Minne katosivat työn tuottavuuden tulokset?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

1960-luvun lopussa siirryttiin 5-päiväiseen työviikoon. Siitä on yli 40v. Tämän ajankohdan jälkeen teknologinen kehitys on nostanut työn tuottavuuden moninkertaiseksi. Muistan, että kun siirryttiin 5-päiväiseen viikkoon, oletettiin yleisesti, että 4-päiväiseen työviikkoon siirtymiseen ei menisi kovin pitkään, koska tuottavuuden nousu helposti mahdollistaisi sen.
Mitä on tapahtunut? Nyt puhutaan tosissaan, että työuria on päinvastoin kasvatettava. Työajan lyhentämisestä ei enään edes vihjailla. Kuka on syönyt työn tuottavuuden tulokset?
Osa tuottavuuden tuloksista on tullut kaikkien hyväksi mm. tuotteiden hintojen laskuna ja parantuneina terveyspalveluina, mutta sen vastapainoksi asuntojen hinnat ovat keskivertokansalaiselle pysyneet suunnilleen 1960-luvun tasolla, työtuloihin suhteutettuna. Minne loput tulokset ovat menneet? Minä arvaan että pääosin tuloerojen kasvuun, varakkaimman kansanosan omaisuuksiin ja pääomatuloihin.
Insinöörit ovat luovilla aikaansaannoksillaan mahdollistaneet ihmisille kasvavan hyvinvoinnin, lyhyemmän työuran, lyhyemmän työviikon, pidemmän eläkeiän, mutta poliitikot, ekonomit, juristit ja virkamiehet ovat tehneet nämä tavoitteet mahdottomiksi. Matemaattisesti laskien, insinöörijärjellä, verrattuna 1960-luvun tilanteeseen, meillä todennäköisesti olisi mahdollista tehdä 4-päiväistä työviikkoa ja jäädä 50-vuotiaana eläkkeelle, mutta se on "poliittisesti mahdotonta".
En kertonut ihan kaikkea oleellista. Työn tuottavuuden kasvu on muodostanut mm. Suomeen myös pysyvän ja pahenevan rakennetyöttömyyden. Sen vaikutusten hoitamiseen kuluu tietysti osa tuottavuudesta, mutta vastineeksi 60-lukuun verrattuna, "kotiäitien" osuus on selvästi pienentynyt: työelämässä on enemmän väkeä. Jatkuvasti paheneva rakennetyöttömyys nakertaa huonommin työllistyvän ja ansaitsevan väestönaosan ostovoimaa (kaikissa teollisuusmaissa, myös esim. Tanskassa, Ruotsissa ja Uudessa-Seelannissa) ja tämä on hyvin vakava uhka koko maailmantaloudelle.
Minä näen ainoana mahdollisuuten pistää koko järjestelmä täysremonttiin: on luotava sellainen, "poliittisesti mahdoton" järjestelmä, joka mahdollista täysautomaationkin aikana kaikille riittävän, järjestelmää pystyssäpitävän kulutuskyvyn. Siksi on lopetettava höpötys työurien kasvusta ja tartuttava itse ongelmaan. Ensimmäinen pieni väliaikaisratkaisu olisi kansalaispalkka, joka olisi toteutettava jo tällä vaalikaudella. Ne jotka väittäisivät, että siihen ei ole varaa, eivät tajua koko ideaa. Kansalaispalkkahan ei kuluta resulsseja vaan tuo niitä lisää.

Sivut

Kommentit (19)

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005
DrPomeroy

Mitä on tapahtunut? Nyt puhutaan tosissaan, että työuria on päinvastoin kasvatettava. Työajan lyhentämisestä ei enään edes vihjailla. Kuka on syönyt työn tuottavuuden tulokset?
Osa tuottavuuden tuloksista on tullut kaikkien hyväksi mm. tuotteiden hintojen laskuna ja parantuneina terveyspalveluina, mutta sen vastapainoksi asuntojen hinnat ovat keskivertokansalaiselle pysyneet suunnilleen 1960-luvun tasolla, työtuloihin suhteutettuna. Minne loput tulokset ovat menneet?



Ihmisten kulutukseen ja varallisuuteen. Varallisuuspuolella omakotitaloihin ja asunto-osakkeisiin pääosin, koska se on ylivoimaisesti suurin yksityishenkilöiden varallisuuserä Suomessa, jopa räikeän vääristyneesti painottaen. Epäsuorasti siis tätä kautta se on mennyt aika pitkälti pankeille, rakennusfirmoilel ja rakennusalan työntekijöille, suunnittelijoille jne.

Pienempi osa varallisuudesta on luksustuotteissa, kuten korut, veneet, elektroniikka jne. Vähän myös sijoituksissa erilaisiin arvopapereihin, talletuksiin jne.

Kulutukseen päätynyt osio on lähinnä ruokaa, alkoholia, päivittäistavaroita, joiden kaikkien jalostusarvo, myyntihinta ja kulutus on kasvanut paljon enemmän kuin menneinä vuosikymmeninä osattiin uumoilla. Leipä, jos sitä nyt enää kukaan syö, ostetaan valmiina siivuina eikä leivota itse.

Hyvinvointi pohjimmillaan muodostuu tasan kahdesta tekijästä; alkutuotanto ja vaihtotase. Alkutuotannolla voidaan hankkia uutta hyvää koko systeemiin, ja vaihtotaseen avulla voidaan toisten kustannuksella saada etua järjestelmätason nollasummapelissä.

Varsinainen tuottava työ vientiteollisuuden ja alkutuotannon aloilla on henkilötyövuosina räjähdysmäisesti romahtanut tuottavuuslisäyksen vuoksi. Niinpä suurin osa työstä alkaakin olal kauppaa, palveluita ja jopa informaatiota. Nämä itseasiassa ovat vain eräänlainen keino jakaa sitä todellista tuottavan työn hedelmää suuremmalle joukolel ihmisiä markkinaehtoisesti. Niinpä toinen puoli asiaa onkin se, että varsinainen tuottava työ ei olekaan hirveästi lisääntynyt mutta tehokkuuden vuoksi sen hoitaa paljon pienempi joukko ihmisiä.

DrPomeroy

Minä arvaan että pääosin tuloerojen kasvuun, varakkaimman kansanosan omaisuuksiin ja pääomatuloihin.



Arvauksesi lienee aika metsässä. Tuloerojen kasvu meillä tarkoittaa sitä, että kaikkien tulot kasvavat, ja progressiivisen tuloverotuksen mutta muissa asioissa tasaveron yhteydessä se johtaa siihen, että suhteellinen vaurastuminen on itse asiassa matalimmissa tuloluokissa suurinta. Niin onkin käynyt: kaikki tuloluokat ovat vaurastuneet ja erityisesti ns. köyhimpien osalta elintasobn nousu on ollut aivan valtaisaa. Rikkaan marginaalisen eliitin osalta on jokseenkin yhdentekevää, montako timanttikäätyä rouvan kesäkartanon piironginlaatikossa on. Vaikka laskennallisesti kaksi olisi nelinkertaistunut kahdeksaksi, ei se elintasoon käytännössä vaikuta. Sen sijaan tällä välin ns. köyhälistö on saanut sisävessat, lämpimän veden, kodinkoneet, sähkön, oman asunnon (jota ei tartte jakaa puolen suvun kanssa), ilmaiset ja laadukkaat koulutus- ja terveyspalvelut, toimivan sosiaaliturvan, turvallisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan, runsain mitoin viihde-elektroniikkaa, viihdettä, sivistysmahdollisuuksia opiskelun, kulttuurin, taiteen jne. muodossa, modernit kommunikaatiovälineet (kännykät, tietokoneet, facebookit), omistusautot ja hyvät julkiset kulkuyhteydet, jne jne jne.

Se nyt vain on niin, että numeroina laskettuna viidelle miljoonalle jakautuva varallisuus ja hyvinvointi on nokkaa päälle väkisinkin suhteellisen pieni jos verrataan johonkin marginaaliryhmään jossa myös eurolukemat ovat suurimpia. Mutta eihän se tosiasiallisia vaikutuksia muuta, jollei kateusaspektia huomioida.

DrPomeroy

En kertonut ihan kaikkea oleellista. Työn tuottavuuden kasvu on muodostanut mm. Suomeen myös pysyvän ja pahenevan rakennetyöttömyyden.



Tämä on jossain määrin totta ja perustuu erilaisten yhteensattumien lisäksi mm. siihen, että alati nopeutuvan kehitystahdin vuoksi työntekijöiden osaaminen on muodostunut pullonkaulaksi. Kun yksinkertaisimpaankin tehtävään liittyy yhä enemmän tieto- ja taitovaatimuksia, koulutus- ja opettelutarpeita, niin ei yksinkertaisesti ole kannattavaa jakaa yhden hengen työtä monelle osa-aikaiselle. Eikä nyt siis huomioida edes työllistämisen byrokratiaa ja sivukuluja, jotka ovat oma lukunsa.

Lisäksi elintason ja hyvinvoinnin noustua ihmiset ovat yhä vähemmän valmiit tekemään nopeita ja uhrauksia vaativia liikkuja. Esimerkiksi työn perässä ei muuteta toiselle paikkakunnalle samoin kuin vielä joskus 50-luvulla saatettiin tehdä - pakon edessä.

Edellämainituista syistä enää ei ole sekatyömiehiä, jotka aamusella kokoontuvat jonnekin mistä työnantajat voivat poimia sopivimmat päiväksi-muutamaksi satunnaisiin hommiin kun tarve iskee. Nyt työllistyminen perustuu lähinnä urautumiseen tietyn alan tietynlaisiin tehtäviin tietyllä paikkakunnalla. Jos jokin muutos uraputken katkaisee, niin kynnykset joka suuntaan tapahtuville muutoksille ovat perin suuria.

DrPomeroy

Sen vaikutusten hoitamiseen kuluu tietysti osa tuottavuudesta, mutta vastineeksi 60-lukuun verrattuna, "kotiäitien" osuus on selvästi pienentynyt: työelämässä on enemmän väkeä.



Niin. Sitä hyvinvointia siis jaetaan vain eri kaavalla. Sekä suhteessa matalammilla palkoilla useammalle jakaen (ns. palvelualat esimerkiksi) että myöskin parempana sosiaalisen tulonsiirtojen tukiverkostona tämän jakosysteemini ulkopuolelle jääneiden osalta.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

EV+
Seuraa 
Viestejä770
Liittynyt24.12.2010

Erittäin hyvä kysymys. Minne se hävisi tämä kysymys? Kun halutaan työuria pidemmäksi alusta ja loppupäästä.

Lienee juuri se on syynä että totaalinen työ vähenee. Jos henkilö tekee 40 vuotta 35h / per vecka vs. 37.5 h /viikossa niin tuohan on jo hirviästi hukkatunteja. Kusetusta! Hallitus ei halua työajan lyhennyksiä juuri em. syistä!

Eli työttömyyden vähentämiseksi ei voi tällaista ehdottaa ja kai siinä lyhyellä tähtäimellä ansiotkin putoaisivat. Näin siis ammattiliitot ovat messissä. No enhän minäkään halua että mun työaikaa lyhennetään jonkun hampin vuoksi ja mun tulot laskisi!

Vaikka kansantalouden vuoksi noin kannnattaisi tehdä.

Pirta
Seuraa 
Viestejä501
Liittynyt15.1.2008

Tavallisten ihmisten terveyspalvelut ovat huonontuneet monin eri tavoin, ei parantuneet monin. Mediat ovat olleet täynnä juttua tästä asiasta jo usemman vuoden ajan.

Hyväosaiset saavat hyvää ja ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa yksityiseltä puolelta, koska heillä on varaa maksaa siitä.

70 % kansasta saa hoitoa sairauksiinsa. Se ei ole hyvää tai ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa, vaan pelkkää sairauksien hoitoa.

Palkkojen osuus kansantulosta on supistunut 90-luvun alun jälkeen lähes 60 prosentin tasolta noin 50 prosenttiin. Se on paljon rahassa. Samaan aikaan yritysten voittojen osuus on kasvanut noin 10 prosentin tasolta yli 20 prosenttiin.

Ministeri Anttila ei suostunut kertomaan, ketkä ovat hyötyneet ruuan hinnan noususta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009031 ... 4_uu.shtml

Siitä ovat hyötyneet ainakin pörssiyhtiöt ja osakkeiden omistajat.

Katainen ja muu oikeisto kasvattivat Suomen valtionvelkaa 8 vuodessa 14 miljardilla. Suurin osa näistä rahoista on mennyt vauraiden ja rikkaiden verohelpotuksiin, heidän vaurastuttamiseen entisestään. Hyötyjiä ovat olleet vain hyväosaiset, muut eivät lainkaan. Tämä kaikki näkyy ruokajonoina ja köyhdytettyinä ihmisinä ympäri Suomea.

Esimerkkinä tästä Björn Wahlroos:

Vuonna 1990 tuloja oli 263 000 nykyeuroa, veroprosentti 58.

Vuonna 2009 tuloja oli 6,9 miljoonaa, veroprosentti 31.

Wahlroosin omat rahat on alunperin Suomen valtion rahoja, jotka hän peri faijaltaan, joka kusetti ne Suomen valtiolta eli Wahlroosin rahat on oikeasti veronmaksajien rahoja ja omaisuutta, joilla hän sitten leveästi elelee ja niillä vielä rehvastelee. Ilman näitä 'kansalaisten rahoja' tämä rasvanaama ei olisi yhtään mitään!

Esimerkki Helsingistä:

Tällä tavoin palkkoja hilataan alaspäin.

Ulkomaalaiset ja positiivinen erityiskohtelu ovat pelkkiä keksittyjä ja valheellisia perusteluja sekä ristiriidan luomista ulkomaalaisten ja paikallisten välille (ristiriidoilla hallitaan ja suojataan oma selusta!).Näin kaupungin kapitalistinen järjestelmä saa itselleen enemmän pääomaa (esim. Guggenheim-museon rakentamiseen).

Monien menoleikkausten ideologista luonnetta kuvaa Helsingissä hyvin se, että palveluja leikataan täällä aivan turhaan juuri nyt, sillä kaupunki tekee voittoa ja sillä on yli 800 miljoonan euron kassavarat.

Kaupunginjohtaja, kokoomuslainen Jussi Pajunen (ex-narkkari) on pääkieroilijana näissä asioissa.

Maahanmuuttajat ovat valtaapitäville orjatyövoimaa ja suojakilpiä, joihin kansan toivotaan purkavan vihansa politiikkojen ja valtaapitävien sijaan. Eli pelkkää kusetusta ja ihmisten hyväksikäyttöä.

Suomesta ulkomaille tehtyjen arvopaperisijoitusten määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa yli 10-kertaiseksi. Se on jo noin 200 miljardia euroa. Eivät Suomi-ökyt enää Suomeen investoi kansalaisilta rosvotuilla pääomillaan.

Suomen velkaantuminen kasvaa uskomatonta 22 miljoonan euron päivävauhtia.

Demokratian irvikuvaa on se, että yhden maan talous kerrallaan tuhotaan ja näin viedään maan taloudellinen itsenäisyys. Tämä tehdään jokaiselle maalle kerrallaan Euroopassa juuri nyt, jotta omistavan luokan (10 % väestöstä) unelma EU:n liittovaltiosta toteutuu.

Järjestelmä on umpimätä ja sitä pyörittävät tekijät ovat mätää tihkuvia rosvoja ja roistoja, hirviöitä suorastaan. Tarkoitan poliitikkoja, elinkeinoelämää, rahamarkkinoita, pankkeja, omistavaa ja hallitsevaa luokkaa ja muita sekalaisia valtaapitäviä.

Riisto ihmisten hyväksikäyttö eivät ole menestystä. Riisto on vain riistoa ja hyväksikäyttö on hyväksikäyttöä. Riistäjä ei ole menestyjä, vaan riistäjä.

Jyrki Gaddainen

Kun Katainen on poissa pelistä, niin Kokoomuksen uusia nuoria juppi-urpoja on jonoksi asti tulemassa jatkamaan valehtelua ja saman Kokoomus-paskan jauhantaa sekä jatkamaan samaa ihmisten tuhoamisen politiikkaa.

Kokoomuksen visio Suomesta ei vastaa lainkaan sitä, mitä kansalaiset haluavat. Eihän se ole ihme, sillä kokoomusta kannattaa vain 8 % maan väestöstä.

Pirta
Seuraa 
Viestejä501
Liittynyt15.1.2008

Naiset tekevät 66% maailman työstä, mutta ansaitsevat 10 % tuloista ja naiset omistavat 1 %:n maailman omaisuudesta.

Maailman parlamenttipaikoista yli 80 % on miesten hallussa.

kohveeman
Seuraa 
Viestejä1628
Liittynyt4.9.2009
Pirta

----

Demokratian irvikuvaa on se, että yhden maan talous kerrallaan tuhotaan ja näin viedään maan taloudellinen itsenäisyys. Tämä tehdään jokaiselle maalle kerrallaan Euroopassa juuri nyt, jotta omistavan luokan (10 % väestöstä) unelma EU:n liittovaltiosta toteutuu.

Järjestelmä on umpimätä ja sitä pyörittävät tekijät ovat mätää tihkuvia rosvoja ja roistoja, hirviöitä suorastaan. Tarkoitan poliitikkoja, elinkeinoelämää, rahamarkkinoita, pankkeja, omistavaa ja hallitsevaa luokkaa ja muita sekalaisia valtaapitäviä.
-----


Juurikin näin. Paljon muitakin hyviä pointteja tuossa oli.

Euroopan pysyvä vakausmekanismi on yksi näistä epädemokraattisista taloudellisista tuhovälineistä:
historia-kulttuurit-ja-yhteiskunta-f13/euroopan-pysyva-vakausmekanismi-evm-t50863.html

Laitetaanpa tähänkin kuva tuottavuuden ja reaalisten mediaanitulojen suhteesta:

Tuolta saitilta:
http://tsarbombastic.wordpress.com/2011/03/02/84/

Vierailija
Pirta

Esimerkkinä tästä Björn Wahlroos:

Vuonna 1990 tuloja oli 263 000 nykyeuroa, veroprosentti 58.

Vuonna 2009 tuloja oli 6,9 miljoonaa, veroprosentti 31.




Vuonna 1990 valtio sai Björnillä veroja 152540 € ja 2009 2,14 miljoonaa euroa. Tyhmempikin ymmärtää että vähemmän on usein enemmän.

tsarbombastic
Seuraa 
Viestejä132
Liittynyt12.3.2011

Yksinkertainen vastaus. Talouskasvuun, ja talouskasvu päättyi rikkaimmille. Muutos tapahtui juuri 70-luvun alussa, sen jälkeen kun oltiin siirrytty viisipäiväiseen työviikkoon ja 40 tunnin maksimityöaikaan. Alla olevassa kuvassa näkyy kuinka palkkojen nousu tuolloin käytännössä pysähtyi vaikka tuottavuus jatkoi kasvuaan.

Tässä puolestaan käy ilmi kuinka juuri samoina aikoina tuloerot kääntyivät kasvuun:

Tämä liittyi laajemmin 1971 alkaneesta dollarin irrottamisesta kultakannasta. Kannattaa tutustua David Harveyn kirjaklassikkoon aiheesta, mutta myös lyhyt ja ytimekäs tiivistelmä löytyy suomenkielellä sivulta http://tsarbombastic.wordpress.com/2011/03/02/84/.

Pitkään tämä ei voi jatkua, sillä työttömyys korreloituu työaikojen ja työsuhteiden lyhyyden kanssa. 3 maata joissa työskenneltiin vähiten omasivat 4-6% työttömyyden, siinä missä kolmessa eniten työskentelevässä luvut liikkuivat 12-14% tienoilla. Vertailtavien maiden keskiarvo oli 10%. Samanlainen korrelaatio esiintyy myös lyhyiden työsuhteiden kanssa.
Artikkeli, ja kaikki maat sisältävät kaaviot löytyvät sivulta. Siellä myös esitellään Tanskan mainio työttömyysohjelma, joka toimisi ratkaisuna myös suomelle.
http://tsarbombastic.wordpress.com/2011/05/28/vapaa-ajan-vauraus-vai-tyo...

Pohdintaa mm. sivilisaatioista, talousjärjestelmästä, historiasta, päihdepolitiikasta ja kansallisuudesta http://www.tsarbombastic.wordpress.com

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

Kuinkahan paljon talouskasvusta haihtuu ulos maasta, ulkomaalaisomistuksen vuoksi, ja
kuinka paljon haihtuu ulos suurituloisten palkoissa, ja palkkioissa, joista saatut rahat sijoitetaan ulkomaille ?

Suomesta on tullut työn tuloksia vievä maa, oikeistolaistuneen politiikan seurauksena.
Rahavirrat maasta ulos ovat suuremmat kuin maahan tulevat, saa siinä työn tuottavuus kasvaa
ja kasvattaa ulkomaalaisomistajien ennestäänkin lihavia pankkitilejä.

Eikä tilanteeseen valitettavasti auta muu kuin koko järjestelmän romahtaminen , mikä
päivä päivältä, uutinen uutiselta alkaa näyttämään yhä todennäköisemmältä.

Vierailija
Pirta
Naiset tekevät 66% maailman työstä, mutta ansaitsevat 10 % tuloista ja naiset omistavat 1 %:n maailman omaisuudesta.

Maailman parlamenttipaikoista yli 80 % on miesten hallussa.


Tarkasteltaessa maailmaa kokonaisuutena monet asiat, kuten naisten asema, todellakin ovat keskimäärin päin persettä. Mutta kannattaisi ehkä pysähtyä miettimään, miksi joillakin maailman alueilla ne eivät olekaan niin pahasti päin persettä kuin muualla. Esimerkiksi, miksi Suomessa naisilla oli äänioikeus itsenäisyyden alusta saakka, mutta vuoden 2011 Saudi-Arabiassa nainen ei saa ajokorttia tai edes pukeutua vapaasti?

amakela
Pirta

Esimerkkinä tästä Björn Wahlroos:

Vuonna 1990 tuloja oli 263 000 nykyeuroa, veroprosentti 58.

Vuonna 2009 tuloja oli 6,9 miljoonaa, veroprosentti 31.




Vuonna 1990 valtio sai Björnillä veroja 152540 € ja 2009 2,14 miljoonaa euroa. Tyhmempikin ymmärtää että vähemmän on usein enemmän.

Mutta kun prosenttilasku on niin kamalan mutkikasta!

Vierailija
amakela
Vuonna 1990 valtio sai Björnillä veroja 152540 € ja 2009 2,14 miljoonaa euroa. Tyhmempikin ymmärtää että vähemmän on usein enemmän.



Mitä sitten? Noista tuloista voi maksaa vaikka 80% veroja ja käteen jää summa jolla huomisesta ei pahemmin huolta ole.Päinvastoin kuin monella pieni- tai keskituloisella joiden etuja Nalle on toistuvasti ollut kyseenalaistamassa.

Mielenkiintoista myös kuinka esim.lapsilisät tuntuvat olevan Suomen valtiontaloudelle hirveä rasite kun koko järjestelmä luotiin aikana jolloin Suomi oli tuntuvasti käyhempi kuin nyt.On todellakin aiheellista kysyä minne se raha menee?

Median tehtävähän olisi kyseenalaistaa ja tutkia näitä asioita.Valitettavasti sekin on nykyisin elinkeinoelämän naruissa niin vahvasti ,että mistään oikeasti objektiivisesta journalismista on turha haaveilla.

Vierailija
Fëanor
Mutta kun prosenttilasku on niin kamalan mutkikasta!



Tuntuu sinulle olevan.Se paljonko Wahlroos maksaa veroja euroina on täysin toissijainen seikka.Kyse on siitä millä itse kukin tulee toimeen.

Vierailija
El Loco
Fëanor
Mutta kun prosenttilasku on niin kamalan mutkikasta!



Tuntuu sinulle olevan.Se paljonko Wahlroos maksaa veroja euroina on täysin toissijainen seikka.Kyse on siitä millä itse kukin tulee toimeen.



Se ei ole yhdentekevää. Kun isä Wahlroos "kadotti" 500 miljoonaa valtion omaisuutta Wärtsilän Norjaan tehtyjen loistoristeilijöiden tukien yhteydessä, ei ole aivan toissijaista, että poika Wahlroos aloitti pääoman keruunsa juuri toimimalla yhteistyössä norjalaisten rahamiesten ja laivanvarustajien kanssa. Tämä on vain yksi esimerkki.

Vakavampaa on sen sijaan eriarvoisuuden hyväksyminen verotuksessa sillä perusteella, että sikarikas maksaa euroissa laskettuna parikin miljoonaa veroprosentin ollessa sama kuin siivojalla, koska se on 'suuri summa' kaikilla mittareilla. Ja jos emme ole tyytyväisiä, hän uhkaa ettei maksaisi mitään, vaan piilottaa loputkin rahansa Norjaan tms. ja veroparatiiseihin. On halveksien torjuttava näiden roistojen moraaliton käytös, ja kieltäydyttävä osallistumasta sarasvuomaisesti ja kataislaisesti ihailuun tällaista yhteiskuntaa rapauttavaa korruptioita kohtaan. Tuomio pitäisi langettaa myös suomen kielen raiskausksesta, kun tätä toimintaa sanotaan yrittäjyydeksi, ja vieläpä sellaiseksi yrittäjyydeksi, mikä luo työpaikkoja ja lisää suomalaisten yleistä hyvinvointia.

Se on emävale.

Vierailija
Kauko
Se ei ole yhdentekevää. Kun isä Wahlroos "kadotti" 500 miljoonaa valtion omaisuutta Wärtsilän Norjaan tehtyjen loistoristeilijöiden tukien yhteydessä, ei ole aivan toissijaista, että poika Wahlroos aloitti pääoman keruunsa juuri toimimalla yhteistyössä norjalaisten rahamiesten ja laivanvarustajien kanssa. Tämä on vain yksi esimerkki.



Mitä tällä on tekemistä asiani kanssa?

Vakavampaa on sen sijaan eriarvoisuuden hyväksyminen verotuksessa sillä perusteella, että sikarikas maksaa euroissa laskettuna parikin miljoonaa veroprosentin ollessa sama kuin siivojalla, koska se on 'suuri summa' kaikilla mittareilla.



Juuri näin.Tähänhän nykyään törmää usein: kiinnitetään huomioon maksettuihin veroeuromääriin ottamatta huomioon paljonko tälle "isolle veronmaksajalle" jää käteen ja mistä nämä tulot oikeasti muodostuvat.Oletetaan ihmisten olevan niin tyhmiä ,että jäävät hiljaisina hämmästelemään isoa euromäärää eivätkä kysele liian vaikeita kuten paljonko verojen jälkeen jää käteen ja mikä on se työ konkreettisesti mistä tällaisia tuloja maksetaan.

Minusta näyttää ,että kommenttiensa perusteella tämä eliitti on vieraantunut täysin keskituloisen kansanosan elämästä.Alemmista tuloluokista puhumattakaan.Ja media myötäilee eikä kyseenalaista ,koska on niin tiukasti elinkeinoelämän lieassa.YLEllä olisi tähän loistava mahdollisuus ,mutta ilmeisesti Kokoomus on toimittajien keskuudessa niin kovassa kurssissa ettei näitä asioita tutkita ideologisista syistä?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat