Ujous ja ja sos. fobia tahi sos. kanssak. jännittäminen

Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Ujous ja sosiaalisen kanssakäymisen fobia tai sosiaalisen kanssakäymisen jännittäminen

Tuli tänään mieleeni että ovatkohan nämä kaikkia asiat sittenkään täsmälleen sama asia? Voiko ihminen olla ns. ujo olematta kuitenkaan kauheasti ihmispelkoinen tai sosiaaliseen kanssakäymiseen foobisesti suhtautuva? Entä voiko jännittää ihmisiä ilman että heitä varsinaisesti pelkää? Voiko sensijaan pelätä ihmisiä, mutta olla jännittämättä heitä (aivan varmasti: ei yksinkertaisesti tapaa heitä ollenkaan niin eipä tarvitse jännittääkään, heh heh).

Jotkut tuntemani miespuoliset ujot yksilöt ovat kätkeneet ujoutensa tietyllä tavalla "arvokkaan" käytöksen taakse, eli he saattavat vaikuttaa etäisiltä ja jopa kriittisiltä muita kohtaan, mutta vapautuessaan osoittautuvat ihan miellyttäviksi yksilöiksi jotka saattavat jossain vaiheessa paljastaa muita kohtaan tuntemiaan pelkoja ja epävarmuuksia. Tämä tosiaan lienee tyypillisempää miehille. Naispuolisia ujoja joskus nimitellään ylpeiksi ja nokkaviksi, jos ulkoinen olemus on torjuvalta ja etäiseltä vaikuttava, eli jälleen kerran samantyyppinen käytös naisilla tulkkiintuu negatiivisemmaksi kuin miehillä. Eihän kukaan miestä mieltäisi ylpeäksi ja nokkavaksi, jos hän tuntuu pitävän välimatkaa toisiin? (Jos ei siis varsinaisesti kuitenkaan vallan ylimieliseksi heittäydy.)

Mutta ovatko em. ujot ihmiset kuitenkaan varsinaisesti ihmispelkoisia, jos ja kun heitä ei mielletä sellaisiksi, vaan ensivaikutelma on sellainen että kyseessä on varautunut ihminen joka tarkastelee muita vähän loitompaa? Miten pitkälti muiden vaikutelmat ja oma kokemus omasta itsestä mahtanee korreloida?

Ja onko niillä otsikon määritteillä eroja vai ovatko ne synonyymejä keskenään?

Sivut

Kommentit (65)

o
Seuraa 
Viestejä1641
Liittynyt16.11.2005

Eikö ujon määritelmä ole vain se, että menee helposti lukkoon uudessa sosiaalisessa tilanteessa? Se voinee tapahtua monesta syystä, pelosta, hitaudesta tai ymmärtämättömyydestä. Varmasti oma jännitys omasta suorituimisestaan voi lisätä paineita ilman, että jännitys mitenkään liittyy itse sosiaaliseen tilanteeseen.

Tuohon sarjaan kuuluisi vielä ihmiset jotka eivät pidä sosiaalisuudesta. Heistä sosiaalinen tyhjän puhuminen on vain turhanpäiväistä häiriötä ja heidän kritiikin tarkoituksena on nimeen omaa häätää sosiaaliset häiriköt, jotka eivät puhu mistään mielenkiintoisesta.

Jotenkin tässä vielä taustalta paistaa sellainen asenne, että kaikkien pitäisi haluta tulla toimeen keskenään ja ujo henkilö olisi sellainen joka ei jostain syystä osaa tulla kaikkien kanssa toimeen niin kuin kulttuurimme odottaa.

Every man is guilty of all the good he did not do. (http://www.youtube.com/watch?v=xaTKDMYOBOU)-Voltaire

Ertsu
Seuraa 
Viestejä6541
Liittynyt8.11.2007

Kyllä olen kärsinyt kahvikuppineuroosista nuorena. Samoin bussilla matkustaminen tuntui pelottavalta, kun piti olla outojen ihmisten ympäröimänä.

RaahenTiikeri
Seuraa 
Viestejä973
Liittynyt18.2.2009

mun mielestä ujous on omien ajatusten ja mielipiteitten ilmaisun välttämistä.
Esimerkiksi koululuokassa voi olla kolmekin ujoa,ketkä eivät mitenkään pelkää mennä kouluun tai istumaan ison porukan keskelle.he eivät vain halua sanoa ajatuksiaan ääneen.
Eikä heillä välttämättä ole mitään "ihmisfobiaa".Esim joukkueurheilulajeissa voi olla joukkueissa mukana hiljaisia,omaa mielipidettään panttaavia,mutta ihan hyvin porukan mukana aristelematta juoksevi/luistelevia.

Ja ujoudella voi olla eri asteitakin.
Ite olen ollut melkonen rääväsuu enkä taatusti jäänyt nuorenakaan sanattomaksi(saati nyt kolmikymppisenä).Ja olen saanut uuden tutun esimerkiksi kysymällä töksäyttäen ilman ennakkovaroitusta,että lähtisikö hän jäätelöllle.

Mutta toisaalta sitten taas olen arka tilanteissa joissa osaamiseni voidaan kyseenalaistaa tai olen varma oman osaamiseni riittämättömyydestä verrattuna johonkin toiseen paikalla olevaan.
Esimerkiksi uusissa työpaikoissa oma-aloitteisuus on ollut hakusassa uusien koneiden kanssa tai vaikka koulumaailmassa aikoinaan taululle kirjoittamisessa tilanteessa jossa kyllä osaan (vaikka vieraan kielen)välttävästi,mutta tiedän,että joku muu kirjoittaisi sen sujuvasti kuin äidinkielenään nopeammin.
Sen sijaan tulkinnallisissa tilanteissa en ole arastellut.Olen uskaltanut vääntää(vaikeaakin)huumoria tuntemattomassa porukassa.Uskallan tuoda ryhmän keskustellessa sujuvasti konsensuksen vastaisetkin mielipiteeni esiin.Ja voisin varmaan vaikka laulaakin julkisesti vaikken osaa.Avainsanana on se tulinnallisuus,eli mitattomuus.Sen sijaan esimerkiksi teknisissä tilanteissa tai absoluuttista totuutta (vaikka ruotsin verbin taivutus)hakevissa tilanteissa olen arastellut mahdollista epäonnistumista.
olen siis uskaltanut vapautua tilanteissa,joissa en voi olla väärässä.Koska kukaan ei voi väittää millään faktoilla vastaan julkihuudettua subjektiivista mielipidettä tyyliin herra kaupunginjohtajan rupinen perse on parasta mitä tällä kaupungilla on tarjota.
Eli sosiaalista pelkoa ei ole.Mutta vastaavasti en uskaltaisi ehkä sanoaääneen herra kaupunginjohtajan budjettilaskuissa on tuhannen euron laskuvirhe.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Tuo haluttomuus tuoda oma äänensä esille (haluttomuus joutua keskipisteeksi ja mahdollisesti ilmaista vaikkapa asiantuntemattomuutensa) ilman varsinaista kaikkialle tunkevaa ujoutta on kyllä varmaan aika yleistäkin suomalaisten parissa. Tämän vuoksi tulee onttoja tilanteita kun luennon pitänyt sanoo että onko kysyttävää ja kukaan ei sano mitään. Tilaisuuden päätyttyä pari ihmistä saattaa kuitenkin marista keskenään jotain mitä heidän olisi ollut syytä ottaa esille.

En ymmärrä minkä takia oman näkemyksen ilmoittaminen on niin kauhean vaikeaa, koska eihän ketään lynkata (nykypäivänä) jos sanan, pari sanoo. Herkimmät jännittävät läheistensäkin puolesta, mikä pahimmillaan johtaa siihen että äidit hätistelevät lapsiaan olemaan kiekaisematta ajatuksiaan ääneen, vaikka siihen olisi sopiva tilaisuuskin. "Älä nyt VAAN sano mitään ettei meihin kohdistu huomiota."

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Yksi juttu mikä minua ärsyttää erityisesti amerikkalaisen fiktion parissa on se että sosiaalisesti estoisemmat ihmiset näemmä esitetään kaavamaisesti pelleinä jotka jäävät tankkaamaan ja höpöttämään omituisia, sekoilevat sanoissaan ja hiljentävät nolostuneina vähitellen äänensä kun itsevarmat päähenkilöt tuijottavat tyhjin katsein omituista höpöttäjää. Olen tämän saman tilanteen todistanut jo niin moneen kertaan lukemattomissa seikkailu-, poliisi- yms. sarjoissa että tulee ARG-fiilis heti kun vain näkeekin tuon "höpsön nörttihahmon" saapuvan paikalle. Tai ehkä sittenkin "tapa ittes pliis" -fiilis.

En muista olenko nähnyt tuollaisia naishahmoja juuri koskaan. Taitavat aina olla miehiä. Jotain rakettitiedemiehiä jotka tietämyksensä perusteella kuvittelisi erittäin päteviksi auktoriteeteiksi. Mutta ei... Ja se komea sankari joka ei tajua yksinkertaisintakaan matemaattista yhtälöä, ei tunne aurinkokunnan planeettoja, ei ylipäätään tajua oikein mistään mitään muuta kuin vain naisista, kehtaakin katsoa näitä oikeasti jostain jotain tietäviä kuin halpaa makkaraa...

Vierailija

En nyt oikein enää näin vanhana Rosseua ei millään pahalla mene tällaseen lankaan menemättä kirjoittamaan siihen vaikkei asia mulle kuuluisikaan ikään kuin vapaasta tahdosta huolimatta superkulimoimatta asiaa liiemmin. Ihminen on tosi pelottava olento. Bruce H. Lipton. Lue hänen kirjansa Biology of Belief. Sen uskonharppauksen jälkeen tule takaisin tänne, ja todistan, miksi ihminen on tosi pelottava olento. Ainiin, mutta sullahan ei ole raha tilata kirjaa jenkeistä. No, voin maksaa. Anna tilinumero privaan. Tätä se jännittäminen on.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

http://www.play.com/Books/Books/4-/1639 ... fer=search

Njaa, kirjojen kohdalla nuukailusta voi kenties olla valmis tekemään poikkeuksen... Vaikken toisaalta yleensä kenenkään kehotuksesta kirjoja ostele vaan selvitän itse mitä haluan ja mitä en. Mielenkiintoiselta vaikuttaa, joskin yksi arvostelija oli jo repinyt pc:nsä todeten että ei ole tiedettä vaan pseudotiedettä.

Mutta onhan vanha, paatunut Castaneda-diggari toki heti kiinnostunut tämmöisistä... Laitan kirjan listalleni "mahdollisesti hankittavat".

(Sitäpaitsi ulkomailta tilaten kirjat ovat huomattavasti halvempia kuin Suomesta ostettaessa...)

Vierailija

tosta epigenetiikasta ja aivojen neuroplastisuudesta tuli myös vähän aikaa sitten dokkari yleltä ja se oli ihan mielenkiintonen. Kannattaa tsekkaa, jos löytyis viel areenalta.

idiotus
Seuraa 
Viestejä1907
Liittynyt8.12.2007

Olen välillä melkoisessa pulassa tämän asian kanssa. En kuitenkaan pelkää (ihmisiä). Tätä tapahtuu ihan kaikkien ihmisten kanssa, jopa kaikkein lähimpien sukulaisten parissa (lievempänä tosin). Vaikutelma itsestäni muille on "hieman" vaihteleva... Ihmisten reaktiot vaihtelevat raivosta sääliin.

En vaan osaa, mutta osaan elää sen kanssa.

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

In porto perse vitulus est.

Rousseau: "tämä keskustelufoorumi saattaa aiheuttaa itsetuhoisuutta, käytettävä vain hoitohenkilökunnan valvovan silmän alla ja/tai hyvin lääkittynä".

Varoitus! Saatan leikkiä välillä paholaisen asianajajaa jopa tiedostamatta sitä.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Minäkin jännitän jopa perheenjäsenteni parissa. Lähinnä sitä että ettei vain sanoisi mitään mistä toinen pahoittaa mielensä - olen sen oppinut kotoa. Joskus sitä tietysti miettii että olisi puhdistavaa avautua ja kertoa kaikesta mikä lapsena otti päähän, mutta tiedän että siitä säikähdettäisiin ja sitä ei ymmärrettäisi, koska perheemme ei ollut keskusteleva perhe (eikä välittävä, tai ainakaan sitä ei saanut ilmaista avoimesti). Enkä halua että menee välit poikki niihin muutamiin harvoihin ihmisiin mitä minulla enää elämässäni on ikäänkuin luontaisetuna (eli ettei ole tarvinnut itse heitä löytää).

Tuntuu surulliselta että ihmiset joiden kanssa jakaa samat geenit ovat täsmälleen ne joiden kanssa ei pysty puhumaan muuta kuin hyvin arkipäiväisiä juttuja. Ei kai ihme että on aina tullut etsittyä "omaansa", ihmistä tai ihmisiä joiden kanssa ei ole mitään rajoituksia puhua mistä vaan. Ainahan ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta siinä sitten nähdään kuinka viisas ja joviaali ihminen on että suuttuuko hän kun ei olla samaa mieltä. Melkein kaikki suuttuvat aina välillä. Ehkä vasta joku 80+ osaa jo olla välittämättä siitä että mielipide-eroja on.

Sitähän minä kai enimmäkseen muutenkin pelkään ihmisten kanssa että suuttuvat minulle siitä että "minä olenkin minä", eli minulla on omat mielipiteeni, mieltymykseni, persoonani jne. Lapsesta asti ollut ahdistava olo että ei saa olla oma itsensä, koska muuten. SIKSI loputon selittely, venkoilu ja ihmettely asiassa kuin asiassa, koska ei ole luontevaa oloa että saisi olla itsensä, ajatuksensa ja tunteensa.

Rakkauden kaipuukin lienee kai pitkälti vain hyväksytyksi tulemisen kaipuuta. Moisen kummajaisen joka totaalisesti hyväksyisi minut pyrkimättä muuttamaan minua palkitsisin syvällä kiintymyksellä... Ehkä.

Miksi sillä on niin kamalasti merkitystä mitä muut ajattelevat tai tuntevat? Niin kauan kuin ei hutki muita turpaan, niin eikö se ole heidän oma ongelmansa jos keksivät repiä hanurinsa jokaikisestä pikku mielipide-erosta? Tai siitä että valitsin jossakin asiassa toisin kuin he?

Jännittäisiköhän ja pelkäisiköhän muita ihmisiä sellainen jota on lapsena kannustettu eikä nujerrettu?

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006
Liittynyt30.4.2005
Rousseau

Ja onko niillä otsikon määritteillä eroja vai ovatko ne synonyymejä keskenään?

Eivät ole synonyymejä. Lisäksi voi olla myös persoonallisuushäiriö johon liittyy sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä ongelmia. Siihen voi liittyä myös eristäytymistä ja paranoidisia ajatuksia. Sulla on se. Mullakin on vähän mutta siihen on lääkkeitä. Varo ettei puhkea skitsofrenia. Siitä ei pääse eroon.

idiotus
Seuraa 
Viestejä1907
Liittynyt8.12.2007
Rousseau

Miksi sillä on niin kamalasti merkitystä mitä muut ajattelevat tai tuntevat? Niin kauan kuin ei hutki muita turpaan, niin eikö se ole heidän oma ongelmansa jos keksivät repiä hanurinsa jokaikisestä pikku mielipide-erosta? Tai siitä että valitsin jossakin asiassa toisin kuin he?

Pääsääntöisesti ei sillä olekaan juuri väliä. MUTTA
Jos huomaa jättävänsä itsestään hyvin vaihtelevan vaikutelman, niin se auheuttaa uskomattomasti epävarmuutta. Kyllä sitä itseäänkin pitäisi edustaa edukseen edes joskus tietyissä tilanteissa. Mukava kierre.

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

In porto perse vitulus est.

Rousseau: "tämä keskustelufoorumi saattaa aiheuttaa itsetuhoisuutta, käytettävä vain hoitohenkilökunnan valvovan silmän alla ja/tai hyvin lääkittynä".

Varoitus! Saatan leikkiä välillä paholaisen asianajajaa jopa tiedostamatta sitä.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
CE-hyväksytty
Rousseau

Ja onko niillä otsikon määritteillä eroja vai ovatko ne synonyymejä keskenään?

Eivät ole synonyymejä. Lisäksi voi olla myös persoonallisuushäiriö johon liittyy sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä ongelmia. Siihen voi liittyä myös eristäytymistä ja paranoidisia ajatuksia. Sulla on se. Mullakin on vähän mutta siihen on lääkkeitä. Varo ettei puhkea skitsofrenia. Siitä ei pääse eroon.



Olettaisin ettei skitsofrenia ja pers.häiriö oikein mahdu samaan päähän. Tulee mieleen että pers.häiriöisellä on persoona kieroonkasvanut, skitsofreenikolla taas vinksahtaa mieli. Eli hän aistii harhoja. On toki olemassa pers.häiriöön liittyviä psykoottisia piirteitä, mutta piirteisyys ei ole sama kuin psykoosi, psykoottisuus tai skitsofrenia.

Jos se olisi niin kai se sitten olisi vaikka hoidettavissakin. Olen netissä kohdannut muutamia hyvässä lääkityksessä olevia skitsofreenikkoja ja vaikuttavat terveemmiltä kuin minä jolta ei saatu edes masennusta hoidettua.

Vaikka tietty psykoosinhan voi altistavissa oloissa kai saada melkein kuka tahansa. Tarpeeksi raskaita elämyksiä nuppi täyteen ja katsotaan että pysyykö kasassa. Itselläni ei kai sitten kuitenkaan ole vielä ollut tarpeeksi raskasta kun ei ole lepositeet häämöttäneet.

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006
Liittynyt30.4.2005
Rousseau

Olettaisin ettei skitsofrenia ja pers.häiriö oikein mahdu samaan päähän. Tulee mieleen että pers.häiriöisellä on persoona kieroonkasvanut, skitsofreenikolla taas vinksahtaa mieli. Eli hän aistii harhoja. On toki olemassa pers.häiriöön liittyviä psykoottisia piirteitä, mutta piirteisyys ei ole sama kuin psykoosi, psykoottisuus tai skitsofrenia.


Kyllä ne mahtuu. Persoonallisuusden piirteitä voi olla monenlaisia. Mutta jos on jonkinlaista häiriöitä niin hoitamattomana voi muuttua neuroosiksi ja siitä rajatilan kautta psykoosiin. Ja skitsofreniahan on psykoosisairaus.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
CE-hyväksytty
Rousseau

Olettaisin ettei skitsofrenia ja pers.häiriö oikein mahdu samaan päähän. Tulee mieleen että pers.häiriöisellä on persoona kieroonkasvanut, skitsofreenikolla taas vinksahtaa mieli. Eli hän aistii harhoja. On toki olemassa pers.häiriöön liittyviä psykoottisia piirteitä, mutta piirteisyys ei ole sama kuin psykoosi, psykoottisuus tai skitsofrenia.


Kyllä ne mahtuu. Persoonallisuusden piirteitä voi olla monenlaisia. Mutta jos on jonkinlaista häiriöitä niin hoitamattomana voi muuttua neuroosiksi ja siitä rajatilan kautta psykoosiin. Ja skitsofreniahan on psykoosisairaus.



Olen kuullut että persoonallisuushäiriötä ei pysty parantamaan. Neurooseja minulla on itselläni jo vaikka muille jakaa, mutta rajatilasta en tiedä ja tuskinpa se psykoosi tulee kun ei ole vielä tullut tähänkään päivään mennessä. Mutta jos tulisi niin ei se minusta skitsofreenikkoa tee. Käsittääkseni esim. Neil Hardwick ei ole skitsofreenikko vaikka hänen masennuksensa muuttuikin psykoottiseksi.

Näetsen skitsofreniahan on ihan oma sairautensa joka kai tapaa tupsahtaa yleensä sellaisille parikymppisille.

Mutta oli miten oli, niin nämä tällaiset "hoitamattomana sitä ja tätä" -pelottelut ovat vähän vaikeita kommentoitavia koska olen havainnut että sellaista tapahtuu että jokin mt-häiriö ei vaan kertakaikkiaan parannu. On väärin antaa ihmisten ymmärtää että kaikki masentuneet, ahdistuneet yms. voivat parantua kunhan heidät vaan onnistutaan jotenkin hoitamaan. Mt-ongelmat eivät ole niin yksinkertainen juttu kuin esim. hampaassa reikä, joka voidaan paikata ja se siitä. Joskus ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin yrittää vaan elää häikkiensä kanssa. (Esim. ekaa eksääni ei saatu hoidettua vaikka häntä hoidettiin jo murrosiän alusta asti, toisin kuin minua vaikka itsellänikin puhkesi masennus vastaavassa iässä. Lopulta eksä hoiteli itsensä hengiltä, joten eipä tarvitse hoitaa enää...)

Luulenpa että varsinkin omalla kohdallani mikään mahti maailmassa ei voi ottaa pois sitä perusongelmaani että koen varsinkin ihmisten kanssa/takia vastaan tulevat ongelmat ja vastoinkäymiset niin raskaina ettei mieleni enää oikein pääse niistä ylös. En tiedä miksi näin on, ehkä valuvika tai väärin kasvatettu. Mutta onhan sitä silti mielenkiintoista pohtia vaikkei siitä ikinä mitään tolkkua saisikaan.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat