Kysymys onkijoille.

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Katsastelin vävyn kanssa halpahallissa valmiiksi kasattuja siima+koho+paino+koukkuyhdistelmiä. Siellä oli myynnissä tuotetta, jossa kohon leveämpi puoli oli asennettu KOUKKUA kohden.
Onko onkimisen onnistumisen kannalta sama kummin päin koho on asennettu siimaan?
Itse olen sitä mieltä, että onkimisen tuloksellisuuden kannalta kohon paksumman pään on oltava siimassa VAVAN puoleisella osalla.

Sivut

Kommentit (63)

iMuke
Seuraa 
Viestejä1337
Liittynyt13.3.2008

Aina on ihmisiä, jotka halveksivat normaaliutta ja tavallisuutta. He kuvittelevat olevansa muita parempia ja haluavat erottua massasta, olla erilaisia. Heitä varten ovat kohot, joissa leveämpi puoli on koukkua kohti.

Paul M
Seuraa 
Viestejä8560
Liittynyt16.3.2005

Ei sitten tullut mieleen miksi ne olivat myynnissä halpahallissa. Jossain romutavaratalossa siis. Ne ovat sekundaa eikä niillä mitään kaloja saa. Yleensä noissa on myös tylsä tai väärän muotoinen koukku. Noista saa kuitenkin ihan hyviä tuunaamalla. Vaihtaa koukun, kohon ja siiman. Siimaa ei saa jättää luontoon. Kestävän siiman saa perhokalastuspaikoilta. Niitä on kymmenen metrin sykkyröinä koskikalastuspaikkojen rannoilla. Se johtuu siitä, että kuitusiimaa asennetaan vääränlaisiin haspeleihin ja tumpelot kalastajat myös juopottelevat ja juopon kärsivällisyydellä sykkyrä on helpointa leikata pois jotta kalastelu ei hidastu.

Tuo kuitusiima perhokalastuspaikalla saattaa ihmetyttää. Noilla paikoilla kalastetaan myös rahvaanomaisesti tavallisilla heittovälineillä. Siitä se johtuu.

Kannattaa opetella silmukkasolmu mato-onkea varten. Silmukkasolmussa koukku pääsee heilumaan ja arvokalat arvostavat sitä. Siiman jatkeena pönöttävä koukku kelpaa vain kalojen pohjasakalle. Arvokaloista vain sairaat saattavat itsari mielessä tarttua tönkköön koukkuun.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Barbaari
Seuraa 
Viestejä13621
Liittynyt4.10.2007

Se että jos jotain myydään halpahallissa ei tee siitä tuotteesta automaattisesti huonompaa kuin muista. Hintakaan ei ole se tekijä joka lopulta määrää sen kumpi tuotteista on parempi.

Joskus nuorempana olin halpahallissa töissä ja ainakin silloin kalastustarvikkeita löytyi kokonainen osasto mistä valita ja varmasti ammattikalastajallekkin sieltä voi löytyä jotain mikäli tietää mitä etsii.

Vierailija

Paul M:
"Ei sitten tullut mieleen miksi ne olivat myynnissä halpahallissa. Jossain romutavaratalossa..."

Niitä oli myynnissä Säästöpörssi -nimisessä kauppaliikkeessä.
Enpäs huomannut kysyä liikkeen vastaavilta henkilöiltä, että miksi noita onkivehkeitä on heidän liikkeessä myynnissä.

Muuten, kiitos asiaan liittyvistä oheistietoudesta.

vihertaapero
Seuraa 
Viestejä6081
Liittynyt7.3.2006

Aiheeseen liittyen:

Jos ei satu olemaan saatavilla matoa, mikä voisi toimia korvikkeena?

Konsta: ...joten jäähdytysvesi on varmasti erittäin korkeaktiivista.
Brainwashed: En tosiaankaan pidä itseäni minään asiantuntijana...

Vierailija

Kaipaisin aiheesta myös teoreettista tietoa.
Mielestäni kohon suipomman pään alaspäin ollessa koho ilmaisee herkemmin pienen kalan näykkimistä. Veden vastus on tuolloin pienempi.
Vai onko?

Pacanus Rusticanus
Seuraa 
Viestejä7843
Liittynyt1.2.2010

Halpa-halleissa on paljon myynnissä epäkuranttia tavaraa, joka jouduttaisiin muuten hävittämään tms. Sisäänostajat tai välikädet metsästävät juuri näitä viallisia sarjoja joita saa murto-osalla normihinnasta. Esimerkkeinä ulkoiluasut joissa housut ja takki eri kokoa, liimavikaiset jalkineet, väärät kokomerkinnät, etc.

Kuten myös on sanottu, voi halpa-halleista joskus tehdä löytöjä, mutta se vaatii pelisilmää. Tuo kohojen ylösalaisuus on malliesimerkki tuotantosarjasta joka kulkeutuu halpa-hallin hyllyyn.

Sangen oudoksuttavaa on se, että omien havaintojeni mukaan halpa-halli statuksella toimivassa kauppaliikkeessä ei kyseinen epäkurantti tavara enää useinkaan ole halvempaa kuin isojen ketjujen vastaavan tuotteen priima, vaan halpa-hallit myyvät viallista tavaraa kuvitteellisella halpuudella jopa kalliimmalla, kuin ison ketjun marketit.

- Ubi bene, ibi patria -

Vierailija

vihertaapero:
"Jos ei satu olemaan saatavilla matoa, mikä voisi toimia korvikkeena?"

Jos lahnaa on tarkoitus saalistaa, niin pieni katkarapu tai osia isommasta sellaisesta on oiva kasiaisen tuuraaja.

Barbaari
Seuraa 
Viestejä13621
Liittynyt4.10.2007
Pacanus Rusticanus
Halpa-halleissa on paljon myynnissä epäkuranttia tavaraa, joka jouduttaisiin muuten hävittämään tms. Sisäänostajat tai välikädet metsästävät juuri näitä viallisia sarjoja joita saa murto-osalla normihinnasta. Esimerkkeinä ulkoiluasut joissa housut ja takki eri kokoa, liimavikaiset jalkineet, väärät kokomerkinnät, etc.

Kuten myös on sanottu, voi halpa-halleista joskus tehdä löytöjä, mutta se vaatii pelisilmää. Tuo kohojen ylösalaisuus on malliesimerkki tuotantosarjasta joka kulkeutuu halpa-hallin hyllyyn.

Sangen oudoksuttavaa on se, että omien havaintojeni mukaan halpa-halli statuksella toimivassa kauppaliikkeessä ei kyseinen epäkurantti tavara enää useinkaan ole halvempaa kuin isojen ketjujen vastaavan tuotteen priima, vaan halpa-hallit myyvät viallista tavaraa kuvitteellisella halpuudella jopa kalliimmalla, kuin ison ketjun marketit.




Eipä ole tuollaisia tilanteita tullut vastaan asiakkailta. Kuitenkin joskus nuorempana olen ketjussa muutaman vuoden työskennellytkin. Samaa tavaraa siellä on mitä muissakin ketjuissa. Mutta kuten kaikissa kaupoissa ostajalla kannattaa olla pelisilmää ja taustatietoa siinä kun harrastustavaroita kuten kalastusvälineitä ostaa ja millä hinnalla.

Sisäänostajat ostavat halvalla ja paljon keskusvarastoon josta sitä koetetaan myydä massana pois.

Pacanus Rusticanus
Seuraa 
Viestejä7843
Liittynyt1.2.2010

En usko, että esittämääni asiaa suuremmin levitellään toimivan
johdonkaan sisällä, saati sitten suorittavalle portaalle. Tämä oli
osaltani tässä. En lähde enempää selittelemään kantaani.

V. Älikäsi

- Ubi bene, ibi patria -

Vierailija

Minua on suunnattomasti pohdituttanut kohon muoto. Onko sillä mitään merkitystä saaliin saamisen kanssa vai onko se vain kilpaonkijoiden brassailua?

Astronomy
Seuraa 
Viestejä3976
Liittynyt12.6.2007
Kohaon
vihertaapero:
"Jos ei satu olemaan saatavilla matoa, mikä voisi toimia korvikkeena?"

Jos lahnaa on tarkoitus saalistaa, niin pieni katkarapu tai osia isommasta sellaisesta on oiva kasiaisen tuuraaja.


Itse käytän koukussa kalan silmää, jos vaan sen ensimmäisenkin kalan saan ongittua

"The universe is a big place, perhaps the biggest".
"Those of you who believe in telekinetics, raise my hand".
Kurt Vonnegut
"Voihan fusk." Minä

martin x
Seuraa 
Viestejä1895
Liittynyt17.10.2010

^ Itse olen käyttänyt särjen kylestä leikattua ohutta palaa, on tuo toiminutkin.
Phonylle, kuullut urbaanin legendan, että ohuempi koho ei aiheuta koukkuun nostetta, kalan olisi helpompi napsia mato mukaansa. Mee ja tiiä...

Ainiin!!! Kaikille hyvää Jussia ja kalastajille kireitä siimoja.

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Koho on sitä varten, että siitä nähdään kun kala syö ja sitten äkkiä vedetään kala pois kun tarttuu koukkuun.

Herkempi koho niin huomaa ennemmin kalan. Siitä kysymys.

Itse käytän kasvatettuja kastematoja, maksaa 10 euroa purkki, ja monesti saa paljon ahvenia. Nämä laiskat madot maasta suoraan kaivettuna, ei ole niin tehokkaita.

Mato hyppii ja sätkii, niin saa hyvin kalaa.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat