Psykologian opinnot

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Heips!
Olen miettinyt meneväni opiskelemaan psykologiaa valmistumiseni jälkeen nykyisistä opinnoista, valmistun tradenomiksi eli siis kyseessä olisi siis aika täydellinen takinkääntö. Ala kiinnostaa tautisen paljon ja usein päädyn lueskelemaan psykologiaan liittyvistä asioista kuten tässä on nyt käynyt,
Pidän tehdä omia johtopäätöksiä ihmisistä joita tunnen ja myös niistä keitä en välttämättä henkilökohtaisesti edes tunne (esim foorumit). Teen omat analyysini ja pohdiskelen tätä henkilöä ihmisenä.
Aikani tätä foorumia selattuani päätin rekisteröityä ja ottaa osaa keskusteluihin. Halusin silti starttaa foorumiaddiktioni ihan ikiomalla langalla, ja aihetta tossa mietiskelin
Minua kiinnostaa suuresti se voima sen takana, mikä saa ihmisen esimerkiksi tekemään valintoja ja että mitä muiden päässä liikkuu
Erittäin mielenkiintoisia keskusteluja luin tossa läpitte ja se pani funtsimaan, että mitä kööri funtsii olisiko minulla rahkeita alkaa psykologiaa tutkimaan, kuten jo sanottuna psykologia kiinnostaisi kovasti.
Mikä sai teidät kiinnostumaan aiheesta? Miten ruokitte sitä? ja miten pyritte kehittämään omaa psykologianne?

Sivut

Kommentit (50)

Vierailija

Voithan kokeilla vaikka avoimessa yliopistossa, miltä vaikuttaa.

On todella suosittu ala nykyisin.

Ns. kyökkipsykologialla, jota täällä harjoitetaan, ja psykologialla on suuri ero. Kyökkipsykologit osuvat joskus tai ehkä useinkin sinne päin oikeaan, mutta usein oma päättely ei kovin pitkälle riitä.

Millaista psykologin työtä haluaisit tehdä valmistuttuasi? Tutkijan työtä, käsitin? Ammatinvalintapsykologeista on pulaa ainakin nyt.

Sepi
Seuraa 
Viestejä3262
Liittynyt16.3.2005

Psykologia kuulostaa äkkiseltään houkuttelevammalta kuin tilastotiede, valtiotiede, poliittinen historia, sosiologia tai taloustiede. Sana ikäänkuin sisältää jo tiedon tulevasta ammatista.

Kun olin aloittelemassa opintojani valtiotieteellisessä tiedekunnassa, eräällä perusopintoluennolla opettaja laittoi paperin kiertämään salissa ja pyysi kirjoittamaan miksi aioimme valmistua. Kun paperi oli kulkenut suuren luentosalin puoleen väliin luennoitsija vilkaisi paperia ja sanoi huvittuneena, että noin puolet porukasta aikoo näköjään psykologeiksi...

Tuolloin opiskelu ei ollut niin kurssimuotoista kuin nykyisin ja olikin tavallista, että opiskelijat suorittivat arvosanoja useista aineista perehtyäkseen niihin ja valitsivat pääaineensa vasta myöhemmin.

Vain pieni osa tuolloin aloittaneista valmistui psykologeiksi...

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14029
Liittynyt23.6.2005

Taon paraikaa aineopintoja ja jos hyvin käy, työ-ja organisaatiopsykologiaa kaupan päälle minkä jaksan.

Eri yliopistoisssa on erilaiset painotukset ja erikoistumismahdollisuudet ja tämä heijastuu myös sisäänotossa.

Jonkinlainen viha/rakkaussuhde psykaan on ollut jo lukioajoista, varsinaista ammatillista kiinnostusta mm. terapiatyöskentelyyn ei ole.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija

Itsehän haen opiskelemaan sosiaalipsykologiaa, saas nähdä aukeneeko ovet vai ei.. pääsykokeet kohta edessä.

slam
Seuraa 
Viestejä2127
Liittynyt11.5.2006

Peruspsykologin työ on sellaista aktiivista ihmisten kuuntelemista, että he pääsevät kunnolla avautumaan. Kertovat siinä samalla ongelmansa. Koulutuksessa varmaan opitaan ohjailemaan ihmistä sanomaan vaikeimmat asiansa, että ne lakkaisi vaivaamasta ja saisivat uutta ideaa ajattelulleen.

Hyvin polkee.

Vierailija
mrc-
Olen miettinyt meneväni opiskelemaan psykologiaa valmistumiseni jälkeen nykyisistä opinnoista



Kuvasi psykologiasta on romantisoitu. Olen opiskellut psykologiaa sen verran, että gradukin tuli aloitettua, ja voin vakuuttaa, että kelvotonkin kirjailija on parempi ihmistuntija kuin psykologi.

Psykologian opiskelu on kokoelma yleistä hömppää, jonka varassa on lähes mahdotonta ennustaa yksilötason tapahtumia. Ryhmäkäyttäytymisestä voi jotain aavistella, mutta nämäkin ennustukset ovat niin epämääräisiä, että arkihavainnoinnin perusteella pääsee samaan.

Psykologian opiskelussa puuduttavinta on se, että psykologia yrittää olla tiedettä olematta sitä kuitenkaan. Jos luontosi on intohimoinen, kehotan suuntautumaan kirjoittamiseen, maalaamiseen, säveltämiseen, sävellysten tulkitsemiseen tai veneenveistoon.

Jos osaat rakentaa veneen, voit purjehtia Amerikkaan, you know! Psykologina tulet kärsimään koko ikäsi vajavuuden tunteesta, koska sinulta odotetaan enemmän kuin mihin koulutuksesi antaa eväät.

Vierailija
mrc-
Heips!
Olen miettinyt meneväni opiskelemaan psykologiaa valmistumiseni jälkeen nykyisistä opinnoista, valmistun tradenomiksi eli siis kyseessä olisi siis aika täydellinen takinkääntö. Ala kiinnostaa tautisen paljon ja usein päädyn lueskelemaan psykologiaan liittyvistä asioista kuten tässä on nyt käynyt,
Pidän tehdä omia johtopäätöksiä ihmisistä joita tunnen ja myös niistä keitä en välttämättä henkilökohtaisesti edes tunne (esim foorumit). Teen omat analyysini ja pohdiskelen tätä henkilöä ihmisenä.
Aikani tätä foorumia selattuani päätin rekisteröityä ja ottaa osaa keskusteluihin. Halusin silti starttaa foorumiaddiktioni ihan ikiomalla langalla, ja aihetta tossa mietiskelin
Minua kiinnostaa suuresti se voima sen takana, mikä saa ihmisen esimerkiksi tekemään valintoja ja että mitä muiden päässä liikkuu
Erittäin mielenkiintoisia keskusteluja luin tossa läpitte ja se pani funtsimaan, että mitä kööri funtsii olisiko minulla rahkeita alkaa psykologiaa tutkimaan, kuten jo sanottuna psykologia kiinnostaisi kovasti.
Mikä sai teidät kiinnostumaan aiheesta? Miten ruokitte sitä? ja miten pyritte kehittämään omaa psykologianne?



No kirjoitappa pienet psykoanalyysit tiede.fin palstalaisista, kun olet kerran lukenutkin tätä sivustoa. Siitä saa pienen kuvan miten hyvä psykologi olisit.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14029
Liittynyt23.6.2005
Ploho
mrc-
Olen miettinyt meneväni opiskelemaan psykologiaa valmistumiseni jälkeen nykyisistä opinnoista

Kuvasi psykologiasta on romantisoitu. Olen opiskellut psykologiaa sen verran, että gradukin tuli aloitettua, ja voin vakuuttaa, että kelvotonkin kirjailija on parempi ihmistuntija kuin psykologi.

Noin koulutuksen puolivälissä kyselisin, että missä vaiheessa sitä oppii mitenkään "tuntemaan" ihmisiä? Tuntuu kovin, ettei sellainen ole edes psykologian funktio.

Yhteiskuntatieteissä ja sukupuolentutkimuksessakin oppii paljon enemmän ihmisten käyttäytymiseen vaikuttavista seikoista. Ehkä juuri siksi em. aineita opiskelleet tuntemani psykologit ovat olleet leipääntyneitä, kun ammattikoodisto kieltää ihmisten ohjaamisen terapiasääntöjen vastaisesti.

Jos haluaa ymmärtää ihmisten käyttäytymistä paremmin, niin toki on mahdollista ja suotavaakin lukea sos psykaa (mikä on paljon parempi ala tuossa mielessä) ja yhteiskuntatieteitä.

Ploho
Psykologian opiskelussa puuduttavinta on se, että psykologia yrittää olla tiedettä olematta sitä kuitenkaan. Jos luontosi on intohimoinen, kehotan suuntautumaan kirjoittamiseen, maalaamiseen, säveltämiseen, sävellysten tulkitsemiseen tai veneenveistoon.

Onhan psykologiassa paljon kokeita ja nykyisin mm. käyttäytymisgenetiikka on kuumaa hottia. Jos siis haluaa jotain tiedepuolta nimenomaan opiskella.

Ploho
Jos osaat rakentaa veneen, voit purjehtia Amerikkaan, you know! Psykologina tulet kärsimään koko ikäsi vajavuuden tunteesta, koska sinulta odotetaan enemmän kuin mihin koulutuksesi antaa eväät.

Eiköhän nuo psykologeihin ladatut odotukset ole enemmän länsikulttuurimme tuotetta, jossa yksilön kyvykkyydelle ja arkeen vuotaneille käsitteille (kyökkipsykologialle ja psykolätinälle) annetaan niin suuri painoarvo.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija
mrc-
Pidän tehdä omia johtopäätöksiä ihmisistä joita tunnen ja myös niistä keitä en välttämättä henkilökohtaisesti edes tunne (esim foorumit). Teen omat analyysini ja pohdiskelen tätä henkilöä ihmisenä.



Halu ymmärtää ihmisen psyykettä on tärkeä lähtökohta psykologiksi opiskelulle. Toinen on halu/valmius olla vuorovaikutustilanteissa. Vuorovaikutus kun on psykologin tärkein työkalu.

Ploho
Kuvasi psykologiasta on romantisoitu. Olen opiskellut psykologiaa sen verran, että gradukin tuli aloitettua, ja voin vakuuttaa, että kelvotonkin kirjailija on parempi ihmistuntija kuin psykologi.



Psykologin koulutus tähtää siihen, että valmistumisen jälkeen on valmiudet tutkia ja ymmärtää yksilöitä, jonka myötä voidaan ennustaa hänen tulevaa käyttäytymistä (kun työskennellään tutkimusnäkökulmasta) tai pyrkiä vaikuttamaan siihen (kun työskennellään terapeuttisesti).

Ploho
Psykologian opiskelu on kokoelma yleistä hömppää, jonka varassa on lähes mahdotonta ennustaa yksilötason tapahtumia. Ryhmäkäyttäytymisestä voi jotain aavistella, mutta nämäkin ennustukset ovat niin epämääräisiä, että arkihavainnoinnin perusteella pääsee samaan.



Tämä oli selvästi asiantuntematon kommentti. Esim. rekrytoinnin osalta on lukuisia tutkimustuloksia, joissa tuloksena on selvästi, että psykologinen soveltuvuusarviointi ennustaa reippaasti paremmin työssä menestymistä kuin esimiehen tekemä haastattelu.

Ploho
Psykologian opiskelussa puuduttavinta on se, että psykologia yrittää olla tiedettä olematta sitä kuitenkaan. Jos luontosi on intohimoinen, kehotan suuntautumaan kirjoittamiseen, maalaamiseen, säveltämiseen, sävellysten tulkitsemiseen tai veneenveistoon.



Kyllä psykologia on selvästi tiedettä, mutta se ei ole toki yhtä eksaktia tiedettä kuin vaikkapa fysiikka.

Ploho
Jos osaat rakentaa veneen, voit purjehtia Amerikkaan, you know! Psykologina tulet kärsimään koko ikäsi vajavuuden tunteesta, koska sinulta odotetaan enemmän kuin mihin koulutuksesi antaa eväät.



Tavallaan totta. Psykologin pitää tyytyä siihen, että ammattikunnassa on alan paras osaaminen mitä on tarjolla, mutta täydellisyyteen ei psykologi toki kykene.

Astronomy
Seuraa 
Viestejä3976
Liittynyt12.6.2007

Älä mene opiskelemaan ainakaan psykologiaa jos tollasia avausviestissäsi menet kyselemään. Muuten ihan hyvä avaus, voisit ehkä harkita opettajan ammattia?

"The universe is a big place, perhaps the biggest".
"Those of you who believe in telekinetics, raise my hand".
Kurt Vonnegut
"Voihan fusk." Minä

Vierailija
Halu ymmärtää ihmisen psyykettä on tärkeä lähtökohta psykologiksi opiskelulle. Toinen on halu/valmius olla vuorovaikutustilanteissa. Vuorovaikutus kun on psykologin tärkein työkalu.
Meinaatko että tätä tarvitsee ihan opiskella?

Tämä oli selvästi asiantuntematon kommentti. Esim. rekrytoinnin osalta on lukuisia tutkimustuloksia, joissa tuloksena on selvästi, että psykologinen soveltuvuusarviointi ennustaa reippaasti paremmin työssä menestymistä kuin esimiehen tekemä haastattelu.
Huuhaablablahöpöhöpö..

ammattikunnassa on alan paras osaaminen
no näinpä se tuppaa olemaan tietysti joka alalla..

Astronomy
Älä mene opiskelemaan ainakaan psykologiaa jos tollasia avausviestissäsi menet kyselemään. Muuten ihan hyvä avaus, voisit ehkä harkita opettajan ammattia?

Jep, olisi varmaan ihan hyvä vaihtoehto.

P.S. Kyllähän taitavia psykologeja tarvitaan, siitä ei pääse mihinkään. Silloin kun ihminen ei itse enää jaksa kaikkea "ymmärtää" on helpompi käyttää ammattiapua. Ei asiat välttämättä silti selkene mutta on edes joku "selitys" mihin tukea.

Vierailija
KBolt
Halu ymmärtää ihmisen psyykettä on tärkeä lähtökohta psykologiksi opiskelulle. Toinen on halu/valmius olla vuorovaikutustilanteissa. Vuorovaikutus kun on psykologin tärkein työkalu.
Meinaatko että tätä tarvitsee ihan opiskella?



En meinaa. Kuten aiemmin kirjoitin, psykologiksi aikovalla on hyvä olla halu/valmiudet toimia vuorovaikutustilanteissa.

Jos myöhemmin haluaa tehdä psykoterapiaa, on sen edellytyksenä oman psykoterapian läpikäynti. Siinä yksi näkökulma on itsetuntemuksen lisääminen, joka heijastuu myös tapaan olla vuorovaikutuksessa. Ei sekään ole kuitenkaan vuorovaikutuksen opiskelua.

KBolt
P.S. Kyllähän taitavia psykologeja tarvitaan, siitä ei pääse mihinkään. Silloin kun ihminen ei itse enää jaksa kaikkea "ymmärtää" on helpompi käyttää ammattiapua. Ei asiat välttämättä silti selkene mutta on edes joku "selitys" mihin tukea.



Psykologin työ ei ole toki pelkästään muiden auttamista, vaan esim. yritysten henkilöstöhallinnossa on kovasti kysyntää psykologin osaamiselle.

Japetus
Seuraa 
Viestejä9008
Liittynyt20.6.2009

Osui tällainen silmään:

http://www.sciencedaily.com/releases/2011/06/110608161531.htm

Rikkauksiin ei siis psykan opinnoilla pääse kiinni edes Amerikassa. Mutta tämä lienee selvää jo muutenkin; en ole ainkaan tavannut ketään, joka olisi materiaalisen pääoman perässä alalle lähtenyt.

jussipussi: "Ennusteeni: Japetus esittää kunnolliset perustelut ja vastapuoli esittää 'mutta kun minusta tuntuu siltä että'."
o_turunen: "Kun kerran suoraan väität, niin turhaa on tuosta minun on ruveta väittelemään."
Think: "Helvetin urpo. Osoitin vain jälleen yhden ristiriidan omista sekoiluistani."
sääpeikolla leikkaa: "No ihmisen vaikutus ei ole alle 50% ja ei ole alle 50%.. eiköhän se olisi silloin 50-50 suurimman osan mukaan papereista... näin nopeasti pääteltynä"

Vierailija
Rikkauksiin ei siis psykan opinnoilla pääse kiinni edes Amerikassa. Mutta tämä lienee selvää jo muutenkin; en ole ainkaan tavannut ketään, joka olisi materiaalisen pääoman perässä alalle lähtenyt.

Dr.Phil lienee hieman eri mieltä

Mutta jooh itselleni aukesi ovet lukemaan sosiaalipsykologiaa tässä juuri, yllättävän helppo päästä lukemaan sitä, suosittelen

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat