Vippien kuskausvaihtoehto

Seuraa 
Viestejä6081
Liittynyt7.3.2006

Jälleen kerran saa pääkaupunkiseutu kokea isojen herrojen vierailun tuoman ilon&riemun. Maailmanpoliisivaltion kakkospomo käväisee Helsingissä josta tietty seuraa jotta paikalliset kissalan pojat saavat virka-apua naapuripaikkakuntien virkaveljiltään sekä rajavartiostosta kuin myös puolustusvoimilta. Keskusta-alue motitetaan ja muutenkin ruuhkainen kaupunki nähnee ennätysruuhkat. Kaikki tämä, jotta yksi piloille hemmoteltu hellantelttu ei vain joutuisi ählyjen tähtäimeen.

Voisiko asian järjestää toisin? Nähtävästi elämme edelleen niin takapajuisesti ettei videoneuvotteluyhteiksiä voida järjestää ja siksi täytyy fyysisesti käyskennellä ympäriinsä. Koska näin on, eikö tapahtuman silmätikkua, kulloista ääliö, eikun poliitikkolaumaa voisi pakata sen verran tukevaan ajoneuvoon että sitä saisi sitten ihan huoleti paukuttaa kaikella mitä ählyiltä/greenpeacelta löytyy. Jos vaikka nykyaikaisen panssarivaunun muokkaisi erityisen hyvin panssaroiduksi, eli riisuisi paketista tykkitornin pois ja korvaisi sen 20 tonnilla lisäpanssarointia. Reaktiivipanssarointi lienee kuitenkin syytä jättää pois, paitsi jos siirrytään avoimemmassa maastossa kylien välillä.
Tietenkin vaunun sisälle voisi laitella nahkaverhoilun jottei turistiluokassa tarvitsisi presidenttien ja muiden turhantärkeiden pilipaliheppujen liikuskella.

Tuommoinen vaunu kestänee jo alkuperäisvarustelulla lähes kaiken mitä henkilöautolla liikkuva vastarannankiiski voi tarjota. Järeämpää terroristinalkua taasen harmittaa ahdas kaupunki miljöö jonne on perin vaikeaa jemmata tonnin lentopommia tai järeämpää tykistöä.

Toinen vaihtoehto olisi rakentaa merikontin kokoluokkaan turvakammio jota sitten siirrettäisiin raskaalla lavetilla paikasta toiseen. Mallia voitaisiin ottaa ydinjätekuljetuksista, sillä puolenhan osataan pakata oikeasti arka materiaali melko tukevasti.

Mitä sanoo raati, eikö tällainen kuljetuskalusto -investointi maksaisi itsensä takaisin? Telathan noissa paremmissa vehkeissä on jo kumipinnoitetut niin ei mene katukaan tärviölle.

Konsta: ...joten jäähdytysvesi on varmasti erittäin korkeaktiivista.
Brainwashed: En tosiaankaan pidä itseäni minään asiantuntijana...

Kommentit (1)

EV+
Seuraa 
Viestejä770
Liittynyt24.12.2010

Mitä paksummat panssarit sitä suuremmat pommit, ei suositeltavaa.

Mieluummin vaikka 20 kpl järjestyspoliisin mustaa maijaa ajamaan 100 metrin välein joista yhdessä arvovieraat sikaosastossa, tummien lasien takana. Siinä pääsee kahdenvälisiä keskusteluja käymään ja jos vieras ei tajua että katossa on mikrofoni voidaan siitä muistuttaa. Omat miehethän siellä niitä turinoita kuuntelee jotta ei hätää kunhan ei vuoda wikileaksiin. Tämä kuljetusmuoto kun kirjattaisiin lakiin loppuisi turhat vierailut kun eihän tänne mitään perluskooneja tai paideneita viitsisi pyytää kylään nolosti kusenhajuisissa takapakseissa kuljeteltaviksi.

Uusimmat

Suosituimmat