita. Toistaiseksi näyttää ihan hyvältä, länsimaalaisesti syövät ihmiset kun ovat terveempiä kuin koskaan..

くそっ!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Carum carvi
Muistaakseni tuon niminen aine oli dokumentissakin.
Tuttipullot

Bisfenoli-A.

Löytyy muuten paljon muualtakin kuin vain tuttipulloista (joita ei saa kohta edes myydä.

Lista on uskomaton. Alkaa kopiointipaperista ja päätyy säilykepurkkien lakattuihin sisusosiin.

Joten voit olla varma, että Bisse-Aata riittää ruuassa vaikka tuttipullokielto astuikin voimaan.

Svedut olivat edelläkävijänä tässäkin ja selvittivät missä kaikkialle tuota hormonihäiritsijää on
http://www.slv.se/sv/grupp1/Risker-med- ... isfenol-A/

Ja kun Bisse-Asta on päästy eroon niin mitä tapahtuu? Joo. Se korvautuu jollain toisella kemikaalilla, josta emme tiedä mitään ja piiri pieni pyörii taas!

Devil
Seuraa 
Viestejä1328

Tässä yhtenä iltana taisi tulla töllöttimestä ohjelma, jossa Mats Dumell, tjsp, oli kovin huolissaan kun paketeista löytyi e-vitamiinikoodeja. Tuosta Eviran listasta niitä voi ihan itse lueskella ja pähkäillä päissään, että suurin osa on suoraan luonnosta, mutta toki keinotekoisiakin lisäaineita on.
http://www.evira.fi/files/products/1285 ... fi_web.pdf

Kysymyksen voisi esittää toisinkin päin, että pitäisikö nyt esim marjoja välttää, koska ne sisältävät luonnostaan lisäainetta E210, E211, E212, E213, tai hedelmiä koska E420, E440, E334, E330, E300, E297, E325, E326, E327, tai porkkanoita koska E160a, tai pihlajanmarjoja koska E200 ja E420, tai maitoa koska E234, E325, E326, E327 ja E270, tai parsaa ja raparperia koska E363, tai kananmunia koska E322 ja E1105, tai rasvaa koska E470a, E306 ja E422, tai sieniä koska E421, tai rapsiöljyä koska E442, tai kasviksia koska E620 ja E460, tai lihaa koska E620, E621, E626, E630...

Näyttää aika vaaralliselle.

X

Nokun se että se on ruokaan lisätty, tekee siitä ainakin teoriassa arvaamattoman ja riskaabelin asian. Jos se on siinä luonnostaan, siis jossain luonnollisessa ruuassa, ei sen pitäisi olla paha asia. Kun se ei nyt vaan ole ihan niin simppeliä että leikitään jumalaa ja sotketaan kaikki kaiken kanssa keskenään kaaoottisesti siltä pohjalta että ruuan säilyvyys, maku ja koostumus olisi miellyttävimmät ja käytännöllisimmät. Se ei takaa että se olisi enää turvallista. Tätä mieltä minä olen. Ei ne E-aineet välttämättä itsessään ole saatanasta vaan mahdollisesti niiden ihmiselle sopimattomat yhdistelmät ja määrät ja väärät kontekstit joista meillä eikä kenelläkään ole vielä mitään käryä.

くそっ!

Devil
Seuraa 
Viestejä1328

Eihän noita (E: luomuruokiakaan) sitten kannata lautaselle ottaa kuin yhtä lajia kerrallaan. Mahassahan ne oletettavasti miksautuu aika tehokkaasti ja tiedä sitten minkälaisia myrkkyjä niistä yhteisvaikutuksena vielä tulee.

X

Daneelione
Seuraa 
Viestejä1313

Eviran esitteestä

Lisäaine on elintarvikkeeseen lisätty, teknologisesti vaikuttava aine. Lisäaineet voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

Luontaiset. Nämä on luonnossa esiintyviä aineita.

Luontaisen kaltaiset. Valmistetaan kemiallisesti, mutta on samanlainen luonnossa esiintyvän aineen kanssa.

Keinotekoiset. kemiallisesti valmistettu yhdiste, jota ei esiinny lainkaan luonnossa.

Nutria:“Nyt puhutaan luonnontieteistä. Ei tarvi tuota popperisekoilua nyt tuoda tähän. Sillä ei ole mitään tekemistä lipidihypoteesin kanssa.”

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265
Devil
Eihän noita (E: luomuruokiakaan) sitten kannata lautaselle ottaa kuin yhtä lajia kerrallaan. Mahassahan ne oletettavasti miksautuu aika tehokkaasti ja tiedä sitten minkälaisia myrkkyjä niistä yhteisvaikutuksena vielä tulee.

Ehkeipä kannattaisikaan, ei sekään ole ihan varmaa.

Itse en söisi mentosia ja laittikolaa samaan aikaan, vaikka ne erikseen ihan ok onkin kunhan ei usein käytä. Voisi tulla vaahtoa suusta. Onko kukaan muuten testannut?

On näköjään tuotakin kokeiltu
http://www.metacafe.com/watch/222677/me ... n_a_human/

Nutria:“Nyt puhutaan luonnontieteistä. Ei tarvi tuota popperisekoilua nyt tuoda tähän. Sillä ei ole mitään tekemistä lipidihypoteesin kanssa.”

Devil
Kysymyksen voisi esittää toisinkin päin, että pitäisikö nyt esim marjoja välttää, koska ne sisältävät luonnostaan lisäainetta E210, E211, E212, E213, tai hedelmiä koska E420, E440, E334, E330, E300, E297, E325, E326, E327, tai porkkanoita koska E160a, tai pihlajanmarjoja koska E200 ja E420, tai maitoa koska E234, E325, E326, E327 ja E270, tai parsaa ja raparperia koska E363, tai kananmunia koska E322 ja E1105, tai rasvaa koska E470a, E306 ja E422, tai sieniä koska E421, tai rapsiöljyä koska E442, tai kasviksia koska E620 ja E460, tai lihaa koska E620, E621, E626, E630...

Marjat eivät sisällä noita synteettisiä lisäaineita vaan luonnollisia yhdisteitä, jotka ovat kemiallisesti jopa erilaisia (peilimolekyylejä).

Lisäksi marjat sisältävät valtavan cocktalin kaikkea, jotka eliminoivat noiden aineiden adversaalivaikutukset tyystin. Teollisuus ei lisää niitä valmismössöihinsä.

Esimerkkinä esim. säilöntäaine E251, jota teollisuus lisää lihavalmisteisiin mielellään. Lihaan lisättynä se aiheuttaa syöpää. Sitä esiintyy luonnostaan mm. tomaateissa ja punajuureissa monen muun yhdisteen ohella - jolloin se toimiikin terveyttä edistävänä komponenttina.

Ihminen nyt vaan on niin onneton Jumala, ettei niistä luomishommista tuu lasta eikä paskaa. Kaikki mitä duunataan, on puolikasta sekundaa. Myös ruoka.

Devil
Seuraa 
Viestejä1328
hOx
Esimerkkinä esim. säilöntäaine E251, jota teollisuus lisää lihavalmisteisiin mielellään. Lihaan lisättynä se aiheuttaa syöpää. Sitä esiintyy luonnostaan mm. tomaateissa ja punajuureissa monen muun yhdisteen ohella - jolloin se toimiikin terveyttä edistävänä komponenttina.

Eli kantsiiko mun nyt jättää sitten sisäfilepihvien kanssa tomaatit ja punajuurisalaatti syömättä?

Jos noin heikko on sisälukutaito, niin ilman muuta kantsii!

terv. tiukka darwinismi kunniaan, heikot sortukoot ennenaikaisesti elon tiellä ja jääkööt lisääntymättä jne.

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265

Ei vaan tuon perusteella homma menee niin että jos haluaa syödä sitä säilöntäaineistettua lihaa, kannattaa syödä samalla tomaattia tai punajuurta koska silloin se ei aiheuta syöpää..

Ehkä siinä selitys siihen miksi vihannekset tutkimusten mukaan edistää terveyttä. Ne ehkäisevät niitä terveyshaittoja joita kemikaalistetut elintarvikkeet aiheuttavat blokkaamalla niiden kemikaalien vaikutuksen.

くそっ!

Kulaushaikara
Seuraa 
Viestejä1023

Jostain syystä bentsoehappo E210 aiheuttaa joillekin ei-toivottuja oireita, vaikka se kuinka olisi luonnollinen tuote. Sen vain ei oleta esiintyvän ruuassa, jossa ei ole puolukkaa... tai sitten kyse on jostain muusta. Ehkä puolukkaa ei ikänä tule syödyksi niin valtavia määriä, mitä lisäaineruuista voi saada. Marjaa on helppo välttää, mutta lisäainetta ei.

Toisaalta en halua syödä puolukkaista vispipuuroa, jossa väri on saatu punajuuresta eikä koko puurossa ole puolukkaa promilleakaan. Luulen syöväni puolukkapuuroa, mutta eihän se paketti niin sanokaan! Siinähän lukee vain vispipuuro.

Ruoka todellakin on väärennettyä, puhumattakaan oikeasti vahingollisista kombinaatioista. Jos joka aterialla ja välipalalla sekä vielä juomassa nauttii muutamaa lisäainetta, niin voi vain kuvitella koko viikon annosta! Se on muuten hurja.

Kuka nämä kombianaatiot on tutkinut ja kuka voi väittää ettei niistä ole mitään haittaa?

Olen tutustunut moneenkin haittaan, pahin on peräsuolen puuttuminen vauvalla ja lievimpiä on hengenahdistus ja ihottumat. Pieni päänsärky joka päivä voi olla myös lisäaineista johtuvaa. Kukapa nämä todistaisi juuri lisäaineista johtuviksi? Mutta toistaalta näyttö on aika ilmeistä, jos oire jää pois ruuan mukaan.

Peräsuolta ei ihan tuosta vain rakenneta, mutta niinpä vain lääkärit senkin tekivät! Halvemmaksi tietysti olisi tullut välttää aspartaamia. Näyttö ei siinäkään ole aukoton, mutta kummallinen sattuma.

Noiden takia syönkin mahdollisimman lisäaineetonta ruokaa:

- Pakastevihannespusseissa on vaan vihenneksia pilkottuina ja tuoteselosteessa ei lue että olisi käytetty lisäaineita
- Kananmunia paketti päivässä niin saan päivittäiset protskut mahtavalla aminohappokoostumuksella
- Kananmunien lisäksi jauhelihaa, jossa on toki jotain ponnekaasua mutta muutoin aika lisäaineetonta
- Ketsupin vaihtaa tomaattimurskaan, jossa on vähemmän sokeria ja lisäaineita
- Päälle vielä banaaneja ja hedelmiä, joista saa hiilaritarpeet + vihanneksia
- Voita ja kylmäpuristettuja öljyjä antamaan kunnon rasvat
- Lisäravinteet
- Jos tekee mieli makiaa niin taloussuklaata tai raakaa sellaista niin se lähtee pois
- Merisuola...

= Täydellinen ruokavalio, mitä muuta tarvitseekaan?

jussipussi
Seuraa 
Viestejä54369

Tästä samaisesta dokumentista..Aivosyovän inhibointia eri ruoka-aineilla. Valkosipuli tehoikkaimpana oikeassa reunassa..
Mielenkiintoista juttua kannattaa katsoa

Tätä listaa on valkosipulin, kaalin ja sipuleiden ystävän mukava katsella..

Saan muutaman kerran vuodessa päälle kuntoilukuurin ja päätän syödä terveellisesti vihanneksia, kasviksia ja hedelmiä (kolmen päivän ajan, jonka jälkeen on kiljuva nälkä ja syön puolikkaan, koiraa isomman, eläimen). Hälyttävää on, etteivät ne oikeastaan ole terveellisiä. Koulustani muistan, miten erilaiset säädökset on EU-mailla verrattuna Suomessa oleviin säädöksiin esim. torjunta-aineista ja kemiallisista kasvunvahvisteista. Ja se, mitä joku espanjanpoika kylvää pelloillaan olevien ruokakasvien päälle, ei oikeasti ole kenenkään tiedossa - eiköhän ne tee vain pistokokeita tänne rahdattaville tuotteille. Tuskin mittaavat jokaisen salaatinkerän kemikaalijäämät.
Kaupassa valitsen sen suomalaisen ruttoisen omenan ja jätän kiiltävän punaposkisen ulkomaalaisen hyllyyn.

Valitettavasti Suomessakin saa käyttää herbisidejä ja kasvunvahvisteita, varoajat on vain tiukemmat (ja luettelo sallituista aineista). Esimerkiksi viihdykearvollisia koristekasveja voi ruiskia torjunta-aineilla, kunhan ne seisoo paikoillaan tietyn vuorokausimäärän ennenkuin rahdataan asiakkaille. Myrkkyjen oletetaan haihtuvan(?) tarpeeksi tänä aikana. Ruikutukset tehdään kuitenkin maskit päällä ja huoneen ovet pidetään suljettuina tietyn aikaa.. Ei niitä kasveja kuitenkaan pestä, eikä ainakaan yksitellen lehti lehdeltä, ennen asiakkaille myyntiä.
Sama koskee ruokaa, mutta tiukemmilla säädöksillä.

Ja jos nyt joku alkaa huutelun luomusta: luomu-sanasta on tullut kirosana. On niitä, jotka ostavat luomutuotteita (ne on niitä hippejä) ja sitten niitä, jotka ei osta. Ei pitäisi olla erikseen 'luomua' vaan kaiken samantasoista. Ja niin, ettei tarvitse patikoida seuraavaan kylään, että voisi ostaa ylipäätään luomutuotteita.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat