Ruotsin opetus?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tämä kirjoitus herätti mietteitä, että mihinkä suuntaan on koululaitos menossa Suomessa. Pitäisikö meidän muuttaa jotain vai jatkaa samaan malliin?

Sivut

Kommentit (95)

Vierailija
Moses Leone
Jotunin mielestä Ruotsin opetuksen ongelmat johtuvat varmasti pakkoruotsista.

Ja kun ei ole asiaa, niin piti tulla trollaamaan.

Vierailija

En ole Maciej Zaremban artikkelisarjaa lukenut, mutta Ruotsin kouluista maan hyvin tuntevana ja siellä useita kertoja asuneenakin olen palstalle kirjoitellut aiemmin ja lähteiden kanssa. Maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä 30 - 40 prosenttia (ja muutamissa enemmän) peruskoulun päättäneistä ei saa hyväksyttyä päästötodistusta peruskoulusta, mikä todistus on edellytys jatko-opinnoille ammattikoulussa tai lukiossa. Jopa paljon hehkutettu Rinkebyn koulukin (poltettiinko se?) suomalaisine rehtoreineen jää Ruotsin keskiarvon alle. (Kaivelin muuten joskus palstalle luvut.) Kauan ei ole siitäkään, kun todettiin Suomessa, että maahanmuuttajanuori syrjäytyy kolminkertaisella todennäköisyydellä kantaväestön nuoreen verrattuna ja tämäkin oli esillä palstalla. Mittarina oli käytetty nimenomaan peruskoulun jälkeistä jatko-opiskelua. Sama kehitys kuin Ruotsissa on menossa Suomessa.

Zaremban mukaan (tai HS:n mukaan) siis ongelma on huono koululaitoksen hallinto. Tämä pitänee tulkita niin, että hallintokin on segretoitumassa ja Ruotsin maahanmuuttajavaltaisissa lähiöissä on huono hallinto, mikä toki voi pitää paikkansa. Jotenkin minusta nyt kuitenkin tuntuu, että Ruotsi on tässä Maciej Zarembassa saanut Jerzy Sarneckin lisäksi toisen puolalaisen "asiantuntijan", joka tietää mikä on vialla Ruotsissa. Kantaväestöhän se on se ongelma on vai miten se nyt menikään...

Vierailija
Rere
Jotenkin minusta nyt kuitenkin tuntuu, että Ruotsi on tässä Maciej Zarembassa saanut Jerzy Sarneckin lisäksi toisen puolalaisen "asiantuntijan", joka tietää mikä on vialla Ruotsissa. Kantaväestöhän se on se ongelma on vai miten se nyt menikään...

Ei vaan pakkoruotsi. Ja brasilialainen "asiantuntija" Rere.

Vierailija
Moses Leone
Rere
Jotenkin minusta nyt kuitenkin tuntuu, että Ruotsi on tässä Maciej Zarembassa saanut Jerzy Sarneckin lisäksi toisen puolalaisen "asiantuntijan", joka tietää mikä on vialla Ruotsissa. Kantaväestöhän se on se ongelma on vai miten se nyt menikään...

Ei vaan pakkoruotsi.

Olet muuten todennäköisesti oikeassa. Pakkoruotsi on Ruotsissa suuri ongelma. Samoin pakkosuomi ja -ruotsi Suomessa.

Niinpä. Jos kaikki opetus ja muu virallinen kanssakäyminen käytäisiin edes englanniksi, niin maahanmuuttajien integrointi suomalaiseen tai ruotsalaiseen yhteiskuntaan olisi helpompaa.

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26991
Liittynyt13.5.2005

Joo, ei siihen menny kuin muutama viesti ketjussa, jonka aiheella ei ole mitään tekemistä maahanmuuttajien kanssa, kun jo saimme palstamme itseoikeutetun pedagogiikan asiantuntijan tulemaan todistelemaan meille valtaisaan auktoriteettiinsa vedoten sitä, kuinka maailmassa vain on niitä, joita ei yksinkertaisesti vain voi kouluttaa - mamut.

Riittoisampi keskustelukumppani.

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005

Voisiko olla kyseessä auktoriteetiongelma?

Tuskinpa kukaan haluaa palata vanhaan karttakepillä sormille kiertokoulumalliin,mutta onkohan tutkittu yhtään onko opettajan parempi olla oppilaan kaveri vaiko etäinen kunnioitettava tiedonjakaja?

Jos itse muistelen omia kouluaikojani,tiettyjen kuria pitävien opettajien tunneilla tuli keskityttyä opetukseenkin intensiivisemmin.

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

Vierailija

Jokainen voi opetella ruotsia, jos niin haluaa.
Kenelläkään ei saisi kuitenkaan olla kieleensä perusten olla etuoikeutta opiskeluun.
Se on surkeus, jolla ei ole mitään tekemistä oman kyvykyyden kanssa.
Odotan suomenruotsalaisten mielipiteitä.

Vierailija
anomalia
Tämä kirjoitus herätti mietteitä, että mihinkä suuntaan on koululaitos menossa Suomessa. Pitäisikö meidän muuttaa jotain vai jatkaa samaan malliin?

Luin tuon jutun aamulla. Mieleen jäi päällimmäisenä kritiikki siitä, että perusasioita ei opeteta kunnolla, kun kaiken aikaa tehdään kivaa ryhmätyötä ja pidetään teemapäivää. Opettajat ovat enempi kavereita kuin auktoriteetteja, ja homma leviää luokassa käsiin.

Ei hyvä...

Suomessa ei ole käsittääkseni yhtä paha tilanne. Nuorimmaiseni on kolmosella. Olen aivan ihastunut opeen ja opiskelumetodeihin!

Vierailija
Starman
Jokainen voi opetella ruotsia, jos niin haluaa.
Kenelläkään ei saisi kuitenkaan olla kieleensä perusten olla etuoikeutta opiskeluun.
Se on surkeus, jolla ei ole mitään tekemistä oman kyvykyyden kanssa.
Odotan suomenruotsalaisten mielipiteitä.

Kas kun et ruotsinsuomalaisten tai ruotsinturkkilaisten.

Vierailija

Voi näitä fiksuja taas täällä. Tällä topikilla ei ole mitään tekemistä Suomen koulujen kielten opetuksen kanssa. Kyse on Ruotsin kouluista ja niiden opetuksen tasosta.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat