Kiusatun ja kiusaajan välinen intiimi suhde

Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

On tosiaankin olemassa yksi intiimi suhde johon kukaan ei halua altavastaajaksi, nimittäin tämä kiusatun ja kiusaajan välinen. Aihe alkoi pyörimään päässäni seurattuani erästä palstaa jossa eräs nainen oli lainannut sairasta viestiä jonka hän oli deitti-ilmoitukseensa saanut. Muodostuneessa keskusteluketjussa joku, ehkäpä mies - en tiedä, toi esille että tuollaisia juttuja ei tarvitse tulla tänne muiden riesaksi esittelemään ja omat luurankonsa pitää pitää omassa kaapissaan.

Kysyn nyt että mikä ihmeen vastuu ja velvollisuus kiusatulla on kiusaajaansa kohtaan, niin että hän ei saisi puhua pukahtaa siitä mitä hänelle on tehty? Em. esimerkki nyt on aika naurettava ja jonninjoutavaa kamaa, mutta siitä kuitenkin lähdin etenemään kun tuli enemmänkin mieleen tätä miten jotkut aina haluavat että kun ihmistä on kiusattu, vähemmän tai enemmän, niin se kiusattu tajuaa pitää turpansa kiinni eikä vahingossakaan inahda asiasta. Kyllähän sen ymmärtää ettei sadistinen ihminen halua että käry käy, mutta sitä on vaikeaa ymmärtää että sivulliset haluavat että asiasta ei keskustella. Onko heidät niin pyhitettävä että heidät on säästettävä kiusaantuneisuuden tunteilta? Ja mikä tuon kiusaantuneisuuden aiheuttaa, onko taustalla pelko että itsekin voisi joutua kiusatun asemaan? Häväistyksi, rääkätyksi, alistetuksi? Josko meillä varsinkin länsimaissa on eräänlainen yksilön jumalharha niin että jokainen kuvittelemme voivamme päättää kaikesta kaiken omassa elämässämme, niin se että kiusatut, ryöstetyt, raiskatut jne. tulevat kertomaan kokemuksistaan tuo onnettomuuden kokemisen mahdollisuuden liian iholle ja uhkaa tätä jumalharhaa.

Voidaan sanoa että kun esim. raiskattu kertoo tarinansa niin hän tulee toisen kerran raiskatuksi ja että kyseessä on sosiaaliporno. Näinhän se voi toki ollakin, kaikenlaisten tv-dokumenttien kanssa. Mutta entä jos yksilö itse haluaa käydä läpi kaamean kokemuksensa jotta saa etäännytettyä itseään siihen nähden? Kun tarpeeksi prosessoi jotakin asiaa niin siitä voi tulla yhdentekevämpi ja lopulta tuntuu kuin se olisi tapahtunut jollekulle toiselle. Vai olenko optimisti?

Jos joku haluaa hautoa ikuisesti muiden taholta kokemiaan vääryyksiä eikä halua että niistä keskustellaan, niin ihan miten vain, mutta miksi sellaisilta jotka haluavat märehtiä asiat siihen tilaan ettei niillä ole enää voimallista vaikutusta omassa elämässä yritetään kaikin tavoin evätä mahdollisuus moiseen prosessiin?

Itse kokisin että jos vaikenee, hyväksyy sen mitä on joutunut kokemaan ja luovuttaa osan omaa päätäntävaltaansa niille jotka ovat kiusanneet. Vaikeneminen on myöntymisen merkki: kyllä, olen niin huono ihminen että oli ihan ok että tämänkin minulle teit. Lisäksi jokuhan voi jatkaa pahojen tekojen tekemistä mikäli kukaan ei koskaan käräytä häntä koska on niin täynnä omaa häpeäänsä. Tai kertakaikkiaan rikollisia ei vedetä tilille teoistaan, esim. jonkin sotilasjuntan hirmuotteessa olleessa valtiossa.

Emme voi olla jumalia, mutta kyllä jotain valtaa omaan kehoon, mieleen ja rauhassa olemiseen ja elämiseen pitää olla. Jos ei enää mitään muuta valtaa jää jäljelle niin ainakin pitää olla valta vaikka kirkua kokemistaan asioista, sillä kenenkään ei tule säilyttää jonkun toisen ihmisen luurankoja omassa kaapissaan. Sadistin tai kiusaajan teko todistaa sadistista tai kiusaajasta itsestään, ei siitä että uhri on ansainnut sitä tai tätä ja hänen pitää pitää kokemuksensa ikiomana salaisuutenaan hamaan hautaansa asti.

Tätä teemaa voi tarkastella pienemmistä (koulukiusaus) tai suuremmista ympyröistä (kansamurhat yms.) käsin - ihan miten kiinnostusta löytyy.

http://www.youtube.com/watch?v=Lw5z3OfsKd0 - Eräs käsittely.

Kommentit (4)

Zaibowski
Seuraa 
Viestejä1387
Liittynyt5.3.2011
Rousseau
Tätä teemaa voi tarkastella pienemmistä (koulukiusaus) tai suuremmista ympyröistä (kansamurhat yms.) käsin - ihan miten kiinnostusta löytyy.



On tapana ajatella kiusaamista siten, että "kaikkia joskus kiusataan", joten sille ei juuri mitään tarvitse tehdäkään. Kiusaaminen voi tuhota kiusatun elämän täysin/muuttaa kiusatun persoonallisuuden ei niin mukavaan suuntaan. Kun kiusatun persoonallisuus on muuttunut, voi käsitys kiusatun "erikoisesta persoonasta" vahvistua kehämäisesti entisestään käsityksen mentyä siten, että kiusattu on kiusaamisensa ansainnut.

Vierailija

Uskon että tuo vaitiolo edustaa vain vallitsevaa järjestystä, jonka rikkominen kyseenalaistamalla kiusaajan moraalinen ylemmyys itse asiassa johtaisi koko ryhmän rakenteen hajoamiseen. Myös "onnistuneen" kiusaamisen uhriksi joutuneen uhrin minäkäsitys perustuu tuolle järjestykselle. Hänen moraalinen häpeänsä on hinta siitä, minkä tuo valtarakenne ja sen sisäinen dynamiikka tuottaa. Minulla on itselläni kokemusta kiusatuksi joutumisesta lapsena ja tiedän, miten tuo toimii henkisesti epäkypsän ihmisen psyyken tasolla. Se tuottaa ns. minuushäkin, jossa kasvonsa menettänyt yksilö ei voi enää niitä pelastaa. Hänen täytyy joko kyseenalaistaa vallitseva järjestys ja samalla kyseenalaistaa oma minuutensa TAI sopeutua itseensä sellaisena kuin "on". Useimmille ihmisille sopeutuminen on ainoa vaihtoehto, ja täten he vahvistavat omaa häpeällistä rooliaan vallitsevassa järjestyksessä. Tämä johtuu siitä, että yksilö on usein ryhmänsä vanki. Hän on olemassa sen kautta. Sen valtarakenne määrää hänen identiteettinsä. Yleensä ihmiset lähtevät pohtimaan kiusaamisen ongelmaa joko syyllistämällä kiusaajan tai kiusatun, vaikka itse asiassa kyseessä on ryhmädynamiikkaan liittyvä laajempi ilmiö. Jos on lukenut Paavo Huovisen Hitleristä kertovan Veitikan ymmärtää kyllä, mitä ajan takaa. Psyykkisesti raskaimman taakan kantaa häpäisty uhri ja pahimmassa tapauksessa se saattaa invalidisoida hänet loppuelämäkseen. Mutta on turha alkaa rituaalisesti puhdistaa pahaa pois ryhmästä, sillä se ei onnistu. Kiusaaja projisoi ristiriitansa uhriinsa rituaalinomaisesti puhdistaen omaa todellisuuttaan "liasta". Hän ei välttämättä edes tiedosta tekonsa motiiveja, sillä ne eivät perustu rationaaliseen ajatteluun vaan moraaliin. Kyetäkseen häpäisemään uhrinsa hänen täytyy pyrkiä heijastamaan ympäröivän ryhmän moraalikoodeja niin, että pian myös toiset huomaavat ryhtyä puhdistamaan "likaa" pois yhteisöstä. Kyseessä on "intiimi" suhde vain siinä mielessä, että se "rampauttaa" uhrinsa persoonan lapsen tasolle rakentaen sen uudelleen. Se on hyvin intiimi kiusatun näkökulmasta, mutta kiusaajan psyyken järjestys säilyy useimmiten koska se rakentuu olemassaolevalle perustalle. Koska pyhän ja profaanin kategoriat ovat sinänsä kulttuurissa annettuja, ne rajaavat jonkin verran uhrien ominaislaatua. Kyseessä on kuitenkin dynaaminen luokitteluperuste, joka elää tulkinnan varassa. Uhriksi joutuu helpommin se, joka häviää symbolisen kilpailun vallasta ja suosiosta. Ei ole mitään perustetta odottaa, että häviäjä olisi aina jotenkin "heikompi" osapuoli vaan hänen habituksensa yksinkertaisesti tuottaa jonkinlaisen ristiriidan kyseenalaistaen ryhmän yhtenäisyyden (tai jonkun toisen suosion legimiteetin). Tuota ristiriitaa ei aina tarvitse käsitellä väkivallan avulla, mutta se on hyvin suosittua. Tämä "trauman kollektiivinen ylläpito" lisää yhteisön sisäistä koheesiota muistuttaen ihmisiä rajoista, joita ei saa ylittää. Joskus se johtaa yksilön mielenterveysongelmiin, joskus se kärjistyy kansanmurhaksi. Yhtä kaikki, kyseessä on aika pitkälti sama ilmiö.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Näin se varmaankin menee, gigi. Erinomainen selvitys.

Nyt kun asiaa ajattelin, niin harvemmin kiusaussuhde niin intiimi on etteikö siitä ympäristö saisi tietää yhtään mitään. Kiusaaja siis saa yhteisön siunauksen, koska asiaa saa jatkua eikä siihen puututa. Jollain tavalla kiusattu on siis "ansainnut" kohtelunsa.

Ainoa keissi missä kiusaajalle pääasia on kiusata mutta ei välttämättä halua siitä kärähtää tai tehdä sitä yhteisön puolesta on mielestäni parisuhdeväkivalta missä toinen osapuoli piinaa nykyistä tai entistä puolisoaan. Eli juttu on (yleensä) naisen ja miehen välinen. Tällöinhän toinen osapuoli saattaa tehdä kaikkensa salatakseen ympäristöltä tilanteen samaan aikaan kun yrittää ottaa toiselta täysin luulot pois. Luulot siitä että hänelläkin olisi ihmisoikeudet ja mahdollisuus päättää omasta kehostaan, mielestään ja kenen kanssa aikaansa viettää ja miten.

On toki kulttuureita jotka siunaavat sen että tuo pariskunnan sisäinen epätasapaino pysyy yllä ja jompikumpi (yleensä mies) pysyy "perheen päänä" eli yksikön diktaattorina. Tällöin tämäkään intiimi viritelmä ei ole enää niin intiimi. Ja naiset kasvattavat alusta asti tyttärensä hyväksymään tilanteen, että pysyisivät edes hengissä.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Aioin etsiä jonkun masennusta käsittelevän ketjun seuraavaa kommenttiani varten, mutta kyllähän tämäkin ketju menettelee yhtälailla otsikon puitteissa, kun vähän asiaa rukkaa...

Minkä vuoksi psykologia tai psykiatria lähtee siitä että mt-ongelmaiselle ei saa antaa sellaista normaalia tukea mitä tämä voisi saada kavereiltaan, eli että jos asiakas valittaa pitkään ja perusteellisesti kokemastaan epäoikeudenmukaisuudesta, niin häntä kuunteleva virallinen taho ei saa vahingossakaan sanoa että sinua on kohdeltu väärin?

Onko taustalla se että asiakashan voi olla harhainen, ja vaikkei olisikaan, niin kuuntelevalla taholla (sairaanhoitaja, sosiaalihoitaja, mitä näitä onkaan) ei ole tiedossa traumaattiseksi koetun tilanteen muiden osapuolten näkemystä jolloin ei voi tietää mitä "oikeasti" on tai ei ole tapahtunut? Vai koetaanko että tärkeintä on käydä läpi potskun omaa tuntemusta, ei sitä että mitä on tapahtunut?

Itse kokisin ja olettaisin että aika moni muukin saattaisi ajatella ja tuntea että jouduttuaan kiusaamisen kohteeksi olisi erityisen tärkeää että joku, edes JOKU, joskus suostuisi jossakin sanomaan että se mitä kiusatulle tehtiin oli väärin. Jos ihmisen itsetunto on aivan nollilla, jos hänet on jo alunperin kasvatettu sillä mentaliteetilla että luulot pois pennulta ja koskaan ei saa toivoa missään että joku olisi puolellasi, eikä aina kaikki sinua vastaan ja hyväksikäyttäjät kimpussa, niin ehkä toipuminen ja oman voiman kerääminen voisi lähteä siitä käyntiin että joku tunnustaisi ääneen että sinua kohtaan on väärin tehty.

Jos ei koskaan ole osannut vaatia muilta normaalia eli korrektia käytöstä, sitä että itseä ei kohdella yhtään sen huonommin kuin muitakaan, niin mistä ihmeestä olisi voinut omin päin kehittää sellaisen suhteellisuuden tajun että edes tietää milloin on vääryyden kohde ja milloin se on vaan oma vika kun ei "pientä kiusoittelua" kestä. Kuten esim. seksuaalista ahdistelua, tapolla uhkailua, simputusta, nimittelyä ja sen sellaista pientä "kivaa" mitä silloin tällöin omalle kohdalleni on osunut.

Ei kaikilta ihmisiltä voi odottaa mitään "se pitää vaan tietää" -tyyppistä viisautta, että he osaavat sanoa missä se raja kulkee mitä eivät halua omalla kohdallaan ylitettävän. Itselleni on käynyt niin hassusti että muutama ihminen joille olen avautunut kokemuksistani on pitänyt minua idioottina kun en ole tuosta noin vaan osannut olla välittämättä kaikesta kokemastani. En tiedä mistä nämä pystyynhaukkujat sitten ovat saaneet oman henkisen luotiliivinsä ettei heillä itsellään enää mikään tunnu missään, vai onko sittenkin niin että kun ovat itsekin säpäleinä, niin purkavat oman tuskansa minuun ääliömäisillä lausunnoilla. Muutaman ihmisen puolestaan olen saanut säikyteltyä elämästäni hyvissä ajoin pihalle kun ovat epäilleet että kaiken kokemani ja kuulemani jälkeen olen ihmisenä niin riekaleina että heitä ollaan houkuttelemassa terapeuteiksi ja tukihenkilöiksi. Höh, yksikään siviili ei minua ole koskaan oikeasti tukenut, joten enpä sitä odota jatkossakaan.

Mutta se ihmetyttää että minkä vuoksi alan ammattilaiset eivät ota kantaa oikeudenmukaisuuskysymykseen. Miksi he tavallaan siunaavat "kiusatun ja kiusaajan välisen intiimin suhteen", eli vain vaitonaisena kuuntelevat kun kiusattu keuhkoaa hänelle merkittävää kokemusta, ja sitten vähän jutellaan että miltä tuntui ja blaa blaa, mutta kukaan ei vahingossakaan sano niitä maagisia sanoja SINUA KOHTAAN TEHTIIN VÄÄRIN.

Sitähän ei tiedä jos katkerien ämmien jäkätys tässä maassa vähenisi huomattavasti jos joku viheltäisi pelin poikki em. lauseen ääneen lausumalla. Eihän potskun tarvitsisi enää selittää selittämästä päästyään eikä vedota kehenkään saadakseen edes joltakulta ymmärtämystä, jos joku sitä suostuisi antamaan edes pikkuriikkisen, tai edes teeskentelisi sitä antavansa.

Sanotaan että kaverit on sitä varten että nämä nyökyttelevät ja taputtelevat selkään, mutta kiusatut usein ovat kiusaamiselle otollisia uhreja juuri sen vuoksi että heiltä puuttuu kaverit kokonaan.

Uusimmat

Suosituimmat