Kiinan Jasmiinivallankumous

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Saavatko vaiennetut kansalaiset äänensä kuuluviin ja irtaantuuko sen seurauksena mahdollisesti muutama maakunta Kiinan hallinnasta?

Tiibet on protestoinut itsenäisyyden ja todellisen autonomian puolesta koko miehityksen ajan. Tiibetiläisiä on neljä miljoonaa, joista alle kolme miljoonaa asuu Tiibetissä. Kiina nujersi Amnesty Internationalin mukaan väkivaltaisesti Tiibetin mielenosoitukset maaliskuussa 2008 ja vakuutetusta lehdistövapaudesta huolimatta rajoitti viestimien raportointia asiasta.

Maanpaossa oleva uiguuriaktivisti Rebiya Kadfeera on syyttänyt Kiinan toimia "kulttuuriseksi kansanmurhaksi". Uiguurit valittavat oman kulttuurinsa, kielensä ja uskontonsa rapistuvan kiinalaisvallan alla.

Halllitseeko Kiinan hallitus medioita niin tehokkaasti, etteivät mielenosoitukset pääse kasvamaan enää suuremmiksi vaan avainhenkilöt saadaan pikkuhiljaa vaiennettua ja tuomittua muista rikkeistä pitkiin vankeuksiin ja jopa tuomittua kuolemaan.

Kiinan poliisin, turvallisuusjoukkojen ja oikeuslaitoksen toiminta maksaa tänä vuonna liki 625 miljardia juania (68 miljardia euroa). Armeijalle varattu summa on kolme miljardia pienempi eli 65 miljardin euron suuruinen.
Kiina varautuu siis yhä järeämmin torjumaan sisäisiä turvallisuusuhkia.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Sis%C3%A4inen+turvallisuus+nielee+Ki...

Suomen media on pääasiassa vaiennut tapahtumista Kiinan hallituksen pyynnöstä.

Helsingin Sanomien entisen Kiinan kirjeenvaihtajan Pekka Mykkäsen mukaan Kiina oli vuosina 1999-2002 eniten toimittajia vanginnut maa. Tuomiota kärsi ainakin 39 toimittajaa. Esimerkiksi Zhang Shanguang tuomittiin 10 vuodeksi vankilaan ”valtionsalaisuuksien vuotamisesta”. Hän kertoi radiokanavalla 70-80 ihmisen mielenosoituksesta.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/03/kiina_varoitti_ulkomaalaisia_toim...

Liu Xiaobo
on kiinalainen toisinajattelija, ihmisoikeustaistelija. Joulukuussa 2009 hänet tuomittiin yhdentoista vuoden vankeusrangaistukseen Kiinan kommunistisen puolueen ja valtion vastaisesta toiminnasta.

Liulle myönnettiin 8. lokakuuta 2010 Nobelin rauhanpalkinto pitkästä ja väkivallattomasta taistelusta ihmisoikeuksien puolesta. Kiina oli jo etukäteen varoittanut Norjan suurkäräjien Nobel-komiteaa myöntämästä rauhanpalkintoa Liulle ja tuomitsi palkitsemisen ”rauhanpalkinnon periaatteiden vastaiseksi” sekä sanoi sen haittaavan Kiinan ja Norjan suhteita. Nobel-komitean puheenjohtaja Thorbjørn Jagland puolestaan muistutti Kiinan sitoutuneen perustuslaissaan sananvapauden kunnioittamiseen.

Kommentit (13)

Vierailija
Pekka Mykkäsen mukaan Kiina oli vuosina 1999-2002 eniten toimittajia vanginnut maa. Tuomiota kärsi ainakin 39 toimittajaa.



Onko tuo suhteutettu väkilukuun? Kiinan mittakaavaa ajatellen 39 tuntuu jopa kummallisen pieneltä.

Vierailija
Mimei
Pekka Mykkäsen mukaan Kiina oli vuosina 1999-2002 eniten toimittajia vanginnut maa. Tuomiota kärsi ainakin 39 toimittajaa.



Onko tuo suhteutettu väkilukuun? Kiinan mittakaavaa ajatellen 39 tuntuu jopa kummallisen pieneltä.



Nobel-komitean puheenjohtaja Thorbjørn Jagland puolestaan muistutti Kiinan sitoutuneen perustuslaissaan sananvapauden kunnioittamiseen.
...joten luvun pitäisi olla nolla. Vapaa tiedotus on ehkäisty kovilla rangaistuksilla. Tämä kuitenkin kuriositeetti muiden ihmisoikeusloukkausten rinnalla.
Miksi asiasta ei nosteta kovempaa meteliä?

Vierailija

Siitä mitä pitäisi olla ei kuitenkaan valitettavasti seuraa, mitä on. Olisin luullut luvun olevan paljon suurempi. Mikähän tilanne on esim. Venäjällä? Vai ammutaanko siellä suoraan? Entä islamilaiset maat?

Vierailija

Venäjällä ammutaan. Hallitus ei tietenkään liity mitenkään näihin tapahtumiin

Islamilaisissa maissa kuohuu ja Kiinassakin kuohuisi, jollei sikäläinen väkivaltakoneisto olisi niin paljon tehokkaampi pohjoisafrikkalaisiin verrattuna. Kiinahan on jo kunnostautunut kansannousujen tukahduttajana.

Vierailija

Mikähän tilanne on USA:ssa? Joskus huhuttiin CIA:n järjestämistä "auto-onnettomuuksista". Oliko pelkkää huhua?

Vierailija
Mimei
Mikähän tilanne on USA:ssa? Joskus huhuttiin CIA:n järjestämistä "auto-onnettomuuksista". Oliko pelkkää huhua?

Menee jo aika kauas aiheesta, mutta amerikkalaisfirmat ovat kyllä auttamassa Kiinaa netin sensuroinnissa.

Vierailija

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/03/kannykka_kalashnikovia_vaarallisem...

Professori Sirpa Tenhunen:
...arabimaiden mullistuksissa on ajoin katkaistu internet- ja puhelinyhteyksiä. Tämä ja kontrolli ovat vallanpitäjien tehokain tapa säilyttää asemansa. Räikeimpiä kontrolloijia ovat Iran ja Kiina.
Tiedetään, että esimerkiksi kun Kiinassa matkapuhelimeen sanoo sanan Tiibet, valvonta kohdistuu tämän jälkeen tähän henkilöön, Tenhunen sanoo.



Joutuvat kiinan kansalaiset olemaan kyllä poikkeuksellisen varovaisia. ..high-tech diktatuuri.

Vierailija

Tänään taas tapahtuu.
Montako journalistia saa taas turpaansa oltuaan 'väärässä paikassa' kameroineen.

Eräs aktivisti sanoo:
"Jasmine Revolution' is gaining momentum in China."

Toisaalta virallinen Kiina sanoo, ettei mitään ole tapahtumassa. Sen vuoksi virallisesti on myös kielletty asiasta raportointi. Jos asuisin Helsingissä voisin lähteä kavelylle Konsulaatin portille... ..mukava keli.

Lista kiinassa blogatuista webbi-saiteista:
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_websites_blocked_in_the_People%27s_...

Eipä taida täällä paljon ketään kiinnostaa.... Toivottavasti en kuulu Simonahon kanssa samaan mentaaliseen porukkaan. Itsehän sitä on vaikea havaita.....

Vierailija
Arvuuttelija
Eipä taida täällä paljon ketään kiinnostaa.... Toivottavasti en kuulu Simonahon kanssa samaan mentaaliseen porukkaan. Itsehän sitä on vaikea havaita.....

Jos et ole tietoinen, niin kerrottakoon että ovat ne siellä ennenkin kapinoineet ja seuraukset ovat olleet aina samaa sorttia. Ei tässä nyt ihan hirveän tohkeissaan jaksa siksi olla.

Vierailija

Niin no kyseessä on kuitenkin oikea ilmiö. Ihmiset on monesti täysin kuvitteellisistakin salaliittoteorioista innostuneempia. ...tai jostain suomen politiikasta, jossa ei ole tapahtunut mitään sitten Kekkosen.

Vierailija

No joko nyt?:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Mielenosoittajat+sytyttiv%C3%A4t+aut...

Mielenosoittajat ovat sytyttäneet hälytysajoneuvoja palamaan Xintangin kaupungissa eteläisessä Guangdongin provinssissa maanantain vastaisena yönä. Kolme päivää jatkuneet mielenosoitukset ovat vastaus poliisin koviin otteisiin siirtotyöläisiä vastaan, ja ne ovat kiihtyneet päivä päivältä. Mielenosoittajia on jo kymmeniätuhansia.

Kiinalaiset matkustelevat yhä enemmän ulkomaille, eikä tiedonkulkua voi mitenkään estää pelkästään paikallisella internetin sensuroinnilla.

Vierailija

Meiningit jatkuu ja kymmeniä tuhansia ihmisiä on ottanut yhteen virkavallan kanssa menneiden viikkojen aikana. Mellakat ovat suuria(suhteellista) ja valtio tekee kaikkensa, ettei tieto leviäisi liikaa tai liian totuuden mukaisena.

Hallitus myöntää ongelmat ja pyrkii mm. parantamaan maan sisäisten siirtolaisten asemaa.


siirtotyöläiset olivat sytyttäneet hallintorakennuksia palamaan viikonlopun aikana.
http://www.globalpost.com/dispatch/news ... a-protests

• Hundreds of migrant workers rioted for three days in a denim production center of Guangdong province after a pregnant migrant worker from Sichuan province was maltreated by security forces. Officials said that in addition to 25 rioters, they have arrested a man for spreading rumors on the internet.
• Large protests also erupted this week in Zhejiang province in response to widespread lead poisoning in a manufacturing area known for making foil.
• Citizens in Hubei province took to the streets to protest the death of an anti-corruption government crusader earlier this month. His family believes he was murdered in police custody.
• Violent protests also erupted this week in Zhejiang province among residents angry over heavy-handed land grabs.

Uusimmat

Suosituimmat