Elämän mielekkyys ja merkityksellisyys

Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
jussipussi

Kannatta pohtia vielä pidemmälle niin huomaat että "konditionaalit" tulee sinun omasta päästä/mielestä. Ei elämä kanna tällaisia leimoja missään. Ne on täysin ihmisen oman kuvittelun tuotetta.

Elämän merktyksettomyys tulee olevaiseksi/luoduksi milessä vasta kun on ensin rakentanut oletusarvon että elämällä pitää olla joku merkitys elämän itsensä lisäksi/yli..Kun ei ole merkitysta elämää suurempaa niin silloin elämä ei voi olla merkitykseton. Elämä on elämän merkitys.

Nykyihmisen elämänkaari..Kyllä mina sitten elän kun olen saavuttanut sen ja sen ja sen ja sen..ja sitten henkitoreissaan katsoo taaksepäin ja huomaa mutta hei se elämämähän oli aina nyt eikä jos ja kun huomisessa ja siellä kepin päässä roikkuvassa illuusioporkkanassa..




Lähde: psykologia-aivot-ja-aistit-f12/milloin-ymmarsit-olevasi-kuolevainen-t50065.html

Kuinka ollakaan olen tässä viimeaikoina mietiskellyt kovastikin tätä asiaa että millähän elämästä tulisi mielekkäämpää ja merkityksellisempää. Minuahan (kun ei liene epäselväksi jäänyt) rassaa itseäni se että olen vuosikausia kokenut itseni varsin yhdentekeväksi, mikä kokemus alleviivautui viime vuonna kun tulin lempatuksi pitkästä parisuhteesta pihalle. En koe että elämäni The Tarkoitus on olla jonkun yksittäisen ihmisen kumppanina, mutta kyllähän se aika oleellinen tekijä on elämässä että olisi joku joka olisi edes muodon vuoksi kiinnostunut kuuntelemaan livenä lörpöttelyjäni, ja jonka itse kokisin spesiaaliksi kaikkien lukemattomien ihmisten joukossa.

En kuitenkaan voi jatkaa sillä tavalla että rääkkään itseni puolihulluksi kuvittelemalla lähes konkreettisen tasolle sellaista mitä ei ole eikä kovin helposti tule (eli toinen ihminen). Elämän pääsisällön pitää olla jotain muuta. Oma itseni se ei oikein pelkästään voi olla, sillä sitä on tässä nyt jokunen vuosikymmen kokeiltu muutenkin jo ihan tarpeeksi ja oma napa tympii. Mieli on kuin kapinen rakki joka ulisee ja räkyttää niin että hermot menee. En pidä itseäni aivan kammottavana seurana, mutta tylsiintynyt olen aivan äärirajoille asti.

Etsiessäni jotain enemmän tietenkin törmään tuohon mitä jussipussi sanoo. Elämä on merkityksetön vain kun odottaa jotain suurempaa merkitystä kuin elämä itsessään. Ja taas päästään siihen että jos ns. tavallisen elämän pitää olla koko merkitys ja sisältö, niin kyllähän sen helkkari soikoon vähän mielenkiintoisempaa pitäisi olla että sitä jaksaisi katsella.

Kun tavallaan kaikki, koko olemassaolo, on aivan yhdentekevää, niin minkäköhän takia se yhdentekevyys on aina negatiivista, miksei voi kokea positiivista yhdentekevyyttä? Eli että ei enää vaatisi ja odottaisi "jotakin", oli se jotakin sitten milloin mitäkin ja itsekullekin tietysti eri asia, jollekulle taiteellinen inspiraatio, toiselle rakastettu, kolmannelle huikea ura; kauneus, komeus, rikkaus, maailmanrauhan aikaansaaminen ja onhan näitä.

On varmaankin puhtaasti tunnetilasta kiinni miten elämän kokee. Samat asiat toiselta kantilta katsottuna ovat täysin banaaleja ja toiselta kantilta mitä merkityksellisimpiä.

Miksiköhän mieli on niin vaativa? Miksi se luo noita "porkkanoita" ja sitten rääkkää itsensä puolihulluksi kun ei saa niistä juureksistaan otetta?

Sivut

Kommentit (43)

Zaibowski
Seuraa 
Viestejä1387
Liittynyt5.3.2011

Ihmiselle, joka tappaa itsensä, on elämä merkityksetöntä, mutta elämän merkityksettömyydestä muuten vain puhuville elämä on kuitenkin merkityksellistä, muuten hekin tappaisivat itsensä.

Zaibowski
Seuraa 
Viestejä1387
Liittynyt5.3.2011
RuaAlguem
Elämällä ei ole merkitystä, jos ei ole toiveita, tavotteita ja unelmia.



Elämä oli (satoja) tuhansia vuosia sitten eloonjäämiskamppailua, silloin ei ollut toiveita, tavotteita eikä unelmia.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
RuaAlguem
Elämällä ei ole merkitystä, jos ei ole toiveita, tavotteita ja unelmia.



Mutta jos on pelkästään toiveita ja unelmia niin ei se pahemmin lämmitä. Jos laatii liian selkeän mielikuvan päässään siitä mitä haluaa, ja sitä ei saa, se unelma on lopulta kuin Seppo Ilmarisen takoma kultainen vaimo jolta ei saa lämpöä, ei lohtua.

Samaan koriin ei voi tietenkään muniaan tunkea. Pitäisi olla aina joku back up plan josta saa takuulla jotain sisältöä elämäänsä jos jollain yhdellä kaistaleella tulee seinä vastaan. Luulenpa että eniten elämän merkityksettömyyttä murehtivat potevat juurikin tuota kaikki-puutosta eli heille ei nouse tilalle mitään korvaavia kokemuksia jos jokin tietty osa-alue autioituu elämässä. Tämä on ainakin oma ongelmani.

***

Voisi tietysti pohtia että onko elämä jotenkin erityisen "mielekäs" tai "tarkoituksellinen" sillä perusteella että siinä on valtavasti sisältöä. Vai onko niin että vauhdikkaasti toimesta toiseen rientävä ei EHDI miettiä niin vaivalloisia juttuja kuin sitä että onko hänen elämällään oikeasti mitään väliä.

Onnelliset ja tyydytystä tuntevat ihmiset kai tuskin koskaan pysähtyvät kehittämään neuroottisia eksistentiaalisia kriisejä... Olisihan se jo vähän hassua kun täyden lautasen äärellä alkaisi inisemään että "...mutta olenko sittenkään tämän arvoinen tai onko tämä oikein että tämän nautin". Pitää olla päästään sairas että alkaa täyteläisessä onnentilassa narisemaan ja mukisemaan vastaan. "Sillä oli kaikki hyvin ja sitten se tappoi itsensä" on lause jota itse en ymmärrä lainkaan.

Onnettomana ihmisenä on jotenkin luontevampaa kysyä että olisiko minulla edes oikeutta onneen, mielekkääseen ja täyteläiseen elämään. Löytyy suunnattomasti lahjakkaita, suosittuja, originellejä ihmisiä joilla kaikki meni päin helvettiä. Marilyn Monroe, Kurt Cobain, Sylvia Plath... ja näin päin pois. Mikä oikeus minulla on toivoa enemmän mieltä (=sisältöä?) elämään kun nämäkään eivät kokeneet arvokasta elämäänsä niin arvokkaaksi että siitä ei olisi voinut luopua kesken kaiken?

xork
Seuraa 
Viestejä383
Liittynyt6.11.2010
Rousseau
Etsiessäni jotain enemmän tietenkin törmään tuohon mitä jussipussi sanoo. Elämä on merkityksetön vain kun odottaa jotain suurempaa merkitystä kuin elämä itsessään. Ja taas päästään siihen että jos ns. tavallisen elämän pitää olla koko merkitys ja sisältö, niin kyllähän sen helkkari soikoon vähän mielenkiintoisempaa pitäisi olla että sitä jaksaisi katsella.

Kun tavallaan kaikki, koko olemassaolo, on aivan yhdentekevää, niin minkäköhän takia se yhdentekevyys on aina negatiivista, miksei voi kokea positiivista yhdentekevyyttä? Eli että ei enää vaatisi ja odottaisi "jotakin", oli se jotakin sitten milloin mitäkin ja itsekullekin tietysti eri asia, jollekulle taiteellinen inspiraatio, toiselle rakastettu, kolmannelle huikea ura; kauneus, komeus, rikkaus, maailmanrauhan aikaansaaminen ja onhan näitä.


Panisin asian näin: Elämä on sitä, miten kohtelet itseäsi. Se, että eläminen on itse tarkoitus ei aseta edellytyksiä toiminnoille. Se on ihmiselle hankala asia, koska toimimme vähän kuten prosessorit: Tarvitsemme tehtäviä ja jälkikäteen saamme tyydytystä hyvin hoidetusta tehtävästä. Psykologinen juttu. Mutta sitähän se elämän ihanuus on, että saa valita omat tehtävänsä. Se, että elämän tarkoitus on elämä itse, ei tarkoita sen olevan epämielenkiintoista vaan omaksuttujen tehtävien sisältö määrittää mielenkiintoisuuden.

Luulisi, että kaikille ihmisille ainakin yksi asia elämässä on tärkeää, kuten perhe, jokin harrastus tai vaikkapa tiede. Henkilökohtaiset elämäntehtävät tulee rakennettua niiden ympärille.

Ahdistuminen on normaalia mutta silloin kannattaa kysyä itseltään, että onko minulla vain asenneongelma vai eikö tämä olekaan sitä mitä halusin?

Sand
Seuraa 
Viestejä1285
Liittynyt15.3.2011
Rousseau
jussipussi

Kun tavallaan kaikki, koko olemassaolo, on aivan yhdentekevää, niin minkäköhän takia se yhdentekevyys on aina negatiivista, miksei voi kokea positiivista yhdentekevyyttä?



Miksei voisi, minä ainakin voin. Ei se tosiasia että elämällä ei ole merkitystä estä hauskanpitoa, päinvastoin.

I have found the missing link between the higher ape and civilized man; it is we. Konrad Lorenz.
We do not see things as they are, we see things as we are. Anais Nin

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
xork

Ahdistuminen on normaalia mutta silloin kannattaa kysyä itseltään, että onko minulla vain asenneongelma vai eikö tämä olekaan sitä mitä halusin?



Omalla kohdallani voin todeta että ei todellakaan ole. En halunnut että mies lähtee kävelemään, ja halusin lapsesta asti vain kirjoittaa - mutta fiktiota, en jotain tuskaista lässynläätä nettiin. Jälkimmäiseen voisin vaikuttaa mikäli en olisi mieleltäni niin risa että luovasta kirjoittamisesta ei tule yhtikäs mitään. Kumppaniasia on taas enempi onnesta kiinni, sen vähäisen tarjonnan kanssa mitä tässä iässä enää on.

Katkeroitua en halua enkä aio, mutta eipä näitä elämän mielekkyyksiä suin muita todellakaan miettisi jos olisi niin täyteläinen elämä että ei ehdi moiseen hömpötykseen sekaantua.

Asennettaan voi muokata miksi tahansa mutta joitakin sellaisia asioita jotka eivät ole omasta itsestä kiinni se ei muuta miksikään. Ainoa asenne millä minä pärjään läpi elämästä on se että se mikä tällä hetkellä tuntuu tylsältä ei olisikaan tylsää koska kokisin sen jotenkin toisin. Periaatteessa tiedostan että "saan olla niin paljosta kiitollinen" kun on kuitenkin lukemattomia ankeita ihmiskohtaloita jommoisia voisin joutua elämään toisissa olosuhteissa toisessa ajassa tai paikassa.

Se mikä minua ahdistaa eniten nimenomaan kumppanittomuudessa on kyllä oikeastaan juuri se että tuntuu kuin en olisi koskaan ollut olemassakaan mikäli elän öpauttia 40 v keskenäni ja sitten vaan heitän veivini (ja kissat raatelevat ruumiini?) Olen nuoresta asti ollut Carlos Castaneda -fani, mutta mitä enemmän vakuutuin siitä että ne kirjat ovat pelkkää sepitellä sitä kaukaisemmaksi karkasi idea totaalista vapaudesta, sellaisesta missä ei edes mieti että onko jättänyt jonkun jäljen tälle pallolle sinä aikana kun täällä pyöri. En ole ihan varma onko hinkuni kirjoittaa julkaistuja kirjoja halua tulla noteeratuksi, koska se hinku oli olemassa jo kun olin lapsi. Mutta ajatus siitä että koko elämäni oli turha, se että synnyin, elin ja olin ihan turhaan täällä, se ahdistaa todella. Ja sekin että muut ihmiset tuntuvat aivan yhtä yhdentekeviltä kuin minä, kun en saa kokea ketään heistä spesiaaliksi.

Vierailija

Kun uskonto ja filosofia ovat voimattomia merkitysten antamisessa, eikä runous niitä jaloimmissakaan muodoissa kiinnosta, on sentään puutarhanhoito aina jäljellä.

Kaupungissa koko ikänsä asuneen puutarha voi tietenkin supistua vain anopinkieleksi, jopa sinkuilla.

Itselläni on sentään kahdeksan ruukkukukkaa, joita kastella.

Yksi kullekin viikon päivälle.

Vierailija
Rousseau

Kun tavallaan kaikki, koko olemassaolo, on aivan yhdentekevää, niin minkäköhän takia se yhdentekevyys on aina negatiivista, miksei voi kokea positiivista yhdentekevyyttä? Eli että ei enää vaatisi ja odottaisi "jotakin", oli se jotakin sitten milloin mitäkin ja itsekullekin tietysti eri asia, jollekulle taiteellinen inspiraatio, toiselle rakastettu, kolmannelle huikea ura; kauneus, komeus, rikkaus, maailmanrauhan aikaansaaminen ja onhan näitä.



Elämme tätä jumalatonta aikaa, jolloin ei ole enää mitään suurempaa merkitykseannon lähdettä, joka antaisi yksittäisille ihmisen elämälle merkityksen. Jumalan asettama pelastusnäytelmä maan päällä, ihminen taistelemassa järkensä avulla kohti kaikkien hyvinvointia tai edes työväenluokan taistelua vapauteen. Jäljelle jää noita henkilökohtaisia pieniä merkityksiä, sinänsä mukavia kokemuksia, mutta aika vaatimattomia suhteessa kaikkiin niihin järjestelmiin joita ihmiskunta on aina virittänyt elämän ylle. Helposti jäljelle jää pikkuporvarillinen mukavuus, kiva ura, kiva vaimo, ehkä ihan ok kiva lapsikin. Ei mitään ihmeellistä, kunhan vaan on sillain kivaa ja mukavaa. Tyhjäähän tuo on helposti, kun ne avioliitot eivät ole välttämättä niin mukavia paikkoja, lapset ovat kusipäisiä ja työpaikalla varmasti otetaan kaikki jokaisesta irti ihan vain osakkeenomistajien eduksi. Ja monelle jää tyhjä olo vaikka nuo kaikki porvarillisen elämän kriteerit onnistuisivat. Tätä tappiota ei sitten yhdessä jaeta vaan jokainen kärsii tyhjyyttään yksin, syö ehkä pillereitä vähän piristyäkseen ja jaksaakeen käydä siellä duunipaikassa jossa on pakko, kun tuli se laina ja lapsikin hankittua...

Hyvä se olisi että ihmisellä olisi jokin muukin merkitys elämälleen kuin rottakisassa pärjääminen ja ikeassa shoppaaminen. Jos noihin ei lähde niin on vaan riskinä että tippuu siihen oikeaan lähiöiden alaluokkaan.

Hyvä ihmisellä olisi olla jokin intohimo jolla voi luoda jonkinlaisen aktiivisen ja osallistuvan suhteen maailmaan, luominen, politiikka, mystiikka tai ihan vaan se uskonto. Jotenkin tuo nihilismin uhka, vaikkakin tuossa pehmeässä pikkuporvarillisessa tyhjässä mukavuuden uodossakin, turhan paljon keikkuu kaiken yllä.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä32622
Liittynyt6.12.2009
Rousseau
jussipussi

Miksiköhän mieli on niin vaativa? Miksi se luo noita "porkkanoita" ja sitten rääkkää itsensä puolihulluksi kun ei saa niistä juureksistaan otetta?




Mielestäni tässä ollaan siinä asian ytimessä..Miieli luo mielikuvituksesta, kysymys kuuluu käyttääko mielesi sinua vai sinä mieltä? Mielestäni mieli on olevaisuuden tyokalu ei olevaisuuden herra.
Olevaisuuden keskus on hiljainen miieli, siitä voi sitten ottaa mielen tyokalun ja tehdä mitä mielikuvitus keksiikin mutta keskelle voi palata milloin vain ja pistää mielen tyokalun pakkiin odottamaan seuravaa mielen tehtävää. "Istua hiljaa tuolissa tekemättä ja ajattelematta mitään silti havainnoimalla ympäriston" on erittäin vaativaa..sitä joutuu erikseen harjoittelemaan. Mielen kakofonian joutuu ensin hiljentämään. Olen tarkkaillut ja havainnoinut ystävistäni että jos ja kun joku on vahvasti mielen pihdeissä se näytää kuin mieli rettuuttaisi ja kontrolloisi sitä yksiloa menne tullen, voisin jopa käyttää termiä "posessed".

PS itsensä havainnoiminen objektiivisesti on huomattavan vaikeaa siksi kannattaa peilata itsensä ystäviin ja oppia sitä kautta omaakin käytostä ja hyväksyä "samanlain käyttäydyn myos minä"

jussipussi
Seuraa 
Viestejä32622
Liittynyt6.12.2009
kaima
Rousseau

Elämme tätä jumalatonta aikaa, jolloin ei ole enää mitään suurempaa merkitykseannon lähdettä, joka antaisi yksittäisille ihmisen elämälle merkityksen. Jumalan asettama pelastusnäytelmä maan päällä, .





Ei tässä ajassa ole mitään erityistä leimaa. Se kaikki leimaaminen tapahtuu meidän omissa kuvitelmissamme..Jos haluaa rakentaa ns muovielämän johon kuuluu vain hymyä, kauneutta, "menestystä" turvaa, ystävyyttä..illuusiiota kohti on menossa ja houkuttelee kaikkia noiden vastakohti välittomästi luokseen..Elämisen ydin on mielestäni kaiken kohtaamisessa sellaisena kun se tulee..Jos se elämä näyttäytyy yhtenä päivänä mielessämme tuskana ja suruna, koyhyytenä..se on sitä ja se on elämää. Samanlain kun joku tila/kokemus tulee se myos poistuu kun se tila/mieli on saanut viestinsä/kokemuksensa tuotua..

Todellinen elämä on armelias kun se synnyttäää/luo jotain se myos armeliaisuudessaan antaa sen synnytetyn kuolla ja poistua.

Uskallusta antaa elämän olla ja näyttäytyä minä se millloinkin se näyttäytyy luo hyväksynnän elämälle sellaisena kuin se todella on, ei todellisuuden/elämän kieltämistä.
Elämä on myos tuskaa ja kärsimystä kuten se on iloa ja onnellisuutta..Kumpikaan ei voi olla olemassa yksinään..

jussipussi
Seuraa 
Viestejä32622
Liittynyt6.12.2009
Kauko
Kun uskonto ja filosofia ovat voimattomia merkitysten antamisessa, eikä runous niitä jaloimmissakaan muodoissa kiinnosta, on sentään puutarhanhoito aina jäljellä.

Kaupungissa koko ikänsä asuneen puutarha voi tietenkin supistua vain anopinkieleksi, jopa sinkuilla.

Itselläni on sentään kahdeksan ruukkukukkaa, joita kastella.

Yksi kullekin viikon päivälle.




Halu antamiseen aukaisee saamisen portit?

Vaikka sitten vetää kukille. Jotain saat takasin kun kastelet kukkiasi. Mitä on se mitä saat takaisin niiltä kukilta ? Oleko pohtinut?

Vierailija
jussipussi
Jotain saat takasin kun kastelet kukkiasi. Mitä on se mitä saat takaisin niiltä kukilta ? Oleko pohtinut?

Happea.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat