Kannattaako uskaltaa

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Liisa Keltikangas-Järvinen kirjoittaa, ettei arkoja lapsia pitäisi rohkaista viemällä heitä tilanteisiin, joita he vastustavat. Tästä kuulemma seuraa huono itsetunto.

Mitäs mieltä te olette? Kannattaako ihmisen linnoittautua mukavuuteensa vai yrittää koko ajan uutta silläkin uhalla, että se heikentää itsetuntoa?

Kummalla tavalla tulee onnelliseksi?

Kommentit (12)

Vierailija

Pitäisi tietää mihin sanomansa liittyy. Onko kyse haluttomuudesta pelosta, arkuudesta, fobiasta tai kapinasta? Niistä pitää ottaa jutellen selvää. Jääräpäinen pakottaminen tekee hirveää jälkeä.

Marssilainen
Seuraa 
Viestejä3337
Liittynyt29.3.2005

Antaa lapsen oma-aloitteisesti lähestyä toisia. Mikään ei ole niin ärsyttävää, kuin väkisin panna leikkimään ventovieraiden ipanoiden kanssa, kun itse olet varovaisempaa sorttia. Toiset haluaa ensin seurata sivumpaa, eikä painua suinpäin sekaan. Kyllä ne lapset ihan itse tietävät, milloin haluavat mukaan. Näin siis ihan omia kokemuksia muistellen.

Siinä se taas nähtiin, kuinka vilunki rehellistä huiputtaa...

Vierailija

...sikäli kun nämä ovat hyvinkin monimutkaisia asioita. Allekirjoitan kuitenkin Marssilaisen näkemyksen ja nimenomaan vielä omiin kokemuksiini pohjaten.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä32527
Liittynyt6.12.2009
Ploho
Liisa Keltikangas-Järvinen kirjoittaa, ettei arkoja lapsia pitäisi rohkaista viemällä heitä tilanteisiin, joita he vastustavat. Tästä kuulemma seuraa huono itsetunto.

Mitäs mieltä te olette? Kannattaako ihmisen linnoittautua mukavuuteensa vai yrittää koko ajan uutta silläkin uhalla, että se heikentää itsetuntoa?

Kummalla tavalla tulee onnelliseksi?





Kokeile, istu tulolilla..oletko silloin "linnoitautunut mukavuuteen"?

Sitten sinut käsketään juokseman talon ympäri, vastustatko?

Miksi sinun pitäisi juosta talon ympäri muiden vaatimuksesta perusteluna jotta et olisi "linnoitautunut mukavuuteen" ´

Mikä ihmeen hotapulverihotkyilyä meille opetetaan/tuputetaan. Sitä voi istua ihan rauhassa tuolilla niin pitkään kuin siltä tuntuu eikä siinä ole muilla nokan koputtamista.
Lapsien pitää myos saada olla rauhassa ja kasvaa rauhassa..iIman "kaikentietävien aikuisten" illuusioita ja juoksutuksia.

...kele!

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Naulan kantaan.

Nykymaailma on neuroottinen, vauhko paikka jossa kaikki ihmiset pitäisi ahtaa alusta asti kukkuroilleen elämyksiä ja kokemuksia. Kaikkea pitää kokeilla, missään asiassa ei saa hangoitella vastaan.

Missähän vaiheessa tämä tällaiseksi meni että on ihan pakko kokea kaikki mahdollinen, ettei vain vahingossakaan "jää rajoittuneeksi" tahi ole muuten porukan petturi? Itse luulen että alunperin vouhotus sai alkunsa siitä että joku tietty sukupolvi huomasi että elämä on pikkaisen rajallista ja ajatusmaailma varsinkin, ja sitten piti saada räjäytettyä estot pois ja näin päin pois. Olisiko ollut 60-luku jolloin alkoi se vimma että pitää mennä niin pitkälle ettei kukaan ole vielä niin pitkälle mennyt. Boldly go tai jotain semmoista. Emmä nyt jaksa tarkistaa sitä lausetta. Mutta kyllä te tiedätte.

Mitäs jos osa menisi ja osa saisi jäädä ihan vaan kotiin ja nautiskella hivenen rauhallisemmasta elämänmenosta?

Vierailija

Jos ihminen lapsesta pitäen aina saisi itse päättää, tutustuuko muihin ihmisiin vai ei, ei meillä kellään olisi kovinkaan monta ihmissuhdetta.

Näitä vastauksia lukiessa tuli väkisin mieleen se, kuinka vanha siellä kirjoittaa. Veikkaan, että se viisivuotias. Ei millään pahalla, se on meissä kaikissa.

Toiset lapset menevät innolla mukaan aivan kaikkeen, toiset laittavat hanttiin aina kaikkea uutta. Jos niitä hanttiin laittavia raahaa sinne muiden pariin, niillä on yleensä ihan hauskaa, kun ensijännitys on voitettu. Niinhän se menee vielä aikuisenakin.

Pakkopullat on sitten erikseen, ei niistä kukaan tykkää. Minkään ikäisenä.

Marssilainen
Seuraa 
Viestejä3337
Liittynyt29.3.2005

Ahdistavaan tilanteeseen väkisin pakottaminen ja tutustumaan rohkaiseminen eivät ole sama asia.

edit. vaikka aloitusviestissä puhuttiin rohkaisemisesta, niin varsin usein se tulkitaan, että pitää vaikka väkisin saada ipanan tahto taivutettua vanhemman tahdon mukaiseksi.

Siinä se taas nähtiin, kuinka vilunki rehellistä huiputtaa...

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
Electric shadow
Jos ihminen lapsesta pitäen aina saisi itse päättää, tutustuuko muihin ihmisiin vai ei, ei meillä kellään olisi kovinkaan monta ihmissuhdetta.

Näitä vastauksia lukiessa tuli väkisin mieleen se, kuinka vanha siellä kirjoittaa. Veikkaan, että se viisivuotias. Ei millään pahalla, se on meissä kaikissa.

Toiset lapset menevät innolla mukaan aivan kaikkeen, toiset laittavat hanttiin aina kaikkea uutta. Jos niitä hanttiin laittavia raahaa sinne muiden pariin, niillä on yleensä ihan hauskaa, kun ensijännitys on voitettu. Niinhän se menee vielä aikuisenakin.

Pakkopullat on sitten erikseen, ei niistä kukaan tykkää. Minkään ikäisenä.




Entäs kun ei ole ketään kehen tutustua? Koulun aloittaessani ei ollut muita ikäisiäni tyttöjä, oli kaksi vuoden vanhempaa ja vuotta myöhemmin kaksi vuotta nuorempaa. Kyllähän he minunkin kanssani välillä olivat, mutta enimmäkseen parit olivat pari ja piste. En osaa sanoa että jäikö minulta tuon vuoksi tärkeä taito oppimatta, vai pitäisikö ihmisillä luonnostaan olla pyrkimys hakeutua muiden seuraan, jokatapauksessa kun muutimme ja menin isompaan kouluun, en ottanut itse mitään kontaktia kehenkään vaan leikin yksinäni. Kunnes yksi pariton tyttö kysyi minua ystäväksi, ja olimmekin yhdessä siihen asti että yläasteella masennuin ja käännyin sisäänpäin, jolloin hän jätti minut pääasiassa omiin oloihini poikalaumojen kiusattavaksi.

Sen koommin en sitten naisväen kanssa ole kauheammin kaveerannut, liekö taustalla totaalinen pettymys "hylätyksi tulemisesta" (äitinikin jätti minut oman onneni nojaan siinä vaiheessa kun 7. luokasta eteenpäin pyörittelin itsaria mielessäni). Vai enkö vaan osaa ja ymmärrä miten naisten kanssa ollaan. Aina kun olen jossain paikassa missä on naisia, esim. töissä, niin tulee tunne että he ovat ikäänkuin liittoutuneet niihin omiin "soluihinsa" joihin minulla ei ole asiaa. Ikäni voi olla täysin eri kuin muilla, minulla ei ole lapsia kuten muilla, en osaa kotkottaa samoista asioista kuin muut... Enkä ennenkaikkea osaa tuputtaa seuraani väkisin kenellekään. Enkä juo kahvia, mikä suomalaisittain on perisynti. Minullehan on kerran sanottu etten saa tulla kahvihuoneeseen kun en juo kahvia, ja toisen kerran sanottiin ettei saa kahvitauolla olla kuin kahvihuoneessa, kun yritin viettää taukoa toisaalla (eri duunit kyseessä).

Tiedän että kuulostan lapselliselta kun märehdin jotain lapsuuksia ja nuoruuksia katkerana, mutta kun minua tosiaan kiusaa että millä helvetin ilveellä muut onnistuvat olemaan niin normaaleita ja sosiaalisia. Olisi kiva tietää puuttuuko päästäni joku naissosiaalisuuspalikka synnynnäisesti, kasvatuksellisesti vai minkä takia. Isänikin oli sellainen ihmisiä pelkäävä mörkö jonka piti saada olla vain omissa oloissaan ja äiti on pelännyt kaikkea mahdollista, mutta ei hän varsinaisesti halua olla yksin. Itse olen siltä väliltä ja haluaisin olla yksin miinus se että kumppani olisi kiva olla. Haluaisin siis tiivistää kaiken vaikean, hermostuttavan ja jännitystiloja aiheuttavan sosiaalisen kanssakäymiseen yhteen ainoaan ihmiseen.

Ehkä mielenkiintoa kanssakäymistä kohtaan ihan kaikkien kanssa ja ilman että "rakkaus etsii omaansa" olisi tahollani mikäli kehittyisi positiivista kanssakäymistä jossa ihmiset voi kokea arvostavina ja arvostettavina jne. Mutta ne kokemukset joissa en ole kokenut ihmisiä negatiivisella tavalla ovat yleensä jääneet jotenkin turhauttavan kesken tai yhdentekeviksi. Turhauttavasta esimerkkinä vaikka se että alustavasti melkein tutustut johonkin mielenkiintoiseen ihmiseen ja sitten hän muuttaakin pois. Jos ei alunperinkään ole kauhean varma siitä että haluaako ihmisiä (=hankaluuksia?) elämäänsä, niin kovin ponnekkaasti ei jaksa yrittää aina vaan ja uudestaan jos tuntuu että jokainen yritys kumminkin tyssähtää silleen.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26840
Liittynyt16.3.2005
Ploho
Liisa Keltikangas-Järvinen kirjoittaa, ettei arkoja lapsia pitäisi rohkaista viemällä heitä tilanteisiin, joita he vastustavat. Tästä kuulemma seuraa huono itsetunto.

Mitäs mieltä te olette? Kannattaako ihmisen linnoittautua mukavuuteensa vai yrittää koko ajan uutta silläkin uhalla, että se heikentää itsetuntoa?

Kummalla tavalla tulee onnelliseksi?




Kultainen keskitie lienee paras. Omasta lapsuudesta muistan kyllä, että tuollaiset pakotukset kääntyivät usein periaatteessa hyvää ajatusta vastaan. Ne loivat pysyviä tai pitkäaikaisia inhon tunteita tiettyjä asioita kohtaan. Toisaalta fiksusti tehty patistaminen harvakseltaan sosiaaliseen toimintaan oli aivan paikallaan, koska muuten olisin varmaan kehittynyt sairaalloisen epäsosiaaliseksi ja sitä kautta esimerkiksi työkyvyttömäksi. Patistaminen pitäisi vain osata tehdä niin, että lapsi kokee sen omana ideanaan, mikä vaatii johtajan lahjoja. Niitä ei aikanaan ollut liikaa sen enempää omilla vanhemmilla kuin koulun opettajilla, mutta kai siitä pakotuksesta oli lopulta enemmän hyötyä kuin haittaa.

Vierailija

Suosittelisin Rousseau:lle psykoterapiaa, mitä itse ketjun aiheeseen tulee niin editoin myöhemmin mielipiteeni ku nyt ei ehti.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
vapaatyyli
Suosittelisin Rousseau:lle psykoterapiaa, mitä itse ketjun aiheeseen tulee niin editoin myöhemmin mielipiteeni ku nyt ei ehti.



Se on kallista lystiä se. Eli ei sovi meitsin kukkarolle. Pakko tyytyä vaan omiin analyyseihin ja yrittää pärjätä vitutuksen kanssa tai antaa sen haihtua mahdollisesti pikkuhiljaa ennen hautaan kaatumista pois.

Ja sille joka sanoo että "mutta kyllä kunta kustantaa" tms. niin voin kertoa että ei tämä paikkakunta. Eikä enää minulle (vanha ämmä).

Uusimmat

Suosituimmat