Suhtautuminen ulkopuolisiin vaikutteisiin

Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Missähän kohdin sijaitsee terve ja normaali piste jossa tietää milloin on menty liian pitkälle ja milloin ei ole menty tarpeeksi pitkälle?

Itse en ole koskaan omannut mitään tervettä suhteellisuudentajua jonka avulla tietäisin milloin minua kohdellaan väärin. Joudun aina jotenkin mutkan kautta päättelemään milloin joku sanoo jotain epäoikeudenmukaista. Automaattinen perusoletukseni on että kuka tahansa mitä sanoo, oli se kuinka negatiivista hyvänsä, niin se pitää paikkansa ja minun on syytä hävetä ja nolostella koko olemassaoloani. Ilmeisesti koska elämäni alku vierähti sellaisten ihmisten parissa joilla ei ollut minkäänlaista itsetuntoa ja jotka eivät osanneet puolustaa sen paremmin itseään kuin läheisiäänkään mitään ulkopuolista aggressiota vastaan kasvoin täysin vailla terveitä rajoja.

En vielä yli 40 vuodenkaan päästä tiedä hittojakaan mistä on kysymys kun ollaan ihmisten parissa ja nämä yhtäkkiä alkavat syyttämään ja sättimään toisiaan tai minua. Onko kyseessä jonkinlainen projektiokohtaus jossa yhden ihmisen sisäinen harhakuva muista paisuu niin sietämättömäksi kestää että on täysin mahdotonta enää pitää omia ajatuksiaan ominaan, vaan ne pitää paiskata muiden päälle heidän ongelmakseen?

Koska mieleltään järkkyneiden ihmisten käytös on niin erityisen silmiinpistävää (esimerkkinä vaikkapa uppo-outo mies joka hoiperteli rantaan vuosia sitten ja alkoi haastamaan riitaa kaikkien kanssa, ja lopulta päätyi väittämään että mieheni on pannut hänen vaimoaan), niin herkkänä ihmisenä alkaa ehkä helposti kokea että "kaikki ovat hulluja" ja alunperinkin olematon uskomus että ihmisten käytöksessä piilisi jonkinlainen logiikka romahtaa. Tietyissä olosuhteissa yhden ihmisen asiaton käyttäytyminen voi laukaista ketjureaktion jossa lopulta kaikki päätyvät käyttäytymään asiattomalla tavalla. Tähän perustuu mm. työpaikkojen "huonot ihmissuhteet". Jostain ne ovat alkunsa saaneet, ei se työilmapiiri muutu hokkuspokkus huonoksi vain koska "on lama" tms.

Läheisriippuvat ihmiset ovat kai yksi räikeä esimerkki siitä kun ulkopuolinen vaikute ei pysy ulkopuolisena, vaan riippuvainen ottaa toisen ihmisen ongelmia omikseen ja syyt toisen häiriökäyttäytymistä kontolleen.

Miten tuollaisista tiloista ja suhteista tervehdytään? Miten päästä pois "joka hullun ulottuvilta" ilman että menee toiseen äärimmäisyyteen ja alkaa kehittää niin kivikovaa ulkokuorta että loppuu happi ja elämä vallan sieltä sisäpuolelta?

Kommentit (6)

jussipussi
Seuraa 
Viestejä32560
Liittynyt6.12.2009
Rousseau
Missähän kohdin sijaitsee terve ja normaali piste jossa tietää milloin on menty liian pitkälle ja milloin ei ole menty tarpeeksi pitkälle?

Itse en ole koskaan omannut mitään tervettä suhteellisuudentajua jonka avulla tietäisin milloin minua kohdellaan väärin. Joudun aina jotenkin mutkan kautta päättelemään milloin joku sanoo jotain epäoikeudenmukaista.




Käännä asia päälaelleen, kokeile huolestua siitä ymmärrätko kohtelevasi muita epäoikeudenmukaisesti, onnistuuko?

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
jussipussi
Rousseau
Missähän kohdin sijaitsee terve ja normaali piste jossa tietää milloin on menty liian pitkälle ja milloin ei ole menty tarpeeksi pitkälle?

Itse en ole koskaan omannut mitään tervettä suhteellisuudentajua jonka avulla tietäisin milloin minua kohdellaan väärin. Joudun aina jotenkin mutkan kautta päättelemään milloin joku sanoo jotain epäoikeudenmukaista.




Käännä asia päälaelleen, kokeile huolestua siitä ymmärrätko kohtelevasi muita epäoikeudenmukaisesti, onnistuuko?



Tottakai osaan huolestua siitäkin. Tiettyjen ihmisten pariin kun päätyy ei vain tiedä milloin oikeasti on kohdellut jotakuta rumasti ja milloin on kyseessä vain hänen väitteensä siitä. Eli jälleen päästään siihen että ilman suhteellisuudentajua se piste ei vaan hevillä löydy.

Esimerkkinä vaikkapa muuan lausahdus joskus iät ajat sitten ilmeisesti jossain teksti-tv:n chatissa, jonka mukaan kommentin kirjoittajan mielestä "rakkauden kohteella on suunnaton vastuu rakastunutta kohtaan". Ja kyseessä oli tapaus että ei oltu molemminpuolisesti rakastuneita. Tuskin edes tunnettiin toisinaan. Ja rakkauden kohde ei ollut pyrkinyt mihinkään tekemisiin rakastajan kanssa. Mikä ihmeen vastuu voi siis olla ihmisellä joka ei ole halunnut sitä että ulkopuolinen taho päättää alkaa suhtautumaan häneen jotenkin ja pyrkimään lähempään kanssakäymiseen?

Zorbas-leffassa leski ei ole kenenkään kanssa tekemisissä, sitten rakastuu johonkuhun ja parittelee tämän kanssa. Piparitta jäänyt mies joka on ollut turhaan lääpällään leskeen vuodesta toiseen menee ja puukottaa sen naisen hengiltä. "Kun en minä saanut niin sitten ei muutkaan"? Ärsyttää ja ällöttää että naiselta otetaan kokonaan oikeus pois valita itse se ketä rakastaa ja ketä ei, ja sitten lähtee henki ja se on sitten sitä "elämää" se. Paskanmarjat se ole muuta kuin miesten kusipäisyyttä naisia kohtaan. Sekin jo pitäisi saada päättää mitä nainen tuntee ja mitä ei!

Tullut vähän liian monta kertaa vastaan tässä vuosien varrella... Mutta eihän kukaan sitä ikinä anteeksi anna ettei saa tunteilleen vastakaikua. Ei vaikka huomaisi että tunteiden kohteena oli harhakuva.

Noh, on vähän huonot fibrat tässä taas taustalla, mutta pääpointti kuitenkin että miten suhtautua siihen että ihmiset yrittävät puskea sinua suuntaan jos toiseenkin sen mukaan mikä heitä itseään miellyttää. Miten suojella itseään syyllistymättä hätävarjelun liioitteluun. Ynnä muuta tällaista.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Höh, olenko joku ennustajaeukko vai mitä...

Joskus kai pitäisi lukea omia vanhoja tekstejään niin oppisi vaikka mitä, eikä aina olisi odottamassa että joku toinen tulee ja sanoo viisaita juttuja niin että oivalluksia paukkuu oikein sarjatulena.

deezee
Seuraa 
Viestejä1643
Liittynyt6.6.2011
Rousseau
Missähän kohdin sijaitsee terve ja normaali piste jossa tietää milloin on menty liian pitkälle ja milloin ei ole menty tarpeeksi pitkälle?

Itse en ole koskaan omannut mitään tervettä suhteellisuudentajua jonka avulla tietäisin milloin minua kohdellaan väärin. Joudun aina jotenkin mutkan kautta päättelemään milloin joku sanoo jotain epäoikeudenmukaista.


Oletko harkinnut sellaista mahdollisuutta, että luonteessasi ei ole mitään varsinaista vikaa, joka pitäisi korjata, vaan siinä olisi mukana hieman aspergeria? Asperger-ihmisillä on juuri tuollaisia hankaluuksia sosiaalisissa tilanteissa.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
deezee

Oletko harkinnut sellaista mahdollisuutta, että luonteessasi ei ole mitään varsinaista vikaa, joka pitäisi korjata, vaan siinä olisi mukana hieman aspergeria? Asperger-ihmisillä on juuri tuollaisia hankaluuksia sosiaalisissa tilanteissa.



Todellakin olen, ja on siitä tullut tällekin foorumille lörpöteltyä useampaankin kertaan. Hakeuduin kerran jopa tutkimuksiin, mutta neuropsykiatri pamautti heti kun istumaan olin päässyt että (masennus-)papereideni mukaan minulla ei voi olla Aspergeria, ja vaikka olisikin niin sitä ei voi masentuneelta tutkia, pitäisi parantaa masennus ensin (ja sehän ei ole onnistunut koskaan). Vähän siinä kyllä hätäännyin sitten ja parkaisin että "mitenkäs tämä kasvosokeus" (noin esimerkiksi), johon vastaus oli että "sehän on ihan normaalia".

Olen kuullut muiltakin tämän alueen ihmisiltä että täällä ei aikuisille niin kirveelläkään aleta niitä As-tutkimuksia tekemään, tai sitten heitetään vasemmalla kädellä huitaisten joku mielisairaus- tai persoonallisuushäiriödiagnoosi että eipä tarvitse ihan ilman jäädä. Eräskin ihminen oli saanut alueen sairaalasta skitsofrenia-diagnoosin, olletikin sen vuoksi että ahdistavassa elämänvaiheessa jossa häntä kohdeltiin väkivaltaisesti hän oli ollut lähellä psykoosia. En tiedä miten hän sitten sai sen Asperger-diagnoosin, mutta enpä kyllä yhtään ihmettele josko assiaivoilla olisi mahdollista olla herkästi "harhojakin" kokemassa, koska mieilikuvitushan vaikuttaa olevan varsin rikas. Erään tv-dokumentin mukaanhan saataa olla että assin aivoissa on liikaa hermosolujen välisiä kytköksiä, jolloin pää käy ikäänkuin ylikierroksilla. (Mikä selittää esim. aistiyliherkkyydet?)

Edellistä ei toki kannata käsittää sillä tavalla että assi elää jatkuvissa harhoissa. Mutta ainakin harhautuminen väärien ihmisten seuraan on varmaan varsin tyypillistä ellei autismi ole niin vahvaa että pärjää tai haluaa olla vain yksinään.

Eipähän se minua taida pahemmin lämmittää oliko se virallinen dg vai ei. En oikein tiedä että millä tavalla saisin elämästäni sellaisen että siinä olisi rakentavaa toimintaa muiden ihmisten kanssa, eikä vain pelkkää erakkona öllöttämistä ja satunnaisia konflikteja muiden problem childien kanssa. Resurssien puute ja moni asia haraa vastaan, eikä aikuisella iällä niin vain normaaleita ystävyyssuhteita solmita.

Mutta onhan tätä "ruikutusta" ja "säälin kerjäämistä" jäljiltäni toki jo foorumi täynnään ja kaikki em. seikat jo moneen kertaan läpikäyty. Kun on jumissa niin on jumissa.

Uusimmat

Suosituimmat