Haaste foorumilaisille

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Hyvä Tiede.fi-foorumin väki,

Aika ajoin näillä luonnontiede- ja tähtitiedefoorumeilla törmään viestiin, jossa uhmakkaasti väitetään, että Einstein puhui täyttä palturia tai että pimeä aine on täyttä hömppää. Vaikka näillä foorumeilla nousee monesti mielenkiintoisia kysymyksiä, joita on välillä sangen mielenkiintoista lukea, on tämä palsta kuitenkin meillä Turun yliopiston fysiikan laitoksen väen keskuudessa surullisen kuuluisia nimen omaan kaiken maailman näennäistieteilystä ja fysikaalisten teorioiden morkkaamisesta.

Fakta on, että kuka tahansa voi istua nojatuolissa ja filosofoida. Kuka tahansa voi pohtia maailmankaikkeuden mysteerejä ja kyseenalaistaa mielessään suurten tieteentekijöiden väitteitä. Mutta harvempi keksii virheen tai hoksaa epätäydellisyyden vallitsevissa fysiikan teorioissa. Vielä harvempi osaa todistaa väitteensä oikeaksi.

Tiede perustuu siihen, että kaikki näkemykset kyseenalaistetaan. Kunnioitan heitä foorumilaisia, joilla on oikeasti kanttia kyseenalaistaa annettuja teorioita. Tiede perustuu kuitenkin myös siihen, että kyseenalaistetuille väitteille esitetään todisteita. En ole tähän mennessä törmännyt täällä foorumeilla yhteenkään matemaattiseen todistukseen, joka olisi kumonnut yhtäkään valtavirran fyysikoiden hyväksymää teoriaa. Tällaista perusteetonta haukkumista en kunnioita lainkaan.

Esitän täten haasteen koko Tiede.fi-foorumille:

”Te kaikki, jotka olette sitä mieltä että jokin nykyinen fysikaalinen teoria tai hypoteesi on täyttä tai osittain puppua eikä selitä havaittuja luonnonilmiöitä kunnolla, olkaa hyvä ja esittäkää tällä palstalla todisteenne väitteenne tueksi ja/tai vaihtoehtoinen fysikaalinen mallinne, joka mielestänne selittää tähän mennessä selitetyt ja mahdollisesti selittämättömät luonnonilmiöt paremmin.

Tehkää tämä käyttäen matemaattista formalismia. Perustakaa väitteenne muutamaan järkevältä kuulostavaan postulaattiin ja kuvailkaa nämä matemaattisesti. Pukekaa sitten matematiikkaa ja loogista päättelyä käyttäen tämä teorianne näistä lähtökohdista sellaiseen kuosiin, että . Ympäripyöreä käsienheiluttelu, sananhelinä, filosofiointi ja ”silkka maalaisjärjen käyttö” silloin, kun sillä ei ole matemaattista tukea takanaan, ei ole sopiva minkään tieteellisen teorian pohjaksi tai tueksi.”

Jos ette osaa matematiikkaa, kysykää rohkeasti vaikka paikallisen yliopiston matematiikan laitokselta apua teorioidenne formuloimisessa, tai opetelkaa itse! Ei se ole niin vaikeaa.

Matematiikka myös helpottaa teoriasta kommunikoimista äärettömästi, kun keskustelun osapuolten ei tarvitse koko ajan takertua käsitteisiin ja verbaaliseen viidakkoon. Oikein kirjoitetulla matematiikalla on vain yksi ainoa tulkinta. En pysty kuvittelemaan, että kattavalla matemaattisella esityksellä vuorattu teoria herättäisi enemmän vastaansanomista kuin vaikka itämurteella satuiltu lyhyt tekstinpätkä.

Jos kaikki te foorumikirjoittajat, jotka olette viesteillänne joskus kyseenalaistaneet suppean suhteellisuusteorian tai vaikka avaruuden laajenemisen, olette oikeassa, Suomi kahmaisee kertaheitolla niin monta fysiikan Nobelia että oksat pois. Toivon, että tämän viestin innoittamina te tartutte tuumasta toimeen, otatte niskasta itseänne kiinni ja näytätte maailmalle, että te olette ihailun ja respectit ansainneet!

Hyvät Tiede.fi-foorumin toisinajattelijat: hämmästyttäkää minut. Hämmästyttäkää maailma. Ikuistakaa nimenne historiaan.

Kaikella kunnioituksella ja molemminpuolista kunnioitusta odottaen
Mikko Peltonen

edit: haha, moderaattori taisi jostain kumman syystä vaihtaa vanhan otsikon

Sivut

Kommentit (260)

Astronomy
Seuraa 
Viestejä3976
Liittynyt12.6.2007

Todella hyvä kommentti, kiitos. Juuri näinhän sen pitäisi mennä kuten rautalangasta edellä väänsit, mutta kun ei se aina välttämättä mene. Todella usein täällä törmää "mielipiteisiin" tai "teorioihin" jotka solvaavat vakavaa tutkimusta tekevää porukkaa, ihan Nobel-nimiin asti. Itse en tiedä fysiikasta hevonhumppaa, mutta silti osaan erottaa kommentit joiden pitäisi olla lähtöisin lastentarha-ikäisten lasten suusta, mutta kun eivät ole. Mielestäni kirjasto on yksi parhaita paikkoja, mistä kuka tahansa voi noutaa erittäin hyvin ja fiksusti tehtyjä kirjoja, joissa fysiikasta, havaintojen ja teorioiden historiasta jne. kerrotaan kansantajuisesti ja suomenkielellä, näistä on hyvä lähteä liikkeelle. SItäpäitsi usein ne ovat paljon jännittävämpää lukemista kuin useimmat rikosromaanit, vaikka niistäkin pidän paljon.

"The universe is a big place, perhaps the biggest".
"Those of you who believe in telekinetics, raise my hand".
Kurt Vonnegut
"Voihan fusk." Minä

jepajee
Seuraa 
Viestejä22001
Liittynyt29.12.2009
Astronomy
Todella hyvä kommentti, kiitos. Juuri näinhän sen pitäisi mennä kuten rautalangasta edellä väänsit, mutta kun ei se aina välttämättä mene. Todella usein täällä törmää "mielipiteisiin" tai "teorioihin" jotka solvaavat vakavaa tutkimusta tekevää porukkaa, ihan Nobel-nimiin asti. Itse en tiedä fysiikasta hevonhumppaa, mutta silti osaan erottaa kommentit joiden pitäisi olla lähtöisin lastentarha-ikäisten lasten suusta, mutta kun eivät ole. Mielestäni kirjasto on yksi parhaita paikkoja, mistä kuka tahansa voi noutaa erittäin hyvin ja fiksusti tehtyjä kirjoja, joissa fysiikasta, havaintojen ja teorioiden historiasta jne. kerrotaan kansantajuisesti ja suomenkielellä, näistä on hyvä lähteä liikkeelle. SItäpäitsi usein ne ovat paljon jännittävämpää lukemista kuin useimmat rikosromaanit, vaikka niistäkin pidän paljon.



Mä en voi kun Einsteinin kirja 'hävisi' kummasti nistikaverilleni.

Teekkari
Seuraa 
Viestejä2347
Liittynyt27.4.2008

Tämä taisi upota alkuunsa. Mikäli joku ihan tosissaan lähtisi tätä tekemään, hän kaiketi käyttäisi lahjaansa jossain muualla.

Everything you know, is about to change.

iMuke
Seuraa 
Viestejä1337
Liittynyt13.3.2008
OgTheCaveman
Hyvä Tiede.fi-foorumin väki,

...paljon rautaista asiaa....

Mikko Peltonen


Juuri näin, täysin samaa mieltä. Ei mitään lisättävää tuohon.

Vierailija
OgTheCaveman
Hyvä Tiede.fi-foorumin väki,

...

Kaikella kunnioituksella ja molemminpuolista kunnioitusta odottaen
Mikko Peltonen


Kiitos säikeen aloituksesta. Kiitos.

Tämä foorumi voisi todellakin oikeasti olla nimensä veroinen. En väitä kuuluvani niihin harvoihin, jotka puolustavat tutkittuja faktoja koska tietoni eivät aina sellaiseen riitä. Ajan myötä olen kuitenkin oppinut kenen postauksia kannattaa opiskelumielessä lukea ja kenen ei. Roskaa näkyy aika paljon ja ne ruokkivat valitettavasti itseään.

Tiedettä ei ole se, että kyseenalaistetaan kyseenalaistamisen takia.

Nyt voisi kysyä, missä ovat nämä peräkamarifyysikkomme...

Vierailija

http://www.google.fi/#hl=fi&source=hp&b ... b4a35e10a1

http://www.google.fi/webhp?hl=fi#hl=fi& ... b4a35e10a1

http://www.google.fi/#hl=fi&source=hp&b ... b4a35e10a1

siinä muutamia valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä/fyysikoita. Eipä riitä fyysikonkoulutus tai kuten itselläni yleisen matematiikan laudatur ymmärtämään niitä kuin osittain. Mutta jos haluaisi matematisoida jotain uutta, pitäisi varmaan omata Einsteinin tavoin esivisio, ja sitten pohtia, osaisiko joku Grossmann sen ilmaisemiseen tarvittavan matematiikan..

Vierailija

Mikäs tieteen konservaattori nyt tänne iski. Tietenkin halutaan säästää koulukirjamenoja eikä juoksuttaa tiedepalstaa selaamaan että miten ne luonnonlait oikeasti menikään. Einstein oli sanonut että olisi huolestunut ellei olisi saanut yhtään vastaväittäjää. Konservatismi kuuluu tieteeseen vastapoolina uudistuksille. Typerinkin heitto voi sisältää uuden tiedon siemenen joka itää sopivassa maaperässä.
Vaatimus matemaattiseen formalismiin on typerä siksi että uuden idean hahmotus löytyy ja kehittyy työn kuluessa ja esitystapa ei ole merkittävä, koska sen julkituonti jotenkin saa eri alojen taitajat koettamaan sitä omin välinein, jos ei vain kiistä suoraan. Goethe ja Gödel ovat ilmaiseet ajatuksiaan matematiikan totuusvoimasta omalla tavallaan. Goethe ei ollut pelkkä runoilija. Kannattaa tutustua.

Siihen miten valmis maailman kuva on sanon että konservatiiveilla on varmasti työtä pitää perustojaan tukevina. Olen itse mieluummin sumealla puolella, jossa totuuksia ei hakata kiveen.

Stratonovich
Seuraa 
Viestejä358
Liittynyt14.6.2009
OgTheCaveman
Tiede perustuu siihen, että kaikki näkemykset kyseenalaistetaan. Kunnioitan heitä foorumilaisia, joilla on oikeasti kanttia kyseenalaistaa annettuja teorioita. Tiede perustuu kuitenkin myös siihen, että kyseenalaistetuille väitteille esitetään todisteita. En ole tähän mennessä törmännyt täällä foorumeilla yhteenkään matemaattiseen todistukseen, joka olisi kumonnut yhtäkään valtavirran fyysikoiden hyväksymää teoriaa. Tällaista perusteetonta haukkumista en kunnioita lainkaan.

Olen hieman eri mieltä siitä, että tiede.fi:n foorumilla pitäisi olla vain oikeasti tieteellisiä ajatuksia eikä mitään "perustelematonta" pohdintaa sallittaisi. Siis jos jollain on oikeasti ajatus, joka on jo jopa matemaattisessa muodossa perusteltavissa, eikös sen paikka ole pikemminkin vaikka PRL eikä tiede.fi-foorumi? Sen sijaan jos näin ei ole, on mielestäni ihan järkevää keskustella siitä tiedeaiheisilla foorumeilla kuten täällä. On totta, että tässä käy niin, että suurin osa keskustelusta on helposti hörhöilyä (engl. crackpot), mutta kyllähän monimutkaistenkin matemaattisesti formuloitujen teorioiden takana on aina joku yksinkertainen intuitiivinen ajatus (vrt. Einstein ja Grossman/Levi-Civita). Ja tällaisten ajatusten kehittelyyn tälläiset epäformaalit foorumit ovat erittäin hyviä.

T. Joku jostain yliopistosta 150km itään päin.

Vierailija

Saanen taas kerran huomauttaa kaikille, että kyseessä on Tiede-lehden yleisölle suunnattu keskustelupalsta, jolle pääsyvaatimukset voitte itsekukin lukea sivulle kirjautuessanne. Jos ei ole koskaan sattunut silmiin, tässä se on: Tiede.fi-foorumin päävalikko. Keskustelua kaikille tieteestä kiinnostuneille. Edellyttää rekisteröitymistä.

Siis tieteestä kiinostuneille. Ei mitään muuta. Minä olen tieteestä kiinnostunut, joten määritelmän mukaisesti minulla on oikeus kirjoitella tänne ilman omia tieteelisiä meriittejä.

Eiköhän se ole niin, että ne todelliset tiedemiesten foorumit ovat jossain ihan toisaalla ja niille ei ole pääsyä ilman meriittejä. Olisiko vielä niinkin, että niitä meriittejä täällä peräänkuuluttavat eivät niille todellisille tiedemiesten foorumeille pääse?

Muuta syytä valittamiseen en näe.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
OgTheCaveman
Vaikka näillä foorumeilla nousee monesti mielenkiintoisia kysymyksiä, joita on välillä sangen mielenkiintoista lukea, on tämä palsta kuitenkin meillä Turun yliopiston fysiikan laitoksen väen keskuudessa surullisen kuuluisia nimen omaan kaiken maailman näennäistieteilystä ja fysikaalisten teorioiden morkkaamisesta.



Hyvä yliopisto. Meillä Tiede-palstan porukan keskuudessa tämä palsta on tunnettu mm. näennäistieteilystä ja fysikaalisten teorioiden morkkaamisesta. Luulisinpa, että kaikessa pyhässä yksinkertaisuudessaan se on tämän populaarin keskustelupalstan suola. Vastoin kaikkia oletuksianne (ja epäilemättä vuosikausia jatkuneita pähkäilyjänne) tämä ei ole tiedemiesten kansoittama foorumi vaan tieteestä ja tiedehenkisten ihmisten jutusteluseurasta kiinnostuneiden ihmisten foorumi. Nyt kun olen saattanut tämän tosiasian tietoisuuteenne, voisitte ehkä keskittyä siihen, mitä mielestänne on mielenkiintoista lukea, eikä siihen mitä teidän kenties on mahdotonta tajuta.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Vierailija

Tjaa, kyllä minäkin lukisin mieluummin ihan asiaa, kuin päätöntä jankkaamista tunnettuja luonnontieteellisiä teorioita vastaan. Sama koskee tätä muuta mainittua näennäistieteellistä höpönlöpöä. Jos haluaa lukea satuilua, niin minusta sille on ihan omatkin fooruminsa.

Sen verran pitkään olen tätä palstaa seurannut, että osaan kyllä erottaa, että kenen jutut otan vakavasti ja kenen en, mutta multa on jäänyt näiden kaikkien satuiluiden viihdearvo huomaamatta..

jepajee
Seuraa 
Viestejä22001
Liittynyt29.12.2009

No nyt kun tälle linjalle lähettiin, niin eihän kyseisestä hepusta ole mitään internetissä ja kirjoitusasukin kertoo parikymppisestä, joka on aivan kikseissä päästessään linjalle jolle pääsy on kaikista helpointa.

Mutta asiaan.

Tieteellisten artikkeleiden määrää olisi ihan hyvä lisätä. Vierailevia tutkijoita jne. kirjoittamaan eri aihepiireistä.

Lentotaidoton
Seuraa 
Viestejä5187
Liittynyt26.3.2005

"Ympäripyöreä käsienheiluttelu, sananhelinä, filosofiointi ja ”silkka maalaisjärjen käyttö” silloin, kun sillä ei ole matemaattista tukea takanaan, ei ole sopiva minkään tieteellisen teorian pohjaksi tai tueksi.”

Eli kuten esim. Kari Enqvist on useasti eri yhteyksissä todennut: "hamiltonia pöytään". Ilman hamiltonia homma voi kyllä olla esteettisesti loistavaakin proosaa/runoutta, mutta vain ja ainoastaan sitä. Itse suuren Einsteininkin piti tämän tien totuus hiellä ja tuskalla oivaltaa yleistä suhtistaan rakentaessaan.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat