Milloin on riippuvainen (sosiaalisesti/seurasta)?

Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Olen yrittänyt ihan tietoisestikin kiukutella kunnolla ulos kaunaa jota tunne kumppanittomuudesta ja muinaisen eroni lähestyvästä vuosipäivästä johtuen. [size=50:r54gjq7a](Minähän siis etsin seuraa ihan muualta kuin missä näitä asioita työstän, sanoohan sen järkikin että jos kahvilassa kotkottaa kantapöydässään siihen malliin että miehet ovat ihan ahterista ja eksä varsinkin, niin ei siinä sen keuhkoamisen päälle aleta huikkailemaan ohikulkeville saman kuppilan asiakkaille että mites olis poitsu?)[/size:r54gjq7a]

Useampi taho on tuonut tietoisuuteeni että ei kannattaisi niin paljon jäkättää menneistä tai painokkaasti tuoda esille haluavansa parisuhteen, koska se pelottaa miehet karkuun. Jossain vaiheessa tietysti neula pitää ottaa äänilevyltä pois, mutta niin kauan kuin on tarve prosessointiin, se pitää tehdä eikä lakaista sotkuja maton alle odottamaan päivää jolloin ne pöllähtävät sieltä silmille juuri kun et halua joutua menneiden kanssa tekemisiin. Erossa varmaankin on omat portaansa ja eivät nekään ihan tyhmiä liene jotka ovat sanoneet että se ottaa vuosia, ja matkan varrella on takapakkeja.

Myöskin on muutama taho esittänyt että ei saa olla riippuvainen. Tätä minä nyt sitten aloin miettiä, että miten ihmeessä voisin olla riippuvainen kun mennessä suhteessani tein kaikkeni ollakseni mahdollisimman helppo ja vaivaton kumppanilleni. Olin tietysti riippuvainen hänen hyväksynnästään, voisi sanoa. Mutta omalta kannaltani katsottuna tuntuu aika oudolta että kun antaa aina vain enemmän ja enemmän tilaa toiselle, niin lopuksi sitten todetaankin että on riippuvainen. Itse kokisin että suhteen ongelma oli juuri se että kumpikin etääntyi toisistaan. Vaikka se oli eksä joka julisti että ei ollut lämpöä eikä läheisyyttä, niin en suostu ottamaan syyllisyyttä tyystin itselleni, koska on vaikea sanoa mistä etääntyminen alkoi. Ehkä se alkoi siitä että eksä alkoi opiskella työn ohella ja tarvitsi tuntikausia omaa rauhaa. Ehkä se alkoi siitä että hän alkoi tarvita sitä omaa rauhaa vielä senkin ohella, pelatakseen sotapelejä netissä. Ja vaikka kuinka olin sopeutuva, helppo ja vaivaton, niin silti sain kärsiä sen raivokohtauksen jonka hän saattoi saada jos peli meni huonosti.

Eksän seuraava nainen sanoi että mies on hyväksikäyttäjä. En tiedä nainen sillä tarkoitti, mutta jotenkin minustakin on alkanut tuntua että minusta kelpasi vain joku tietty osa, mutta omana itsenäni ja kokonaisuutena minulle ei ollut miehen elämässä sijaa.

Ehkä tämän takia helposti toivon että jos vielä olisi kumppani, niin mahtuisin sen verran hyvin hänen elämäänsä että ns. vaihdantataloudessa kävisi niin että se mistä itseni hänelle antaisin olisi hänen sydämensä, ja vastaavasti toisinpäin myös.

Miten tämä voi onnistua jos jo nyt suunnittelen että miten olisi mahdollisimman helppo ja vaivaton seuraavallekin? Kun mietin että miten näppärästi toisi esille että en ole aikeissa änkeä toisen elämään riesaksi, mainostaisi että en esim. ole semmoinen höhlä joka soittelee perään tyhjänpäiväisyyksiä ladellen, tai kokoajan on kimpussa lääppimässä ja lirkuttelemassa? Olen toisinaan tuonut esille että en halua muuttaa yhteen, mutta tämä ei ole hyvä mainos sillä jotkut kokevat sen niin että aion tarjota bordellitoimintaa jossa minua saa käydä hyväksikäyttämässä aina kun sattuu itselle sopimaan! Tai että minulle sopisi suhde varatun miehen kanssa. Ei helvetissä!

Missä kulkee se hienonhieno vyöhyke jossa riippuvaisuus ja vetäytyvyys kumoavat toisensa niin että ei tule syytetyksi kummastakaan? Minä en vaan osaa näitä juttuja, johtuen ehkä siitä että varsinaisia parisuhteita ei ole ollut läjäpäin jotta olisi saanut kokemusta. Tai on ollut väärät opettajat.

Onko sittenkin riippuvuutta juurikin se että miettii miten ei olisi liian hankala ja rasittava, kenties jopa "liian persoonallinen" jonkun mielestä, koska onhan siinä silloin riippuvainen siitä että hyväksyykö toinen vai ei?

Kommentit (7)

Vierailija

Tuota, itse aloin jokin aika sitten ajattelemaan että tehokkaimmin ja parhaiten toimisi vaan eteenpäin meneminen. Ei kannata liikaa jäädä märehtimään, kunhan ei toista samaa kaavaa seuraavassa suhteessa.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Omalla kohdallani katse kääntyy menneeseen tietysti senkin takia että tulevaisuudessa ei häämötä mitään konkreettista. Mutta toisaalta it ain't over until it's over eli jotain residuaalia tässä on vielä ollut ja voi varmaan tulla vielä olemaankin.

Yritän kumminkin mietiskellä valmiiksi miten toimisin mahdollisessa sos. kanssakäymisessä jossa ei ole tarkoitus märehtiä menneitä. Näin taannoin untakin missä uusi mieheni näytti aivan vanhalta mieheltäni ja unessa ihmettelin että miten minun pitäisi tähän nyt suhtautua. Vastaus on että ei ainakaan siten että kuvittelen uuden ihmisen olevan kuten edellinen ihminen. Eihän se ole ennenkään pitänyt paikkaansa ainakaan 1:1.

***

Otsikon puitteissa tulee mieleen että voisiko ihmisellä olla sellaista sosiaalisen kanssakäymisen riippuvuutta että hänen on kokoajan saatava uusia elämyksiä joita hän ei usko saavansa kuin uusilta ihmisiltä? Tämä johtaisi siihen että pitää kokoajan hamuta lisää ja lisää ihmisiä elämäänsä malttamatta tutustua kunnolla yhteenkään vähänkin intiimimmin (enkä tarkoita tällä nyt seksuaalista kanssakäymistä, vaan sitä että todella menee toisen korvien väliin)?

Ehkei kauhean yleinen ilmiö kuitenkaan. Suurin osa ihmisistä varmaankin on tyytyväisiä tiettyyn ydinjoukkoon jonka kanssa on tekemisissä, sillä onhan se aina vaivalloista "ajaa uusi tuttavuus sisään".

Vierailija

Ihminen sosiaalisena eläimenä on suhteellisen riippuvainen sosiaalisesti/seurasta Mutta näinä aikoina en kyllä panostaisi ihmiselämän pituisiin projekteihin kvartaalitalouden maailmassa. Ne eivät yleensä kestä. Kukaan ei koskaan tule täydellisesti hyväksytyksi toisen ihmisen taholta. Jos täydellistä hyväksyntää kaipaa, kannattaa valita miehen sijasta universumi. Se ei tuomitse eikä hylkää. Ihmisiä kannattaa rakastaa vain tuon universumin häilyvinä heijastuksina. He ovat välähdyksiä ykseydestä, josta yksilö on riistetty tähän maailmaan. Jos haluaa kasvattaa lapsia, rakentaa talon ja elää elämänsä onnellisesti loppuun saakka yhden miehen kanssa, on parempi valita se tunnollinen ja empaattinen nyhverö, jolla ei ole varaa kieltäytyä tarjotusta sosiaalisesta pääomasta. Riippuvuus kun on niin suhteellinen käsite -jotkut ovat riippuvaisempia kuin toiset. Jos kaksi itseriittoista kohtaa, niin eihän siitä mitään tule. Joten on mahdotonta määritellä liiallisen riippuvuuden raja, koska se on niin suhteellista ja sopimuksenvaraista. Ainakin näin minä olen aina ajatellut ihmisenä, joka ei kerta kaikkiaan siedä jatkuvaa toisen ihmisen läheisyyttä.

Vierailija

Rousseaulle:
Ei ongelmia muuta kuin ongelmia koko elämän ajan.

Ihminen on sosiaalinen, me tarvitsemme kontakteja.
Ne liittyvät tarpeeseen, tarve on onnellisuus tai vallan-
käyttö. (Hiukka niinkuin Darwinin ja Jungin ristiriita)

Onnistuneessa parisuhteessa molempien luonteet ovat
suht koht samalla tasolla - Molemmat arvostavat toisen
arvoja.
Epäonnistuneessa parisuhteessa saattaa olla niin, että
puoliso haluaa manipuloida enemmän sinua ja muita. Siis
ennen sanottiin, että kaikki kelpaa.
Silti moni jatkaa tällaista huonoa suhdetta vuosikausia.
- Toive entisen onnellisuuden palaamisesta
antaa jatkoaikaa suhteelle, joka tosiasiassa on jo ohi.

Eli valtataistelu tuhoaa suhteen. Jompikumpi on sen verran
narsisti, että ottaa liian paljon valtaa - Todennäköisesti hän
on ottanut sen vallan jo seurustelusuhteessa. Toinen jatkaa
kuitenkin rakastamista ja kiinnittyy enemmän parisuhteeseen.

Sellaista suhdetta, josta rakkaus on loppunut, ei kannata jatkaa.
Monesti se suhde on kestänyt kuitenkin niin kauan, ettei osaa
kuvitella muita vaihtoehtoja.

Elä murehdi tulevaisuutta. Miehet ja naiset hakeutuvat yhteen, se
on fakta. Ei ehkä tavata kapakassa niinkuin nuorempana, mutta
jossain.

Minä en ikinä lopeta etsimistä - vaikka muitakin hommia olisi.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
TPa

Minä en ikinä lopeta etsimistä - vaikka muitakin hommia olisi.



gigi
Kukaan ei koskaan tule täydellisesti hyväksytyksi toisen ihmisen taholta. Jos täydellistä hyväksyntää kaipaa, kannattaa valita miehen sijasta universumi. Se ei tuomitse eikä hylkää. Ihmisiä kannattaa rakastaa vain tuon universumin häilyvinä heijastuksina. He ovat välähdyksiä ykseydestä, josta yksilö on riistetty tähän maailmaan.



(Erilaisten eli kulloisiinkin eri tarpeisiin luotujen) kumppanuuksien kohdalla, jokaisen kumppanuuden, lienee varmaan mahdollisuus kokea sekä huippuja että syvänteitä niin että hetkittäin sama ihminen voi olla rasittava retale ja toisena hetkenä kuin taivaasta lähetetty. Katselin juuri dokkarin Metallica-yhtyeen levyntekoprosessista (ns. Black Album oli valmistunut 10 v ennen tuota dokumenttia) ja olihan pääpiruilla Lars Ulrichilla ja James Hetfieltillä varsinkin ollut toisissaan pahimpina hetkinä sietämistä ja kuitenkin tulosta saatiin aikaan.

Ehkäpä jokaisen suhteen jota kannattaa pitää yllä tulisi perustua jollekin yhteiselle projektille? Minäkin olen sitä mieltä että en tule lopettamaan etsimistä, vaikka toisaalta tiedostan että yhdenkään ihmisen kanssa ei voi tavoittaa sitä ideaalia mikä jossain (ehkä jopa kollektiivisen?) tietoisuuden nurkassa piilottelee tai vähän enemmänkin esiin tunkee unina, haaveina ja näkemyksenä. Mutta toisaalta ehkä siinä onkin monen ihmisen kompastuskivi että sitten kun on löydetty kumppani, niin kaikki päättyykin siihen ja ollaan vähän sormi suussa että mitäs nyt. Mitään kovin hohdokasta tekemistä ei enää ole koska etsimisen missio on loppuunkäyty. Suurin osa romanttisista elokuvista päättyykin juuri siihen että pääpari on vaikeuksien kautta päässyt voittoon ja saanut toisensa. On toki myös niitä elokuvia joissa vanhat toisiinsa kettuuntuneet kaverukset/rakastavaiset löytävät jälleen uuden kipinän. Mutta harvemmin on elokuvia joissa vaan eletään sitä yhteistä arkea ja yritetään pysyä järjissään vaikka elämästä on (taas) tullut yksi tylsä putki.

Koin aika pitkään omassa (toisessa) parisuhteessani että en saa mitenkään tarpeekseni tämän ihmisen kanssa olemisesta, mutta en voi nyt enää vannoa että tämä tunne olisi ollut kauhean vahva enää loppumetreillä. Vaikea sanoa! Kuinka paljon oli kyse juuri siitä ihmisestä ja kuinka paljon siitä että itse olen kykenevä sitoutumaan kaverihenkiseen kumppanuuteen (vaikka intohimoisempiakin kumppanuuksia voi olla, mutta en tiedä soveltuvatko ne minulle), sen kun tietäisi. En missään nimessä halua omia itselleni sellaista ansiota mikä ei minulle kuulu. Räpellyssuhteissa eli niissä jotka eivät ole kestäneet vuosia olen ollut jo viimeistään 2 kk kuluttua aivan sippi koko "jätkään" eli en minä kenen kanssa tahansa jaksa. (Sivumennen sanoen tuo 2 kk tuntuu olevan muutamien muidenkin tietämieni ihmisten tavanomainen suhteen pituus silloin kun suhde jää lyhykäiseksi.)

Jos suhteessa on joku projekti (lapset, talonlaitto tms.) niin se tuo tietysti omat haasteensa. Ja se että ei ole mitään projektia, tai ainakaan yhteistä, omansa. Nykypäivänä ihmiset joilla ei ole mitään kunnianhimoa ja ovat vaan tumput suorana tuntuvat vähän reliikeiltä, ja koska muotina on "jatkuva talouskasvu" (mikä hirvitys!) ynnä muuta tällaista aktiivista niin rauhallisempaan menoon tyytyväiset potkitaan äkkiä tiensivuun parisuhteistaankin. Onkohan kaikesta siitä hysteerisestä vouhotuksesta ja tekemisen esittämisestä sitten kuitenkaan lopulta muuta iloa kuin että kaatuu hautaansa kuvitellen että on saavuttanut jotain jos pankkitilillä on muutama nolla rivissä enemmän kuin jollain toisella... Entä henkinen pääoma jonka voisi jättää jälkipolville?

Tämän vuoksi varmaankin arvostan sata kertaa enemmän tieteen- ja taiteentekijöitä kuin yhtäkään rahantekijää.

Vierailija

Silloin on riippuvainen sosiaalisesti/seurasta, kun haluaa jatkuvasti viettää aikaa toisen kanssa päivittäin.

Missä kulkee se hienonhieno vyöhyke jossa riippuvaisuus ja vetäytyvyys kumoavat toisensa niin että ei tule syytetyksi kummastakaan?



No sehän on ihan subjektiivinen vyöhyke mistä nyt kirjoitat. Ei voi sanoa, että missä se kulkee vaan se on veteen piirretty viiva. Jos vaikkapa muutaman tunnin päivittäinen yhdessäolo koetaan jonkun toimesta sairaalloisena läheisriippuvaisuutena, niin hän ei ole tällöin sopiva kandidaatti vakavasti otettavaksi seurustelukumppaniksi. Parisuhteessahan on kyse juuri välittämisestä ja toisen tärkeydestä, johon väistämättä silloin liittyy riippuvuutta toisesta ja se on tällöin tavoitteena. Itse en tajua näitä tyyppejä, jotka varoittaa olemasta liian riippuvainen, koska pitää olla intohimoista riippuvuutta, jossa on vaikea olla erossa toisesta, mutta se pitää myös pystyä hallitsemaan. Se vaikuttaa varmasti, että millaiset on pariskunnan osapuolten sosiaaliset suhteet, jos toisella on niitä hirveästi ja toisella ei, niin tilanne pitää tasapainottaa siten, että joko toinen vähentää parisuhteen ulkopuolisia sosiaalisia kontakteja tai sitten se toinen lisää niitä omia kontaktejaan. Tuommoiset erot nimittäin varmasti ruokkivat eroavaisuuksia noissa kunkin liiallisen läheisriippuvaisuuden määritelmissä.

Mun oma resepti pitkään parisuhteeseen on ollut ehkä se, että me molemmat ollaan aika huumorityyppejä. Aika iso osa meidän yhteisestä ajasta kuluukin siihen, että me käyttäydytään ihan sairaalloisen lapsellisesti yhdessä ollessamme. Joskus keskustellaan ihan järkevästi ja tosissaan tietty myös, mikä on hyvä. Pointtina on vaan se, että sulla on hyvä olla toisen kanssa yhdessä, ja myös että silllä toisella on hyvä olla sun kanssa yhdessä. Aina tietysti löytyy jotain minkä toivoisi olevansa toisin, mutta kun ne muutamat kaikkein tärkeimmät asiat toimii, niin ei niillä muilla ole kauheasti sitten enää väliä. Sitten kun tuota kivaa yhdessäoloa jatkuu pidemmän aikaa, niin suhde on aidosti sellainen, joka tuottaa lähes kokoajan itselle emotionaalisesti positiivista oloa ja vain harvoin tulee negatiivisia emotionaalisia olotiloja. Sitten kun niitäkin tulee niin asia kannattaa selvittää nopeasti ja olla valmis menemään nopeasti sellaisten yli, eikä saa jäädä vatvomaan pitkäksi aikaa.

Parisuhteen ylläpitäminen tietysti vie jonkunverran voimavaroja, koska se vie luonnollisesti aikaa. Toisaalta sen pitäisi antaa sen verran paljon ihmiselle, että jatkuva positiivinen vire säilyy elämässä.

Joka päivä pitää olla jollain tavalla yhteydessä toiseen ja se pitää haluta tehdä kummankin toimesta, muuten suhteessa on jotain pielessä.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Kuulostaa varsin hyvältä ja ihanteelliselta, sprss. Vähän tuohon tapaan varmaan itsekin haluaisin suhteen kehittyvän. Sillä varauksella että mielestäni jos on epäsuhtaa kavereiden määrässä, sillä jolla on enemmän kavereita ei välttämättä ole tarvis vähentää omien kaveriensa määrää. Tämä siinä tapauksessa että vähäkaverinen kumppani on vähäkaverinen ja -sosiaalinen sen vuoksi että hänellä ei vain ole tarvista valtavaan kaveripiiriin.

Se mikä minulle ei ole oikein auennut omassa elämässäni kuunnellessani ihmisten mielipiteitä aiheesta parisuhde vs. sosiaalinen kanssakäyminen on se että minkä takia ihmiset pelkäävät niin kauheasti vähäsosiaalisen ihminen suorastaan ryöstävän kaiken ajan ihmiseltä jonka kanssa aloittaa kumppanuuden? Jos on aina ollut enempi pienissä piireissä pyörivä tai vaikkapa keskenäänkin viihtyvä, niin miksi ykskaks yllättäen muuttuisi vaativaksi ja riistäväksi ihmiseksi rakastettuaan kohtaan? Vähäsosiaalinen ei voi muuttua yhtäkkiä ekstrasosiaaliseksi, eli voi olla ettei hän kumppaninkaan kanssa jaksa olla 24/7 vaikka ihan oikeasti rakastaa toista ja viihtyy hänen seurassaan.

Se että ihmiset pelkäävät vähäsosiaalisia johtaa siihen ettei se "erakko" saa edes yhtä ainoaa ihmissuhdetta aikaiseksi koska kaikki olettavat että hänestä tulee riesa ja riippa jos tuollaisen "ihmissuhdeverkottoman" huolii elämäänsä. Tai ehkä tämä on sukupuoliperusteinen juttu; ehkei kukaan pelkää jurosta erakkomiehestä että tämä alkaa olemaan jatkuvasti kimpussa? Ehkä ongelma on vain naisilla joilla ei ole kauheasti ystäviä, miehet ajattelevat että nainen naisille tyypilliseen tapaan haluaa ns. sydänystävän jonka kanssa pitää olla kuin paita ja peppu kokoajan yhdessä, vähän kuten esim. esimurrosikäiset tytöt saattavat olla keskenään todella siamilaisesti kimpassa.

Uusimmat

Suosituimmat