Kela ei pidä siitä että satavuotiaita on liikaa

Seuraa 
Viestejä316
Liittynyt15.10.2010

Talouselämä: Satavuotiaita liikaa - Kela ei enää lahjoita villapeittoja

Säästöt vievät sata vuotta täyttäviltä kansalaisilta jo perinteeksi muodostuneet villapeitot ja onnittelukukat, kertoo Talouselämä.

Kela on päättänyt lopettaa perinteikkään tavan lahjoittaa jokaiselle sata vuotta täyttävälle kansalaiselle villapeitto ja kukkakimppu.

Talouselämän mukaan ehdotuksen säästötoimenpiteestä teki Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälä. Päätös tehtiin syksyllä samoihin aikoihin, kun eduskuntaan hankittiin kohutut torkkupeitot. Eduskunta valvoo Kansaneläkelaitoksen toimintaa suoraan.

Kela perustelee muutosta sillä, että sata vuotta täyttäviä on nykyisin niin paljon. Laitos haluaa karsia menojaan.

Muutos tuli voimaan tämän vuoden alusta. Sata vuotta täyttävät saavat jatkossa edelleen adressin, jonka pääjohtaja on mustekynällään allekirjoittanut.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011041 ... 1_uu.shtml

Liisa Hyssälästä:

[size=85:36vbvz5e]Hyssälä nimitettiin keväällä 2010 Kansaneläkelaitoksen pääjohtajaksi. Nimitys astui voimaan lokakuussa. Hyssälä valittiin tehtävään poikkeuksellisesti ilman psykologisia sovelutuvuustestejä, vaikka Kelan henkilöstösuunnittelupäällikön mukaan ulkopuolisten testausyhtiöiden tekemät psykologiset testit ovat Kelan rekrytointioppaan mukainen käytäntö[/size:36vbvz5e]

Kommentit (7)

Devil
Seuraa 
Viestejä1328
Liittynyt16.3.2005

Ei, on se enemmän, ehkä viitisen tonnia vuodessa, jos peitto on joku jyskin alehuopa.

IS
100-vuotiaiden ja sitä vanhempien suomalaisten määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Tällä hetkellä heitä on jo 625.
Väestörekisterikeskuksen maaliskuun tietojen mukaan vanhin suomalainen on 108-vuotias nainen.
- 107-vuotiaita on viisi, 106-vuotiaita yksi ja 105-vuotiaita 12 henkilöä, kertoo Väestörekisterikeskuksen tiedottaja Seija Nurmikoski.
104-vuotiaita on 18, 103-vuotiaita 45 ja 102-vuotiaita 92 henkilöä.
100- ja 101-vuotiaiden määrä on jo huomattavasti suurempi: heitä elää yhteensä 451.
- Koko ajan sata vuotta täyttäneiden ja sitä vanhempien määrä on kasvanut. Vuosi sitten heitä oli 566.
- Ikäihmisiä on enemmän ja enemmän, Nurmikoski sanoo.
Tiedot perustuvat Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmän tilanteeseen 18. maaliskuuta.

Puhutaan melkoisista säästöistä kuitenkin.

X

Vierailija

Potkimalla yksi paperinpyörittäjäbyrokraatti vittuun joka kolmannesta kunnasta voitaisiin jokaiselle 100-vuotiaalle kustantaa karibianristeily kerran vuodessa. Tai sitten säästää useita satoja tuhansia veronmaksajien rahoja. Taas on priorisointi kohdallaan.

idiotus
Seuraa 
Viestejä1907
Liittynyt8.12.2007

Sitä on sitten niinku leikattu. Rasti seinään.

Meni nyt kaikki motivaatio elää 100 vuotiaaksi.

Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

In porto perse vitulus est.

Rousseau: "tämä keskustelufoorumi saattaa aiheuttaa itsetuhoisuutta, käytettävä vain hoitohenkilökunnan valvovan silmän alla ja/tai hyvin lääkittynä".

Varoitus! Saatan leikkiä välillä paholaisen asianajajaa jopa tiedostamatta sitä.

Vierailija
Devil
Ei, on se enemmän, ehkä viitisen tonnia vuodessa, jos peitto on joku jyskin alehuopa.
IS
100-vuotiaiden ja sitä vanhempien suomalaisten määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Tällä hetkellä heitä on jo 625.
Väestörekisterikeskuksen maaliskuun tietojen mukaan vanhin suomalainen on 108-vuotias nainen.
- 107-vuotiaita on viisi, 106-vuotiaita yksi ja 105-vuotiaita 12 henkilöä, kertoo Väestörekisterikeskuksen tiedottaja Seija Nurmikoski.
104-vuotiaita on 18, 103-vuotiaita 45 ja 102-vuotiaita 92 henkilöä.
100- ja 101-vuotiaiden määrä on jo huomattavasti suurempi: heitä elää yhteensä 451.
- Koko ajan sata vuotta täyttäneiden ja sitä vanhempien määrä on kasvanut. Vuosi sitten heitä oli 566.
- Ikäihmisiä on enemmän ja enemmän, Nurmikoski sanoo.
Tiedot perustuvat Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmän tilanteeseen 18. maaliskuuta.

Puhutaan melkoisista säästöistä kuitenkin.



Liisä Hyssälä käyttää pulloveden ostamiseenkin enemmän veronmaksajan rahoja, kuin niihin huopiin menisi. Voi nukkua taas yönsä hyvin se vi*un tantta kun on pelastanut Suomen konkurssilta.

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005

Symbolinen teko joka antaa viestin mikä on tärkeää nyky-yhteikunnassamme,vastaisku torkkupeitoista nousseelle ölinälle...

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

Uusimmat

Suosituimmat