Miksi me vihaamme?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Miksi suomalaiset vihaavat? Vihataan toisinajattelijoita, eri poliittisen tai uskonnollisen kannan omaavia, vihataan työnantajia, pomoja, työkavereita, työntekijöitä, viranomaisia, julkisia laitoksia, ulkomaalaisia, EU:n kannattajia ja vastustajia, suvaitsevia, kiihkoilijoita, TV-ohjelmia ja julkkiksia, toisten ruokavaliota. Ei ole asiaa jota ei joku vihaisi.
Näilläkin sivuilla tämä näkyy: suvaitsevillakin (lähes jokaisella)on näillä palstoilla yleensä joitakin asioita, joissa se suvaitsevaisuus ja objektiivisuus unohtuu. Syyllistytään itse juuri siihen mistä toista syytetään:stereotypioihin, sivutetaan todisteet jotka eivät sovi omiin käsityksiin, mustamaalataa vastustajia, haukutaan ja mennään henkilökohtaisuuksiin. Ollaan kuin pahimmat "hihulit" siinä asiassa joka on sydäntä lähellä.
Mutta kai se on maan tapa?

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija
yksinkertainen

Suomalaiset ovat katkeria, ahdasmielisiä ja rasisteja. Sinäkin vihaat vihaajia, koska olet suomalainen. Onneksi muissa maissa on ihana fantasiamaailma, jossa kaikki rakastavat toisiaan ja on kivaa♥♥♥

Vierailija

Tehokkaampi tapa käsitellä asioita kuin vihata on kiitellä itseä omista onnistumisistaan , sen tulokset tosin saattavat näkyä muualta saatuna "vihana", mutta senhän tiedämme mistä se tulee. Jos kaikki tekisivät samalla tavalla niin maailma olisi taas kerran parempi paikka.

Olen jo kerran aikaisemmin maininnutkin siitä miten paljon "headcasejä" Suomessa onkaan jos katsotaan nettikirjoittelua, mutta tätähän nämä "tavikset" eivät suostu myöntämään, menestyjät ovat aina olleet suosituimpia "syntipukkeja", mikä on tavallaan ikävää. Yksi asia on kuitenkin varmaa, menestyjät rakastavat menestyjiä.

Vierailija
logo

Katsoitko tänään Pasilaa

Vierailija

Kun käytin me-muotoa, tarkoitin tietenkin että minäkin kuulun siihen vihaajien joukkoon.
Negatiiviset ja kielteiset tuntemukset ovat in. Jos joku uskaltaa olla aidosti iloinen, ystävällinen, suvaitsevainen ja auttavainen pyyteettömästi, häntä pidetään suurinpiirtein vähämielisenä ja hymyillään säälivästi. " Voi raukkaa, ei ymmärrä tästä maailmasta mitään!"
Jos taas mustamaalaa, panettelee ja tieten tahtoen loukkaa toisia, siitä saa arvostusta ja mainetta.

Vierailija

Viha on normaali inhimillinen tunne, jota kokee jokainen. Viha on yhden tunnetyypin skaalan ääripää, jonkin asian vastustaminen tai siitä pitämättömyys ei ole vihaamista vaan saman tunnetyypin lievempiä muotoja. Vihasta puhuttaessa yleensä liioitellaan, niin kuin nyt näinä päivinä, koska siten saadaan asioita kärjistettyä. Vihaajaksi leimaaminen on tämän päivän "naminamibumtsibumtsi-kaikkien pitää rakastaa kaikkia"-maailmassa se noidan merkki, jota mielipideinkvisitio jahtaa soihtujen ja ajokoirien kanssa. Viis siitä, että itse syyllistyvät kahta kovempaan vihaamiseen omassa toiminnassaan.

Vierailija
iileskotti

Totta. Minäkään en vihaa mitään niinkuin noita yltiöpositiivisia "naminamibumtsibumtsi-kaikkien pitää rakastaa kaikkia"-tyyppejä, paitsi tietysti yltiönegatiivisia "pakkoruotsista-ei-ole-mitään-hyötyä"-marmattajia.

Vierailija

Ei kyse ole oikeastaan VIHASTA. Viha on hyvin voimakas ja henkilökohtainen tunne. Ihmiset sanovat vihaavansa parsakaalia, Kokoomusta tai neekereitä, mutta harvoinpa se on oikeaa vihaa. Kyse on lähinnä siitä, että ei PIDÄ näistä asioista. Ehkä hieman jopa inhoaa niitä. Kokee ne epämiellyttävinä tai ärsyttävinä.

Suomalaiset ovat laimean negatiivisia. Asenne kaikkeen on miinuksella, mutta mikään ei oikeasti tunnu liikuttavan, ei myöskään positiivisesti. Katkeruutta on paljon. Kateutta, pienimielisyyttä.

Tänään luin siitä, kuinka automaateilta poistetaan se hyväntekeväisyyskeräys. Ihmiset olivat raivostuneet siitä. Hämmästyin, koska itse pidin sitä helppona tapana tehdä hyvää. Vaikka olen köyhä työtön, niin yksi euro lahjoituksena ei tunnu ylivoimaselta. Monelle se oli liikaa.

Itse ajoittain vihaan ihmisiä siksi, että meissä on niin valtavasti pahaa. Olen oikeastaan äärimmäisen naiivi ja idealistinen ja maailman kovuus on tullut kovana iskuna. Kun sanon että vihaan ihmisiä, niin tarkoitan sitä. En vihaa jatkuvasti, vaan ajoittain, mutta se viha on palavaa ja voimakasta. Silloin haaveilen usein ihmisten fyysisestä vahingoittamisesta. Uskon aika vahvasti, että jos minulla olisi ollut ase käden ulottuvilla (esim vanhempien omistuksessa) kun olin vielä koulussa, olisin hyvin todennäköisesti päätynyt Auvisten ja muiden kanssa samoille kirjoille. En tosin samaistu kouluampujiin, omat syyni ovat melko erilaiset enkä ole sosiopaatti. Mutta koen useimmat ihmiset kuin petoeläimiksi, en samaistu heihin lainkaan ja he ovat vain haitallisia.

Oikeasti viha on kamala tunne. Se syö ihmisen sisältä. Itse olen tuntenut negatiivisia tunteita ja pettymyksiä ihmisiä kohtaan niin kauan, että olen emotionaalisesti aika ontto.

Miedompi inho ei välttämättä aiheuta tällaista vaan se voi olla kannustava voima ja yhdistää ihmisiä.

Vierailija
inkku

Tänään luin siitä, kuinka automaateilta poistetaan se hyväntekeväisyyskeräys. Ihmiset olivat raivostuneet siitä. Hämmästyin, koska itse pidin sitä helppona tapana tehdä hyvää. Vaikka olen köyhä työtön, niin yksi euro lahjoituksena ei tunnu ylivoimaselta. Monelle se oli liikaa.

Se otto-automaattien rahastus olikin niin syvältä, kuin vain voi olla. Puolet sitä kautta lahjoitetuista rahoista on vahinkoja. Minä tarvitsen sitä euroani miljoona kertaa enemmän, kuin joku epämääräinen hyväntekeväisyysjärjestö. Sinulla ei ole mitään tietoa mihin ne rahat oikeasti menevät, joten se "lahjoitus" on pelkkää oman omatunnonpuhdistusta, ei mitää oikeaa auttamista.

Vierailija

Näin se nähtiin. Mitään positiiviista ei saa sanoa positiivisista tunteista tai on "naminamibumtsibum".
Mutta vielä vihasta:Spinoza kirjoitti aikoinaan, että negatiiviset tunteet kuten viha, pelko ja sääli ovat tarpeettomia ja haitallisia. Vihaaja ei vihaamalla satuta vihan kohdetta vaan itseään. Negatiiviset tunteet estävät rationaalisen ajattelun-passiot sumentavat järjen. Positiiviset tunteet, kuten ilo, ovat taas ihmiselle hyvästä. Spinoza oli muuten jyrkkä deterministi!

Alkuperäinen viestini oli sarkasmia siitä, että leimasit suomalaiset negatiivisiksi. Ymmärrät varmaan, että viha on yleismaailmallinen ilmiö ja se kuuluu ihmisen perusluonteeseen kaikkialla.

taucalm
Seuraa 
Viestejä7047
Liittynyt3.9.2009

viha johtuu tietämättömyydestä, tai ahtaasta maailmankatsomuksesta.

"Everything is backwards; everything is upside down. Doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the major media destroy information and religions destroy spirituality."

Vierailija
kabus

Se otto-automaattien rahastus olikin niin syvältä, kuin vain voi olla. Puolet sitä kautta lahjoitetuista rahoista on vahinkoja. Minä tarvitsen sitä euroani miljoona kertaa enemmän, kuin joku epämääräinen hyväntekeväisyysjärjestö. Sinulla ei ole mitään tietoa mihin ne rahat oikeasti menevät, joten se "lahjoitus" on pelkkää oman omatunnonpuhdistusta, ei mitää oikeaa auttamista.

Jahas, mistä tiedät, että se lahjoitus ei mene oikeasti apua tarvitseville? Aina on toki riski, että rahat menevät väärään kohteeseen, sitä en kiistä.
Mutta täytyy olla aika vajaa jos ei ymmärrä sitä "haluatko lahjoittaa? kyllä/ei" tekstiä...

yksinkertainen

Näin se nähtiin. Mitään positiiviista ei saa sanoa positiivisista tunteista tai on "naminamibumtsibum".
Mutta vielä vihasta:Spinoza kirjoitti aikoinaan, että negatiiviset tunteet kuten viha, pelko ja sääli ovat tarpeettomia ja haitallisia. Vihaaja ei vihaamalla satuta vihan kohdetta vaan itseään. Negatiiviset tunteet estävät rationaalisen ajattelun-passiot sumentavat järjen. Positiiviset tunteet, kuten ilo, ovat taas ihmiselle hyvästä. Spinoza oli muuten jyrkkä deterministi!

On hienoa olla negatiivinen. Se on älykkyyden merkki. Kaikki positiiviset ja onnelliset ihmiset leimataan typeriksi, sivistymättömiksi, pinallisiksi. Sellaista se on.

Spinoza oli tuossa ihan oikeassa. Toisaalta, itse pidän mahdottomana sitä, että en kokisi vihaa, koska silloin minun pitäisi hyväksyä epäoikeudenmukaisuudet ja pahuus. Silloin joutuisin luopumaan omista periaatteistani.

Vierailija
inkku
kabus

Se otto-automaattien rahastus olikin niin syvältä, kuin vain voi olla. Puolet sitä kautta lahjoitetuista rahoista on vahinkoja. Minä tarvitsen sitä euroani miljoona kertaa enemmän, kuin joku epämääräinen hyväntekeväisyysjärjestö. Sinulla ei ole mitään tietoa mihin ne rahat oikeasti menevät, joten se "lahjoitus" on pelkkää oman omatunnonpuhdistusta, ei mitää oikeaa auttamista.

Jahas, mistä tiedät, että se lahjoitus ei mene oikeasti apua tarvitseville? Aina on toki riski, että rahat menevät väärään kohteeseen, sitä en kiistä.
Mutta täytyy olla aika vajaa jos ei ymmärrä sitä "haluatko lahjoittaa? kyllä/ei" tekstiä...

Ei sitä kiireessä tule tekstiä niin nopeasti luettua. Pitää olla aika vajaa, että kuvittelee kaiken hyväntekeväisyyden menevän oikeasti sitä tarvitseville. Esim. kaupungilla hyväntekeväisyyteen lahjoittavilla ei ole edes tietoa minne niiden rahojen on takoitus mennä, mutta silti lahjoittavat rahaa. Jos minä lahjoitan rahaa haluan olla 100%:sen varma, että rahat menevät oikeaan kohteeseen. Sinä ilmeisesti lahjoitat rahaa vaikka kissakammoisille puudeleille, jos se on hyväntekeväisyyttä?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat