Masennus fyysisenä häiriötilana

Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Masennuksen syyksi on tyrkytetty mm. käsittelemätöntä vihaa ja taustalta löytyy lapsuudenkokemuksia ynnä muuta stressaavaa. On myös tiedossa että aivoissa alkavat hermosolujen väliset yhteydet katkeilla masennuksen pitkittyessä. Kuulema fyysisellä tasolla masennus on hyvin pitkälti sitä että kehon stressihormonitaso eli kortisolitaso jää pysyvästi kohonneeksi, ihminen toisin sanoen on siis pysyvässä hälytystilassa.

Miten tuollaisessa tilanteessa asiaa voisi mitenkään auttaa

- syyllistämällä: ota itseäsi niskasta kiinni
- tuputtamalla erilaisia ravintoaineita jotka eivät kyseiseen hormoniin vaikuta mitenkään
- käskemällä käsittelemään yhä uudestaan ja uudestaan menneisyydessä tapahtuneita asioita joista voi jälkikäteen viisastella yhtä sun toistakin, mutta joita ei voi mitenkään muuttaa

Liikunnan ja ulkoilun merkitystä en itse kyseenalaista, koska olen omalla kohdallani niiden auttavan jossain määrin. Tai paremminkin niin päin että aina kun niistä joutuu luopumaan säiden huonontuessa niin mieliala laskee kuin lehmänhäntä.

Selittäkää tyhmälle miksei masennusta voisi hoitaa jotenkin suoraan kortisoliin vaikuttamalla, vai tehdäänkö niin?

Sivut

Kommentit (42)

Vierailija

Tätä minäkin olen ihmetellyt. Luulisi, että jos niin tehtäisiin, niin se olisi huomattavasti järkevämpi vaihtoehto, kun lyödä heti SSRI-lääkkeet kouraan.
Joku fiksu kertoo nyt.

Ja btw "Ota itseäsi niskasta kiinni" -ihmiset, menkää mahallenne. Mikään ei (ainakaan omalla kohdalla) v*tuttanut ja pahentanut olotilaa enemmän, kun kaiken jäätävän ahdistuksen lisäksi jotkut jaksoivat oikein muistuttamalla muistuttaa, että "älä ole tollanen, ole erilainen". Kiitti.

Vierailija
Rousseau
Masennuksen syyksi on tyrkytetty mm. käsittelemätöntä vihaa ja taustalta löytyy lapsuudenkokemuksia ynnä muuta stressaavaa. On myös tiedossa että aivoissa alkavat hermosolujen väliset yhteydet katkeilla masennuksen pitkittyessä. Kuulema fyysisellä tasolla masennus on hyvin pitkälti sitä että kehon stressihormonitaso eli kortisolitaso jää pysyvästi kohonneeksi, ihminen toisin sanoen on siis pysyvässä hälytystilassa.

Miten tuollaisessa tilanteessa asiaa voisi mitenkään auttaa

- syyllistämällä: ota itseäsi niskasta kiinni




Alakulo on ihan normaali inhimillisen elämän yksi tunne. Veikkaisin että ihmisten neuvo ottaa itseään kiinni nousee tästä omasta kokemuksesta siitä miten hoitaa alakuloa. Kun kokemus ei masennuksesta ole niin ajatellaan että kyseessä on tästä normaalista ilmiöstä jonka hoitamiseen rutiinien hoitaminen ja itsensä siirtäminen virikkeelliseen ympäristöön voi olla ihan järkevää toimintaa.


- tuputtamalla erilaisia ravintoaineita jotka eivät kyseiseen hormoniin vaikuta mitenkään



Elimistö on aika hankala systeemi ja yhtä toimintoa tökkimällä vaikutetaan aika moneen muuhunkin, erityisesti jos vaikutetaan psyykeeseen.


- käskemällä käsittelemään yhä uudestaan ja uudestaan menneisyydessä tapahtuneita asioita joista voi jälkikäteen viisastella yhtä sun toistakin, mutta joita ei voi mitenkään muuttaa



Voimakkaasti virittyneisyyttä nostavat kokemukset joita ei käsitellä osaksi muisti ja elämänhistoriaa jättävät yleisen viereystilan pysyvästi korkeaksi. Tästä johtuu että nukahtaminen, rauhoittuminen ja keskittyminen voi olla aika hankalaa. Kun kokemus jäsennetään niin vireystila laskee normaaliksi. Samalla tietenkin myös traumaattiset kokemukset myös tuottavat ympäristön epämielekästä havainnointia mikä pitää yllä korkeaa stressiä.


Liikunnan ja ulkoilun merkitystä en itse kyseenalaista, koska olen omalla kohdallani niiden auttavan jossain määrin. Tai paremminkin niin päin että aina kun niistä joutuu luopumaan säiden huonontuessa niin mieliala laskee kuin lehmänhäntä.

Selittäkää tyhmälle miksei masennusta voisi hoitaa jotenkin suoraan kortisoliin vaikuttamalla, vai tehdäänkö niin?




Eikai sitä osata juuri käsitellä suoraan. Se on aika keskeinen hormoni ja liian alhaiset pitoisuudet ovat kai hengenvaarallisia. Tasot ymmärtääkseni vielä heittelevät päivän aikana normaalistikin ja jos ihmisen kortisolijärjestelmää sörkittäisiin pahastikin niin arjessa voisi tulla ongelmia. Joistain lääkkeistä olen nähnyt mainintoja että niiden tiedetään vähentävän kortisolia kuten bentsot. SSRI toimii luultavasti samalla tavalla. Samoin psykoterapia.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Kuulostaa uskottavalta. Eli kun toinen miettii päässään että menee näreen nokkaan ja ääneen sanoo että "masentaa", niin terveen ihmisen reaktio on että "kyllä minuakin masensi kerran parin tunnin ajan mutta sitten menin lenkille ja johan oli olo kuin uudestisyntyneellä". Tämän vuoksi vakavammin ja kroonisemmin masentuneiden olisikin syytä hakeutua heti hoitoon eikä suinkaan etsiä tukea läheisistään, joista ei ole havainnoimaan tunnetilan todellista laatua.

Sitten kun joidenkin kohdalla se hoitokaan ei auta, niin ei oikein voi muuta kuin opetella elämään tilan kanssa, näin ainakin itse olen tehnyt. Jossain toisessa ajassa ja paikassa mollivoittoisuus elämisessä ja olemisessa ehkä sallittaisiin helpommin - toisaalta miellettäisiin ihmisen luonteenpiirteeksi, eikä sitä edes ajateltaisi hoidettavissa olevana häiriötilana?

Itse tuossa juuri mietiskelinkin että suurin osa ajatuksistani on negatiivissävytteisiä kun ne koskevat mennyttä elämääni. On tullut oikein tavaksi käydä koko paska läpi yhtenä pitkänä litaniana, eli Asiat Joita Minulle On Tapahtunut - näillä usein perustelen sitä miksi olen sellainen kuin olen. Ihmettelin että miksen voi miettiä positiivisia asioita, ja sitten huomasin että siksi että koska tulen entistä surullisemmaksi kun mietin jotain hyvää asiaa jota ei enää ole ja jota en voi toistaa. Menetettyjä ihmisiä, eläimiä ja paikkoja. Paljon mitään hyvää ei tunnu elämässä olevan sellaista mitä en olisi menettänyt. Seutu jolla asun on sellainen, ja siksi en täältä suostukaan lähtemään vaikka se todennäköisesti entisestään vaikeuttaa kumppaninhakuani.

Sitä minun on äärimmäisen vaikea ymmärtää että mikä ihme siinä on kun nimenomaan olen käsitellyt monet asiat vaikka kuinka moneen kertaan ja silti ne eivät jätä minua rauhaan. Voisikohan olla että pakkomielteisen mielen ongelmat pitää ratkaista vähän toisin kuin masentuneen mielen? Kun sattuu olemaan molemmat mielet niin pirun vaikea kombinaatiohan se on!

Pakkomielteiselle ihmiselle on turha mennä sanomaan että älä enää jankuta sitä asiaa kun se on jo moneen kertaan käsitelty. Kyseisenlainen ihminenhän ei itse mahda sille mitään että sama joiku käy päässä aamusta iltaan.

Kuin asiaa symboloidakseen elämä on viimepäivinä heittänyt eteeni muutamia ihmisiä joilla vippaa niin pahasti päästä että suusta tulee ulos yhtä ja samaa kokoajan. Toisella aivotonta mölinää, toisella yksi ja sama lause kuin äänilevyltä soitettuna. Inhottaa kohdata näitä ihmisiä, mutta ehkä inhoni johtuu siitä että periaatteessa miellän että olen ihan vastaavanlaisessa järjettömässä mielentilassa kuin he, vaikka näennäisesti puhunkin suht' järkeviä.

Vierailija

Masennus on niitä juttuja, joille aina naureskelee, kunnes omalle kohdalle sattuu. Kun makaa sängyssä tuntikausia heräämisen jälkeen ja lopulta vasta vessahätä pakottaa ylös, ruokaakaan ei jaksa laittaa vaikka vatsa kurnisi, kauppaan ei pääse ennen kuin jääkaappi jo ammottaa tyhjyyttään, ajatus ei jaksa keskittyä ja opiskelu jää hunningolle kun ei meinaa edes ylös päästä, ei enää paljon naurata. Lyhyitä aikoja voi esittää olevansa ok, mutta sisällä kaikuu vain "antakaa minun vain olla!" ja yksin päästyään taas lyyhistyy lähes liikkumattomaksi.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä32682
Liittynyt6.12.2009
Fëanor
...mutta sisällä kaikuu vain "antakaa minun vain olla!".



Oliko se siinä se ydin?

Miksi ei voisi vetäytyä ja olla yksin kun mieli niin haluaa?

Eläimet menevät syrjään "nuolemaan haavojaan". Ehkä ihmisenkin pitää mennä välillä syrjään olemaan/opettelemaan olemaan teemättä mitään ja antaa hilljaisuuden parantaa haavat??

Miksi tekemättomyydestä, hiljaisuudesta ja yksinolosta on tehty pahe ja kauhukuva???

Mutta, mutta kun "ei ole aikaa"...no se siitä sitten..pilleriä huuleen.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Niinpä, eli että ei tosiaan tunnu olevan aikaa. Omallakin kohdallani olen miettinyt että jos vain olisi saanut olla kaikessa rauhassa niin olisin ehkä elpynyt erinäisistä kokemuksista. Mutta en saanut olla rauhassa. Aina kun yksi katastrofi oli menossa niin oli toinen jo tulossa. Voi sanoa että varmaankin sippasi päässä lopullisesti. Ja ei ole mikään ihme että olennainen osa omassa masennuksessani oli pitkään aggressio. Kun ei ikinä saanut rauhassa nuolla haavojaan, aina oli joku sörkkimässä keppi kädessä kaltereiden välistä sutta joka siellä häkissä nyhjötti...

Tuollaisesta negatiivisten kokemusten jatkuvasta syötöstä on vain yksi ainoa etu, jos hyvin käy, ja se on se että alkaa pitkät haistattaa ihan kaikille ja kaikelle. Itse en ole tätä Zen ja pitkät haistattamisen taito -oppia vielä kunnolla sisäistänyt, mutta ehkäpä se siitä vielä suttaantuu.

Tai jos semmoiset 40 v saisin olla ihan rauhassa niin ehkä voin saavuttaa jonkinlaisen tasapainon, mutta toisaalta vanhuksille tulee kai kaikenlaisia pään vipatuksia ihan ilman mitään ulkoisia häiriötekijöitäkin?

Vierailija
Rousseau

Itse tuossa juuri mietiskelinkin että suurin osa ajatuksistani on negatiivissävytteisiä kun ne koskevat mennyttä elämääni. On tullut oikein tavaksi käydä koko paska läpi yhtenä pitkänä litaniana, eli Asiat Joita Minulle On Tapahtunut - näillä usein perustelen sitä miksi olen sellainen kuin olen. Ihmettelin että miksen voi miettiä positiivisia asioita, ja sitten huomasin että siksi että koska tulen entistä surullisemmaksi kun mietin jotain hyvää asiaa jota ei enää ole ja jota en voi toistaa. Menetettyjä ihmisiä, eläimiä ja paikkoja. Paljon mitään hyvää ei tunnu elämässä olevan sellaista mitä en olisi menettänyt. Seutu jolla asun on sellainen, ja siksi en täältä suostukaan lähtemään vaikka se todennäköisesti entisestään vaikeuttaa kumppaninhakuani.



Ihan tuttua kauraa. En nyt muista mikä oli mallin nimi, mutta Mielekkäästi irti masennuksesta -kirjasta oli tuontyyppisen prosessin kuvaus. Kirjassa oli psykoterapian kärkinimiä tekijöinä eli se varmaan edustaa ainakin jonkun koulukunnan uusinta ymmärrystä. Siinä oli ajatuksena että monta kertaa masentuneella tietyt ajatusrakennelmat jumiutuvat eli kun niitä masentuneita ajatuksia on miettinyt tarpeeksi monta kertaa niin ne lähtevät liikkeelle aika nopeasti. Kun sitten pieni ärsyke saa nämä ajatukset aktivoitua voi elimistön tilata muuttua nopeasti mikä vahvistaa ajatuksien toistoa jne. Tämä selittää ihan kivasti sen miksi monien masennus uusiutuu ja miksi toistuvaa masennusta on niin vaikea hoitaa. Tuo on ihan hyvä kirja. Vinkki siinä tuossa tilanteessa on että tiedostaa ajatukset, antaa olla ja ymmärtää että ajoittainen alakulo on ihan normaalia elämää eikä se tee niistä mielestä juoksevista ajatuksista sen todellisempia. Ei nyt ehkä ihan helppo tehtävä toteuttaa, mutta mahdollisuuksien rajoissa iloisesti harjoituksen avulla.


Sitä minun on äärimmäisen vaikea ymmärtää että mikä ihme siinä on kun nimenomaan olen käsitellyt monet asiat vaikka kuinka moneen kertaan ja silti ne eivät jätä minua rauhaan. Voisikohan olla että pakkomielteisen mielen ongelmat pitää ratkaista vähän toisin kuin masentuneen mielen? Kun sattuu olemaan molemmat mielet niin pirun vaikea kombinaatiohan se on!



Märehtiminen on eri asia kuin käsittely. Märehtiminen on sellaista perus luuppaamista, joka ei etene oikein mihinkään, mutta vetää mielen matalaksi. Käsittelyä se että kohtaa asiat tunnetasolla ja saa järkensä kautta niihin jonkin uuden tulkinnan ja suhteen. Toisen ihmisen kanssa noiden läpikäyminen auttaa usein, mikä toimintana vaatii verbalisoimista ja toisen näkökulman ottamista. Samalla tunnesisältö voi muuttua kun saa toisen tunnepalautteen.


Kuin asiaa symboloidakseen elämä on viimepäivinä heittänyt eteeni muutamia ihmisiä joilla vippaa niin pahasti päästä että suusta tulee ulos yhtä ja samaa kokoajan. Toisella aivotonta mölinää, toisella yksi ja sama lause kuin äänilevyltä soitettuna. Inhottaa kohdata näitä ihmisiä, mutta ehkä inhoni johtuu siitä että periaatteessa miellän että olen ihan vastaavanlaisessa järjettömässä mielentilassa kuin he, vaikka näennäisesti puhunkin suht' järkeviä.



Suurinpiirtein samanlaista se kaikilla on. Luuppaamme sitä virtuaalitodellisuutta johon olemme sosiaalistuneet ja sen mukaisia ajatuksia ettemme vain joutuisi vieraan kanssa tekemisiin. Masennus varmaan tuosta äärimuoto kun tunneskaala pelkistyy ja levyt vähenevät vain vähän pienempi numeroisiksi.

Vierailija
Rousseau

Sitten kun joidenkin kohdalla se hoitokaan ei auta, niin ei oikein voi muuta kuin opetella elämään tilan kanssa, näin ainakin itse olen tehnyt. Jossain toisessa ajassa ja paikassa mollivoittoisuus elämisessä ja olemisessa ehkä sallittaisiin helpommin - toisaalta miellettäisiin ihmisen luonteenpiirteeksi, eikä sitä edes ajateltaisi hoidettavissa olevana häiriötilana?



Noinhan Euroopassa toimittiin vuosisatoja. Sellaista jatkuvaa alakuloa kutsuttiin melankoliaksi. Googlella varmaan tulee vastaan kaikenlaista ylevääkin tuosta tunnetilasta.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä32682
Liittynyt6.12.2009
Rousseau
Niinpä, eli että ei tosiaan tunnu olevan aikaa. Omallakin kohdallani olen miettinyt että jos vain olisi saanut olla kaikessa rauhassa niin olisin ehkä elpynyt erinäisistä kokemuksista. Mutta en saanut olla rauhassa. Aina kun yksi katastrofi oli menossa niin oli toinen jo tulossa. Voi sanoa että varmaankin sippasi päässä lopullisesti. Ja ei ole mikään ihme että olennainen osa omassa masennuksessani oli pitkään aggressio. Kun ei ikinä saanut rauhassa nuolla haavojaan, aina oli joku sörkkimässä keppi kädessä kaltereiden välistä sutta joka siellä häkissä nyhjötti...

Tuollaisesta negatiivisten kokemusten jatkuvasta syötöstä on vain yksi ainoa etu, jos hyvin käy, ja se on se että alkaa pitkät haistattaa ihan kaikille ja kaikelle. Itse en ole tätä Zen ja pitkät haistattamisen taito -oppia vielä kunnolla sisäistänyt, mutta ehkäpä se siitä vielä suttaantuu.

Tai jos semmoiset 40 v saisin olla ihan rauhassa niin ehkä voin saavuttaa jonkinlaisen tasapainon, mutta toisaalta vanhuksille tulee kai kaikenlaisia pään vipatuksia ihan ilman mitään ulkoisia häiriötekijöitäkin?




Jos nyt sanon suoraan, lakkaa rakentamasta tekosyitä joilla voit jatkaa masennuksella mässäilemistä, näista voi kun mun elämä on ikävää ja surullista masennuskirjoituksesta paistaa sama perusjuttu läpi,,,,voi, voi, jos, jos ,olisipa silloin sitä ja tätä, mutta kun

Mene pois jos ahdistaa joku ympäristo, henkilo tai porukka ja jos kaikkki tuntuu olevan kusipäitä katso pitkään peiliin..

Et sinä missään häkissä ole, ajatustesi häkissä enintään. Hiljennä mielesi niin saat ainakin hetlken rauhaa ajatuskakofonialta.

Sorry mutta oli pakko sanoa, ei riitä empatiaa enään masennusvoivotteluihin.

Viikon lukemattomuus, puhumattomuus ja netittomyyskuuri..eikä maksa mitään.

Vierailija
Rousseau
Niinpä, eli että ei tosiaan tunnu olevan aikaa. Omallakin kohdallani olen miettinyt että jos vain olisi saanut olla kaikessa rauhassa niin olisin ehkä elpynyt erinäisistä kokemuksista.

Jatkuvasti sellainen olo, että pitäisi vain kyyhöttää hiljaa ajatuksissaan kunnes huono olo väistyy itsekseen ainakin vähäksi aikaa?

Eihän masennuksessa ole kyse sellaisesta pahasta olosta, että koko ajan itkettäisi tms. Asiat vain lakkaavat kiinnostamasta, mihinkään ei jaksa keskittyä, tuntuu kuin aivot olisivat jumissa ja kaikki tuntuu merkityksettömältä, kunnes vihoviimeinen pakko ajaa hoitamaan kaikkein välttämättömimmät askareet.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä32682
Liittynyt6.12.2009
Fëanor
Rousseau
Niinpä, eli että ei tosiaan tunnu olevan aikaa. Omallakin kohdallani olen miettinyt että jos vain olisi saanut olla kaikessa rauhassa niin olisin ehkä elpynyt erinäisistä kokemuksista.

Jatkuvasti sellainen olo, että pitäisi vain kyyhöttää hiljaa ajatuksissaan kunnes huono olo väistyy itsekseen ainakin vähäksi aikaa?

Eihän masennuksessa ole kyse sellaisesta pahasta olosta, että koko ajan itkettäisi tms. Asiat vain lakkaavat kiinnostamasta, mihinkään ei jaksa keskittyä, tuntuu kuin aivot olisivat jumissa ja kaikki tuntuu merkityksettömältä, kunnes vihoviimeinen pakko ajaa hoitamaan kaikkein välttämättömimmät askareet.




Oisko mahdotonta semmoinen että aivot ja mieli on täysin kyllästynyt tyhjänpäiväiseen lässytykseen, paskanjauhantaan ja haluaa pois siitä kierteestä ja siksi indikoi vetätymishalua turhan informaation lähteistä, passivoituu tarkoituksella ja pistää kytkentoja irti päässä ettei aivot kävis ylikierroksilla turhalla paskanjauhannalla? Eiko masennus kuulosta ihan loogiselta suojarefleksiltä aivojen osalta. Antakaa armo mielellenne ja olkaa ajattelematta, puhumatta ja juoskaa karkuun turhan informaation lähteitä. Kyllä ne aivot siitä sitten palautuu ja virkenee.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
jussipussi

Jos nyt sanon suoraan, lakkaa rakentamasta tekosyitä joilla voit jatkaa masennuksella mässäilemistä, näista voi kun mun elämä on ikävää ja surullista masennuskirjoituksesta paistaa sama perusjuttu läpi,,,,voi, voi, jos, jos ,olisipa silloin sitä ja tätä, mutta kun

Mene pois jos ahdistaa joku ympäristo, henkilo tai porukka ja jos kaikkki tuntuu olevan kusipäitä katso pitkään peiliin..

Et sinä missään häkissä ole, ajatustesi häkissä enintään. Hiljennä mielesi niin saat ainakin hetlken rauhaa ajatuskakofonialta.

Sorry mutta oli pakko sanoa, ei riitä empatiaa enään masennusvoivotteluihin.

Viikon lukemattomuus, puhumattomuus ja netittomyyskuuri..eikä maksa mitään.




Hiljennä mielesi just joo. On vähän sama asia kuin orgasmikyvyttömälle sanoisi että koepa orgasmi tässä ja nyt.

Todennäköisesti menisin hirteen tuollaisen viikon aikana jolloin en saisi lukea, puhua enkä olla netissä. Olin juuri tahtomattani lähes kuukauden ilman nettiä ja kieltämättä oli helvetin vaikea keksiä mitään tilalle. Yksi eniten tuskaa aiheuttavista tekijöistä elämässäni myöskin on nimenomaan se että ei ole ketään kelle puhua. Eikä se TODELLAKAAN tarkoita sitä että minun pitäisi päästä vinkumaan samat asiat jollekulle piruparalle mitä nettiin paasaan itseäni purkaakseni, vaan että ylipäätään olisi joku jolle puhua normaaleista asioista ja epänormaaleista ja ihan mistä hyvänsä. Mitä nyt ihmiset toisilleen puhuvat. Valitettavasti en ole erikoisen innostunut hölisemään kelle sattuu, vaan mieluiten keskittyisin elämässäni yhteen ainoaan ihmiseen. (Ei erityisen terve valinta, tiedän, mutta en vaan kertakaikkiaan haluaisi kokea sitä tuskaa mitä sosiaalinen kanssakäyminen voi aiheuttaa ihan fyysiselläkin tasolla. Olen siis jumiutunut ajatukseen yhdestä ainoasta symbioottisesta suhteesta. Ja tietoisesti, eli en halua siitä ihanteesta luopua.)

Oliko tuo peilijuttu sitä varten että minun pitäisi opetella syyttämään itseäni kaikesta mitä olen elämässäni kokenut? Sanoi kuka tahansa mitä tahansa niin minun vikani? Syyllisyydentunnehan on yksi masennuksen vaikeimpia oireita. Mutta olletikin seuraavaksi päästään siihen että eihän millään mitä tapahtuu ole mitään merkitystä ennen kuin ihminen itse antaa asioille merkityksen, joten on minun päätettävissäni haluanko kokea tuskaa jos joku räkäisee päin naamaa tai potkii persauksille. (Esimerkkejä, ei todellisuudessa tapahtuneita asioita, ainakaan sellaisenaan.)

Nuo asenteenmuutokset ovatkin juuri sitä tyypillistä lahko- ja kulttikamaa mitä henkisesti risoille ihmisille ollaan tyrkyttämässä. Sitten hymyillään kuin Naantalin aurinko ja koko elämä on niin ihanaa että, mitä nyt ihminen vain entistäkin hullumpi. Sain aikoinaan sivusta seurata kun eräs karmean kokemuksen läpikäynyt ihminen pamahti Jeesus-uskoon, ja jutut alkoivat olla varsin levottomia. Milloin oli Jerusalem laskeutumassa taivaasta, milloin hänen piti mennä kaverinsa kanssa virpomaan demoneita pois koululuokista. Iltaisin lueskeli entisen saatananpalvojan elämäkertaa pienille lapsilleen. Ja hurmio loisti pärstävärkistä päivästä toiseen.

Sinä tai kuka tahansa joka erehtyy juttujani lukemaan on aika pihalla jos kuvittelee että höpötän täällä empatiaa saadakseni. En ole vielä niin säälittävä paska ihmiseksi että moinen kiinnostaisi, vaan kirjoitan itseäni varten. Olen muutaman muunkin kuullut netissä tekevän samoin, ja useimmiten ulkopuoliset eivät ymmärrä yhtään että mistä on kyse, pitävät narsistina tai ylimielisenä. Mutta on ihmisiä jotka haluavat purkaa sisintään ulospäin. Jos jälki on rumaa ja anti arvotonta, niin kritiikkiähän tietenkin tulee pyytämättäkin.

Kuulostaa tietenkin ristiriitaiselta kun olen jo kirjoittanut aiemmin että masentunutta voisi auttaa jos joku myöntäisi että jossakin selkeästi epäoikeudenmukaisessa tilanteessa häntä kohtaan tehtiin väärin. Noh, tätähän ei kukaan suostu missään myöntämään joten sellaista on turha odottaa. Mutta jos odottaa, niin jossain muualla kuin varsinkaan netissä. Yksi parisuhteen parhaita puolia onkin että siinä saa joskus kokea sellaisia "salaliittolaisuuden" tunteita, eli kumppani ymmärtää täysin ja hänellä tod.näk. on vastaavia kokemuksia.

Itse en kuitenkaan hae kumppania jotta minulla olisi se helvetin tuki ja terapeutti niin kuin jotkut luulevat että tarvitsen, minun tukeni ja terapiani on kirjoittaminen. Siinä mielessä blogi olisi tietysti parempi ratkaisu etten täällä ärsytä ihmisiä jotka eivät ole märehtivää ihmistyyppiä, mutta toisaalta mieleen karkaa toisinaan ajatus että ehkä joku kuitenkin voisi jotenkin hyötyä jutuistani edes joskus, vaikka ne aiheuttavatkin joillekuille pahennusta ja pahoinvointia.

VOI VOI VOI VOI VOI. Byääh, nyyh, uik uik uik? Jos se tältä kuulostaa KAIKKI mitä kirjoitan niin ehkä voi lukijakin katsoa sinne peiliin ja miettiä että helvettiäkö edes lukee kun on niin yököttävää tekstiä että. Ja tuhlaa energiaansa ihmiseen joka ei ole osannut sitä niskaotetta ottaa ja lopettaa ajattelemistaan.

Vai ärsyttääkö se että masentuneet tulevat ulos kaapeistaan? Eivät ruojat pysy onnellisempien ihmisten tieltä pois? Homotkin saavat jo kekkaloida miten lystäävät, mutta sitä päivää ei näy että mt-ongelmaiset hyväksyttäisiin sellaisenaan.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
Fëanor
Rousseau
Niinpä, eli että ei tosiaan tunnu olevan aikaa. Omallakin kohdallani olen miettinyt että jos vain olisi saanut olla kaikessa rauhassa niin olisin ehkä elpynyt erinäisistä kokemuksista.

Jatkuvasti sellainen olo, että pitäisi vain kyyhöttää hiljaa ajatuksissaan kunnes huono olo väistyy itsekseen ainakin vähäksi aikaa?

Eihän masennuksessa ole kyse sellaisesta pahasta olosta, että koko ajan itkettäisi tms. Asiat vain lakkaavat kiinnostamasta, mihinkään ei jaksa keskittyä, tuntuu kuin aivot olisivat jumissa ja kaikki tuntuu merkityksettömältä, kunnes vihoviimeinen pakko ajaa hoitamaan kaikkein välttämättömimmät askareet.




Ei minullakaan ole, eli ei itketä. Tietenkin jotkut rankat kokemukset ovat aikanaan itkettäneet, ja oikein paha PMS-tila tai se vaihe kun mieliala yhtäkkiä romahtaa voivat aiheuttaa itkuisuuden tunnetta, mutta ei välttämättä itkua itseään.

Kiinnostumattomuus on varmaan yksi vaikeimpia tekijöitä koko masennuksessa ja varmaankin ulkopuolisesta yksi ärsyttävimpiä piirteitä masentuneessa. Varsinkin jos kovan painostuksen alaisena masentunut kehtaa heittäytyä kärttyiseksi, kun ei toiselle mene perille että ei kiinnosta = en jaksa = ei ole tippaakaan energiaa moiseen.

Ne jotka eivät ole koskaan olleet masentuneita eivät asiasta pahemmin tajua mitään, mutta kaikkein merkillisin juttu on että nekin jotka ovat itse kokeneet masennuksen ja parantuneet siitä eivät välttämättä automaattisesti voi olla asiantuntijoita jonkun toisen ihmisen masennuksessa, vaikka samankaltaisia tuntemuksia löytyykin sairauden kaikilta sairastajilta. Ex-masentuneen kykenemättömyys ymmärtää toisen tunnetiloja saattanee johtua siitä että normaali (tai iloinen) mielentila on niin täysin erilainen peruskielteiseen masentuneen mielentilaan verrattuna, että näistä kahdesta eri tilasta ei kulje minkäänlaista kaksisuuntaista tietä, mihinkään aitoon vuorovaikutukseen ei voida päästä.

Valitettavasti olen itse ollut siinä tilanteessa että olen itse se ns. terveempi osapuoli ja toinen akuutisti tai kroonisesti masentunut, enkä minä ymmärtänyt toisen olotilasta yhtään mitään vaikka "kollegana" pitäisi. Nurinkurisinta oli että noin kymmenisen vuotta kauhistelin toisen eksäni touhuja ja elämöintiä ja sitten todettiin hänelläkin masennus ja oli ilmeisesti ollut jo pitkään.

Masennuksessa me jokainen olemme yksin. En oikein usko yleispäteviin neuvoihin, uskon siihen että pitää saada olla sellainen kuin on, ja jonakin päivänä siihen ehkä tulee muutos luonnostaan. Ihminen saattaa kuvitella tekevänsä itse jotain asian eteen, koska hänen sisällään on JO tapahtunut muutos, jonka hän sitten tuo ulkomaailmaan. Hän vain huomaa ettei masennusta ole. Ja jos hän on erittäin itsekeskeinen persoonallisuus niin hän kuvittelee että se on hänen ansiotaan; jos hän on suggestioherkkä persoonallisuus niin hän luulee että se on jonkun ideologian ansiota.

- Tuo mitä tuossa edellä sanoin saattaa kuulostaa vähän mystiseltä, mutta ehkäpä se onkin sitten omaa masennusideologiaani jossa olen todennut että kaikki voi lopulta olla ok ihan ilman mitään "niskasta kiinniottoja" ynnä muuta kliseistä pakkopullaa. En tiedä. Ehkä.

jepajee
Seuraa 
Viestejä22001
Liittynyt29.12.2009

http://www.laheisriippuvaiset.com/laheisriippuvuus.php

(Tällä hetkellä sisäänkirjautuneina:
viola yatzi Ronnie annie81 luumu80 citybiker Silje leviz kiti Pepri tuomitii rataru-9 mintzu ullamarkettaw ammari vilijonkka siruina lakakk sgy Kisu miisu Ninni säälivä kesäpäivä jansku jasep crinoline pakkopakko häkkilintu embau Bailaor läheisriippuvainen Elisabetha paula merkkituote surusilmä ellen T.Juho hoitaja mikama katiana diana Nefer umbulba venalle Petra Meri mamabafana tuulia.neuvonen Saturnus VeliJohannes Ilona Ihana satama mippi cindy lissukka Tiger )

Älä nyt ymmärrä väärin, ei mua sun jutut haittaa.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat